01.03.2020 21:00

Uusi elämänvaihe – meillä ei ole yhtään alle 3-vuotiasta

Tajusin tässä juuri, että me ollaan edetty perheenä aivan uudenlaiseen elämänvaiheeseen. Tällä hetkellä meidän perheessä ei ole ketään alle 3-vuotiasta, eikä kukaan ole raskaana. Silloin kun tein positiivisen raskaustestin meidän kuopuksesta kesäkuussa 2016, meidän keskimmäinen oli juuri täyttänyt kolme vuotta. Oltiin yritetty vauvaa jo pidemmän aikaa, eli tavallaan valmistauduttiin vauvaperhe-elämään silloinkin. Raskausaikana ensin migreenit ja […]



28.04.2019 21:00

Ihanat erilaiset perheet: Siiri ja Hannele & kaksi lasta

Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi […]



22.01.2019 20:41

How hard did the years hit you -haaste

Facebookissa on kiertänyt tämä suosittu haaste jo muutaman viikon, ja itsekin osallistuin siihen omalla fb-tililläni jo jokin aika sitten. Mä liityin Facebookiin itse asiassa jo v. 2007, ja tänä vuonna tulee kuluneeksi 12 vuotta siitä, kun sinne liityin. Facebook oli kyllä aivan älyttömän erilainen paikka silloin kun sinne liityin, se muistutti silloin ehkä enemmän jotain […]



06.12.2018 06:00

Luukku 6: Mitä suomalaisuus minulle merkitsee

Hyvää Itsenäisyyspäivää kaikille! Tämän päivän luukussa vähän syvällisempää asiaa, nyt nimittäin pohditaan, mitä suomalaisuus merkitsee minulle. Viime vuonna listasin 100 asiaa, joita rakastan Suomessa, mutta tänään kurkataan vähän syvemmälle ohi saunan ja juhannuksen. Suomihan on maana sellainen, että me aina vähän nolostellaan ja vähätellään kaikkia meidän saavutuksia. Ainakin median perusteella suomalaisten tulisi ajatella, että vaatimattomuus […]



06.11.2018 20:56

Mitä te oletatte minusta?

Tubessa moni on tehnyt videoita siitä, millaisia oletuksia seuraajilla on heistä. Mä halusin tarttua aiheeseen, ja tehdä siitä ihan perinteisen blogipostauksen. Kysyin teiltä instagram storiesissa, mitä te oletatte minusta, ja nyt olen kasannut kaikki teidän oletukset yhteen, ja vastaan niihin! Oli ihan älyttömän mielenkiintoista lukea teidän oletuksia, ja myöskin kovin itsetuntoa hivelevää ja mukavaa. Siis […]