Paras apu kuiville silmille | TearsAgain kokemuksia

28.02.2019


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sabora Pharman kanssa.

Kuinka moni muistaa kun syyskuussa meidän taapero tökkäsi mua vasempaan silmään, ja mä hengailin useamman päivän silmälapun kanssa? No, minä ainakin muistan. Enkä pääse unohtamaan, sillä vasen silmä vaivaa mua lähes joka aamu edelleen. Aina kun herään, on silloin loukkaantunut silmä edelleen kuivan ja ikävän tuntuinen. Se tuntuu lähes aina herätessä siltä kuin se olisi täynnä roskia ja ilman lisäkosteutusta tunne menee ohi vasta n. 10-15 minuuttia heräämisestä. Varsinkin kiire-aamuina ei olisi yhtään aikaa hengailla toinen silmä kiinni irvistellen.

Olen siis alkanut käyttämään säännöllisesti herätessä Sabora Pharman TearsAgain silmäsuihketta. Alkuun käytin kosteuttavia silmätippoja, mutta mun täytyy myöntää, että en kertakaikkiaan tykkää silmätippojen käytöstä, tai ole kovin hyvä laittamaan niitä itselleni. Olen jo ihan pienestä asti kärsinyt silmäoireista aina siitepölyaikaan, joten tipat on kyllä tuttuja jo useammalta vuosikymmeneltä. Ikinä en kuitenkaan ole oppinut olemaan tarpeeksi rentona niitä käytettäessä, enkä tykkää käyttää niitä. Siksi olinkin ihan fiiliksissä kun löysin TearsAgain -silmäsuihkeen, joka suihkautetaan suljetuille silmille. Huomattavasti helpompaa, nopeampaa ja miellyttävämpää kuin tippojen käyttö.

TearsAgain- ja TearsAgain sensitive -silmäsuihketta voi käyttää myös meikin ja piilolinssien kanssa, mikä on tosi hyvä. Välillä silmä kuivuu myös kesken päivän ja silmäsuihketta voi silloin suihkuttaa silmään, vaikka olisikin täydessä tällingissä kaupungilla. Se ei  sotke meikkejä ollenkaan. Meillä tämä suihke on perheen molempien aikuisten käytössä. Piilareiden käyttäjänä Otto tykkää siitä, että voi käyttää huoletta TearsAgainia, koska se sopii myös piilolinssien kanssa käytettäväksi. Silmät kuivuvat piilolinssien kanssa ihan eri tavalla kuin ilman, joten niiden kosteuttaminen on tärkeää. Me voidaan käyttää molemmat samaa 150 annoksen TearsAgain -suihketta, sillä silmäsuihketta suihkautetaan 10cm etäisyydeltä koskematta silmiin ollenkaan.

Olen huomannut, että myös silloin kun istun pitkään koneen ääressä, silmät kuivuvat herkemmin. Se johtuu siitä, että pitkiä aikoja näyttöä tuijotellessa silmiä tulee räpyteltyä vähemmän, jolloin ne kuivuvat. Silmiä voi kuivattaa myös ilmastointi esim. autolla ajaessa tai matkustellessa, katupöly varsinkin näin keväällä sekä siitepölyaikaan käytettävät allergialääkkeet.

TearsAgain vaikuttaa suoraan siihen, mikä silmiä kuivattaa: kosteuden liialliseen haihtumiseen silmästä estäen sitä. Suihke vastaa koostumukseltaan silmän omaa Meibomin öljyä, joka on tärkeä silmän kosteuden ylläpitäjä. Kun Meibomin öljyn määrässä tai laadussa on häiriöitä, silmän uloin kerros, eli kyynelfilmin lipidikerros, ei ole riittävän kestävä estääkseen liiallisen kosteuden haihtumisen silmästä. Kosteuden säilyttämisen lisäksi lipidikerros esimerkiksi voitelee ja suojaa silmää.

Mä pidän suihketta aina heti sängyn vieressä, niin voin heti herättyäni suihkauttaa sitä silmään. Silloin mun ei tarvitse kärsiä siitä silmä täynnä hiekkaa -fiiliksestä ollenkaan, vaan apu on nopea. Vaikka tämä kuivuus olisi pysyvä ongelma tapaturman jälkeen, se ei tunnu niin ärsyttävältä, kun siihen on näin helppo apukeino. Ja edelleen saa kyllä olla kiitollinen siitä, että selvisin näinkin pienellä tästä silmäepisodista, olisi voinut käydä paljon pahemminkin.

KILPAILU: VOITA TEARSAGAIN TAI TEARSAGAIN SENSITIVE -TUOTEPAKKAUS!

Milloin sinä tunnet silmiesi kuivuvan? Kommentoi ja osallistut TearsAgain tai TearsAgain Sensitive -tuotepakkauksen arvontaan (arvo n. 22€). Osallistumisaikaa on 7.3. klo 23.59 asti ja arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Onnea arvontaan kaikille!


Hame jonka meinasin ostaa viisi kertaa

27.02.2019

Alkuvuodesta bongasin ihanan käärmekuvioisen minihameen samalla kun etsin itselleni mekkoa meidän hääpäiväbileisiin. Ihastelin hametta pitkään, mutta lopulta päätin olla ostamatta sitä. Perustelin sen itselleni niin, että mulla on jo kaksi muutakin minihametta, joista tykkään, enkä tarvitse tätä. En silloin löytänyt myöskään hääpäiväbilemekkoa, joten sen etsiskely jatkui. Kun olin kiertänyt kaikki muut kaupat läpi jo mekkoa etsiessäni, menin vielä eri ostoskeskuksen samaan liikkeeseen, jossa aiemmin olin ollut etsimässä mekkoa. Löysin silloin sieltä kuin ihmeen kaupalla itselleni ihanan hääpäiväbilemekon, ja samalla iskin silmäni taas ihanaan käärmekuvioiseen minihameeseen.

Menin katsomaan sitä lähempää ja meinasin jo tarttua siihen, mutta liikkeessä ei ollutkaan hameesta mun kokoa. Kysyin siitä myyjältäkin, ja myyjä kertoi voivansa soittaa muihin liikkeisiin sopivan koon perässä. Mä kieltäydyin kohteliaasti. Ajattelin, että ehkä me vielä hameen kanssa kohdataan muuten, jos niin on tarkoitettu. Ei siis soiteltu muihin liikkeisiin, ja hame jäi kummittelemaan mun mieleen.

Muutama viikko sitten kun oltiin syömässä Itiksessä, mä kävelin samalla taas saman ketjun liikkeen ohi, ja näin heti, että hameita oli siellä. Kävelin liikkeestä vaan ohi, ja ajattelin, että ei, vastustan nyt tätä kiusausta. Ruokailun jälkeen Otto meni käymään isompien kanssa etsimässä jotain pelijuttuja, ja mä päätin mennä katsomaan, jos siellä liikkeessä olisi hameesta mun kokoa. Mä vaan halusin sen hameen niin paljon! Olin jo liikkeen ovien kohdalla, kun meidän taaperolla meni totaalisesti hermo, niin kuin taaperoilla joskus käy. Hän ei ollut yhtään sillä tuulella, että olisin edes yrittänyt sovittaa hametta, vaan päätin lähteä suoraan kotiin, koska eihän se hame mikään pakollinen hoidettava juttu ollut. Taisin silti luoda muutaman kaihoisan katseen hameen suuntaan samalla, kun yritin saada taaperoa rattaisiin. Ajattelin, että se oli mun viimeinen mahdollisuus löytää oikean kokoinen hame.

Olin jo melkein unohtanut koko hameen ja luovuttanut, mutta Oulussa muistin sen taas kun oltiin Valkeassa lastenvaateostoksilla ja bongasin tutun liikkeen logon. Päätin kuitenkin, että en mene edes katsomaan, ettei tule paha mieli. Siinä vaiheessa olin meinannut ostaa hametta jo melkein parin kuukauden ajan, joten ajattelin, että ei sitä varmasti siellä enää olisi, ja mua vaan harmittaisi. En myöskään halunnut itselleni lisähoukutuksia kaupasta sen ihanan hameen tilalle. Joten en kävellyt liikkeeseen sisään.

Selkeästi tämä syömässä käyminen on paha juttu, kun samalla aina ajauduin miettimään sitä hametta. Lopulta mun ja hameen tiet kohtasivat Oulun Ideaparkissa. Oltiin siellä mun tädin perheen kanssa syömässä ja ruuan jälkeen käveltiin sisäkautta lähemmäs meidän parkkipaikkaa. Matkalla mun silmät hakeutuivat yllättäen tutun liikkeen ikkunaan, ja siellä niitä oli: ihania käärmekuvioisia minihameita suoraan ikkunan vieressä! Mä olin puhunut tästä hameesta Otollekin jo monta kertaa ja Otto, ehkä hieman huvittuneella äänellä, kehotti mua menemään katsomaan, että onkohan siellä mun kokoa. Ja olihan siellä. Yksi oikean kokoinen käärmekuvioinen hame. Yritin vielä siinäkin sanoa Otolle, että en kai mä oikeasti tarvitse tätä ja pitäiskö mun vaan olla ostamatta. Ja Otto käski mua ostamaan sen, koska ei varmaan vaan enää jaksanut kuunnella mun hamehömpötystä. Ja ehkä myös, koska hän näki, että mä oikeasti tykkään siitä tosi paljon.

Takki Zara | Paita Kenzo | Hame BikBok | Sukkahousut Norlyn | Kengät Zara | Laukku Gucci 

Hame oli kyllä aivan nappiostos, koska olen käyttänyt sitä viikon aikana jo varmaan viisi kertaa. Keksin heti ainakin miljoona erilaista tapaa yhdistellä sitä, enkä malta odottaa nahkatakkikelejä. Jos jonkun, niin biker-takin kanssa tämä hame on ihan perfect. Ja kesällä paljaat sääret ja toivottavasti ruskettuneet jalat! Hame on korkeavyötäröinen, mikä ei tietty tuon collegen kanssa edes näy. Mutta kesällä tämä menee ihanasti vaikka kevyen topin ja bleiserin tai farkkutakinkin kanssa ja silloin hame pääsee kokonaisuudessaan oikeuksiinsa. Mutta toimii musta kivasti näin rennomminkin yhdisteltynä collegen, maihareiden ja peittävien mustien sukkisten kanssa.

Tulette siis luultavasti näkemään tätä käärmehametta täällä vielä moneen kertaan. Ehkä voisin jopa rakentaa sen ympärille taas sellaisen ”yksi hame – kolme eri asua (tai jopa 5)” -postauksen.

Oletteko te ihastuneet eläinkuvioihin? Muita yhtä hankalia ostajia kuin minä, jotka vatvovat yhtäkin vaatetta kuukausitolkulla?


Peilaan omaa vanhemmuuttani siihen mitä itse tunsin lapsena

26.02.2019

Todella usein erilaisissa tilanteissa mä mietin, miltä joku asia tuntui musta itsestä lapsena. Mun on tosi paljon helpompi aina ymmärtää meidän lapsia ja toimia erilaisissa tilanteissa, kun muistelen niitä omia fiiliksiä eri tilanteissa. Yritän aina muistella, milloin aikuiset esim. toimivat itsestäni mukavasti, ja milloin olisin toivonut, että joku olisi tehnyt jotain eri tavalla. Lisäksi toki mietin, milloin aikuisen toiminta oli perusteltua ja milloin olisi voinut toimia toisellakin tavalla.

Mä muistan omasta lapsuudestani tosi paljon ja mulla on vaikka kuinka paljon muistoja jo ennen kouluikää. Muistan tosi elävästi monet tilanteet ja muistan tosi selkeästi ne tunteet ja ajatukset, joita lapsena koin. Se tekee mulle itselleni paljon iisimpää siitä lapsen tasolle asettumisesta. On paljon helpompi ymmärtää, miksi lapsi toimii jossain tilanteessa miten toimii, koska muistan, miksi itse tein lapsena ihan samalla tavalla.

Muistan millaiset asiat tuntuivat pelottavalta ja milloin mulla oli erityisen turvallinen olo. Muistan, missä tilanteissa mä kaipasin aikuisen apua, ja milloin taas koin, että olisin jo pärjännyt itse, vaikka aikuinen tuputti apua. Muistan, miten tylsää oli, kun joskus mulla ei ollut ketään leikkikaveria ja äitikään ei jaksanut leikkiä. Muistan, miten kivaa oli, kun äiti joskus yllätti ja tuli hakemaan koulusta tosi aikaisin ja vei jätskille. Muistan, miten inhottavaa se oli, kun aikuinen huusi mulle.

Muistan, miten jännittävää oli, kun sai valvoa pidempään perjantaisin ja syödä vähän herkkuja. Muistan miten paljon mulla oli asiaa aina illalla, kun olisi jo pitänyt mennä nukkumaan. Ja miten äiti aina kärsivällisesti kuunteli mua, vaikka mulla oli ”vielä yksi juttu ja sitten mä alan nukkumaan mä lupaan!”. Muistan, miten älyttömän jännää oli, kun me eskarissa karattiin samassa pihassa asuneen tarhakaverin kotiin kesken ulkoilun, kun hänellä oli omat avaimet. Saatiin siitä kyllä aikamoiset puhuttelut, mutta olihan se nyt hauska kokemus. Eikä me mitään pahaa haluttu kenellekään tai aiheuttaa huolta, vaikka se päiväkodin aikuisille varmasti pelottavaa olikin, kun lapset olivat yhtäkkiä hukassa.

Muistan, miten tärkeää mulle oli kuulla perustelut, miksi äiti kielsi mua tekemästä jotain, tai miksi me ei voitu tehdä jotain. Silloin oli paljon helpompi ymmärtää. Vihasin sitä, jos ainoa saamani perustelu oli ”SIKSI.”. Siksi mä en koskaan vastaa siksi, kun lapset kysyvät miksi.

Usein juuri silloin, kun eka reaktio näin vanhempana olisi ärsyyntyminen, mä otan pienen hetken pysähtyäkseni ja mietin, mitä itse olisin tuntenut lapsena samanlaisessa tilanteessa. Se ei vie kuin 5 sekuntia, mutta kun irtaannun siitä käsillä olevasta tilanteesta ja mietin sitä oman näkökulmani lisäksi myös lapsen näkökulmasta, mä pystyn suhtautumaan siihen paljon fiksummin. Se on mun tapa ”laskea kymmeneen”. Pystyn olemaan sekä jämpti että ymmärtävä. Pystyn näkemään mikä on ollut ajatus jonkun hölmönkin jutun taustalla ja löydän ne oikeat sanat mitä sanoa. Tästä mä olen luvannut ihan omankin postauksen, että miten meillä suhtaudutaan lasten riitoihin ja muihin hankaliin tilanteisiin, mutta tämä on siis yksi keino, jota käytän.

Se täytyy tietenkin ottaa kaikessa huomioon, että me ihmiset ollaan erilaisia. Monet asiat jotka itse koin lapsena tietyllä tavalla, meidän lapset kokevat aivan eri tavalla. Joissakin asioissa he ovat miljoona kertaa rohkeampia kuin itse olin pienenä. Jotkut toiset asiat taas olisivat heille vielä ihan liikaa, mitä itse taas tein jo huomattavasti nuorempana. Aikakin on ihan toinen, 2010-luvun loppupuolella moni asia on muuttunut omasta lapsuudestani 90-luvulla.

Mutta ne perusasiat eivät muutu. Meidän lapsille on ihan yhtä tärkeää kuin mulle aikanaan, että silloin kun kertoo aikuiselle jotain juttua, aikuinen kuuntelee ihan oikeasti. Sen kyllä huomaa, jos aikuisen ajatukset on jossain muualla.

Meidän lapsiakin harmittaisi siivota yksin huonetta, jossa on ollut ihan hirveän kivat ja isot barbieleikit monta päivää, niinkuin mua harmitti lapsena. Se leikki oli tosi tärkeä  ja hauska ja kiva, mutta ai hitto että ärsytti se, kun kaikki ne pikkutavarat ja vaatteet ja kalusteet ja nuket ja kengät piti ihan yksin lajitella jokaiseen eri laatikkoon. Siinä kesti sata vuotta kun siivosi ja se urakka tuntui ihan toivottomalta. Eikä sen jälkeenkään ollut mikään voittajafiilis, se oli vaan kertakaikkiaan kokonaisuudessaan ärsyttävää. Siksi mä menen auttamaan, jos meidän lapset pyytävät apua siivouksessa, enkä kilju, että ”Nyt ne tavarat paikoilleen niinkuin olis jo, tai seuraavaksi tulen jätesäkin kanssa!”.

Silti meillä lapset siivoavat yleensä huoneet itsekseen ja ihan mukisematta. Se, että auttaa pyydettäessä ei ole lepsuilua kasvatuksessa. Se on inhimillistä.

Meidän lapsillekin on tärkeää se, että silloin kun on paha mieli, saa mennä aikuisen syliin, vaikka olisikin jo muka iso.

Meidän lapsillekin tulee fyysisesti paha olo, jos on pakko maistaa jotain, mitä ihan oikeasti inhoaa, niin kuin mulle tuli lapsena. Siksi mä en koskaan pakota maistamaan, niin kuin mun ikäluokkaa esim. koulussa pakotettiin. Silti meidän lapset ovat suunnilleen kaikkiruokaisia, eivätkä yhtään nirsoja. Me kannustetaan rohkeasti maistamaan, mutta ei ikinä pakoteta. Ja kehutaan etenkin silloin kun lapsi oma-aloitteisesti maistaa jotain, joka on ensin tuntunut sellaiselta, mitä ei halua maistaa.

Munkaan äiti ei pakottanut maistamaan ja siitä olen niin kiitollinen. Äitikin tosin muisti omasta lapsuudestaan hirveitä tarinoita syömään pakottamisesta päiväkodissa ja ehkä siksi hänkin osasi suhtautua tähän asiaan omaan kokemukseensa pohjautuen.

Koskaan me ei myöskään pakoteta syömään lautasta tyhjäksi, koska muistan tasan miten hirveä se tunne oli kun maha oli jo täysi, mutta joku hengitti niskaan, että ”Syö nyt se lautanen tyhjäksi! Itse otit ruuan, ei kannata ottaa enempää kuin jaksaa syödä. Ruokaa ei heitetä roskiin!”.  Se oli pelottavaa ja inhottavaa, enkä ikinä halua aiheuttaa sellaista tunnetta omille lapsille. Joo, ruokahävikkiä pitää välttää, eikä lautaselle kannata ottaa enempää kuin tietää jaksavansa syödä. Mutta se oikea keino opettaa sitä ei ole syömään pakottaminen. Oikea keino meillä on neuvominen ja keskustelu yhdessä lapsen kanssa.

Meidän lapsillekin on tärkeää kuulla, että vanhemmat rakastavat, senkin jälkeen kun lapsi on tehnyt jotain pönttöä tai pahoittanut vanhemman mielen ja pyytänyt sitä anteeksi. Munkin äiti muisti aina sanoa, että rakastaa mua, vaikka joskus riideltiin tulisestikin. Muistan, miten huojentava fiilis siitä tuli. ”Ei haittaa vaikka tein tyhmästi, koska äiti silti rakastaa mua, ja kaikki on ihan hyvin nyt.” Mun ei ole koskaan tarvinnut epäillä sekuntiakaan äidin rakkautta mua kohtaan.

Mulle on hirveän tärkeää se, että lapset kokevat meidän olevan vanhempina oikeudenmukaisia ja reiluja. Meillä on rajat ja säännöt, mutta meillä on myös ymmärrystä lasta kohtaan. Meillä ei koskaan kielletä tai pakoteta vain siksi, että se on ”vanhemman oikeus” ja vanhemmalla on valta päättää. Vaikka joskus tekisi mieli sanoa vaan ”siksi”, mä en sano. En ikinä haluaisi olla tekopyhä lapsiani kohtaan, tai nostaa itseäni heidän yläpuolelleen. Kaikki me ollaan samaa tiimiä, joka yhdessä opettelee. Joka ikinen päivä me opetellaan Oton kanssa vanhemmuutta ja joka ikinen päivä lapset opettelevat elämää, niin kuin mekin.

Toivon, että pystyn säilyttämään tämän tavan toimia ja ajatella myös tulevaisuudessa, koska se tekee vanhemmuudesta paljon helpompaa mulle itselleni.


Mitä lapsi tarvitsee päiväkotiin

25.02.2019

Kaupallinen yhteistyö Polarn O. Pyretin kanssa.

Tänään me aloitettiin taaperon kanssa pehmeä lasku päivähoitoon ja se aloitettiin ulkoilemalla. Eli oltiin aamu-ulkoilujen ajan päiväkodin pihalla, ja taapero sai siellä touhuta kaikkien muiden kanssa, mutta me vanhemmat oltiin mukana. Se sujui ihan mahtavasti. Siellä hän makasi vesilätäkössä kaivelemassa lapiolla, keinui isosiskonsa kanssa, haki leluja, jutteli opettajille ja kaivoi lumikasaa. Suurimmaksi osaksi ajasta hän ei edes huomannut, että me vanhemmat oltiin siellä pihalla myös.

Huomenna päästään taas ulkoilemaan ja käydään hetki leikkimässä sisälläkin, ennen kuin lähdetään taas kotiin. Parin päivän päästä vuorossa on vielä lounas ja päikkärit päiväkodissa, joiden ajan me vanhemmat odotellaan. Sitten on pehmeä lasku ohi, ja ensi viikolla alkaa sitten ihan oikea päivähoito. Tämä on tosi hyvä tapa totutella päiväkotiin, kun saa rauhassa tutustua päiväkodin rytmiin ja tapoihin. Samalla tavalla totuteltiin aikanaan myös esikoisen ja keskimmäisen kanssa, jotka muuten aloittivat päivähoidon päivälleen neljä vuotta sitten samassa paikassa.

Disclaimer! Hanskattomat kuvat on otettu +8 asteen lämmössä ja oltiin näissä kamppeissa vain kuvien oton ajan. Eli n. 3min. 

Täällä Helsingissä kelit on just nyt todella arvaamattomat. Lumi sulaa nopealla vauhdilla, asteet ovat kunnolla plussalla, mutta maa on vielä kylmä. Tavallaan on jo välikausikeli, mutta meillä on vielä silti topat käytössä, koska on nopeampaa pukea vähemmän kerroksia ja yksi paksumpi vaate päällimmäiseksi. Mutta pian se välikausi jo tulee sieltä, ja nyt mä kirjoitinkin kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa listaa siitä, mitä varusteita taapero tarvitsee päiväkodin aloitukseen (näin lähestyvään välikausiaikaan). Toki näissä on päiväkoti-, vuodenaika- ja paikkakuntakohtaisia eroavaisuuksia, mutta tällä listalla pääsee ainakin hyvään alkuun.

Me saimme kuopukselle kaikki tarvittavat välikausivarusteet tähän kevääseen PO.Pista, joka on ollut meidän luottomerkki päiväkotivarusteissa jo vuosien ajan (ks. allaolevat kuvat v. 2014 & 2015).

Mitä ulkovarusteita lapsi tarvitsee mukaan päiväkotiin välikausivuodenaikaan (eli kevät & syksy)?

Kuorivaatteet

Tärkeää on laadukkaat kuorivaatteet, eli hyvällä vesipilarilla varustettu hengittävä haalari tai kuoritakki ja kuorihousut. Taaperolle usein haalari on helpompi pukea itse, mutta jotkut tykkäävät ennemmin takista ja housuista. Meillä on ollut taaperoikäisillä molempia käytössä, riippuen siitä, kummasta vaihtoehdosta lapsi on itse tykännyt enemmän. Tänä keväänä käytössä on taaperolla Polarn O. Pyretin suloisen pinkki kuorihaalari, jonka taapero valitsi ihan itse. Polarn O. Pyretin kuorihaalarissa on vesipilariarvo 10 000, täysin teipatut saumat ja se on täysin tuulenpitävä sekä hengittävä. Haalarissa on säädettävä vyötärö ja vaihdettavat jalkalenksut, sekä pitkä vetoketju toiseen lahkeeseen alas asti, joka helpottaa pukemista. Pienempien koossa vetoketjuja on vielä kaksi, mutta me otettiin vielä hieman reilu koko 98, joka luultavasti menee sitten myös syksyllä.

Kuorihanskat & lapasia/sormikkaita

Vedenpitävät hanskat, jotka pitävät kädet lämpimänä leikissä kuin leikissä. Lämpimämpiin ja kuivempiin päiviin on ihan hyvä olla myös sormikkaat tai lapaset.

Sadevaatteet

Vaikka kuorivaatteissa on yleensä parempi vedenpitävyys ja hengittävyys kuin sadevaatteissa, monet päiväkodit silti toivovat erikseen sadevaatteita. Tämä kannattaa varmistaa ihan päiväkodista. Sadevaatteita kannattaa kaupassa sovittaa välikausivaatteiden päälle, sillä niin ne usein puetaan. On tärkeää, että lapsi pystyy kuitenkin liikkumaan, eikä joudu seisoskelemaan vaan puupökkelönä pihalla vesikelillä. Me valittiin Polarn O. Pyretin sadevaatevalikoimasta aivan hurmaavan suloinen tummansininen pilkullinen sadetakki, sekä keltaiset henkselilliset sadehousut.

Sadehanskat

Meiltä nämä löytyivät jo valmiina, mutta Polarn O. Pyreteissä on ihania ja tosi laadukkaita sadehanskoja tähän kevääseen. Monet taaperot rakastavat vesileikkejä (ainakin meidän).

Välikerros kuori- ja/tai sadevaatteiden alle

Tähän suosittelen ehdottomasti merinovillaa! Merinovilla pitää lämpimänä ja kuivana ja hengittää hyvin. Polarn O. Pyretin merinovillavaatteet on todella laadukkaita ja pitkäikäisiä, meillä esim. on edelleen taaperolla käytössä sama villasetti, joka otettiin käyttöön 9kk iässä. Alkuun settiä käytettiin lahkeet ja hihat käärittynä, ja edelleen se menee kokonaan avattuna. Ollaan pesty ne miljoona kertaa, kun taapero on kaatanut niille ties mitä, mutta edelleen ovat nypyttömät ja siistit, kuten tuosta hieman alempana olevasta takki- ja harmaat villahousut -kuvasta näkyykin.

Merinovillalle vaihtoehtona on Polarn O. Pyretillä myös Windlfleece (jonka ympäristöystävällistä konepesua varten voi ostaa Guppyfriend -pesupussin). Lisäksi hyvä vaihtoehto on kevyttoppatakki, jonka voi kylmemmillä ilmoilla pukea kuorivaatteiden alle. Näissä kuvissa, joissa taaperolla on kuorihaalari, on hänellä myös kevyttoppis siellä alla. Se menee hyvin myös ihan vain yksinään esim. kaupunkitakkina. Pinkkiin hullaantunut taaperomme valitsi itse myös kevyttoppatakin värin, sen piti ehdottomasti olla pinkki.

Gore-tex -kengät tai muut vedenpitävät välikausikengät

On tärkeää, että jalat pysyvät kuivana kevätsäällä. Vedenpitävät välikausikengät on tosi hyvä olla, vaikka kesällä käyttäisikin mieluummin perus lenkkareita tai ballerinoja.

Kumisaappaat

Kumisaappaat on ainakin meidän päiväkodissa metsäretkillä pakolliset. Polarn O. Pyretin kumisaappaat on valittu esim. Loppi.Se -sivun testissä kaikkein parhaiksi, eikä ihme. Ne ovat sopivan kevyet, helppo lapsen itse pukea jalkaan ja niissä on hyvät ja pitävät pohjat. Meillä on ollut toisenkin merkin kumppareita, jotka esim. näin kevään jäällä ovat liian liukkaat. Näissä PO.Pin saappaissa on hyvin kuvioitu pohja, jonka ansiosta lapsi ei liukastu niin herkästi. Taapero valitsi itse tummansiniset raitakumisaappaat.

Lämmin pipo ja kevyempi pipo

Kevääseen meillä on Polarn O. Pyretin heijastava resoripipo, sekä viime kevään turkoosiraidallinen puuvillatrikoosetti. Heijastavat uutuuspipot ovat siis kauttaaltaan heijastavia ja niitä saa useassa eri värissä.

Kaulahuivi

On tärkeää suojata kaula hyvin, sillä kevättuuli on arvaamaton. Tähän sopii hyvin esim. trikoinen tuubihuivi.

Siinäpä ne tärkeimmät ulkokamppeet. Meillä on hyvin kaikki hanskassa tällä hetkellä, mikä on ihanaa. Polarn O. Pyretillä on tällä hetkellä meneillään tarjous, että kuoritakin ostaja saa kuorihousut puoleen hintaan. Aika loistava alennus siis arvokkaasta setistä! Kuoritakeissa ja -housuissa on aivan herkulliset värit!

Lopuksi kasasin vielä muistilistan kokonaisuudessaan siitä, mitä taaperolla olisi hyvä olla päiväkotia varten.

MUISTILISTA: MITÄ LAPSI TARVITSEE PÄIVÄKOTIIN

Sisätossut

Reppu

Vaihtovaatteita reppuun (alusvaatteita, sukkia, päikkäriasu, puhdas paita ja housut/sukkahousut)

Nimikointitarroja (kaikki mahdollinen on hyvä nimikoida, esim. tarramonsterilla on loistavat tarrat tähän tarkoitukseen)

Oma unilelu tai muu tärkeä juttu, jonka kanssa uni tulee paremmin

Aurinkolasit & aurinkovoide keväämmällä 

Vesipullo

Kuorivaatteet ja hanskat

Sadevaatteet ja hanskat

Vedenpitävät kengät

Kumisaappaat

Pipo ja huivi

Kuva perheestä 

Tuo viimeinen kohta, kuva perheestä, on musta aivan ihana juttu. Ainakin meidän päiväkodissa lapsilla on oman naulakkopaikkansa kaapin ovessa oma kuva ulkopuolella ja sisäpuolella sitten vanhempien tai koko perheen kuva, jota voi katsella aina, jos ikävä yllättää. Me valitaan yhdessä taaperon kanssa hänelle mieluisa kuva, joka viedään hänen oman kaappinsa oveen.

Me ollaan aika innoissamme tästä aloituksesta kaikki, varsinkin kun tämä päivä meni  niin hienosti. Tsemppiä hurjasti kaikille, joilla päiväkodin aloitus on lähiaikoina edessä! Pssst! Kannattaa käydä osallistumassa mun instagramin puolella (@iinalaura) arvontaan, jossa voi myös voittaa haluamansa kuoritakin tai kuorihaalarin!

Tuleeko teillä jotain muuta mieleen, mitä lapsi tarvitsee mukaan päiväkotiin? Millaiset varusteet te olette kokeneet kaikkein kätevimmiksi pienten lasten päiväkotiulkoilussa?


Ihanat erilaiset perheet: Emilia & Minea

24.02.2019

Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan toinen perhe. Ensimmäisen perheen tarinan voit lukea täältä

Emilia, 23 & Minea, 9kk, Nokia

Seisoin jännittyneenä nokialaisen kerrostalon tokassa kerroksessa, matkalla haastattelemaan Emiliaa, 23,  ja Mineaa, 9kk. En uskaltanut soittaa ovikelloa, etten vain herättäisi yhdeksän kuukauden ikäistä Minea-vauvaa. Oven avasi aurinkoisesti hymyilevä Emilia

– Minea just nukahti, eikä herää ovikellonkaan ääneen, kun hän on tottunut meidän koirien haukkumiseen.  

Saatiin heti alkuun rupatella siinä kaikessa rauhassa ja Emilia keitti meille teetä ja tarjoili herkullista piirakkaa. Oletimme vauvan nukkuvan ainakin tavalliset puolentoista tunnin päiväunet, vaan vauvapa heräsikin vain 20 minuutin jälkeen. Perus, vauvat osaavat aina yllättää. Iloinen ja hymyilevä Minea-vauva oli ihana lisä meidän haastattelutuokioon, eikä häirinnyt ollenkaan.

Kaikki alkoi järkytyksestä

Emilian matka äidiksi ei ollut se kaikkein tavallisin tarina. Emilia sairastaa dystoniaa, eli aivojen liikesäätelyn häiriötä. Hän joutui jättämään lääkityksen tauolle vauvan yrityksen ajaksi, joten kynnys lähteä yrittämään vauvaa oli suuri.

Emilia ja hänen aviopuolisonsa ehtivät yrittää vauvaa 1,5 vuotta, mutta vauvaa ei alkanut kuulumaan. He päättivät laittaa vauvahaaveet hetkeksi tauolle, kun mies pääsi opiskelemaan. Pian sen jälkeen raskaustesti kuitenkin näytti positiivista.

Vain hetkeä sen jälkeen, raskausviikolla 6, Emilian mies yllättäen haki avioeroa, ja Emilia jäi aivan yksin uuteen tilanteeseen.

– Aluksi tuli hirveä tunneryöppy, viha suru, epätoivo, kaikki iski samaan aikaan. Mutta siskot ja äiti olivat suuressa roolissa ja mun isovanhemmat myös. He auttoivat tosi paljon arjessa ja pitivät pinnalla silloin kun tuntui, että mikään ei suju.

– Että vaikka jäin yksin, niin tiesin, että eiköhän tästä selvitä, koska ympärillä on niin mahtava tukiverkko.

Migreenit & raskausmyrkytys

Emilian raskausaika ei ollut se helpoin mahdollinen, sillä hän kärsi pahoista, jopa kuusi päivää putkeen kestäneistä migreeneistä ja oli usein tiputuksessa sairaalassa niiden vuoksi. Loppuraskaudesta Emilialle tuli raskausmyrkytys ja hänen synnytyksensä käynnistettiin viikolla 36+6 sen vuoksi.

– Olin ollut jo viikon sairaalassa ja aivan valmis synnyttämään. Synnytys itsessään oli helppo ja mukava kokemus, ei nyt välttämättä ratkiriemukasta, mutta meni tosi hyvin kuitenkin. Mun vanhempi pikkusisko oli synnytyksessä doulana mukana. Hänellä olisi ollut samana aamuna pääsykokeet Turussa, mutta hän ei mennytkään kokeeseen, vaan tuli mun luo sairaalaan Turusta. Minea syntyi vähän ennen seitsemää illalla.

Emilia ja Minea olivat vielä viikon sairaalassa synnytyksen jälkeen ja Emilia alkoi olla jo aivan kypsä sairaalassa makoilemiseen.

– Äiti toi välillä koirat sairaalalle, että pääsin käyttämään koiria ulkona, ja äiti oli Minean kanssa siellä osastolla sen aikaa.

Kotona kaikki tuntui alkuun hämmentävältä, olihan tilanne aivan uusi. — Soitin melkein joka päivä äidille, että mitä pitää tehdä ja käytiinkin siellä melkein joka päivä.

Emilian äiti ja siskot asuvat samassa talossa, joten apu oli onneksi aina lähellä. Emilialla ei ollut aiempaa kokemusta vauvoista, joten kaikki tuli ihan uutena.

– Mutta eihän Mineallakaan ollut aiempaa kokemusta mistään, että yhdessä me tässä ollaan kaikki opeteltu, Emilia naurahtaa.

Yksinhuoltaja on kaikesta yksin vastuussa

Vaikka vauva oli avioparin yhteinen haave, Emiliasta tuli Minean yksinhuoltaja. Minea tapaa isäänsä kerran viikossa muutaman tunnin ajan, joten Emilia on täysin yksin vastuussa vauva-arjen pyörittämisestä.  

– Siitä tulee paineita, että osaa hoitaa kaikki asiat niin kuin pitää, kun ei voi tukeutua siihen toiseen aikuiseen.

Omat haasteensa pikkuvauva-arkeen toivat Emilian sairastamat seitsemän rintatulehdusta. Onneksi äiti ja siskot olivat lähellä, ja auttoivat silloin, kun Emilia oli todella kipeänä. Viiden kuukauden ikäisenä Minea lopetti yhtäkkiä syömisen kokonaan, ja Emilia ja Minea joutuivat osastohoitoon useampaankin kertaan. Painon laskun kanssa taisteltiin kaksi kuukautta, mutta vihdoin alun vaikeudet ovat alkaneet väistymään ja elämä on ollut tasaisempaa.

Ensimmäisten kuukausien vaikeuksien jälkeen arkeen vaikuttaa kuitenkin edelleen myös Emilian päivittäin oireileva dystonia. Emilian olkapäät ja lavat menevät pois sijoiltaan ja lavat myös liukuvat virheasentoihin.

– Silloin kun ne on pahasti pois paikoiltaan niin mulla on tosi pienet liikeradat. En saa nostettua lautasta kaapista tai pestyä tukkaa tai välttämättä edes nostettua Mineaa sängystä. Pahana päivänä ihan kaikki on tosi vaikeaa, ja kun Mineakin alkaa olla iso ja painaa, niin se tuntuu käsissä. Välillä ne saattavat muljahtaa jopa kymmenen kertaa päivän aikana.  

Arjesta oppii selviämään

Oma vahva tahto ja Emilian periksiantamaton luonne on kuitenkin auttanut selviämään hankalistakin hetkistä. Asiat on saatava hoidettua arjessa dystoniasta huolimatta ja suurin tsemppari on tietenkin Minea, jonka kanssa ei vaan voi jäädä itse makaamaan sänkyyn. Emilia on löytänyt keinoja pärjätä Minean kanssa silloinkin, kun kädet ovat kipeät.

– Jos Minea makaa pinnasängyssä, annan hänelle kädet ja hän vetää itsensä istumaan, Emilia kertoo.

Hän saa Minean nostettua helpommin pystyasennosta ja he opettelivat tekniikan jo silloin, kun Minea oli tosi pieni.

– Jos dystonia on tosi pahana, niin joudun ottamaan särkylääkettä, jonka kanssa en saa imettää. Siitä tulee välillä meille erimielisyyksiä Minean kanssa, että imetänkö vai en. Onneksi äiti, sisko ja isovanhemmat auttavat myös tarvittaessa.

Emilia on kokenut saaneensa paljon apua ja tukea myös neuvolasta. Perhetyön ohjaaja on käynyt neuvomassa ja auttamassa arjessa silloin kun on ollut hankalaa.

– Silloin syömisongelmien aikaan, kun se oli henkisesti itselle niin raskasta, niin oli ihanaa, että sai apua ja tukea enemmän. Olen kokenut, että perhetyö on aina ollut meidän puolella helpottamassa meidän elämää ja tukemassa.

Vauva-arki on palkitsevaa

Vaikka vauvavuoteen on mahtunut monia hankaluuksia, Emilia kokee vauva-arjen olevan ihanaa ja palkitsevaa. Minea on ollut helppo ja perustyytyväinen vauva, jonka kanssa tavallisen arjen pyörittäminen ei ole yhtään hankalaa. Parasta on se, että arki on omannäköistä:

– Me päätetään itse Minean kanssa mitä me halutaan tehdä. Mennään paljon ja tehdään paljon ja kyläillään paljon. Ja jos joskus tuntuu että ei huvita mennä niin sitten ei mennä.

Yksinhuoltajana tukiverkko on kultaakin kalliimpi voimavara arjessa ja sitä Emilia osaa kyllä arvostaa. Kun saa välillä omaa aikaa, jaksaa paremmin pyörittää arkea. Emilialla on myös uusi parisuhde ja välillä hän pääsee käymään treffeilläkin.

Emilia ja Minea käyvät yhdessä vauvakahvilassa, uimassa ja muskarissa joka viikko. Etukäteen Emilia oli ajatellut vaunuttelevansa enemmänkin, mutta Minea ei ole aivan samaa mieltä rattaissa istumisesta. Onneksi on löytynyt muuta mielekästä yhteistä tekemistä. Se, että lähtee rohkeasti erilaisiin vauvaharrastuksiin tai muskareihin on hyvä keino löytää paljon niitä ihmisiä jotka on samassa elämäntilanteessa ja joista saa vertaistukea ja kavereita.

– Me tehdään kaikki yhdessä Minean kanssa ja meillä on ihan meidän omat jutut. Se on ihanaa, että me ollaan niin tiivis porukka yhdessä Minean ja mun siskojen ja äidin kanssa. Se on yksi ihanimmista asioista elämässä. Siskot on mua nuorempia ja Minea on eka lapsenlapsi äidille niin hän saa hirveästi huomiota.

Paluu työelämään

Loppukeväästä Emilia on palaamassa takaisin työelämään, mikä tarkoittaa suurta muutosta rauhalliseen vauva-arkeen. Vaikka muutos jännittää, Emilia on myös luottavaisella mielellä tulevasta hoitopaikasta, jossa Emilia siskoineen on myös ollut hoidossa pienenä.

– Siellä on edelleen semmosia ihmisiä töissä jotka on hoitaneet mua ja mun siskoa.

Tulevaisuudelta Emilia toivoo tasaista arkea ilman sen suurempia sairastumisia tai hankaluuksia kummallekaan. Toiveissa siintää myös pikkusisarus Minealle.

– Kun on itse kasvanut siskojen kanssa, niin sitten haluaisi, että omillakin lapsilla olisi sisaruksia.

Vaikka alkutaival äitinä ei ole ollut helpoin mahdollinen, kaikki on ollut sen arvoista.  

– Tekisin vaikka heti uudestaan, Emilia sanoo hymyillen.

Emilian terveiset tuleville vanhemmille:

– Pitää kuunnella itseään ja antaa itselleen luvan välillä ottaa senkin päivän, että sairastaa. Silloin kun kaikki ei mene ihan putkeen, pitää muistaa olla armollinen. Kannattaa rohkeasti pyytää ja hakea apua jos tarvitsee. Terveetkin ihmiset tarvitsevat joskus apua, ja varsinkin jos joku sairaus hankaloittaa arkea niin on tärkeää, että osaa ja muistaa pyytää apua.

Ei se yksinhuoltajuuskaan ole niin kamalan raskasta, mitä kaikki aina pelottelee. Mäkin sain koko ajan kuulla että ikinä ei nukuta ja kaikki kaatuu päälle. Mä haluaisin ennemmin sanoa ihmiselle jolla muutenkin on koko elämä muuttumassa, että kyllä sä pärjäät ja kyllä kaikki menee ihan hyvin ja asiat järjestyy.

Mä haluan kiittää ihan mielettömän paljon huikeaa Emiliaa siitä, että hän lähti mukaan tähän sarjaan! Tuollaista rohkeutta, elämän iloa ja niin loistavaa asennetta ei voi kuin ihailla. Emilia ja Minea olivat aivan ihana perhe, jonka luona oli niin iloinen ja lämmin tunnelma. Vaikka elämä ei todellakaan ole aina helppoa, vaan välillä myös ihan älyttömän haastavaa ja raskasta, siitä arjesta voi löytää sen onnen ja ilon. Kiitos Emilia ja Minea, oli suuri kunnia saada käydä teidän luona Nokialla.

Haluan myös kiittää hurjasti teitä palautteesta, jota laitoitte ensimmäisen sarjan postauksen jälkeen! Niiden pohjalta mä muokkasin kirjoitustyyliä siitä ensimmäisestä tekstistä vähän haastattelumaisempaan suuntaan. Tämä postaussarja on mulle ihan uusi juttu, enkä ole törmännyt ihan samantyyliseen postaussarjaan koskaan itse missään blogissa (varmasti niitä on, mutta en vaan ole itse nähyt), joten oli aikamoista opettelua mullekin, että miten lähden tämän toteuttamaan. Mähän en ole mikään ammattikirjoittaja, vaan itse opetellut kaiken mitä teen. Siksi kaikki ei aina ole mulle ihan itsestäänselvyyttä, eikä joku 1500 sanan haastattelun tekeminen ihan vielä lähde suoraan ulkomuistista. Mutta opetellaan, opetellaan. Teidän palaute ja neuvot on kultaakin kalliimpaa <3