Tekemistä Oulussa

24.07.2020

Niin vaan meilläkin on vierähtänyt jo viikko täällä Oulussa! Mukavaa, kun on ollut aikaa rauhassa nähdä ihmisiä ja tehdä kaikkea mitä on halunnut, eikä ole tarvinnut tunkea päiviä liian täyteen. Ajattelin vinkata muutamia kivoja paikkoja, joissa käydä tai mitä tehdä täällä Oulussa, jos teillä on tänne päin asiaa tänä kesänä.

Parhaat kirppikset Oulussa:

Järkikirppis: Raksilassa vanhan Euromarketin tiloissa on iso kirppis, jossa on paljon kaikkea. Jos etsit astioita tai retroesineitä keittiöön, tämä on THE place to be. Sieltä voi löytää satunnaisesti myös kivoja vaatteita, kenkiä tai asusteita. Joitakin huonekaluja on myös myynnissä.

Saaga  Second Hand: Kuulin tästä Oton serkun vaimolta, muuten olisi jäänyt pieni ja kaunis liike Albertinkadulla täysin huomaamatta. Myynnissä naisten vaatteita, asusteita ja kenkiä sekä paikallisten käsityöläisten uusia töitä pieniä eriä. Todella siisti ja myös tyylikäs valikoima. Bongasin esim useammat hyväkuntoiset Conversen tennarit (olivat väärää kokoa), paljon kivoja mekkoja ja hameita yms. Valikoima oli harkittu ja kauniisti esillä.

Vadelmatarha: Oulun paras (ehkä myös ainoa?) lastenvaatekirppis. Vadelmatarhalta voi tehdä lähes aina hyviä lastenvaatelöytöjä. Itse löysin viimeksi Vimman mekon kuopukselle ja tarjolla oli paljon muitakin ihanuuksia, joita olisin voinut ostaa jos olisivat olleet oikeaa kokoa. Merkkivaatteiden ostajalle hyvät apajat, mutta tarjolla myös paljon merkitöntä. Löytyy myös leluja, lastentarvikkeita ja äitiysvaatteita.

Kaupat:

Noomi Store: Valkeassa sijaitseva lastenvaateliike, jossa paljon suomalaisia lastenvaatemerkkejä myynnissä. Noomissa on aina tosi hyvä valikoima ja rakastan liikkeen asiantuntevia ja mukavia myyjiä. Noomista tarttuu mukaan jotain lähes aina.

Hippu Kids: Zeppelinin kauppakeskuksessa Kempeleessä sijaitseva lastenvaateliike, jossa myös paljon lasten merkkivaatetta myynnissä. Siellä myydään myös omaa suosikkiani Bobo Chosesia, jota ei Helsingissä löydy kivijalasta enää ollenkaan. Hipussa myös sisustustuotteita ja vauvan tarvikkeita pienesti esillä. Aivan ihana henkilökunta!

Ravintolat:

Tuba Food & Lounge: Rento ravintola aivan Ainolan puiston ja Oulun taidemuseon lähellä. Tubassa on tarjolla niin burgereita, pizzaa kuin muutakin ruokaa. Viikonloppuisin brunsseja ja arkisin vaihtuvat lounaat (aina pizzaa ja burgeria, mutta myös esim lohikeittoa tai salaattia). Paljon myös vaihtuvaa ohjelmaa, elävää musiikkia ja Tubavisa keskiviikkoisin klo 18. Oltiin kerran treffeillä juuri tietovisan aikaan ja sitä oli hauska seurata. Ollaan käyty Tubassa myös lasten kanssa lounaalla ja lapsille sieltä löytyy Skidiburger 6€ hintaan.

Viinibaari Vox: Tunnelmallinen viinibaari ihan keskustassa, joka tarjoilee myös herkullisia tapaksia. Voxilla on kiva terassi ja todella hyvä valikoima niin viineissä kuin niissä tapaksissakin. Ystävällinen henkilökunta.

Kauppuri 5: Burgeripaikka, josta löytyy burgerit kyllä jokaiseen makuun. Mun suosikki on vuohijuusto-burgeri, jossa on pihvin sijaan reilu siivu vuohenjuustoa välissä.

Museot:

Kaikki Oulun kaupungin museot on koottu Museo- ja tiedekeskus Luupin alle. Tiedekeskus Tietomaa, Oulun taidemuseo ja Pohjois-Pohjanmaan museo ovat ainakin olleet itselleni mahtavia elämyksiä joka kerta. Oulun taidemuseossa on juuri meneillään Ellen Thesleffin näyttely ja Tietomaassa pääsee tutustumaan esimerkiksi Tulevaisuus Lautasella- ja Parasta aikaa -näyttelyihin, pelaamaan ja kisaamaan eri lajeissa, katsomaan jättielokuvaa tai ajamaan vaijeripyörällä.

Ilmaista tekemistä:

Nallikari: Maailman ihanin uimaranta. Nallikarissa on tosi matalaa, joten se on ihanan stressitön uimaranta pienten lasten kanssa. Siellä saa kävellä kilometrin ennen kuin vesi yltää polvea ylemmäs. Nallikarissa on tosi kaunista ja siellä on lapsille myös kiipeilytelinettä ja kaikkea muuta hauskaa, sekä lyhyen kävelymatkan päässä myös kiva leikkipuisto. Nallikarista löytyy myös jätskikiskat, sekä bistro & bakery.

Ainolan puisto ja Hupisaaret: Mun lemppari leikkipuisto koko Suomessa. Ainolan puistossa on ihan hurjasti erilaisia leikkitelineitä, keinuja ja karuselleja. Siellä viihtyy vaikka koko päivän. Paikalla myös ihana kasvihuone, kahvila ja paljon hyviä piknik-spotteja. Ihania kukkaistutuksia. Ainolan puisto on myös kauniilla miljööllään valokuvaajan unelmalokaatio ja sieltä voikin monesti kauniilla säällä bongailla ihmisiä hääkuvauksissa tai ylioppilaskuvauksissa.

Kiviniemen Muumi-puisto: Ihana Muumi-teemainen leikkipuisto Kellon Kiviniemessä. Siellä on keinut, liukumäki ja muuta tekemistä, erityisesti minikokoisten muumifanien mieleen. Lue aiempi postaus Muumi-puistosta tästä.

Maksullista tekemistä:

Potnapekka: Oulun mahtava pieni maisemajuna, jonka kyydissä näkee monet lempparipaikat Oulussa. Potnapekka on elämys,  jota itse rakastin lapsena. Ei olla vielä viety meidän lapsia Potnapekka-ajelulle, mutta suunnitelmissa on tehdä se vielä joku kesä. Potnapekan rinnalle on tullut myös Vauhtipuiston oma vastaava juna, Kompiainen, joka vie perille Vauhtipuistoon.

Vauhtipuisto: Ihana huvipuisto, jossa on erityisesti pienille lapsille paljon puuhaa. Toki isommatkin siellä viihtyvät hyvin, mutta Vauhtipuistossa on mielestäni huomioitu minikokoiset kävijät todella hyvin. Siellä on kaikkien laitteiden lisäksi pomppulinnoja, pomppulinnaliukumäkiä, super sympaattinen ja kaunis kioski, mikroautorata ja vaikka mitä. Lue mun aiempi postaus Vauhtipuistosta tästä.

Jotain uutta Oulussa, mitä mäkään en vielä ole kokeillut:

Seikkailupuisto Huikia: Muutama kaveri on suositellut jo Seikkailupuisto Huikiaa, jossa pääsee kiipeilemään ulkona erilaisia ratoja pitkin. Tällä reissulla loppuu aika kesken, mutta joku kerta pakko päästä vielä testaamaan, varsinkin kun kiipeily on muutenkin lähellä meidän perheen sydäntä.

Vesipuisto: Leijakoulu Lappis avaa huomenna Ouluun samantyylisen vesipuiston, kuin Espoon Keilalahdessa sijaitseva laguuni, jossa me käytiin Oton kanssa kesäkuussa. Vesipuisto ninjaratoineen näyttää ihan huipulta, kun ajettiin siitä ohi tällä viikolla.

Oulussa on oikeasti niin paljon kivaa tekemistä, mä todellakin suosittelen Oulua. Tässä listassa on ihan pintaraapaisu siihen, mitä kaikkea täällä voi tehdä, nähdä ja kokea. Mua kiinnostaisi hirveästi kuulla muilta Oulun kävijöiltä tai asukkailta, että mikä on teidän lempipaikka Oulussa?


Syysterkut Oulusta

19.10.2018

Ollaan oltu nyt pari päivää täällä syyslomalla mun tädin perheen luona, ja täällä on ihanaa! Kyllä tuli taas niin kotoisa ja ihana fiilis kun puin kotona tutun Oulu-paidan päälle, lastasin Oton kanssa tavarat ja lapset autoon, ja otettiin nokka kohti Oulua. Täällä on niin helppo rentoutua ja levätä ja irtautua kaikesta. Tällä hetkellä kun kirjoitan tätä, lapset leikkivät kaikki kolme tuolla mun kummipojan ja hänen kaverinsa kanssa, ja naurun kiljahdukset vaan raikaavat tänne jatkuvasti.  Oulussa mustakin aina tuntuu kuin olisin lomalla, vaikka tekisinkin täällä välillä töitä. Ympäristöllä ja rakkailla ihmisillä on vaan niin rentouttava vaikutus.

Ihanaa ottaa tällainen pieni hengähdystauko tähän väliin, sillä lokakuu on ollut tavallista enemmän täynnä töitä ja tapahtumia, ja vuoden työntäyteisimmät kuukaudet ovat vasta edessä: marras- ja joulukuu. Uskon, että tämän ihanan akkuja lataavan reissun ansiosta saan hurjasti lisää energiaa tuleviin viikkoihin. Odotan innolla kaikkea ihanaa, mitä lähestyvä joulu tuo tullessaan. Ollaan kyllä onnekkaita, kun meillä on tällainen ihana paikka johon ollaan aina tervetulleita, ja jossa meillä on aina hyvä olla tärkeiden ihmisten kanssa.

Näiden päivien aikana ollaan käyty mun mummun haudalla, herkuteltu donitseilla, nähty mun äitiä ja Armasta ja ulkoiltu. Sellaista ihan perus Oulu-puuhaa, mitä nyt täällä aina tehdään. Huomenna mennään moikkaamaan mun pappaa, kun hän on kotiutunut reissusta. Onkin jo ehtinyt tulla hurja ikävä! Pitää yrittää nähdä taas niin paljon sukulaisia ja ystäviä kun vain ehditään tämän loman aikana.

Täällä on ollut uskomattoman kaunista, aurinko on paistanut ja ruskaakin on vielä jäljellä, vaikka pelkäsin, että täällä olisi jo ihan kaikki lehdet pudonneet puista. Upeaa väriloistoa on onneksi edelleen näkyvissä. Lapset ovat nauttineet ulkoilusta ihan täysillä, kun on koko ajan leikkikavereita paikalla, ja iso piha jossa juosta ja touhuta. Huomenna mun tädilläkin alkaa loma, niin voidaan touhuta sitten koko porukalla jotain hauskaa.

Käytiin tänään aamulla Ainolan puistossa Hupisaarten leikkipuistossa leikkimässä, ja meillä oli niin hauskaa. Siellä on paljon tekemistä sekä isoille että pienille, ja koko perhe viihtyi siellä super hyvin. Ainolan puisto oli ihan lemppari jo lapsuudessa, ja edelleen siellä on käytävä aina kun tänne tullaan. Taapero ihmetteli vesisuihkuja, ja halusi mennä kuulemma ”vähän uimaan”. Ihan ei päästetty enää uimaan lokakuun hyiseen veteen, mutta ihasteltiin kyllä vesisuihkuja kauempaa yhdessä.

Mä toivottelen kaikille upeaa syksyistä viikonloppua <3


Ainolan puistossa

16.07.2016

Koko viikko on ollut ihanan aurinkoinen tätä päivää lukuunottamatta, ja eilenkin nautittiin Ainolan puiston kauniista maisemista. Lähdettiin sinne Oton ja tyttöjen ja mun kummipojan kanssa joskus aamupäivällä ja ihan ekana mentiin testaamaan leikkipuisto, joka oli kokenut melkoisen muutoksen siitä mitä se oli mun viimeksi siellä käydessä. Leikkipuisto oli ihan mahtava, siellä oli vaikka ja mitä tekemistä ja isommille ja pienemmille omat puolet. Meidän hurjapää 3v viiletti tosin siellä näiden isompien perässä isojen puolella ja meni karuselliinkin vaikka äitiä hirvitti että miten siinä käy. No hyvin kävi, hän puristi karusellia ja hymyili tyytyväisenä, eikä pudonnut.

Puistossa riehumisen jälkeen me käytiin tutkimassa ihania kasvihuoneita täynnä trooppisia kasveja, ja sitten lapset pääsivät kiipeilypuuhun. Mun kummipoika kiipesi ihan hurjan korkealle ja mä olin tietty ihan paniikissa. Mutta kyllä se sieltä tuli ehjänä alas. Sitten syötiin vielä jäätelöt ennen kuin käppäiltiin takaisin autolle. Matkalla esittelin tytöille mun vanhaa koulua, Myllytullin koulua, jonka piha oli myös ihan erilainen nyt mitä melkein 10 vuotta sitten kun siellä opiskelin yläasteella.  Se oli kyllä ihana koulu, mulla on sieltä mun luokasta niin lämpimät muistot, meillä oli niin kiva porukka kuvisluokalla ja tehtiin kaikkea kivaa yhdessä. Terkkuja vaan jos on joku mun vanha koululainen siellä kuka lukee!

Illalla käytiin yhdessä mun tädin perheen ja mun äidin kanssa syömässä, ja tänään ollaan käyty taas mun isovanhemmilla. On niin ihanaa kun on voinut nähdä heitäkin joka päivä. Mun mummu pääsi kotiin taas vähäksi aikaa hoitokodista ja on ollut paremmassa voinnissa. Tänäänkin juteltiin vaikka ja mitä. Lapset piirsivät hänelle innoissaan kuvia ja kirjoittivat niihin jotain supisupisalaisuuksia.

Me ollaan täällä jossain lomaonnellisuuskuplassa vaan, ja siksi en ole nyt kirjoitellutkaan niin usein. Tällä hetkellä meidän päivät on aika pitkälti sellaisia lomaa-perheonihana-sukulaisetonihania-jeejee -päiviä,  enkä usko että voisin joka päivä kirjoittamalla saada niistä joka kerta erilaista sisältöä aikaiseksi. Mutta ensi viikolla me jo palataan kotiin ja on enemmän aikaa ja halua kirjoitella ja esitellä viime aikojen ostoksia ja kokeilla vaikkapa uusia reseptejä tai Helsingin nähtävyyksiä. Täällä mä otan kaiken ilon irti tästä ajasta näiden ihmisten kanssa joita en turhan usein näe, ja siksi ehkä istun vähän vähemmän koneella.

Nyt mä lähden syömään tortillanjämiä kun tehtiin tänään niin hyvät pöperöt! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3