Kesäillat mun tyyppien kanssa

16.06.2019

Lasten ollessa kesälomalla on ihanaa välillä antaa isompien lasten valvoa vähän myöhempään. Koulu- ja dagisarjessa meillä lapset menevät aina jo 20-20.30 aikaan nukkumaan, joten se että saa kesälomalla joskus vaikka valvoa kymmeneen on heille jo iso juttu. Silloin me vietetään isojen tyttöjen aikaa tai tehdään Oton ja isojen kanssa kaikkea siistiä, mihin taapero ei niin paljon jaksa vielä keskittyä. Katsellaan yhdessä leffoja tai Netflixin dubattuja esiteinisarjoja, pelataan rauhassa lautapelejä tai tehdään isoja palapelejä. Joskus luetaan pitkiä kirjoja, lakataan kynsiä tai ihan vaan jutellaan. Se on niin parasta! Vaikka meidän lapset on aina ollut ihania tyyppejä joiden kanssa hengata, niin jotenkin musta tuntuu että tämän ja viime kesän välillä isot ovat oikeasti kasvaneet niin paljon.

Ihan mahtavaa, miten hauskaa on hengailla kahden vanhimman kanssa. Ja en missään nimessä tarkoita, etteikö heidän kanssa olisi ollut ihanaa ja hauskaa ennenkin tai etteikö taaperon kanssa olisi tälläkin hetkellä. Todellakin on. Mutta kasvu tuo tosi paljon uusia ulottuvuuksia yhteiseen keskusteluun ja hengailuun. Se on samaan aikaan jännittävää, innostavaa ja hauskaa.

Tottakai lasten ollessa ihan pieniä on joskus miettinyt millaista se on sitten, kun he ovat isompia. Tai ehkä on joskus miettinyt millaista on sitten kun he ovat teinejä. Mutta loppupeleissä se etukäteen spekulointi on vähän hyödytöntä, kun lapset kuitenkin kasvaa ja kehittyy tosi omalla tavallaan. En olisi ikimaailmassa osannut etukäteen ajatella, että 6- ja 7,5-vuotiaiden kanssa voi olla jo näin siistiä. Ja jotenkin tässä koko ajan kasvaa vaan se fiilis, että samaan aikaan kun kauhistelee ajankulua ja toivoo lasten pysyvän ikuisesti äidin vauvoina, odottaa myös sitä, että saa oppia heistä vielä lisää.

Se on ihan älyttömän ihanaa ja helpottavaa miten paljon he jo ymmärtävät. On mahtavaa, miten armollisia he ovat meille vanhemmille. Jos jonakin iltana meitä vanhempia väsyttää, mutta lapset haluaisivat vielä valvoa sen jälkeen kun pienin menee nukkumaan, heille voi myös hyvin sanoa suoraan jos ei jaksa. Että tänään äiti ja isi on herännyt aikaisin taaperon kanssa ja tehnyt päivällä vuorotellen koulu- ja työjuttuja ja meitä väsyttää ja halutaan itsekin mennä nukkumaan, tai katsoa vähän aikaa aikuisten sarjaa. Ja he ymmärtävät.

He keksivät joko ratkaisun ”voidaanko mennä kahdestaan sitten omaan huoneeseen lukemaan vielä kirjoja”, tai sitten tsemppaavat ja kertovat ymmärtävänsä ja menevät nätisti nukkumaan. Ei tulee mitään ”Mikseiii miksei jooko jooko jooko pliiiiis me halutaan” -litanioita, vaan tulee armoa ja ymmärrystä meille, jopa myötätuntoa. Meidän lapset arvostavat sitä, että heille puhuu suoraan ja perustelee. Ja jos on perustelut, ne on helppoa myös ymmärtää. He myös tietävät, että se ettei jonakin iltana saakaan valvoa ei tarkoita, etteikö vaikka toisena iltana voisi hyvin taas höpötellä vähän myöhempään.

Mä oon jotenkin niin fiiliksissä tästä elämänvaiheesta just nyt. Isompien lisäksi myös taapero on kasvanut ihan älyttömästi tänä keväänä. 2v tahtoikä tuntuisi olevan tällä hetkellä jo vähän seesteisemmässä vaiheessa. On ihanaa seurata myös hänen kehitystään ja tällä hetkellä koko perheen kesken on super helppoa mennä ja nähdä ja kokea. Kaikki ovat kivassa iässä ja kehitysvaiheessa juuri nyt ja esim. reissaaminen on tosi helppoa. Me nautitaan tästä ihan täysillä ja otetaan kaikki irti tästä kesästä.

Kiitos meidän mahtityypeille että saadaan olla just teidän vanhempia. Ja kiitos kun sain lukea tän teille ääneen ja tykkäsitte <3


2 Responses to “Kesäillat mun tyyppien kanssa”

  1. Taija sanoo:

    Kuulostaa niin ihanalle, leppoisalle ja ihana kuva! Meillä kans koululainen kesälomalla ja saa valvoa pitempään ja ihana kun ei tartte kellon kanssa aamuisin herätä. Tänään mm. lakattiin mun varpaankynnet kun taapero oli mennyt jo nukkumaan. Oon siis raskaana, joten lakkausapu oli tarpeen 😉

    Mutta sitten, meillä molemmat lapset on uhmaiässä, sekä 2- että 8-vuotias ja molempia siunattu kovalla päällä, joten meillä otatellaan joka päivä ja automatkat etenkin on otollista aikaa ärsyttää toista. Saa nähdä mikä soppa syntyy kun vauva syntyy muutaman viikon päästä. Huh huh 🙂

  2. Nimetön sanoo:

    Ihana kuva!

Kommentoi

Sinun pitää kirjautua kommentoidaksesi.