Helppo, nopea ja terveellinen kala-ateria koko perheelle

07.03.2019


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Finduksen kanssa.

Me ollaan viime vuosina lisätty merkittävästi kalaruokien osuutta meidän perheen arkiruuista. Suurimmaksi osaksi syömme nykyisin arjessa kala- ja kasvispainotteisesti, ja se on tarkoittanut uusien reseptien aktiivista metsästämistä. Joskus ajattelin, että kalaruokien laittaminen on vaivalloisempaa kuin monen muun, mutta olen saanut huomata, että olin ihan väärässä. Nykyisin repertuaarissa on jo monen monta iisiä kalareseptiä. Monet niistä paljon simppelimpiä kuin meidän vanhat arkiruuat.

Tykätään laittaa ruokaa yhdessä koko perhe. Lapsetkin saavat usein osallistua ruuanlaittoon omien taitojensa mukaan. Taapero voi hyvin pestä vihanneksia, sekoitella ja toimia koemaistajana. 5-vuotiaalta onnistuu jo hyvin esim. raastaminen, salaatin repiminen tai samat kuin taaperoltakin. Koululainen saa meillä jo pilkkoa aikuisen valvovan silmän alla. Alkuun olin itse aivan paniikissa, mutta hän sanoi, että ”äiti mä saan eftiksessäkin pilkkoa!” niin mun oli pakko vihdoin uskoa, että kyllä hän osaa. Mutta tarkasti vahdin kuin haukka vieressä, ettei veitsi mene liian lähelle sormia.

Nykyisen ravitsemussuosituksen mukaan kalaa pitäisi syödä kolme kertaa viikossa. Siitä saa hyviä pehmeitä rasvoja. Kun moni ajattelee terveellistä kalaa, ekana tulee usein mieleen ihan vaan tuore kala suoraan tiskistä. Mutta tiesittekö, että myös kalapuikot ja muut pakastekalavaihtoehdot voivat olla terveellisiä? Esimerkiksi Wikipediasta löytyy virheellistä tietoa, jonka mukaan kalapuikot valmistetaan jauhetusta kalasta. Findus Täysjyvä fileekalapuikot taas valmistetaan ihan oikeasta kalafileestä, josta on vaan poistettu ruodot. Findus Täysjyvä fileekalapuikot on valmistettu vastuullisesti pyydetystä alaskanseitifileestä ja leivitetty rapeiksi täysjyväjauhoseoksella. Täysjyvä fileekalapuikoissa on vain vähän tyydyttynyttä rasvaa ja tuotteella on Sydänmerkki.

Monella on se mielikuva, että kalapuikot ovat uppopaistettuja ja epäterveellisiä. Ainakaan näiden kohdalla se ei pidä paikkaansa. Findus täysjyvä fileekalapuikoissa on vain 8g rasvaa 100g:ssa ja 0,87g suolaa 100g:ssa. Eli ne ovat oikein hyvä, herkullinen ja nopea arkiruokavaihtoehto. Terveellisintä on paistaa ne vaan uunissa ilman rasvaa, mutta välillä me tykätään myös paistaa ne pannulla pienessä määrässä rypsiöljyä.

Findus Täysjyvä Fileekalapuikko-paketissa on 12 kalapuikkoa, joista riittää loistavasti meidän lapsille. Silloin kun lapset syövät kalapuikkoja, me vanhemmat tykätään napata itsellemme Findus Täysjyvä kalafileet. Vähän suurempia kuin kalapuikot ja aivan älyttömän herkullisia nekin. Pakkauksessa on kaksi reilun kokoista kalafileetä. Findus Täysjyvä filee-kalatuotteet ovat vastuullisesti pyydettyjä ja niissä on MSC-sertifioitu merkintä, joka kannattaakin aina kalatuotteita ostaessaan tarkistaa. Näihin tuotteisiin käytetty kala ei ole viljeltyä, vaan vapaasti kasvanutta. Näitä voi siis syödä hyvällä mielellä.

Lasten kanssa kokkaaminen on hauskaa. Vaikka joskus se on hieman hitaampaa tai sotkuisempaa, se ei haittaa. On ihanaa nähdä miten lapset nauttivat siitä, kun saavat olla mukana. Ja miten muuten voisi oppiakaan kuin kokeilemalla itse. Lapsista on hauskaa myös asetella ruuat lautaselle. Katsotaan usein esim. Pinterestistä vinkkejä hauskoista lasten annoksista. Tässä postauksessa jaan teille vartissa valmistuvan arkiruuan ohjeen, joka on helppo toteuttaa yhdessä lasten kanssa ja he pääsevät vielä asettelemaan ruuat hienosti.

Täysjyvä fileekalapuikko-lohikäärmeet bataattimuusimeressä (ja aikuisille kalafileet) (4 lasten annosta & 2 aikuisten annosta)

2pkt valmista 100% bataattisosetta (tai kaksi kokonaista bataattia keitettynä ja muussattuna)

1pkt Findus Täysjyvä fileekalapuikkoja

1pkt Findus Täysjyvä kalafileitä

1 paprika

1 rs kirsikkatomaatteja

1/2 kurkku

rypsiöljyä

suolaa

voita tai kasvirasvalevitettä

maitoa tai kauramaitoa

Laita pannu lämpeämään tai uuni päälle. Lisää ensin pannulle (tai uuniin) isommat kalafileet ja paista ohjeen mukaan. Lisää hetken kuluttua fileekalapuikot ja paista ohjeen mukaan. Lämmitä bataattisose kattilassa. Lisää sekaan oman maun ja koostumuksen mukaan maitoa, voita ja suolaa (tai kasvisvaihtoehtoja). Pilko kirsikkatomaatit neljään osaan ja leikkaa kurkut ohuiksi viipaleiksi. Pilko paprikasta isoja kolmioita lohikäärmeen pääksi ja ohuita suikaleita aalloiksi. Me tehtiin paprikasta myös pieniä kolmioita lohikäärmeen harjaksi, sillä meidän 5v ei pidä tomaatista.

Asettele ensin ”mereksi” herkullista bataattimuusia. Tee sitten kolmesta kalapuikosta lohikäärmeen vartalo ja paprikakolmiosta pää. Lisää lohikäärmeen ”harja” eli kirsikkatomaatteja tai paprikakolmioita. Laita mereen aalloiksi paprikasuikaleita. Kurkkuviipaleista vielä hieno pilvi taivaalle. Jos oikein haluaa hifistellä, niin kokonaisesta pippurista tulee lohikäärmeelle hieno silmä.

Tämä annos ei kastiketta vaadi, sillä muusi on ihanan täyteläinen kaveri Täysjyvä fileekalapuikoille tai kalafileille. Tämä on sellainen ruoka, joka meidän lapsille uppoaa aivan hetkessä, ja jota he usein haluavat vielä ottaa lisää. Maistuu tosi hyvin myös aikuiselle. Suurimman kiitoksen annan nopeudesta ja helppoudesta. Tämän valmistaminen on nopeaa silloinkin kun on kiire luistelutreeneihin tai sirkuskouluun.

Tykätäänkö teillä kalapuikoista kotona? Mikä on lasten lemppari kalaruoka?


13 Responses to “Helppo, nopea ja terveellinen kala-ateria koko perheelle”

  1. Äiti sanoo:

    Oho vai koululainen osaa pilkkoa vihanneksia valvovan silmän alla 😀 onpas taitava! Hahahaaa!
    meillä on osanneet 5-6 vuotiaan pilkkoa, tietysti valvottuna.

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Onpa hienoa, että teillä osataan. Itse en ole aiemmin uskaltanut antaa veistä käteen, vaikka hyvinhän tuo näyttää sujuvan. 🙂

      • Äiti sanoo:

        Uskomattoman moni äiti ei uskalla antaa saksia edes 5vuotiaalle..
        Saati sitten antaa pitää saksia lastenhuoneessa! Voi kamalaa, mitä siitäkin voi seurata? Ehkä kenties se että lapset oppii käyttämään niitä saksia varovaisesti…!!!!

        • Hannele sanoo:

          Miten saksien käyttö liittyy tähän? Onko se sulta pois, jos heillä koululainen saa pilkkoa vihanneksia veitsen kanssa?
          Käsittämättömiä kommentteja aikuiselta ihmiseltä. Hauskaa illanjatkoa sulle🙂

          Tytöille ja Iinalle tsempit, ei kannata välittää moisista kommenteista. Voin vaan kuvitella, miten paljon näitä ilkkuvia kommentteja tulee🙁

  2. Kip sanoo:

    Hei, vähän OT mutta onko sulla vinkata jotain hyvää kasvatusopasta? lähinnä uhmaikään

  3. Nk sanoo:

    Meillä lapset aloitti pilkkomisen fiskarsin veitsellä on sellainen voiveitsen näköinen.on tosi turvallinen pyöristetyn muotoillun ansiosta ja hyvin onnistui kasvisten pilkkominen.itse tykkään tuolla veitsellä levittää kakun täytteet ja leikata kurkun ja paprikan leivän päälle

  4. Aropupu sanoo:

    Siis tää ei nyt liity mihinkään mitenkään enkä tätä ilkeyttäni kysy:) mutta miksi ihmeessä Otto nykyään kommentoi about jokaiseen sun insta kuvaan jotain ”täysin turhaa” ?? 😀 ainakaan en oo ennen nähnyt että olis noin ahkeraan kommentoinut, mutta nykyään pistää silmää kun ne kommentit toistaa samaa kaavaa että yksi emoji tms. Mutta ihan uteliaisuudesta vaan kyselen että onko tällä joku tarkoitus!😊

  5. IK sanoo:

    Hei, hieman tökerö kommentti sinulta nimimerkki ”äiti”. Ehkäpä sinun ei olisi pahitteeksi kerrata millaista on asiallinen ”netti käyttäytyminen” ja miten toisia ihmisiä puhutellaan kunnioittavasti. Veitsen käytön lisäksi on aikuisen hyvä toimia esimerkkinä myös edellämainituissa asioissa 🙂

    Kiitos Iina hauskasta ohjeesta.

  6. Sonja sanoo:

    Ihanaa, että lapset osallistuvat ruoanlaittoon! Oppivat miten se tulee lautaselle ja yleensä itse tehty maistuu vielä paremmin 😊Tosi kiva kun nykyään tarjolla monenlaisia puolivalmisteita, myös vähän ravintorikkaampia vaihtoehtoja arkeen.

    Monesti sitä yllätyy lapsien taidoista ja hyvin pienetkin voivat olla mukana keittiössä apuna. Monesti epäröidään antaa lapselle terävä veitsi käyttöön. Tai annetaan tylsynyt keittiöveitsi, millä monesti saattaa olla hankalampi pilkkoa ja sattuu vielä herkemmin vahinkoja. Koen, että tärkeintä on veitsen kanssa opettaa sen turvallista ja oikeaoppista käyttöä. Eräs tuttavani antoi muutaman vuoden ikäisensä lapsensa pilkkoa terävällä keittiöveitsellä ja sai kauheat kummastelut ja arvostelut siitä. Mielestäni tärkeämpi ois huomioida lapsi yksilönä ja sen valmiudet kuin automaattisesti ikä. Pikkusiskoni on halunnut ollut taaperosta asti keittiössä mukana (meillä siis piitkä ikäero) ja välillä tullut aliarvioitua missä kaikessa hän voi olla mukana ja apuna. Hienoa huomata kuinka kouluikäisenä hän on pystyy tekemään itsenäisemmin juttuja ja puuhastelee keittiössä kavereidenkin kanssa joskus. Edellä mainittu ei ollut mitenkään kohdennettu sinuun vaan ihan yleistä pohdintaa 😊

  7. Kirmi sanoo:

    Ihanat annokset olette loihtineet! Täytyy ottaa tuosta lohikäärmeestä itsellekin idea. Monesti iltapalaa laitan erilaisiksi ”koristeannoksiksi”, mutta tuo on näppärä hahmo lisäys.
    Kiva, että lapset pääsevät osallistumaan ruuanlaittoon. Meillä vielä enemmän on niin, että lapsi saa kattaa pöydän, kurkistella kattiloihin ja pilkkoa pehmeää (ruokaveitsellä).

  8. Km sanoo:

    Ei liity tähän postaukseen, mutta bongasin, että Opettaja-lehden pääkirjoituksessa viitattiin sun päivähoitopostaukseen! 😊

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.