27 vuotta tänään

18.09.2018

Täytin tänään 27 vuotta. Wau. Toivoin viime vuonna synttäreillä, että tulevasta vuodesta tulisi edes puoliksi niin ihana kuin edellinen oli ollut, ja ihana vuosi me ollaan tosiaan saatu. Ollaan saatu kokea suuria onnen hetkiä, ja arki on toiminut. Toisaalta kulunut vuosi näiden synttäreiden välissä on ollut ehkä yksi rankimpia ikinä meidän perheelle. Kahden syntymäpäivän välissä ollaan menetetty Oton kanssa kaksi rakasta isovanhempaa, ja se on luonut oman varjonsa moneen asiaan. Vaikka syksy on synttäreiden vuoksi meille suuren ilon aikaa, se on myös suuren surun aikaa, sillä kaikki muutkin meidän perheen suuret menetykset ovat tapahtuneet juuri syksyllä. Tunteet ovat herkässä kaikilla, mutta yhdessä ollaan tästäkin vuodesta selvitty, ja selvitään myös tästä syksystä, vaikka toisina päivinä tekee kipeämpää kuin toisina.

Tämä vuosi on ollut tosi opettava mulle kokonaisuudessaan. Olen oppinut paljon työnteosta, ja oppinut organisoimaan paremmin. Ollaan puhallettu perheenä täysillä yhteen hiileen, ja saatu paljon aikaan. Ollaan myös osattu ottaa iisisti ja irtautua kiireestä ja kiireen tunteesta. Vaikka olisi paljon tekemistä, ei tarvitse tuntua kiireiseltä, kun keskittyy täysillä just siihen mitä on milloinkin tekemässä, eikä aina mieti seuraavaa asiaa.  Läsnäolo on kaikkein tärkeintä. Olen pitänyt lomaa eka kertaa vuosiin, ja se aika on ollut arvokasta.

Viime vuonna sanoin, että ajankulun huomaa vain lapsista, enkä huomaa itsestäni uusia ikävuosia. Tämän vuoden aikana kuitenkin tuntuu, että olen vanhentunut – ehkä ne kaikki aiemmat vuodet kerralla, joita en ennen huomannut. Aiemmin olin aina ajatuksissani parikymppinen, jotenkin olin jämähtänyt siihen ikään jolloin mun elämä muuttui täysin. Nyt musta ei tunnu enää siltä, että mä olen 20, mutta lapset vaan kasvaa. Nyt mä ehkä uskallan sanoa ääneen olevani aikuinen. Nuori aikuinen, mutta aikuinen.

Joskus aiemmin kun olen pohtinut ikää ja aikuisuutta, olen saanut sellaisiakin kommentteja, että eihän mun ikäiset tiedä aikuisuudesta vielä mitään, varsinkaan minä. Mutta kyllä tässä 27-vuotiaana kolmen lapsen, joista yksi koululainen, äitinä ja pari vuotta yrittäjänä oltuani uskallan sanoa olevani jo aikuinen. Me ollaan aina vanhempina hoidettu omat asiamme itse ja opeteltu kaikki Oton kanssa yhdessä. Ja jos jonkun mielestä olen vieläkin ihan lapsi, niin sekin on ihan fine. Varmasti itsekin ajattelen joskus nelikymppisenä, että kylläpä silloin 27-vuotiaana tiesin vähän. Mutta nyt just mulla on oikeus ajatella, että tiedän ihan tarpeeksi ikääni nähden, enkä ole enää teini.

Itsevarmuus on jotain mitä itse olen saanut vasta iän myötä. Varsinkin viime vuonna, puoli vuotta aiemmin synnyttäneenä, olin vielä tosi epävarma omasta kropastani ja etsin itseäni. Nyt olen saanut sen varmuuden. Tiedän kuka olen, rakastan itseäni ja kroppaani juuri sellaisena kuin olen, ja hyväksyn kaikki ne piirteet mitä itsessäni on. Huvittavinta on se, että mun kroppa on melko saman näköinen edelleen kuin vuosi sitten. Muutos on tapahtunut korvien välissä. Enää en uhraa juurikaan ajatuksiani mun kropan ulkonäölle. Käsittelen ennemmin kroppaa hyvinvoinnin kautta: kun pidän itsestäni huolen, voin hyvin ja kaikki toimii, ei ole tarvetta ajatella sen enempää.

Mä uskallan myös sanoa ääneen mitä haluan ja mitä en halua. Uskallan kieltäytyä silloin kun tarve sitä vaatii, tai en halua tehdä jotain. En purista itseäni liian ahtaalle. Uskallan tavoitella mun unelmia, ja uskallan olla miettimättä, että mitä ne muut ajattelevat. Elämä on liian lyhyt siihen, että uhraisin sekuntiakaan voimavarojani sen ajattelemiselle, että entä jos joku ei tykkää mun henkilökohtaisista valinnoista. Ihan sama.

Nämä kuvat on otettu viime viikolla, ennen koko tätä silmä-episodia. Ulkoilutin ekaa kertaa mun syntymäpäivälahjaa. Mutta se onkin jo ihan toinen tarina, siitä lisää myöhemmin. *neule on saatu Kappahlilta. 

Tänä syntymäpäivänä mulla on vain yksi toive: että ennen seuraavaa synttäripäivää ei tarvitsisi menettää yhtään ketään, vaan me ja kaikki läheiset saataisiin olla terveitä ja elinvoimaisia koko seuraava vuosi. Tiedän että se on aika hemmetin suuri toive, mutta toivon sen silti. Eikä taika mene siitä pilalle, että sanon sen ääneen. Kiitos hurjasti onnitteluista, myötäelämisestä, rakkaudesta ja tuesta, joita olen teiltä saanut. Mä rakastan tehdä sisältöä teille, koska te vaan ootte niin mahtavia. <3