Mikä on mennyt tällä kertaa vauvan kanssa toisin, kuin etukäteen ajattelin

16.10.2017

Noin vuosi sitten kirjoitin raskausaikana postauksen siitä, mitä aion tehdä kolmannen vauvavuoden aikana toisin, verrattuna kahteen aiempaan vauva-aikaan. Nyt kun vauva-aikaa on takana jo aimo annos, on hyvä ottaa pientä tsekkiä siihen ovatko suunnitelmat pitäneet. Mitä olen tehnyt eri tavalla, ja missä olen toiminut niin kuin suunnittelin?

Mulla ei ollut pilkun tarkkoja suunnitelmia, mutta joitain ajatuksia kuitenkin mitä toivoin vauva-ajalta silloin, kun olin vielä raskaana. Halusin ottaa vauva-arjen rennommin, ja pitää kiinni omista jutuistani. Halusin nauttia vauva-ajasta syyllistymättä, ja olla armollinen. Halusin nukkua mahdollisimman hyvin, niin hyvin kuin pienen vauvan kanssa on mahdollista. Halusin elää hetkessä ja nauttia. Tiesin kahden aiemman vauvavuoden kokemuksella jo vähän mitä odottaa, ja tiesin mitä en halunnut tehdä.

Keskimmäisen vauva-aikana olin vähän turhan perfektionisti. Ajattelin, että joidenkin asioiden nyt vain kuuluu mennä oppikirjan mukaan, niin kuin ne olivat esikoisen kanssa menneet. En silloin tajunnut ihan täysin että vauvat ovat kaikki yksilöitä. Otin kovasti stressiä päivärytmin luomisesta, yöunista ja ruokailuista. Vaikka imetys sujui keskimmäisen kanssa tosi hienosti, se tuntui 21-vuotiaana sitovalta, ja kaipasin omaa aikaa silloin enemmän.

Kirjoitin aiemmassa postauksessani, että kolmantena vauva-aikana aion myös ottaa rennosti oman ajan suhteen, ja mennä ja tehdä aina välillä kun siltä tuntuu, koska isänsä kanssa vauva ei ole hoidossa. Mielessä kummitteli vielä se, kuinka neljä vuotta sitten oli välillä ahdistavaakin olla niin kiinni vauvassa, ja ajattelin etukäteen että nyt teen kaikkeni jotta saan itselleni tarvittaessa omaa aikaa. Tämä on varmaan se suurin eroavaisuus suunnitelmien ja todellisuuden välillä: olen nimittäin ollut paljon enemmän kiinni meidän kuopuksessa, kuin etukäteen suunnittelin, ja vieläpä ihan omasta halustani.

Vaikka Otto on ollut vanhempainvapaalla, ja muodostanut kuopukseen vahvan siteen alusta asti, en ole juurikaan tehnyt mitään yksin. Kaikkiin työmenoihin mihin on ollut mahdollista, olen ottanut Oton ja kuopuksen mukaan. Yksin olen käynyt ulkona kerran pari tuntia, ja työmenoja joissa olen käynyt yksin, on ollut alle yhden käden sormilla laskettava määrä. Kaksi kertaa ollaan käyty Oton kanssa kahdestaan ulkona: Oton synttäreillä syömässä tunnin verran, ja meidän kaverin kolmikymppisillä Megazonessa pari tuntia, ennen lasten nukkumaanmenoaikaa molemmat. Ja tämä on riittänyt, en ole kaivannut sekuntiakaan enempää, ja oikeastaan näitäkin poissaoloja olen etukäteen vähän jännittänyt.

Vaikka Oton kanssa kuopus on pärjännyt tosi hienosti ja tottunut olemaan hänen kanssaan usein päivisin, kun teen töitä, en vaan ole kokenut tarvetta, tai halua lähteä minnekään. Olen nauttinut nimenomaan eniten siitä, että ollaan voitu tehdä kaikkea yhdessä, käydä presseissä yhdessä, mennä lounaalle yhdessä.

Neljä vuotta sitten imetys tuntui sitovalta, ja kaipasin välillä omaa aikaa. Nyt se sama sitovuus on ollut ihanaa, ja koen haikeutta, kun imetyskerrat vähenevät. Välillä kaipaan tosi paljon niitä vastasyntyneen imetysmaratoneja, oli niin ihanaa pesiä pienen tuhisijan kanssa sohvan nurkassa.

Tämä vähän yllätti mut, koska ajattelin, että varsinkin kun Otto on ollut niin paljon vauvan kanssa alusta asti, mun olisi helpompi lähteä. Mutta se ei ole ollut ollenkaan niin, vaan ihan päin vastoin. En ole kertaakaan kokenut tarvetta ”saada omaa aikaa”, vaan en ole vaan kehdannut aina kieltäytyä lähtemästä, vaikka olisinkin ennemmin jäänyt heittämään vauvan kanssa yläfemmoja. Toisaalta, niinä parina kertana kun olen lähtenyt imetysvälin ajaksi  jonnekin, niin on kyllä ollut kivaa, ja ihana nähdä kollegoita, tuttuja ja ystäviä.

Ehkä juju on siinä, että me ollaan saatu nukuttua tällä kertaa paljon paremmin, kuin neljä vuotta sitten. Väsymys tekee paljon, ja väsyneenä ei jaksa niin hyvin. Väsyneenä kaipaa enemmän omaa aikaa. Nyt kun ollaan alusta asti nukuttu kuitenkin tuntien pätkissä minuuttien sijaan, on virtaa riittänyt paljon paremmin, enkä ole juurikaan kokenut itseäni väsyneeksi. Hyvät yöunet ovat siunaus, josta saadaan olla äärettömän kiitollisia.

”Varmasti tämä vähän pidempi tauko, mahdollisuus elää muutakin elämää kuin vaipparalliarkea, on tuonut sitä perspektiiviä siihen miten lyhyt se vauva-aika loppujen lopuksi kuitenkin on. Ja vaikka se silloin saattaa tuntua koko elämältä, se ei ole sitä. Se on lyhyt, ohikiitävä vuosi, josta saa ottaa parhaansa mukaan kaiken irti.”

Kirjoitin tuon pätkän vuosi sitten marraskuussa, ja se on niin totta. Olen ehkä suhtautunut tähän jopa liikaakin sillä meiningillä, että aika menee liian nopeasti. Se on ehkä ainoa asia mistä olen ottanut stressiä, niin hölmöltä kuin se kuulostaakin. Mutta onneksi, onneksi tätä vauvavuotta on vielä melkein neljäsosa jäljellä. Sinä aikana aio kertaakaan ajatella, että se loppuu ”kohta”, vaan nauttia siitä mitä on juuri nyt. Ja vaikka vauvavuosi sitten joskus loppuukin, niin siitähän se elämä vasta alkaa kun vauvavuosi päättyy, ja saa tutustua vielä nykyistäkin enemmän ihanaan kasvavaan tyyppiin, jolla alkaa olla sanottavaa, ajatuksia ja yhteistä puuhaa.

Tällä kertaa aion siis syyllistyä vähemmän ja luottaa itseeni enemmän. Hyvä siitä vauvasta tulee.”. Ja niin olen myös tehnyt. Nimittäin hyvä tuosta vauvasta on tullut, aivan mahtava tyyppi <3


”Sellaista se lapsiperhearki nyt vaan on”

10.10.2017
Keskustelut lapsiperheiden arjesta ennakkoluulojen pohjalta

Törmään usein sosiaalisessa mediassa keskusteluihin aiheesta, ”en halua lapsia syystä [lisää yleistävä perustelu], mitä mieltä olette vapaaehtoisesta lapsettomuudesta?”. Usein näissä keskusteluissa perustellaan vapaaehtoista lapsettomuutta esimerkiksi sillä, että on itse isosta perheestä ja tietää siten, millaista se lapsiperheen arki on eikä halua sellaista itselle. Toinen suosittu perustelu on että ”en jaksa kuunnella huutoa ja kiukuttelua ja sitähän ne lapset tekevät”.

Ihan heti alkuun haluan sanoa, että mulla ei ole mitään sitä vastaan jos joku ei halua lapsia, se on musta ihan täysin ok! Mutta mun mielestä ei myöskään kannata viljellä totuutena ympäriinsä yleistyksiä siitä, millaista kuvittelee lapsiperheiden arjen olevan, jos ei sitä ole itse vanhemman roolissa kokenut.

Esimerkiksi jos on vaikka itse isosta perheestä, eihän se tarkoita että oma arki olisi samanlaista vaikka yhden lapsen kanssa, tai edes kymmenen lapsen kanssa. Koska ei kyse olisi samoista lapsista, samasta perheestä tai samanlaisesta elämästä. Tai jos on nähnyt kaupassa tai bussissa huutavan tai itkevän lapsen, ei se tarkoita että kaikki lapset on sellaisia ja tekee sitä. Jokainen lapsi, jokainen perhe, jokainen vanhempi on yksilö. Yhden, kahden tai edes viiden ulkopuolisen kokemuksen perusteella ei voi kukaan sanoa millaista lapsiperheiden arki yleisesti on.

En missään nimessä kiistä sitä, etteikö arkeen lasten kanssa mahdollisesti kuuluisi rankkojakin hetkiä, uhmaa, räkää, itkua, oksennustauteja ja riitojakin, mutta silti jokainen perhe on silti omanlaisensa. Vanhemmilla on valta viedä oman perheen arkea itse haluamaansa suuntaan. Jos ei itse vaikka tykkää ajatuksesta että perheessä olisi viisi lasta, aina kiire ja kauhea stressi, ei kannata tavoitella itselleen sellaista elämää. Se ei silti tarkoita että kaikilla viiden lapsen perheillä olisi aina kiirettä tai stressiä, tai että yhden tai vaikka seitsemän lapsen kanssa elämä olisi sellaista. Joillakin varmasti on, toisilla taas ei.

Omasta arjesta oman näköistä

Kannatan ehdottomasti sitä, että rakentaa oman elämänsä omien voimavarojensa ja toiveidensa mukaan, eikä muiden odotusten tai yleisen tavan vuoksi. Jos siis ei halua nähdä itseään vanhemman roolissa ikinä, siinä ei mun mielestä ole mitään vikaa. Ei kaikkien tarvitse ryhtyä vanhemmiksi. Elämä ilman lapsia on varmasti aivan yhtä merkityksellistä kuin lasten kanssa. Kyse on vain siitä, mitä kukin elämältään haluaa.

Kannattaa kuitenkin miettiä tarkkaan mistä se ajatus kumpuaa, että ei halua lapsia, sillä tuntuu että monet etenkin nuoret vaan juttelevat keskenään näiden ennakkoluulojen pohjalta, eivätkä ole miettineet asiaa sen syvällisemmin. Onhan se nyt ajatuksena aivan kummallinen jos lähtee sitä ihan todella miettimään, että koska on nähnyt yhden lapsiperheen jollaista ei haluaisi itselleen, olisi omakin lapsiperhearki varmasti sellaista kuin sillä perheellä.

Mun mielestä olisi ikävää ajatella, että joku oikeasti vaikkapa tykkää lapsista, ja vähän jopa haaveilee, mutta ei uskalla ryhtyä tuumasta toimeen haavetta tavoittelemaan ennakkoluulojen takia. Jos on lukenut vaan niitä ennakkoluuloja, tai nähnyt vain niitä negatiivisia puolia, mutta ei koskaan mitään positiivista, voi varovainen haave jäädä toteuttamatta. Tai voi olla että parisuhteessa toinen osapuoli haluaa lapsia, mutta toinen ei, näiden stereotypioiden vuoksi. Ja stereotypioiden vuoksi luulee, että itsellä ei ole valtaa vaikuttaa siihen oman lapsiperheen arkeen, vaan ”se nyt vaan on sellaista”.

Omalle perheelle sopivat valinnat

En halua väittää että jokaisella olisi valta tehdä omasta elämästään juuri sellaista kuin haluaa, sillä tiedän itsekin kokemuksesta että ei elämä vaan aina mene niin kuin toivoisi. Jos mun elämä olisi mennyt aina niin kuin itse toivon, ei mun äiti olisi esimerkiksi koskaan sairastunut vakavasti. Jokainen voi silti tehdä siitä omasta arjestaan sellaista kuin itse haluaa, niiden korttien puitteissa mitä on saanut. Sitä ei aina voi valita mitkä kortit saa, mutta sen voi, miten niihin suhtautuu.

Olen elämäni aikana nähnyt ihan hurjan määrän erilaisia perheitä, elämäntilanteita, lapsia ja vanhempia. Joillakin perheillä on sellainen arki tai sellaiset lapset jotka ottaisin ilomielin itselleni koska tahansa.  Toisilla taas sellaiset joita en osaisi kuvitella itselleni mitenkään päin, mutta se ei tarkoita etteikö se toimisi heillä itsellään. Joidenkin perhe-elämä ei toimi ja surullisiakin tarinoita kuulee joskus. Meidän oma perhe ja arki on juuri sellaiset jotka me vanhemmat ollaan rakennettu ja toivottu. Meidän elämä lasten kanssa on meidän näköistä. Ei varmasti toimisi kaikilla, mutta toimii meillä loistavasti.

Eihän kukaan jätä vaikkapa polkupyörää ostamatta sen takia, että naapurin Pekalle sattui huono pyörä jossa on koko ajan jotain rikki,  tai koska Pertillä on maastopyörä vaikka itse tarvitsisi city-pyörän, tai koska Sirpan pyörä on pinkki, vaikka itse ei pidä pinkistä. Jokainen ymmärtää että on olemassa erilaisia pyöriä, ja erilaiset polkupyörät sopivat erilaisille ihmisille. Jos haluaa polkupyörän, kannattaa valita itselle sopiva pyörä, pyöräillä sinne minne itse haluaa, ja jättää pyörä kotiin silloin kun siltä tuntuu. Kaikkia pyöriä joutuu huoltamaan, renkaita täyttämään ja joskus paikkaamaan, sellaista se pyöräily joskus on. Se ei silti tee pyöräilystä huonoa asiaa, tai tarkoita että edellä mainittujen seikkojen takia ei kannattaisi pyöräillä ollenkaan.

Lasten kanssa voi tehdä juuri niitä asioita mitä itse haluaa

Ei pitäisi yleistää tässäkään asiassa, vaan luottaa itseensä ja omaan kykyyn vaikuttaa asioihin. Sillä omasta elämästä, lasten kanssa tai ilman, voi muokata itsensä näköistä. Jos rakastaa matkustaa, voi matkustaa lasten kanssa. Jos inhoaa sisäleikkipuistoja mutta rakastaa museoita, voi lasten kanssa käydä museoissa. Jos tykkää käydä kahvilla pienissä söpöissä kuppiloissa, kannattaa käydä niissä, yksin ja lasten kanssa. Jos rakastaa tehdä ruokaostokset kauppahallissa, niin voi edelleen tehdä, ei missään lue että lapsiperheen on pakko käydä Prismassa ja ottaa auto-ostoskärryt (niinkuin me usein tehdään, hah). Jos tykkää ottaa äkkilähtöjä, kannattaa pitää lapsen passi ajan tasalla. Jos pitää reppureissaamisesta, kannattaa lapsen kanssa hommata kantoreppu. Jos rakastaa käydä yökerhossa tanssimassa aamuneljään, voi niissä käydä edelleen. Jos rakastaa hitaita ja rauhallisia aamuja, voi niitä viettää lasten kanssa.  Jos tykkää luistella, voi edelleen sitä harrastaa, ja joskus ottaa lapsenkin mukaan luistelemaan.

On ihmisiä jotka eivät halua tehdä mitään asioita ikinä lasten kanssa, tai jolle riittää vaikka kummilapsen tai veljen tytön seura joskus ja jouluna. Silloin ei kannata edes yrittää lasta. Mutta jos olet ihminen joka rakastaa yleisesti ”aikuisten juttuina” pidettyjä asioita, ja pelkäät että lapsen takia niitä ei voisi enää tehdä, ei kannata pelätä. Koska se ei ole totta.

Haastan jokaisen mun blogia lukevan vanhemman kommentoimaan jotain positiivista omasta arjesta tähän, koska haluan kumota vahvassa istuvia ennakkoluuloja! Mikä on parasta mitä lasten kanssa voi tehdä? Mitä sellaista teet edelleen, minkä pelkäsit menettäväsi lapsen saatuasi? Mistä asiasta lapsi on tehnyt elämässä parempaa kuin ennen? Jaa se täällä! Haluan näyttää, että jokainen perhe on erilainen, ja elää omanlaistaan elämää. Haastan myös toiset bloggaajat tarttumaan tähän aiheeseen, koska mitä useampi puhuu positiivisesti lapsiperheiden puolesta, sitä useampi väärä ennakkoluulo kumoutuu! 


Syyskuun arkikuvat

04.10.2017

Pitkästä aikaa ajattelin että kurkataan mun puhelimen arkikuviin, niihin arkisiin näpsyihin joita on tullut napattua aina kun on sattunut joku hauska tilanne. Ne eivät ehkä ole väritykseltään, valotukseltaan tai tarkkuudeltaan niitä joita olisin ekana laittamassa blogiin tai somekanaviin, mutta niissä on sitäkin enemmän fiilistä! Näitä postauksia on niin kiva tehdä aina välillä, ja kurkistaa samalla kuluneisiin viikkoihin.

1. Päikkäreillä vauvakaverin kanssa <3 2. Ihana vastaherännyt vauveli 3. Velmu oppi kiipeämään portaisiin ja yritti tehdä sitä koko ajan 4. 4v ulkoiluttaa mummun Armas-koiraa.

1. Vauva lempipuuhassaan: tuijottamassa autoja ja päristelemässä ikkunassa 2. Fenty Beautyn meikkivoiteet sephorassa, Otin kuvan kaverille jolle ostin kyseistä meikkivoidetta jota ei Suomesta saa 3. Mummun sylkyssä on hyvä nukkua <3 4. Minityyppi ajelulla potkumopolla BR-lelussa, pitäisköhän tällainen hommata kotiinkin? Sen verran hitti tuntui olevan jo.

1. Imetyshetki shoppailun keskellä 2. Fries! Oli pakko ottaa kuva kun kerrankin tuntui että oli meikit kivasti. Tässä kuvassa tosin silmät ihan sikkaralla, ei tuosta taida koko meikkejä edes nähdä! 3. Esikoinen Tunnelbanassa 4. Aamupalaa laivalla, paljon munakokkelia ja minilettuja ja hedelmiä ja vihanneksia.

1. Kotiinpaluu laivalta, Otto oli meidän kuormakamelina metrossa tottakai. 2. Mielettömän hyvää riimikaritsaa työlounaalla alkupalaksi 3. Ja aivan ihanaa nieriää pääruuaksi, siis herranen aika toi oli herkullista! 4. Tää on taas näitä ”meikit on ihan kivasti, otanpa siis selfien” -selfieitä. Sanokaa pliis että joku muukin ottaa kuvan aina sinä päivänä kun jaksaa meikata. :D

1. Bageleita ja Pumpkin Spice Lattea ystävän kanssa aamiaiseksi, nam! 2. Kuopus ekaa kertaa HopLopissa, tykkäsi muuten kovasti! 3. Sovituskoppiin ahtautuneena vaunujen kanssa. Tää mekko ei ollut kyllä yhtään mun juttu, mutta tulipahan sovitettua. Ei lähtenyt siis mukaan. 4. Oton veli teki meille herkullista suppilovahverokeittoa lounaaksi, se oli niin hyvää että pakko pyytää resepti itsellekin.

1. Pressitapahtuman herkulliset antimet 2. Äidin iloinen rakas, tää oli vielä niin lämmin päivä että herkuteltiin terassilla illalla, olispa vieläkin yhtä lämmintä! 3. Paitsi että odotan että saan pukeutua tähän kultaiseen toppatakkiin, niin ei haittaa jos onkin vähän viileämpää! 4. Tässä nukkuu vauveli esikoisen balettitunnin aikana. Ympärillä kävi hurja kuhina ja älämölö, mutta hän vain nukkui tyytyväisenä.

Mun silmiin syyskuu näytti ainakin siltä että tuli syötyä paljon herkullista ruokaa! Ja niin totta tosiaan tulikin. Toivottavasti lokakuusta tulee yhtä herkullinen kuin viime kuu oli.

Ihanaa keskiviikkoa kaikille <3


Minien kanssa viikonlopputunnelmissa

29.09.2017

Ihanaa perjantaita kaikille! Viikon viimeinen arkipäivä, ja me ollaan täällä jo ihan viikonloppufiiliksissä! Luvassa on pitkästä aikaa ihanan vapaa ja ohjelmaton viikonloppu, jes! Tai no on toki esikoisen balettitunti, ja sunnuntaina yhdet kaverisynttärit joille esikoinen menee, mutta ei mitään sen isompaa. Tekee ihan hyvää tällainen ”tyhjä” viikonloppu, kun on ollut niin paljon meininkiä viime viikkoina synttäreiden, reissun ja rempan myötä. Kivaa olla kunnolla perheen kanssa ja vaan nautiskella ohjelmattomuudesta.

Suunnitelmissa on tälle päivälle perinteinen fredagsmys –  sopivasti herkuttelua, paljon leffoja, löllövaatteita, hirmuisesti haleja ja naurua. Me ollaan sataan kertaan katsottu ja hihitetty pakastealtaassa näkemällemme suklaapizzalle, ja eilen ostettiin se kokeiluun. Tämän päivän iltaherkutteluna siis toimikoon suklaapizza, miltä ikinä se sitten maistuukaan. Kuulostaa niin hassulta että onhan sitä aivan pakko maistaa! Tytöt on täällä ihan intsinä kun meillä on niin ”hassua herkkua”.

Mulla oli pari huonompaa treeniviikkoa kun oli niin paljon ohjelmaa, mutta tällä viikolla olen vihdoinkin saanut taas treenailtua ohjelman mukaan, ja se tuntuu niin hyvältä! Mut itseni on yllättänyt se, että kaikkein parhaalta treeneissä musta tuntuu se, miten saan mun selkälihaksiin ryhtiä ja voimaa. Halusin parantaa ryhtiä, ja se oli yksi mun itselleni etukäteen asettamista tärkeimmistä treenitavoitteistakin. En silti tajunnut etukäteen, miten hurjan suuri merkitys pelkällä ryhdillä on kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Tuntuu hyvältä päästä eteenpäin ja saavuttaa omia tavoitteita.

Tämä viikko on ollut reissusta paluun jälkeen ihanan tavallinen. Lounas rakkaan ystävän kanssa, sopivasti kivoja työtapaamisia, treeniä, tavallisia tarha- ja eskaripäiviä lapsilla ja tavallista arkea kotona. En pistä ollenkaan pahitteeksi, että välillä ei ole mitään sen ihmeempää kuin sitä normiarkea. Tänään me vietetään ihanan tavallinen perjantai, ja kaiken edellämainitun lisäksi ajattelin lukea lasten kanssa yhdessä loppuun meidän Ruotsista ostaman hauskan (ja pitkän) kirjan, josta ollaan luettu iltaisin aina muutama sivu iltasaduksi.

Tiaran Ballerina -college, Zeldan huikeat Cupcake -legsut ja Novan ihana Soda-jumppis ovat kaikki Hugo Loves Tikin uutta mallistoa, joka ilmestyi toissapäivänä, ja ne on saatu Lilla Companysta. Lillassa on vielä joitakin hajakokoja jäljellä näistä mielettömistä kuoseista, ja pian pitäisi tulla myös lisää valikoimaa! Kannattaa käydä äkkiä kurkkaamassa jos haluaa saada vielä jotain, sillä pian ne hajakootkin loppuvat. Mun mielestä Hugo Loves Tiki on aavistuksen naftimpaa mitoitusta, ja esimerkiksi Tiaran paita on kokoa 8V. Vastaa ehkä eniten mitoitukseltaan Tinycottonsia.

Pitkästä aikaa kirjoitin ihan vaan tällaisen kuulumispostauksen. Mä voin paljastaa teille, että näiden kirjoittaminen on mun mielestä ehkä vaikeinta bloggaamisessa, hahaa. Rajatusta aiheesta on paljon helpompaa kirjoittaa. Tiedän kuitenkin, että monet näistä kuulumispostauksista tykkäävät, ja haluan ehdottomasti tehdä näitä myös aina välillä!

Aivan ihanaa ja rentouttavaa viikonloppua kaikille, nauttikaa upeasta syysauringosta ja ihanista punertuvista lehdistä <3