Tällä viikolla olen

11.01.2019

Vuoden eka arkiviikko alkaa olla pulkassa. Viikko on alkanut aikaisilla herätyksillä, mutta kuitenkin rennoilla päivillä. Tänään Otolla on ollut vapaapäivä, sillä hänellä on muutama arkivapaa, jotka ”pitää” vielä käyttää ennen opintovapaan alkua. En siis ollenkaan valita, kun saadaan jo tammikuussa nauttia hieman kevyemmistä viikoista, kun on ainakin yksi ylimääräinen vapaapäivä.

Tällä viikolla olen:

– Käynyt neurologilla. Ensimmäistä kertaa elämässäni mun migreeniä tutkittiin kunnolla, ja sain siihen myös tehokkaampia lääkkeitä, joita voin tarvittaessa ottaa. Tämä huojensi mun mieltä tosi paljon, ja päänsärkykin on onneksi helpottanut, vaikka en edes vielä käynyt ostamassa lääkkeitä. Miten se helpottikin, kun arki taas alkoi? Taisin ottaa lomalla liian rennosti, heh.

– Katsonut uimahallin 360-näkymää tietokoneelta joka päivä. Taapero tykkää seikkailla virtuaalisesti lähiuimahallissa aina kun ei ole siellä uimassa. Joka päivä katsotaan lasten altaan delfiinit ja sammakot läpi. Voisi olla taas uintireissun paikka tälle viikolle, vai eskaloituukohan tämä vaan sen jälkeen? Hän on myös rakentanut oman ”uima-altaan” (bObleseista), täyttänyt sen ”uimaleluilla” (ryhmä hau- ja pipsa possu -leluilla) ja vedellä (torkkupeitolla) ja istunut siellä uikkarit päällä vaikka kuinka kauan leikkimässä.

– Käynyt optikolla näöntarkastuksessa. Mä saan SILMÄLASIT! Tilasin jo ne, ja nyt vaan odottelen, että ne valmistuvat. Aika jännittävää!

– Käynyt kevään ekoissa pressitilaisuuksissa ja tavannut paljon kollegoita. Siitä saa aina niin paljon iloa ja inspiraatiota omaankin tekemiseen, kun juttelee muiden samaa työtä tekevien kanssa.

– Leikkinyt joka päivä kauppaleikkiä taaperon kanssa. Hänen lempileikkinsä tällä hetkellä on kauppaleikki, jossa hän on kassamyyjä ja minä (tai muut perheenjäsenet) olemme asiakkaita. Hän myy esimerkiksi hedelmiä ja leipää, jotka hän pilkkoo valmiiksi ja kaikki maksaa aina viisi euroa.

– Syönyt paremmin kuin pitkään aikaan. Tällä viikolla olen oikeasti syönyt ainakin sen suositellun puoli kiloa kasviksia päivässä, niinkun pitäisi aina. Nyt vaan yritän pitää tätä yllä taas, koska ei se oikeasti ole niin hankalaa pilkkoa sitä avokadoa ja tomaattia leivälle arki-aamuna itsellekin samalla kun pilkkoo lapsille.

– Leikkinyt joka päivä ulkona lasten kanssa. Ollaan saatu nauttia niin upeasta säästä ja lumesta! Ja ehkä eka kertaa mun elämässä meidän tekemän lumiukon päälle satoi joku 20cm lunta päälle, eikä se ole sulanut pois vaikka siitä on jo useita päiviä kun rakennettiin se.

– Katsonut ihan super hyvän sarjan nimeltä Ozark loppuun Oton kanssa. NIIIN koukuttava, ihan älyttömän koukuttava, suosittelen! Löytyy Netflixistä siis.

– Saanut  kutsuja Pariisin muotiviikoille muotinäytöksiin. Mutta en mä niihin voi mennä mihinkään, koska just nyt ei ole hyvä hetki lähteä. Olisin lähes kuollut onnesta teininä, jos olisin tiennyt, että joskus saan kutsuja tällaisiin tilaisuuksiin. Ja nyt vastaan vaan EI, koska ei onnistu kyllä tällaisella kahden viikon varoitusajalla tässä elämäntilanteessa alkaa organisoimaan mitään Pariisin reissua meidän perheeltä aikataulujen vuoksi. Harmittaako? Vähän! Mutta ehkä vielä joskus ehdin varautua ja pystyn lähtemään, se vasta olisi upeaa. Vaikka en olekaan enää teini, niin kyllä nämä kutsut aika paljon lämmittää mieltä edelleenkin.

– Tehnyt joka päivä seisten töitä koneella. En ole istunut kertaakaan koneen äärellä, vaan seissyt aina kun olen tehnyt hommia. TOIMII! Niskajumi on alkanut pikkuhiljaa hellittää.

– Saanut vihdoin edistettyä useampaakin projektia, joista olen tosi innoissani, mutta jotka vaan seisoivat loman ajan. Niin innostunut ja iloinen fiilis, kun viimein alkaa tapahtua!

Tämä on ollut aika kiva viikko, ja en voi sanoin kuvailla miten huojentavalta ja ihanalta tuntuu olla vihdoin ilman jatkuvaa päänsärkyä. Olen nauttinut täysin rinnoin jokaisesta päivästä tällä viikolla, kun olen saanut olla ilman kipua.  Onneksi se meni ohi. Nyt täytyy vaan pitää taas hyvää huolta niskasta ja hartioista, niin kyllä tämä taas tästä lähtee.

Että sellaista meille, ihana arkinen tavallinen tammikuinen viikko! Mitäs teille?


8 Responses to “Tällä viikolla olen”

  1. Marika sanoo:

    Kärsin itsekin lähes jatkuvista päänsäryistä ja silmälasit helpottivat, silmät ”rentoituivat”, joten päänkin jomotus helpottui, kun ei jännitänyt koko ajan katsoessa 😊 voi olla sullekin avuksi

  2. Lotta sanoo:

    Meidänkin 2,5v:n kauppaleikeissä kaikki maksoi aina pitkään ”viis euroo!” Nyt on tullut mukaan myös ”sata euroo!” 😀 oon miettinyt, et mistä se johtuu, kun tyyppi kumminkin osaa laskea yli kymmeneen, mut silti valikoituu aina noi samat summat 😀

  3. Anna sanoo:

    Kuulostaa kivan aktiiviselta ja touhukkaalta sun ja teidän viikko! Miten olet toteuttanut sen että teet seisten töitä kotona? Töissä itsekin tykkään seistä koneen ääressä kun työpöydän korkeutta voi helposti säädellä, mutta kotona ei oikein ole löytynyt sopivaa ratkaisua jakkaroista pöydän päällä tms… Eli vinkkejä otetaan vastaan 🙂
    Toivottavasti migreenisi on ohi pitkäksi aikaa, ja hyvä jos sait uusia lääkkeitä tarvittaessa otettavaksi, toivottavasti ovat tehokkaita. Luulen että sulle sopii tosi hyvin silmälasit, ja toivottavasti myös niistä on mahdollisesti apua päänsärkyihin..
    Joka tapauksessa mukavaa alkanutta vuotta teille! 🙂

  4. Emma sanoo:

    Niskajumien kanssa kannattaa ehdottomasti huolehtia, että tulee venyteltyä rintalihakset ja etuolkapäät! Youtubessa on monta hyvää videota aiheesta 🙂 Sullakin varmasti arjessa tulee oltua paljon asennossa, jossa olkapäät kääntyy eteen (esim tietokoneella/puhelimella olo, rattaiden työntäminen) -> rintalihas kiristyy -> jatkuva venytys selässä ja niskoissa -> kipu niskan puolella, vaikka vartalon etuosa onkin jumissa. Eli rintakehää avaamaan, se oikeesti auttaa! Terv. samoista ongelmista kärsivä 😀 Oon käynyt myös saamassa apua kalevalaisella jäsenkorjaajalla.

  5. Mertsi sanoo:

    Voisitko kertoa lisää tästä silmälasiasiasta vaikka postauksen muodossa? 😀 Mulla on nimittäin se tilanne, et mun näkö on ollut aina testeissä erinomainen, on jopa hämmästelty kuinka hyvä se on. Nyt oon kuitenkin alkanut huomaamaan, että kauas on vaikea tarkentaa. Hämmentää kovasti ja mietin, että kai pitäisi optikolla käydä, mutta tosiaanko erinomainenkin näkö voi huonontua jo kolmekymppisenä? Olisi siis mukava kuulla, miten sä päädyit laseihin, mikä on ollut lähtötilanne, miten tutkittiin jne.

  6. Oona sanoo:

    Kauniita kuvia ja ihana paita! Mistä tuo on? 😊

  7. Mehis sanoo:

    Me leikitään kummitytön kanssa myös usein kauppaleikkiä ja hänen kaupassaan kaikki maksaa aina myös 5 euroa. Mistähän nämä lapsoset näitä keksii 😀

  8. Vera sanoo:

    Mistä tuo sinun neule on ostettu? 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.