Kevätjuhlamekot lapsille

14.05.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.

Kevätjuhlat ovat jo ihan nurkan takana ja tämä kevät on meille tosi tunteellinen niiden suhteen. Yksi juhlii koulun ensimmäistä kevätjuhlaa, yhdellä on dagiksen viimeinen kevätjuhla ja yhdellä elämänsä ensimmäinen kevätjuhla. Voisin siis ennustaa, että ainakin minä tulen kyynelehtimään tänä keväänä ”hieman”. Kevätjuhlien lisäksi meillä on tänä keväänä myös kahdet valmistujaiset, yhdet ylioppilasjuhlat ja häät, eli juhlia riittää vierailtavaksi lasten kanssa.

Kaikki tuntuvat kasvaneen talven aikana aivan älyttömän määrän pituutta ja kaapissa oli kyllä etenkin esikoisella ja kuopuksella juhlamekon mentävä aukko. Keskimmäisellä on kyllä vielä sopivia mekkoja kesäksi esikoiselta perittynä, mutta hän halusi dagiksen viimeiseen kevätjuhlaan valita aivan itse mekon, joka on vain hänen omansa. Ja mun mielestä se on täysin fine. Oman tyylin ilmaiseminen voi olla tosi tärkeää ja mä haluan tukea sitä parhaani mukaan.

Me suunnattiin lasten kanssa tämän kaupallisen yhteistyön merkeissä Itiksen Polarn O. Pyretiin, jossa ihanat myyjät auttoivat lapsia valitsemaan itselleen mieluisat kevätjuhlamekot. Isommat sovittelivat ja valitsivat aivan innoissaan ja pienimmäinen keskittyi leikkimään puisella junaradalla. Hän myös sivusilmällä vilkuili äitiä leikkien lomasta ja aina kun lähestyin jonkun mekon kanssa kysyäkseni hänen mielipidettään, hän ilmoitti jo kaukaa, että ”EN TYKKÄÄ TOSTA MEKOSTA!”. Ei ole kyllä epäilystäkään etteikö meillä asuisi tällä hetkellä kaksivuotias täällä, haha. Isosiskon mekon nähtyään hän kuitenkin onneksi ihastui siihen ja valitsi itse itselleen samanlaisen. Onni, että se ei haitannut siskoa, vaan päin vastoin. Molemmat olivat innoissaan samanlaisista mekoista.

Polarn O. Pyretissä on tosi laaja ja kaunis valikoima mekkoja kesään niin juhlaan kuin arkeenkin. En tiedä muiden lapsista, mutta ainakin meidän lapsille PO.Pin monissa mekoissa oleva pyörähtävä kellohelma on se ”the juttu”. He ihastuvat aina siihen. Jos on siis kellohelmaa tarjolla, niin se on aika varma nakki, että kellohelmaa myös lähtee mukaan. Niin kävi tälläkin kertaa. Esikoinen valitsi itselleen koululaismallistosta aivan hurmaavan vaaleansinisen luomupuuvillaisen kellohelmaisen mekon. Mekossa on ihan mielettömän kaunis hieman avoin selkäosa ja pienet röyhelöt yläosassa. Helma pyörähtää upeasti.

6v valitsi saman mallisen mekon, mutta BCI-sertifioidusta puuvillasta ja valkoisella reikäbrodeeratulla kukkakuviolla. Tuo selkäosa on niin uskomattoman kaunis näissä mekoissa, voisin ottaa itselleni samanlaisen. Meidän taapero ihastui tosiaan samaan valkoiseen mekkoon, joka sopi hänellekin kuin nenä päähän. Ihanaa valkoista mekkoa löytyy koossa 86-116 ja vaaleansinistä mekkoa koosta 122 alkaen.

Valkattiin myös mekkoon sopivat valkoiset kauniit pitsisukkahousut, kun nuo ilmat ovat olleet niin ailahtelevaiset. Näitä kuvia otettaessa oli lämmintä, eikä tuullut, mutta on kyllä hyvä olla ne sukkahousut varalta. Isommat tytöt valitsivat hiuksiin vielä kauniit raidalliset vaaleansiniset hiuspannat, mutta taapero ei sellaista halunnut. Hän halusi ponnarin ja meiltä löytyi onneksi kotoa väreihin sopiva rusettipinni hänellekin.

MEKOT TARJOUKSESSA 15.5. alkaen:

Huomisesta 15.5. alkaen Polarn O. Pyreteissä (myymälöissä ja verkossa) on kaikki mekot 20% alennuksessa seuraavien kahden viikon ajan, joten nyt on super hyvä hetki täydentää mekkovarastoa. Tarjoukseen kuuluvat niin arkimekot kuin nämä juhlavat ihanuudetkin. Tästä pääset suoraan mekkovalikoimaan!

Juhlitaanko teillä tänä keväänä kevätjuhlia tai muita ihania keväisiä juhlia? Joko on vaatteet valittuna?


14 Responses to “Kevätjuhlamekot lapsille”

  1. Milla sanoo:

    Näistä kuvista tulee ihan Liisa ihmemaassa-vibat!! Ihania <3

  2. Milla sanoo:

    Ylä-asteelle oleva valitsi mekkonsa nelly. Comista, on sitten samalla rippimekko kesäjuhliin.
    Meillä ei ylä-asteella saa mennä kun ysiluokkalaisten vanhemmat kevätjuhliin joten meiltä se jää väliin taas, ensi vuonna sitten.
    Keskimmäisellä on hyvä pitsimekko viime vuodelta ja varmaan se tulee käyttöön nyt myös 🙂
    Nuorin ei juhli, meidän tarhassa ei ole niin sanotusti kevätjuhlaa. On ainoastaan pihajuhla jossa on temppurataa yms toimipisteitä ja sinne ei mekkoja viitsi laittaa päälle.

    Juuri eilen mietin että nopeasti meni taas tämä vuosi, ensi syksynä meidän nuorin aloittaa lähikoulun luona esikoulun, taas uutta ja jännittävää siis tiedossa 🙂

  3. ida ihana sanoo:

    Ihanaa, kun tytöt saivat itse osallistua mekkojen valintaan, ja hienot mekot valitsivatkin!:) Kauniita kuvia myös, olin itse viime viikonloppuna ihailemassa kirsikanpuiden kukintaa Roihuvuoressa 🙂

    Kivaa juhlien odotusta!
    Ida
    http://www.lily.fi/blogit/kotona-kaupungissa

  4. Nimetön sanoo:

    Meillä juhlitaan koulun kevätjuhlissa ja kesällä vielä rippijuhlissa.
    Mekko löytyi tytölle kirpputorilta (sieltä niitä upeita juhlamekkoja yleensä löytyy kerran pari pidettyinä). Samoin ostin kylmän ilman varalle kirpparimta mekkoon sopivan jakun. Vain sukkahousut ja kengät ostettiin tällä kertaa uusina.
    Pojalle löysin mustan irtotakin alennusmyynneistä jo joulun jälkeen. Pukee sen kanssa farkut ja siistin paidan. Pojan juhlakengät löytyivät käytettyinä.

    Mielestäni juhliin kuuluu panostaa. Aina ei hankintoihin mene niin rahaakaan, mutta mielestäni on kasvatuksellisesti tärkeää, että lapsillakin on juhla- ja arkivaatteet erikseen. Samoin juhlaan kuuluvat mielestäni kampaukset ja juhlakengät. Myös lapsilla.

  5. Nimetön sanoo:

    Miksi julkaiset lapsesta kuvan, jossa jalat ihan vinksin vonksin?

  6. Nimetön sanoo:

    Ihania mekkoja ihanilla tytöillä :)! Hyvä tuuri tällä postauksella, olin juuri pari päivää sitten hypistelemässä näitä, mutta jäin kokoa empimään. Meillä on eskarityttö 117cm pitkä, hoikka mutta harteikas hieman. Onko tuo T:n mekko kovin naftia mitoitusta, eli olisiko 122 vai 128 sitten parempi? Istua tarvitsisi tietty hyvin heti nyt kevään juhliin, mutta toivottavaa tietysti jos menisi edes hetken 😀

    • Iina Hyttinen sanoo:

      Kiitos <3 Mahtavaa, että tuli hyvään saumaan! 🙂 Musta näissä on pituus kokoa vastaavaa, mutta leveys taas on reilua. Me otettiin koko 122 saman pituiselle esikoiselle ja menee toivottavasti ainakin tämän kesän. 😀

      • Nimetön sanoo:

        Tämä auttoikin asiaa 🙂 Uskallan siis ottaa varmaan myös tuon 122 jos leveys on reilua. Tytöllä välillä on istuvuus yläosasta/hartioista kinnannut, vaikka pituus ok. Kiitos avusta :)!

  7. Nimetön sanoo:

    Ihanat mekot tytöillä ja kauniit kuvat:) Tuli mieleen postausidea, kun blogisi täytti äskettäin vuosia, niin olisi kiva tietää kadutko jotain postauksia tai kertoamiasi asioita. Vanhoja postauksia selatessa huomasin, että esimerkiksi tarinoita lastesi nimien takaa ei enää löydy. Jos nyt saisit päättää, olisitko jättänyt kokonaan kertomatta lastesi nimet? Tai onko joitain muita asioita, joita ajattelet nyt, että olisi pitänyt jättää kertomatta? Kiitos kivasta blogista:) Olen ollut melkein alusta asti blogisi lukija, mutta tämä on ensimmäinen kerta, kun kommentoin.

  8. emzi sanoo:

    Ihanat mekot valitsivat 😀

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.