Näissä asioissa olen toiminut äitinä toisin kuin etukäteen ajattelin

11.05.2019

Huominen äitienpäivä laittoi mut pohtimaan omaa äitiyttäni jälleen kerran. Perinteisen syväluotaavan analyysin sijaan ajattelin kuitenkin tarkastella omaa äitiyttäni tällä kertaa vähän toisesta näkökulmasta. Nimittäin siitä, missä asioissa olen toiminut äitinä toisin, kuin etukäteen ajattelin. Meillä kaikilla äideillä varmasti on joku periaate, joku olettamus, joku juttu jonka aikoo äitinä tehdä tietyllä tavalla etukäteen. Mulla oli montakin, monen monta ajatusta ja periaatetta, joista olin ennen varsinaista äitiyttä tosi varma.

Mä haaveilin äitiydestä ihan pikkutytöstä asti. Mietin omaa äitiyttäni melko usein jo lapsena, millainen äiti tulisin olemaan ja millaisia mun lapset olisivat. Haaveilin neljästä lapsesta, seurasin julkkisäitejä lehdistä ja muodostin kuvaa äitiydestä lähipiirini äitien perusteella. Niiden pohjalta ehkä loin sellaiset omat ihanneäitiyden periaatteet, joiden mukaan mulla oli vankka aikomus toimia. Nyt mä kerron teille mitä kaikkia ajatuksia  ja periaatteita mulla etukäteen oli, jotka kuitenkin kumosin oikeasti äidiksi tultuani. Antakaa vähän armoa, olin tosi nuori kun musta tuli äiti. Olin siis aika periaatteellinen ennen äitiyttä, nuorena ainakin mulle asiat olivat paljon enemmän joko niin tai näin, kun taas nykyään näen mieluusti ne kaikki harmaan sävyt mustan ja valkoisen välissä.

1. Laitan lapset päiväkotiin viimeistään 1,5-vuotiaana.

Olin ihan varma tästä etukäteen, sillä ajattelin haluavani aikuisena ”palata töihin” melko nopeasti äitiys- ja vanhempainvapaan jälkeen, kuten niin moni äiti mun lähipiirissäkin teki. Meidän tarina meni vähän toisella tavalla kuten tiedätte, ja kuopuksen ja esikoisen pienen ikäeron vuoksi meidän esikoinen oli kotona jopa 3,5-vuotiaaksi ennen kuin aloitti päivähoidon. Eikä mulla ollut työpaikkaa mihin palata, vaan lasten päiväkotiura alkoi kun sain ihan uusia töitä startupissa vuonna 2015. Sitä ennen esikoinen kävi kyllä pari kertaa viikossa metsäkerhossa 2,5-vuotiaasta asti. Keskimmäinen ja kuopus ovat molemmat menneet päiväkotiin siinä n. 2-vuotiaana, toinen kuukautta vaille ja toinen kuukautta yli 2-vuotiaana. En koe edelleenkään, että siinä olisi mitään huonoa, että päiväkodin aloittaa vaikka 1-vuotiaana, mutta meillä vaan asiat menivät eri tavalla kuin etukäteen ajattelin.

2. Lapset nukkuvat alusta asti omassa sängyssä.

Esikoisen kanssa pidin tästä vankasti kiinni ja hän nukkuikin ihan alusta asti omassa sängyssä tosi hyvin. Keskimmäinen ja kuopus sen sijaan nukkuivat lähes koko vauvavuotensa meidän välissä ja sekin oli maailman parasta. Tähän vaikutti eniten se, että esikoisen kanssa imetys ei onnistunut ja nuorempien kanssa taas onnistui. Perhepeti oli yksinkertaisesti se vaihtoehto, jonka ansiosta meidän koko perhe sai imetysaikana eniten nukuttua ja siksi koettiin se hyväksi. Esikoinen nukkui jo reilusti alle puolivuotiaana yli 8h pätkiä unta, joten hänen kanssa oli helppoa pitää kiinni omassa sängyssä nukkumisesta, kun ei tarvinnut paljoa yöllä heräillä ja nousta. Tämä oli mulle todella sellainen juttu, josta aioin pitää kiinni ja ajattelin, etten koskaan voisi nukkua vauvan vieressä. Toisin kuitenkin kävi.

3. Opetan lapseni syömään tuttia, ettei mun tarvitse olla tuttina.

En koskaan ollut kuullutkaan, että tutti ei olisi kelvannut jollekin lapselle, ennen kuin meidän keskimmäinen ei huolinut tuttia. Ajattelin, että se on vanhempien valinta, että vauva ei syö tuttia vain jos vanhemmat eivät halua antaa tuttia. Sitten mulle selvisi, että monikaan vauva ei huoli tuttia, eikä oltu todellakaan mitenkään spesiaaleja. Vaikka kuinka yritin periaatteeni mukaisesti opettaa, hän ei tuttia huolinut. Eikä huolinut meidän kuopuskaan, häntä tosin en parin tarjoamisen jälkeen myöskään jaksanut yrittää opettaa. Molemmat olivat aika paljon rinnalla vauvavuoden aikana ja mä päädyin olemaan juuri se tutti, joka olin vakaasti päättänyt olla olematta.

Ekalla kerralla se tuntui tosi sitovalta alkuun, mutta pikkuhiljaa siihen tottui ja opin nauttimaan niistä ihanista hetkistä, kun vauva oli lähellä. Kuopuksen kanssa jopa odotin sitä tosi paljon etukäteen. Etukäteen oli niin helppo ajatella mustavalkoisesti, että voi niitä äitiraukkoja, jotka eivät pääse mihinkään kun vauva on vaan kiinni tississä. Ajattelin, että se on oikeasti vaan sitä tuttina olemista. Mutta sitten kun itse koin sen ihanan maagisen yhteyden ja läheisyyden imettäessä, en todellakaan ajatellut enää niin. Se oli niin paljon muutakin kuin vain sitä. Ajattelin, että se oli maailman paras ja ihanin juttu, että sain pitää vauvaa mun lähellä. Se aika on niin älyttömän lyhyt ohikiitävä hetki vain.

4. Annan vauvan yökylään jo pienenä.

Ja sitten en antanutkaan. Olin ihan varma siitä, että mä haluan aina antaa omat lapseni yökylään jo pienestä asti, koska on hyvä, että lapsilla on muitakin läheisiä aikuisia kuin vain vanhemmat. Ja onhan se, ihan super hyvä olla muitakin turvallisia aikuisia elämässä. Mutta sitten kun lapset syntyivät, en raaskinutkaan antaa heitä yökylään. Keskimmäisen ja kuopuksen kanssa se ei edes ollut mahdollistakaan imetyksen vuoksi, koska kumpikaan ei tutin lisäksi syönyt myöskään tuttipulloa. Mutta eihän se mitään haittaa. Nämä 7,5 vuotta äitinä ovat myös opettaneet, että sillä ettei yökyläile pikkuvauvana ei ole mitään (ainakaan negatiivista) vaikutusta siihen, onko lapsen elämässä muita turvallisia aikuisia vanhempien lisäksi.

5. Lähetän lapset yksin kauppaan ja asioille samassa iässä kun sain itse mennä lapsena.

Mä kävin jo 5-vuotiaana hyvinkin Ruoholahden metroaseman marketissa ostoksilla. Äiti pyysi tuomaan maitoa tai leipää tai mitä milloinkin. Reippaasti menin kauppaan ja jos en johonkin yltänyt, pyysin apua myyjältä tai muilta asiakkailta. Kaikki sujui aina hyvin, eikä siinä ollut mitään kummallista. Meidän lapsista kukaan ei ole vielä käynyt yksin kaupassa, vaikka esikoinen on pian 8v. Ollaan kyllä harjoiteltu esim. ostosten tekemistä niin, että olen itse ollut mukana kaupassa, mutta lapset ovat saaneet asioida kassalla. Mutta vielä ei olla lähetetty yksin kauppaan. En tiedä edes miksi meillä on mennyt näin, se ei oikeastaan ole ollut edes mikään tietoinen päätös. Niin on vain käynyt. En koe, että tässä olisi vielä mitään kiirettä, mutta kyllä varmaan päästäisin jo lapsen kauppaan jos hän itse pyytäisi. Varmasti siellä kaupassa oppii käymään kyllä, vaikka menisikin vähän myöhemmin.

Mua vähän naurattaa lukea näitä mun omia periaatteita näin jälkeenpäin. Ei siksi, että niissä olisi mitään pahaa, vaan siksi, koska mulla oli niin selkeä tiukka kuva päässä siitä, millainen äiti musta tulee. Monessa asiassa olenkin juuri sellainen kuin ajattelin, mutta moni melko isokin asia on mennyt ihan toisella tavalla. Olen iloinen siitä, että en kynsin hampain pitänyt kiinni periaatteista, vaan otin vastaan sen mitä eteen tuli ja toimin sen pohjalta mikä tuntui milloinkin parhaalta. Nämä 7,5 vuotta äitinä ovat opettaneet myös sen, että ei tarvitse kiirehtiä. Ei ensimmäisiä kokemuksia, ei uusien asioiden opettamista, ei mitään. Aika menee jo itsessään niin pirun nopeasti lasten kanssa, että en todella halua kiirehtiä yhtään enempää.

Missä asioissa te olette toimineet vanhempana toisin, kuin etukäteen ajattelitte? Ja teille, jotka ette ole vanhempia, onko teillä jotain periaatteita, joiden mukaan haluaisitte mahdollisesti vanhempana toimia?


10 Responses to “Näissä asioissa olen toiminut äitinä toisin kuin etukäteen ajattelin”

  1. Laura sanoo:

    Mulla oli hyvin selkeänä se, että ruokapöydässä ei leikitä leluilla vaan keskitytään syömiseen. Nykyään meillä kyllä saattaa olla joku lelu koska muuten ei neiti syö mitään, mutta olen ajatellut että sitten kun hän on hieman vanhempi ja aikaan syödä itse niin lelut jää pois ruokapöydässä.

  2. Marika sanoo:

    Haha, tuli mieleen hauska muisto kaupassa käyntiin liittyen. Olen itse myös ainut lapsi, ja asuin äidin kanssa kahdestaan eskari-ikäisestä eteenpäin. En muista minkä ikäinen olin, kun olin lähtenyt äidin lähettämämä lähikauppaan. Olin ottanut siiderin hyllyltä muiden ostosten joukkoon, ja kassalla tietenkin myyjä sanoi etten voi ostaa sitä. Olin tuumannut vaan ”äiti pyysi ostamaan” :’D No sitten menin kotiin ja sanoin äitille että en minä saanut ostaa sitä juomaa, niin äidille tilanne oli ollut supernolo kun oli tajunnut että no herranjestas ei tietenkään xD Hän oli ajatuksissaan sanonut (tai kirjoittanut, en muista), että yksi saunasiideri hänelle :D Hauska tilanne näin jälkeenpäin ajateltuna :D

  3. Nimetön sanoo:

    Odotan juuri ensimmäistä lasta ja olen jo yli 30-vuotias. Minulla on useampikin periaate jota haluaisin noudattaa tulevan lapsen kanssa, mutta ymmärrän jo nyt, että se nähdään vasta lapsen synnyttyä ja kasvettua.

    Mielestäni sinun ajatuksesi kuulostavat ihan normaaleilta ja olet kuitenkin toiminut niin kuin teidän tilanteessa olet parhaimmaksi nähnyt. Eli ihan oikein teidän perheelle :)

  4. Louna sanoo:

    Itsellä ei ole lapsia, mutta lähipiirissä on sen verran monta ja olen hoitanut paljon pieniä lapsia että olen tajunnut ettei ehkä kannata listata valtavaa määrää periaatteita kun ne saattaa lentää romukoppaan hyvinkin nopeasti vauvan tultua maailmaan :D
    Mutta siitä huolimatta mulla on muutama sellainen, ja tuo omassa sängyssä mahdollisimman pienestä saakka nukuttaminen on yksi niistä, saa nähdä miten korkealta tipun sen kanssa vielä :-D

    Toinen on se, että kun lapsi on jo vanhempi ja ymmärtää käytöstavoista yms. jotain, niin en tule sietämään mitään kaupassa, bussissa tai vaikka kirkkojuhlissa eskaloituvia raivareita vaan sillon lähdetään lapsen kanssa pois ulos rauhoittumaan ja jätetään vaikka ostokset siihen, haluan opettaa lapsille että joissain paikoissa ei voi huutaa aivan täysillä vaikka ei saisi tahtoansa läpi. En haluaisi lainkaan taipua siihen että vain lapsen hiljentääkseni ostaisin hänelle vaikka lelun. Toki tunteet täytyy käsitellä ja käydä läpi mutta kanssaihmisiä ajatellen ja kunnioittaen sellainen raivoitku ei sovi joka paikkaan.

    Kolmas on ehkä hölmö, mutta päätin tän jo lapsena :D Vessassa käytyä täytyy katsoa että wc jää siistiin kuntoon ja omat jäljet siivotaan. Oon niin paljon nähnyt sellasia aikuisia ihmisiä ja teinejä jotka ei osaa kylässäkään käyttää sitä vessaharjaa… En vaan tajua että mikä siinä on niin vaikeata. :D

  5. Sinde sanoo:

    Itse päätin et meidän lapsi kyl sit totutetaan nukkumaan niin että saa olla meteliä, mut sit ku lapsi olikin aika huono nukkumaan päikkäreitä nii teki vaan kaikkensa et se pysyis unessa enemmän ku 20min :D saa nähdä mistä muista periaatteista sitä tulee luopumaan kun tää muksu on vasta 1,5v

  6. Nimetön sanoo:

    Tuon nukkumisen kanssa olin itse myös ihan ehdoton ennen lasten syntymää. Että omassa sängyssä sitten….
    Esikoinen sitten syntyi ja nukkui yöllä noin vartin pätkissä. Omassa sängyssä sänkyni vieressä. Joskus olin niin väsynyt, että nukahdin kesken imetyksen ja lapsi siihen rinnalle myös. Sitten havahtuessani äkkiä siirtämään vauvaa takaisin sinne omaan sänkyyn…
    Jos olisin silloin tiennyt maailmasta sen, mitä tiedän nyt, olisin pitänyt eiskoiseni tiukasti siinä kainalossa. Yötkin. Kyllä he vaan oppivat nukkumaan omissa sängyissään ja ottamaan etäisyyttä. Näin teini-iässä viimeistään. Ajoin periaatteineni itseni aivan liian reunalle sen jaksamisen kanssa. Samassa sängyssä olisimme nukkuneet paremmin molemmat.

    Ehkä sellainen yleisin lapsettomien harhaluulo on se, että lapsen koulussa tai harrastuksissa hyvin menestyminen olisi jotenkin vanhempien ansiota tai heistä kiinni. Toiset pystyvöt pitämään tästä luulosta kiinni vielä lasten syntymän jälkeenkin, kun omalle kohdalle osuus sellainen jälkeläinen, jolle oppiminen on luonnostaan helppoa.
    Mutta oikeasti, on enemmän normaalia kuin epänormaalia, että oppimisessa ja kasvamisessa on lapsillakin henkilökohtaisia haasteita. Ei olekaan vanhempien vika, jos lapsi on ujo, hidas tai ylivilkas, eikä toisaalta vanhempien ansiota, jos ei olekaan. Tämän oppiminen on ollut minulle iso oivallus.

  7. Jutta sanoo:

    Olin alusta asti päättänyt, että lapset opetetaan alusta asti nukkumaan omissa sängyissä ja omassa huoneessa. Mutta kun olin 1,5v kävellyt joka yö lastenhuoneen väliä jatkuvasti mahakipuja itkevän tytön takia ja jatkuvasti kipeenä olevan pojan takia oli kaikkien edun mukaista ottaa lapset samaan makkariin nukkumaan. Kuten myös päätin että lapset opetetaan nukahtaa itsenäisesti ja pyh. Edelleen joka ilta nukutan heitä 30min-1,5h

  8. T sanoo:

    Kiva postaus!

    Tissi ei ole tutin korvike, vaan tutti on tissin korvike :D Tämä tulee mulle aina mieleen, kun joku äiti kokee olevansa lapsensa tutti :) Meillä kumpikaan lapsista ei ole suostunut syömään tuttia, mutta tissitelleet ova sitten senkin edestä ympäri vuorokauden :D

    Itse ajattelin joskus ennen lapsia etten anna lasten katsoa juurikaan tv:tä tai tablettia, vaan mieluummin leikin, pelaan, ulkoilen ja askartelen lasten kanssa. Noooh… Eihän se nyt ihan näin mennyt. Huono omatunto on tästä(kin) asiasta aika usein, kun tuntuu, että ne tuijottelee ruutua vähän liikaakin.

  9. Sonja sanoo:

    Mulla ei ole lapsia, mutta kuvittelen että en antaisi lapselle tablettia viihdykkeeksi esimerkiksi ruokapöytään. 😁

  10. Laika sanoo:

    Hei, satuin lukemaan vanhan postauksen vuodelta 2013 marraskuulta teidän perheen ruokailutottumuksista. Lopussa oli tyypillisiä ruokia, mitä silloin teitte ruuaksi. Tuli mieleen tuota lukiessa, että kuinka paljon koet että ajatukset ruuasta ja nimenomaan lasten ruokailutottumuksista on muuttuneet (vai ovatko)? Ruoka nyt toki herättää aina tunteita ja varsinkin kun kyseessä on lapselle tarjottava ruoka, mutta kiva olisi kuulla pohdintaa tästä. Ja kiitos kaikista ihanista resepteistä, joita olet vuosien aikana jakanut!

Kommentoi