Makuuhuoneen kesälook

26.04.2019

Meidän makuuhuone on jo aika pitkään ollut sillä tavalla ”valmis”, että sinne ei ole tehty mitään sen suurempia hankintoja. Sänky tuli vanhasta kodista, ja on muuten palvellut loistavasti jo vuodesta 2015, jolloin ostettiin se osittain teidän suositusten perusteella. Me ollaan siis oltu tähän Ikeasta ostettuun Brimnes-sänkyyn tosi tyytyväisiä. Ostettiin siihen samalla silloin pussijousitetut paksut patjat, jotka ovat myös olleet todella hyvät. Koko tänä aikana ei ole ollut sängystä mitään valitettavaa. Se ei nitise tai natise (mikä oli tärkeä juttu etenkin silloin kun opetettiin kuopusta nukkumaan pinniksessä sivuvaunussa) ja siinä on ennen kaikkea tosi hyvä nukkua. Täydennettiin sänkyä Torista bongaamallani käytetyllä Brimnes-sängynpäädyllä 2017 keväällä ja se oli kyllä piste i:n päälle.

Sängyn lisäksi huoneessa on lipasto, joka ostettiin aikanaan kuopuksen vauvan vaatteita varten. Nyt siellä on meidän alusvaatteet ja sukat, sekä alimmassa laatikossa mun meikkejä ja korurasioita. Taulut on edelleen samat perhe- ja hääkuvat kuten on olleet jo vuosia. Lattialla samat lampaantaljat jotka jo edellisessä kodissa oli. No nojatuoli on ostettu tähän kotiin, se ostettiin silloin 2016 (vai 2017) alunperin olohuoneeseen. Se tuli kuitenkin olkkarista yläkertaan, kun olkkariin tarvittiin lisää tilaa lasten leikeille ja liikkumiselle.

Mä tykkään meidän makkarista juuri tuollaisena kuin se on. Sinne paistaa ihan mieletön ilta-aurinko ja parvekkeelta näkee upean auringonlaskun. Makkari on meillä aika vähällä käytöllä, vaikka onkin viihtyisä. Lähinnä mä valitsen/sovitan vaatteita siellä, tai sitten nukun. Kaikki muu aika menee yleensä alakerrassa milloin missäkin, lasten leikeissä heidän omissa huoneissaan tai sitten kylppärissä tai yläkerran aulassa laittamassa pyykkejä. Makkarissa siis lähinnä käydään vain kääntymässä.

Musta on silti ihanaa sukeltaa puhtaisiin ja raikkaisiin lakanoihin yöunille ja on paljon levollisempi olo silloin, kun makuuhuone on siisti ja rauhallinen. Liian usein se vain kääntymässä käyminen näkyy siinä, että tuolilla on vähän liian korkea vaatekasa ja lattialla jotain sukkia ja muita lojumassa matkalla pyykkiin. Mutta ai että, se on ihana fiilis kun siivoaa makkarin ihan kunnolla, vaihtaa lakanat ja tuulettaa.

Me ostettiin vuosi sitten talvella Oton kanssa ”parisuhdepeitto” eli sellainen tuplaleveä peitto kahdelle. Viime kesäksi vielä vaihdettiin takaisin meidän omiin yhden hengen kesäpeittoihin, mutta nyt musta tuntuu, että niin kauan kuin peitolla pystyy nukkumaan, me nukutaan tällä meidän leveällä peitolla. Ollaan niin tottuneita siihen pitkän syksyn ja talven jälkeen.

Me ollaan talven ajan vaihdeltu kahden pussilakanan välillä, pellavaisen ja flanellisen, mutta nyt ne ovat molemmat alkaneet tuntua liian kuumalta. Mua vähän kummastuttaa erityisesti se, että meidän pellavaiset pussilakanat tuntuvat kuumemmalta kuin flanelliset! Miten se voi olla mahdollista, pellava kun on vielä vilpoinen ja ihana kesävaatemateriaali? En tajua. Mutta siitä syystä me ostettiin nyt ohuesta puuvillasatiinista valmistetut kukkaiset pussilakanat, josko ne olisivat sitten aavistuksen viileämmät. Toivotaan, että niissä on hieman viileämpi nukkua.

Ja mä toivon myös, että heinäkuussa taas luovutaan koko peitosta ja nukutaan astiapyyhkeisiin käärittyjen kylmäkallejen kanssa. Vaikka se oli välillä vähän tuskaista, ne hellepäivät olivat kuitenkin niin ihania! Ja musta se oli myös omalla tavallaan hauskaa, nukkua nyt Suomessa yöt kylmäkallejen kanssa. Mä toivon mielettömiä helteitä ja upeita aurinkoisia päiviä myös tälle kesälle, eikä haittaa helteiset yötkään. Onneksi on jo aiemmin hankittu tuuletin ja ne kylmäkallet valmiina. Mä olen kyllä (valitettavasti) lukenut jostain, että Suomessa keskimäärin joka neljäs kesä on megahelteinen. Eli sen puolesta en uskalla ihan liikaa olla optimistinen. Mutta tämän ihanan lämpimän kevään jälkeen ei auta kuin toivoa, että säät jatkavat lämpenemistä ja saataisiin upea kesä.

Mitäs mieltä uusista kukkapussilakanoista? Iskeekö teihin tällä hetkellä kukkainen vehreys ja painokuosit, vai mieluummin yksivärinen sisustuksessa?

 


13 Responses to “Makuuhuoneen kesälook”

  1. Jenna sanoo:

    Ihanat pussilakanat!! mistä ne on hankittu? 🙂

  2. R sanoo:

    Heippa! Olen harkinnut kyseisen sängyn ostoa mutta pohdin onko sitä hankala muuttaa? Miten koitte teidän muuton yhteydessä, saiko sängyn helposti paikasta toiseen? (mahtuiko, menikö sellaisenaan vai tarvitsiko purkaa?) Ihana raikas tuo pussilakana kuvissa!

  3. Nimetön sanoo:

    Meillä mennään kesät talvet yksilöä ja samoilla, valkoisilla pellavalakanoilla. Kerään ne aamulla pesuun ja petaan illalla takaisin sänkyyn, kun on pesun ja puhdistuksen aika. Sopii joka vuodenaikaan ja on aina vaan omaan silmään juuri täydelliset.
    Joka syksy toki haaveilen rikkaan värisistä jusista pellavalakanoista, mutta aina vaan budjetti ottaa vastaan, enkä raaskikaan. Näillä on hyvä mennä niin kauan, kun kestävät.

  4. Kaitlin sanoo:

    ihanat lakanat! mulla on joku pussilakanafetissi, että mitä värikkäämmät niin sen parempi 🙂

  5. Kesäihminen sanoo:

    Söpöt lakanat! 😍

    Oon miettiny jos vaihtais makkarin ja työhuoneen päittäin vaihtelun vuoks, mut kuulostaa täl hetkel aika roudaamiselta. 😅 Ehkä sisustan vaan huoneet kesäisemmin 😊

  6. Nimetön sanoo:

    Meillä on Vallilan verhot ja lakanat, kauheesti ei muita kuoseja ei uskalla käyttää, ettei mee silmät ristiin. Muuten tykkään kyllä kasveilla sisustaa 🙂

  7. Jau sanoo:

    Teillä taitaa olla aika vähän säilytystilaa kun makkari on tungettu noin täyteen tavaraa.. Kivat noi valot ja lakanat!

  8. annu sanoo:

    Kaunis ja rauhallinen huone!
    Nuo lakanat tuo ihanasti raikkautta. Tykkään kuviollisista lakanoista, varsinkin kun huoneessa muuten on vaaleaa.
    Saunan raikkaana sukellus puhtaisiin lakanoihin, voiko parempaa olla?

  9. Äiti sanoo:

    Pakko kysyy että mistä noi ihanat kukkalakanat on? Ihanan kesäiset 😍

  10. Ida ihana sanoo:

    Mihin iskee usein aina keväisin sellainen pieni sisustusinspis, ja on kiva ainakin vaihtaa jotain sisustustekstiilejä. Tänä keväänä ostettiin eka viherkasvi meidän kotiin, ja kaikki kukka- ja kasviaiheiset ihastuttavat nyt muutenkin 🙂 eli tykkään noista pussilakanoistanne tosi paljon!!

    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  11. Anna sanoo:

    Ihanat pussilakanat, mä tykkään kukkakuosista 🙂

  12. Jasmin sanoo:

    Minkälainen sivuvaunu sopi Brimnes-sänkyyn? 🙂

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.