Tällä viikolla mä luin jotain, mikä sai mun leuan lähes tippumaan lattiaan. Se joku, oli sysmäläisen koulun rehtorin haastattelu YLEllä. On uskomatonta, että uutta sukupolvea kasvattaa korkeassa asemassa oleva ihminen, joka toteaa mm. näin:

”– Minusta on aika outoa, että jo 12-vuotiaat rupeavat ilmoittamaan olevansa homoja tai lesboja tai jotakin tällaista. Siihen liittyy hyvin erikoinen pukeutuminen. Se herättää toisissa oppilaissa närkästystä, vihastusta ja ehkä pelkoakin. Sitten he tietysti kohtelevat tätä oppilasta sillä tavoin kuin tuntevat. Sitten tulee kokemus siitä, että kiusataan ja syrjitään, vaikka oppilas tavallaan on itse hakenut sen huomion.” (lähde: yle.fi)

Tässä lausunnossa on kaikki niin pielessä, että en edes tiedä mistä voisin aloittaa. Rehtori tässä implikoi, että erikoinen pukeutuminen ja seksuaalinen suuntautuminen ovat syitä kohdella ihmisiä eriarvoisesti. Hän myös lausunnossaan väittää, että eriarvoinen kohtelu on vain kiusatun kokemus eikä totuus, ja että kiusattu itse on syyllinen kiusaamiseen olemalla erilainen kuin muut. Haastattelu jatkuu siten, että hän kertoo naureskellen joidenkin lasten näyttävän ihan huoralta, ja toteaa, että, ”Sehän (sen ääneen sanominen) on tavallaan jo loukkaus. Mutta kun näyttää siltä”. Rehtorin mielestä aikuisten pitäisi ymmärtää, että jokainen saa olla erilainen ja oma itsensä, ”Mutta niin, että ei provosoi ja ärsytä omalla käytöksellään toisia. Eihän me heterotkaan tuoda seksuaalista suuntautumistamme julki jatkuvasti.” (lähde: yle.fi)

Eli siis käytännössä ei saa olla oma itsensä, eikä varsinkaan erilainen.

Miten voi olla mahdollista, että tällaisia virheellisiä käsityksiä on sallittua jakaa eteenpäin _koulun rehtorina_? Ja kun tätä lähtee miettimään pidemmälle: kuinka yleistä on se, että vanhemmilla on tällaisia ajatuksia, jos jopa rehtorillakin on? Ja kuinka usein he sanovat niitä ääneen lasten kuullen? Me ei koskaan tulla saamaan tästä(kään) sukupolvesta tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta yhtenäisesti kannattavaa, mikäli lapset kuuntelevat aikuisten suusta tällaisia lausuntoja.

Kuva: Canva

Vaikka ihminen näyttäisi miltä tahansa tai olisi millainen tahansa, syy kiusaamiseen on aina kiusaajan puolella. Ei koskaan kiusatun. Syy voi olla kiusaajan kotitilanteessa, vaikeissa elämän kokemuksissa, pahassa olossa, jonkun toisen esimerkissä tai ihan vaan ilkeässä luonteessa, mutta se syy löytyy aina kiusaajan puolelta, ei koskaan kiusatun. Kiusaaja tekee sen päätöksen sanoa ne ilkeät sanat tai tehdä ne hirveät teot, ei kiusattu. Kiusaaja on se, joka satuttaa, ei kiusattu. 

Jokaisella on oikeus olla oma itsensä ja toteuttaa omaa itseään juuri siten kun itse haluaa, kunhan ei sillä omalla olemassaolollaan satuta toisia. Kenelläkään ei ole oikeutta mennä kouluun esimerkiksi paljastelemaan itseään alasti, vaikka kuinka se tuntuisi omalta jutulta, koska se on nimenomaan toisia satuttavaa. Mutta jokaisella meillä on oikeus laittaa juuri sellaiset vaatteet tai meikit tai hiukset, tai tykätä mistä sukupuolesta huvittaa, puhua sellaisella äänellä kuin haluaa, tykätä mistä väristä haluaa ja kuunnella sellaista musiikkia kuin haluaa.

Vaikka valinnat olisivat valtavirran mieltymyksistä poikkeavia, ne eivät ole ”provosoimista” tai syy kiusaamiseen. Syy ei myöskään voi olla kiusatun vanhemmissa, tai siinä, millaiset vaatteet he pukevat lapselleen tai minkä nimen antavat lapselleen. Syy ei voi olla kiusatun sisaruksissa, harrastuksissa tai kengissä. Päätös kiusata lähtee AINA kiusaajan puolelta.

Syrjivä kiusaaminen eli kiusaaminen, joka liittyy ulkonäköön, sukupuoleen, ihonväriin tai kieleen, vammaisuuteen, perheeseen tai uskontoon, on kiusaamista, jonka lapset oppivat joltain toiselta. He oppivat sen vanhemmiltaan, toisilta lapsilta tai vaikka sitten rehtorilta. Kukaan lapsi ei syrji toisia sisäsyntyisesti. Kukaan lapsi ei opi kiinnittämään negatiivista huomiota erilaisuuteen sisäsyntyisesti, vaan se tulee joltain toiselta.

Siksi on ihan äärettömän tärkeää, että me vanhemmat mietitään erittäin tarkkaan, miten itse puhutaan toisista ja miten itse kohdellaan toisia. Ne aikuisten harmittomaltakin tuntuvat heitot autossa toisista autokuskeista, tai julkkisten toilailuiden päivitteleminen kovaan ääneen, muokkaavat lasten ajatusmaailmaa. Jokainen vanhempien toisten sukupuolesta, ulkonäöstä, seksuaalisesta suuntautumisesta, kansallisuudesta, vammaisuudesta, uskonnosta tai perheestä sanottu ikävä asia muokkaa lasten ajatuksia ja käsitystä siitä, miten muita ihmisiä on ok kohdella. Mä en ainakaan ikimaailmassa halua siirtää yhtäkään turhaa ennakkoluuloa omille lapsilleni.

Siksi ei ole ok sanoa, että joku tosi tv-julkkis näyttää ihan huoralta. Siksi ei ole ok sanoa, että onpas tuolla lapsella ihan helvetin ruma nimi. Siksi ei ole ok sanoa, että taas surkea naiskuski liikenteessä. Siksi ei ole ok sanoa, että homot on ärsyttäviä. Siksi ei ole ok sanoa, että suomenruotsalaiset ovat snobeja. Siksi ei ole ok haukkua jonkun hiustenväriä tai päivitellä kovaan ääneen, miksi johonkin perheeseen on tulossa jo viides lapsi. Siksi ei ole ok sanoa näitä asioita, ei päin naamaa eikä selän takana. (huom. ks. lauseet usein esim. somesta lukemiani stereotyyppisiä esimerkkejä, eivät todellakaan omia ajatuksiani)

Monet ihmiset tuntuvat ajattelevan, että meillä kaikilla on joku syntymäoikeus ilmaista sitä, miten erilaisuus on väärin. Että oman mielipiteen ilmaiseminen on sama asia, kuin muiden haukkuminen tai arvosteleminen. Newsflash: näin ei ole. Oma mielipide on esim. että ei haluaisi itsellensä oranssia tukkaa. Haukkumista on sanoa jonkun toisen oranssia tukkaa hirveäksi. Siitä ei mitenkään saa tehtyä tarpeellista mielipiteen ilmaisemista, että haukkuu toisen ulkonäköä. Se, että ei tykkää jonkun tukasta, ei ole sen tukan omistajan syy millään tavalla, vaan se on ihan vaan sen syy joka ei siitä tykkää.

Ne omat pienet kommentit eivät ole harmittomia, vaan ne ovat synty sille ajatukselle lapsen mielessä, että on ok arvostella ja haukkua toisia. Ja se taas on pohja kiusaamiselle. Sitä pohjaa mä en halua koskaan luoda, ja toivottavasti ei kukaan muukaan. Jos kotona kuulee usein muiden ihmisten arvostelua, on helpompi ajautua mukaan siihen kiusaamiseen, tai ainakin olla hiljainen hyväksyjä. Jos taas kotoa saa sellaisen mallin, että toisten haukkuminen ei ole ok ja kaikki me ollaan yhtä arvokkaita, on todennäköisempää, että ei hyväksy inhottavaa kohtelua, eikä ainakaan lähde siihen mukaan.