Tähtinugetit & sticky sauce tofusta

29.01.2019


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä SoFine Luomu Tofun kanssa.

Tofu. Siinäpä sellainen ruoka-aine, jota aika harvoin on tullut valittua omaan ostoskärryyn kaupasta, vaikka paljon kasvisvaihtoehtoja suosinkin. Syy sille on ollut se, että en ole osannut valmistaa sitä oikein. Muistan lapsuudestani vaan, että jos joku tarjosi tofua, se yleensä maistui kumimaiselle, tai siis koostumus oli kumimainen ja makua ei juurikaan ollut. Ja voi olla, että mun lisäksi ainakin silloin oli monia muitakin, jotka eivät osanneet valmistaa sitä oikein. Muistan, että Tofua syötiin myös silloin, kun asuin vielä äidin kanssa. Silloinkin lopputulos oli aina sama: mauton ja kumimainen. Siksi mä halusinkin vähän haastaa itseäni, ja lähdin mukaan tähän SoFinen kaupalliseen yhteistyöhön testailemaan luomu tofuja.

Tofu on tosissaan itsessään aika mautonta, siksi se onkin loistava paletti mille tahansa maulle. Tämän kokemuksen myötä tiedän, että tofun onnistuneessa valmistuksessa tärkeimmät seikat ovat sen kuivaus, paistaminen rapeaksi sekä maustaminen. Näin välttyy siltä kumimaiselta ja mauttomalta kokemukselta. Vaikka meille aikuisille se ”mauttomuus” on pahin juttu ruuassa, monet lapset tykkäävät siitä, että tofussa on niin mieto maku.

Tofun valmistuksessa on muutama kriittisen tärkeä vaihe:

1. Ensin tofu leikataan pieniksi paloiksi ja kuivataan kahden talouspaperipalan välissä. Neste puristellaan pois ja vaihdetaan talouspaperit tai astiapyyhe kuiviin niin kauan, kunnes tofu on kuivaa (pinta tuntuu kuivalta). Rakas inspiraation ja elämänviisauksien lähteeni Pinterest neuvoo kuivaamaan tofupaloja vähintään puoli tuntia, ja pitämään painona painavia kirjoja (kirjan ja paperin/astiapyyhkeen väliin voi laittaa vaikkapa leikkuulaudan, niin kirja ei kastu ja/tai ala tuoksua tofulta).

2. Koska tofu ei maistu miltään, siihen on saatava makua. Marinointi on paras tapa maustaa tofu. SoFinen Luomu Tofujen joukosta löytyy sekä maustamattomia että marinoituja vaihtoehtoja.

3. Tofu paistetaan öljyssä. Pannun on oltava todella kuuma ja tofun pinnan kuiva, jotta tofusta tulee rapeaa, eikä kumimaista. Myös tähän löytyi lisäohjeena, että extra rapsakan lopputuloksen toivossa kannattaa lisätä tofupalojen pintaan hieman maissitärkkelystä. Testasin, ja TOIMII!

4. Jos kaikki kolme ylläolevaa vinkkiä tuntuivat liian hankalilta, unohda ne kokonaan, ja kokeile ennemmin SoFine Tofu A’la Minute -kuutioita, jotka ovat valmiiksi marinoituja ja esikypsennettyjä. Niiden kanssa pääsee siis suoraan kokkaamaan.

Me syödään nykyään paljon enemmän kasvisruokaa kuin vaikkapa kolme vuotta sitten. Muutos on tapahtunut pikkuhiljaa, ja se on lähtenyt ihan siitä, että ollaan kokeiltu ihan uudenlaisia reseptejä ja tuotteita. Joitakin raaka-aineita ollaan yritetty ”korvata” kasvisvaihtoehdoilla, mutta ollaan huomattu, että parhaita ovat ne kasvisruoka-vaihtoehdot, jotka ihan itsessään ovat niin herkullisia, ettei niiden tarvitse ”korvata” mitään. Mä rakastan kokeilla uusia kasvisruokareseptejä, ja mulle yksi parhaista lähteistä siihen on juurikin aiemmin mainitsemani Pinterest. Sieltä löydän vinkit uusien raaka-aineiden käsittelyyn ja parhaisiin resepteihin.

Me aiotaan jatkaa edelleen tällä samalla tyylillä kuin nytkin, että aina kun se tuntuu hyvältä, valitaan kaupasta kasvisvaihtoehto. Ei pakoteta eikä kielletä itseltämme mitään, vaan mennään hyvällä fiiliksellä. Se toimii meillä, ja se on saanut meidät syömään maapallon kannalta huomattavasti kestävämmin kuin silloin 3 vuotta sitten, kun vasta alettiin pyrkiä yhteen kasvisruokapäivään. Nykyisin meillä ei ole mitään kasvisruokapäiviä viikossa, on vain paljon kasvisruokaa sekä lounaalla että päivällisellä, mutta ei ihan joka päivä.

Nyt mä jaan teille kaksi ihanaa reseptiä, joihin alunperin löysin inspiraation Pinterestistä, mutta joita muokkasin hieman sen perusteella, mitä meiltä löytyi kotoa. Toinen resepti on vegaaninen ja toinen on lakto-ovo-vegetaarinen ja lasten makuun.

Tähti-Nugetit Tofusta (neljälle lapselle tai kahdelle aikuiselle)

3 pakettia SoFine Luomu Tofu Natural  maustamatonta tofua

2 kananmunaa

2rkl vehnäjauhoja

1-2 dl pankojauhoja

1tl  suolaa

1tl mustapippuria

2tl pizzamaustetta tai muuta yrttimaustetta

Aloita valuttamalla nesteet tofusta ja leikkaamalla tofupalat kolmeksi yhtä suureksi viipaleeksi. Lopputuloksena siis yhdeksän viipaletta. Kuivaa tofupaloja mielellään n. puoli tuntia ylempänä olevan ohjeen mukaan. Leikkaa tofupaloista tähti-piparkakkumuotilla (tai muulla haluamallasi muotilla) tähtiä, ja leikkaa jäljelle jäävät palat sopivan kokoisiksi suupaloiksi. Ota esiin kolme lautasta. Ekalle lautaselle 2rkl vehnäjauhoja. Tokalle lautaselle 2 munaa rakenne rikottuna. Kolmannelle lautaselle pankojauhot ja mausteet hyvin sekoitettuna.

Pyörittele tofun palat ensin kauttaaltaan vehnäjauhossa, sitten munassa ja sitten pankojauho-mausteseoksessa. Kun kaikki palat näyttävät raaoilta nugeteilta, paista ne öljyssä kuumalla pannulla kunnes ne ovat kullanruskeita ja rapeita. Tarjoile esim. vihannesten ja vaikkapa riisin kanssa. Kaveriksi sopii vanha kunnon ketsuppi! Meidän lapsille tämä oli ihan hitti.

Valkosipulinen Tofu Sticky Sauce (2 annosta)

2 pakettia SoFine Luomu Tofu Inkivääri-Valkosipulia

1 punasipuli

1/2 punainen chili

5 valkosipulinkynttä

1dl soijaa

1rkl vaahterasiirappia tai ruokosokeria

1tl srirachaa

1tl inkivääriä tai inkivääritahnaa

2 kevätsipulia

2 hengen annos riisiä

seesamiöljyä (tai jotain muuta ruokaöljyä paistamiseen)

seesaminsiemeniä paahdettuna

1rkl maissitärkkelystä

Aloita valuttamalla nesteet & marinadit tofusta talteen (kannattaa lisätä annokseen myöhemmin tuomaan lisämakua) ja kuutioimalla tofu pieniksi kuutioiksi. Kuivaa ylläolevan ohjeen mukaan. Valmista sillä aikaa sticky sauce: sekoita soija, sriracha, vaahterasiirappi ja inkivääri. Pilko chilit, punasipuli ja valkosipuli pieneksi. Laita 1rkl maissitärkkelystä lautaselle ja pyörittele tofukuutiot siinä. Lisää pannulle seesamiöljy. Paista tofukuutioita seesamiöljyssä, kunnes ne vähän rapsakoituvat ja saavat väriä. Lisää sitten valkosipuli, chili ja punasipuli. Pilko samalla kevätsipulit pieneksi. Lisää pannulle kastikeainekset, ja sekoittele, kunnes kastikkeesta on tullut tahmaista ja täyteläistä. Tarjoile riisin ja kevätsipulin kanssa. Tähän sopisi hyvin myös tuoresalaatti kaveriksi!

KILPAILU: VOITA 30€ ARVOINEN SOFINE-LAHJAKORTTI!

Miten te saatte tofun maistumaan lapsille tai itsellenne? Kommentoi ja voita 30€ arvoinen SoFine-lahjakortti! Osallistumisaikaa on 5.2. klo 23:59 asti ja tarkemmat säännöt ja tiedot arvontaan löydätte TÄÄLTÄ.

Mä haluan oppia tofusta lisää ja olen tosi iloinen, että pääsin testaamaan sitä. Jakakaa ihmeessä teidän lemppari tofureseptejä, niin pääsen kokeilemaan lisää!


65 Responses to “Tähtinugetit & sticky sauce tofusta”

  1. Henna sanoo:

    En oo ikinä tofua itse valmistanut, koulussa maistanut ja aina ollut juurikin kumimaista ja mautonta. Tämä sun resepti kuulostaa nyt kyllä just siltä että käyn huomenna kaupassa hakemassa ainekset, saattais tää jopa tuolle miehellekkin😍

  2. Sanni sanoo:

    Itselle tofu maistuu parhaiten wokeissa, joissa se sujahtaa näpsäkästi sinne nuudelien ja kasvisten joukkoon. Kiirepäivinä sofinen valmiit tofukuutiot ovat ihan ykkösiä, edullisia ja herkullisia 👍🏻

  3. Anna sanoo:

    Toi kuivaaminen ja marinointi on se paras keino. Mutta esimerkiksi valmiiksi maustetut tofut tulee joskus heitettyä ruoan sekaan ihan vain vähän kuivaksi puristamalla ja pilkkomalla. Eli mua ei se pehmeys niinkään edes haittaa. Tofua kannattaa myös kokeilla leivän päällä leikkeleen ja juuston tilalla, leikkaamalla viipaleita joko veitsellä tai juustohöylällä. Ei siinäkään mun mielestä vaadi mitään kypsennystä jos ei halua, makuun tottuu ja moninkertaisesti ekologisempaa ja eettisempää juustoon/leikkeleeseen verrattuna!

  4. Laura sanoo:

    Soijakastike. Sitä täytyy laittaa tofun marinadiin aina reilusti 🙂

  5. Kirsi sanoo:

    Itse laitoin tuota ginger and garlic tofua vietnamilaisten riisipaperirullien sisälle. Riisinuudeleiden kurkun ja porkkanan kanssa. dipattiin soija-kalakastike-chili-lime-inkivääri-valkosipuli kastikkeessa! Namia vaikka tofua ei tehnytkään rapeaksi vaan miedosti lämmitti pannulla jopa ilman valutusta. Niistä kuutioista tykkään myös esim wokkivihannesten ja nuudelien kanssa.

  6. Tuuli sanoo:

    Tofu on mun lemppari! Wokit ja erilaiset peruskastikkeet tofusta maistuu parhaiten. Lapsikin on tykännyt aina tofusta ja monesti käykin napsimassa paloja kesken ruoanlaiton:) Joten tofu menee siis kaikissa muodoissa!

  7. Annika sanoo:

    Mä en oo koskaan jaksanut itse laittaa tofua mitenkään erityisesti, yleensä vaan valutan enimmät nesteet pois paketista ja heitän pilkotun tofun pannulle pakastevihannesten sekaan. Sitten hiukan mausteita päälle, jos on maustamaton tofu. Tää on mulle ihan vakkari pikaruoka nykyään, aina maistuu hyvältä. 😀 Silloin kun ekoja kertoja maistoin tofua lounasraflassa, en kyllä siitä tykännyt, mutta niin ne makumieltymykset muuttuu. 🙂

  8. Linda sanoo:

    Kuivaaminen on se juttu! Ohut astiapyyhe toimii siihen mun mielestä ihan parhaiten. Sitten tofu kuutioiksi, paistumaan ja mausteita sekä soijakastiketta päälle; mainio lisä wokkiin, salaattiin, kuskusiin jne!

  9. Nimetön sanoo:

    Pakko oli ihan googlettaa tuo pankojauho, kun en ollut moisesta ennen kuullutkaan! Mutta nyt tiedän… leivottäminen onnistuisi varmaan perus korppujauholla myös. Tai ruiskorppujauhoilla, jotka on just nyt suosikkini.

    Meillä tofua syötiin paljon silloin , kun lapset pieninä olivat super allergisia. Kun euokavaliosta puuttuivat kalat, kananmunat ja melkein kaikki lihat, maitotuotteet ja melkein kaikki marjat ja kasvikset, haettiin tofuata vaihtelua. Lähinnä pannulla paistettiin siihen lautaselle riisin ja maissin seuraksi..

    Sen jälkeen ei ole juuri tullut tofua kokattua, mutta tuota leivitystä voisin kyllä kokeilla 👍🏻

  10. Minna sanoo:

    Nolo myöntää, mutta en ole itse koskaan tofusta laittanut mitään. Mutta hyvät ja selkeät reseptisi innostuvat kyllä, eli voisi olla aika kokeillakin!

  11. E sanoo:

    Jos pitää saada ruoka nopeasti pöytään, yleensä leikkaan joko itse marimoidun tai usein kaupan savutofun ohuiksi viipaileiksi, ja paistan kuumalla pannulla öljyssä. Tulee ihanan rapeat pihvit. Sit kun on enemmän aikaa, rakastan juuri tuon sun sticky tofu -tyyppisiä ohjeita! Lemppari on inkivääritofu viimeistä murua myöten -blogista. Pitää kokeilla tuota sinunkin ohjetta! 🙂

  12. Laura sanoo:

    Itse tulee turvauduttua noihin valmiisiin tofukuutioihin😁

  13. Jossuuu sanoo:

    Ite käytän tofua just mausteisissa ruoissa, joissa maku tulee hyvästä kastikkeesta tms. Lisäks tykkään palastella tofun tosi pieniks palasiks jolloin niistä on helppo paistaa rapeita.

  14. Essi sanoo:

    Itse en oikeastaan tofua osaa laittaa, mutta parempi puolisko senkin edestä. Viime aikoina oon itsekin lämmennyt sille! Maukkaus on tärkeää, rapsakkuus taas ei miulle niinkään, mutta itse tykkään eniten silloin, kun palat on leikattu tarpeeksi pieneksi! Alkuviikosta viimeksi syötiin tofu-nuudeliwokkia, ja se oli kyllä todella hyvää.

  15. Jenni sanoo:

    Mä en oikein koskaan oo pitäny tofun mausta, tosin oon syönyt sitä aina väärin valmistettuna ja lähes aina maustamattomana. Kokeilin nyt tehdä tofua näiden ohjeiden mukaan ja maistui todella hyvälle! Jatkossa aion panostaa maustamiseen ja varmistan että tofu on kuivaa jotta välttyisin kumipaloilta.

  16. A sanoo:

    Itse skippaan yleensä kuivauksen, ja paistan tofut todella kuumalla pannulla öljyn ja soijan kera, siinä se! Omaan makuun erinomaisen herkullista ja maistuvaa näin <3 ylipäätään soija on ykkönen tofun maustamisessa. Heitän sitä sitten salaattien, wokkien ja vaikka tacojen väliin.

  17. vaulaa sanoo:

    Rakastan tofua! Kasvisruokia tulee tehtyä usein ja tofusta riisille lisuketta. Uudet reseptit tulivat tarpeeseen. Kuivaan tofut huolella ja marinoin soijakastikkeessa, jonka jälkeen öljyä runsaasti pannulle ja paistumaan.

  18. Kukka sanoo:

    Mä vaan pyörittelen soijakastikkeessa tofuja… Maistuu ihan hyvälle. Mutta, pitäs varmaan kokeilla muutakin kun maistuisi varmasti paljon paremmalle 🙂

  19. Sofia sanoo:

    Aasian reissulla siihen ihastuin, itse en ole valmistanut vaikka monesti aikonut.

  20. Laura sanoo:

    Oon syönyt valmiiksi maustettuja, ja on uponnut hyvin kasvisten ja esim riisin kanssa.

  21. julia sanoo:

    Siskoni on ollut vuosia kasvissyöjä ja hän ihan vaan kuivaa valmiiksi maustetun tofun ja paistaa tämän rapeaksi. On tosi hyvää näin ja korvaa hyvin kanapihvin

  22. Ruut sanoo:

    Itse suosin tofua kanssa aina kaikkein helpointa: paistan sen soijan kanssa. Meidän perheessä muutenkin nautiskellaan ruoka-aineiden omista mauista eikä jakseta mausteiden kanssa niin paljon kikkailla 😅

  23. Rose sanoo:

    Tuo kuivaaminen on kyllä ehdottoman tärkeää! Itselle usein päätyvät valmiiksi marinoidut versiot, ainakin on makua! 🙂

  24. Veera sanoo:

    Meillä syötiin tofua silloin, kun lapset pieninä olivat allergisia vähän kaikelle. Kun ruovaliosta puuttuivat kaikki kalat, melkein kaikki lihat, maitotuotteet ja kotimaiset viljat, toi tofu vähän vaihtelua siihen riisin ja maissin täyteiseen elämään…
    Sen jälkeen en olekaan tofua valmistanut. Monista sen ajan ruoka-aineista kun sai niin tarpeekseen pyöritellessään samoja rajallisia raaka-aineita päivästä toiseen, että mielummin pysyi niistä erossa, kun ei enää ollut pakko käyttää.
    Leivitettyä tofua voisin jopa taas kokeilla 👍🏻

  25. Jenna sanoo:

    Tofun saa maistumaan parhaiten, kun huolehtii aluksi juurikin huolellisesta kuivaamisesta ja reilusti maustamisesta. 🙂

  26. J sanoo:

    En oo koskaan valmistanu, oonkohan edes maistanu tofua. Kaupassa katsellu, mutta jäänyt ostamatta.

  27. Johannan sanoo:

    En ole koskaan saanut hyvää tofua ja en ole sen vuoksi uskaltanut itsekään kokeilla. Ongelmana on aina ollut juuri tuo mauttomuus ja kumimaisuus.

    Haluaisin kuitenkin opetell käyttämään tofua, joten lahjakortti olisi ihana avain tähän maailmaan!

  28. Maria sanoo:

    Mulla on täysin sama ajatus! Syön varmaan ainakin 90 prosenttisesti kasvisruokaa, mutta en ole kieltänyt itseltäni myöskään lihaa. Tällöin kestävämpiä valintoja on helppo tehdä kun ne eivät ole pakko, vaan kasvisruuat itsessään hyviä 🙂 ja sama juttu siis, että hiljalleen olen muuttunut syöjänä kohti tätä suuntaa.
    Töissä puolestaan tykkään juuri siitä vähän löperöstä suutuntumasta 😀 en tosin ole koskaan osannutkaan paistaa sitä rapeaksi, pitääkin seuraavalla kerralla testata vinkkejäsi!

  29. T sanoo:

    Kylmäsavustetusta tofusta tykkään ihan sellaisenaan, muita tofuja en ole oppinut oikein käyttämään, kun en ole osannut valmistaa oikein.

  30. Marjo sanoo:

    Tofu maistuu parhaiten aasialaisilla mausteilla ja sooseilla höystettynä😊

  31. E sanoo:

    Hei Iina!

    En ole koskaan aiemmin kommentoinut blogiasi (en oikeastaan kommentoi juuri mitään tai kenenkään somepostauksia), mutta jo jonkun aikaa olen ruokayhteistyö- blogikirjoituksia lukiessani miettinyt omassa päässäni tätä: on monia köyhiä suomalaisia perheitä, joissa ei ole ruokaa kuin aivan minimiin asti, teillä taas on taloudellinen tilanne, että ilman ruokayhteistyö postauksiakin varmasti saatte käydä kaupassa ilman, että mietitte mitä mikin ruoka-aine maksaa. Eikö? 🙂 Sen vuoksi minusta on ollut eettisesti hieman arveluttavaa tehdä yhteistyötä ruokayhtiöiden tai yritysten kanssa ja saada ilmaista (bloginäkyvyyttä vastaan) ruokaa. En tiedä miksi minua häiritsee nämä ruokayhteistyöt. Tokihan asia on, että teidän ilmaiseksi saatava ruoka ei ole joltain toiselta pois, mutta mietin, että samalla tavalla kuin esimerkiksi joulun aikaan annoitte köyhien perheiden lapsille joululahjalahjoituksia, voisiko tätä ruoka- asiaa myös edistää jotenkin niin, että mukaan voisi liittää köyhien perheiden tarpeita mukaan?

    Tiedän, että en ole yksin ajatusteni kanssa. Moni vähävarainen perhe, joka lukee blogiasi, saattaa miettiä samaa asiaa. Että olisipa rahaa syödä muutakin kuin makaronia ja ketsuppia, ja että onneksi on ilmainen kouluruokailu, jossa lapsi saa edes vähän monipuolisempaa ruokaa, mitä kotona. Olet Iina somevaikuttaja, olisiko aika vaikuttaa somessa antamalla takaisin yhteisölle, koska siihen sinulla on valtaa. 🙂

    Tai ehkä on niin, että ketään muuta ei häiritse nämä ruokayhteistyöt ja minä vaan tulkitsen näitä ruoka-asioita näin herkästi, koska muista oman lapsuuteni ja työni kautta olen nähnyt lapsia, jotka syövät ruokaa kuin viimeistä päivää (todellisuus on, että he eivät voi koskaan olla varmoja milloin saavat seuraavan kerran ruokaa..). Tämä kaikki on todellisuutta Suomessa, nyt, ja on ollut pitkään. :/

    T. Elisa

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka Elisa,

      nyt tuntuu, että olet varmaan ymmärtänyt vaikuttajamarkkinoinnin hieman väärin. Mä en ole saanut näitä ruokia tässä postauksessa ilmaiseksi, vaan ihan ostanut itse kaupasta. Sen sijaan saan rahaa siitä, että kirjoitan tämän kaupallisen yhteistyön blogiini, ja markkinoin samalla tätä postauksessa esillä olevaa tuotetta sovitusti kaupallisen yhteistyön merkeissä.

      Mä olen hyvin tietoinen siitä, miten paljon lapsiperheköyhyyttä on Suomessa, ja miten paljon niitä apua tarvitsevia ihmisiä on. Siksi hyväntekeväisyys on aina ollut ja tulee aina olemaan tärkeässä roolissa mun blogissa.Mun sydän särkyy sen vuoksi, mitä moni lapsi ja perhe joutuu kokemaan, ja yritän parhaani auttaa niin somessa kuin ihan henkilökohtaisestikin.

      Mun täytyy sanoa, että ”Olet Iina somevaikuttaja, olisiko aika vaikuttaa somessa antamalla takaisin yhteisölle, koska siihen sinulla on valtaa. :)” tästä mulle tuli henkilökohtaisesti vähän paha mieli. Se, mitä mä kaikkein eniten täällä blogissa toivon ja yritän, on edistää parempaa ja hyvinvoivempaa lapsiperhearkea ympäri Suomen. Oli se sitten keskustelun, kasvatuspohdintojen, hyväntekeväisyyden, parisuhdeajatusten tai helppojen arkiruokavinkkien kautta. Mä koen, että teen parhaani antaakseni yhteisölle takaisin mun henkilökohtaisilla kuukausilahjoituksilla ja vaate-, harrastusväline- ja tavaralahjoituksilla, sekä ottamalla hyväntekeväisyyden säännöllisesti täällä blogissa ja muissa somekanavissa esiin niin ilmaiseksi (esim. joulun alla viimeksi) kuin joissakin kaupallisissa yhteistöissäkin (esim. wwf & punainen risti) ja kannustamalla mahdollisimman monia ihmisiä siihen mukaan.

      Myös minulle yksinhuoltajan lapsena ja nuorena vanhemmaksi tulleena se on joskus ollut todellisuutta, että kaupassa mietitään voiko ostaa makaronia vai maitoa ja odotetaan sitä lapsilisäpäivää kuin kuuta nousevaa, että saisi edes ne perusruuat kaappiin. Ehkä se on osasyy siihen, miksi niin kovasti haluankin auttaa. Tämä on mun työtä, joka mahdollistaa sen, että voin auttaa. Ilman kaupallisia yhteistöitä minä en saisi työstäni rahaa, jolloin minullakaan ei olisi varaa auttaa ketään. Lupaan, että tänäkin vuonna hyväntekeväisyys tulee olemaan osana mun somekanavia, toivottavasti sekä kaupallisesti että ihan varmasti ainakin ilmaiseksi, niinkuin aina ennenkin, mutta en suostu syyllistymään työstäni, niinkuin ei kenenkään muunkaan pitäisi syyllistyä omastaan.

    • V sanoo:

      Kansalaisten ei tulisi koskaan kääntyä toisia kansalaisia vastaan, vaan syyttävän sormen tulisi aina osoittaa köyhyyden mahdollistajia eli nykyisiä porvaripäättäjiä kohtaan. He ovat se todellinen syy sille miksi toiset elävät köyhyydessä ja toiset yltäkylläisyydessä.

  32. idjaelina sanoo:

    muistelin, että tykkäätte viikonloppuna laittaa jotain kivempaa aamupalaa? niistä mun yksi ikisuosikki on tofukokkeli (https://vegaanihaaste.fi/reseptit/tofukokkeli), jota syödään itse usein viikonloppuaamuisin ja jota voi varioida käytännössä loputtomiin. suosittelen kyllä mustan suolan hankkimista tota varten, koska se tuo tofuun hyvän kananmunamaisen maun.

    muuten tofu uppoaa aina teriyakilla tai maapähkinävoilla, misotahnalla ja limemehulla maustettuna. tässä vielä tosi käyttis arkiresepti: https://chocochili.net/2018/09/lammin-sobanuudelisalaatti/

  33. O sanoo:

    Itsekin olen kokkaillut tofua vasta muutamia kertoja ja nykyään sitä löytyy aina jääkaapista! 🙂 yksi hyvä vinkki on kuumentaa öljy ja esimerkiksi punainen currytahna pannulla, johon lisätään tofukuutiot. Tästä voi rakentaa wokin. Toinen mitä kokeilin tällä viikolla oli se, että kuutioin tofun kulhoon, lisäsin öljyä ja valkosipulia, basilikaa, suolaa, mustapippuria ja vähän sokeria. Annoin marinoitua ulkoilun ajan, jonka jälkeen paistoin tofut pannulla. Lisäsin pannulle babypinaattia, paprikaa, kirsikkatomaatteja, aurinkokuivattuja tomaatteja suikaleina, maun mukaan lisää mausteita sekä maustetun kaurakerman. Lopuksi vielä tuoretta basilikaa. Keitin lisäksi vihreitä papuja 🙂 oli erittäin hyvää

  34. Primrose sanoo:

    Mulla on yksi luottoresepti, jolla teen tofupyöryköitä savustetusta tofusta. Ne on ihan 6/5 maun suhteen. 😛

  35. jiip sanoo:

    Empä ole koskaan tofua maistellut, niin en osaa vielä sanoa 🙂

  36. Elina sanoo:

    En ole koskaan itse valmistanut tofua, mutta tämän postauksen myötä hyvin todennäköisesti kokeilen tehdä tofusta ruokaa viikonloppuna.

  37. R sanoo:

    Mä tykkään tofusta! Wokeissa, salaateissa, ”kana”kastikkeessa tosi hyvää. Rapeaksi paistaminen on tosiaan se juttu. Itse nakkaan tofuun satunnaisia mausteita, sipulijauhetta, paprikaa, srirachaa vähän ruokalajista riippuen.

  38. Emma sanoo:

    Moikka! Kiinnitin huomion tofun määrään näissä resepteissä ja jäin vähän ihmettelemään sitä. Olen itse reippaasti liikkuva kasvissyöjä, mutta silti ihmetyttää tämä paketti-puolitoista pakettia tofua per annos! Helppohan sitä on siis syödä paketillinen kerrallaan, mutta tuskin lienee tarvetta – yhdessä 250 g paketissahan on jo melkein 35 g protskua. Vertailun vuoksi: joka jääkaapin kulmakivi eli 400 g jauheliha sisältää protskua 20 g/100 g eli neljälle syöjälle riittää kullekin tuon verran ja varmasti tulee mahat täyteen. Kuulostaa siis siihen verrattuna aika hurjalta, että yhden hengen tofuannos olisi 1,5 pakettia, sehän on jo reilu 50 g proteiiniannos… Pakko siis kysyä, että onko nää (annos-) määrät tässä ihan oikein?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka! Tässä ekassa reseptissä se siis perustuu tähtinugettien määrään: yhdestä paketista saa kolmeksi levyksi leikkaamalla kuusi nugettia (=3 pakettia = ainakin 4 nugettia jokaiselle lapselle). Siitä jää n. puolet niitä jämäpaloja, nehän voi hyvin syödä vaikka seuraavalla aterialla, niin me tehtiin! 😀 Mä leivitin ne jämät myös, eli hävikkiä ei tullut. Mutta jos mietin esim. omia lapsia, niin voisi tulla protestia jos esim. vaan kaksi lasta saisi tähtiä ja kaksi jämäpaloja.

      Tokassa reseptissä on 1 paketti tofua per naama (ei 1,5), siinähän lukee kaksi pakettia. Tämä taas perustui siihen, että kun tein annoksen yhdestä paketista, kastiketta tuli sellainen määrä, että riitti yhteen annokseen. Toki taas jos toisen tofun osuuden korvaa vihanneksilla kokonaan, niin riittää yksikin paketti. Jokainenhan voi sitä muunnella juuri oman tarpeensa ja halunsa mukaan 🙂

  39. Riina sanoo:

    Tofua tulee tehtyä tosi paljon. Yleensä ostan valmiiks marinoitua enkä tyyliin ees jaksa kuivaa sitä ku max vartin ja pannulle vaan 😀 laiskan kasvissyöjän valinta.

  40. Km sanoo:

    Mä tein tänään tämän postauksen innoittamana nugetteja maissijauholla, maistuivat lapsille hyvin!

  41. Reetta sanoo:

    Seuraavan kerran kun valmistan tofusta ruokaa aion tehdä näin:
    1. Leikkaan tofun levyiksi
    2. Käärin levyt keittiöpyyhkeeseen ja kuivatan painon alla puoli tuntia
    3. Leikkaan levyistä kuutioita
    4. Paistan tofukuutioita kuivalla paistinpannulla viisi minuuttia
    5. Lisään pannulle öljyn ja paistan vielä kymmenen minuuttia

    Maustamisesta en vielä tiedä miten teen mutta jos on valmiiksi marinoitua niin näin valmistettuna luulisi maistuvan 🙂

  42. Päivi sanoo:

    Tofu on yksi perusraaka-aineistamme! Vauvat ovat alkaneet saamaan sitä noin seitsenkuisina sormiruokaillen. Ja maistuu kaikessa ja aina. Oma suosikkini on juustohöylällä leivän päälle viipaloitava sekä maapähkinävoitofu.

  43. anna sanoo:

    Olen kokeillut laittaa tofua vain kaurakerman ja pakastevihannesten kanssa, sitten pastaa. Ihan hyvin on uponnut lapsellekin. Ei se kovin rapeaa oo ehkä ollut mut pitääpä kokeilla tuota kuivausmenetelmää.

  44. Yotimix sanoo:

    Wokeissa syödään tofua. Viikonloppuna lähtee tähti tofut testiin jos maistuisi meidän 3-vuotiaalle 🙂

  45. lady sanoo:

    Oon maistanut tofua hävettävän vähän. Vihaan kumimaista koostumusta ja valitettavasti kaikki tarjoiltu tofu on ollut juuri sitä.
    Nyt on kyllä pakko ostaa ja laittaa todelliseen testiin omassa keittiössä 🙂

  46. ida ihana sanoo:

    Kiitos Iina <3

    Meilläkin ollaan siirrytty yhä enemmän kasvisruokiin, toistaiseksi ehdoton lemppari on ollut härkis 🙂 Tofua olen ollut jotenkin vähän arempi käyttämään, mutta ainakin tuo inkiväärinen ja valkosipulinen kastike riisin kanssa kuulostaa ihanalta 🙂

    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  47. Ilona sanoo:

    Lapselle tofu maistuu sellaisenaan maustamattomana, mutta me aikuiset ollaan vähän nirsompia. 😀 Mä en yleensä jaksa tuota puristelua ennen paistamista, koska mua ei sen pehmeys haittaa, mutta mies tekee tunnollisemmin. Yleensä en myöskään marinoi tofua, vaan laitan sen maukkaan kastikkeen joukkoon. Esim maapähkinävoi-tomaattikastike, teriyakikastike tai kookoscurrykastike ovat niin maistuvia, ettei tofua mielestäni tarvitse marinoida erikseen.

  48. Milla sanoo:

    Mä syön viikottain tofua, joten kaikenlaiset reseptit tullut testattua. Yksi parhaista on scrambled tofu (sairaan hyvä!) ja toinen suosikki on tulinen pasta – tomaattikastike johon sekaan ennalta paistetut savutofukuutiot, nam 😍

  49. xod sanoo:

    Mulla on myös vaan noita kumisia muistoja mutta täytyypä nyt kokeilla uudelleen 😀

  50. Pauliina sanoo:

    Vaikka teen pääasiassa kasvisruokaa, tofua en ole koskaan onnistunut saamaan oikeasti maistuvaksi. Pitäisi rohkaistua testaamaan uudestaan näillä vinkeillä!

  51. Siiri sanoo:

    En tiedä vielä mutta kokeilen!

  52. Sannamarianna sanoo:

    Lapselle en oo vielä kokeillu mutta kun oon itselle tehny, niin maustaminen/marinointi on tosi tärkeää.

  53. Ella sanoo:

    Tofu maistuu parhaalta wokissa:)

  54. Emmi sanoo:

    Tomaatti-basilika -tofu on tosi hyvää paistettuna ja soijakastikkeella maustettuna esim. salaatissa!

  55. EK sanoo:

    Lapsi ei ole maistanut vielä koskaan. Itse tykkään tehdä siitä ”tuorejuustoa” 🙂

  56. Iina sanoo:

    Mullekin tofu oli vielä muutama vuosi sitten tuntematon, vaikka olinkin jo silloin kasvissyöjä! Nykyään tykkään ja käytän tofua paljon. Juuri eilen tehtiin hampurilaisia, joissa pihvinä oli tofuslaidit. siihen kyytipojaksi vuohenjuustoa, niin avot😎

  57. Airi sanoo:

    En ole koskaan uskaltanut maistaa ja siksi olisi hienoa koettaa, tiedä vaikka tykkäisin, en voi sietää mm.ssa naudanlihaa ollenkaan, kalaa syön ja kanaa.

  58. P sanoo:

    Kaikista kuivinta tofua saa niin, että pakastaa ja sulattaa tofun ensin! Silloin nestettä lähtee ihan käsin puristamallakin melkoinen määrä. Laitan kyllä yleensä vielä pyyhkeen väliin ja painoa päälle. Kannattaa laittaa pilkottu tofu ensin kuivalle, kuumalle pannulle ilman öljyä, ja lisätä öljyä vasta sitten kun pinta on jo hieman saanut väriä 🙂

  59. Eve_ sanoo:

    Tofu sopii parhaiten wokkiin, se on yksi lemppariruokiani!

  60. anna s. sanoo:

    En ole koskaan kokeillut tofua, mutta voisin ottaa ja kokeilla 🙂 Lapsi saattaisi tykätäkkin 🙂

  61. Dumbo sanoo:

    Tofu on meillä yksi käytetyimmistä ruoka-aineista! Maustamattomasta tofusta syntyy niin tofukokkeli (salaisuus on kala namak -suola!) kuin taivaallinen maapähkinävoikastikeruokakin. Kuivaus ja maissitärkkelys on täälläkin jo käytössä, tulee niin herkullisen rapeita paloja! SoFinen valmiita kuutioita tulee heitettyä wokkiin välillä, mutta pastasalaatissa ne pääsevät loistamaan parhaiten.

  62. Hantsu sanoo:

    Meilläkin maistuu, ihaninta tällä hetkellä rapeaksi paistettuna Kookoksisen kurkumariisin kanssa! 😋

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.