Pidettiin tuossa keväällä mun ystävän Kokit ja potit -blogin Hannele Hyvärisen kanssa instassa Q&A lapsen puheen kehityksestä, joka oli aivan älyttömän suosittu. Saatiin siitä valtavasti positiivista palautetta, ja sen kunniaksi päätettiin jatkaa aiheesta vielä blogipostauksen verran. Hannele on toki loistava ruokabloggaaja, mutta sen lisäksi hän on myös koulutukseltaan puheterapeutti, joka työskentelee erilaisten puheen ja kielen haasteiden kanssa.
Koska monissa perheissä puhumaan oppiminen tai erilaiset puheen tuoton tai ymmärtämisen haasteet ovat juuri tälläkin hetkellä ajankohtaisia, me päätettiin Hannelen kanssa yhdessä jakaa toimivat vinkit lapsen puheen kehityksen tukemiseen arjessa. Ja aina ei tarvitse olla edes mitään haasteita, näillä konkreettisilla vinkeillä jokaisen lapsen puheen kehitystä on helppo tukea pienestä asti ja ehkä myös ehkäistä joitakin mahdollisia tulevaisuuden haasteita. Kaikkeen ei voi omalla toiminnalla vanhempi vaikuttaa, mutta joihinkin asioihin voi.
HANNELEN 5 VINKKIÄ
1. LUE KIRJOJA
”Lukeminen kannattaa aina” on sanontana kulunut, mutta turhaan sitä ei ole toisteltu. Kirjojen lukeminen lapsella on yksi helpoimmista tavoista lisätä lapsen kuuleman kielen määrää – ja laatua.
Eikä kyse ole mistään pikkujutusta: lapsen ympärillä olevien aikuisten käyttämän, lapselle suunnatun kielen määrä ja laatu ovat keskeisessä asiassa lapsen kielen kehityksessä. Lapsi oppii kielen kokemuksista ja vuorovaikutuksessa – kirjojen parissa molemmat tulevat kuin itsestään.
Vanha kunnon iltasatu on ihan tosi hyvä tapa rauhoittua päivän päätteeksi, olla lähekkäin ja heittäytyä sadun hurmaan. Ajatella mitä kaikkea kirjojen kautta voi kokea: Viidakkoseikkailuja! Pelottavia hetkiä mörköluolassa! Suuria tunteita, ihan samanlaisia kuin arjessa! Samalla opitaan yksisarvisen söpöysmerkeistä tai erilaisista tavoista ajatella ja elää.
Olen kirjoittanut muutama vuosi sitten 10 syytä lukea lapselle –vihkosen, josta löydät lisää syitä tarttua kirjaan. Löydät sen täältä.
2. NÄE LAPSI LUOVANA ONGELMANRATKAISIJANA
Eikö olekin aika tuttu tilanne, että vanhempi nostaa pudonneen lusikan melkein jo ennen kuin se kilahtaa lattialle. Tai jätskipakettia lasten katsoessa avaava aikuinen nappaa sakset laatikosta sanomatta sanaakaan, jos näppivoimat eivät riitä.
Joskus elämän huiskeessa molemmat tapaukset ovat arjen sujuvuuden kannalta ainoita mahdollisia tapoja päästä päivä iltaan. Toisena hetkenä, kun voimia on enemmän, asiaa voi pysähtyä miettimään uudelta kannalta: Nämähän ovat loistavia vuorovaikutus- ja kielen oppimisen tilanteita!
Entä jos jumissa olevaa jätskipakettia avatessa ihmettelisi lapselle ääneen, että mistä tämä oikein aukeaa. Tai miten ihmeessä me saataisiin tämä auki. Luultavasti lapsi, ainakin ajan kanssa, alkaisi ideoida ratkaisuja tilanteeseen: repäise tuosta, haetaan sakset, leikataan se kahtia tai syödään se myöhemmin (hah, no ei sentään).
Tai entä jos aikuinen jaksaisi odottaa pienen hetken, että lattialle lusikan pudottanut lapsi tekee aloitteen. Ehkä katsoo aikuista tai lusikkaa, ehkä kiljahtaa tai karjuu kuin leijona – kommunikaatiota yhtä kaikki.
Kun lapsen näkee luovana ongelmanratkaisijana, lapsen kielellisen ajattelun ja mielikuvituksen kehitys saa vauhtia. Tärkeää tietysti on muistaa, että kun lapsi tarvitsee aikuisen apua, tarpeeseen tulee vastata. Kun aikuinen huomioi lempeästi lapsen avuntarpeen, lapsi kokee olevansa huomioitu ja turvassa, ja tilaa luovuudelle ja ongelmanratkaisuille on.
3. KERRO ENEMMÄN, KYSY VÄHEMMÄN
Aikuisilla on usein ihana, ja tosi tärkeä, tapa kysyä lapselta vaikkapa hoitopäivän jälkeen, mitä lapsi on tehnyt ja syönyt tai kenen kassa hän on leikkinyt. Pidä tavasta kiinni! Kuulumisten vaihtaminen on hirmuisen tärkeää.
Kerro samalla omista kuulumisistasi: mikä tänään töissä tai kotona on sujunut, mikä harmitti tai miltä ystävältä tullut viesti tuntui. Näin lapsi kuulee aikuisen ajatuksia ja mielipiteitä.
Kerro enemmän, kysy vähemmän –teemaa voi toteuttaa vaikka myös kirjoja pienelle lapselle lukiessa. Usein aikuisten tulee osoiteltua kuvia ja kysyttyä ”mikä tuo on?” Kysyminen on tietysti ihan ok, mutta jos aikuinen kertoisi vaikka joka toisesta kuvasta itse useammalla sanalla, saisi lapsi mallia kielen laajentamisesta. Kokeile!
4. KIELELLISTÄ YMPÄRISTÖÄ, AJATUKSIASI, MAAILMANKUVAASI JA TUNTEITASI
Väliotsikko kertoo kaiken olennaisen, ja samaisesta asiasta on puhuttu aiemminkin tässä postauksessa. Lapsen kanssa jutteleminen, omien ja lasten tunteiden ja ajatusten ja ympäristön asioiden ääneen sanominen on aivan valtavan tärkeää. Se on lapsen kielenkehityksen tukemisen ydin.
Pienelle lapselle nimetään yksittäisiä asioita: auto, pilvi, katupöly, päivänkakkara ja nenäkarva. Vähän isommalle lapselle sanojen ympärille liitetään kuvailevia sanoja: iso punainen auto, ihan kamalan synkkä pilvi, ärsyttävä katupöly, ihana päivänkakkara tai hassu nenäkarva.
Kun lapsi alkaa jo itse tuottaa kieltä, voidaan laajentaa lisää. Samalla voidaan pohtia, kuka tykkää päivänkakkaroista tai millaisen auton mummi haluaisi, jos voittaisi lotossa.
5. LAULA LAPSEN KANSSA
Laulaminen ja rytmikäs loruttelu on vanhan kansan tapa leikkiä lasten kanssa. Miten viisas vanha kansa! Laulaessa sanojen rytmi toistuu aina samanlaisena puhujasta ja murteesta riippumatta, joten se on lapsen helppo kuulla ja muistaa.
Laulaminen kehittää mm. kuulomuistia ja äänenpainojen erottelua, jotka taas ovat tärkeitä kielellisiä osataitoja vaikkapa keskusteltaessa. Ja ennen kaikkea: yhdessä laulaminen on ihan superhauskaa!
Kiitos Hannelelle aivan loistavista vinkeistä! Mä itse tunnistan juuri tuon, että mulla on tapana kysellä kauheasti lapsilta. Kerron kyllä omia kuulumisia laajastikin, mutta paljon tulee myös kyseltyä heiltä, etenkin taaperolta. Olen kokeillut viime aikoina sitä, että olen kysynyt taaperolta ”Miltä tämä tuntuu sinusta” tai ”Mitä ajattelet tästä?” sen sijaan, että kysyisin, että ”Onko kivaa?” tai ”Tykkäätkö tästä?”. Silloin on jäänyt myös enemmän tilaa hänelle kertoa omin sanoin sen sijaan, että vastaisi vaan ”joo” mun valmiiseen kysymykseen. Ja miten ihania vastauksia sieltä on tullut! On selvinnyt mm. että ”Äiti minua jännittää tämä karuselli!”.
Me tykätään koko perhe lukea yhdessä ja itsekseen tosi paljon, siitä saan olla kiitollinen. Kaikkia ei lukeminen innosta, mutta siihen motivoimiseen on monia keinoja. Jos lapsi on vielä tosi pieni, voi vaikka vaan ihmetellä kirjan kuvia ja tapahtumia sen sijaan, että yrittäisi heti ensin lukea ääneen koko tarinaa. Sitten kun kirjat tuntuvat kivalta, niitä voi alkaa lukemaan ”kunnolla”. Ihmettelyä ja analysointia ei silti kannata unohtaa ainakaan mun kokemuksella. Lapsen omat huomiot kirjasta ja kuvista ovat just niitä kaikkein hauskimpia.
Isompia lapsia on helppo motivoida lukemaan yhdessä aikuisen kanssa tai itsekseen esim. Äidin puheenvuoron Inarin loistavalla keksinnöllä lukuaika = pädi/puhelinaika. Eli niin kauan kuin lukee kirjaa, saa olla puhelimella tai pädillä. Olen huomannut Inarin instasta, että tämä toimii ihan älyttömän monella! Jos lapsi jaksaa lukea puoli tuntia kirjaa, hän saa olla puoli tuntia pädillä. Mahtavaa!
Kukaan ei jaksa kaikkina päivinä selittää joka ikistä asiaa juurta jaksain tai ihmetellä kaikkea tai antaa lapsen ratkaista kaikkia ongelmia turvallisesti ja hauskasti samalla oppien. Ja se on enemmän kuin fine. Mutta se, että pyrkii tukemaan lapsen puheenkehitystä mahdollisimman usein esimerkiksi näillä em. keinoilla, tukee myös omaa vanhemmuutta super hyvin. Mitä enemmän lapsi oppii ilmaisemaan itseään, sitä helpompaa hänen kanssaan on kommunikoida.
Kiitos, Iina! Tämä oli kyllä ihana yhteinen projekti! Oot paras!
Itse olet, kiitos Hannele sinulle vielä <3
Olipa kiva postaus! Sain hyviä vinkkejä. Mä oon kiinnittänyt aiemmin huomiota siihen, kun kysyt esimerkiksi Instagramin storyissa lapsilta paljon näitä ”onko kivaa?” -kysymyksiä ja miettinyt, että voisiko lasten antaa itse kertoa sen sijaan, että he pystyvät vastata vain joo/ei. Mutta olen ollut sitä mieltä ettei asia oikeastaan muille kuulu ja varmasti ig-storyt on vain pieni osa päivästä! Mutta kiva jos olet itsekin ajattellut, että lapset saisivat kertoa enemmän. Helposti johdattelevilla kysymyksillä myös tavallaan vastaa jo lapsen puolesta mitä mieltä hänen tulisi olla ”Onko hyvää jäätelöä?” vs. ”Miltä jäätelö maistuu?”
Tuo lukeminen on kyllä myös hyvä, on ilo seurata miten teillä lapset selkeästi tykkää yhteisistä lukuhetkistä!
Kivaa kesää teille kaikille!
Kiva jos tykkäsit! 🙂 Ja juuri näin, todellakin voi antaa lasten itse kertoa enemmän. Toisaalta taas esim. instassa en välttämättä haluakaan, että lapset kertoilee kaikkea niin vuolaasti – joten saatan kysellä myös erilaisia kysymyksiä silloin kun kuvaan instaan, kuin mitä kyselen ihan vaan silloin kun ollaan keskenään :). Lukeminen on kyllä mahtavaa yhteistä tekemistä! Kiitos hurjasti ja ihanaa kesää sinne myös <3
M-kirjaimella alkavat kysymykset ovat parhaita. Niihin pitää keksiä luovempi vastaus kuin kyllä tai ei
Kiitos postauksesta, tärkeä aihe. Olisin kuitenkin kaivannut vielä laajempaa tietoa suun motoriikankin kehityksestäkin ihan vauvasta alkaen. Mitä merkitystä puheen kannalta on esimerkiksi kieli- ja huulijänteillä, karkeamman ruuan syömisellä, pillistä juomisella, nokkamukit..? Voiko vanhempi ehkäistä, ettei tulisi esimerkiksi vaikeuksia esim R ja S kirjaimissa?
Kiva jos tykkäsit!, kiitos 🙂 Me käsiteltiin näitä aiheita siinä meidän pitämässä Q&A:ssa laajemmin, just suun motoriikkaa ja noita jänneasioita. Pitäisköhän mun laittaa se koko setti IG Storiesin kohokohtiin niin sitä voisi vielä katsella sieltä! 🙂
Hei, laita ihmeessä Q&A IG Storiesin kohokohtiin! Minulla nämä mennyt täysin ohi.
Tuosta lukemishommasta huomauttaisin vain sen verran, että esim. lukuaika – pädiaika voi pahimmillaan kasvattaa ulkoista motivaatiota sisäisen kustannuksella (intrinsic vs. extrinsic motivation). Tämä on ihan luonnollista, ja toimii ihan samalla periaattella kun vaikka koiran kouluttaminen herkuilla palkitsemalla. Kannattaa kuitenkin miettiä, että mitä vaikutuksia tällä on lapsen tulevaan lukemiseen. Sisäinen motivaatio tarkoittaa että lapsi (tai tietysti myös aikuinen) on valmis tekemään töitä ja käyttämään kognitiivista energiaa johonkin hankalaan, esim. lukemiseen, sen sijaan että tekisi jotain helpompaa, esim. pädin tuijottamista. Mutta jos lukemismotivaatio on täysin ulkoista, eli lapsi lukee koska lukuaikaan liittyy pädiaika, niin ajan mittaan sisäinen motivaatio voi vähentyä. Kun lapsi on sitten aikuinen, ei hänellä ole mitään syytä lukea koska sen palkinnon (pädiaika, ei lukemisesta tuleva nautinto) saa muutenkin. Tietenkin asia ei ole ihan näin suoraviivainen, mutta psykologisesti tutkittu konsepti. En itse pedagogina pidä hirveästi mistään palkitsemisjutuista juuri tämän takia – haluan että lapset lukevat koska nauttivat siitä ja ymmärtävät sen tärkeyden, eivät siksi että siitä saa jonkun toisen palkinnon. Tämä tarkoittaa että minun pitää tehdä lukemiseesta ihan niin nautinnollista kun siitä pädistä, mikä taas ehkä vaattii vähän enemmän itseltäni ja lukumateriaaleilta, mutta mielestäni on sen arvoista.
Hyviä näkökulmia! 🙂 Mä en itse ole tätä menetelmää kokeillut, koska ei ole tarvinnut ja olen siitä tosi kiitollinen, että lukeminen innostaa meidän lapsia. Voisin kuitenkin kuvitella, että jos vähän vanhempi lapsi ei muuten ole ollenkaan kiinnostunut lukemisesta mitenkään päin, mutta tällä tavalla hänet saisi houkuteltua edes tutustumaan kirjoihin, hän saattaisi myöhemmin tykätä lukea ihan muuten vain eikä vain pädiaikaa tienatakseen. Eihän voi tietää tykkääkö lukemisesta, jos ei koskaan edes kokeile. Jollekin tämä voi olla hyvä keino saada lapsi kokeilemaan lukemista (ja monelle on tuntunut olevan). Mutta en itse ole mikään pedagokiikan asiantuntija tietenkään. On kaunis ajatus, että lukemisesta pitää tehdä itsessään niin nautinnollista, että lapsi haluaa lukea ihan muuten vaan ilman ekstraporkkanoita ja monella se toimiikin (esim. meillä ainakin toistaiseksi). Mutta monelle on todellisuutta se, että lapsi ei esim. 8-vuotiaana ole kiinnostunut mistään kirjoista pätkän vertaa, eikä maailman cooleimmalla kirjalla ja kannustavalla asenteellakaan saa lasta vielä innostumaan lukemisesta. Silloin on hyvä, jos on muita keinoja innostaa kirjojen pariin.