21.07.2013 16:39

Uhmatuhma on saapunut meillekin

Moni on kysellyt että eikö Tiara koskaan uhmaa tai ole tottelematon ja aika pitkään sain vastata ihan rehellisesti että ei uhmaa ja tottelee oikein hyvin, mutta viime viikkoina on meilläkin ollut havaittavissa jos jonkinlaista uhmaa ja haluttomuutta toimia sääntöjen mukaan. Tiara on kokeillut rajojaan oikein olantakaa, suurimmaksi osaksi hän testailee niitä pelleilemällä ruuan kanssa (tahtoo […]



09.12.2021 05:00

Luukku 9: Näin meillä kerrotaan joulupukista lapsille

Olen kirjoittanut viimeksi joulupukista vuonna 2016 kun meillä oli vasta kaksi lasta ja he olivat 3- ja 5-vuotiaita. Nyt kun meillä on neljä lasta ikähaitarilla 4kk-10 vuotta, niin on kertynyt ihan hyvin kokemusta tästä meidän tavasta toimia joulupukin suhteen. Ja sehän on kuulkaa toiminut. Taustaa: Me ollaan kerrottu lapsille pienestä asti, että vanhemmat ja muut […]



19.07.2020 20:55

Kesälomaviikon tunnelmat & terkut Oulusta

Moikka! Onpa hassua taas istahtaa tähän kirjoittamaan, siis hyvällä tavalla hassua. Loma vei mennessään ja rentouduin ihan huolella. Ensimmäisinä iltoina tuntui tosi oudolta, että heti lasten mentyä nukkumaan en hyökännytkään tietokoneelle näpyttämään postausta liveksi vaan sain ihan vaan vaikka pötköttää sohvalla lukemassa kirjaa. Se oli virkistävää, ihanaa ja rentouttavaa. Silti olen todennut, että klo 21 […]



16.06.2020 20:05

Kesällä luetaan mitä halutaan – kirjavinkit lapsille & aikuisille

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Wsoyn, BookBeatin & Indieplacen kanssa. Lapsilla on kesäloma ja kaikki aika maailmassa uppoutua kirjojen pariin. Viime viikolla oli sen verran sadepäiviä, että he lueskelivat  ja kuuntelivat äänikirjoja oikein ekstrapaljon päivälläkin. Mutta ei se lukeminen sadetta vaadi, vähintään yhtä ihanaa on lukea tai kuunnella tarinaa ulkona auringossa. Parasta on se, kun […]



18.05.2020 21:37

Toukokuun kuulumisia & fiiliksiä

Mitä meille kuuluu? Kiitos hyvää, sitä samaa, sitä samaa. Näin tulisi vastattua, jos joku nyt kysyisi kuulumisia. Töitä ja kotona oloa, sisustusta ja remontin suunnittelua, pihahommia ja grillausta. Mutta mitä muuta meille oikeasti niiden asioiden ympärillä kuuluu? Se onkin hyvä kysymys. Ihan hyvä pysähtyä sen kysymyksen äärelle hetkeksi. Kuten kirjoitinkin, täällä kotona on hyvä olla […]