Kuopuksen 1V-juhlat – Winter ONEderland

04.02.2018

Tänään juhlittiin meidän vauvaa, joka täyttää ensi viikolla yksi vuotta! Juhlien alkuperäinen teema oli Winter ONEderland, talven ja 1v iän mukaan, mutta enemmän siitä tuli oikeastaan sellainen talvimetsä-teema. Meidän piti askarrella paaaaljon lumihiutaleita lasten kanssa, ja olin kuulkaa ostanut feikkiluntakin valmiiksi, mutta viikonlopun aikana ei vaan ehditty tehdä niitä. Mutta hei, metsäteema oli meistä kyllä ihana sekin, ja synttärisankari oli innoissaan pupuista ja karhuista. En usko että hän huomasi lumihiutaleiden tai feikkilumen puutosta, hah. Teemaa toteutettiin lähinnä sitten metsän eläinten kautta, esillä oli pupuja, karhuja, ja askarreltiinpa me Oton siskon kanssa vesimelonista myös siili.

Ostin kaikki juhlien koristeet lemppari juhlakaupasta eli Pop-Up Kemuista Eerikinkadulta, ja kakut ja muut leivottiin alusta asti omin pikku kätösin. Juhlien juotavat meille tarjosi Raikastamo näkyvyyttä vastaan.

Me kutsuttiin paljon vieraita, mutta pahin mahdollinen infektioaika verotti monta rakasta vierasta pois. Onneksi saatiin kuitenkin hyvä porukka kasaan silti, ja kyllä täällä kävi aika kuhina, ja tarjottavat tekivät tehtävänsä. Aloitettiin juhlat hyvissä ajoin alkuiltapäivästä, ja osa vieraista viihtyi meillä pitkälle iltaan saakka. Ihana päivä läheisten ihmisten kanssa, ja mikä tärkeintä: itse synttärisankari tuntui nauttivan juhlapäivästään ihan täysillä.

Hän nukahti päiväunille aamupäivällä, ja heräsi juuri sopivasti ennen juhlien alkua punaposkisena pihalta, ja vähän pöllämystyneenä pitkien unien jälkeen. Hän oli vielä vähän totisena siinä aluksi kun oli paljon ihmisiä, koristeita, ääniä ja kaikkea uutta ja jännittävää. Mutta vähän kakkua syötyään, ja ihmisiä pikkuhiljaa moikkailtuaan hän ihan innostui ja touhusi täällä kaikkien muiden muksujen kanssa hymy korvissa, ihan niinkuin ainakin iso tyttö.

Mä leivoin hänelle ihan oman kakun, jossa oli täysjyvävehnäjauhoista tehty pohja, ja kuorrutus kreikkalaista jugurttia, eikä yhtään lisättyä sokeria. Kakun makeutin banaanilla ja omenalla, ja hienosti maistui! Ei tosin muille kuin vauvalle, hah. Mutta hän veteli aivan onnesta soikeana, koska jugurtti on hänen lempparinsa. Tämän ohjeen jaan blogissa myöhemmin.

Me muut syötiin porkkanakakkua, joka onnistui aivan älyttömän hyvin vaikka itse sanonkin! Tein sen Annin Uunista -blogin Maailman paras porkkanakakku -ohjeella, ja todellakin oli maailman parasta porkkanakakkua. Tein ohjeen tuplana, niin saatiin kunnon satsi kakkua ja se riitti koko porukalle.

Kuopus sai ihania lahjoja, ja hoivasi innoissaan vauvanukkea ja nallea, leikki uudella poliisiasemalla, luki ihania kirjoja ja innostui legoeläimistä. Hän sai myös hienot aasikuvioiset housut, joissa kuulemma oli MUUUUUU eli lehmä.

Juhlien jälkeen täällä istui kolme väsynyttä mutta onnellista neitiä rivissä sohvalla, ja katsoi Kaapoa. Oli kuulemma tosi kiva päivä, ja niin oli meillä aikuisillakin. Mä rakastan kyllä järjestää synttärijuhlia, se on niin kivaa. Vaikka juhlien jälkeenkin on kyllä hyvä fiilis aina, sellainen väsynyt mutta onnellinen. Nyt on juhlat ohitse, ja tiistaina juhlistetaan pikkuneitiä vielä perheen kesken sitten oikeana päivänä. <3

Kiitos hurjasti meidän ihanille juhlavieraille mahtavasta päivästä!