Äänikirjavinkit joulun aikaan & ilmainen kokeilujakso

08.12.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä WSOY & Tammi kanssa.

Jouluun on enää reilut kaksi viikkoa ja jouluvalmistelut ovat ainakin meillä jo täydessä tohinassa. On paketoitavaa, siivottavaa ja läpikäytävää. Lähetellään joulukortteja ja suunnitellaan joulun menua. Jos kaipaa omaa rauhaa joulun aikaan, ovat äänikirjat yksi hyvä vaihtoehto saada lapset (tai itsensä) viihtymään tovin ajaksi. Meillä äänikirjat viihdyttävät koko perhettä ja pidän kovasti siitä, että BookBeatista löytyy kuunneltavaa taaperoikäisistä aikuisiin.

Tähän postaukseen olen koonnut meidän viimeaikaisia suosikkeja, joista kaikkia ollaan joko luettu printtikirjoina tai kuunneltu äänikirjoina. Jos äänikirjat eivät ole sinun juttu, niin nämä kaikki toimivat toki loistavasti myös printtinä ja sopivat hyvin myös joululahjaksi. Mahtava aineeton joululahjaidea on muuten BookBeatin lahjakortti, jolla pääsee lukemaan ja kuuntelemaan viimeisimmät uutuudet ja vanhat klassikot, sekä kaiken siltä väliltä.

Äänikirjat pikkulapsille

Tiina Nopola & Mervi Lindman: Siiri-sarja (esimerkiksi uutuus Siiri ja nolo nalle)

Siiri-kirjat ovat ihan meidän lemppareita ja koko laaja sarja löytyy BookBeatista. Tiina Nopolan kirjoittamat ja Mervi Lindmanin kuvittamat Siiri-kirjat naurattavat ja viihdyttävät aikuistakin. Meidän lapsia kirjoissa naurattavat erityisesti Siirin Otto-nimiset kaverit (joita on kolme), tietysti koska  heidän isänsä nimi on Otto. Uusimmassa osassa nimeltä Siiri ja nolo nalle Konmarista innostunut Siirin äiti raivaa kotoa pois kaikki sellaiset tavarat, jotka eivät tuota enää iloa. Siiri taas ei haluaisi antaa mitään pois.  Lopulta pikku-Otto löytää Siirin lelulaatikosta vanhan ja nuhruisen nallen, jonka korva on lähdössä irti. Siirin ja Oton mielestä nallen voi hyvin laittaa kirppiskassiin. Sitten paljastuukin, että se nuhruinen nalle on ainoa esine, josta Siirin äiti EI olisi halunnut luopua! Siiri ja Otot perustavat etsintäpartion nallen pelastamiseksi. Löytyykö kadonnut nalle lopulta?

Disney: Frozen II

Frozen ei tietenkään sen kummempia esittelyitä kaipaa. Frozen-kirjat ja muut Disneyn klassikot löytyvät myös BookBeatista kuunneltaviksi kaikille pienille prinsessafaneille. Frozen II on mielestäni tosi hyvä elokuva ja juoneltaan jopa mielenkiintoisempi kuin ensimmäinen osa. Se toimii loistavasti myös mukaansatempaavana äänikirjana.

Äänikirjat koululaisille

Thomas Taylor: Gargantis

Thomas Taylorin supersuositun Malamanterin jatko-osa Gargantis oli meillä yksi syksyn odotetuimmista kirjoista. Jaana Kapari-Jatan suomentama sarja vie yhtä syvälle seikkailuihin kuin Harry Potter omassa lapsuudessani, mutta on kuitenkin ihan oma erilainen tarinansa. Gargantis palaa Malamanterin maailmaan ja pitää jännityksessään äänikirjana. Kirjan päähenkilöt Herbie Sitrus ja Orvokki Parma jatkavat hullun rohkeita, mutta tehokkaita tutkimuksiaan mystisessä merenrantakaupungissa. Aaverantaa riepottelevat toinen toistaan hurjemmat myrskyt ja on syytä epäillä, ettei niiden alkuperä ole tästä maailmasta. Onko legendaarinen Gargantis tulossa etsimään aarrettaan ja sitä raukkaa, joka sen alun perin vei? Sekä Malamanteri että Gargantis löytyvät BookBeatista. 

Erin Hunter: Soturikissat-sarja

Huippusuositun Soturikissat-sarjan sarjan osia löytyy BookBeatista valtava määrä kuunneltavaksi. Vaikka lapsi olisi maailman kovin äänikirjafani, näissä riittää kuunneltavaa vaikka koko joululoman ajaksi. BookBeatiin on juuri ilmestynyt Soturikissojen uusin Erikoisseikkailu nimeltä Tulitähden tehtävä. Myrskyklaanin päällikkö Tulitähti näkee näkyjä epätoivoisesti pakenevasta kissaklaanista ja saa erikoisen tehtävän: hän lähtee kumppaninsa Hiekkamyrskyn kanssa vaaralliselle matkalle etsimään totuutta ja jälleenrakentamaan muinaista klaania. Tulitähden tehtävä jatkaa Soturikissat-saagan tarinaa ja on ensimmäinen itsenäinen erikoisseikkailukirja, joita on tulossa lisää ensi vuoden aikana.

Erin Hunter: Uljasmaa-sarja

Soturikissojen tekijöiden tuore sarja Uljasmaa jatkui tänä syksynä toisella osalla. Ensimmäinen osa oli meillä ihan hitti ja olenkin kirjoittanut siitä jo aiemmin. Uljasmaa: Savannin laki -kirjassa eläinpäähenkilöt Oka, Taivas ja Peloton saavat yhdistää voimat taistellakseen oikeuden puolesta – ennen kuin Uljasmaan eläinlajien herkkä tasapaino särkyy ikiajoiksi. 

Uljasmaa-sarja on sellainen, että se vie täysin mukanaan ja juoni on aina tosi jännittävä ja tapahtumarikas. Kirjat ovat jo melko pitkiä, mutta äänikirjana niitäkin on helppo lähestyä. Kirjoissa käsitellään vähän synkempiäkin teemoja ja eläinmaailman lainalaisuuksia, joten ihan pikkukoululaisille en välttämättä suosittele, ellei ole aiempaa kokemusta vastaavasta kirjallisuudesta. Meillä kuitenkin esikoinen on lukenut ekan osan 2. luokalla ja toisen osan nyt 3. luokalla. Varmasti tosi lapsikohtaista, että miten käsittelee tällaisia teemoja. Sekä 1. että 2. osa löytyvät jo BookBeatista ja kolmas osa ilmestyy ensi vuonna.

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja: Syvässä päässä

Sarja uusimmassa osassa Heffleyn perhe lähtee lomalle matkailuautolla ja kaikki ei tietenkään mene ihan niinkuin pitäisi, kun heistä on kyse.  Heffleyt päätyvät leirintäalueelle, joka ei olekaan niin paratiisimainen paikka kuin ensisilmäyksellä vaikutti. Tilanne näyttää perheen kannalta huolestuttavalta, kun alkaa sataa kuin saavista kaatamalla ja vedenpinta nousee. Herää kysymys, voivatko Heffleyt enää pelastaa lomaansa – vai onko pohjakosketus jo lähellä. Neropatin päiväkirjan 15. osa ja kaikki aiemmat 14 osaa löytyvät BookBeatista. Neropatin Päiväkirjat ovat maailman suosituinta nuorten kirjallisuutta, eikä syyttä. Ne naurattavat kaikkia pikkukoululaisista teini-ikään saakka. 

Barbara Cantini: Mortina-sarja

Mortina-sarjan kolme kirjaa ovat sellaisia, jotka meillä on luettu tai kuunneltu aivan heti niiden ilmestyttyä ja jo moneen kertaan. Mortina ei ole tavallinen tyttö vaan zombi, joka miettii menisikö hän halloween-diskoon omana itsenään, vai pukeutuisiko noidaksi. Mortina asuu Tuoni-tädin ja koiransa Kaihon kanssa aavemaisessa Villa Tuonelassa. Hän haaveilee ikäisistään leikkikavereista, mutta Tuoni-täti on kieltänyt kaverit, etteivät he pelästy zombi-tyttöä. Täti pelkää, että zombit voitaisiin häätää kodistaan, jossa kyläläiset eivät tiedä heidän asuvan, vaan luulevat sitä autiotaloksi. Uusin osa Mortina ja aavepoikaystävä on aivan ihana! Kirjassa Villa Tuonelan ikkunaan koputtaa yhtäkkiä aavepoika, joka ei muista enää nimeään. Jos nimeä ei löydy, hän saattaa haihtua kokonaan näkyvistä! Onneksi Mortina haluaa auttaa ja ryhtyy selvittämään aavepojan arvoitusta. Mortinat ovat oivaltavia, hauskoja ja sopivat hyvin kuunneltavaksi ja luettavaksi nuoremmillekin kirjafaneille. 

Äänikirjat aikuisille

Elly Griffiths: Siniviittainen nainen

Elly Griffithsin rakastetun brittiläisen Ruth Galloway -sarjan kahdeksas osa ilmestyi tänä syksynä. Elly Griffithsin kirjasarja löytyy kokonaisuudessaan Bookbeatista ja siinä riittää kuunneltavaa vaikka koko joululomalle. Uskonnollisessa kylässä nähdään siniviittaisen Neitsyt Marian ilmestys, ja seuraavana päivänä hautausmaan kupeesta löytyy sinisiin pukeutunut, surmattu nainen. Arkeologi Ruth Gallowayn yliopistoaikainen ystävä kutsuu hänet paikalle ja kertoo saaneensa naispappeja uhkailevia kirjeitä. Ruth alkaa epäillä kirjeiden ja surmatun naisen tapauksen liittyvän jollain tapaa toisiinsa. Ruth Galloway alkaa selvittää tapausta komisario Harry Nelsonin kanssa. Ehtivätkö he ratkaista mysteerin ennen kuin seuraava nainen kuolee? 

Elena Ferrante: Aikuisten valheellinen elämä

Meidän viimeisin lukupiirikirja, Aikuisten valheellinen elämä, joka on vienyt mukanaan Napolin kaduille ja kujille. Kirjan päähenkilön, 12-vuotiaan Giovannan, lapsuus on ohi, kun hän kuulee isänsä sanovan häntä rumaksi. Kirjan raastava alku herätti monenlaisia tunteita. Giovanna haluaa täydellisyyttä tavoittelevien vanhempiensa sijaan tutustua enemmän tätiinsä ja tämän elämään Napolin köyhemmällä alueella. Kirja on taattua Elena Ferrantea ja kuvailevaan tyyliinsä hän johdattaa kirjan kuuntelijan Napoliin niin vahvasti, että tuntuu kuin itse olisi siellä. 

Marja Kihlström: Oikeilla nimillä

Ystäväni, Erityistason (NACS) Seksuaaliterapeutti Marja Kihlström julkaisee huomenna upouuden kirjansa nimeltä Oikeilla nimillä. Se on seksuaalikasvatuskirja koko perheelle ja se tarjoaa tervettä seksuaalikasvatusta ja auttaa suunnistamaan valtavan tietomäärän keskellä. On aika lopettaa tiedon pimittäminen ja antaa seuraavan sukupolven nauttia seksuaalisuuden moninaisista mahdollisuuksista tasa-arvoisesti yksilöä kunnioittaen. Marja puhuu aina lempeästi, ymmärrettävästi ja avoimesti ja odotan tältä kirjalta paljon. Tämä on jokaisen vanhemman tärkeä opus, johon kannattaa syventyä ajatuksella. Löytyy huomenna 9.12. BookBeatista luettavaksi ja kuunneltavaksi. 

ILMAINEN KOKEILUJAKSO BOOKBEATIIN:

Koodilla bihns uudet käyttäjät saavat nyt kuukauden ilmaisen kokeilujakson BookBeatiin. Mä rakastan BookBeatia, se on pitänyt kirjat kiinni mun arjessa jo monta vuotta.


Hyvän mielen äänikirjavinkit + 30 päivän ilmainen kokeilujakso Bookbeatiin

31.03.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä WSOY:n, BookBeatin & Indieplacen kanssa.

Viime viikkoina yksi keino saada hetki omaa rauhaa tai yksi keino matkustaa hetkeksi ihan toiseen maailmaan koko viisihenkisen perheen ollessa 24/7 kotona on ollut kirjoihin uppoutuminen. Tai no, myönnettäköön, ei se ole sitä ollut vain viime viikkoina vaan aina, siitä asti kun opin lukemaan 6-vuotiaana. Kirjat ovat paras mahdollinen keino nojatuolimatkailla tai unohtaa hetkeksi ihan kaikki muu ja antaa vaan hyvän tarinan tai uusien ajatusten viedä. Mä olen itse lukijana sellainen, että kun mä luen kirjaa, en kuule mitään muuta. Maailma voi romahtaa mun ympärillä ja mä en huomaa mitään. Siksi se onkin niin hitsin hyvä keino rentoutua nyt, kun meidän kotona on hiljaista vain öisin.

Aikuisiällä olen myös palannut vanhan innostukseni – äänikirjojen – pariin. Muistatteko teidän lapsuudesta ne pehmeäkantiset kirjat ja satukasetit? Mä taisin kuulua johonkin kirjakerhoon, josta niitä tuli. Rakastin kuunnella satuja kasetilta ja kuuntelin niitä usein vielä silloinkin kun olin jo oppinut itse lukemaan. Nykyisin tykkään kuunnella äänikirjoja niin lenkkeillessä, siivoillessa kuin kotona vaan rentoutuessakin. Esimerkiksi kirkkaassa auringonpaisteessa ulkona on paljon kivempi kuunnella kuin yrittää itse lukea silmiä siristellen. Helposti lähestyttäviä tietokirjoja on tullut äänikirjoina valtavasti tarjolle, ja parhaat niistä toimivat moneen kertaan kuunneltuina ja tarjoavat mulle jotain uutta joka kerta.

Viime aikoina olen lukenut ja kuunnellut tosi erilaisia kirjoja. Välillä olen tykännyt uppoutua enemmän jännittäviin ja koukuttaviin tarinoihin. Toisaalta, olen etsinyt myös inspiraatiota omaan työhön ja rentoutumiseen kirjoista. Olen lukijana aika sellainen fifty-fifty, luen sekä self-helpiä että sitten romaaneja. Tässä postauksessa keskityn enemmän tähän self-help- ja tietokirja-osastoon, sillä tässä tulee nyt monta kirjavinkkiä sellaisista kirjoista, jotka ovat viime aikoina inspiroineet mua erityisen paljon, antaneet voimaa tai opettaneet mulle jotain ihan uutta ja hyödyllistä. Tässä tulee:

Maaret Kallio: Voimana toivo 

Tänään 31.3. sekä kirjana että äänikirjana ilmestynyt Maaret Kallion Voimana Toivo on ihana kirja. En ole lukenut sitä vielä kokonaan, mutta sain ennakkolukukappaleen viime viikolla ja ehdin jo aloittaa kirjan. Mun mielestä Suomen tunnetuin psykoterapeutti Maaret Kallio on aivan asioiden ytimessä. Tässä ajassa me tarvitaan toivoa erityisen paljon. ”Hyvä elämä ei synny täydellisyydestä tai toisiaan seuraavista huippukokemuksista, vaan siitä, että säilytämme toivon hyvään vaikeasta huolimatta. Toivon teemat herättävät lukijan katsomaan elämää rikkain sävyin auttaen vaikean hyväksymisessä ja hyvän vahvassa tavoittamisessa. ” Näin sanotaan kirjan kuvauksessa BookBeatissa ja se on niin totta. Suosittelen tätä kirjaa ihan jokaiselle, josta tuntuu, että toivo on joskus vähän hukassa. Ja jokaiselle, joka haluaa pitää toivosta kiinni.  

Gary John Bishop: Unfu*k yourself

Unfu*k yourself on hyvä kirja kaikille, jotka joskus epäilevät itseään ja pelkäävät epäonnistumista, eivätkä ole tyytyväisiä omiin saavutuksiinsa. Kirja opettaa, ronskilla otteella, armoa ja itsensä hyväksymistä. Vaikka koin jo valmiiksi olevani ihan suht hyvällä tolalla itseni hyväksymisessä, opin kirjasta paljon uutta. Gary John Bishop on Skotlannissa syntynyt henkisen kasvun valmentaja.  Unfu*k yourself on menestysteos, jota on myyty lähes kaksi miljoonaa kappaletta ja käännetty yli 20 kielelle.

Caroline Criado Perez: Näkymättömät naiset 

Tähän kirjaan meidän perheestä tarttui alunperin Otto. Mulla jäi kirjan paperiversio pöydälle lojumaan keittiössä kun olin lukenut siitä takakannen ja Otto päätyi lukemaan kirjaa samalla kun laittoi ruokaa. Yhtäkkiä hän vaan ilmoitti hyvin painokkaasti, että hän aikoo kyllä tehdä kolmen tytön isänä kaikkensa edistääkseen tasa-arvoa tässä maailmassa, koska niin moni asia on niin hiton pielessä. Tiesin kyllä jo etukäteen, että Otto tekee isänä kaikkensa ja meidän omassa tasa-arvoisessa perhekuplassa onkin helppo ajatella, että asiathan on jo ihan hyvin. Mutta tämä mielenkiintoinen kirja kertoo jotain ihan muuta. Nyt tämä kirja on meillä myös lukupiirin kuukauden kirjana, jota itsekin aloin innoissani lukemaan.

Näkymättömät naiset kasaa yhteen piinkovaa faktaa: tuoretta tutkimustietoa, dataa ja kiehtovia esimerkkitapauksia niin lääketieteestä, sosiaalipolitiikasta, teknologiasta kuin kaupunkisuunnittelusta ja osoittaa, kuinka maailma on suunniteltu miesten mittojen mukaan. ”Informaatio, jonka varassa rakennamme ja kehitämme maailmaa, ei olekaan neutraalia vain naiset poissulkevaa. Tähän on aika saada muutos.”. Voin todella suositella tätä kirjaa jokaiselle, joka epäilee äskeistä lausetta, sillä kirjassa kaikki on perusteltu 100% luotettavilla faktoilla. Suosittelen tätä jokaiselle miehelle ja jokaiselle, joka on sitä mieltä, että feminismiä ei tarvita ja tasa-arvo on valmis. Suosittelen tätä myös jokaiselle, joka välittää tasa-arvosta ja feminismistä, sillä tässä on hyvässä paketissa ne faktat, joita kaipaa tueksi keskusteluun. 

Maria Veitola: Toisinpäin 

Sain signeeratun kirjan syksyllä, kun olin kuuntelemassa, kuinka Maria Veitola luki itse kirjaansa ääneen aamiaistilaisuudessa. Nyt Toisinpäin on BookBeatissa kaikkien kuunneltavissa Veitolan itsensä lukemana, mitä suosittelen lämpimästi. Se antaa jotenkin paljon syvemmän kirjakokemuksen, kun Veitola itse lukee – tai vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin. Mä luin kirjan yhdessä päivässä syksyllä, koska se oli tosi helppolukuinen ja mielenkiintoinen. Tämä ei ehkä niinkään ole self help -kirja, mutta sitäkin voimaannuttavampi ja mielenkiintoisempi. Rakastan Veitolan mutkatonta rehellisyyttä. Hän uskaltaa vastata rohkeasti sellaisiinkin kysymyksiin, joiden edessä itse olisin kauhusta kankeana. 

Marja Kihlström: Iso O. – matkaopas huipulle

Marja! Maailman ihanin tyyppi, johon meillä on ollut ilo ja kunnia tutustua podcast-nauhoituksissa ja muissa tilaisuuksissa. Erityistason seksuaaliterapeutti Marja Kihlströmin esikoisteos Iso O. on ollut menestys, eikä syyttä. Marja puhuu seksuaalisuudesta ihanan rennosti ja käytännönläheisesti, mutta silti niin hienotunteisesti ja kauniisti. Luin kirjan jo ennen kuin tutustuin Marjaan paremmin ja olen kyllä ihan sen fani. Siitä voi oppia paljon uutta. Suosittelen kirjaa ihan jokaiselle naiselle, myös kaikille, joista tuntuu jo, että tietävät seksuaalisuudesta ja seksistä ja nautinnosta ihan tarpeeksi. Tämän voi lukea tai kuunnella ja sen jälkeen suosittelen ehdottomasti jatko-osaa Iso O. harjoituskirjaa myös!

Satu Rämö & Hanne Valtari: Unelmaduunarin tilipäivä 

Viime aikoina ehkä eniten mua inspiroinut kirja on kollegoideni Satu Rämön ja Hanne Valtarin kirjoittama Unelmaduunarin tilipäivä – kahdeksan askelta ja tienaat tarpeeksi. Satu ja Hanne kirjoittavat molemmat suosittuja blogeja, mutta lisäksi he ovat molemmat yrittäjiä ja tekevät paljon muutakuin kuin somesisältöä. En ennen kirjaa ollut oikeastaan pysähtynyt sen tarkemmin miettimään esimerkiksi sitä, minkä arvoisena pidän omaa työtuntiani. Mikä on kannattavaa ja mikä ei ole kannattavaa. Olen tienannut ihan tarpeeksi jo pitkään, mutta se ei kyllä ole ollut täysin omaa ansiotani, vaan sen ansiota, että mua on kohdeltu reilusti.

Kaikki eivät tällä alalla ole niin onnekkaita, eivätkä monella muullakaan alalla. Siksi olisi ihan hitsin hyvä ymmärtää itse oman työnsä arvo ja osata nämä asiat. Sain kirjasta ihan älyttömästi uutta puhtia omaan tekemiseeni ja uskon, että tästä tulee hyvä työvuosi. Suosittelen kirjaa ihan jokaiselle, joka hinnoittelee omaa työtänsä itse tai joka edes pohtii yrittäjäksi ryhtymistä. Tämä kirja on tosi käytännönläheinen ja helppolukuinen, mutta myös kiva kuunneltava. Sen ahmaisee nopeasti.

Oskari Saari, Aki Hintsa: Voittamisen anatomia

Yksi kaikkien aikojen suosituimpia äänikirjoja ja yksi ensimmäisiä äänikirjoja, joita itse kuuntelin, on Oskari Saaren ja Aki Hintsan Voittamisen anatomia. Aki Hintsa on tunnettu F1-maailman huipulta, sillä hän työskenteli ennalta ehkäisevään terveydenhuoltoon erikoistuneena lääkärinä ja toimi 11 vuotta Formula 1:ssä varikkolääkärinä ja valmentajana. Hintsa pyöritti myös Genevessä erikoisklinikkaa, jonka asiakkaita ovat kansainväliset huippujohtajat ja -urheilijat.

Tätä kirjaa suositteli mulle alunperin mun ystävä, joka perheineen on elämässä kaikilla mittapuilla todella goals. Sellainen perhe, jota katson todella ylöspäin ja joista inspiroidun aina. Pari, joka on saavuttanut paljon ihan itse, samalla isoa perhettä rakastavasti kasvattaen. Mun ystävä oli lukenut tämän ja saanut tästä inspiraatiota siihen, miten yhdistää treenaaminen mm-tasolla, vaativat opiskelut, työt ja iso perhe. Meidän perhe nyt on vielä aavistuksen pienempi, mutta koen, että meilläkin on joskus ollut haasteita esimerkiksi löytää ne jutut, joita kannattaa priorisoida ajankäytössä. Tämä kirja opettaa juuri sitä. Se sisältää runsaasti ennen julkaisematonta tietoa formulamaailman kulissien takaa sekä Hintsan kokonaisvaltaisen toimintamallin, jota voivat omassa elämässään hyödyntää ihan tavallisetkin tallaajat. Vaikka en mikään formulafani tai huippu-urheilija itse olekaan, sain tästä kirjasta todella paljon irti. Samat metodit, joita huippu-urheilijat käyttävät, ovat päteviä ihan jokaiselle, joka haluaa olla omassa elämässään voittaja ja menestyä niissä asioissa, jotka ovat itselle merkityksellisiä. 

Antti Tuisku: Antti Tapani Kultaturbo 

Tämä on yksi mun kaikkien aikojen lemppari äänikirjoja, tosin tämä Kultaturbo-versio on nyt siis uusittu, jossa on mukana vielä Antin kuulumiset ajalta ennen paluuta. Alkuperäinen elämäkerta ilmestyi vuonna 2018, jolloin sen kuuntelin, mutta nyt kirjasta on tehty uusi versio. Antti Tapani -teoksen uusi, täydennetty versio kertoo Antti Tuiskun koko tarinan: tien tähdeksi, petovuodet sekä sen, kuka on Antti Tuisku vuonna 2020, miltä suomalainen popmusiikki kuulostaa tulevaisuudessa ja miten sitä luodaan. tämä uusittu versio onkin mulla nyt seuraavaksi kuuntelulistalla, kunhan saan Näkymättömät naiset loppuun. 

Frida Ramstedt: Tyylikäs koti! 

Tämä teos on juuri nyt meille tosi ajankohtainen, kun suunnitellaan tulevaa kotia. Nimen perusteella kirja kuulostaa siltä, että siellä on kauniita kuvia täydellisistä kodeista, mutta toteutus onkin ihan muuta. Kirjassa neuvotaan tosi käytännönläheisesti miten kodista saa tyylikkään. Siellä on oikeasti vinkkejä niin asetelmista tyynyjen määrään, huonekalujen järjestelystä valaistukseen, erilaisista yhdistelmistä, tilankäytöstä, kaikesta. Sisustamisen käsikirja ei keskity pikkutavaroihin, huonekaluihin tai trendeihin, vaan sisustamisen perusperiaatteisiin. Ruotsalainen Frida Ramstedt pitää itse suosittua sisustusblogia. Tyylikäs koti kokoaa yhteen sisustussuunnittelijoiden näppärät vinkit, joiden avulla omasta kodista tulee harkitumman näköinen kokonaisuus. 

ILMAINEN KOKEILUJAKSO BOOKBEATIIN:

Jos kaipaat juuri nyt tekemistä, niin suosittelen ehdottomasti rekisteröitymään BookBeatiin ja ottamaan käyttöö 30 päivän ilmaisen kokeilujakson. Koodilla bihns kaikki uudet käyttäjät voivat kokeilla Bookbeatin e- ja äänikirja-palvelua 1kk ajan ilmaiseksi! 


Hiihtoloman lukuvinkit koko perheelle

16.02.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä WSOY:n ja Indieplacen kanssa.

Me ollaan lähdössä nyt hiihtolomalla Ouluun ja matkalle tarvitaan tietty mukaan luettavaa! Meillä on paljon kirjoja pakattuna reissua varten ja mulla on ilo jakaa myös teille parhaat lukuvinkit hiihtolomalle niin lapsille kuin aikuisillekin. Nämä kirjat tosin toimivat loistavasti myös arjessa, jos ei loma juuri nyt ole ajankohtainen. Me ollaan luettu nämä kaikki nyt tässä tammi-helmikuussa ja tykätty kovasti. Kokosin yhteen niin jännittäviä ja ilahduttavia kirjoja aikuisille, lukemista leikki-ikäisten kanssa ääneen, luettavaa itsekseen juuri lukemaan oppineille kuin koululaisillekin.

Me ollaan onneksi siitä onnekkaita, että kenellekään meidän perheestä ei tule paha olo jos lukee autossa tai junassa tms. 3-vuotiaskin nappaa usein mukaan automatkalle kirjan ja monet kirjat meillä on aina autossa mukanakin, sellaiset kestosuosikit. Hän saattaa lukea kirjaa lyhyellä kauppareissullakin autossa, koska tykkää niin kovasti katsella kuvia ja selostaa mitä siellä tapahtuu. Meidän lapset on ihanan rentoja matkakumppaneita pitkillä automatkoilla, koska he yleensä uppoutuvat takapenkillä omiin puuhiinsa, eivätkä muista edes kysellä milloin ollaan perillä. Kirjojen parissa ei todellakaan tule tylsää, eikä kirjoista lopu akku kesken matkan!

Lukuvinkit aikuisille:

Lisa Jewell: Löysin sinut

Lisa Jewell oli aiemmin itselleni tunnettu enemmän chicklit-kirjailijana, joten oli hauska huomata hänen kirjoittaneen jotain ihan uudenlaista. Chickliteistä tutut herkulliset juonikuviot ja hyvin tarkasti kuvaillut ja todentuntuiset hahmot ovat läsnä myös tässä jännittävässä kirjassa. Kirjan juoni on super kiinnostava! Yksinhuoltajaäiti Alice Lake löytää tuntemattoman miehen istumasta rannalta oman talonsa edustalta. Miehellä ei ole nimeä, eikä mitään käsitystä siitä, miten hän on päätynyt Alicen talon edustalle. Samaan aikaan lontoolainen Lily Monrose on huolissaan, koska hänen miehensä ei ole palannut kotiin. Kun hän ottaa yhteyttä poliisiin, poliisi väittää, että hänen miehensä nimistä henkilöä ei ole olemassakaan. Voitte vaan kuvitella, miten jännittävää on kun tämä kuvio alkaa selvitä ja kietoutua yhteen! En voinut laskea tätä käsistäni.

Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen

Jos aiot lukea tänä keväänä vain yhden kirjan, lue tämä. Emmi-Liia Sjöholmin kirja on poikkeuksellisen avoin kirja naiseudesta, seksuaalisuudesta, parisuhteista, vanhemmuudesta ja itsensä etsimisestä ja löytämisestä. Vaikka monet kokemukset ja tunteet olivat kirjassa sellaisia, etten pystynyt ollenkaan samaistumaan, osa ajatuksista taas tuntui jotenkin niin samaistuttavalta. Niin virkistävää, että joku sanoi ääneen sellaisia tunteita ja ajatuksia, joita on joskus itselläkin esimerkiksi teininä ollut ja joiden kanssa on kuvitellut olevansa yksin. Vaikka välillä kirjaa lukiessani suunnilleen haukoin henkeä, että kirjoittiko hän just noin, välillä mä myös nyökyttelin. Välillä tunsin suurta surua ja välillä järkytystä. Tämä kirja räjäytti koko tunneskaalan ja se oli vielä tosi nopealukuinen, joten uppouduin siihen aika täysillä yhdeksi illaksi. Mä tosi harvoin luen Otolle ääneen mitään (koska tykkään uppoutua kirjoihini yksin), mutta tästä kirjasta luin useammankin kohdan.

Beth O’leary: Kimppakämppä

Tämä kirja oli mun tammikuun piristys! Niin hyvän mielen kirja, ettei tosikaan. Luin sen ihan parissa päivässä, vaikka se on aika pitkä. Kirja kertoo lontoolaisista Tiffystä ja Leonista, joista toinen etsii kämppää ja toinen osa-aikaista kämppäkaveria. Leon tekee yötöitä ja haluaa ansaita hieman ekstraa ottamalla osa-aikaisen kämppiksen, joka elää normaalissa päivärytmissä. Tiffy siis nukkuu Leonin sängyssä öisin ja viikonloppuisin, Leon nukkuu sängyssään päivisin ja on viikonloput muualla. He eivät koskaan tapaa toisiaan, mutta he alkavat jättää toisilleen post-it lappuja. Pikkuhiljaa he tutustuvat, ihastuvat, rakastuvatkin, post-it lappujen ansiosta. Kirja pitää loppuun asti jännityksessä ja tarina on vaan aivan ihana.

Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija

Brittityylinen ihana hyvän mielen romaani, jossa kietoutuu yhteen 70-luku ja nykypäivä. Kirja kertoo kahdesta naisesta: 2010-luvulla elävästä Laurasta, joka on päätynyt iäkkään kirjailija Anthony Peardow’n sihteeriksi ja taloudenhoitajaksi ihanaan taloon nimeltä Padua, sekä 70-luvulla elävästä Eunicesta, joka on töissä pienessä kirjakustantamossa. Anthony Peardrow kuolee ja jättää Lauralle todella omituisen perinnön: hän on vuosikymmenten ajan kerännyt työhuoneeseensa tuhansia tavaroita, joita hän on löytänyt milloin mistäkin. Lauran tehtävänä on palauttaa tavarat oikeille omistajilleen Peardrow’n muistiin merkitsemien löytöpaikkojen ja aikojen perusteella. Lopulta Eunicen ja Lauran tarinat yhdistyvät, mutta miten? Se täytyy lukea. Kirja on hyväntuulinen, rönsyilevä ja koukuttava. 

Lukuvinkit ääneen luettavaksi:

Alex Milway: Hotelli Flamingo 

Hotelli Flamingo on niin symppis ja siivittää ihanasti lomatunnelmiin! Me luettiin tämä lasten kanssa iltasaduksi muutamassa päivässä. Tykkään ihan hirveästi kirjan yrittäjähenkisyydestä. 10-vuotias Anna saa perinnöksi hotellin, mikä tietysti kuulostaa ihan unelmalta. Paikan päälle päästessään hän kuitenkin saa huomata, että hotelli on aivan karseassa kunnossa, eikä kukaan halua majoittua siellä.  Anna ei jää neuvottomaksi, vaan alkaa järjestää hotellia kuntoon eläinystäviensä avulla ja pian paikka on entistä ehompi. Hotelli Flamingolla on kuitenkin aika paha kilpailija ja Anna ja eläimet saavat olla aika kekseliäitä, että pärjäävät kovassa kisassa. Kirja oli tosi hyvän mielen kirja ja vaikka sitä suositellaan 6-9-vuotiaille, niin meillä jaksoi 3-vuotiaskin olla lähes kaikkina iltoina mukana kuuntelemassa ja katsomassa suloisia kuvia. Kirja sopii siis hyvin myös alakoululaiselle itsenäisesti luettavaksi. Hotelli Flamingo aloittaa sarjan, joka jatkuu jo toukokuussa!

Muumipeikko ja lohikäärme

No kuka nyt ei tykkäisi muumeista! Tämä on aivan ihana Muumi-satu, joka perustuu Tove Janssonin klassikkotarinaan Maailman viimeinen lohikäärme. Muumipeikko löytää ihan oikean pikkuruisen lohikäärmeen, jolla hän haluaa yllättää Nuuskamuikkusen. Lohikäärme ei kuitenkaan ole kesytettävissä, vaan valitsee itse kehen kiintyy ja luottaa.  Pikkuruinen lohikäärme opettaa muumipeikolle ja ystäville tärkeitä asioita kiintymyksestä ja vapaudesta. Kirjan on sovittanut kuvakirjamuotoon ruotsalaiskirjailija Cecilia Davidsson ja kuvittanut Cecilia Heikkilä. Luettiin tämä yhdessä meidän kuopuksen kanssa ja hän tykkäsi lohikäärmefanina tietysti. Meni hyvin, kun mä fanitan muumeja ja hän lohikäärmeitä.

Sinikka Nopola, Tiina Nopola & Salla Savolainen: Heinähattu. Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen.

Oman lapsuuteni suuri lemppari, Heinähattu ja Vilttitossu.  Aina kun tulee uusi kirja, se on ihan pakko lukea. Nyt tulee sekä elokuva, että elokuvakannella varustettu kirja! Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululaien kertoo siitä, kun Heinähattu on aloittanut koulun. Koulussa Heinähattu oppii paljon uusia ja jännittäviä asioita. Vilttitossusta taas on ihan tylsää jäädä aamulla kotiin ilman Heinähattua. Vilttitossu keksii ovelan juonen päästäkseen mukaan Heinähatun luokan onkiretkelle ja siitä syntyykin sellainen sirkus, että tarvitaan vanhat tutut Alibullenin neidit ja hassut konstaapelit Isonapa ja Rillirousku apuun. Ihan pakko käydä kyllä myös tsekkaamassa tämä leffa lasten kanssa hiihtolomalla! 

Elise Gravel: Olga – Avaruus kutsuu!

Olga on ihan mieletön! Hän on nenäkäs ja pikkuvanha lapsi-eläintieteilijä, joka ilahdutti sekä mua että lapsia. Meitä huvitti erityisesti Olgan ulkoavaruudesta kotoisin oleva olio nimeltä Njää. Olga on kyllästynyt ihmisiin ja haluaa lähteä etsimään Njään kotia avaruudesta. Mulle tuli vähän sellainen fiilis, että Olgassa on jotain samaa henkeä kuin Neropatin päiväkirjassa, tosin päähenkilö on tässä tyttö. Kirja on tehty sarjakuvamuotoon, samaan tapaan kuin Neropatit. Se sopii tosi hyvin sekä itsekseen luettavaksi (heti kun on oppinut lukemaan) tai sitten yhdessä ääneen luettuna.

Lukuvinkit vasta lukemaan oppineille:

Timo Parvela & Mervi Lindman: Ella ja kaverit hiiohoi!

Ellan opettaja on lähdössä ihanalle kesälomaristeilylle vaimonsa kanssa, luonnollisesti ilman oppilaitaan. Ella ja kaverit ovat tietenkin eri mieltä: heidän mielestä kesäloma ilman opettajaa on kuin risteily ilman risteilyisäntää. Eli mukaan on tietenkin päästävä! Opettajan rentouttava kesälomaristeily onkin kaikkea muuta. Siitä kehkeytyy jännittävä seikkailu, mikä ei varmaan yllätä ketään Ella-fania. Tämä kirja sopii aivan mainiosti luettavaksi alakouluikäisille itsekseen. Pakko vielä sanoa, että tykkään ihan hirveästi Mervi Lindmanin kuvituksista, oli kyseessä kirja kuin kirja. Meillä on vaikka kuinka paljon Mervi Lindmanin kuvittamia kirjoja, kun ne aina pomppaavat silmään ihastuttavien hahmojen vuoksi!

Mortina: Kuoliaaksinaurattava juttu

Tämä on yksi niitä kirjoja, joista meidän eskarilainen innostui niin kovin, että luki muutamassa päivässä itsekseen koko kirjan. Lisää Mortinaa meille todellakin! Mortina ei ole tavallinen tyttö vaan zombi, joka miettii menisikö hän halloween-diskoon omana itsenään, vai pukeutuisiko noidaksi. Mortina asuu Tuoni-tädin ja koiransa Kaihon kanssa aavemaisessa Villa Tuonelassa. Hän haaveilee ikäisistään leikkikavereista, mutta Tuoni-täti on kieltänyt kaverit, etteivät he pelästy zombi-tyttöä. Täti pelkää, että zombit voitaisiin häätää kodistaan, jossa kyläläiset eivät tiedä heidän asuvan, vaan luulevat sitä autiotaloksi. Mortina haluaa kovasti kavereita ja Halloween-juhlan lähestyessä hän keksiikin mainion keinon ystävystyä toisten lasten kanssa! Meidän eskarilainen on aina tykännyt hirviöistä ja jännittävistä aiheista, joten tämä oli oikein nappivalinta hänelle. 

Kokkiklubi – Siivoushirviö

Kokkiklubi kuuluu WSOY:n Lukupalat-sarjaan, joka on suunnattu juuri lukemaan oppineille ja alakoulun ensimmäisiä luokkia käyville. Kun meidän eskarilainen on lukenut tätä, olen kuullut aika monta naurunpyrskähdystä. Hän luki tämänkin melko nopeasti ja on ilahduttavaa huomata, miten innoissaan toinen on siitä, kuinka lukeminen muuttuu kokemuksen myötä helpommaksi ja helpommaksi. Kokkiklubin keittiö on täynnä tahmeaa sateenkaarenväristä pehmismassaa, siis yksisarvisen oksennusta. Kuka siivoaisi sen? Rosmariini tarttuu haasteeseen vastahakoisesti, sillä siivoaminen ei sovi noidillei. Hän taikoo paikalle siivoushirviön ja siitäpä vasta soppa syntyykin! 

Lukuvinkit jo vähän koululaisille:

Martin Widmark & Helena Willis: Rakkausarvoitus. Lasse-Maijan etsivätoimisto

Lasse-Maijat olivat ekoja koululaisten kirjoja, joita meidän esikoinen aikanaan alkoi lukemaan. Hän ahmi näitä jo 6-vuotiaana  ja edelleen lukee mielellään uudet osat, vaikka muuten onkin jo siirtynyt vähän haastavampiin kirjoihin. Suosikkisarjan uudessa tarinassa Lasse ja Maija ratkovat keräysrahojen varkautta. Vallilassa järjestetään rakkausfestivaalit, joiden avulla kerätään rahaa maailman vähävaraisille lapsille. Muhammed Karaatti on luvannut maksaa 50 senttiä jokaisesta pususta, jonka Lasse ja Maija onnistuvat kirjaamaan ylös. Kaupunkilaiset pussailevat siis sydämensä kyllyydestä, kunnes karu todellisuus paljastuu: keräysrahat on varastettu! Kuka voi olla niin sydämetön, että ryöstää köyhien lasten rahat? Ja miksi Muhammed Karaatti hiiviskelee iltahämärissä museonjohtajattaren toimiston lipeillä?

Maailman viimeiset tyypit: Painajaiskuningas

Suositun zombie-mättö-seikkailu-komediasarjan kolmas osa. Meidän esikoinen on katsonut tätä sarjaa Netflixistä ja sarja siis perustuu näihin kirjasarjan kolmeen ensimmäiseen kirjaan. Hän on lukenut sarjan innostamana myös nämä kirjat ja piti kovasti tästä kolmannesta osasta myös. Kirjassa Jack hurjastelee autollaan pitkin katuja ja taistelee zombeja ja hirviöitä vastaan parhaiden kavereidensa, sekä sekalaisen monsterijoukon kanssa. Yllättäen käykin ilmi, etteivät he ehkä olekaan maailman viimeiset tyypit. Se ilahduttaa kaikkia muita paitsi Jackiä, joka pelkää että hänen täydellinen jenginsä hajoaa, jos muut löytävät coolimpaa seuraa.

Toivottavasti löysitte tästä kivoja lukuvinkkejä! Mä olen muuten liittynyt tässä alkuvuodesta myös lukupiiriin, mikä on ollut tähän asti ihan huikea kokemus. Jotain ihan uutta ja jotenkin niin mielenkiintoista ja virkistävää, kokonainen uusi maailma on auennut. Mä olen lapsesta asti rakastanut lukemista, mutta etenkin nuorempana tuntui, että en kauheasti löytänyt ihmisiä, jotka olisivat lukeneet mun kanssa samoja kirjoja ja joiden kanssa niistä olisi voinut keskustella. Lukupiiri on ihan mieletön, koska kaikki lukevat samaa kirjaa ja sitten siitä voi keskustella yhdessä ja vaihtaa ajatuksia ja löytää ihan uusia näkökulmia. Puhumattakaan siitä, että tulee luettua myös kirjoja oman mukavuusalueen ulkopuolelta! Suosittelenkin tässä ehdottomasti perustamaan vaikka mini-lukupiirin: sopikaa kaverin kanssa yhteinen kirja, jonka molemmat luette tai kuuntelette vaikka hiihtoloman aikana ja sitten tapaatte vaikka kahvin (tai pizzan) merkeissä ja juttelette siitä, mitä luitte ja mitä ajatuksia heräsi.

Mitä kirjoja te olette lukeneet alkuvuodesta? Mikä kirja toimii parhaiten lomalukemisena? 


Joulun ihanimmat kirjalahjat jokaiselle

20.12.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä WSOY:n ja Indieplacen kanssa.

Olen niin fiiliksissä siitä, että tänä vuonna olen saanut luettua niin paljon. Olen lukenut enemmän kuin menneinä viitenä vuotena yhteensä. Lukeminen on niin parasta, eikä takaisin vanhaan suosikkiharrastukseen kiinni pääseminen vaatinut muuta kuin pienen annoksen päättäväisyyttä ja ison annoksen mielenkiintoisia, ajatuksia herättäviä ja koukuttavia kirjoja. Ja niitä olen todellakin siis löytänyt! Tässä postauksessa vinkkaan parhaat kirjalahjat jouluksi 2019 kaikille vauvasta vaariin. Nämä kirjat ovat löytyneet omalta lukulistalta tänä vuonna ja/tai löytyvät lahjasäkistä paketoituna omille sukulaisille tai ystäville. Jos ei tältä listalta löydy sopivaa kirjaa niin sitten on kyllä maailmankirjat sekaisin, sillä tässä on oikeasti jokaiselle jotain!

Kirjalahjat alle kouluikäisille ja/tai yhdessä luettavaksi

Sinikka Nopola ja Tiina Nopola, kuvitus Salla Savolainen: Heinähattu, Vilttitossu ja kana

Heinähattu ja Vilttitossu oli mun suurimpia lemppareita omassa lapsuudessa. Ahmin niitä kirjoja oikeasti monta päivässä aina lomilla ja viikonloppuisin. Sarjan uusin tulokas, Heinähattu, Vilttitossu ja kana on vähintään yhtä hauska kuin aiemmat osat. Luettiin se iltasatukirjana nyt syksyllä ja se kelpasi kaikille taaperosta tokaluokkalaiseen. Kirjassa Vilttitossu on yksinäinen, sillä Heinähattu on lähtenyt sulkapalloleirille. Alibullenin neidit kuitenkin löytävät Vilttitossulle uuden ystävän, Anita-kanan. Vilttitossu opettaa sille temppuja ja kana osoittautuu niin mahtavaksi ystäväksi, että Vilttitossu ottaa sen nukkumaan Heinähatun sänkyyn. Heinähatun palatessa Anita-kana yhtäkkiä katoaa, mistä alkavat suuretsinnät. Yllättävä löytö muuttaa Anita-kanan koko elämän.

Vuokko Hurme & Anni Nykänen: Karkkikirja

Karkkikirjassa kerrotaan hauskoja faktoja ja nippelitietoa mistäs muustakaan kuin karkista. Me luettiin tämä syksyllä iltasatuna ja lapset tykkäsivät tosi paljon. Kirjassa kerrotaan karkkien historiaa ja mukana on myös hauskoja testejä ja pelejä. Mahtava kirja yhdessä lasten kanssa luettavaksi vaikka konvehtirasian kera.

Elina Hirvonen & Mervi Lindman: Prinsessa Rämäpää ja vessasanat

Prinsessa Rämäpää on pikkuinen tyttö, mutta myös taikavoimia omaava prinsessa.  Hän aloittaa eskarin, mutta kaikki ei mene ihan niinkuin hän suunnitteli. Kaikki tuntuu menevän ihan päin prinkkalaa ja Rämäpään päässä on pelkkiä vessasanoja! Hauska kirja nauratti meillä koko perhettä taaperosta Ottoon. Siis meidän taapero aivan ulvoi naurusta, kuten kuvista näkyy. Tätä on kyllä kiva lukea yhdessä ja tarina on aivan super hellyyttävä, muutamasta vessasanasta huolimatta (tai juuri niiden takia).

Disney elokuvasuosikit: Frozen II

Tämä kirja johdattelee uuden elokuvan tarinaan, eli tästä kaikki vasta alkaa! Upea kuvitettu tarina, joka kannattaa lukea ennen kuin käy katsomassa joulupäivänä ilmestyvän uusimman elokuvan.

Disney Frozen: Lumen valtakunta

Tämä kirja on syvempi katsaus upean satumaiseen Arendeliin, sekä Kuningatar Elsan ja Prinsessa Annan lumoavaan linnaan. Kirjassa esitellään Arendelin linnaa ja kaupunkia ja kerrotaan paljon hauskoja juttuja, joita ei muuten tietäisi mistään.

Pikkukakkosen iltasatukirja

Pikkukakkosen iltasatukirjassa on 20 ihanaa tarinaa lapsista, aikuisista, eläimistä ja esineistä. Kokoelmakirjassa on satuja kahdeksalta tunnetulta kirjailijalta, mm. Juha Itkoselta, Tuomas Kyröltä ja Heli Laaksoselta. Kirjan mukana tulee myös CD, jolla Pirkka-Pekka Petelius tulkitsee satuja, eli niitä voi myös kuunnella. Aivan hurmaavia ja juuri sopivan mittaisia iltasatuja niihin iltoihin, kun ei jaksa tai ehdi lukea kokonaista kirjaa. Suosittelen kaikille leikki-käisille ja heidän vanhemmilleen lämpimästi.

Kirjalahjat koululaisille, jotka lukevat itse

Sinikka ja Tiina Nopola: Risto Räppääjä ja ujo Elmeri

Tämäkin luettiin nyt syksyllä iltasaduksi koko porukalle. Myös taapero jaksoi hyvin kuunnella! Risto Räppääjät sopivat luettavaksi niin yksin kuin yhdessäkin. Uusimmassa kirjasssa Riston ja Rauhan luo tulee vierailulle ujo Elmeri-niminen poika, joka ärsyttää Ristoa. Kirjan lopussa Elmeri kuitenkin osoittautuu ihan teräväksi kaveriksi, josta on Ristollekin iloa. Kirja nauratti alusta loppuun asti.

Riina ja Sami Kaarla: Pet Agents: Täältä tullaan lemmikit & Pet Agents: Varkaan jäljillä

Pet Agents -sarja kertoo Kati-e -nimisestä tytöstä ja hänen rakentamastaan lentorobotista nimeltä Ti-bot. Yhdessä he ovat Pet Agents ja ratkovat kaikki lemmikkeihin liittyvät pulmat. Kirjoissa on sopivasti tekstiä ja runsaasti kuvitusta, sopivat siis hyvin sellaisillekin koululaisille, jotka ovat aika vasta oppineet lukemaan. Kirjasarjan kolmas osa ilmestyy keväällä 2020. Meidän esikoinen on lukenut jo molemmat nämä ja tykkäsi kovasti molemmista.

Paula Noronen ja Terese Bast: Supermarsu ja kavala koodi

Supermarsu on yksi meidän koululaisen lemppari-kirjasarjoista ja uusin osa on varmasti hänelle mieluisa lahja myös. Se odottaa paketoituna jouluaattoa. Uusimmassa osassa Emiliaa pännii kun kaikki pelaavat kännyköillään Anteron tähti -peliä aamusta iltaan, jopa opettajat. Emiliakin rakastaa pelaamista, mutta uudessa pelissä on jotain tosi outoa. Koko kaupunki talsii kuin hypnotisoituneena nenä kiinni ruudussa. Miksi Rasva-Anteron isän kehittämä peli koukuttaa niin pahasti? Supermarsu ja Emilia ratkaisevat mysteerin ja heidän täytyy pelastaa kaupunki tuholta!

Jeff Kinney: Neropatin päiväkirja 14: Remppaa pukkaa

Vähän aikaa sitten ilmestynyt Neropatin päiväkirjan 14. osa on nauruhermoja kutkuttavaa hauskanpitoa alusta loppuun asti. Kirja on helppo lukea ja se on tehty hauskasti sarjakuvatyyppisesti. Meidän esikoinen luki sen yhdessä päivässä ja vähän aikaa sitten hän kertoi lukeneensa sen vielä toisenkin kerran, kun se oli vaan niin hyvä. Neropatin päiväkirjan 14. osassa Heffleyn perhe saa yhtäkkiä perinnön ja päättää rempata kotinsa aivan uuteen uskoon. Pian kuitenkin selviää, että remppahommissa piilee vaara. Kun tilanne ajautuu kriisiin, ei ole enää selvää voiko perhe edes jäädä taloon vai joutuvatko he muuttamaan pois!

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras & Huijarin oppipoika

Taikuri ja Taskuvaras aloitti maagisen fantasiatrilogian, joka on täynnä silmänkääntötemppuja, romantiikkaa ja jännitystä. Toinen osa Huijarin oppipoika ilmestyi tänä keväänä. Kirjoissa seikkailee Mina, joka asuu kadulla ja varastelee henkensä pitimiksi. Tom taas on nuori keksijä ja taikuri, jonka Ihmeiden teatteri lumoaa yleisönsä ilta illan jälkeen. Mina ja Tom kohtaavat 1800-luvun Helsingissä ja heidän kohtalonsa kietoutuvat alusta asti yhteen. Molempien menneisyydessä on pahoja selvittämättömiä asioita ja Mina ja Tom joutuvat juonittelun pyörteisiin ja ajojahtiin, josta voi selvitä vain rohkeudella. Tämä sarja sopii jo edistyneemmille lukijoille ja fantasian ystäville.

Kirjalahjat dekkarien ystäville

Ilkka Remes: Kremlin nyrkki

Ilkka Remes on mulle tuttu jo lapsuudesta, mun äidin ja papan kirjahyllyistä. Niitä on tullut itsekin luettua monen monta ja uusinta kirjaa Kremlin nyrkkiä on ehditty tituleerata jo Remeksen parhaaksi. Annettiin tämä Oton isälle isänpäivälahjaksi ja paketoin tällaisen myös omalle papalleni joulupakettiin.

Max Seeck: Uskollinen lukija

Suomen kärkitrilleristeihin lukeutuvan Max Seeckin neljäs dekkari Uskollinen lukija on ihan älyttömän koukuttava kirja, joka yllättää ihan koko ajan! Luin tämän nyt syksyllä, enkä meinannut malttaa laskea kirjaa käsistäni hetkeksikään. Menestyskirjailijan vaimo murhataan tavalla, joka on kopioitu suoraan hänen kirjastaan. Seuraa murha-aalto, joka järkyttää kaiken nähneitä poliisejakin. Max Seeckin teosten käännösoikeuksia on myyty useisiin maihin, enkä todellakaan ihmettele miksi!

Arttu Tuominen: Verivelka

Verivelka aloittaa uuden DELTA-sarjan, joka kuvaa suomalaista poliisiyksikköä tuoreella tavalla. Sarjassa poliisiyksikkö ratkoo traagisia rikoksia, jotka laittavat heidät pohtimaan myös omia tekojaan ja arvojaan. Verivelka -kirjasa Porin Ahlaisissa tapahtuu raaka surmatyö. Tapauksella on useita silminnäkijöitä, mutta vain vähän surijoita. Perheenisä ja komisario Jari Paloviita ryhtyy selvittämään tapausta, johon pian kietoutuvat mukaansa myös hänen omat poikavuosien kovat muistot, joita ei voi pyyhkiä pois. Tätä ajattelin itse joulupakettiin appiukolle.

Kirjalahjat tunteita herättävien tarinoiden ystäville

Suvi Vaarla: Westend

Luin Westendin mun ja Oton mökkireissulla. Siinä on hurjasti tuttuja yksityiskohtia omastakin lapsuudesta 90-luvulta. Se on kiehtovaa ajankuvaa ja Suvi Vaarla kirjoittaa tosi koskettavasti Elinasta ja hänen perheestään, joka ensin nauttii nousukaudesta ja sitten tippuu kovaa ja korkealta laman iskiessä kunnolla Suomeen. Westend kertoo tosi tarkkanäköisesti lama-ajan nuorista, jotka eivät uskalla kiintyä liikaa, koska kaikki mikä ihmiselle voidaan antaa, voidaan myös ottaa pois. Tunnistan noita tunteita myös itsestäni: kun on kokenut oman äidin vakavan sairastumisen kuin salaman kirkkaalta taivaalta, se pelko siitä, että kaikki vaan loppuu yhtäkkiä, on aina läsnä. Ihan älyttömän hyvä kirja!

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen

Kerjäläinen on koukuttava, viihdyttävä ja siihen on helppo tarttua. Sofie Sarenbrant kyllästyi itse lukemaan rikoskirjoja elämäänsä tympääntyneistä rikospoliiseista ja kehitti oman, raikkaan nuoren perheellisen poliisin Emma Skjöldin, jolle tuntui heti olevan kysyntää. Sofie Sarenbrantin dekkarit on sopivan kevyttä, mutta kuitenkin älyttömän jännittävää luettavaa. Sarenbrant palkittiin juuri Ruotsissa vuoden parhaana dekkarikirjailina, enkä todellakaan ihmettele miksi. Itse luin kirjan ihan muutamassa päivässä, vaikka meneillään oli yksi syksyn tapaamisten ja työntäyteisimmistä viikoista. Oli tarpeeksi koukuttava kirja, niin tuli otettua kirja esiin helposti silloinkin, kun aikaa lukea oli vain pieni hetki.

Jussi Nikkilä: Näyttelijä

Näyttelijä on näyttelijä Jussi Nikkilän esikoisromaani, joka on kaunistelematon kuvaus itsensä kadottamisesta ja ulkopuolisuudesta, siitä mitä tapahtuu, kun mahdollisuuksia täynnä ollut maailma alkaa näyttää vieraalta ja pelottavalta. Kirja kertoo siitä, kun teatterikoulusta valmistunut näyttelijä on menestynyt ja päässyt elokuviin ja näytelmiin, mutta yhtäkkiä roolit loppuvat ja näyttelijä jää kotiin hoitamaan pientä tytärtä. Päivät toistuvat samankaltaisina ja kertojasta alkaa tuntua, että hän on menttänyt jotain, mitä ei voi saada enää koskaan takaisin. Olin kuuntelemassa kun Jussi Nikkilä itse luki kirjaa ääneen ja siinä kuunnellessani mun eka ajatus oli, että Otto tykkäisi tästä kirjasta. Otto tykkää lukea, mutta hän ei silti lue paljoa kirjoja. Näyttelijän hän kuitenkin luki ihan ennätysajassa ja tykkäsi niin paljon, että siteerasi kirjaa mulle jatkuvasti. Olin siis oikeassa! Pitää itsekin lukea tämä pian.

Kirjalahjat heille, jotka pitävät elämäkertakirjallisuudesta:

Maria Veitola: Toisinpäin

Maria Veitola antoi seuraajille mahdollisuuden kysyä häneltä ihan mitä tahansa ja kirjassa hän vastaa seuraajien kysymyksiin. Kirja on suunniteltu niin, että sitä voi alkaa lukemaan ihan mistä kohdasta vaan, vaikka keskeltä tai lopusta. Mä luin tämän yhden iltapäivän aikana ja tykkäsin kovasti. Oli mielenkiintoista lukea Marian näkemyksistä kaikesta maan ja taivaan välillä ja mun mielestä kirjan idea oli tosi hauska ja erilainen. Toisinpäin sopii kaikille Veitola-faneille loistavasti! Mulla oli kunnia tavata Maria kirja-aamiaisella ja sain vielä omistuskirjoituksen mun kirjaan.

Beata & Malena Ernman & Greta & Svante Thunberg: Sydämen asialla – perhe ja planeetta kriisissä

Ilmastoaktivisti Greta Thunbergin ja hänen perheensä koskettava tarina. Greta Thunberg nousi maailmanlaajuiseen julkisuuteen elokuussa 2018 ryhtymällä koululakkoon saadakseen huomiota ilmastokriisille. Ilmastokysymyksestä tuli Gretalle intohimo ja elämän tarkoitus. Tämä kirja kertoo Gretan ja perheen tarinan jo lapsuudesta asti ja se on todella ajatuksia herättävää luettavaa. Yksi mun suosikkikirjoista tänä syksynä ehdottomasti. Sydämen asialla sopii kaikille, joita tämä aihe kiinnostaa.

 

Aineettomat kirjalahjat: Kuunteluaikaa BookBeatiin

Bookbeatin lahjakortti on aina varma vaihtoehto, jos ei osaa päättää minkä kirjan antaisi tai ei halua antaa fyysistä lahjaa. Bookbeatista löydät kaikki nämä, sekä esimerkiksi supersuositun Soturikissat -kirjasarjan, jonka ensimmäiset 10 osaa ilmestyi sinne TÄNÄÄN! Soturikissat on Erin Hunterin mahtava fantasiakirjasarja kouluikäisille, josta on tullut ihan huikea ilmiö. Sarjan ympärille järjestetään tapahtumia ja sen ympärille on syntynyt mahtava yhteisö. BookBeatin lahjakortti on mahtava viimehetken lahja ihan jokaiselle.

Tykkäättekö te antaa kirjalahjoja? Mikä on teidän lemppari-kirja, jonka olette lukeneet tänä vuonna?


Kuunneltavaa kesäpäiviin

16.07.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä BookBeatin & Indieplacen kanssa.

Viime vuonna mä haastoin itseni lukemaan enemmän ja jossain vaiheessa sainkin luettua ja kuunneltua kirjoja ihan hyvään tahtiin. Mä rakastan lukemista, se on ainoa harrastus, joka on seurannut läpi mun jokaisen elämänvaiheen. Arjen keskellä kirjoihin tarttuminen on mulle kuitenkin vaikeampaa kuin se oli teini-iässä, tai kuin se oli vaikkapa äitiyslomalla. Syksyn ja talven kiireissä kirjat jäivät multa lähes kokonaan. Havahduin maaliskuussa siihen, että en ollut saanut edes Otolta joululahjaksi saamaani, itse toivomaani romaania luettua puoliväliin. Se pysäytti.

Päätin raivata kirjoille aikaa, koska totuus on se, että ei mulla ole milloinkaan niin kiire, ettenkö saisi kirjaa kahlattua vaikkapa viikossa tai kahdessa. Kyse on valinnoista. Mä valitsin puhelimen selailun tai sarjan katsomisen useammin kuin lukemisen, koska se oli niin helppoa. Oton ollessa kotona mun kanssa päivisin, en myöskään tehnyt sitä, että olisin kuunnellut äänikirjoja pyykkejä laittaessani tai siivotessani. Ennemmin me höpöteltiin yhdessä ja laitettiin pyykit yhdessä. Lenkilläkin kävin yhdessä kaverin kanssa, enkä silloinkaan kuunnellut mitään.

Maaliskuussa päätin, että tilanteeseen on saatava muutos. Otin kirjoille erikseen aikaa aamuisin. Tein siitä itselleni rutiinin, että aamukahvia juodessani mä luin aina kirjaa. Se toimi, pian huomasin taas koukuttuvani kirjoihin ja löytäväni niistä sen ilon ja fiiliksen, jota kaipasinkin. Juuri sen kutkuttavan jännittävän uppoutuneen fiiliksen, jota mä en saa selaamalla Facebookia tai lukemalla uutisia.

Sen jälkeen kun lapset jäivät kesälomalle, en ole edes erikseen varannut aikaa lukemiselle. Olen vaan uppoutunut kirjoihin ja nytkin kahlasin Kevin Kwanin kirjoittaman yli 500-sivuisen Ökyrikkaat aasialaiset -kirjan läpi alle viikossa. Kesä on parasta aikaa mun lukemisen kannalta, vaikka toisaalta nautin hirveästi niistä pimenevistä syysilloista viltin alla teemuki ja kirja kädessä, joille aion _ihan_ varmasti ottaa aikaa ensi syksynä, arjesta viis. Nyt kesällä olen myös lenkkeillyt paljon yksin ja kuunnellut samalla äänikirjoja. Iltaisin on myös ihana rentoutua sängyssä pimeässä äänikirjaa kuunnellen.

Tällä hetkellä mä kuuntelen BookBeatista ehkä koskettavinta kirjaa, jota olen ikinä kuunnellut. Sen nimi on Auschwitzin tatuoija. Kirja kertoo Lale Sokolovista, joka oli Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä paitsi vanki, myös tatuoija, joka tatuoi vankinumeroita keskitysleirin muille vangeille. En paljasta enempää, mutta kerron vaan, että oikeasti tämä kirja koskettaa mua niin paljon. Mä olen aina ollut hirveän kiinnostunut nimenomaan toisen maailmansodan aikaisista tapahtumista, ehkä siksi, koska niistä ei kuitenkaan ole vielä niin pitkä aika ja juuri siksi ne tuntuvat niin käsittämättömiltä. Tämä kirja on ihan älyttömän merkittävä mulle, enkä malta odottaa, että saan koko tarinan kuunneltua loppuun.

BookBeatista löytyy paljon kesäkuunneltavaa, kuten esimerkiksi mun viime kesän paras kirja, Maria Veitolan Veitola ja Eva Frantzin koukuttava dekkari Sininen Huvila, joka kertoo bloggaajaan kohdistuneesta rikoksesta. Sen mä osittain luin ja osittain kuuntelin viime vuonna, molemmat onnistuvat BookBeatissa kätevästi. Se oli super mielenkiintoinen! Tällä hetkellä BookBeatin kuunnelluimpana komeilee Michelle Obaman Minun tarinani, jonka mä myös luin tänä kesänä. Se oli tosi koskettava ja inspiroiva kirja, joka herätti paljon ajatuksia. BookBeatin kuunnelluimmissa on myös Camilla Läckbergin Kultahäkki, joka sai mut innostumaan Läckbergin kirjoista ylipäätään. Aivan loistavia! Aiemmin mainitsemani Kevin Kwanin Ökyrikkaat aasialaiset löytyy  muuten myös BookBeatista.

Mä rakastan sitä, miten BookBeatin avulla kirjat kulkee aina mukana. Jos tulee yhtäkkiä metrossa sellainen fiilis, että hei voisin lukea kirjaa, niin se on mukana puhelimessa. Tai jos reissuun lähtiessä unohtaa pakata juuri ostetun uuden lempikirjan mukaan, sen voi lukea tai kuunnella BookBeatista, koska siellä on kaikki uutuudetkin. Puhumattakaan siitä, miten paljon tilaa säästyy matkalaukusta, kun ei tarvitse raahata tiiliskivikirjoja mukana. BookBeatissa on myös offline-toiminto, jonka avulla kirjoa voi kuunnella myös ilman nettiyhteyttä, eli vaikka lentokoneessa. Mä tiedän mitä mä teen lentomatkalla Mallorcalle syyskuussa, ainakin sen aikaa kun taaperon vahtivuoro on Otolla.

Musta on ihanaa, että olen löytänyt kirjat uudelleen. Kirjoilla on niin paljon annettavaa ja opetettavaa. Mikään ei myöskään rentouta mua niin kuin hyvään kirjaan syventyminen. Olen älyttömän iloinen siitä, että olen saanut siirrettyä saman lukuinnon myös meidän esikoiselle. Hän on lukenut tämän kesän aikana enemmän kirjoja kuin minä koko vuonna, vaikka mäkin olen kirinyt tahdissa.

KUUNTELE ILMAISEKSI 1kk BOOKBEATIA!

Koodilla BIHNS pääsette nyt kuuntelemaan BookBeatia 1kk ajan ilmaiseksi. Koodi on voimassa ainoastaan uusille BookBeat -asiakkaille. TÄMÄ LINKKI vie teidät suoraan tilaussivulle, mihin koodi on automaattisesti syötettynä.