Rehelliset kuulumiset

21.04.2019

Bongasin Tickle Your Fancy -blogista Julia Toivolan alulle laittaman blogihaasteen rehellisistä arkisista kuulumisista. Mun mielestä idea oli tosi kiva, vaikka oma blogini tietysti muutenkin on arkisempi kuin ulkomaanmatkojen ja ammattikuvaajien upeiden otosten täyttämät blogit. Arkisuus on mun juttu ja tykkään siitä omassa blogissani, vaikka rakastan kyllä itse katsoa niitä upeita matkoja ja inspiroivia täydellisen kauniita kuviakin. Viime aikoina täällä on näkynyt juhlia ja ja Tukholman reissua, nähtävyyksiä ja asuja, vaaleja ja mielipiteitä. Paljon kaikkea ihanaa, mutta ajattelin, että olisi ehkä hauskaa kertoa pitkästä aikaa, mitä mulle kuuluu. Mitä mulle itselleni kuuluu juuri nyt, mitä päässä liikkuu juuri nyt, miltä musta tuntuu juuri nyt. Ja niin mä aion tehdä.

Mitä oikeasti kuuluu?

No ihan oikeasti, olen hoitanut kotona sisällä kaksi päivää kuumeista ja räkäistä taaperoa ja ollaan peruttu kaikki pääsiäisen suunnitelmat perjantain jälkeen. Mun paidassa on räkää, mulla on likainen tukka enkä ole meikannut kahteen päivään. Taapero on ymmärrettävästi ollut tosi tarvitseva ja me ollaan yritetty hoitaa häntä parhaamme mukaan, samalla kun ollaan järjestetty pääsiäismunajahtia sisällä isommille (johon taaperokin ehdottomasti halusi osallistua kuumeesta huolimatta). Ei olla grillattu, ei lähdetty ystävän synttärijuhliin Turkuun, eikä olla nautittu ihanasta auringosta ulkona. No isommat onneksi ovat olleet terveenä ja he ovat olleet aamusta iltaan ulkona molempina päivinä. Mutta me aikuiset ollaan kökötetty 2-vuotiaan kanssa sisätiloissa ja koitettu saada häntä viihtymään kurjasta olosta huolimatta. Ei ihan se pääsiäinen jota suunniteltiin, mutta ei onneksi mitään sen pahempaakaan. Joskus käy näin ja sille ei voi mitään.

Tänään sain kuitenkin tartuttua projektiin, joka mun on pitänyt aloittaa viimeiset 1,5 vuotta. Aina on vaan pitänyt ja pitänyt ja pitänyt, enkä ole saanut aikaiseksi. Kyseessä on asia, jota en koskaan ennen ole tehnyt, joten ensimmäisen askeleen ottaminen on tuntunut pelottavalta. Tänään kuitenkin olin jumissa sohvalla taaperon nukkuessa päikkäreitä mun kyljessä kiinni (enkä saanut liikkua) ja mä vihdoin sain aikaiseksi aloittaa. Siitä mulla on ihan älyttömän hyvä mieli. Se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin. Oikeastaan se oli tosi helppoa. Nyt täytyy vaan jatkaa samaan malliin.

Eli mitä mulle oikeasti kuuluu? Hyvää, ihan älyttömän hyvää. Jos suurin ongelma tällä hetkellä on yhden lapsen flunssa niin aika hyvin pyyhkii. On tosi kiitollinen olo, että kaikki on näin hyvin juuri nyt.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Kävin aiemmin tällä viikolla haastattelemassa seuraavaa ihanaa erilaista perhettä ja myös siitä mulle jäi älyttömän hyvä mieli. Tämä postaussarja on mun oma henkilökohtainen suosikki kaikesta, mitä olen tänne vuosien varrella kirjoittanut. Ihan mieletöntä saada tehdä sitä lisää pienen tauon jälkeen. Seuraava osa ilmestyy viikon kuluttua sunnuntaina!

Musta tuntuu edelleen, että olen ihan täynnä intoa ja inspiraatiota kirjoittamisen suhteen ja se on tosi ihana tunne. Se tekee työnteon tosi helpoksi. Ei ole sellaista tyhjän paperin syndroomaa, päin vastoin. Voisin naputella vaikka 24 tuntia putkeen, eikä silti loppuisi sanottava kesken. Mulla on juuri niin, että kun pääsen alkuun, ei jutusta ole tulla loppua.

Olen ollut parissa tosi mielenkiintoisessa tapaamisessa viime aikoina ja tulevien kuukausien aikana on tapahtumassa mulle itselleni tosi isoja ja mielenkiintoisia juttuja. En malta odottaa, että pääsen kertomaan niistä lisää. Oikeastaan tämän tekstin kirjoittaminen oli mulle itsellenikin hyvä herätys. Pohdiskelin aiemmin nimittäin tänään, että junnaankohan mä liian paikallaan tai jotain. Vasta nyt tässä kirjoittaessa tajusin, että moni asia joita on pitkään suunniteltu ja kehitelty on vihdoin pian tapahtumassa.

Töiden suhteen siis todella hyvä fiilis, niitä riittää ja intoa riittää itsellä. Tällä hetkellä työt ja vapaa-aika tuntuu olevan tosi hyvässä balanssissa, vaikka aina sitä työtä löytyisi tehtäväksi enemmän kuin on aikaa.

Parisuhde / perhe /ystävät?

Oton kanssa menee loistavasti. Meidän yhteiset työpäivät on parasta ikinä. Toisaalta nyt, kun yhteistä aikaa on vihdoinkin tarpeeksi, tuntuu myös helpommalta ottaa välillä omaa aikaa. Sekin on ihan parasta. Mulla on tulossa myös ihania juttuja ystävien kanssa tässä lähiaikoina, joita en malttaisi odottaa! Lasten kanssa menee hienosti myös tätä pientä flunssaa lukuunottamatta. Päivä päivältä sitä vaan hämmästelee, miten isoja lapset ovat jo, kaikki kolme. Vaikka pienimmäinen onkin vielä pieni, on hänenkin kanssaan elämä nykyään jo ihan erilaista kuin vaikkapa puoli vuotta sitten. Varsinkin nyt kun on lämmintä, eikä tarvitse enää miljoonia vaatekerroksia ulos, on kaikki helpompaa. Hän laittaa itse kengät jalkaan ja hatun päähän. Isompia ei juuri kotona näe ellei varta vasten tee jotain yhdessä, kun he ovat kaiken liikenevän ajan kavereiden kanssa ulkona.

Matkat?

Meillä on loppuvuodesta tulossa yksi reissu koko perheen kesken, mutta sitä ennen olisi tarkoitus tehdä joku vähän pienempi reissu joko kahdestaan Oton kanssa tai sitten yhdessä koko perhe. Lisäksi reissataan varmasti Ouluun ainakin pari kertaa lähikuukausina.

Harrastukset/Hyvinvointi?

Olen pitänyt kiinni siitä, että olen liikkunut ainakin 3 kertaa viikossa koko kevään. Se on mulle itselleni tosi iso juttu, että en ole repsahtanut, vaan olen pitänyt kiinni tästä tahdista. Olen yhdistellyt kävelyä, juoksua, joogaa, pilatesta ja kehonpainotreeniä. Ja tietty pitänyt hikisiä diskoja kotona lasten kanssa, ne on parasta treeniä.

Inspiroi eniten/vähiten?

Eniten mua inspiroi vahvat naiset, jotka sanovat ajatuksensa rohkeasti ääneen, ihana kevätaurinko joka mahdollistaa kivojen vaatteiden käytön, te mahtavat tyypit, joiden kanssa ollaan käyty ihan mielettömiä keskusteluita ja ajatuksenvaihtoja viime aikoina, sekä meidän lapset, joiden into ja ilo on parasta koko maailmassa. Vähiten inspiroi ehdottomuus, tahallinen ilkeys somessa ja pirujen maalaaminen seinille. Toivo, kannustus ja yhdessä tekemisen meininki on kultaa.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Syön tällä hetkellä tosi usein Food Market Herkun valmista kukkakaali shaker-salaattia lounaalla. Olen siihen aivan ihastunut, yhdellä viikolla söin sitä neljällä eri lounaalla. Apua! Arkiruuaksi laitetaan tällä hetkellä aika usein Härkis Currya, parsaa eri muodoissa ja kalaa.

Katson tietenkin Game Of Thronesia maanantaisin ja muina päivinä me katsotaan Netflixistä Dynastiaa, joka on ehkä loistavin saippuasarja ikinä. Niin hyvin tehty. Tarjoaa täydellisessä suhteessa ihan älyttömiä juonenkäänteitä, draamaa, voittoja suosikkihahmoille ja nopeaa etenemistä. Aina kun jakso loppuu niin tekisi mieli aloittaa uusi. Vaikka kyseessä on saippuasarja, se on vähän erilainen kuin joku Kauniit ja Rohkeat tai Salkkarit. Ja siis mulle se kertoo paljon sarjan tasosta, että Ottokin on koukussa tähän. Mä itse kun voin tuijotella vähän hömpempiäkin sarjoja, mutta Otto on hieman vaativampi sarjojen katsoja. Sitä ennen katsottiin Sex Education ja Workin’ moms.

Seuraavaksi aiotaan aloittaa After Life. Mä luen edelleen tällä hetkellä Suvi Ratisen Matkaystävää, joka on musta hirveän symppis ja kiinnostava. Sen jälkeen lukulistalla on seuraavaksi Camilla Läckbergin Kultahäkki ja vihdoin myös Michelle Obaman Minun tarinani. Kirjoille pitäisi oikeasti varata enemmän aikaa taas, mutta viime aikoina olen käyttänyt kaiken liikenevän ajan joko kirjoittamiseen tai sarjoihin. Pitäisi ottaa itselleni joku lukuhaaste nyt, koska mulla on niin monta kiinnostavaa kirjaa odottamassa lukemista!

Mitä odotan?

Odotan niitä työjuttuja, joista aiemmassa kohdassa mainitsin ja joista olen hurjan innoissani. Lisäksi odotan kaikkia sovittuja treffejä ystävien ja sukulaisten kanssa.

Olipa kivaa pitkästä aikaa puhua ihan vaan siitä, mitä mun päässä liikkuu just nyt. Ja nyt mä haluaisin kuulla mitä teille kuuluu just nyt! Mitä te syötte, luette ja katsotte? Mikä inspiroi teitä just nyt? Mitä odotatte? 


17 Responses to “Rehelliset kuulumiset”

  1. Yeminah sanoo:

    Niin mikä se projekti oli, jonka sait aloitettua? 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No sekin liittyy kirjoittamiseen, mutta enempää en vielä paljasta. Mutta kerron lisää sitten kun olen päässyt etenemäänkin enkä vain aloittamaan 😀

  2. Nims sanoo:

    Minulla on takana ehkä tähänastisen elämäni vaikein kuukausi ja paljon ristiriitaisia tunteita. Saimme viime kuussa tietää, että loppuvuodesta perheeseemme saapuu paljon toivottu toinen lapsi (mikäli kaikki menee hyvin). Saimme tämän uutisen vain hetki sen jälkeen, kun erittäin rakas läheiseni menehtyi melko äkillisesti. Hän ei siis koskaan ehtinyt kuulemaan ihania uutisia, eikä tule koskaan tapaamaan tulevaa vauvaa, joten elämäni onnellisin aika on myös elämäni surullisinta. Samalla vajaa kaksivuotias esikoinen kehittyy hurjaa vauhtia ja oppii uusia asioita, jota on toki mahtavaa seurata, mutta jokainen uusi asia on asia, jota tämä läheinen ei enää näe. Lisäksi meidän esikoinen oli hänelle äärimmäisen tärkeä ja rakas, joten tuntuu raskaalta, ettei lapsi tule muistamaan häntä. Tällaista sisäistä myllerrystä käyn läpi samalla kun yritän selvitä arjesta taaperon ja raskauspahoinvoinnin kanssa.

    Game of thronesia minäkin kuitenkin seuraan 😀

    Kiitos, että sain näin nimettömänä purkaa ja hyvää kevättä teille <3

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi miten ihanaa ja voi miten kurjaa, maailman suurin halaus sinne <3 Onnittelut tulevasta pienestä, mutta myös osanotto läheisen poismenosta. Ymmärrän tosi hyvin, että on ristiriitaisia tunteita ja surua paljon nyt iloisista asioista huolimatta. Aika auttaa pikkuhiljaa, vaikka siltä ei vielä tuntuisikaan <3 Sulla on lupa surra juuri niin paljon ja kauan kuin susta siltä tuntuu. Tsemppiä raskauspahoinvoinnin kanssa, toivottavasti se helpottaa pian! Kiitos kun kommentoit ja kerroit mitä sinulle kuuluu <3

  3. Ida ihana sanoo:

    Tätä oli tosi kiva lukea!:) pakko sanoa, että toi dynastian netflixistä on vaan niin koukuttava sarja, katsoin itse alkukeväästä parissa viikossa kaikki jaksot 😀

    Pikaista paranemista teidän pikkuiselle ja hyvää pääsiäisen jatkoa joka tapauksessa!❤️

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos, ihana kuulla, että tykkäsit <3 Siis se on ihan mahtava! Me ollaan jo kakkoskauden ekoissa jaksoissa ja ne on tosi hyviä 😀 Ja kiitos paljon, toivotaan, että hän voi pian paremmin <3 Hyvää pääsiäisen jatkoa sinne myös!

  4. Milla sanoo:

    Voih 🙁
    Tsemppiä sinne, toivottavasti menee pian ohi 🙂
    Täällä alkoi eilen oksentaminen ja korkea kuume nousi nuorimmalle.
    Onneksi ehdittiin ulkoilla ja nauttia sukulaisten seurasta ennen kuin nuorin tuli kipeäksi.
    Nyt tänään näyttää vähän paremmalle jo,aamulla ei ollut enää korkea kuume onneksi, eilen kävin ostamassa banaania ja mehukeittoa että saa jotain syödäkseen kun ei tavallista kotiruokaa kuitenkaan oikein voi syödä kun ei pysy sisällä mikään.
    Odotan että tarttuuko meihin muihin nyt sitten vai ei.
    Koko kevät on sairasteltu, tarhasta tehokkaasti saatu kaikkea ja koululaiset koulusta niin nyt vapaa päivinä tulee taas joku tauti.
    Toivottavasti kesä menee edes terveenä 🙂

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Voi ei, kovasti tsemppiä sinnekin! Toivottavasti ette tule kipeäksi muut! <3 Sairastelu on kyllä raskasta jos sitä usein tapahtuu. Toivottavasti saatte olla kesän terveenä (ja me myös) 😀 <3

  5. Laura sanoo:

    Pääsiäisenä tuli grillattua ekaa kertaa tänä keväänä, ja on tullut vedettyä suklaamunaähkyt. On nautittu kauniista kevätsäästä ulkohommissa ja saunottu rantasaunassa. Parisuhteen eteen on alettu tekemään töitä, ja samalla saatiin iloisena yllätyksenä plussa testiin ❤ jännittäviä aikoja siis elellään, jos hyvin sujuu, saamme kuudennen lapsen uusioperheeseemme ❤

  6. Nimetön sanoo:

    Jääkö kaksi isointa lasta ihan hunningolle kun pienin sairastaa? Jos siis pienin vaatii molemmat vanhemmat vierelleen koko ajaksi.
    Eikö toinen vanhemmista olisi voinut grillata isompien kanssa tai lähteä vaikka kaupungille tai minne vaan tekemään jotain kivaa?

    • Iina Hyttinen sanoo:

      No ei todellakaan jää. Olisi ilmeisesti pitänyt laittaa disclaimer tekstiin caps lockilla ja huutomerkkien kera kun kerran tekstistä tällainen kysymys herää. Ovat saaneet ruokaa, läheisyyttä ja ollaan touhuttu kyllä heidänkin kanssa, esim piirretty, luettu, viety treeneihin ja katsottu leffaa ja järjestetty se pääsiäismunajahti, josta tekstissäkin kirjoitin. Perjantaina käytiin Heurekassa ja meillä oli ystäviä kylässä. Mutta kuten sanottua, he ovat olleet iloisesti ulkoilemassa kavereiden kanssa niinkuin talon muutkin lapset ja nauttineet upeasta säästä, eivät ole siis kaipailleet vanhempia leikkikaveriksi ulos tai halunneet lähteä kotipihaa kauemmaksi niitä treenejä lukuunottamatta.

  7. Voi että. Tsemppiä pienimmälle. ❤
    Meillä me aikuiset oltiin sujuvasti ristiin töissä koko pääsiäinen. Mutta uskon, että ollaan silti saatu tehtyä tytöille kiva loma.

  8. Kata sanoo:

    Hei! Oletko ikinä ajatellut, että kirjoittaisit asiatyylillä (sekin voi olla rentoa, eikä mitään kuivan virallista)? Pidän valtavasti blogistasi, mutta tietyt toistuvat puhekieliset sanat ja rakenteet häiritsevät lukemista. Teen töitä kielen ja kirjoittamisen parissa, joten saattaa olla, että kiinnitän liikaakin huomiota ko. asiaan.

    Joka tapauksessa ihanaa kesää sinulle ja perheellesi. Sait uusimmalla postauksellasi aikaan todellisen kesäfiiliksen.

  9. […] kuulumiset jäävät huomaamatta raskaimpien aiheiden jalkoihin. Tästä syystä päätin tarttua Iinan blogista löytämääni ja Julia Toivolan aloittamaan blogihaasteeseen rehellisistä […]

  10. […] synttäreillä. Käytiin Heurekassa katsomassa dinosauruksia ja jaoin blogissa trendin mukaisesti rehellisiä kuulumisia. Varovaisuus vanhempana herätti ajatuksia edelliskuun murtuman jälkeen. En halunnut muuttua […]

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.