Työn ja perhe-elämän yhdistäminen Suomessa

05.12.2018

Istuin viime viikon keskiviikkona koko illan muiden vaikuttajien sekä #lapsistrategia2040 -ohjausryhmän jäsenten kanssa puhumassa siitä, mikä tässä meidän yhteiskunnassa on vialla lapsiperheitä ajatellen, ja miten näitä asioita voisi korjata ja tehdä paremmin. Voin sanoa, että ilta oli heittämällä tärkein ja mielenkiintoisin, missä olen koskaan urani aikana ollut mukana. Lapsistrategia on mielestäni juuri sitä, mitä Suomeen tarvitaan: hallituskaudet ylittävä, pitkän ajan lapsistrategia, joka perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen. Strategia, jolla varmistetaan, että lasten ja perheiden tarpeet otetaan oikeasti huomioon perhe- ja lapsipolitiikassa, ja jolla kohdennetaan ne yhteiskunnan perheille varatut resurssit sinne missä niitä oikeasti tarvitaan.  

Lapsistrategian poikkihallinnollinen valmistelutyö perustuu laajasti tutkittuun tietoon. Strategian tavoitteena on vahvistaa tietoon perustuvaa toimintakulttuuria päätöksenteossa ja palveluissa. Valmistelutyössä kiinnitetään huomiota lapsen kasvun, oppimisen, hyvinvoinnin ja osallisuuden turvaamiseen yhteiskunnan eri toiminnoissa, perheiden ja vanhemmuuden tukeen sekä työelämän perheystävällisyyden vahvistumiseen.

Lapsistrategian valmistelulla tuetaan poliittisia toimijoita ja eduskuntavaaleihin 2019 valmistautuvia tahoja yli hallituskausien lapsipolitiikkaa uudistavien näkemysten muodostamisessa ja edistetään julkista keskustelua niistä linjauksista, joilla lasten ja perheiden asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa voidaan parantaa. (lähde: https://minedu.fi/lapsistrategia) 

Mä kyselin mun Instagram storyssa torstaina teidän kokemuksia siitä, mitä ongelmia olette lapsiperheenä kohdanneet Suomessa, ja miten asioita voisi hoitaa paremmin. Mun inboxi kertakaikkiaan RÄJÄHTI. Tuli sellainen fiilis, että lähes jokainen lapsiperhe Suomessa joutuu jossain vaiheessa tilanteeseen, jossa yhteiskunta ei pysty tukemaan toivotulla tai tarvitulla tavalla, jossa resurssipula vaikuttaa arkeen negatiivisesti tai jossa perhe ei pysty tekemään toivomiaan ratkaisuja byrokratiasta johtuen. Parannettavaa siis löytyy.

Illan aikana me jakauduttiin eri ryhmiin, jotka käsittelivät eri teemoja. Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta, perhe-elämän ja työn yhdistämistä ja vanhempien tukemista eri tahoilta. Itse olin mukana Marja Hintikan vetämässä ryhmässä, jossa käsiteltiin nimenomaan perhe-elämän ja työn yhdistämistä. Mä haluan ottaa nämä kaikki asiat puheeksi täällä blogissa, ja kuulla lisää teidän tarinoita, kokemuksia ja ajatuksia. Siksi aion kirjoittaa jokaisesta teemasta oman postauksensa, jonka kommenttiboksissa toivon, että te jaatte juuri niitä asioita ja vaikeuksia, joita teidän perhe on kohdannut. Mä toimitan vastaukset eteenpäin #lapsistrategia2040 -ohjausryhmälle, eli nyt on ihan oikeasti mahdollisuus saada ne omat kokemukset ja ongelmat niiden ihmisten tietoon, jotka voivat näihin asioihin vaikuttaa positiivisesti. Tänään käsitellään siis lapsiperhe-elämän ja työn yhdistämistä.

Kiintiömallit perhevapaissa eivät tue perheiden tarpeita

Me puhuttiin tietysti perhevapaista, ja siitä, miten perhevapaamalli tukisi parhaiten kaikkien perheiden tarpeita. Todettiin yhdessä, että ainoa tapa, jolla voi varmistaa kaikkien perheiden tarpeiden täyttymisen, on perheiden 100% valinnanvapaus siitä, miten vapaat käytetään. Tietty kiintiömäärä päiviä, jonka vanhemmat saavat jakaa ihan miten itse haluavat. Esimerkiksi tällä hetkellä yksi kaavailluista uusista malleista (joita kuulemma on jopa yli 20 erilaista), nk. 6+6+6 -malli, jossa kummallekin vanhemmalle on kiintiöity omat 6kk vapaata ja sen lisäksi on 6kk jonka saa jakaa kummalle haluaa, ei ole tarpeeksi joustava.

Esimerkiksi meidän perheelle nykymalli ei toiminut, ja ei toimisi myöskään tuo 6+6+6-malli, koska me oltaisiin toivottu kuopuksen kanssa, että Otto olisi voinut pitää kaikki perhevapaat, ja mä olisin tehnyt töitä kotoa käsin. Nykymallilla mä olin ekat kuukaudet vastasyntyneen kanssa kotona ja tein töitä samalla, koska Otto ei voinut isän äidin kanssa yhtäaikaa pidettävien 3vkon vapaiden lisäksi olla kotona ennen kuin mun pakollinen äitiysvapaakausi päättyi. ”Äitiysvapaan” aikana siis tein ihan normaalisti omaa duuniani, hoidin vastasyntynyttä ja sen lisäksi sain kelan äitiyspäivärahaa minimimääräisenä, koska tein töitä samaan aikaan. Meillä oli siis vastasyntynyt ja kaksi vanhempaa, jotka molemmat tekivät omia töitään normaalisti. Paljon enemmän kuin siitä minimirahasta, olisin hyötynyt siitä, että Otto olisi voinut olla koko sen ajan kotona meidän kanssa.

Myös teidän vastauksista instagramissa tuli hyvin ilmi se, miten joustamattomia pakkokiintiömallit ovat nimenomaan pienyrittäjille, joilla ei usein ole mahdollisuutta jäädä kokonaan perhevapaalle. Oli yrittäjä perheessä sitten kumpi tahansa vanhempi, kiintiömalli harvoin tukee yrittäjäperheen tarpeita. Perhevapaita koskevista teidän vastauksista tuli hyvin esiin myös se, miten esimerkiksi opiskelevalle isälle voi olla mahdottomuus pitää ollenkaan isyysvapaata.

Jokaisella perheellä on oma tilanteensa, ja aina löytyy se perhe jota mikään standardimalli ei vaan tue. Siksi mä koen, että perheiden täysi valinnanvapaus olisi ainoa oikea ratkaisu. Se on kaunis ajatus, että kiintiöimällä isille 6kk isät olisivat enemmän kotona, mutta käytännössä se ei palvele kaikkia perheitä, koska kaikille se ei ole mahdollista. Meitä taas ei palvellut se, että osa oli kiintiöity ainoastaan äidille. Vain toiselle vanhemmalle kiintiöidyissä vapaissa häviävät kaikki ne perheet, jotka sen kiintiön takia joutuvat sitten laittamaan lapset hoitoon aiemmin kuin itse haluaisivat, tai muuten tekemään sellaisia ratkaisuja, jotka eivät tue parhaalla mahdollisella tavalla oman perheen tarpeita.

Yrityksissä ei tueta isien kotiinjäämistä tarpeeksi

Monelta isältä löytyy nykyään jo halua jäädä perhevapaalle, mutta työelämä ei huomioi tätä halua vielä tarpeeksi. Meillä Oton perhevapaa onnistui hienosti, ja työpaikalta sitä tuettiin ihan 100%. Näin ei kuitenkaan ole kaikissa työpaikoissa. Isien kotiinjäämistä pidetään jopa ihan vitsinä, ja joillekin jopa ne täysin isälle korvamerkityt 56 päivää ovat aivan mahdottomuus. Jotkut isät kohtaavat myös inhottavaa kohtelua työyhteisöissä, mikäli jäävät perhevapaalle. Koti-iskä88 eli Ville Viholainen kertoi lapsistrategia-illassa, kuinka hänelle oli sanottu mm. että ”jäät sitten naiseksi taloon”. Ihan älytöntä!

Suurimmat syyt sille, että isät edelleen jäävät niin harvoin kotiin ovat varmasti a) raha, ajatellaan, että isän kotiinjääminen olisi liian suuri taloudellinen taakka ja b) työelämän joustamattomuus: koetaan, että isä on niin tärkeässä asemassa, että töistä vapaalle jääminen ei ole mahdollista, koska isä on töissä liian ”korvaamaton”. Todettiin kuitenkin illassa yhdessä, että suuri osa perheistä ei edes laske, miten isän kotiinjääminen vaikuttaisi perheen talouteen, vaan toteaa jo heti kättelyssä, että se on mahdotonta.

Tähän pitäisi tarjota tukea jonkun helpon laskurin muodossa, joka kertoisi, mitä se konkreettisesti tarkoittaisi tulojen kannalta, jos vanhempi x jää kotiin x ajaksi. Esimerkiksi veroprosenttiahan on mahdollista laskea perhevapaan ajaksi, kun tulotkin ovat pienemmät. Se saattaa tasoittaa tuloeroa, joka voikin lopulta jäädä aika pieneksi. Joissakin perheissä isän kotiinjääminen on oikeastikin täysi mahdottomuus tulojen kannalta, jos isän tulot ovat todella paljon suuremmat kuin äidin, eikä eurostakaan ole mahdollista luopua. Silti kaikilla vanhemmilla pitäisi olla mahdollisuus jäädä kotiin myös käytännössä, eikä vain teoriassa. Miten voisi tukea pienituloisia perheitä paremmin, jotta kaikki vanhemmat saisivat halutessaan olla lapsen kanssa kotona?

Mitä siihen työpaikalla korvaamattomuuteen tulee, niin sitäkin kannattaa pysähtyä pohtimaan. Jokainen vanhempi on varmasti ihan yhtä korvaamaton kuin työpaikalla myös sille omalle lapselleen. Ei kannata tyrmätä mitään ratkaisua heti, vaan pohtia miten oikeasti haluaa itse tehdä. Mikäli työelämässä tuettaisiin isien kotiinjäämistä paremmin, ehkä useammalla olisi myös sellainen fiilis, että oikeasti VOI jäädä kotiin ja on oikeus jäädä kotiin.

Työelämän joustamattomuus lapsen sairastaessa

Monet kertoivat siitä, miten monilla työpaikoilla on todella nihkeä suhtautuminen lapsen sairauden vuoksi poissaolemiseen. Myös teidän viestit vahvistivat tätä kokemusta. Me itse ollaan oltu tässä asiassa todella onnekkaita, sillä Otolla on työn puolesta mahdollisuus etätöihin, mikä vähentää sairaspoissaoloja tehokkaasti. Lisäksi tietysti itsekin teen töitä kotoa, jolloin voin hoitaa lapsia tarvittaessa siinä samalla, ellen sitten satu olemaan juuri silloin jossain muualla. Ollaan pärjätty aina hyvin sumplimalla, ja lisäksi Oton töissä on aina ollut tosi perhemyönteinen meininki, ja tarvittaessa myös poissaolo lapsen sairastaessa on aina onnistunut, mikäli lapsi on ollut niin kipeä, että etätyötkään ei onnistu. Monessa työpaikassa näin ei kuitenkaan teidän mukaan ole.

Kyräilyä työkavereilta, avautumista siitä kuinka työntekijän poissaolot aiheuttavat vain lisätöitä kollegoille, uhkailua siitä, että poissaolojen jatkuessa työpaikka voi olla vaarassa.  Moni on kohdannut tällaista, ja jopa vielä monet kertoivat kohdanneensa tätä nimenomaan naisvaltaisilla aloilla. Ihan uskomatonta, ja niin yleistä.

Mä ymmärrän sen, että mikäli työntekijällä on todella paljon sairauspoissaoloja lapsen takia, se voi olla suuri ja kohtuuton taakka esimerkiksi pienyrittäjälle, tai pienessä yrityksessä työntekijän kollegoille. Mutta tässä ei pitäisi mielestäni kohdistaa syyttävää sormea siihen, jonka lapsi on kipeänä, vaan meidän yhteiskuntaan. Miten yrittäjiä voisi tukea paremmin perheellisten työntekijöiden työllistäjinä? Miten mahdollistettaisiin se, että vanhempi saa rauhassa jäädä kotiin hoitamaan kipeää lastaan, niinkuin laissa on määritelty, silloin kun tilanne sitä vaatii?

Yksi mahdollisuus on toki myös ulkopuolinen hoitaja. Mua itseäni hoiti usein MLL:n lastenhoitaja, kun mä olin pienenä kipeänä. Mun yksinhuoltaja-äidillä oli vastuullinen asema töissä, ja usein hän ei voinut jäädä kotiin, vaan oli palkattava ulkopuolinen hoitaja. Tämä kuitenkin asettaa perheet eriarvoiseen asemaan, sillä kaikilla ei ole varaa hankkia ulkopuolista hoitajaa. Muutamat lähettivät myös viestiä, että heidän työpaikat tarjoavat tätä samaa mahdollisuutta. Eli työpaikan puolesta palkataan kotiin ulkopuolinen hoitaja, jotta työntekijä pääsee töihin silloin, kun ei ole mahdollista olla pois. Sehän on aivan super hieno juttu, mutta näin on kuitenkin vain murto-osassa työpaikoista.

Silloin kun lapsi on vielä tosi pieni, ei välttämättä myöskään haluta palkata ulkopuolista hoitajaa, mikäli lapsi on liian kipeä menemään tuttuun ja turvalliseen päiväkotiin. Sekin on hyvä huomioida. Isompien lasten kanssa voisi kuitenkin mun mielestä toimia sellainen ratkaisu, että kunta tarjoaisi x määrän lastenhoitoapua sairastapauksissa perheille. Jokaisella pitäisi olla oikeus ja mahdollisuus järjestää oman sairaan lapsensa hoito niin, että siitä ei tarvitse kokea huonoa omaatuntoa mihinkään suuntaan.

Yksi hyvä lisä tähän keskusteluun oli myös se, että oikeus jäädä lapsen kanssa kotiin päättyy lapsen täyttäessä 10 vuotta. (edit. tänä vuonna on tullut lakimuutos, että oikeus jäädä jäädä kipeän lapsen kanssa kotiin päättyy lapsen täyttäessä 12 vuotta). Mutta 10-vuotias on vielä todella pieni. Joo, kyllä 10v pikkuflunssasta selviää jo yksinkin vanhemman ollessa töissä, mutta mitä jos esim. 15-vuotias sairastuu vakavasti? Vanhemmalla ei ole mitään oikeutta jäädä silloin pois töistä, mutta 15-vuotias tarvitsee vanhempaansa vielä todella paljon, mikäli sairastuu esimerkiksi vakavaan mielen sairauteen. Mitä tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Miten tällaisessa tilanteessa voisi tukea perheitä paremmin?

Perhetilanteesta ei kertakaikkiaan saa kysyä työhaastattelussa

Yksi kuvottavimmista ilmiöistä, jonka te toitte esiin, on perhetilanteesta kysyminen jo ennen palkkaamista työpaikalle. Erityisesti me nuoret naiset kohtaamme tätä. Työnantajat pitävät meitä ”riskinä” ja sanovat sen usein myös ääneen. Perhetilanteesta ja lisääntymisen toiveista kysellään työhaastattelussa, vaikka se on laissa kiellettyä.

Myös tässä ymmärrän hyvin pienyrittäjän näkökulman. Mikäli esimerkiksi pienessä viiden työntekijän yrityksessä kolme työntekijää jäisi yhtäaikaa äitiysvapaalle, voisivat työnantajan kustannukset nousta korkeiksi, ja siitä olisi todellakin aivan kohtuutonta haittaa ja konkreettisia tulojen menetyksiä yrittäjälle. Pahimmassa tapauksessa se voisi suistaa yrityksen vararikkoon.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö nuoria naisia saisi tai kannattaisi palkata, tai etteikö meillä olisi oikeus lisääntyä. Eikä se todellakaan tarkoita, että niitä kysymyksiä saisi esittää työhaastattelussa. Ei saa!  Se tarkoittaa, että yhteiskunnan pitäisi maksaa perhevapaiden kustannukset, ei pienyrittäjien.

Näiden suurten teemojen lisäksi olisi tärkeää puhua myös varhaiskasvatuksesta: miten mahdollistettaisiin se, että lasten päivähoitopäivät eivät veny kohtuuttoman pitkiksi pitkien työmatkojen ja 8h työpäivien vuoksi kenelläkään? Miten lisättäisiin joustavuutta päivähoitoon, jotta se palvelisi perheiden tarpeita paremmin? Varhaiskasvatuksessa on resurssipulaa joka puolella Suomea, ja haluan puhua tästä enemmän vielä omassa postauksessaan, joka käsittelee lapsiperheiden tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Mutta mikäli teillä on kokemuksia työn ja perheen yhdistämisen hankaluudesta varhaiskasvatuksen kannalta, niin kommentoikaa ihmeessä niitäkin kokemuksia tähän postaukseen.

Tulevat aiheet liittyen lapsistrategiaan ovat siis: 

Isyyden tukeminen yhteiskunnassa
Vanhempien tukeminen yhteiskunnassa sekä arjessa että kriisitilanteissa
Lapsiperheiden yhdenvertaisuus ja tasa-arvo

Näitä aiheita käsittelen tulevissa postauksissa. Toivon, että mikäli teillä on ajatuksia niihin teemoihin liittyen, kommentoitte niistä sitten niihin tuleviin postauksiin, jotta vastaukset pysyvät hallinnassa ja ne on helppo toimittaa eteenpäin lapsistrategian ohjausryhmälle.

Nyt mä haluaisin kuitenkin kuulla niin laajasti kuin mahdollisuutta TEIDÄN kokemuksia työelämän ja perhe-elämän yhdistämisestä, tai opiskeluiden ja perhe-elämän yhdistämisestä tämän päivän Suomessa. Millaisia hankaluuksia olette kohdanneet? Miten asioita voisi hoitaa paremmin? Mitä päättäjien pitäisi ottaa huomioon uutta perhevapaamallia mietittäessä? Miten te olette järjestäneet perhevapaat omassa perheessä? Onko pienyrittäjien näkemyksiä tähän asiaan, mitä pitäisi tehdä, jotta nuorten naisten palkkaamista ei tarvitsisi ”pelätä”? Millaisia kokemuksia teillä on sairaan lapsen kanssa kotiin jäämisestä? Miten isien kotiinjäämistä voisi tukea parhaiten?

Luodaan yhdessä parempaa tulevaisuuden Suomea, ja mietitään, miten lapsiperheiden asiat voitaisiin järjestää vieläkin paremmin, jotta mahdollisimman moni lapsiperhe saisi elää juuri oman perheensä näköistä perhe-elämää. Kiitos hurjasti jokaiselle, joka jakaa omia kokemuksiaan ja näkemyksiään!


38 Responses to “Työn ja perhe-elämän yhdistäminen Suomessa”

  1. Ofelia sanoo:

    Kannattaa tutustua Väestöliiton Perheystävällinen Työpaikka -hankkeeseen. Heillä on myös Isähaaste, jossa haastetaan työpaikkoja luomaan kulttuuria, jossa miesten vanhempainvapaisiin suhtaudutaan positiivisesti.

    Myös Mothers in Business käsittelee näitä teemoja, erityisesti työn ja perhe-elämän yhteensovittamista.

    Jommalla kummalla myös on jo laskelmat perhevapaiden jakamisen taloudellisista vaikutuksista.

    Itse näen, että laeilla saadaan muutos käyntiin, olen siis ehdottomasti 6+6+6 -mallin tai vastaavan kannalla. Tämä siis perhevapaiden jakamisen osalta.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Nämä varmasti ovat lapsistrategian ohjausryhmälle tuttuja juttuja, ja hienoja hankkeita kyllä kaikki. Nyt tässä haetaan erityisesti niitä perheiden omia kokemuksia asioista. Mä oon ehdottomasti muutoksen kannalla, mutta mä taas uskon, että perheiden täytyy itse saada päättää. Se ei ole mun mielestä ok, että osa perheistä joutuisi kärsimään täysin kestämättömistä ratkaisuista sen takia, että suurempi osa isistä jäisi kotiin. Mä haluan uskoa, että isien kannustaminen kotiin voi tapahtua muullakin tavalla kuin pakottamalla, esimerkiksi juuri yritysten ja sen asenneilmapiirin muutoksen kautta.

  2. sj sanoo:

    Ehdottomasti 100% valinnanvapaus perhevapaisiin, tasa-arvoa tuskin pakottamalla edistetään.

  3. Kride sanoo:

    Iina, tärkeä aihe ja kiva, että tätä työtä saadaan esille myös näin blogien kautta, eikä vain ”virallisissa kanavissa”. Pakko kuitenkin kommentoida näistä perhevapaista, että olen kanssasi täysin eri mieltä. Tasa-arvo ei Suomessa ole vielä ole siinä pisteessä, että perheet voisivat päättää itse miten vapaat jakautuvat. Toki kiintiöt taatusti ovat osan perheistä mielestä hankalia, eivätkä sovellu juuri heidän elämäntilanteeseensa, mutta koko yhteiskunnan näkökulmasta on kuitenkin tärkeämpi arvo, että saadaan vanhemmuus aidosti jaettua molempien vanhempien kesken. Ja tämä täytyy ensin muuttua rakenteiden tasolla, minkä jälkeen siitä, että (myös) isät jäävät kotiin tulee uusi normaali. Kun tähän on päästy voidaan systeemi purkaa ja antaa perheille vapaus päättää itse. Etuuksien myöntäminen on yhteiskunnan mahdollisuus vaikuttaa tärkeinä pidettyihin arvoihin, eikä sitä tule mielestäni nähdä vain ja ainoastaan yksilöiden (tai perheiden) tarpeiden palvelemisena.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Erilaisia mielipiteitä on hyvä tuoda esiin! Mä ymmärrän sun näkökulman oikein hyvin, ja olin itsekin ennen ihan samaa mieltä. Mutta sitten kun vähän avasin korvia ja kuuntelin niitä perheitä, jotka oikeasti elävät sitä arkea ja joiden elämään nämä päätökset ihan oikeasti vaikuttavat, ja mietin niitä kaikkia lapsia, joiden elämään tällä oikeasti on suuresti merkitystä, niin aloin miettimään siltä kannalta, että se ei vaan ole ok, että joillekin tämä pakottaminen aiheuttaisi oikeasti todella ikäviä tilanteita. Silloin kun itsellä menee hyvin ja pystyy taloudellisesti järjestämään asiat miten haluaa, on helppo sanoa, että kyllä tässä nyt on yhteiskunnan ja rakennemuutoksen etu tärkein, ja ei se haittaa jos nämä jotkut perheet tässä kärsii sen aikaa kun rakenteita korjataan. Mutta kaikilla ei mene hyvin, eivätkä kaikki pysty tekemään niitä ratkaisuja, joita haluaisivat. Mites vaikka ne opiskelevat isät, jotka eivät voi olla ollenkaan koulusta pois? Tai mites perheet, joissa äiti on yrittäjä, ja isä haluaisi olla lapsen kanssa kotona syntymästä 1,5-vuotiaaksi asti. Heidän lapsensa menisivät 6+6+6-mallilla automaattisesti sitten aina hoitoon 1-vuotiaana heti, vaikka perhe itse toivoisi muuta. Etuuksien myöntäminen on todellakin mahdollisuus vaikuttaa tärkeänä pidettyihin arvoihin, ja jos tällä hetkellä pidetään tärkeänä sitä, että perheet voisivat hyvin, niin pitäisi mun mielestä myös yrittää mahdollistaa se, että mahdollisimman moni perhe voisi voida hyvin. Uskon, että isiä voisi kannustaa kotiin muillakin keinoilla kuin pakottamalla, ja pidän erittäin tärkeänä sitä, että isät olisivat yhtä paljon kotona kuin äidit.

    • netta sanoo:

      Mä olen samaa mieltä kun Kride. Koska nyt jo asenteet puhuvat miesten perhevapaiden käyttämistä vastaan, ei täysi valinnanvapaus valitettavasti luultavasti toisi ollenkaan parannusta tilanteeseen. Pikemminkin päin vastoin. Vasta kun isien vapaat ovat yhtälailla normi, kuin äitien, voidaan alkaa puhua valinnanvapaudesta. Valitettavan usein ihmisten ajatusmaailmaan vaikuttavat ympäröivät asenteet ja vaikka tuntuisi, että valinta tehdään täysin itsenäisesti, se heijastelisi silti monilla ajatusmaailmaa, jossa äiti on lapsen ensisijainen vanhempi, ts. enemmistössä tapauksista äiti jäisi koko ajaksi kotiin niinkuin nytkin.
      Toki mikään malli ei ole kaikille hyvä, niinkuin Iina totesikin tekstissä. Vaikeita asioita, mutta mä uskon, että asenteita muutetaan yhteiskunnan suunnasta helpoiten.

  4. Julia sanoo:

    Heippa! Yksi iso ongelma mielestäni lasten ja työelämän yhdistämisessä on juuri raha ja päivähoito! Kotihoidontuki on niin surkea, että suht matalapalkkainen perhe ei elä sillä yhden vanhemman palkalla mitenkään mutta kelan näkemyksen mukaan tulot ovat kuitenkin sen verran hyvät että kotihoidontuen lisäksi ei muita tukia saa ja muutenkin silloin kun toinen vanhempi hoitaa lasta/lapsia kotona niin koko perheen taloudellinen vastuu kaatuu toisen vanhemman harteille.. Sitten taas kun molemmat suht matalasti palkatut vanhemmat menevät töihin, niin hoitomaksut menevätkin melkein maximin mukaan eli tällöin kahden lapsen täyspäiväiset hoitomaksut vievät esim lähihoitajan nettopalkasta reilusti yli neljänneksen..

    Suuri ongelma on kyllä myös juuri tuo naisvaltaisten alojen raskaus- ja perhevapaasyrjintä.. Itsekin jo kahdesti tämän syrjinnän kokenut, raskaus- ja vauva-aikana ei vain enää jaksa lähteä oikeustaistoihin asian tiimoilta ja täten työnantaja pääsee tilanteista kuin koira veräjästä..

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      No näinhän se on! Sen ei pitäisi olla mahdollista, että ”ei ole kannattavaa mennä töihin”. Mutta niin se vaan täällä on monille matalapalkka-aloilla työskenteleville vanhemmille.

      Ja voi ei mä tuun niin vihaiseksi tästä raskaus-syrjinnästä! Mä ymmärrän hyvin, että suurten muutosten äärellä ei itse jaksa alkaa siihen taisteluun. Mutta tämä syrjintä vaan jatkuu, kun ihmisillä itsellään ei ole voimia taistella tätä ilmiötä vastaan, eikä kukaan muukaan sitä tee tarpeeksi suurella voimalla. Tähän tarvittaisiin kipeästi muutosta ja toimenpiteitä ylemmältä taholta.

      Kiitos kun kommentoit ja jaoit omia kokemuksiasi, ne ovat kultaakin kalliimpia <3

  5. Henna sanoo:

    Mä olin raskaana ollessani määräaikaisessa työsuhteessa, ja sopimuksen mahdollisesta jatkamisesta oli puhuttu. Tiesin, että jos kerron raskaudesta, se voi vaikuttaa uuden sopimuksen tekemiseen, mutta halusin silti kertoa raskaudesta omatuntoni takia. Ja sopimusta ei jatkettu, vaan tehtävään valittiin toinen. Esimies (nainen) vielä sanoi mulle suoraan, että olisivat valinneet minut, jos en olisi raskaana. En saanut hämmennykseltäni mitään sanottua takaisin, enkä voinut asiaa viedä mihinkään eteenpäin, koska se vaarantaisi työllistymiseni tulevaisuudessa.
    Meidän alalla on tosi paljon työttömyyttä, kova kilpailu paikoista ja määräaikaisia sopimuksia. Olin äitiysloman jälkeen työttömänä, tein pätkäsijaisuuksia ja nyt olen määräaikaisessa työsuhteessa. Suurimmaksi ongelmaksi koen siis työn ja perhe-elämän yhdistämisessä lasten hankkimisen vaikutuksen äidin työllisyyteen/ työllistymiseen. Toiveissamme olisi toinen lapsi jossain vaiheessa, mutta minua huolettaa todella paljon mahdollisen raskauden ja äitiysloman vaikutukset työtilanteeseeni.
    Määräaikasessa työsuhteessa ollessani uskon, että jos tulen raskaaksi, se vaikuttaa siihen, jatketaanko sopimustani. Kuitenkin ajattelen, että jos saisin vakituisen paikan, en haluaisi jäädä samantien äitiyslomalle. Tuntuu siis, että työelämän kannalta sopivaa aikaa lasten hankkimiselle ei ole. Minulla on motivaatiota kehittyä työssäni ja edetä urallani, mutta tuntuu, ettei se ole mahdollista samaan aikaan perheen perustamisen kanssa.
    Nämä tietenkin ovat myös jokaisen perheen itse pohdittavia asioita, milloin elämässä on sopiva hetki lapsille. Mutta koen kyllä epäreiluksi, että lasten hankkiminen vaikuttaa äidin työllistymiseen ja uralla etenemiseen niin paljon. En tiedä, miten tähän asiaan voitaisiin vaikuttaa, kun kyse on pitkälti esimiesasemassa olevien asenteista. Ja toisaalta myös siitä, miten ympäröivä yhteiskunta on vaikuttanut omiin asenteisiini.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Tämä ilmiö on niin ikävä! Mä tajuan täysin mistä puhut. Just noista asioista me puhuttiin siellä illassa, ja sunkin kokemukset vain vahvistaa tätä. Lapsia ei uskalleta toivoa, eikä koskaan tunnu olevan sopiva hetki lapselle. Se on todella epäreilua, että lapsen saaminen vaikuttaa naisten työllistymiseen niin paljon enemmän kuin miesten, vaikka lapsi on yhteinen asia ja sen pitäisi vaikuttaa samalla tavalla molempiin vanhempiin. Varmasti myös ympäröivä yhteiskunta vaikuttaa asenteisiin tosi paljon, ja puhuimme myös siitä, miten asenteet perheellisiä kohtaan ovat koventuneet työelämässä tosi paljon viime vuosina. Lapset nähdään rasitteena, eikä tasavertaisena yhteiskunnan jäsenenä.
      Kiitos hurjasti, että kommentoit ja jaoit omat ajatukset ja kokemukset! <3

  6. T sanoo:

    Mielestäni työpaikoilla pitäisi suhtautua suopeammin niihin, jotka haluavat tehdä lyhyempää työviikkoa. Tiedän tilanteen, jossa äiti ei olisi vielä halunnut laittaa 1,5-vuotiasta pitkiksi päiviksi päiväkotiin, ja olisi halunnut tehdä 3,5-4-päiväistä työviikkoa. Tämä ei käynyt työnantajalle, vaan vaihtoehdot olivat joko tehdä täyttä viikkoa tai sitten etsiä uusi työpaikka.

    Esim. Ruotsissa ja Norjassa pienten lasten vanhemmat tekevät usein lyhyempää työviikkoa. Siellä työpaikkailmoituksissakin haetaan selkeästi esim. ”Lähihoitaja 80%” tai ”kahvilatyöntekijä 60%”.

    Yksi ystävä teki pikkulapsiaikana 4-päiväistä työviikkoa, mutta kukaan ei tehnyt hänen töitään tuona yhtenä vapaapäivänä. Tästä johtuen hän siis teki viiden päivän työt neljänä päivänä, ja tämähän ei tietenkään edistänyt millään lailla perheen hyvinvointia.

    Sitten toinen asia liittyen subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiseen. Kunnassamme on siis rajattu oikeus varhaiskasvatukseen 20 tuntiin viikossa, jos toinen vanhemmista on kotona. Olin kotona vauvan kanssa, ja 4-vuotias jatkoi päiväkodin tutussa ryhmässä siirtyen kuitenkin täyspäiväisestä ”20-tuntilaiseksi”. Tämä oli meille ihan ok, koska mielestäni 20 tuntia varhaiskasvatusta oli hänelle riittävä. MUTTA! Emme saaneetkaan itse päättää minä päivänä ja minä aikana lapsi päiväkodissa on. Meille annettiin vaihtoehdoksi valita joko 8.30-12.30 tai 12.30-16.30 joka päivä. Aikaa ei saanut esimerkiksi muuttaa 8-12, jolloin isä olisi ehtinyt viedä lapsen aamulla, vaan minun oli lähdettävä vauvan kanssa aamuisin päiväkodille. Maksoimme siis päivähoidosta yhtä paljon kuin työssäkäyvät vanhemmat, jotka saivat muilla tavoin järjestettyä lapselleen 20-tuntisen viikon. He saivat itse päättää lapsen hoitoajat, mutta me emme saaneet, koska hoidin vauvaa kotona. Tässä mielestäni on selkeä epäkohta ja kohtelu on epätasa-arvoista.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Kyllä! Amen!

      Siis osa-aikatyön mahdollisuus on Suomessa ihan vitsi verrattuna naapurimaihin. Juurikin tuo, että se ei välttämättä ole edes mahdollista. Ja myös se, että vaikka tehdään lyhyempää työaikaa, on siihen samaan aikaan vaan tuupattu kaikki täyden työajan tehtävät, jolloin se on aivan plusmiinusnolla.

      Ja tuo subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen oli mun mielestä tosi huono juttu, varsinkin kaikkien viime aikoina julkaistujen varhaiskasvatuksen hyötyjen puolesta puhuvien tutkimusten valossa. Tässä on tosi epätasa-arvoinen tilanne eri kuntien välillä, kun esim. Helsingissä päivähoito-oikeutta ei edelleenkään ole rajattu, ja täällä kaikki 5-vuotiaat saavat jopa maksuttoman 20h/vko varhaiskasvatuksen.

      Ihan kauheaa, että joudutte valitsemaan noista kiinteistä ajoista! Ei kai tuo voi olla edes ok?! Varhaiskasvatukseen tarvittaisiin resurssien lisäksi kipeästi lisää joustavuutta.

      Kiitos hurjasti että kommentoit ja toit nämä tärkeät asiat esiin <3

  7. Minsku sanoo:

    Nykyisin alle 12 vuotiaan lapsen kanssa saa jäädä kotiin kun tämä sairastuu 1.5.2018 muuttui laki, löytyy kvtes.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Mahtavaa! Korjaan tämän tekstiin, mun tieto oli peräisin juurikin tuolta meidän vaikuttajaillasta, jossa puhuttiin tästä 10v ikärajasta! :) Mulla kun ei vielä niin isoja lapsia ole, niin en ole itse kiinnittänyt huomiota aiemmin!

  8. Saara sanoo:

    Hei, pitää myös ottaa huomioon, että jos työnantaja maksaa sairaan lapsen hoitajan palkan, että äiti/isä pääsee töihin, niin tämä palkka on ko. Työntekijälle verollista tuloa eli työnantajan pitää maksaa palkasta ennakonpidätys eli tämä summa pitää lisätä työntekijän tuloihin niin, että ko. Summa on nettotuloa ja bruttotulo on ennakonpidätyksen verran suurempi. Nimim. Verotarkastuksen jälkeen itse mätkyt maksanut.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Tämä on hyvä huomio! Toivottavasti tämä huomioidaan siellä missä näin toimitaan.

  9. Hippuli sanoo:

    Minulla on 3-vuotias lapsi, jolle pienehköönkin päiväkotiin sopeutuminen on vienyt akkaa. Aloitin uudessa työssä kun hän oli reilun vuoden ikäinen. Tuolloin myös päiväkotitaival alkoi. Sanomattakin on selvää, että 8 tunnin työpäivät matkoineen ovat liian pitkiä hoitopäiviä lapselle, vaikka mies hoiti kuskauksen osittain. Uudessa työssä osittaiselle hoitovapaalle jääminen ei ollut käytännössä mahdollista. Ei myöskään miehen työpaikalla, jossa työnantaja oli pienyrittäjä. Ensimmäiset kaksi vuotta valvottiin korvakierteen ja raivokohtausten vuoksi. Illat riidettiin ja työpäivät itkettiin väsyneinä. Nyt pahin on jo takana, mutta edelleen haaveilen osa-aikatyöstä, vaikka lapsi on jo ohittanut ”osittaisen hoitovapaan iän”. Koskaan meille ei tule toista lasta, jollei ole rahallista mahdollisuutta jäyttäytyä hoitovapaalle. Haluaisin kyllä. En ole vieläkään toipunut täysin tästä kahden vuoden shokkihoidosta

  10. Lotta sanoo:

    Itse olen siinä suhteessa onnekkaassa asemassa, että mieheni tekee vuorotyötä, johon kuuluu (pitkien) työpäivien lisäksi pitkät pätkät vapaata. Työpäiviä tulee noin 10/kk. Hän on siis aina pystynyt osallistumaan tosi hyvin lapsen hoitoon yms arjen pyöritykseen. Hänellä on myös sen verran hyvät tulot, että elämme ihan mukavasti, vaikka itse opiskelenkin. Hän on myös pitänyt kaikki mahdolliset isyyslomapäivät, sillä meillä on ollut mahdollisuus pistää säästöön rahaa ennen niitä muutamia kuukausia kun hän on saanut isyysrahaa. Hänen työpaikallansa on myös aina suhtauduttu tosi hyvin isyysvapaiden pitämiseen ja niihin on kannustettu.
    Ehkä suurimpia vaikeuksia itse koen sen suhteen, että yliopisto-opinnoissa on täysin itse vastuussa opinnoistaan, eikä siellä paljon armoa anneta, jos jokin jää tekemättä esim lapsen sairastelun vuoksi. Koulukaverit eivät myöskään aina ymmärrä sitä, että joudun hoitamaan kaikki kouluhommat siinä klo 8-16 välillä, koska kotona tehtävien yms teko ei vaan oikein enää onnistu, kun on niin paljon häslinkiä ympärillä. Muuten opintojen ja perhe-elämän yhteensovittaminen on sujunut hyvin :) toki jos puolisoni olisi pienipalkkaisemmassa työssä, voisi meilläkin olla enemmän hankaluuksia.
    Itse olen myös samaa mieltä tuon suhteen, että perheiden pitäisi itse saada päättää, miten ne jaetaan. Vaikka se ei ehkä saisi nopeita muutoksia aikaan, ei ”pakottaminen” myöskään ole se oikea keino. Mielestäni olisikin tärkeämpää keskittyä siihen, miten miesten työpaikoille saataisiin luotua myönteisempää kuvaa isyysvapaista eikä niitä nähtäisi uhkina työpaikan säilyttämisen suhteen tai taakkoina työnantajalle, vaan hienoina mahdollisuuksina vahvistaa isän suhdetta lapsiinsa.

  11. J sanoo:

    Kannatan myös ehdottomasti perheiden valinnan vapautta. Pakottaminen ei voi olla ratkaisu!

    Toivon myös, että lapsen mahdollisuus kotihoitoon alle 3-vuotiaana säilyy. Monien tutkimusten mukaan alle 3-vuotiaalle paras hoitaja on oma vanhempi. Useat varhaiskasvatuksessa työskentelevät tuttavani ovat myös samaa mieltä. Pieni lapsi peilaa jatkuvasti tunteitaan ja kokemuksiaan vanhempansa/ turvallisen aikuisen kautta. Täyteen ahdetuissa päivähoitoryhmissä tällainen vuorovaikutus ei resurssien puutteen vuoksi ole mahdollista. Lapsi jää yksin tunteidensa kanssa ja kuormittuu.

    Mahdollisuus tehdä 50% työaikaa lapsen ollessa pieni, esim. 1-8-vuotias, olisi ideaalista. Toivottavaa toki olisi että valtio tukisi osittain taloudellista menetystä. 1-3-vuotiaan lapsen molemmat vanhemmat voisivat olla oikeutettuja 50% työaikaan, mikä mahdollistaisi lapsen kotihoidon ja molempien vanhempien osallistumisen lapsen arkeen. Tämä, jos mikä, olisi lapsilähtöistä. Yli 3-vuotiaan kohdalla toinen vanhemmista saisi tehdä 50% työaikaa, mikä mahdollistaisi lapselle lyhyemmät hoitopäivät ja vanhemmalle aikaa viettää kiireetöntä aikaa lapsensa kanssa, tehdä kotitöitä ym.

  12. Annika sanoo:

    Vaikka aihe ei sinänsä oo mulle ajankohtanen koska lapsia ei ole vielä, haluaisin kuitenkin sanoa että näin useamman vuoden ulkomailla asuneena Suomessa asiat on perhevapaiden kannalta ihan älyttömän hyvin verrattuna moniin maihin. Tottakai aina on varaa parantaa, mutta jos suhteuttaa maailman tilanteeseen… tietty on hankala ajatella laajemmalla skaalalla, mutta halusin avata tätäkin näkökulmaa. Itselle kuitenkin on selvää että kun lapset tulee ajankohtaiseksi asuisin mieluiten Suomessa

  13. Julia sanoo:

    Yrittäjänä ajattelen että raskausajan kustannukset pitäisi jakaa äidin ja isän työnantajien kesken tasa ( naisyrittäjät ajaa tätä asiaa) . Yrittäjälle se on todella kallista jos joku saa lapsen. Sehän on väärin. Kaikilla pitäisi olla mahdollisuus hankkia lapsia jos haluaa. Ei työpaikka saisi siihen vaikuttaa. Jos lapsi sairastuu niin molempien vanhempien pitäisi työnantajasta riippumatta pystyä jäämään kotiin hoitamaan lasta. Yhtä tärkeätä se äidin työ on kuin isän työ. Monesta valitettavasti se menee niin että isän työnantaja ei ole valmis maksamaan palkkaa isälle jos se hoitaa sairaana olevaa lasta.

  14. salla sanoo:

    Haluaisin tuoda esiin oman tilanteeni. Olen 25-vuotias ja tällä hetkellä työtön. Takana minulla on lapsuuden traumojen takia monta vuotta kamppailua mielenterveyden kanssa (nykyään ongelmat ovat jo selätetty) Ongelmieni takia olen vielä tämän ikäisenä vailla töitä tai koulupaikkaa.
    Opiskelin yläasteen jälkeen itselleni ammatin alalta, joka ei ole kiinnostanut missään vaiheessa. Menin opiskelemaan alaa ympäristön painostuksesta, sekä siksi että pienessä kaupungissa tälle alalle ei ollut pääsykokeita.. Viimeiset pari vuotta olen yrittänyt päästä opiskelemaan itselleni uutta ammattia amk:sta sekä yliopistosta, mutta en ole tullut valituksi opiskelijaksi. En ole löytänyt nykyistä ammattiani vastaavia töitä, joissa en olisi masentunut ja ahdistunut. (kokeiltu siis on)

    Haaveilen perheen perustamisesta, mutta pelkään onko haave mahdoton minun tilanteessani. Yhteiskunnan silmissä olen hyödytön, työtön ja syrjäytynyt. Tähän tilanteeseen ei ole järkevää hankkia lapsia.
    Vaikka pääsisin ensi vuonna opiskelemaan, valmistuisin vasta 30-vuotiaana. Opiskelu ja vauva-aika, eläminen opintotuella ja lapsen elättäminen kuulostaa erittäin stressaavalta ja mahdottomalta. On kamalaa pelätä, saako syödyksi muutenkin kuin ensimmäisen viikon kelan tuen saamisen jälkeen. Toinen vaihtoehto, koulu, työ ja vauva, ei sekään kuulosta kenenkään mielenterveyden kannalta hyvältä..
    Jos haluaisin valmistumisen jälkeen tehdä pari vuotta töitä, jotta saisi opintolainan maksettua ja hankittua rahallista vakautta perheen perustamista ajatellen, olisinkin jo yli 30 vuotias. Fakta siitä tiedosta, että naisen hedelmällistys lähtee jyrkkään laskuun noin 32-vuotiaana ei helpota asiaa.
    En tiedä mitä tekisin tässä tilanteessa. Yhteiskunnan on muututtava kannustavammaksi, tukea ja auttaa ihmisiä tilanteessa kuin tilanteessa, jos halutaan syntyvyyden vielä joskus nousevan. Toivon, että omat haaveeni perheen perustamisesta voivat vielä toteutua, vaikka tällä hetkellä tulevaisuus näyttää synkältä sen suhteen.

  15. alma sanoo:

    Aloin tekemään 80 % työaikaa, kun lapseni oli reilun vuoden. Tämä tarkoitti kohdallani siis neljää työpäivää viikossa. Mielestäni olisi hyvä, jos yhteiskunta enemmän tulisi vastaan taloudellisesti myös muunlaisissa osa-aikatyöratkaisuissa, koska hoitopäivän pituus on helposti 10 tuntia, joten näin pitkiä päiviä en montaa viikossa pienelle lapselle haluaisi.

  16. TarjaL sanoo:

    Kiitos äärettömän tärkeästä aiheesta! Itse en vakaumukseni vuoksi mieti pätkääkään, milloin lapset tulevat elämääni, otan heidät vastaan silloin kun tulevat. Asiat ovat aina järjestyneet, olen onnekas, että minun ei tarvitse itse pähkäillä näitä asioita. Ehdottomasti 100% valinnanvapaus perhevapaisiin.. Itse imetän lapset vuoden ikään, enkä olisi välttämättä valmis jättämään lasta ja imetystä 9 tunniksi (työpäiväni venyvät 9 tuntiin, osa-aikaisuus ei oikeastaan ole mahdollista.) vauvan ollessa puolivuotias. Töitä en voi tuoda kotiin. Kun minulla ei ole vakituista työtä, ei minulla myöskään ole työtä, mihin palata. Toki olen valmis työhön ja jäänkin aina työttömäksi etsimään uutta työtä vanhempainvapaan jälkeen, mutta alallani työllistyy yleensä syksyllä. Kyllä meillä myös joudutaan laskemaan pennit tarkkaan, kumpi voi olla kotona ja kumpi töissä, etenkin nyt, kun rakennamme taloa ja on iso laina. Työhaastattelussa kommentoin, että olen tullut hakemaan töitä ja olen valmis niihin, enkä keskustelemaan siitä, mitä minun perhe-elämässäni tapahtuu. Kyllä tässä on tekemistä ja kiitos Iina, kun teet tätäkin suurella sydämellä<3

  17. A sanoo:

    Työmotivaationi oli huipussaan, kehityin jatkuvasti ja sain tunnustusta esimiehiltäni. Samaan aikaan, kun keskustelu ylennyksestäni alkoi, tein positiivisen raskaustestin. Olin haaveillut lapsesta kauan eikä raskaus ollut vahinko. Silti testitulosta katsoessani mietin, haluanko pitää lapsen, sillä tiesin tasantarkkaan mitä ylennykselleni tapahtuu, jos jään äitiyslomalle. Omatuntoni ei antanut minun salata uutisia pomoltani, sillä hän on myös hyvä ystäväni. Olisi tuntunut selkäänpuukottamiselta ottaa uusi paikka vastaan ja kertoa myöhemmin jääväni äitiyslomalle. Kun paikkaa luvattiin minulle, kerroin raskaudestani ja hieman myöhemmin tilalleni valittiin toinen (mies)henkilö.
    Tuskastelin pitkään sitä, että miksi lapsen syntymä vaikuttaa vain äidin uraan. Meillä myös vanhempainvapaalle jään minä, taloudellisista syistä. Tuntui väärältä, että puolisoni saa jatkaa töissään samaan malliin ja lisäksi kotona häntä odottaa ihana uusi perheenjäsen. Minun piti valita näistä kahdesta ja vaikka rakastan lastani ja perhettäni yli kaiken, olen silti harmissani, että en päässyt edistämään uraani.

  18. Minna sanoo:

    Itselläni ei ole vielä lapsia, mutta paljon ollaan niistä nyt puhuttu ja toiveissa olisi. Meillä on töissä mahdollisuus osa-aikaiseen työhön, juurikin pienten lasten (käsittääkseni alle kouluikäisten) kanssa on mahdollista tehdä työpäivää 8-14, 9-15 ja myöskin 3-4päivää viikosta. Tämä on tosi kiva mahdollisuus, mutta vaikuttaa tietysti myös tuloihinkin ja vaikka minulla ei vielä lapsia olekaan niin olen jo miettinyt onkohan minun tulevaisuudessa mahdollista olla osittain kotona ja osittain töissä. En ole sen tarkemmin tutustunut mitä tukea tässä voisi saada tai olisimmeko siihen oikeutettuja. Mutta ehdottomasti pitäisit yrittää helpottaa tasapainoa työn ja perhe-elämän välillä ja estää äitien (ja isien) syrjäytymistä työelämästä.

  19. S sanoo:

    Uusperheiden raha-asioissa on niin monta ”porsaan reikää” joille olisi ehdottomasti tehtävä jotakin.
    Esimerkiksi meillä minä olen opiskelija ja 2 pojan totaali yh-äiti ja mieheni on työssä käyvä etä-isä joka luonnollisesti maksaa lapsistansa elarit. Lastenvalvojan mielestä minä maksan puolet menoista, mutta kelasta tippui kaikki tuet nollille koska mies tienaa. On mukamas rahaa vaikkei sitä ole kun rahahanat suljetaan. Eikö nuo voitaisi päivittää 2000 luvulle, että uusperheilläkin, pienitulosillakin olisi mahdollisuus?

  20. M sanoo:

    Mua jäi häiritsemään tuo isä sitä ja tätä.. Missä me yh-äitit?

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Yh-äidit voivat tosi mielellään kommentoida tähän postaukseen omia kokemuksiaan! <3 Itse kirjoitin omasta näkökulmastani, mulla taas ei ole kokemusta yh-äitiydestä, ja siksi pyysin juuri teidän kokemuksia, jotta nekin osattaisiin ottaa mahdollisimman hyvin huomioon! :)

  21. Anne sanoo:

    Heippa! Hienoa että tällainen asia on otettu vakavasti!
    Mä oon samaa mieltä, että vapaasti valittavat vapaat olisi hieno juttu.
    Mä tulin nuorena raskaaksi ja sainkin esikoiseni 20-vuotiaana, en ollut vielä valmistunut ammattiikaan, joten minä automaattisesti jöin lapsen kanssa kotiin, sillä mieheni tulot olivat ainoa tulojen lähde.
    Valmistuin lopulta ja tulin. Uudestaan raskaaksi, vaikka työkokemusta, koulutus vain taustalla, samaan aikaan kun valmistuin, tuli alalleni heikennyksiä (päiväkotien ryhmäkokojen suurennus), joten töitä ei ollut luvassa.
    Jäin siis kotiin toisenkin kanssa, sillä taas tilanne oli se, että sain minimi äitiyspäivärahaa.

    Hain kuopukselle hoitopaikkaa, jotta olisin pääsyt hakemaan töitä, en saanut sitä, odotin sitä 6kk, kunnes sain hoitopaikan ja tuli työllistetyn työpaikan.

    Pitkä tarina omaan kantaani :D
    Mä olen ollut työttömänä työnhakijana pitkään ja olen nuori 26-vuotias vailla vuosien työkokemusta, työtilanteeni on surkea ja koen huonommuuden tunteita päivittäin.
    Mä koen, että nuorien naisten asema on työmarkkinoilla heikko, varsinkin yleisimmillä aloilla. Pätkätöitä, jotka eivät tuo varmuutta talouteen, äitiyspäivärahan laskeminen 2-vuotta vanhojen verotustietojen mukaan on huono, sekä varhaiskasvatuksen alasajo – > liian suuret ryhmäkoot, ym.

    Minä haluaisin tehdä vielä lapsen, mutta mä en voi, mä tarvitsen työtä, jotta tulisin kerrankin toimeen elämäni aikana ja kolmannen lapsen tekeminen olisi tällähetkellä taloudellinen itsemurha ja sosiaalinen, sekä cv:n itsemurha. :D

  22. En sanoo:

    En ymmärrä kuka oikeasti kannattaa tuota 60+60 mallia, olenko siis ymmärtänyt oikein, että siinä myös isän olisi Pakko jäädä kotiin jossain vaiheessa!? Eihän se voi mitenkään mennä niin. On vielä paljon, jopa enemmistö, perheitä, joissa niin ei HALUTA toimia molempien vanhempien puolesta. Meillä esim. se ei ole vaihtoehto, koska mies on täyspäiväinen yrittäjä ja minä en kaipaa töihin, enkä omaa edes työpaikkaa, vaan unelmoin vain olla kotona lasten kanssa pitkään, rahasta viis, valitsisin näin vaikka en saisi siihen edes tukia. Toki mies tienaa niin, että elämme sillä hyvin ja se on molemmille fine, että mies elättää ja minä hoidan lapsia enemmän. Tämä on siis ehdoton miehen halu, vaikka lapsista ja perheestään väittääkin. Ja ehdotin minun halu vaikka minulla olisikin mahdollisuus luoda omaa uraa jne. Ei pidä pakottaa mihinkään muottiin, että kaikista suomen iseistä pitää tulla tasavertaisia kotona lapsiaan hoitavia vanhempia. Tuntuu, että sekin on asia, jota aletaan katsoa pahalla, että mies elättää ja nainen hoitaa kodin ja lapset… Tärkeän asian puolesta kirjoitat ja loistavaa, että tämän eteen tehdään töitä, taas-arvo on se oikea kortti tässä, kaikki saa valita itselle parhaan vaihtoehdon, oli se sitten mikä tahansa.!

    • T sanoo:

      Mä oon ymmärtänyt, että 6+6+6 malli tarkoittaa sitä, että yksi noista 6kk pätkistä on korvamerkitty isälle ja yksi äidille, ja yksi kummalle tahansa ( se voidaan myös jakaa puoliksi). Äiti siis voi halutessaan käyttää yht. 12kk ja se isän osuus voidaan jättää käyttämättä. Perheet saavat siis itse valita jääkö isä kotiin vai ei, ketään ei pakoteta :)

      Tämä 12kk on pidempi pätkä kuin nykyinen 10,5kk (?). Eli siinä mielessä muutos olisi parempi. Ja jos vielä isä käyttää sen 6kk, niin lapsihan on jo 1,5-vuotias! Ja kodinhoidontukihan säilyisi ennallaan eli sinne asti kun lapsi on 3-vuotias.

      • Aivan sanoo:

        Kiitos selvennyksestä, olin siis ymmärtänyt metsään tuon! Ei kuulosta enää lainkaan pahalta, eli muutos tosiaan olisi parempaan suuntaan, mutta tietenkin vielä parempi jos on täysi vapaus valita miten jakaa kaikki vapaat! :)

  23. K sanoo:

    Loistavaa, että tartuit tähän aiheeseen! Iso peukku!

    Suomessa näistä asioista päättävien olisi syytä tutustua Islannin malliin tässä asiassa. Luin vastikään Satu Rämön Islantilainen kodinonni-kirjan ja halleluja, siellä on ymmärretty kuinka tämä tulisi hoitaa! Varmasti ikäviä kokomuksiakin heidän malleistaan löytyy perheiltä, mutta tutkimusten mukaan perheet ovat erittäin tyytyväisiä tämän hetken tilanteeseen.

    Islannissa on käytössä 3+3+3-malli, ja kannatan samankaltaista Suomeen. Pakko ei ole optimaalisin keino, mutta en usko tilanteen muuttuvan isien pitämien perhevapaiden suhteen, jos pakko ei ole pitää vapaita päivääkään. 6+3+3 voisi toimia Suomessa. Onko kukaan isä koskaan katunut, että on pitänyt perhevapaita?

    Nuorten naisten asemaa työmarkkinoilla voitaisiin parantaa myös Islannin mallilla. Siellä jokainen (lapsettomat ja lapselliset) islantilaiset työssäkävijät maksavat palkastaan pienen summan ns. vanhempainrahastoon, muistaakseni 2%. Sieltä kustannetaan työnantajille koituvat kustannukset, eivätkä ne jää vain äitien työnantajien maksettaviksi. Kannatan! Ymmärrän, että tämä saattaa lapsettomista ja jo aikuistuneiden lasten vanhemmista tuntua väärältä, mutta tämä lisäisi varmasti pitkällä aikavälillä syntyvyyttäkin, ja alhaisesta syntyvyydestä koituu yhteiskunnallisella tasolla ongelmia jatkossa (mm. n. 20-30 v päästä työssäkäyvien maksamat verotulot eivät riitä pitämään terveydenhuoltoa tarvittavalla tasolla, koska ikääntynyt väestömäärä on suuri).
    Lisäksi, jos isien olisi pakko pitää jokin pätkä perhevapaata, nuoret naiset ja nuoret miehet olisivat jokseenkin samalla viivalla työmarkkinoilla. (”Jokseenkin”, koska äidit olisivat isiä pidempään työelämästä poissa, jos Suomeen tulisi esim. 6+3+3-malli).

    Minulla ei ollut työpaikkaa perhevapaalta palatessa, koska vapaalla ollessani oli firmassamme ollut yt-neuvottelut ja sain lapun kouraan heti töihin palattuani. En voinut olla ajattelematta, vaikuttiko se, että olin poissa, siihen ettei pesti jatkunut. Ymmärrettävää toisaalta, että työnantaja halusi pitää henkilöt, jotka ovat perhevapaideni ajan (n. 1,5v) olleet muutoksissa mukana, mutta silti luulen tämän jossain määrin vaikuttavan. Lisäksi viime vuosina ystäväni, jotka ovat käyneet työhaastatteluissa, kertovat, että etenkin isoissa firmoissa perheen perustamisaikeista/suunnitelmista hankkia lisää lapsia/lastenhoidosta kysytään työhaastatteluissa. Näin ei saisi olla, mutta ei työnantajapuoli tästä valitettavasti tunnu piittaavan. Jos jätät vastaamatta (kohteliaastikin), varmasti vaikuttaa lopputulokseen. En halua olla pessimistinen, mutta uskon näin, samoin ystäväni.
    Omalla kohdallani yksi opettaja aikuiskoulutuspuolella oletti minulla tulevan olemaan lastenhoidon järjestämisessä koko loppukurssin ajan ongelmia, kun kerroin YHDEN poissaolon syyksi lastenhoidon järjestämisongelmat. Oletus oli, että lapsi haittaa opiskelua jo ennen kuin hän tiesi minusta muuta kuin nimen ja että minulla on lapsi. Tuntui todella ikävältä, etenkin kun olen hyvin tunnollinen opiskelija.

  24. Paula sanoo:

    Tuon 6+6+6 mallin hyvä puoli olisi se, että työnantajat näkisivät miehet ja naiset samanlaisena ”riskinä”. Vaikka täysi valinnanvapaus onkin kaikkein paras, niin eiköhän siinä edelleen ajatella naisen olevan se joka jää kotiin, jolloin mies on työantajan kannalta pienempi riski palkata :(

    Minultakin on kysytty työpaikkahaastattelussa hieman kierrellen, että aionko hankkia lapsia pian. En vastannut siihen ja en saanut myöskään työpaikkaa. Tietysti työpaikan saamatta jääminen on voinut johtua monesta muustakin asiasta, mutta monella kaverilla on myös sellainen tuntuma, että jos jättää vastaamatta tuohon kysymykseen, jää herkästi ehkä valitsematta, koska haastattelija ajattelee äitiysloman olevan ihan kulman takana.

Kommentoi