Tänään käytiin viemässä äidille sairaalalle kassillinen herkkuja ja luettavaa. Näin äidin vain ikkunan läpi kassia viedessä, mutta oli ihana nähdä edes sen ohikiitävän hetken, että toinen on kunnossa ja oma itsensä, vaikka vielä toipilas onkin. Miten valtavan oudolta tuntuu olla täällä, niin lähellä äitiä, mutta silti ei saa viettää aikaa yhdessä. Ymmärrän sen ihan täysin ja olen tyytyväinen, että tässä tilanteessa ei ketään päästetä sairaalaan tartuntariskin vuoksi, paljon turvallisempaahan se on niin kaikille potilaille. Mutta silti samaan aikaan siitä tulee niin outo olo. En ole tainnut koskaan käydä Oulussa ilman, että olisin nähnyt samalla äitiä.

Käytiin myös hoitamassa äidin asioita. Aika paljon kertyy postia ja muita hoidettavia asioita, kun on viikkokausia pois kotoa. Täytettiin kaapit ja pakastin ruuilla, siivottiin ja laitettiin kaikki valmiiksi. Nyt hänellä on ainakin kotona odottamassa paljon pitkään säilyvää ja helposti valmistettavaa ruokaa ja kaikki tarvittavat jutut muutenkin. Tänään illalla saatiin tietää, että ensi viikolla äidin pitäisi jo päästä kotiin. Se oli ihan valtava helpotus. Ja selvästikin meidän apu tuli kreivin aikaan, kun nyt äiti voi ensi viikolla kotiutua turvallisesti, eikä tarvitse murehtia kauppareissuista tai muistakaan asioista ihan hetkeen.

Täällä on tosi paljon lunta! En ole nähnyt näin paljoa lunta varmaan pariin vuoteen, ainakaan täällä tai kotona. No  viime talvena meidän Himoksen reissulla oli kyllä paljon lunta sentään, mutta muuten ei. Helsingissä on satanut vasta kaksi kertaa lumi maahan ja sekin on sulanut melkein heti pois. Lapset ovat leikkineet tänään paljon ulkona lumessa ja nauttineet täysillä. Lumi tuntuu nykyään niin harvinaiselta herkulta, sitä osaa todellakin arvostaa.

Mulla on huomenna vielä jo monta kuukautta aiemmin sovittu työjuttu täällä ja sitten lähdetäänkin jo takaisin kotia kohti. Tällainen oikein kunnon pikavisiitti. Tämä on varmasti oudoin Oulun reissu ikinä, niinkuin tämä koko vuosi on ollut outo. Mutta samalla kuitenkin ihanaa olla täällä tutuissa maisemissa. Toivon niin valtavan kovasti, että pian kaikki alkaisi palautua normaaliksi ja päästäisi tänne uudelleen ja silloin saataisiin vihdoin nähdä kaikki rakkaat ihmiset. Sormet ristissä!

Tämä viikko on kulunut tosi nopeasti ja joulukuu muutenkin menee aina hirveää vauhtia. Sunnuntaina on jo itsenäisyyspäivä. Kukaan ei vielä tiedä mitä joulu tuo tullessaan, miltä joulun vietto näyttää tänä vuonna. Siksi yritän vaan ottaa rennosti päivä kerrallaan ja nauttia kaikesta mistä matkalla voin. Välillä tulee surullinen ja huolestunut fiilis kaikesta, mutta onneksi Otto ja lapset piristävät.

Jouluinen puuhastelu tuo iloa arkipäiviin ja meidän perhejoulukalenteri on tänäkin vuonna ollut hitti. Ajopäivän luukkuna oli esimerkiksi jouluisen Spotify-soittolistan teko koko perheen lempibiiseistä, mikä tarjosi hupia pitkälle matkalle. Ei luukkujen tarvitse olla mitään kallista tai rakettitiedettä, etenkin tänä vuonna suurin osa meidän luukuista (ellei jopa kaikki?) on jotain ihan vaan kotona jo olemassaolevista asioista toteutettavaa tai täysin aineetonta.

Tämä oli tällainen vanha kunnon höpöttelypostaus, jollaisia on kiva aina välillä tehdä! Haluan toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivää jo valmiiksi ja muistakaa tsekata joulukalenteriluukut! Ne avautuvat joka aamu klo 05.00 jouluaattoon asti! 

Muistatteko, kun viime vuoden puolella tein postauksen asioista, joita te toivoitte, ettei teidän vanhempi olisi koskaan sanonut teille? Se oli mulle tosi vaikuttava ja surullinen kokemus. Haluan uskoa, että ikävien asioiden lisäksi meille on sanottu myös paljon ihania asioita lapsuudessa ja moni seuraajakin toivoi ”vastapostausta”, jossa jakaisin niitä ihania ja tärkeitä asioita, joita olen saanut äidiltäni kuulla. Tässä postauksessa siis kerron ne asiat, joista olen äidilleni kiitollinen, että hän sanoi ne. Lisäksi haluaisin palavasti kuulla teiltä, mistä asioista te olette kiitollisia vanhemmillenne, että he sanoivat ne.

Mä rakastan sua.

Joka päivä, joka ilta äiti sanoi mulle vähintään kerran, että hän rakastaa mua. Myös silloin, kun äiti oli teho-osastolla aivoinfarktissa, heti kun hän pystyi taas puhumaan, hän löysi voimaa jostain sen verran, että sai sanottua nuo sanat mulle. Ihailen sitä valtavasti ja uskon, että nämä kolme sanaa on kaikkein eniten määrittäneet sitä, millainen ihminen musta on kasvanut. Mun on ollut hyvä kasvaa, koska ikinä missään tilanteessa en ole joutunut kyseenalaistamaan sitä, rakastaako äiti mua.

Kotiin saa aina tulla.

Teini-iässä sillä oli valtava merkitys, että tiesin, että mitä tahansa ikinä koskaan mokaisin tai tekisin, olisin aina tervetullut kotiin. Vaikka joskus nolotti tai ärsytti niin paljon, aina tiesin, että sain mennä kotiin tai soittaa äidin hakemaan. Teininä mokasin pari kertaa isostikin, mutta äiti osasi käsitellä ne asiat mun kanssa. Ne käsiteltiin heti ja sitten ne unohdettiin. Äiti ei koskaan syyllistänyt mua jostain mun virheestä tarpeettomasti ja pitkään, vaan se riitti, että tiesin mokanneeni ja pyysin anteeksi.

Älä anna kenenkään kävellä sun yli.

Olin lapsena tosi kiltti, oikein sellainen överikiltti, joka ei koskaan sanonut kenellekään ”ei” tai muutenkaan uskaltanut sanoa mihinkään vastaan. Kirkkaimpana mielessä oli aina se, etten koskaan halua aiheuttaa pahaa mieltä tai häiritä ketään sillä, mitä itse teen tai en tee. Äiti opetti mulle, että en voi aina olla se kaikkein kiltein ja mukautuvaisin, tai muuten jään toisten jalkoihin. Toisia pitää kunnioittaa ja olla mahdollisimman mukava kaikille, mutta kynnysmattona ei tarvitse olla.

Ole kärsivällinen (älä hötkyile).

Vaikka mun äiti ei ehkä ole itse se kaikkein kärsivällisin ihminen (haha sori äiti!), hän halusi opettaa mulle sitä taitoa. Ja siitä olen kiitollinen. Kärsivällisyys helpottaa elämää niin lasten kanssa kuin haaveita tavoitellessakin.

 

Aina saa kysyä.

Tiesin, että sain kysyä äidiltäni mitä vaan, milloin vaan, ja äiti aina vastasi mulle parhaan tietonsa mukaan. Silloin kun mä olin lapsi, ei meillä ollut jatkuvasti pääsyä googleen, mutta käytiin kirjastossa usein. Jos äiti ei jotain tiennyt, hän auttoi mua selvittämään. Arvostan sitä ihan älyttömän paljon, ettei äiti koskaan jättänyt mua yksin mun mietteiden kanssa. Uskalsin kysyä äidiltä mitä vaan, myös seksistä, menkoista, pojista ja mistä milloinkin. Vaikka nolostelin itse välillä, äiti ei nolostellut.

Olen ylpeä sinusta.

Äiti ei koskaan ole säästellyt kehuja, vaan hän on aina kehunut kun on vähänkin ollut aihetta. Se on tehnyt hyvää mun itsetunnolle ja luottamukselle omiin kykyihini. Äiti ei ole ikinä kyseenalaistanut myöskään mun ammatinvalintaa, vaikka se ei mikään perinteisin olekaan.

Ole avoin oma itsesi.

Äiti on aina kannustanut mua puhumaan rehellisesti ja avoimesti. Äitikin on avoin ja rehellinen. Siksi kai olenkin tällainen lörpöttelijä, joka ei aina tajua pitää kaikkea sitä omana tietonaan, mistä joidenkin mielestä ei tarvitsisi puhua ollenkaan. Olemalla avoin ja rehellinen oma itseni, olen saavuttanut mun suurimmat haaveet.

Lue kunnolla kokeisiin, mä autan.

Niin kauan kun asuin äidin kanssa, äiti auttoi mua lukemaan kokeisiin. Mä luin itse koealueen läpi kerran tai kaksi ja äiti sitten kuulusteli sen alueen multa suullisesti. Se oli mulle hyvä oppimistekniikka, joka toimi. Se koealueiden kyseleminen ei varmasti ole aina ollut äidille helppoa tai mielenkiintoista, mutta se oli mulle ihan älyttömän hyödyllistä. Aion toimia itse samoin, mikäli se oppimistekniikka on sellainen, josta meidän lapset tykkäävät tai jonka avulla oppivat, jokainenhan on oppijana erilainen.

Kyllä kaikki järjestyy.

Me ollaan kohdattu äidin kanssa isoja suruja ja kriisejä elämän aikana, mutta niiden aikana olen aina yrittänyt luottaa siihen, että kyllä kaikki järjestyy. Mun lapsuudessa äiti oli se, joka tätä sanoi mulle kun murehdin jotain asiaa. Teini-iässä se kääntyi jossain vaiheessa toisinpäin: äidin pahimpina masennus- ja sairauskausina se olin minä, joka valoi äitiin uskoa: kyllä kaikki järjestyy. Aikuisiällä ollaan tuettu toisiamme puolin ja toisin. Silloin kun meillä oli rahan kanssa tosi tiukkaa tai silloin kun mä olin vuodelevossa ja pelkäsin, että meidän keskimmäinen syntyy pikkukeskosena, äiti muistutti mua, että kaikki järjestyy. Silloin kun mun mummu kuoli ja äiti putosi syvemmälle masennukseen kuin koskaan mun aikuisiällä, mä kannattelin äitiä ja muistutin, että kyllä kaikki järjestyy. Ja aina kaikki on lopulta järjestynyt.

Muista soittaa mummulle/papalle!

Äiti on jo lapsesta asti kannustanut ja muistuttanut pitämään yhteyttä mun isovanhempiin (ja toki muihinkin läheisiin) ja mulla on aina ollut heihin hyvä ja läheinen suhde, vaikka asuttiin kaukana suurin osa lapsuudesta. En ikinä haluaisi joutua miettimään, että olisi pitänyt pitää enemmän yhteyttä silloin kun xxxx oli vielä elossa. Edelleen äiti muistuttaa soittamaan papalle ja soitankin aina säännöllisesti ja kyselen kuulumisia. Uskon ja toivon, että se on yhtä tärkeää niin mulle kuin papallekin.

Siinäpä ne äidin tärkeimmät opit, joista olen äidille kiitollinen. Nämä lauseet ovat antaneet mulle hyvän pohjan kasvaa ja nämä lauseet ovat kantaneet niinäkin hetkinä, kun elämä on ollut kaukana helposta. Elämän hirveimmissä kriiseissä olen aina voinut luottaa äidin rakkauteen ja siihen, että lopulta kaikki järjestyy jotenkin, tavalla tai toisella. Nämä lauseet toimivat myös pohjana omalle vanhemmuudelleni. Nämä ovat niitä asioita, joita pidän tärkeänä sanoa myös omille lapsilleni. Kiitos äiti kun olet juuri mulle maailman paras äiti <3

Mistä sanoista te olette kiitollisia omille vanhemmille? 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Ifolorin kanssa.

Meidän perheessä kuvalahjat ovat suosittuja lahjoja isovanhemmille, sillä ne ovat helppo tapa osoittaa rakkautta, ja niistä saa tehtyä yksilöllisiä ja merkityksellisiä. Elämän rakkaille ihmisille on ihanaa antaa merkityksellinen lahja, joka kertoo kuinka tärkeä lahjan saaja on. Mun äiti on saanut kokea mummunakin jo seitsemän äitienpäivää, ja joka vuosi me mietitään yhdessä lasten kanssa, miten tänä vuonna muistettaisiin rakasta mummua, ja mikä olisi kiva äitienpäivälahja mummolle.

Tänä vuonna mietittiin lasten kanssa lahjaideaa, ja päätettiin tehdä mummulle kuvakirja. Yhdeksi joululahjaksi ollaan annettu jo monena vuonna äidille lasten valokuvista tehty kalenteri, ja nyt haluttiin tehdä jotain vielä yksilöllisempää: oma kuvakirja meidän talvesta, arjesta Helsingissä ja lasten tärkeistä hetkistä mummun kanssa. Suunniteltiin kirjan sisältö ja kirjaan lisättävät kuvat yhdessä lasten kanssa, ja kirjoitin tekstit kirjaan heidän sanojen pohjalta. Kirjan viimeiselle sivulle lapset saivat kirjoittaa omin kätösin omistuskirjoitukset mummulle.

Nykymaailma on niin digitaalinen, että ainakin mun mielestä on aina aivan ihanaa saada käsinkosketeltavia kuvia, joita voi selata oikeasti fyysisinä esineinä. Lapsetkin rakastavat katsella paperikuvia ja kuvakirjoja, joita meille on omaankin kotiin siunaantunut jo useampi kappale. Kuopukselle tehtiin yhdeksi joululahjaksi itse kuvakirja Ifolorin kuvakirjaohjelmalla: Novan oma kirja, joka on joulusta asti ollut hänen lempikirjansa. Pienestä taaperosta on ihanaa katsoa kuvia omasta perheestä, omasta itsestä ja tutuista ihmisistä, sekä nimetä heitä.

Mun äiti on meille kaikille hurjan tärkeä ja rakas pitkästä välimatkasta huolimatta, ja vaikka hän näkee päivittäin meitä videopuheluissa, blogissa ja whatsappissa lähetetyissä kuvissa, on ihanaa antaa hänelle tällainen konkreettinen lahja, jota selaillessa hän voi muistella niitä rakkauden täyteisiä hetkiä joita ollaan yhdessä vietetty. Veikkaan että myös lapset selaavat jatkossa kirjaa aina innolla, kun lähdetään Ouluun ja käydään mun äidin luona kyläilemässä. Vaikka kuvakirja on lahja juhlahetkellä, on siitä varmasti eniten iloa äidille arjessa, ja silloin kun ikävä yllättää ihan tavallisena tiistai-iltana.

Kuvakirjan tilaaminen Ifolorin Designer-ohjelmalla oli tosi helppoa. Erilaisia kirjamalleja on lukuisia, ja kuvat on helppoa sommitella kauniisti kirjan sivuille. Me tilattiin mun äidille Premium -kuvakirja, joka on Ifolorin laadukkain uutuus -kirjamalli. Premium-kuvakirjat sidotaan aidosta valokuvapaperista, ja kannet ja sisäsivut voi valita joko matta- tai kiiltäväpintaisina. Erikoissidonnan ansiosta kirjaan saa upeita koko aukeaman kokoisia valokuvia ilman häiritsevää saumaa. Premium-kuvakirjan lisäksi saatavilla on myös Deluxe-kuvakirjoja, joita me ollaan aina ennen tilattu silloin kun Premium-mallia ei vielä ollut saatavilla. Myös niihin ollaan oltu todella tyytyväisiä. 

Deluxe- ja Premium -kuvakirjat tulee tilata Ifolorilta 24.4. mennessä ja muut tuotteet 2.5. mennessä, jotta lahjat ehtivät tämän vuoden äitienpäiväksi perille. Kuvakirjojen lisäksi Ifolorin valikoimassa on paljon muitakin upeita kuvalahjaideoita, jokaiselle äidille ja mummulle löytyy sieltä varmasti jokin sopiva äitienpäivälahja. Lahjoille voi tilata myös kauniin lahjapakkauksen, jos ei itse pääse antamaan lahjaa. Mekin joudutaan lähettämään tämä lahja äidille Ouluun, kun hän joutui lähtemään etuajassa kotiin sairastumisen vuoksi, eikä ehditty siksi antaa lahjaa nyt kun hän oli täällä käymässä. Olen kieltänyt äitiä lukemasta tätä postausta, ettei ylläri mene pilalle!

Mä rakastan antaa lahjoja, ja mietin usein tosi tarkasti mitä annan kenellekin lahjaksi. Tykkään paljon enemmän antaa lahjoja, kuin saada niitä, vaikka ei saamisessakaan mitään vikaa ole. Ifolorissa on se hyvä, että valikoima on oikeasti tosi laaja. Sieltä löytyy lahjoja sekä heille, jotka haluavat saada nopeasti aikaiseksi näyttävän lahjan, että heille, joilla on aikaa ja halua suunnitella tosi tarkkaan pienimmätkin yksityiskohdat. Lopputuloksena on aina aidosti persoonallinen lahja, joka varmasti ilahduttaa saajaa. Kannattaa käydä kurkkaamassa valikoimaa, sekä Ifolorin mahtavia ohjeartikkeleita, joista löytää vinkkejä myös lahjojen tekemiseen.

LUKIJAKILPAILU:

Millaisella Ifolor-kuvalahjalla sinä muistaisit äitiäsi äitienpäivänä? Vastaa tämän postauksen kommenttiboksiin ja osallistut 20€ Ifolor-lahjakortin arvontaan! Muista jättää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään. Arvonta-aikaa on 23.4. klo 22.00 asti. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ.

Oletteko antaneet tai saaneet kuvalahjoja? Mitä te aiotte antaa tänä vuonna äitienpäivälahjaksi, tai mikä olisi teidän unelmien äitienpäivälahja?

 

Yhteistyössä Henki-Fennia. Huomenna mun äidillä on synttärit, hän täyttää 56 vuotta. Kymmenen vuotta sitten, maaliskuussa 2006, mun äiti sai aivoinfarktin ja molemminpuolisen keuhkoveritulpan. Hän oli silloin 45-vuotias, ja mä olin 14. Äiti oli vakaassa työssä vakuutusyhtiössä, oltiin vasta muutettu Helsingistä Ouluun meidän koko suvun luokse, meillä oli makea uusi kämppä keskustassa ja kaikki hyvin. Kunnes ei enää ollutkaan. Yhtäkkiä meidän koko elämä mullistui hirveän sairauden seurauksena. Äiti taisteli hengestään teho-osastolla, ja mä pienenä 14-vuotiaana pelkäsin yli kaiken että menetän ainoan vanhempani ja perheeni, mun rakkaan äidin.

Kun äiti pääsi sairaalasta kotiin, mä pelkäsin olla yksin hänen kanssaan. Pelkäsin että kaikki toistuu, joudun soittamaan ambulanssin jälleen ja menetän äidin. En uskaltanut nukkua ja pelkäsin kuollakseni lähteä kouluun aamuisin. Pelkäsin tulla koulusta kotiin, koska pelkäsin että kotoa löydän elottoman äidin. En halunnut lähteä edes rippileirille koska olin ihan varma että äiti ei selviäisi viikkoa ilman mua. Eivätkä ongelmat siihen loppuneet, aivoinfarktin seuraukset olivat kauaskantoisia odottamattomillakin tavoilla. Sairauteen määrätyn väärän lääkityksen takia äiti menetti liikuntakykynsä vuosiksi, joutui useampaan leikkaukseen ja aivoinfarkti vei myös työkyvyn mukanaan ja toi tilalle masennuksen.

Työkyvyn mukana meni talous. Miksi? Koska ironista kyllä, vuosikymmenet vakuutusyhtiössä työskenneellä äidilläni ei itsellään ollut henkivakuutusta. Hän oli vakuuttanut kodin, auton ja lapsensa mutta unohtanut itsensä. Vielä kymmenen vuotta infarktin jälkeen äiti taistelee samojen ongelmien kanssa jotka kymmenen vuotta sitten alkoivat. Vaikka hän on voittanut sairauden ja kykenee elämään melko normaalia eläkeläisen elämää pienistä terveysongelmista huolimatta, hän taistelee edelleen talousongelmia vastaan. Ja se on äärimmäisen raskasta ja kuluttavaa, ja omalta osaltaan vaikeuttaa paranemista esimerkiksi masennuksesta.

Mun mielestä se on aina ollut nurinkurista, ensin menetät sen kaikkein tärkeimmän: terveytesi, ja sen lisäksi sitten vielä koko muu elämä menee aivan pyllylleen. Ei sen niin pitäisi mennä. Eikö se jo riitä että ei voi enää olla yhtä hyvinvoiva kuin ennen? Pitääkö sen lisäksi vielä menettää talous ja sen mukana koti, auto ja kyky tehdä mitään mukavaa tai yllättävää elämässä. Ei ole pakko. Jos ottaa henkivakuutuksen ajoissa. Silloin voi keskittää kaiken omaan terveyteen ja parantumiseen. Ja luottaa siihen että talouskin kantaa.

Kun tulin äidiksi viisi vuotta sitten, otin itsekin henkivakuutuksen yhdessä Oton kanssa. Mä toivon maailman eniten että sille ei koskaan ole tarvetta, mutta äidin sairastuminen osoitti että koskaan ei voi tietää eikä koskaan voi varautua liikaa. Munkin äiti oli terve ja hyvinvoiva 45-vuotias ennen sairastumistaan. Jos ikinä mulle tai Otolle käy jotain, henkivakuutus auttaa niin sairauden hoidossa, mahdollisessa pysyvässä työkyvyttömyydessä kuin kuolemantapauksessakin. Nämä ovat hirveitä ja ikäviä asioita joita ei tosiaankaan haluaisi miettiä ikinä, mutta jos miettii valmiiksi, on elämä helpompaa siinä vaiheessa jos käy huonosti.

Meidän perheen jokaisella jäsenellä on henkivakuutus ja turva vakavan sairauden varalta, jotta me voidaan aina keskittyä olennaiseen mikäli jotain ikävää tulee eteen: paranemiseen. Henkivakuutuksella taataan sekä perheenjäsenten turva kuolemantapauksen sattuessa, että oma elintaso mikäli eteen tulisi vakava sairaus joka aiheuttaisi pysyvän työkyvyttömyyden. Lakisääteinen turva voi olla yllättävänkin alhainen, riippuen siitä kauanko on ollut töissä ja kuinka paljon on tienannut.

Henki-Fennian henkivakuutuksesta maksetaan kertakorvaus edunsaajalle perheenjäsenen kuoltua, ja henkivakuutus on voimassa 90-vuotiaaksi asti. Vakuutuksen voi ottaa 15-75 -vuotiaana. Pysyvän työkyvyttömyyden turvasta maksetaan myös kiinteä kertakorvaus, todistetusti pysyvän työkyvyttömyyden sattuessa. Se auttaa säilyttämään totutun elintason vaikka työkyky menisikin, ja sillä voi kattaa vaikkapa auton kuluja, asuntolainaa ja normaaleja elämiskustannuksia. Henkivakuutuksen hinnan voi laskea nettilaskurilla, eikä sen ottaminen vaadi käyntiä konttorissa tai edes puhelinsoittoa. Hinta määräytyy ikäsi ja valitsemasi korvaussumman mukaan. 

Monia asioita tulee lykättyä huomiselle, mutta henkivakuutus kannattaa ottaa viimeistään nyt heti.

LUKIJAKILPAILU: Missä tilanteessa sinä päätit ottaa henkivakuutuksen? Kommentoi kommenttiboksiin, lisää sähköpostiosoitteesi sille varattuun kenttään ja voit voittaa 50€ lahjakortin Stockmannille. Osallistumisaikaa on sunnuntaihin 2.10. klo 22.00 asti. Kilpailun tarkemmat säännöt löytyvät TÄÄLTÄ. Onnea kilpailuun kaikille!

Yhteistyössä Henki-Fennia.

Mun äiti tuli meille viime viikolla juuri ennen kuin lähdettiin Lontooseen, ja jäi vielä meidän reissun jälkeen pariksi päiväksi tänne näkemään omia ystäviään. Mekään ei olla oltu lasten kanssa melkein ollenkaan kotona, kun ollaan ravattu niissä kuvauksissa, mutta tänään sitten saatiin viettää yhteinen sunnuntai mun äidin kanssa ennen hänen huomista Ouluun paluutaan. Juhlistettiin samalla vähän äidin synttäreitä (ja Zeldan 2,5-vuotisuutta), kun äiti oli silloin omassa kodissaan kun hänellä oli oikea synttäripäivä. Leivoin meille omenapiirakkaa ihanista kotimaisista syysomenoista, ja äiti osti vielä jätskit siihen kaveriksi. Ai että mitkä herkkuöverit, mutta oli kyllä aika ihanaa!

Omenapiirakassa maailman helpoin ohje, Pirkan piirakkapohja, 9 pientä omppua ja kanelia päälle. Nam!

Eilen oltiin tosiaan Bayerin mainosvideon kuvauksissa joihin meitä pyydettiin. Meillä oli sellainen muovinen lainavauva ja esitettiin onnellista perhettä joille on juuri syntynyt baby numero kolme, ks. kuva Instagramissa. Tytöt silittivät hienosti ”pikkusiskoaan” ja meitä nauratti. Vanhempi neiti jaksoi keskittyä ihan uskomattoman hyvin vaikka kohtausta kuvattiin monen monta kertaa. Kuopuksella alkoi kärsivällisyys loppumaan parin oton jälkeen, mutta onneksi vielä lopuksi hän jaksoi tulla mukaan ja saatiin ilmeisesti ihan nappi kohtaus purkkiin. Meidän osuus ei kestänyt kuin parikymmentä sekuntia mutta olihan siinä aina valmistelua ja odottelua ottojen välissä. Hienosti jaksoivat molemmat ikäänsä nähden, täällä on aika ylpeä äiti. Ja oli kyllä hassua leikkiä että on kolme lasta, tyttöjä ei näyttänyt vaivaavan ainakaan mustasukkaisuus ollenkaan, hahhah.

Ihanaa että ollaan saatu kuitenkin viettää äidin kanssa vähän edes aikaa tämän kiireisen viikon keskellä, kun sitten ei nähdäkään ennen joulua. Ja Armaksen kanssa tietysti myös! Siitä on tullut ihan mun kaveri, nytkin se nukkua nököttää mun kainalossa, puoliksi näppiksen päällä. Että jos jossain on kirjoitusvirhe niin syyttäkää vain koiraherraa, ei oo mun vika.

Zelda tosiaan täytti jo 2,5 vuotta keskiviikkona, ei voi kyllä käsittää! On jo kolme vuotta siitä, kun me vasta jännitettiin että meneekö kaikki hyvin ja odotettiin 12:sta viikon ultraa. Voi miten aika menee nopeasti! Zeldasta on tullut niin iso ja reipas höpöttäjä jolla on selkeä oma tahto ja niin mahtavat jutut. Niin outoa että kuopuskin on jo vuoden vanhempi, mitä esikoinen oli silloin kun kuopus syntyi.

Vaikka olo on vähän haikea, niin kyllä on ollut ihanaakin nauttia siitä ettei kotona ole enää pitkään aikaan ollut vaippaikäisiä vaan arki sujuu helposti ja tyypit osaavat tehdä jo niin monet asiat ihan omatoimisesti. Pienempi tietenkin ottaa isommasta mallia, ja omapäisenä toteuttaa välillä sellaisiakin asioita mihin ei ihan vielä taito riitä. Mutta harjoittelemallahan sitä oppii eikö vain. Tänään hän kiipesi lastenhuoneen kirjahyllyn päälle ”Tuu äiti kahtomaan mittä minä oon!”, ja äidillä meinasi samaan aikaan pettää pokka ja hypätä sydän kurkkuun. Onneksi hylly on sentään seinään kiinnitetty eikä pudotus olisi ollut kovin korkea.

Ensi viikostakin tulee aika touhukas, mutta oikeastaan sitä on tottunut siihen että syksyt ja keväät nyt vaan ovat aikalailla touhukkaita ja se on parasta. Ollaan menossa lasten kanssa teatteriin, ja huomenna mun täti ja serkku tulevat Oulusta meille pariksi yöksi viettämään syyslomaa, joka siellä alkoi juuri. Tytöt ovat siitäkin ihan intona, mun serkku kun on sellainen cool vanhempi tyttö heidän mielestään jota ihaillaan kaikessa. Vähän niinkuin mun täti oli mulle kun mä olin pieni, ja on toki vieläkin, haha!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille ja hyvää yötä <3