Muistatteko vuosi sitten, kun mulla oli Indieplacen Inspiration blog awardseissa päällä valkoinen puku, jonka ostin Mangosta? Mä muistan! Se puku kolahti muhun saman tien, ja mulle tuli silloin ihan täysillä se fiilis, että ”TÄSSÄ SE ON!”. Silloin esittelin asun, mutta tosi moni toivoi parempia asukuvia. Kuvat gaala-asusta oli napattu ilta-auringossa vastavaloon kolmessa minuutissa kun odoteltiin taksia porukalla. Ei siis mitkään kovin optimaaliset kuvausolosuhteet. Lupasin silloin, että laitan ”mahdollisimman pian” uusia asukuvia, mutta aika tarkalleen vuosi siinä kesti, ennen kuin sain kunnolla kuvattua tämän asun.

Mä rakastan tätä valkoista pukua edelleen vähintään yhtä paljon kuin vuosi sitten tai ehkä jopa enemmän. Se on niin skarppi, mutta kuitenkin päällä niin mukava ja rento. Mistään ei kiristä eikä purista, ei tarvitse pelätä vilauttelua eikä tule kylmä. Se on vaan niiiiin ihana! Olen yhdistellyt bleiseriä muutaman kerran farkkujen kanssa ja se toimii tosi kivasti niinkin. Esimerkiksi Lapsimessuilla mulla oli tämä valkoinen bleiseri sekä vaaleansiniset farkut. Ja vastaavasti puvun housut taas menevät tosi nätisti topin kanssa ilmankin jakkua. Yhdessä ne ovat tosi juhlavat ja erikseen niitä voi pukea myös arkisemmin. Olen niin odottanut näitä lämpimiä ilmoja, jotka ovat ihan täydellisiä juuri tuon bleiserin yhdistelyyn ihan mihin tahansa.

Vaikka tuo viime vuotinen pastellivioletti tukka oli ihana, musta tuntuu vielä itsevarmemmalta nyt tässä mun vaaleassa tukassa tämän puvun kanssa. Violetti oli ihana, mutta vaalea on niin paljon helpompi yhdisteltävä, ei tarvitse miettiä, että sopiiko joku tietty väri sen kanssa vai ei. Kaikki sopii hyvin.

Mulla oli puvun kanssa viime vuonna pitsinen vanhan roosan värinen ”bralette” eli sellainen rintsikka-toppi. Tällä kertaa yhdistelin pukua vähän eri tavalla ja puin sen kanssa kukallisen valkoisen sifonkitopin, jonka ostin pari vuotta sitten juhannuksena. Tämä toppi sopii kevääseen ja kesään musta ihanasti kukkakuvion ansiosta, mutta pohjaväri on kuitenkin sama puhdas valkoinen kuin puvussa.

Viime vuonna yhdistin asuun mun punaisen Rebecca Minkoffin laukun, joka ei vielä silloin ollut alkanut tartuttaa väriä. Tällä kertaa mä yhdistin kokovalkoiseen pukuun mun Guccin laukun, joka sopi siihen mun mielestä vielä kivemmin. Laukku sopii upeasti myös mun viisi vuotta vanhoihin mustakultaisiin luottosandaletteihin, jotka mulla on ollut jalassa varmaan jokaisessa gaalassa, paitsi silloin kun olin raskaana. Silloin oli pakko laittaa matalammat korot. Muistan ikuisesti, kun voitin oman kategoriani ja hillittömästi supistellen kävelin lavalle vastaanottamaan palkintoa. Mua pelotti koko ajan, että synnytys käynnistyy reippaasti etuajassa, mutta onneksi ei.

Tänä vuonna Inspiration Blog Awardsia ei ole luvassa ainakaan nyt keväällä, enkä tiedä onko muitakaan blogigaaloja tulossa. Se on meidän bloggaajien ja muiden sometyyppien kannalta vähän harmi, tai ainakin mun mielestä, koska ne on niiiiiin kivoja tapahtumia ja on aina ihana tavata uusia ja vanhoja tuttuja. Blogigaalat on juuri sellaisia tilaisuuksia, jotka keräävät ihmisiä yhteen pitkienkin välimatkojen takaa ja siksi ne ovat niin ihania. Ja onhan se nyt kutkuttavan jännittävää laittautua kerrankin oikeasti hienoksi ja seurata palkintojenjakotilaisuutta.

Bleiseri & Housut Mango | Laukku Gucci | Kengät ZARA | Korvakorut Gina Tricot 

Mulla on ollut suuri kunnia olla palkittavana monta kertaa teidän ansiosta ja olen siitä edelleenkin ihan älyttömän kiitollinen. Saapa nähdä tuleeko mitään blogi- tai somegaalaa enää Suomessa, vai onko niiden aika jo ohi? Ymmärrän kyllä tosi hyvin, että suuren gaalatilaisuuden järjestäminen on aivan valtava taloudellinen ponnistus järjestäjälle, enkä ihmettele, että niitä ei alkuvuosien huuman jälkeen ole enää järjestetty niin usein. Toivon kuitenkin tosi paljon, että joskus vielä saadaan jonkinlainen blogi- tai somegaala kokea. Länsinaapurissa ainakin Elle-Gala on pitänyt pintansa vuodesta toiseen.

Btw jos mietitte miksi mulla on kuvissa joko arskat tai silmät kiinni, vastaan migreeni. Aurinko on niin mielettömän kaunis ja ihana, mutta jos tuijottelen suoraan kirkkaassa auringonvalossa silmät paljaana, on seurauksena vähintäänkin migreenipäänsärky tai sitten aurallinen migreeni. Siksi kesäaikaan ulkona otetuissa kuvissa mulla hyvin harvoin on paljaat silmät auki.

Kysyn nyt uudelleen saman kuin vuosi sitten (parempien kuvien kera), mitä mieltä kokovalkoisesta, iskeekö teihin?

*Postauksessa näkyvät bOblesit on saatu Gefferiltä.

Mä olen aina uskonut siihen, että lasten täytyy antaa itse kokeilla ja kiipeillä ja rakentaa temppuratoja ja testata rajojaan. Vain kokeilemalla he oppivat hallitsemaan omaa kehoaan ja tiedostamaan mihin heidän kykynsä riittävät. Olen siis aina kannustanut lapsia kiipeilemään ja hyppimään ja juoksemaan, pienestä asti.

Olen vienyt heitä liikuntaharrastuksiin, metsään, kallioille, uimaan, tasapainoilemaan, leikkipuistoihin ja hoplopiin. Olen kannustanut kiipeilemään kalliolla ja hyppimään trampalla. Olen tarjonnut mahdollisuuksia kokeilla erilaisia lajeja ja harrastaa huvin vuoksi tai tavoitteellisesti, ihan miten itse haluavat. Olen pyrkinyt myös itse näyttämään esimerkkiä liikkuvasta vanhemmasta liikkumalla itse ja lähtemällä mukaan lasten liikuttaviin leikkeihin. On opeteltu skibidiä, luisteltu, lenkkeilty ja pompittu trampoliinilla. Ollaan tehty kotona eläinjoogaa ja käyty koko perheen liikuntatapahtumissa.

Tekemällä oppii ja taidot karttuvat nopeasti. Olen myös tajunnut sen, että lapset kokeilevat ja menevät myös esim. koulussa ja päiväkodissa. Jos he eivät ole yhtään saaneet harjoitella kehon hallintaa ennen kuin kaikki mahdollisuudet avautuvat, he saattavat satuttaa itsensä pahastikin, kun eivät ymmärrä vaaraa. Joskus tietysti sattuu vahinkoja silloinkin kun saa harjoitella ja kokeilla rajojaan. Se on elämää ja se mahdollisuus on aina olemassa, vaikka kop kop melko vähällä ollaan onneksi päästy.

Keskimmäisen taannoisen temppuratatapaturman jälkeen tuli kuitenkin sellainen kauhea pelko ja teki mieli vuorata koko koti pumpulilla. Eihän kukaan vanhempi halua, että oma lapsi satuttaa itsensä. Mä sain nopeasti sen jälkeen itseni kiinni sanomasta ”VARO!” ja ”Älä!”. Yhden tapaturman jälkeen tuntui hetken, että kaikki ne järkevät ajatukset siitä, että lapsen pitää saada kokeilla ja oppia itse oli kuin pois pyyhitty. Mun piti hieman käydä itseni kanssa keskustelua, jotta pääsin yli siitä pelosta ja pystyin taas ajattelemaan rationaalisesti.

Mulle itselleni sattui ja tapahtui lapsena jatkuvasti aina, kun äiti ei ollut vieressä sanomassa ”varo!”. Käsi murtui koulussa kukkulan kuninkaassa, aivotärähdyksen sain päiväkodissa kahteenkin kertaan ja nilkoista meni nivelsiteet kavereiden kanssa ulkoillessa kun kompastuin. Olin sellainen honkkeli pitkäraajainen ja kömpelö lapsi, joka ei hallinnut kehoaan yhtään. Ymmärrän hyvin sen, miksi vanhempana pelottaa se, että omalle lapselle tapahtuu jotain ja tekee mieli vaan kieltää kaikki yhtään kehonhallintaa vaativa toiminta. Pidemmän päälle se ei kuitenkaan suojele lasta yhtään, päinvastoin.

Siksi mä olen halunnut vanhempana yrittää olla rohkea ja antaa lasten kokeilla. Ja vaikka se on nykyään pelottavampaa kuin ennen, mun täytyy yrittää olla rohkea jatkossakin.

”Hyssyttely, varoittelu ja kieltäminen onnistuvat helposti karkottamaan ilon lasten toiminnasta. Kolhut ja pienet vahingot kuuluvat lasten leikkiin ja liikuntaan, niiden kautta me kehitymme. Liikkumalla lapsi oppii myös välttämään tapaturmia.” Näin sanotaan Suomen Sydänliiton Neuvokas perhe -sivuston lasten liikuntasuosituksissa.

Ja mä en todellakaan halua karkottaa iloa lasten toiminnasta. Haluan rohkaista heitä liikkumaan juuri siten kuin itsestä tuntuu hyvältä ja löytämään ilon liikunnasta. Meidän lapset ovat aina liikkuneet paljon ja saaneet iloa liikunnasta. Liikkuminen on heille luontaista ja kotona tuntuu, että he ovat aina liikkeessä, paitsi silloin kun nukkuvat. Haluan edelleen tarjota mahdollisuuksia liikuntaan niin sisällä kuin ulkonakin. Siksi bOblesit pysyvät meillä olkkarissa ja terassilla ja niistä saa rakennella temppuratoja jatkossakin. Vaikka äitiä hirvittää, niin saan pitää sen hirvityksen omana tietonani. Aina välillä on (uudelleen ja uudelleen) hyvä käydä läpi, millaisia temppuratoja voi rakentaa ja millaiset rakennelmat ovat liian huteria, mutta he todellakin saavat rakentaa ja kiipeillä.

Gefferille tuli tänä keväänä uusia aivan ihania bObleseita herkullisissa väreissä ja mekin saatiin muutama uutuus lapsille testiin. Iso kala ja pieni kala ihanan vaaleanpunaisissa sävyissä, sekä mahtava rolleri, joka on meidän lasten ehdoton suosikki. Sillä kaikki kolme viilettävät vuorotellen ympäri alakertaa rullaillen. Yksi pötköttelee sen päällä lukemassa kirjaa ja samalla liikuttelee itseään jaloilla eteenpäin ja taaksepäin. Toinen liukuu mahallaan sen kanssa pitkiä liukuja. Kolmas istuu sen päällä ja potkuttelee eteen ja taakse. Kaloilla he harjoittelevat tasapainoa ja käyttävät niitä penkkeinä ja pöytinä.

Meidän lapsilla on todella hyvä kehonhallinta muhun verrattuna ja he osaavat monia sellaisia taitoja jo nyt, jotka itseltäni edelleen puuttuvat tai jotka olen oppinut vasta myöhemmällä iällä. Puhumattakaan siitä, miten notkeita he ovat verrattuna näkkileipä-äitiinsä. Heidän liikunnan iloaan on ihana seurata ja olen ylpeä siitä miten rohkeita ja taitavia liikkujia he ovat. Voin vain niellä jännitykseni ja katsoa vierestä, miten hienosti he kokeilevat rajojaan ja oppivat uutta. Tänään keskimmäinen sai viimein viiden viikon jälkeen kipsin pois ja käsi on loistavasti parantunut, onneksi. Tänään on meille ilon ja juhlan päivä ja lääkäriltäkin saatiin lupa ottaa käsi ihan normaalisti käyttöön.

Pelottaako teitä, että lapset satuttavat itsensä, kun lapset kiipeilevät ja riehuvat?  Toimitteko itse vanhempina eri tavalla kuin omassa lapsuudessanne toimittiin tässä asiassa? 

Kesä on jo ihan kohta täällä ja siksi mä inspiroiduin selaamaan blogista menneitä kesiä. Ajatelkaa, että tämä seuraava kesä tulee olemaan meidän perheen kahdeksas yhteinen kesä. Lasken meidän perheen kesät alkaneeksi siitä, kun vietettiin ensimmäistä kesää esikoisvauvan kanssa. Toki me oltiin raskausaikanakin perhe, mutta ne varsinaiset lapsiperhekesät alkoivat vuonna 2012.  Mä halusin kertakaikkiaan vaan fiilistellä kaikkia niitä ihania kesiä, joita me ollaan saatu kokea yhdessä ja siksi te saatte tänään aimo annoksen kuvia ja kesämuistoja menneiltä vuosilta. Näitä kesäkuvia katseltuani en millään malttaisi odottaa, että tämä kesä pääsee vauhtiin! Siitä tulee varmasti ihanin kesä ikinä! Aloitetaan alusta.

Kesä 2012

Meillä oli silloin yksi vauva ja hän oli kesän alkaessa n. yhdeksän kuukautta vanha. Me oltiin seurusteltu siinä vaiheessa 1,5 vuotta Oton kanssa ja oltiin kihloissa. Kesällä 2012 meidän isoin reissu oli Oulun reissu, muuten me oltiin aika paljon vaan kotona Helsingissä. Otto oli aloittanut uudessa työpaikassa vasta edellisen vuoden lokakuussa, joten hänellä ei ollut kovin paljoa vielä lomaa kertynyt kesälle. Viikon tai vähän päälle hän kuitenkin muistaakseni sai ja se viikko me vietettiin Oulussa. Me oltiin silloin ihan älyttömän onnellisia ja elettiin aika helppoa vaihetta elämässä. Esikoinen nukkui hyvin, söi hyvin ja voi hyvin ja me oltiin nuoria ja umpirakastuneita. Mä hoidin esikoista kotona ja Otto kävi töissä, mutta muuten me nähtiin kavereita ja tehtiin kaikkea hauskaa. Kesän lopussa meidän vauva oli jo melkein taapero ja samaan aikaan me alettiin odottaa meidän toista vauvaa. Oltiin onnemme kukkuloilla ihanista uutisista.

Kesä 2013

Meidän esikoinen oli silloin 1,5-vuotias ja kuopus parin kuukauden ikäinen, kun kesä alkoi. Tämä oli sitä aikaa, kun meillä oli itkuinen pikkuvauva sekä taapero. Otolla oli onneksi isyyslomaa jonkin verran kesäloman lisäksi, mutta ne viikot kun hän oli töissä, hän saattoi tehdä 7-päiväisinä, koska säästettiin meidän häitä varten. Kesäkuussa vietettiin meidän vauvan kastejuhlaa ja tavattiin silloin mun sukua Oulusta. Me ei lähdetty sinä kesänä itse ollenkaan Ouluun, koska säästettiin niitä häitä varten ja haluttiin säästää kaikki liikenevät pennoset. Vasta näin jälkeenpäin olen tajunnut, miten paljon olisin kaivannut sitä hengähdystaukoa Oulussa silloin. Kesä auttoi kuitenkin jaksamaan valvomista paremmin ja kyllä mulla on monta ihanaa muistoa kesältä 2013. Rannalta, Korkeasaaresta ja Linnanmäeltä.

Kesä 2014

Kesällä 2014 meidän esikoinen oli 2,5-vuotias ja keskimmäinen oli 1-vuotias. Meidän häät oli ohi ja juhlittu ja jäljellä oli vain häämatka. Vauvavuosi oli takana ja me saatiin taas nukkua, mikä oli ihan parasta. Oltiin iloisia siitä, että arki oli niin ihanan sujuvaa lasten kanssa. Reissattiin Ouluun ja käytiin mökkeilemässä, rannalla, Korkeasaaressa ja Lintsillä. Vietettiin paljon aikaa leikkipuistoissa ja kavereiden kanssa. Otolla oli kunnon kesälomat ja nautittiin niistä aivan täysillä. Tehtiin Oton kanssa kahdestaan ihana kahden yön häämatka Berliiniin, minkä ajan lapset olivat mun äidin kanssa meillä. Matka oli meidän ensimmäinen kahdenkeskinen ulkomaan reissu ja oltiin niin fiiliksissä siitä! Oli ihanaa saada olla ihan kahdestaan kunnolla ekaa kertaa moneen vuoteen.

 

Kesä 2015

Se oli sitä aikaa, kun olin aika vasta aloittanut työt markkinointiassarina startupissa ja sen lisäksi olin ollut puolisen vuotta Indiedaysilla bloggaajana. Tein silloin kolmepäiväistä viikkoa markkinointiassarina, kaksi päivää olin lasten kanssa ja blogia pyöritin siinä sivussa. Sain pidettyä muutaman päivän lomaa alkukesästä, jolloin tehtiin reissu Tukholmaan. Käytiin Junibackenissa, käveltiin ja ulkoiltiin paljon ja oltiin muutama yö ihanassa hotellissa. Reissattiin lisäksi Ouluun, missä mä tein etätöitä ja kävin firman Oulun toimistolla hommissa.Juhlittiin Oton ja esikoisen kummisedän ”viiskymppisiä” eli kun molemmat täyttivät 25 vuotta. Pidettiin ihana staycay hotellissa ja nautittiin ihanasta säästä. Otto lomaili lasten kanssa ja mäkin pystyin pitämään aina välillä etäpäiviä ja mun kolmipäiväinen työviikko toi ihanasti joustoa. Kesä oli aivan ihana ja mä nautin hirveästi mun molemmista töistä silloin. Silloin mulla oli vielä hyvä balanssi molempien töiden välillä ja sain myös levätä. Juhlittiin myös rakkaiden ystävien upeita kesähäitä.

Kesä 2016

Alkukesästä reissattiin lasten kanssa Mallorcalle ja melko pian sen jälkeen mä tein positiivisen raskaustestin. Tämä oli sitä aikaa, kun mä tein nelipäiväistä työviikkoa startupissa, pyöritin blogia kokopäivätyön lailla ja Otto reissasi lähes joka viikko Ruotsiin arkipäivien ajaksi työn puolesta. Mulla oli silloin alkuraskauden pahoinvointia ja migreenejä, kaksi työtä ja olin viikonloppuja lukuunottamatta yksin lasten kanssa. Alkukesä oli melko rankka, mutta loppukesästä alkoi helpottaa. Otto piti pitkän kesäloman ja tehtiin kaikkea lasten kanssa. Loppukesästä lopetin työt startupissa ja perustin oman yritykseni ja päätin keskittyä sisällöntuotantoon ja bloggaamiseen. Pahoinvointi ja migreenit alkoivat onneksi helpottaa ja oltiin aivan älyttömän onnellisia siitä, että meille oli tulossa kolmas pikkuinen.

Kesä 2017

Meillä oli muutaman kuukauden ikäinen ihana vauva ja kaksi reipasta isosiskoa. Kesä 2017 oli ihan mieletön! Otto oli vanhempainvapaalla ja mä tein töitä, mutta saatiin olla kaikki yhdessä. Koko kesä vapaa aikatauluista ja saatiin itse päättää kaikki menot. Lapsilla oli pitkä 10 viikon kesäloma ja me vaan nautittiin yhteisestä ajasta. Oltiin pitkiä aikoja Oulussa, reissattiin Tukholmassa ja Kolmårdenissa, mökkeiltiin ja veneiltiin. Kesä 2017 oli ihan perfect, vaikka säät eivät silloin kovin lämpimät olleetkaan. Muistot kesästä ovat sitäkin lämpimämpiä. Käytiin katsomassa alpakoita, mentiin Lintsille ja vietettiin aikaa omalla pihalla. Myös sinä kesänä meillä oli onni saada juhlia rakkaan ystäväpariskunnan häitä.

Kesä 2018

Viime kesä. Maailman helteisin ja ihanin kesä ikinä. Reissattiin Kreikkaan ja Ouluun, Otto piti 4 viikkoa kesälomaa ja 5 viikkoa isyysvapaata. Lapset olivat 10 viikon kesäloman meidän kanssa ja se oli ihan parasta. Meidän Kreikan reissu jäi mieleen onnistuneimpana matkana, mikä ollaan yhdessä koettu. Mökkeiltiin ja vietettiin aikaa perheen, suvun ja ystävien kanssa. Tehtiin extempore kaikkea hauskaa ja käytiin mm. Lomamäen lemmikkipuistossa, Lintsillä, Muumimaailmassa, Fallkullassa ja vaikka missä muualla. Uitiin joka päivä kun oli hellettä, eikä siihen vaan voinut kyllästyä. Mä toivon niiiin paljon, että kesä 2019 olisi yhtä upea kuin viime kesä.

 

 

Mitä tämä kesä tuo tullessaan? Sitä ei vielä tiedä, mutta mulla on sellainen kutina, että tästä saattaa tulla aika ihana. Musta on niin ihanaa, että koko kesä on vielä edessä. Toukokuu ja kirsikkapuut, kesäkuu ja juhannus, heinäkuu ja toivottavasti helteet ja elokuun ihanat pimenevät kuumat illat. Kaikki se ihana on edessä ihan kohta.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille <3

Bongasin Tickle Your Fancy -blogista Julia Toivolan alulle laittaman blogihaasteen rehellisistä arkisista kuulumisista. Mun mielestä idea oli tosi kiva, vaikka oma blogini tietysti muutenkin on arkisempi kuin ulkomaanmatkojen ja ammattikuvaajien upeiden otosten täyttämät blogit. Arkisuus on mun juttu ja tykkään siitä omassa blogissani, vaikka rakastan kyllä itse katsoa niitä upeita matkoja ja inspiroivia täydellisen kauniita kuviakin. Viime aikoina täällä on näkynyt juhlia ja ja Tukholman reissua, nähtävyyksiä ja asuja, vaaleja ja mielipiteitä. Paljon kaikkea ihanaa, mutta ajattelin, että olisi ehkä hauskaa kertoa pitkästä aikaa, mitä mulle kuuluu. Mitä mulle itselleni kuuluu juuri nyt, mitä päässä liikkuu juuri nyt, miltä musta tuntuu juuri nyt. Ja niin mä aion tehdä.

Mitä oikeasti kuuluu?

No ihan oikeasti, olen hoitanut kotona sisällä kaksi päivää kuumeista ja räkäistä taaperoa ja ollaan peruttu kaikki pääsiäisen suunnitelmat perjantain jälkeen. Mun paidassa on räkää, mulla on likainen tukka enkä ole meikannut kahteen päivään. Taapero on ymmärrettävästi ollut tosi tarvitseva ja me ollaan yritetty hoitaa häntä parhaamme mukaan, samalla kun ollaan järjestetty pääsiäismunajahtia sisällä isommille (johon taaperokin ehdottomasti halusi osallistua kuumeesta huolimatta). Ei olla grillattu, ei lähdetty ystävän synttärijuhliin Turkuun, eikä olla nautittu ihanasta auringosta ulkona. No isommat onneksi ovat olleet terveenä ja he ovat olleet aamusta iltaan ulkona molempina päivinä. Mutta me aikuiset ollaan kökötetty 2-vuotiaan kanssa sisätiloissa ja koitettu saada häntä viihtymään kurjasta olosta huolimatta. Ei ihan se pääsiäinen jota suunniteltiin, mutta ei onneksi mitään sen pahempaakaan. Joskus käy näin ja sille ei voi mitään.

Tänään sain kuitenkin tartuttua projektiin, joka mun on pitänyt aloittaa viimeiset 1,5 vuotta. Aina on vaan pitänyt ja pitänyt ja pitänyt, enkä ole saanut aikaiseksi. Kyseessä on asia, jota en koskaan ennen ole tehnyt, joten ensimmäisen askeleen ottaminen on tuntunut pelottavalta. Tänään kuitenkin olin jumissa sohvalla taaperon nukkuessa päikkäreitä mun kyljessä kiinni (enkä saanut liikkua) ja mä vihdoin sain aikaiseksi aloittaa. Siitä mulla on ihan älyttömän hyvä mieli. Se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin luulin. Oikeastaan se oli tosi helppoa. Nyt täytyy vaan jatkaa samaan malliin.

Eli mitä mulle oikeasti kuuluu? Hyvää, ihan älyttömän hyvää. Jos suurin ongelma tällä hetkellä on yhden lapsen flunssa niin aika hyvin pyyhkii. On tosi kiitollinen olo, että kaikki on näin hyvin juuri nyt.

Mitä tapahtuu työrintamalla?

Kävin aiemmin tällä viikolla haastattelemassa seuraavaa ihanaa erilaista perhettä ja myös siitä mulle jäi älyttömän hyvä mieli. Tämä postaussarja on mun oma henkilökohtainen suosikki kaikesta, mitä olen tänne vuosien varrella kirjoittanut. Ihan mieletöntä saada tehdä sitä lisää pienen tauon jälkeen. Seuraava osa ilmestyy viikon kuluttua sunnuntaina!

Musta tuntuu edelleen, että olen ihan täynnä intoa ja inspiraatiota kirjoittamisen suhteen ja se on tosi ihana tunne. Se tekee työnteon tosi helpoksi. Ei ole sellaista tyhjän paperin syndroomaa, päin vastoin. Voisin naputella vaikka 24 tuntia putkeen, eikä silti loppuisi sanottava kesken. Mulla on juuri niin, että kun pääsen alkuun, ei jutusta ole tulla loppua.

Olen ollut parissa tosi mielenkiintoisessa tapaamisessa viime aikoina ja tulevien kuukausien aikana on tapahtumassa mulle itselleni tosi isoja ja mielenkiintoisia juttuja. En malta odottaa, että pääsen kertomaan niistä lisää. Oikeastaan tämän tekstin kirjoittaminen oli mulle itsellenikin hyvä herätys. Pohdiskelin aiemmin nimittäin tänään, että junnaankohan mä liian paikallaan tai jotain. Vasta nyt tässä kirjoittaessa tajusin, että moni asia joita on pitkään suunniteltu ja kehitelty on vihdoin pian tapahtumassa.

Töiden suhteen siis todella hyvä fiilis, niitä riittää ja intoa riittää itsellä. Tällä hetkellä työt ja vapaa-aika tuntuu olevan tosi hyvässä balanssissa, vaikka aina sitä työtä löytyisi tehtäväksi enemmän kuin on aikaa.

Parisuhde / perhe /ystävät?

Oton kanssa menee loistavasti. Meidän yhteiset työpäivät on parasta ikinä. Toisaalta nyt, kun yhteistä aikaa on vihdoinkin tarpeeksi, tuntuu myös helpommalta ottaa välillä omaa aikaa. Sekin on ihan parasta. Mulla on tulossa myös ihania juttuja ystävien kanssa tässä lähiaikoina, joita en malttaisi odottaa! Lasten kanssa menee hienosti myös tätä pientä flunssaa lukuunottamatta. Päivä päivältä sitä vaan hämmästelee, miten isoja lapset ovat jo, kaikki kolme. Vaikka pienimmäinen onkin vielä pieni, on hänenkin kanssaan elämä nykyään jo ihan erilaista kuin vaikkapa puoli vuotta sitten. Varsinkin nyt kun on lämmintä, eikä tarvitse enää miljoonia vaatekerroksia ulos, on kaikki helpompaa. Hän laittaa itse kengät jalkaan ja hatun päähän. Isompia ei juuri kotona näe ellei varta vasten tee jotain yhdessä, kun he ovat kaiken liikenevän ajan kavereiden kanssa ulkona.

Matkat?

Meillä on loppuvuodesta tulossa yksi reissu koko perheen kesken, mutta sitä ennen olisi tarkoitus tehdä joku vähän pienempi reissu joko kahdestaan Oton kanssa tai sitten yhdessä koko perhe. Lisäksi reissataan varmasti Ouluun ainakin pari kertaa lähikuukausina.

Harrastukset/Hyvinvointi?

Olen pitänyt kiinni siitä, että olen liikkunut ainakin 3 kertaa viikossa koko kevään. Se on mulle itselleni tosi iso juttu, että en ole repsahtanut, vaan olen pitänyt kiinni tästä tahdista. Olen yhdistellyt kävelyä, juoksua, joogaa, pilatesta ja kehonpainotreeniä. Ja tietty pitänyt hikisiä diskoja kotona lasten kanssa, ne on parasta treeniä.

Inspiroi eniten/vähiten?

Eniten mua inspiroi vahvat naiset, jotka sanovat ajatuksensa rohkeasti ääneen, ihana kevätaurinko joka mahdollistaa kivojen vaatteiden käytön, te mahtavat tyypit, joiden kanssa ollaan käyty ihan mielettömiä keskusteluita ja ajatuksenvaihtoja viime aikoina, sekä meidän lapset, joiden into ja ilo on parasta koko maailmassa. Vähiten inspiroi ehdottomuus, tahallinen ilkeys somessa ja pirujen maalaaminen seinille. Toivo, kannustus ja yhdessä tekemisen meininki on kultaa.

Tällä hetkellä syön/katson/luen?

Syön tällä hetkellä tosi usein Food Market Herkun valmista kukkakaali shaker-salaattia lounaalla. Olen siihen aivan ihastunut, yhdellä viikolla söin sitä neljällä eri lounaalla. Apua! Arkiruuaksi laitetaan tällä hetkellä aika usein Härkis Currya, parsaa eri muodoissa ja kalaa.

Katson tietenkin Game Of Thronesia maanantaisin ja muina päivinä me katsotaan Netflixistä Dynastiaa, joka on ehkä loistavin saippuasarja ikinä. Niin hyvin tehty. Tarjoaa täydellisessä suhteessa ihan älyttömiä juonenkäänteitä, draamaa, voittoja suosikkihahmoille ja nopeaa etenemistä. Aina kun jakso loppuu niin tekisi mieli aloittaa uusi. Vaikka kyseessä on saippuasarja, se on vähän erilainen kuin joku Kauniit ja Rohkeat tai Salkkarit. Ja siis mulle se kertoo paljon sarjan tasosta, että Ottokin on koukussa tähän. Mä itse kun voin tuijotella vähän hömpempiäkin sarjoja, mutta Otto on hieman vaativampi sarjojen katsoja. Sitä ennen katsottiin Sex Education ja Workin’ moms.

Seuraavaksi aiotaan aloittaa After Life. Mä luen edelleen tällä hetkellä Suvi Ratisen Matkaystävää, joka on musta hirveän symppis ja kiinnostava. Sen jälkeen lukulistalla on seuraavaksi Camilla Läckbergin Kultahäkki ja vihdoin myös Michelle Obaman Minun tarinani. Kirjoille pitäisi oikeasti varata enemmän aikaa taas, mutta viime aikoina olen käyttänyt kaiken liikenevän ajan joko kirjoittamiseen tai sarjoihin. Pitäisi ottaa itselleni joku lukuhaaste nyt, koska mulla on niin monta kiinnostavaa kirjaa odottamassa lukemista!

Mitä odotan?

Odotan niitä työjuttuja, joista aiemmassa kohdassa mainitsin ja joista olen hurjan innoissani. Lisäksi odotan kaikkia sovittuja treffejä ystävien ja sukulaisten kanssa.

Olipa kivaa pitkästä aikaa puhua ihan vaan siitä, mitä mun päässä liikkuu just nyt. Ja nyt mä haluaisin kuulla mitä teille kuuluu just nyt! Mitä te syötte, luette ja katsotte? Mikä inspiroi teitä just nyt? Mitä odotatte? 

Me aloitettiin pääsiäisloma eilen käymällä vihdoinkin tsekkaamassa Heurekan Jättimäiset Dinosaurukset -näyttely. Ollaan jo monta viikkoa oltu menossa vähän isommalla porukalla, mutta aina treffit on siirtynyt jostain syystä. Nyt oli kuitenkin hyvä hetki mennä ja kävi ilmi, että oli ihan hyvä, että odotettiin vähän aikaa ennen kuin mentiin. Näyttelyyn on ollut pitkiä jonoja ja tungosta, mutta eilen sitä ainakin pääsi katsomaan ihan rauhassa. Paljon oli ihmisiä, mutta yhtään ei jouduttu jonottamaan onneksi. Oli siis tosi hyvä päivä mennä.

Me oltiin koko porukka dinosauruksista aivan innoissaan ja lapsista oli varsinkin mahtavaa, kun ne liikkuivat ja olivat niin isoja ja ”aidon” näköisiä. Pisimpään viihdyttiin varmaan karvaisen velociraptorin luona ihmettelemässä, tai siis höyheniä ne olivat eivätkä karvoja. Mutta näyttivät mun silmään ihan karvoilta! Oli niin mielenkiintoista lukea enemmän dinoista ja oli hauskaa, kun näyttelyssä tuli muka yö ja ukkonen ja vesisade ja kaikki tuntui lapsista tosi jännittävältä. Meillä kukaan ei onneksi kuitenkaan pelännyt, vaikka näyttely vaikuttava olikin.

Dinonäyttelyn jälkeen me kierrettiin se Heurekan perus näyttely, jossa ollaan käyty aiemminkin. Se on aina hauska ja ihanaa kun lapset saavat siitä joka kerta vähän enemmän ja enemmän irti kun kasvavat. Itsellekin se on mielenkiintoinen yhä edelleen, vaikka jo lapsuudesta asti nähnyt suurimman osan jutuista.

Heurekassa oli tällä hetkellä meneillään myös aivonäyttely, joka oli musta melkeinpä kaikkein mielenkiintoisin. Siellä napattiin narikasta sellaiset aivot mukaan, joihin kerättiin erilaisia värejä eri pisteiltä. Aivonäyttelyssä pääsi todellakin käyttämään aivoja ja aivojen eri osia. Siellä oli yhtenä juttuna myös epäonnenpyörä, jossa kerrottiin siitä, kuinka moni sairastuu aivoverenkierron häiriöihin ja miksi niihin sairastutaan. Se oli mulle tosi mielenkiintoinen, kun aihe kuitenkin koskettaa tosi läheltä. Lapsista oli myös mielenkiintoista, kun oli yksinkertaisesti selitetty sitä mitä heidän mummulle on tapahtunut ja miksi.

Käytiin tanssimassa tiputanssia ja flossaamassa, soitettiin pianolla Let It Be:tä ja kasattiin palikoista neliötä. Näyttelyssä oli aivopieruja (!!) ja vaikka mitä muuta hauskaa. Koko aivonäyttely oli täynnä aivovitsejä, jotka ainakin mut saivat nauramaan. Mutta mä nauran yleensä juuri kaikkein huonoimmille vitseille eniten, niin siitä ei ehkä kannata vielä tehdä päätelmiä. Meillä kesti paljon pidempi aika aivonäyttelyssä kuin dinonäyttelyssä, mitä en etukäteen osannut odottaa. Kokonaisuudessaan me oltiin Heurekassa varmaan n. kolmisen tuntia, joka vierähti aivan yhdessä hujauksessa.

Liput Heurekaan maksoivat aikuisilta 22 euroa ja lapsilta (6-15v) 15 euroa (meidän perheeltä 74€). Heurekassa ei ollut mitään perhelipputarjouksia. Kun vertaa tuota hintaa vaikka museolippujen hintoihin  ja siihen, että alle 18-vuotiaat pääsevät museoihin yleensä ilmaiseksi, niin aika arvokkaat on liput. Tai siihen, että Korkeasaareenkin pääsee esim. kimppalipulla 5-henkinen perhe huomattavasti edullisemmin. Mä koin, että saatiin kyllä rahalle vastinetta, koska näyttelyt oli tosi huikeita. Mutta tietty useammalla perheellä olisi mahdollisuus päästä näkemään Heurekan upeat jutut, jos siellä tarjottaisiin just vaikka sitä kimppa- tai perhelippumahdollisuutta, kuten monissa muissa paikoissa tehdään.

Ilman muuta pitää miettiä myös mistä kaikesta se lipun hinta koostuu. Dinosaurukset tai muut näyttelyt ei varmasti ihan ilmaiseksi ole sinne ilmestyneet ja Heurekassa on paljon henkilökuntaa paikalla neuvomassa ja kertomassa ja järjestämässä erilaisia tilaisuuksia. Mutta kumpi toisi enemmän lipputuloja, perhelippumahdollisuus, jolloin ehkä useampi perhe lähtisi paikalle, vai kalliimmat liput? Varmasti sitä on tarkkaan mietitty ja laskettu kun  niitä hintoja on päätetty, ihan kaikissa kohteissa, oli perhelippua tai ei. Heureka nyt oli ainakin aika täynnä porukkaa eilenkin, eli siellä hinnat taitavat olla suurimman osan mielestä ihan kohdallaan.

Mitä mieltä te olette Suomen eri nähtävyyksien hintatasosta? Missä paikoissa on hinnat kohdillaan ja koetteko, että jossain paikassa lippu ei tarjoa tarpeeksi vastinetta hinnalleen? Mitä mieltä olette esim. Lintsin tän kesän hinnoista (ranneke 42€ & yksittäinen laitelippu 9€)? Toivoisitteko muuten jotain listausta tai koottuja kokemuksia ja vinkkejä eri perhekohteista Suomessa?