Luukku 16: Tämä joulu on erilainen

16.12.2018

Viimeiset kuusi joulua me ollaan vietetty käytännössä aika samalla kaavalla: kotona. Aamulla lastenohjelmia, lounasaikaan riisipuuroa, iltapäivällä joulupukki, sitten rauhallista jouluruokailua runsaassa pöydässä. Ilta lahjojen avaamista, lasten lelujen kasaamista ja uusien lautapelien testailua, sekä toinen satsi jouluruokaa. Lasten mentyä nukkumaan kirjojen lukemista yökkäreissä ja joululimppua.

Tänä vuonna me tehdään kuitenkin toisin, sillä tänä vuonna me mennään jouluksi Oton perheen luokse koko porukalla. Aamu ollaan toki kotona, ja ehkäpä keitetään aamuksi jo se riisipuuro, sekä viimeistellään mukaan otettavia jouluruokia. Mutta sitten suunnataan autolla Kauniaisiin koko porukka (myös mun äiti, jonka Oton sisko tulee hakemaan toisella autolla, sekä Armas-koira), ja sitten ollaankin siellä.

 

 

Me ollaan luotu viime vuosina sellaiset omat jouluperinteet, joiden mukaan aina rakennetaan se jouluaatto, ja me rakastetaan kaikkea meidän joulussa. Vaikka se ensimmäinen joulu omassa kodissa aikoinaan jännitti, ja tuntui siltä, että voiko joulua edes ollakaan jos ei koko suku ole ympärillä, niin ollaan todellakin saatu todeta, että kyllä kotona voi olla ihan loistavan tunnelmallinen ja ihana joulu. Tuntuu jopa hassulta, että tänä jouluna me vietetäänkin erilaista joulua. Nyt se onkin vaihtunut niin päin, että voiko joulu tuntua joululta, jos EI ole kotona. Ennen vuotta 2012 en koskaan ollut viettänyt joulua kotona, vaan aina sukulaisten luona.

Mutta uskon vahvasti, että kyllä voi tuntua, onhan se ennenkin tuntunut. Joulussa ei mulle ole kysymys siitä paikasta missä ollaan, vaan yhdessäolosta ja joulumielestä. Ja niitä löytyy aivan takuuvarmasti myös Oton perheen luota, kuten myös hillitön määrä herkullista ruokaa, se joulupukki, lautapelejä ja kaikkea ihan sitä samaa mitä löytyisi kotonakin. Kotona olemista huomattavasti tärkeämpää on se, että saadaan viettää joulua yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa. Tästä tulee varmasti aivan ihana joulu, ehkä ihanin kaikista ikinä!

Mulle on silti tosi tärkeää, että me kokataan jouluruuat myös itse, ja niin me myös tehdään. Osa ruuista otetaan mukaan, niin saadaan aaton ruuanlaittovastuuta jaettua koko porukalle. Osa ruuista kuitenkin jää myös kotiin, sillä saadaan aaton jälkeen joulunpyhinä myös mun tädin perhe Oulusta meille syömään jouluruokia ja yökyläilemään. Saadaan siis tänä vuonna tavallaan kaksi sukujoulua, mikä on ihanampaa kuin olisin ikinä voinut kuvitella.

Tuntuu jotenkin vielä tavallistakin joulua ihanammalta saada liittää kolme joulua yhteen. Mun perinteinen sukujoulu, Oton perinteinen perhejoulu ja sitten se meidän oma perinteinen joulu kotona. Aika onnekas olo, kun saa tänä jouluna kokea ne kaikki. Silti mä haaveilen, että vielä joskus tulevaisuudessa meidän kotona on joku maailman suurin, ainakin 12 (tai 20) hengen ruokapöytä, jonka ääreen kokoontuu jättimäinen porukka yhteisen aterian äärelle. Mä haluaisin olla just sellainen justiina, joka tekee koko porukalle jouluruuat, ja jonka luokse kaikki haluavat kokoontua viettämään joulua joka vuosi.

Sitä kohti vahvasti pyritään, että vielä joku vuosi me järjestetään megaiso sukujoulu meidän omassa kodissa, ja siitä tulee uusi perinne! Ihanaa sunnuntaipäivää kaikille <3 


6 Responses to “Luukku 16: Tämä joulu on erilainen”

  1. Lukija sanoo:

    Moi,

    Ei liity mitenkään tähän postaukseen tämä kommentti, mutta kysyn silti. Ajatusleikki: jos jättäisit lapset täysin blogista pois, siis esimerkiksi lasten kuvat, haastattelut, leluesittelyt lasten kanssa ym pois, mistä blogin sisältö muodostuisi? Miten luulet, että blogin suosiolle kävisi vai kävisikö mitenkään, jos lapsijuttujen tilalle tulisi muuta kiinnostavaa sisältöä?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Tää on musta vähän turha ajatusleikki, mä kun satun kuitenkin olemaan äiti ja lapset on suurin osa mun elämää (ja tämä on lifestyleblogi). Blogissa he kuitenkin ovat aika pienessä osassa, esim. tässä joulukuussa julkaistuista 27 postauksesta he ovat olleet mukana isommassa roolissa seitsemässä. Mikä on n. yksi neljäsosa. Suurin osa blogin sisällöstä siis koostuu ihan kaikesta muusta, ja eipä se ole suosioon ainakaan negatiivisesti vaikuttanut. Myös suurin osa mun kaupallisista yhteistöistä on ihan muita kuin lasten kanssa tehtäviä (toki näin joulun alla lelujutut ymmärrettävästi korostuvat jonkin verran). 🙂 Jos on itse kiinnostunut esim. eniten juuri lapsiaiheisista postauksista, niin varmaan menee helposti ohi se kaikki muu sisältö, mutta mua ainakin ilahduttaa se, että täällä blogissa on tilastojen mukaan suosittua ihan kaikenlainen sisältö ruuasta kosmetiikkaan ja asuista parisuhdeaiheisiin. 🙂

  2. Jensku sanoo:

    Joulu perheen tai suvun kanssa on parasta, mä olen tottunut viettämään joulun mummolassa, mun mies taas ei ole tottunut jouluun ollenkaan tai sillä on vaan huonoja kokemuksia joulusta, joten ollaan meidän 7v yhdessä olon aikana vietetty joulua eka kotona yhdessä ja illasta mä olen mennyt lapsien kanssa mummolaan, no viime jouluna luotiin uus perinne että mun äiti mummi ja eno tulivatkin meille ja oli kyllä paras joulu sitten 7vuoteen! Tämä joulu menee samalla tavalla, he tulevat meille ja mun äiti tulee meille jo edellisenä iltana ja tehdään äidin kanssa ruuat (paitsi kala, sen tuo eno), en malttais ollenkaan odottaa! Miehen suvun kanssa emme vietä joulua ollenkaan, koska mies ei halua, kun hänellä niin huonot muistot sitä kautta joulusta. Meillä joulun kaava menee biin että aamulla kun herätään katsotaan piirrettyjä syödään aamupalaa ja lapset avaavat joulukalenterin, josta paljastuu vöhän isompi yllätys vöhän niinkuin pieni joululahja, joka pitää lapset kiireisenä niin että saadaan valmistella joulu rauhassa, sitten kun mummi ja eno tulevat syödään ja jossain vaiheessa tulee joulupukki jja sitte lapset avaavat paketit 🙂

  3. Irina sanoo:

    Mulle joulu merkitsee yhteen kokoontumista ja yhdessä tekemistä. Meidän perheessä on 12 sisarusta ja vaikka suurin osa on muuttanut omilleen ja perustanut oman perheen, joka joulu kaikki sisarukset perheineen pyrkii kokoontumaan ainakin jouluaattona tai joulupäivänä vanhempieni luokse, jossa asuu sisaruksista lisäkseni kolme nuorimmaista. Meillä on siis helposti 30 ihmistä jouluna ja se vain lisää joulun odostustani. Ihana kuulla, että haluat ison sukujoulun kotiisi, sillä voin kirjoitustesi perusteella juuri sinut kuvitella siihen justiinan tehtävään 😊

  4. Anna sanoo:

    Mullekin se sukujoulu on se rakkain. Lapsenakin aina odotin, että mentäisiin jouluaattona, kun pukki tulee, mummulaan (mummula oli naapurissa). Yleensä mentiin, mutta Sitten joskus mun vanhemmat sai päähänsä, että ollaankin vain kotona aatto ja olin niin surullinen. Parasta oli ne joulut, kun kaikki serkut kokoontuivat yhteen! Ja ihana serkkujen kans jännittää pukkia.

  5. Julia sanoo:

    Mäki haluisin just olla semmone justiina! haha 😀 ois ihana että meille tulis kaikki rakkaat ja mä saisin kokata ja panostaa siihen! Mulla ois yks postaustoive mielessä – ois ihana nähä teijän joulumenu (mieluiten siiis jo ennen joulua, niin vois ottaa vinkkejä) ! Mä en oo ite tehny ku kinkkuu ja rosollii ite, herkku/makeispuolta sitte senki eestä 😀 ni haluisin vinkkejä oikeesti hyviin jouluruokiin, netistä ku löytyy joku miljoona ja sit pelottaa et valitsee just ne huonot 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.