Silloin kun mä olin nuorempi, monille oli tosi tärkeää muistuttaa, että kannattaa olla realisti, ei kannata haaveilla suurista, kannattaa hankkia itselleen järkevä ammatti, ei kannata seurata sydämensä ääntä. Suosittu heitto oli mahdollisimman sarkastinen ”usko unelmiis!” tai ”aina saa haaveilla”.

Mun unelmille on joskus naurettu päin naamaa ja monesti on kutsuttu taivaanrannan maalariksi. Niin varmasti monen muunkin ysärin lapsen, joka on uskaltanut haaveilla suurista. Mun äiti on kuitenkin aina kannustanut mua eteenpäin ja se on ollut mulle aivan älytön voimavara. Yksi vanhempi, joka 100% uskoo lapseensa ja puskee tätä kannustaen eteenpäin on paljon enemmän kuin mitä joillakin on edes tänä päivänä, vaikka aika on ihan toinen. Olen siitä äidilleni ikuisesti kiitollinen.

Hän on opettanut mulle, että omat unelmat ja tavoitteet on mahdollista saavuttaa siitä huolimatta, että hänen omat unelmansa ja toiveensa särkyivät vakavan sairauden myötä. Vaikka mun äiti on käynyt syvän kuilun pohjalla ja masennuksen vuoksi jäänytkin sinne pitkäksi aikaa, hän on uskaltanut haaveilla uusia haaveita vanhojen tilalle. Ja vaikka välillä on tuntunut ihan mahdottomalta päästä kohti niitä omia haaveita, se on onnistunut pikkuhiljaa. Nyt mun äiti on jo toteuttanutkin oman pitkäaikaisen haaveensa ja pian toteutuu toinenkin haave. Ja jos jollain on mielialaa kohentava ja parantava voima, niin haaveiden tavoittelemisella ja toteutumisella, olivat ne sitten pieniä tai suuria. On ollut ihan mieletöntä seurata, miten äiti on vaikeuksista ja takapakeista huolimatta, pieni askel kerrallaan mennyt eteenpäin ja päätynyt ottamaan lopulta ihan valtavan harppauksen. Mä olen ylpeä äidistä.

Mulla on ollut suuri ilo saada mun elämään paljon rohkeita ystäviä ja läheisiä, joilla on suuria unelmia ja valtava palo tehdä työtä niiden eteen. Se on tosi inspiroivaa ja sillä on ihan älytön merkitys myös omiin ajatuksiin ja omiin voimavaroihin. Kun ympärillä on paljon ihmisiä, jotka kannustavat ja inspiroivat omalla toiminnallaan, on helpompaa itsekin uskoa itseensä. Mun ja meidän ympärillä on joukko tyyppejä, jotka eivät koskaan sano sellaisia asioita kuin ”ei se kuitenkaan onnistu”, ”ootko nyt ihan varma tosta?”, ”kannattaako tuollaista nyt lähteä kokeilemaan mitä ei ennen ole tehty?”.

Sen sijaan kun puhun omista tavoitteistani tai haaveistani, saan kuulla ”Wau, ihan mahtavaa!”, ”tosta tulee niin hieno juttu!”, ”upeaa, että uskallat kokeilla jotain uutta!”.  Ja samoja sanoja pyrin myös sanomaan ystävilleni, kun he kertovat omistaan. Arvatenkin sellaista kuullessaan on paljon parempi ja rohkeampi fiilis niistä tavoitteista. Kukaan meistä ei ajattele, että unelmia saisi toteutettua helposti tai ilman kovaa työtä ja siksi niihin tavoitteisiin, omien ja muiden, on helppo uskoa. Sillä on ainakin mulle tosi suuri merkitys oman rohkeuden kannalta, että saan nähdä kuinka läheiset mun ympärillä onnistuvat ja saavuttavat hienoja asioita, eivätkä lannistu vaikka välillä tulisi hidasteita tai epäonnistumisia.

Mä olen aina yrittänyt kuitenkin kääntää myös ne epäilyt voimavaraksi. Mitä enemmän mun kykyjä tai tavoitteita on epäilty, sitä suurempi halu mulla on ollut todistaa ne epäilyt vääräksi ja onnistua. Epäonnistumisen pelolle ei saa antaa valtaa, koska silloin ne hienoimmat asiat jää saavuttamatta. Vaikka joskus joku asia epäonnistuisi, se on vain kokemus lisää ja mahdollisuus oppia jotain itsestään ja haaveestaan. Ja ehdottomasti suurempi onnistumisprosentti on silloin kun edes yrittää, kuin silloin kun jättää epäonnistumisen pelon vuoksi yrittämättä.

Moni miettii, että voiko omia haaveita enää tavoitella esimerkiksi vanhemmuuden myötä. VOI. Ja pitää. Vanhemmuus ei ole mikään syy unohtaa itseä ja omia tarpeita tai toiveita. Päinvastoin! Mä koen, että silloin kun perheeseen syntyy lapsi, unelmien määrä ei vähene vaan se kasvaa. Omien unelmien lisäksi saa vastuun ja mahtavan mahdollisuuden auttaa myös niitä omia lapsia toteuttamaan haaveitaan. On tärkeää, että vanhempana tukee ja kuuntelee lasta, mutta määrätietoisuutta ja positiivista asennetta voi opettaa helposti myös omalla esimerkillä. Näyttämällä, että meillä jokaisella on mahdollisuus toteuttaa omia haaveitamme, suuria ja pienempiä. Olen onnekas, kun Otto on aina ollut mun kanssa samoilla linjoilla tässä, ja ollaan voitu kannustaa toisiamme ja lapsia yhdessä.

Inspiroiduin kirjoittamaan tämän postauksen ystävien kanssa käydyn pitkän ja mahtavan keskustelun pohjalta. Sen pohjalta syntyi myös toinen teksti, jonka saatte lukea myöhemmin tällä viikolla. Mä olen aivan äärettömän kiitollinen kaikista meidän ihanista ystävistä ja läheisistä, jotka antaa ihan valtavasti voimaa, rakkautta, naurua ja tukea.