Miten tämä blogi sai alkunsa?

11.07.2019

Multa on viime kuukausina kysytty useampaan kertaan, että miten tämä blogi sai alkunsa ja ennen kaikkea mistä tämä blogin eriskummallinen ja huvittava nimi tulee. Ehkä se johtuu siitä onnekkaasta sattumasta, että tänne on eksynyt paljon uutta porukkaa. Olen tajunnut, että en ole koskaan tainnut näiden yli kahdeksan vuoden aikana tehdä kokonaista postausta kertoen tätä tarinaa. Olen kyllä vastannut muutaman kerran kysymyksiin koskien sitä jossain kysymyspostauksissa, olen kertonut tästä lyhyesti elämäntarina -postauksessani ja  olen kyllä pohtinut blogin nimen vaihtamista joskus kokonaisen postauksen verran. Mutta en ole koskaan kirjoittanut kokonaista postausta siitä, mistä blogi ja sen nimi saivat alkunsa. Joten tässä se tulee, tämän blogin syntytarina.

Juuret tätä blogia varten istutettiin jo vuonna 2007 kun Suomen ensimmäiset blogit tekivät tuloaan. Luin silloin No Fashion Victimsiä, Saara Sarvasta ja Motherfuckin Fashionia (olikohan se silloin jo sillä nimellä) sekä tietysti Blondinbellaa ja Kissietä. Kotona kuvasin mun omia vaatteita mun puhelimen jäätävän surkealla kameralla mun limenvihreäksi maalatussa vaatehuoneessa ja suunnittelin mun omaa muotiblogia. Koskaan en kuitenkaan aloittanut sitä. Suunnittelin vain. Koin silloin hankalaksi saavuttaa unelman siitä, että mun blogista tulisi suosittu. Ajattelin, että blogeja oli jo niin paljon, ettei yhden tavallisen Oulussa asuvan teinitytön vaateräpöstyksille ollut blogitaivaalla enää tilaa. Vähänpä tiesin.

Tässä mä vuonna 2007, jolloin aloin seuraamaan blogeja ja haaveilin bloggaamisesta. 

Ja tässä näette esimerkkejä mun ensimmäisistä ”blogikuvista” joita otin mun puhelimella v. 2007. Totesin onneksi silloin itsekin, että ehkä mun taidot ei vielä riitä. 

Jatkoin muotiblogien seuraamista edelleen seuraavat pari vuotta ja mukaan astuivat White Trash Disease, Are you feeling fashionable?, Magicpoks, Strictly Style ja monet muut upeat konkarit Suomesta ja Kenza Ruotsista. Blogeista tuli yhä suositumpia ja ne kehittyivät koko ajan. Peilin kautta otetut asukuvat vaihtuivat blogeissa hienompiin otoksiin ja unelma omasta blogista alkoi tuntua musta entistäkin saavuttamattomammalta.

Samaan aikaan kuitenkin nautin ihan älyttömästi kuvien ottamisesta ja kuvien kohteena olemisesta. Raapustin IRC-gallerian ihmeellisessä maailmassa omaa ”blogiani”, eli galtsupäiväkirjaa. Monet ovat sittemmin kertoneet lukeneensa jo sitä. Panostin välillä ihan älyttömän paljon joidenkin IRC-galleriakuvien ottamiseen. Pidettiin kuvauksia kavereiden kanssa, stailattiin toisiamme ja keksittiin mitä hullumpia kuvausideoita. Jälkeenpäin ajatellen panostus näkyy, mutta kuvauskalustossa ja taidoissa olisi ollut paljon parannettavaa. Jostain oli kuitenkin aloitettava. Ja tärkeintä on se, että meillä oli ihan älyttömän hauskaa.

Kommunikaatio mun ja seuraajien välillä sai alunsa ennen muinoin Formspring -nimisellä sivustolla. Se oli ask.fm-kysymyssivuston edeltäjä, jonne pystyi tekemään oman profiilin ja jossa sai kysyä anonyyminä tai omalla nimellä kysymyksiä toisilta. Mulle tuli siellä yllättävän paljonkin kysymyksiä, joihin vastaamisesta mä nautin. Toki siellä joskus tuli paljon törkyäkin, anonymiteetti kun on monelle kuvitteellinen taikaviitta, jonka suojissa voi sanoa tai kysyä aivan mitä tahansa. Halusin pitää profiilia siellä ja nautin siitä, kun joskus boksissa odotti sata random kysymystä, joihin sain vastailla.

Yksi niistä kysymyksistä, jotka toistuivat usein, oli ”Voisitko perustaa oman blogin?”. Vastasin usein itsekseni hihitellen, että ehkä joskus. Keksin silloin jopa nimen mun blogille. Silloin englanninkieliset, pitkätkin nimet, olivat blogeissa vielä yleisiä. Mäkin halusin blogilleni mieleenpainuvan ja arvoituksellisen englanninkielisen nimen. Kun mä kuuntelin yhtä LMFAO:n biisiä ja sen sanoja, sieltä tuli laini ”But I’m a human not a sandwich”. Se kuulosti niin hauskalta, että päätin siltä istumalta, että JOS mä joskus perustan blogin, siitä tulee sen nimi. 18-vuotiaana se tuntui hyvältä idealta.

Ajattelin kuitenkin, että JOS mä perustaisin blogin, ei sitä kukaan lukisi, miksi edes vaivautuisin yrittämään. En uhrannut sille ajatukselle sitten sen enempää tilaa enkä aikaa, ennen kuin uudenvuodenaattona 2010 olin tavannut Oton, alkanut seurustelemaan ja alkanut odottaa meidän esikoista.

Siellä Oton pienessä soluhuoneessa Kannelmäessä mä aloin etsimään blogeja äitiydestä ja etenkin nuorten äitien blogeja. Janosin samassa tilanteessa olleiden äitien vertaistukea ja kokemuksia ja aina, kun löysin jonkun uuden äitiysblogin, olin ihan mahdottoman innoissani. Saatoin lukea yhdeltä istumalta kaikki postaukset. Vuonna 2011 se oli vielä mahdollista, nykyisin harvemmin, kun monissa blogeissa on jo tuhansia postauksia.

Silloin äitiysblogeja, etenkin nuorten äitien blogeja, oli vain kourallinen. Pikkuhiljaa siinä raskauden edetessä, kaikki äitiblogit läpikahlanneena ja edelleen Formspringissä blogi-kysymyksiä vastaanottavana musta alkoi pikkuhiljaa tuntua, että blogimaailmassa saattaisi sittenkin olla yksi Iinan mentävä aukko. Koin aina, etten ollut tarpeeksi hieno muotibloggaajaksi. Mutta äitiyteen painottuva lifestyleblogi, se voisi olla mun juttu. Ja nimikin oli jo valmiina, en uhrannut sekuntiakaan enempää sille ajatuksia, koska olinhan jo päättänyt aivan mahtavan nimen silloin 18-vuotiaana. Halusin vain äkkiä saada sen pirun blogin perustettua ennen kuin jänistäisin, ja käytin sitä nimeä, minkä olin jo keksinyt. 19-vuotiaana se nimi tuntui edelleen yhtä hyvältä idealta kuin aiemminkin.

Toukokuussa 2011 mä sitten tein sen. Kuvasin mun ystävän ja Oton kanssa ensimmäiset kuvat ja raapustin ensimmäiset lauseet bloggeriin. Olin silloin raskausviikolla 17, 19-vuotias, seurustellut Oton kanssa kolme kuukautta ja muuttanut juuri hänen kanssa meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Ensimmäisenä iltana jaoin mun blogipostauksen Facebookissa ja tietty siellä Formspringissä. ”TÄSSÄ SE NYT ON, MUN BLOGI!”. Katsoin kasvavia kävijälukuja bloggerin alkeellisista statistiikkamittareista ja näin sivupalkissa kasvavan rekisteröityneiden lukijoiden numeron. 16. ”Ainakin 16 ihmistä haluaa lukea mun blogia myös jatkossa” ajattelin. Pian luku kasvoi sataan, sitten tuhanteen, sitten lakkasin tuijottamasta, kun tajusin, että ei mulla ole niin montaa kaveria edes. Niin oli syntynyt mun blogi ja tässä se nyt edelleen on, 8 vuotta myöhemmin.

Tajuan ja tiedän kyllä, miksi moni alunperin alkoi lukemaan mun blogia ja miksi se nousi nopeasti suosituksi. Meidän elämäntilanteessa oli kaikki katastrofin ainekset ilmassa ja suurinta hupia olisi ollut nähdä meidän epäonnistuvan. Olen tosi iloinen siitä, että moni on kertonut näistä ajatuksista rehellisesti kommenttiboksissa vuosien aikana. Mulle suurinta hupia oli näyttää, että me ei aiota epäonnistua, vaan me mennään eteenpäin ja kehitytään ja luodaan just meidän näköinen elämä, yhdessä.

Mä muistan aina mistä mä olen tähän lähtenyt, enkä häpeä sitä millainen olin tai mitä kirjoitin. Tämä blogi on mun kasvutarina bloggaajana, äitinä ja ihmisenä ja se saa olla sitä ihan rauhassa hamaan tulevaisuuteen asti.

Mä haastan kaikki muut bloggaajat kertomaan, mistä teidän blogi on saanut alkunsa! Mua kiinnostaa ihan valtavasti blogien syntytarinat! Missä fiiliksissä blogi on perustettu, mistä sen nimi tuli ja mikä johti sen perustamiseen alunperin? Jakaisin mielellään teidän tarinoita esimerkiksi mun omassa IG Storyssa (@iinalaura), joten jos haluatte osallistua niin jakakaa omat tunnisteella #tarinablogintakana somessa, tai laittakaa mulle linkkiä täällä tai jossain muussa kanavassa! 


23 Responses to “Miten tämä blogi sai alkunsa?”

  1. Inka sanoo:

    Ihan pakko sanoo että näytät tossa ekassa kuvassa IHAN Zeldalta! :D :0

  2. santtu sanoo:

    Mun mielestä on ihan mahtavaa että oot pitäny kaikki vanhat postaukset täällä, todella moni bloggaaja on nimittäin poistanut vanhat postaukset ja jättäneet postaukset vaan siitä asti kun ne alkaa olla ”nykyaikaista luokkaa” Mun mielestä on ikävää et vanhoja postauksia hävetään koska sehän kuitenkin on se mistä kaikki alko ja mistä ihmiset alun perin sua kiinnostu seuraamaan. Itseänikin on blogin perustaminen kiinnostanut aina, mielessä ois valmiiksi jo ainakin sata asiaa joista haluaisin kirjoittaa, ois ihanaa vastailla kysymyksiin ja ottaa kantaa asoihin, mut sitten taas itselläni ei kuvaaminen kiinnosta juurikaan, joten tuskin olis sisältöä ihan blogiksi asti. Sun blogi on ainoa jota oon jaksanut seurata sieltä about 16 vuotiaasta asti, vaikkei itselläni ole vielä lapsia, eikä läheskään kaikki postaukset oo itselle ajankohtasia niin jokin vaan vetää puoleensa :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi kiitos ihan älyttömän paljon kaunista sanoista ja siitä, että jaoit sun ajatuksia <3 Mä ymmärrän kyllä tosi hyvin sen, että osa poistaa postaukset. Jos ne ei vaan tunnu omalta enää, tai kokee, että niistä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kyllä mäkin koen olevani monella tapaa ihan erilainen nykyisin kuin olin 8v sitten ja moni varmasti pitää nolona sitä, millainen olen tai olin ekoissa postauksissa. Mutta mä en aio häpeillä sitä millainen olin, koska olin ihan yhtä arvokas sellaisena kuin olen tällaisena. Kirjoittaminen on kyllä niin ihanaa ja antoisaa, jotenkin on vaan älyttömän siistiä aina vuosia myöhemmin palata niihin omiin ajatuksiin ja kannanottoihin ja nähdä se oma kasvu konkreettisesti. Ja sit toisaalta joskus yllättyä jostain fiksusta ajatuksesta, joka on ollut jo 8v sitten :D Ihan hyvin voi kirjoittaa vaikka ei kuvaisikaan, onhan blogeja erilaisia! Jos susta tuntuu siltä, niin perusta ihmeessä oma blogi, et varmasti kadu sitä, että oot kirjoittanut sun fiiliksiä ylös :)! Kiitos vielä hirveesti ja ihanaa kesää <3

  3. Suvi Maarit sanoo:

    Blogeilla on monta tarinaa. Varmaan yhtä monta kuin kirjoittajaa. Omani (suhteellisen tuore) sai alkunsa oman jutun kaipuusta ja tarpeesta saada ajoittain keskittyä omiin kiinnostuksen kohteisiin ja ajatuksiin sekä kauniiden kuvien ottamiseen, jota rakastan yli kaiken. Pienen pojan kotiäidille life style blogin pitäminen on vaan niin super ihanaa puuhaa 😊 (arjensuklaasuukkoja.blogi.net)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Niinpä, mua kiinnostaa hirveästi kuulla niitä jokaisen omia ja persoonallisia tarinoita <3 :) Kiitos kun jaoit sun ajatuksia, täytyy käydä tutustumassa sun blogiin! :)

  4. Saimi sanoo:

    Hahaa, mä luin sun blogin alusta saakka, kun sen aikanaan löysin! :) Omat häät oli lähestymässä ja hääjuttuja googlaillessa tänne päädyin, ja täällä olen pysynyt. :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Oi ihan mahtavaa! <3 Enää ei onnistuis kyllä, menis ikä ja terveys kun lähtis alusta asti kahlaamaan :D! Ihanaa kun hääjutut on tuonut tänne, kiitos kun kommentoit <3

  5. Essi sanoo:

    Kun puhuit tosta blogin nimestä vähän siihen sävyyn, että se tuntui silloin hyvältä idealta, niin pakko kertoa että löysin tänne ensimmäistä kertaa juuri blogin nimen takia. Bongasin sen jonkun toisen lukemani blogin sivupalkista, jossa bloggaaja listasi lemppariblogejaan. Olit silloin aivan ekan raskauden alkuvaiheessa ja olen lukenut joka ikisen postauksen. Silloin eka istumalta kaikki siihen astiset, ja sen jälkeen kaikki uudet. Tää on ainoa blogi, jota oon seurannut kaikki nää vuodet ilman taukoja ja edelleen tää pitää paikkaansa miun lempiblogina. Kiitos siis siitä, että oot pitänyt tätä vuodesta toiseen itsesi näköisenä, ihanan positiivisena ja elämänmakuisena. Itse olin kyllä sen verran lapsi kun aloin tätä seuraamaan, että ei tullut mieleenkään ”toivoa” teidän tilanteen muuttumista katastrofiksi, oon aina vaan tykännyt siun tyylistä elää ja blogata. :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Eikä, ihan mahtavaa! <3 Ihana kuulla, että näin on, kiitos ihan hirveän paljon sun kauniista ja kannustavista sanoista! <3 Tuli niin hyvä mieli ja ihana kuulla, että oot seurannut kaikki nää vuodet ja tykännyt, vaikka blogi on muuttunut tosi paljon vuosien aikana. Ja jotenkin ihanaa, että oot ollut niin nuori ja silti viihdyt täällä edelleen, vaikka säkin oot varmasti näin monessa vuodessa kasvanut tosi paljon! Ihanaa kesää sinne ja valtavan suuri kiitos vielä <3

  6. ida ihana sanoo:

    Olipa tätä hieno lukea, olet tehnyt ihan mahtavan työn ja sun blogilla on upea tarina, kuten on koko blogisi ja sinäkin!:) Toivottavasti olet superylepä itsestäsi ja blogistasi!
    Mukavia kesäpäiviä!<3
    Ida
    Kotona kaupungissa -blogista

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi Ida, oot aina niin huikeen ihana ja kannustava, kiitos <3 Ihania kesäpäiviä sinne myös ja iso halaus!

  7. Hitsi kun muistaisi mistä ja millon bongasin siun blogin ekan kerran, niin monta vuotta sitten :D. Sie ja Emilia olitte ekoja mamma-aiheisia blogeja mitä kahlasin läpi kun odotin Eetua. Pitääkin jakaa toi #tarinablogintakana instassa jossain välissä :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Ihanaa kun oot pysynyt matkassa niin pitkään <3 Kiitos Tiina! Ja voi vitsi, ois mahtava lukea jos jaksat osallistua! :)

  8. Siis vau! Pakko kommentoida, että tämä postaus voisi olla mun kirjoittamaa. Siis kun meillä asiat ovat tapahtuneet todella samanlaisesti kuin teillä. 15-18v haaveilu blogista, 19v salamarakkaus ja -raskaus = blogin perustaminen. Nyt blogi on 4v vanha ja tuntuu että oma tyyli siihen on vasta löytynyt. Mun blogi oli ennen nimellä Onnellinen Pieni Elämä, mutta pääsin muuttamaan sen vielä ennen kuin se oli tullut liian tutuksi. (Tuon nimen keksin silloin joskus 18-vuotiaana). Mutta siis, tosi virkistävä postaus ja mahtavaa nähdä vanhoja kuvia! Hauska kuulla, miten sun blogi sai alkunsa. :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Voi vitsi, mahtavaa! :D Hauskaa et meillä on samanlainen tarina, pitääkin ehdottomasti käydä tutustumassa sun blogiin :)! Kiitos hirveesti <3

  9. X sanoo:

    Oon lukenu sun blogia sen alusta asti. Hassua muistaa tarkkaan asuja ja ekoja postauksia.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Ihana kuulla ja mahtavaa, että niin vanhoja juttujakin on jäänyt mieleen! Kiitos kun kommentoit ja kiitos kun oot täällä edelleen! <3

  10. Annika sanoo:

    Moikka, ei nyt suoraan liity tähän postaukseesi, mutta olisi tosi mielenkiintoista taas kuulla sun ajatuksiasi bloggaajan ja läheisten yksityisyydestä blogissa. Olet ennenkin kirjoittanut tästä, mutta nyt kun lapset ovat kasvaneet, olisi kiinnostavaa, ovatko rajasi tiukentuneet entisestään esim. sen suhteen millaista materiaalia julkaiset.

    Tämä tuli mieleen, kun vähän häkellyin joku aika sitten, kun Googlasin teidän lapsia heidän nimillään (hain ristiäispostauksia inspiraatioksi) ja sieltähän tuli ihan valtavat määrät kuvia ja hakutuloksia — ja vaikket enää kirjoita heistä nimillä, niin blogistahan löytyy hurjasti lisää kuvia ja juttuja heistä, ihan yhtä tunnistettavasti vaikket nimiä käytäkään. Olen myös törmännyt keskustelupalstaspekulaatioihin siitä, että joku helsinkiläinen on pystynyt päättelemään asuntonne osoitteen ihan tarkalleen ja Oton isän löytää googlesta pelkän sukunimen ja asuinpaikan perusteella… jne. jne.

    Tiedän myös, että nykyään kysyt lupaa joihinkin julkaisuihin ainakin vanhemmilta lapsilta. Toisaalta kuvaat heitä ilmeisesti salaa insta-storyyn (eilen 12.7. kuvasit nurkan takaa lasten lukuhetkeä), enkä ole kovin varma siitäkään, voiko lapsella olla riittävästi harkintakykyä julkaisusta päättämiseen, etenkin kun kyse on äidin työstä ja perheen tulonlähteestä. Vaikka nyt julkaisemasi kuvat tuntuisivat harmittomilta, niin ne ovat silti sellaisia, etten itse olisi lainkaan iloinen näin aikuisena, jos minusta löytyisi tuhansia vastaavia kuvia ja tarinoita netistä.

    En siis missään nimessä halua vaikuttaa hyökkäävältä ja varmasti olet näitä asioita miettinyt. Kysyn tätä ihan täysin ystävällisessä tarkoituksessa. Tätä kommenttia ei tarvitse tietenkään julkaista, mutta olisi joka tapauksessa kiinnostavaa kuulla teidän yksityispolitiikasta.

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Moikka, kyllä sen varmasti täältä blogistakin huomaa, että mun rajat on todella tiukentuneet vuosien varrella. Mä kysyn kaikkiin lapsia käsitteleviin julkaisuihin heiltä luvan ja näytän kaiken materiaalin heille etukäteen. Eiliset instastorytkin kuvasin kameralla (en suoraan storyyn) ja näytin heille & kysyin luvan ennen julkaisua. Varmasti aika monikin vanhempi joskus kuvaa lapsia nurkan takaa kun on söpö hetki, kaikki eivät kuitenkaan kysy lupaa sen julkaisemiseen, jos päättävät julkaista.

      Se, että joku jaksaa spekuloida meidän tai läheisten asioita jossain palstoilla kertoo paljon enemmän niistä spekuloijista kuin meistä. Mulla on hyvin tiukat rajat siitä mitä täällä näytän tai kerron. Mun mielestä on kuvottavaa, että joku kaivelee tuollaisia tietoja, mitä me emme itse halua kertoa emmekä todellakaan ole kertoneet.

      Mä en valitettavasti kirjoita tästä aiheesta postausta, koska se kirvoittaa aina todella epäasiallista ja uhkaavaakin kommentointia, jos tätä asiaa käy läpi edes kommenteissa. Odotan mielenkiinnolla ja myös kauhulla, millaista materiaalia tähänkin tulee perään. Sun kommentti on tosi asiallinen ja juuri tällaiseen pohdintaan olisi niin ihanaa vastata juurta jaksain, mä kun ihan todella olen miettinyt kaikki nämä asiat, n. miljoonaan kertaan ja myös käynyt läpi lasten kanssa ja käydään joka kerta niitä enemmän tai vähemmän läpi kun jotain julkaisen. Olisi niin mahtavaa myös antaa lasten itse kertoa ajatuksiaan tästä, niin varmasti monen näkemys voisi avartua, kun ymmärtäisivät millä tavalla lapset itse ajattelevat näistä asioista ja minkä verran niistä ymmärtävät. Mutta en uskalla puhua enkä varsinkaan antaa lasten puhua tästä valitettavasti.

  11. Nimetön sanoo:

    Hah, mää eksyin sun blogin ekaa kertaa Akkavallan kautta :D ja ”pysyvästi” jäin lukemaan silloin kun odotit teidän kuopusta ja itse odotin meidän esikoista :)

    • Iina Hyttinen Iina Hyttinen sanoo:

      Ihanaa, jälleen on siis kiittäminen Ottoa yhdestä tyypistä, joka on löytänyt tänne! :D Kiva kun oot viihtynyt täällä jo näin monta vuotta ja kiitos kun jaoit sun tarinan <3

Kommentoi