AKKAVALTA: Spider-Man ja Elsa – Katsooko sinun lapsesi YouTubea valvomatta?

22.11.2017
Mitä yhteistä on Hämähäkkimiehellä ja Frozenin Elsalla?

Omasta mielestäni ei mitään, mutta jos nettiin on uskominen niin aika paljonkin. Vähintään 13 yhteistä lasta, koomisen suuriin pyllyyn työnnettäviin ruiskuihin erikoistunut lääketieteen koulutus, kakkafetissi ja taipumus sadomasokismiin. Ei siis mitään lapsiystävällistä ainakaan.

Olen aina ollut luonteeltani sellainen, että kun joku asia kiinnostaa, perehdyn siihen huolella. Valitettavasti tällä on harvemmin mitään käytännön hyötyä, sillä osaamiseni perustuu lähinnä todella optimoituun googletteluun, ja kattavaan tietämykseen netin osa-alueista ja meemikulttuurista. Siksi ei yllätä, että törmäsin jo jonkun aikaa sitten YouTubessa Frozenin Elsaa, Spider-Mania ja viattomia lapsia törkeästi hyväksikäyttäviin videoihin.

Tiedän etten ole ainoa, saati ensimmäinen, joka kyseisiä videoita on ihmetellyt. Ylekin teki jutun aiheeseen liittyen jo pari kuukautta sitten. Siinä perehdyttiin hieman yhteen suurimmista videoita tekevistä kanavista, ja jannuihin kanavan takana. Suuria kanavia on kuitenkin reippaasti yli toistakymmentä, ja valtaosassa pätevät samat ilmiöt ja toimintaperiaatteet. Näitä ovat esimerkiksi epäilyttävän suuret katsojamäärät, piilotetut like/dislike-palkit ja sekavat kommentit, jotka koostuvat kirjainyhdistelmistä. Puhumattakaan videoiden sisällöstä.

Lapsille suunnattua, mutta lapsille sopimatonta sisältöä

Spider-Man ja Elsa -videot ovat musiikkeineen, hahmoineen ja iloisine väreineen kaikin puolin selkeästi lapsille tarkoituksellisesti suunnattua kamaa. Ilmeisen täydellisen ansiosta hakukoneoptimoinnin, pomppaavat ne varsin vauhdikkaasti esille sivupalkkiin YouTubessa, kun etsii yhtään mitään oikeasti lapsille tarkoitettua. Sisältö niissä on kuitenkin kaikkea muuta kuin lapsiystävällistä, ja mitä pidemmälle kaninkoloon sukeltaa, sitä sekavammaksi videoiden meno muuttuu.

Tein itse pienen kokeilun. Kirjoitin YouTuben hakukenttään “spiderman and elsa” (joka on muuten väärä kirjoitusasu hämähäkkimiehelle, terkut myös Ylen suuntaan, se kirjoitetaan väliviivalla) ja avasin ensimmäisen vastaan tulleen videon. Ensimmäinen video oli suhteellisen viattoman, vaikkakin jokseenkin epileptisen oloinen, mutta jo kolmannen sivupalkista avaamani videon kohdalla thaimaalainen hämis viilteli pahiksilta kurkkuja auki jonkin sortin lohikäärmeveitsellä, verisine erikoistehosteineen päivineen.

Teemoina mm. silpominen, väkivalta & ulosteet

Muita usein toistuvia teemoja videoissa ovat silpominen, amputaatio, ulosteleikit, neulat ja pistokset, hämähäkit, pellet (ei ne kivat ilmapalloeläimiä häsläävät pellet vaan ne toiset), simuloidut seksiaktit sekä viittaukset varkauteen ja pahoinpitelyyn joita usein säestää iloinen nauru, ikäänkuin kertoakseen että kyseinen käytös olisi jotenkin hyväksyttävää. Videoilla esiintyy sekä lapsia että aikuisia suosittujen piirroshahmojen asuihin pukeutuneena, ja he näyttelevät näitä kummallisia kohtauksia.

Ajatus on jokseenkin hirvittävä. Lapset oppivat matkimalla, ja kun iloinen musiikki, pirteät värit ja Teletappimainen “joo kyllä lisää kiitos”-tyylinen toisto näyttää skideille että pöntöstä juominen, haaroväliin potkiminen ja spontaani amputaatio on ihan kiva juttu, on pahimmillaan vain ajan kysymys että jotain urpoa kokeillaan itse. Varsinkin, kun videoilla juuri LAPSET tekevät näitä asioita.

Monet tubettajat kuten h3h3Productions ja PewDiePie ovat tehneet aiheesta videoita. Vaikka kenelläkään ei tunnu olevan käsitystä siitä, mitä videoilla tarkalleen ajetaan takaa, (muuta kuin miljoonien klikkien ja katselukertojen kerryttämiä mainostuloja), on selvää ettei kenenkään tulisi tätä sontaa katsoa.

YouTubea vain vanhemman valvonnassa

Olen itse YouTuben tehokäyttäjä, sillä sivuston tarjonta pelaa huomattavasti enemmän samaan maaliin kanssani, kuin Suomen televisiotarjonta. Meidän lapsilla ei kuitenkaan sivustolle ole omin päin asiaa. Vaikka YouTubessa on paljon lapsille sopivaa ja heitä viihdyttävää sisältöä, ilman 100% valvontaa yksikään vanhempi ei pysty varmistamaan, ettei lapsi ajautuisi katsomaan näitä kummallisia elementtejä sisältäviä videoita, niin tehokas algoritmi on. Se lähtee suosittelemaan taitavasti nimettyjä videoita, vaikka lapsi itse aloittaisi katselemalla suomalaisia tubettajia maistelemassa karkkeja.

Meillä oli aikoinaan lapsille ennalta läpikäyty soittolista videoita. Soittolistaa sai katsoa vain luvan kanssa, aikuisten ollessa läsnä samassa huoneessa. Nykyään lapset saavat katsoa itsenäisesti vain Netflixiä ja Lasten Yle Areenaa, ja Youtubea katsotaan ainoastaan yhdessä koko perhe, jolloin aikuinen voi varmistaa, että katsotaan turvallista sisältöä. Youtube-sovellus on sekä iPadissa että esikoisen puhelimessa estetty kokonaan. Loputtomiin ei YouTubea voi kieltää, mutta ainakin nyt vielä 4- & 6-vuotiaiden kanssa ollaan koettu tämä hyvänä ratkaisuna. 

Ei kannata myöskään turvautua siihen, että lapsille suunnattu Kids Youtube -sovellus olisi turvallinen vaihtoehto, sillä nämä äärimmäisen hyvin algoritmiystävällisiksi rakennetut videot löytyvät myös sieltä, ihan samalla tavalla. YouTube ei tunnista niitä haitalliseksi, eikä niitä kaikkia pystytä poistamaan, sillä niitä ilmestyy niin uskomattoman suuret määrät ihan koko ajan lisää. 

En tietenkään pysty kenenkään muun puolesta sanomaan mitä saa, tai ei saa tehdä. Omatuntoni ei kuitenkaan anna minun pysyä hiljaa, kun ongelma on näinkin laaja. Netin käyttäminen on nykymaailmassa varsin pakollinen taito, ja mitä nuorempana sen oppii, sitä enemmän siitä saa niin arjessa kuin työssä irti. Vastuu pitää meininki turvallisena lapsillemme, on kuitenkin meillä vanhemmilla. Ehdotan että jokainen jolla tuntuu sellainen kutina persposkissa, että tämä kuulostaa tutulta, tarkistaa mitä lapsen käyttämien laitteiden YouTube-historiasta löytyy. 

Mikäli aihe alkoi kiinnostamaan, voi lisätietoa googletella esimerkiksi hakusanalla “ElsaGate”. Suosittelen kuitenkin käyttämään tervettä maalaisjärkeä, mitä niihin hakutuloksiin tulee. Itse aika syvälle kaninkoloon sukeltaneena, ja todella mystisiä juttuja nähneenä, tahdon painottaa ettei kaikkea netissä lukemaansa kannata koskaan uskoa.


AKKAVALTA: Isä kotona – vanhempainvapaan loppumetreillä

19.10.2017
AKKAVALTA – eli tänään äänessä Otto

Niin se aika vaan menee menojaan. Lämpimät kesäillat ja grillissä paistuvat herkut ovat pikkuhiljaa vaihtuneet lisääntyneisiin vaatekerroksiin ja uunissa muhiviin patoihin. Duunikin on alkanut vaivihkaa muistuttamaan olemassaolostaan, vaikkakin toistaiseksi vain tiimi-illan merkeissä. Itse töihin paluuseen on onneksi aikaa vielä venyneen kesäloman verran.

Siihen asti ehdin nauttimaan vielä arjesta koti-isänä, ja valitettavasti myös kipeästä ranteesta ja jännetulehduksesta. Jatkuvasti joka paikkaan konttaava teletappi ja siihen kaveriksi lätkäisty lattiaremontin toinen osa ovat tehneet tehtävänsä. Ja koska lääkärin määräämät lepo ja mestareiden liiga eivät nyt ihan ole minun kuppi teetä, olen tyytynyt vaihtamaan vaipat toisella kädellä.

Mutta mitä muuta tästä ajasta on jäänyt käteen (höhö), kuin kipua? Aikalailla juuri sitä mitä odotinkin, hyvällä tavalla. Kesälomien päätyttyä ja lasten palattua varhaiskasvatuksen pariin, on meillä arki palautunut juuri sellaiseksi kuin kuvittelinkin. Sillä aikaa kun Iina tekee töitä, leikitään me Novan kanssa, luetaan kirjoja, laitetaan ruokaa, siivotaan ja käydään vaunulenkeillä. Välillä hypätään jopa autoon ja käydään kaupassa, tai miksei vaikka Ikeassa. Ihan sitä normaalia vauva-arkea jota monet muutkin elävät.

Siksi en ajatellut sen tarkemmin alkaa käymään läpi, että mitä meidän päiviimme kuuluu. Minä kun en tehnyt mitään maailmaa mullistavaa. Katson vain että lapsi saa ruokaa, lepoa ja virikkeitä. Voisin vaikka vannoa, että Iinalla on huomattavasti kattavammat kokoelmat tekstejä mitä lapsenhoitoon tulee, ja vaikka kertaus on opintojen äiti, on turha toisto turhaa toistoa.

Parasta vanhempainvapaalla

Parasta on kuitenkin ollut saada olla tuollaiselle alle vuoden ikäiselle metrimakelle se tuki ja turva, joka Iina on kahden aikaisemman lapsen kohdalla enemmän ollut. Tissiä lukuunottamatta minä olen, yllättäen, ollut se jonka kanssa kuopus on viettänyt eniten aikaa, ja sen kyllä huomaa. Hän osoittaa ihan eri tavalla hellyyttä minua kohtaan, kuin kaksi aikaisempaa mukulaamme samassa iässä. Ellei se nälkä-väsy pääse yllättämään, on isin syli vähintäänkin maailman paras paikka.

Puhumattakaan siitä että olen, kuten vähän toivoinkin, päässyt olemaan läsnä jokaikinen kerta kun kuopuksemme on oppinut jotain uutta. Vaikka ensimmäinen sana oli lähempänä “äitiä” kuin “pappaa” (ja jos ihan totta puhutaan niin vielä lähempänä “tätiä”), on minulle merkinnyt niin paljon enemmän se, että olin täällä kun lapsi oppi taputtamaan, konttaamaan ja seisomaan tukea vasten. Kehtaan ehkä jopa vähän ottaa krediittiä siitä, että tuo ipana lähti konttaamaan niin nuorena kuin lähti. Usein naamalleen päättyneet yritykset lähteä eteenpäin vähän helpottuivat, kun isi auttoi vähän kannattelemalla. Ihan vain, että päästäisiin sinne isin täysin vahingossa olohuoneen matolle unohtuneen lompakon luokse.

Vauhdilla kyllä mennyt tämäkin vuosi. Marraskuussa pitäisi jo palata toimistolle, vaikka tuntuu että vastahan tuo lapsi syntyi. Vaikka päivät ovat vauvan kanssa kiireisiä ja ohjelmaa täynnä, tuntuu minusta, että olen kaikesta huolimatta saanut aikaiseksi enemmän kuin koskaan ennen. Oikeasti kyse on varmaan vain siitä että suurin osa tekemisistä sijoittuu kotiin, ja käden jäljen näkee koko ajan.

Viimeisen reilun kuukauden ajan ajattelin keskittyä vielä täysin rinnoin nauttimaan tästä kokemuksesta. Vanhempainvapaa on meinaan ollut mulle ihan mieletön juttu, jotain täysin erilaista kuin mihin olen tarmokkaana toimistorottana itse tottunut. Vaikka olenkin ihan hyvillä mielin palaamassa töihin, en voi väittää etteikö olo olisi vähän haikea. Meidän uusin tulokas kun on täysin isin tyttö, siinä missä kaksi aikaisempaakin.

Terveisin,

Otto

PS: Muut Oton postaukset löydät AKKAVALTA -tägin alta.


Oton asukuvat x10

29.08.2017

Aina kun me kuvataan mun asuja, mä testaan kameran asetuksia ottamalla Otosta ”asukuvan”. Niistä tulee yleensä aika… mielenkiintoisia kuvia, joille nauretaan jälkeenpäin. Otto lupasi että saan jakaa tätä naurunpyrskähdyksiä aiheuttavaa kuvamateriaalia myös teille, joten sen pidemmittä puheitta: Nauttikaa!

1.”Onks mun pakko oikeesti herätä jo, en jaksa vielä. Missä mun energiajuoma?”

2. ”Emoboy -90”

3. ”Tietäisitpä vaan mitä mä ajattelen tästä touhusta.”

4. ”Tälleen esitellään rasvoja”

5. ”Katon tälleen huolestuneesti alaspäin niin näytän dramaattiselta.”

6. ”Nautin kovasti tästä metsässä seisomisesta ja tämän kasvin esittelystä.”

7. ”Puristan tätä takkia niin ehkä se menee kiinni.”

8. ”Coolness.”

9. ”Ja vielä piti lähteä kuvaamaan, vaikka olin jo ihan valmis katsomaan Netflixiä ja syömään sipsejä.”

10. ”Mikäs perkele mua kutittaa täällä niskassa. Oulu ja hyttyset.”

Kiitos Otolle että sain jakaa nämä kuvat teille. Ja ihan vakavasti ottaen, saan olla kyllä aika hemmetin kiitollinen Otolle siitä missä blogi tänä päivänä seisoo. Ilman Oton tukea, apua ja ymmärrystä, mä en olisi ollut tänään tasan vuoden ajan yrittäjä. Vuosien aikana Otto on joustanut omista jutuistaan, tehnyt niska limassa töitä, valokuvannut ja auttanut mua kaikessa missä ikinä olen vaan apua tarvinnut blogin kanssa. Hän on antanut mulle aikaa, luottanut mun taitoihin ja unelmiin, ja seisonut mun rinnalla.

Ilman Ottoa ei olisi tätä blogia, enkä mä olisi se ihminen joka nyt olen. Ja yhdessä me ollaan tämä matka kuljettu. Se että kirjoitan ja kuvaan on vain pieni osa tästä blogista, toinen puoli tulee siitä elämästä jota me tässä yhdessä eletään. Ja niistä arvoista ja ajatuksista jotka yhdessä jaetaan. Otto mahdollisti aikanaan sen, että mä sain toteuttaa omaa unelmaani samalla kun olin lasten kanssa kotona. Ja nyt on mun vuoro, mä saan elää mun unelmaa, ja samalla Otto on saanut olla kotona ja miettiä omia unelmiaan ja mitä haluaa tehdä niiden eteen. Me tuetaan ja ymmärretään toisiamme kaikessa, ja pusketaan toisiamme eteenpäin niin kauan kun meissä henki pihisee.

Kiitos Otto, sä oot paras <3


AKKAVALTA: Otto vanhempainvapaalla

30.07.2017

Koin tuossa viime viikonloppuna eräänlaisen ahaa-elämyksen, ja heti perään itseasiassa toiseen. Istuimme tusinan muun miehen kanssa iltayhdeksän maissa sunnuntaina laivan baarissa matkalla Tallinnasta Helsinkiin, toinen toistaan väsyneempinä odottamassa kotiin pääsyä kahden päivän Latvian polttarireissun jäljiltä.

Jostain hetken mielijohteesta päädyin esittelemään kuvaa meidän Novasta vieressäni istuvalle sulhasen veljelle, täysin tämän sitä pyytämättä. Nuoren sinkkumiehen kohteliaasta, mutta erittäin epäkiinnostuneesta ilmeestä, tajusin kuinka kotiutunut ja faijautunut minusta on tullut. Omasta välinpitämättömyydestäni tätä tosiasiaa kohtaan tajusin, että minua ei haittaa se ollenkaan. Kuvien esittelyn kuitenkin lopetin siihen paikkaan, ja tyydyin selaamaan niitä itsekseni.

Olen ollut poissa töistä nyt pääsiäisestä asti, enkä pysty oikein sanoiksi pukemaan kuinka paljon olen nauttinut siitä että olen saanut olla koti-isä. Tottakai kokemukseni on tähän mennessä ollut siinä mielessä aavistuksen epärealistinen, että olemme koko perhe kotona kesälomalla. Enkä voi kyllä vakavalla naamalla väittää, etteikö sama homma jatkuisi jossain määrin silloinkin kun lapset palaavat päiväkotiin ja eskariin, sillä Iina tekee kuitenkin töitä kotoa käsin.

Kyllä, vauvan hoito ja kodin siisteys sun muu ovat suurimmilta osin arkena minun vastuullani, mutta koska Nova kuitenkin edelleen vetää tissimaitoa eikä minun hieman isävartalosta kärsivä rintani sitä ainakaan viime tarkistuksessa erittänyt, saan minä pieniä breikkejä pitkin päivää Novan syödessä, ja välillä myös sammuessa tissille.

Tätä kevyttä luksusta lukuunottamatta olen kuitenkin pyrkinyt ottamaan, ja mielestäni aika hyvin ottanutkin, vetovastuun vauva-arjesta. Rintaruokinta kun tosiaan on ainoa asia, mihin minä en sattuneesta syystä pysty. Vaunulenkit, sormiruokailu, vaipanvaihto, puistoreissut sun muu vauva-arki sujuu minulta siinä missä tuolta paremmalta puoliskoltanikin. Vaatteiden valinnoissa ja muissa esteettisissä seikoissa Iina tosin ottaa täysin pyytämättä ohjat, minä kun en erota persikkaa lohenpunaisesta. Vauvan pukemisen hoidan kuitenkin minä.

Iso muutoshan tämä on kuitenkin ollut. Reilun puoli vuosikymmentä istumaduunia painaneena toimistorottana, on siirtyminen täysaikaiseen isyyteen ollut pientä hakemista. Ei haastavaa, mutta hakemista. Kaikki sellaiset pienet jutut kuten omien ruoka-aikojen siirtyminen, ja normaalin päivärytmin muuttuminen, ovat vaatineet pienoista sopeutumista. Esimerkiksi nyt kun en enää istu kolmasosaa vuorokaudesta tietokoneen ääressä, vaan kuljen usein sellainen kahdeksankiloinen möhkäle sylissäni, onnistuin minä saamaan niskani kuukaudessa niin jumiin ettei pää enää kääntynyt. Itse lastenhoito on onneksi sujunut sillä samalla varmuudella ja kokemuksella, jota olen ehtinyt keräämään jo kahden aikaisemman lapsen verran, tällä kertaa isi on vain enemmän kotona. Ja siitähän tässä vanhempainvapaassa loppupeleissä on kyse, ajasta ja läsnäolosta.

Ehdottomasti suurin muutos on nimenomaan se, että olen saanut olla kaikessa läsnä. Kertaakaan en ole Novan vauva-aikana joutunut siihen tilanteeseen että tyttö oppii, tekee tai kokee jotain uutta ilman että minä olen ollut paikalla.

Se vauvakupla joka Suomen perhanan lyhyiden isyysvapaiden takia kestää yleensä vain pari viikkoa, on tällä kertaa kestänyt jo pian puoli vuotta. Voin meinaan vannoa että Tiaran ja Zeldan monet ekat hetket ovat paremmin tallessa puhelimeni kuvagalleriassa kuin minun päässäni. Täysin toisinpäin kuin tällä kertaa.

Tällä hetkellä me herätään usein rauhassa koko perhe, tytöt omasta takaa katsomaan aamu-lastenohjelmia, ja me Iinan kanssa sitten kun välissämme nukkuva möykky iloisesti hymyillen mäiskii, ja rapsuttaa meidät unesta. Tänäänkin heräsin aamulla siihen, kun Nova ensin naama säteillen rapsutti mua silmäkuopasta, ja käännettyäni kylkeä vielä takaraivosta.

Eikä tällä hetkellä tarvitse olla kokoaikaa tekemässä jotain. Normaalisti töissä ollessani tuntui usein siltä, että oli pakko kokoajan mennä ja tehdä ja olla, ettei työn ulkopuolinen aika tuntunut hukkaan heitetyltä. Välillä niin jopa oman jaksamisen rajoilla. On ihanaa, kun pystyy hyvällä omallatunnolla istua rauhassa tunnin sohvalla vauva sylissä, siskojen touhuja ihmetellen ja kirjoja tutkien. Niin ihanaa, että minä, aikuinen mies, täysin epäironisesti, käytin juuri sanaa ”ihana”.

Ja vaikka vauvanhoito tällä hetkellä kaappaakin suuren osan päivästä, jää minulla huomattavasti enemmän aikaa viettää isompien tyttöjen kanssa kuin mitä ”normaalissa” arjessa jäi duunin, kodinhoidon sun muun pakollisen jäljiltä. Ja vaikka suhteeni Novaan onkin ehkä läheisempi nyt näin vauva-aika kuin mitä kahteen vanhempaan oli heidän ollessa vielä vaippaikäisiä, en välttämättä usko että niin tulee aina olemaan.

Tiara ja Zelda kun nyt sattuvat jo olemaan aika itsenäisessä iässä verrattuna vauvaan joka vaatii jatkuvaa läsnäoloa ja on vaikea suhtautua heihin täysin samalla tavalla. Uskon että vaikka en olekaan ollut läsnä isompien tyttöjen vauva-arjessa yhtä paljoa ajallisesti kuin Novan, olen onnistunut paikkaamaan sitä aidolla läsnäololla myöhemmässä iässä. Kertaakaan ei ole ilmennyt  isommilta tytöiltä vastahakoisuutta tai mustasukkaisuutta kun Nova tarvitsee isiä ja/tai äitiä. Ja hyvä niin.

En nyt tietenkään osaa tässä vaiheessa sanoa olisiko minusta tähän pitkällä tähtäimellä, vaikka tällä hetkellä siltä ehdottomasti tuntuukin. Tilanne on kuitenkin  minulle uusi, ja olemme tosiaan toistaiseksi kaikki kotona, toisin kuin sitten syksyllä, kun toinen tytöistä palaa päiväkotiin ja toinen aloittaa eskarin. Päivärytmi muuttuu taas aikaisemmaksi ja arki taas, noh, erilaiseksi.

Sen näkee vasta sitten kuinka meillä päivät oikeasti luonnistuu, Iinan työkiireiden syksyn myötä eskaloituessa, ja minun ja Novan ollessa tätä kesää enemmän kahdestaan. Tähänastisen kokemukseni perusteella tahdon kuitenkin suositella, jos tilaisuus vaan tarjoutuu, muitakin isejä edes kokeilemaan vanhempainvapaata. Itse olen nauttinut tästä ajasta tähän asti täysin rinnoin, vaikka jokseenkin eri tavalla kuin rinnoista suorastaan pursuava vaimoni.

-Otto


Kun Otto vanhempainvapaalle jäi

19.04.2017

Tänään on Oton vanhempainvapaan ensimmäinen päivä. Sen kunniaksi Otto kirjoitti eilen ilallla ajatuksiaan tulevasta vanhempainvapaasta. <3

Isä vanhempainvapaalla

Suljin tuossa hetki sitten työkannettavani kannen viimeistä kertaa puoleen vuoteen. Toki joudun sen varmaan vielä avaamaan koska onnistuin kuitenkin omaan tuttuun tapaani aivan varmasti unohtamaan jotain todella fiksua, kuten sähköpostini automaattivastauksen, mutta you know, ajatus on tärkein.

Sinänsä varsin antikliimaksinen hetki ottaen huomioon kuinka valtava asia tämä on meidän perheellemme. Ei mitään fanfaareja, ei tyydyttäviä naksahduksia tai mitään muutakaan indikaattoria siitä että tämä oli nyt tässä. Ainoastaan hetkellinen vaimea hurina koneen vielä miettiessä että mitä ne tuulettimet tekivätkään laitteen sammuessa. Sitten syvä hiljaisuus, ja hupsistakeikkaa, isillä onkin yhtäkkiä ylimääräiset kahdeksan tuntia (plus työmatkat) aikaa käyttää ihan muihin asioihin kuin töihin. En päässyt edes poistumaan teatraalisesti toimistolta tuuletusten saattelemana, sillä olemme parhaillaan Oulussa vaimoni tädin luona, ja tein viimeisen päivänä etätyönä. Sähköposti kollegoille sai riittää siitä että Hyttinen kiittää ja kuittaa vähäksi aikaa.

Olen ollut ja viihtynyt nykyisessä työssäni nyt reilut viisi vuotta. Edennyt, ollut, mennyt ja tehnyt duunia niin paljon ettei minua voi ainakaan yrityksen puutteesta syyttää. Pahimmillaan olen jopa painanut seitsenpäiväistä työviikkoa siinä häidemme tietämillä, mikä asetti Iinan inhottavaan asemaan kahden pienen lapsen kanssa, puhumattakaan siitä miten vähille isin ja lasten välinen aika siinä rytäkässä jäi.

Vaikka olin aina kotona ollessani 100% läsnä, ei se aina tuntunut riittävältä. Tuskin olikaan, mutta mitä sitä nyt enää tässä vaiheessa ihmettelemään kun maito on jo imeytynyt laminaattiin. Voitte kuitenkin varmaan uskoa miten lämmin tuulahdus tämä oli meille, kun tajusimme että Iinan työn takia minulla on mahdollisuus kerrankin olla täyspäiväinen faija muutenkin kuin kesäloman yli. Kesäloman, joka lapsilla kestää tämän ansiosta sen reippaat yhdeksän viikkoa. Osittain sen takia että mitä niitä sinne turhaan viemään kun me muut ollaan kotona, osittain sen takia etten todellakaan ala hetkeen heräämään sianpieremän aikaan ellei ole pakko. Puhelimessani vakituisesti 6:30 piipittävä herätys joutaa helvettiin vähäksi aikaa.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa talteen hieman ajatuksiani siitä miltä minusta nyt tuntuu nimenomaan minun miehenä jäädessä vanhempainvapaalle, mutta jos totta puhutaan en oikein osaa itsekään vielä sanoa. Kun perheemme rytmi on aina määräytynyt sen perusteella miten olen töissä, tuntuu minusta jokseenkin absurdilta etten palaakaan töihin huomenna, ylihuomenna enkä ensi viikolla, vaan joskus marraskuun lopussa, sitten kun tekninen asiantuntijuuteni on lähinnä teknistä aavistusta. Lapsemme onneksi tietävät mitä mieltä he asiasta ovat. He odottavat malttamattomina kaikkia vaunu- ja pyörälenkkejä, puistoreissuja, mahdollisia ulkomaanmatkoja ja isin kanssa pelaamista. Kaikkea mitä me ikinä keksimme tehdä ja saamme päiviimme mahdutettua.

Pääsyy miksi jään vanhempainvapaalle on kuitenkin totta kai tuo meidän perheen pienin ja uusin lisäys. Pienet vauvat tarvitsevat jatkuvaa huolenpitoa, ja kun ainoa asia mitä en pysty miehenä tekemään on ruokkia täysimetettävää vauvaa, ei ole mitään syytä minulle olla jäämättä kotiin Iinan kuitenkin tehdessä tosiaan kotoa käsin töitä. Me olemme kuitenkin vanhempina tasavertaisia, eikä isän rooli ole meidän perheessä mikään ”lastenhoitaja”, vaan toinen huoltajista.

Sitä ilmiselvää tissiasiaa lukuun ottamatta on minun ja vauvan side aivan yhtä vahva kuin äidin ja vauvan, ellei vahvempi. Olen kuitenkin tässä pääsiäislomalla ehtinyt ottamaan varaslähdön vapaan viettoon, ja viettänyt isot osat päivästä sohvalla vauvan kanssa, vanhempien lasten touhuja ihmetellen. Odotan innolla sitä kuinka kerrankin saan olla oikeasti mukana ihmettelemässä vauvan kasvamista ja oppimista. Liian monta kertaa jouduin kokemaan kahden aikaisemman mukulamme saavutukset kännykän kautta, kun Iina lähetti viestejä ja kuvia siitä mitä tytöt tekivät ensimmäistä kertaa minun ollessa töissä.

Viime vuoden muutenkin mentyä hirveällä tohinalla, kuten myös tämän alkuvuoden, on mahtavaa saada rauhoittua hetki. Ottaa pienen sapattivapaan ja nukkua, rempata kämppää, laittaa piha kuntoon ja korvata vanha sähkögrilli ihan oikealla vehkeellä. Piirtää lasten kanssa ja lakata stressaamasta työasioita.

Voi olla että palaan aiheeseen tarkemmin kun koko homma lähtee käyntiin, kun osaan hieman sanoa miltä nyt oikeasti tuntuu olla kotifaija. Koneella istuminen ei enää tällä hetkellä oikein sattuneesta syystä houkuttele, kun enää ei ole mikään pakko. Ajattelin että voisin viettää hieman aikaa tässä tuon meidän mahtavan jälkikasvumme kanssa, ja kun lapset lopulta joskus sammuvat, ehkä laittaa sen pleikan päälle. Pitkästä aikaa.

-Otto

Sellaisia ajatuksia Otolla <3 Ihanaa päivää kaikille!