Lapsen puheen kehityksen tukeminen

19.06.2019

Pidettiin tuossa keväällä mun ystävän Kokit ja potit -blogin Hannele Hyvärisen kanssa instassa Q&A lapsen puheen kehityksestä, joka oli aivan älyttömän suosittu. Saatiin siitä valtavasti positiivista palautetta, ja sen kunniaksi päätettiin jatkaa aiheesta vielä blogipostauksen verran. Hannele on toki loistava ruokabloggaaja, mutta sen lisäksi hän on myös koulutukseltaan puheterapeutti, joka työskentelee erilaisten puheen ja kielen haasteiden kanssa.

Koska monissa perheissä puhumaan oppiminen tai erilaiset puheen tuoton tai ymmärtämisen haasteet ovat juuri tälläkin hetkellä ajankohtaisia, me päätettiin Hannelen kanssa yhdessä jakaa toimivat vinkit lapsen puheen kehityksen tukemiseen arjessa. Ja aina ei tarvitse olla edes mitään haasteita, näillä konkreettisilla vinkeillä jokaisen lapsen puheen kehitystä on helppo tukea pienestä asti ja ehkä myös ehkäistä joitakin mahdollisia tulevaisuuden haasteita. Kaikkeen ei voi omalla toiminnalla vanhempi vaikuttaa, mutta joihinkin asioihin voi.

HANNELEN 5 VINKKIÄ

1. LUE KIRJOJA

”Lukeminen kannattaa aina” on sanontana kulunut, mutta turhaan sitä ei ole toisteltu. Kirjojen lukeminen lapsella on yksi helpoimmista tavoista lisätä lapsen kuuleman kielen määrää – ja laatua.

Eikä kyse ole mistään pikkujutusta: lapsen ympärillä olevien aikuisten käyttämän, lapselle suunnatun kielen määrä ja laatu ovat keskeisessä asiassa lapsen kielen kehityksessä. Lapsi oppii kielen kokemuksista ja vuorovaikutuksessa – kirjojen parissa molemmat tulevat kuin itsestään.

Vanha kunnon iltasatu on ihan tosi hyvä tapa rauhoittua päivän päätteeksi, olla lähekkäin ja heittäytyä sadun hurmaan. Ajatella mitä kaikkea kirjojen kautta voi kokea: Viidakkoseikkailuja! Pelottavia hetkiä mörköluolassa! Suuria tunteita, ihan samanlaisia kuin arjessa! Samalla opitaan yksisarvisen söpöysmerkeistä tai erilaisista tavoista ajatella ja elää.

Olen kirjoittanut muutama vuosi sitten 10 syytä lukea lapselle –vihkosen, josta löydät lisää syitä tarttua kirjaan. Löydät sen täältä.

2. NÄE LAPSI LUOVANA ONGELMANRATKAISIJANA

Eikö olekin aika tuttu tilanne, että vanhempi nostaa pudonneen lusikan melkein jo ennen kuin se kilahtaa lattialle. Tai jätskipakettia lasten katsoessa avaava aikuinen nappaa sakset laatikosta sanomatta sanaakaan, jos näppivoimat eivät riitä.

Joskus elämän huiskeessa molemmat tapaukset ovat arjen sujuvuuden kannalta ainoita mahdollisia tapoja päästä päivä iltaan. Toisena hetkenä, kun voimia on enemmän, asiaa voi pysähtyä miettimään uudelta kannalta: Nämähän ovat loistavia vuorovaikutus- ja kielen oppimisen tilanteita!

Entä jos jumissa olevaa jätskipakettia avatessa ihmettelisi lapselle ääneen, että mistä tämä oikein aukeaa. Tai miten ihmeessä me saataisiin tämä auki. Luultavasti lapsi, ainakin ajan kanssa, alkaisi ideoida ratkaisuja tilanteeseen: repäise tuosta, haetaan sakset, leikataan se kahtia tai syödään se myöhemmin (hah, no ei sentään).

Tai entä jos aikuinen jaksaisi odottaa pienen hetken, että lattialle lusikan pudottanut lapsi tekee aloitteen. Ehkä katsoo aikuista tai lusikkaa, ehkä kiljahtaa tai karjuu kuin leijona – kommunikaatiota yhtä kaikki.

Kun lapsen näkee luovana ongelmanratkaisijana, lapsen kielellisen ajattelun ja mielikuvituksen kehitys saa vauhtia. Tärkeää tietysti on muistaa, että kun lapsi tarvitsee aikuisen apua, tarpeeseen tulee vastata. Kun aikuinen huomioi lempeästi lapsen avuntarpeen, lapsi kokee olevansa huomioitu ja turvassa, ja tilaa luovuudelle ja ongelmanratkaisuille on.

3. KERRO ENEMMÄN, KYSY VÄHEMMÄN

Aikuisilla on usein ihana, ja tosi tärkeä, tapa kysyä lapselta vaikkapa hoitopäivän jälkeen, mitä lapsi on tehnyt ja syönyt tai kenen kassa hän on leikkinyt. Pidä tavasta kiinni! Kuulumisten vaihtaminen on hirmuisen tärkeää.

Kerro samalla omista kuulumisistasi: mikä tänään töissä tai kotona on sujunut, mikä harmitti tai miltä ystävältä tullut viesti tuntui. Näin lapsi kuulee aikuisen ajatuksia ja mielipiteitä.

Kerro enemmän, kysy vähemmän –teemaa voi toteuttaa vaikka myös kirjoja pienelle lapselle lukiessa. Usein aikuisten tulee osoiteltua kuvia ja kysyttyä ”mikä tuo on?” Kysyminen on tietysti ihan ok, mutta jos aikuinen kertoisi vaikka joka toisesta kuvasta itse useammalla sanalla, saisi lapsi mallia kielen laajentamisesta. Kokeile!

4. KIELELLISTÄ YMPÄRISTÖÄ, AJATUKSIASI, MAAILMANKUVAASI JA TUNTEITASI

Väliotsikko kertoo kaiken olennaisen, ja samaisesta asiasta on puhuttu aiemminkin tässä postauksessa. Lapsen kanssa jutteleminen, omien ja lasten tunteiden ja ajatusten ja ympäristön asioiden ääneen sanominen on aivan valtavan tärkeää. Se on lapsen kielenkehityksen tukemisen ydin.

Pienelle lapselle nimetään yksittäisiä asioita: auto, pilvi, katupöly, päivänkakkara ja nenäkarva. Vähän isommalle lapselle sanojen ympärille liitetään kuvailevia sanoja: iso punainen auto, ihan kamalan synkkä pilvi, ärsyttävä katupöly, ihana päivänkakkara tai hassu nenäkarva.

Kun lapsi alkaa jo itse tuottaa kieltä, voidaan laajentaa lisää. Samalla voidaan pohtia, kuka tykkää päivänkakkaroista tai millaisen auton mummi haluaisi, jos voittaisi lotossa.

5. LAULA LAPSEN KANSSA

Laulaminen ja rytmikäs loruttelu on vanhan kansan tapa leikkiä lasten kanssa. Miten viisas vanha kansa! Laulaessa sanojen rytmi toistuu aina samanlaisena puhujasta ja murteesta riippumatta, joten se on lapsen helppo kuulla ja muistaa.

Laulaminen kehittää mm. kuulomuistia ja äänenpainojen erottelua, jotka taas ovat tärkeitä kielellisiä osataitoja vaikkapa keskusteltaessa. Ja ennen kaikkea: yhdessä laulaminen on ihan superhauskaa!

Kiitos Hannelelle aivan loistavista vinkeistä! Mä itse tunnistan juuri tuon, että mulla on tapana kysellä kauheasti lapsilta. Kerron kyllä omia kuulumisia laajastikin, mutta paljon tulee myös kyseltyä heiltä, etenkin taaperolta. Olen kokeillut viime aikoina sitä, että olen kysynyt taaperolta ”Miltä tämä tuntuu sinusta” tai ”Mitä ajattelet tästä?” sen sijaan, että kysyisin, että ”Onko kivaa?” tai ”Tykkäätkö tästä?”. Silloin on jäänyt myös enemmän tilaa hänelle kertoa omin sanoin sen sijaan, että vastaisi vaan ”joo” mun valmiiseen kysymykseen. Ja miten ihania vastauksia sieltä on tullut! On selvinnyt mm. että ”Äiti minua jännittää tämä karuselli!”.

Me tykätään koko perhe lukea yhdessä ja itsekseen tosi paljon, siitä saan olla kiitollinen. Kaikkia ei lukeminen innosta, mutta siihen motivoimiseen on monia keinoja. Jos lapsi on vielä tosi pieni, voi vaikka vaan ihmetellä kirjan kuvia ja tapahtumia sen sijaan, että yrittäisi heti ensin lukea ääneen koko tarinaa. Sitten kun kirjat tuntuvat kivalta, niitä voi alkaa lukemaan ”kunnolla”. Ihmettelyä ja analysointia ei silti kannata unohtaa ainakaan mun kokemuksella. Lapsen omat huomiot kirjasta ja kuvista ovat just niitä kaikkein hauskimpia.

Isompia lapsia on helppo motivoida lukemaan yhdessä aikuisen kanssa tai itsekseen esim. Äidin puheenvuoron Inarin loistavalla keksinnöllä lukuaika = pädi/puhelinaika. Eli niin kauan kuin lukee kirjaa, saa olla puhelimella tai pädillä. Olen huomannut Inarin instasta, että tämä toimii ihan älyttömän monella! Jos lapsi jaksaa lukea puoli tuntia kirjaa, hän saa olla puoli tuntia pädillä. Mahtavaa!

Kukaan ei jaksa kaikkina päivinä selittää joka ikistä asiaa juurta jaksain tai ihmetellä kaikkea tai antaa lapsen ratkaista kaikkia ongelmia turvallisesti ja hauskasti samalla oppien. Ja se on enemmän kuin fine. Mutta se, että pyrkii tukemaan lapsen puheenkehitystä mahdollisimman usein esimerkiksi näillä em. keinoilla, tukee myös omaa vanhemmuutta super hyvin. Mitä enemmän lapsi oppii ilmaisemaan itseään, sitä helpompaa hänen kanssaan on kommunikoida.


Matkaevästä kesäreissuille | Puikula Pehmeämpi 100Kaura

18.06.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Fazer Leipomot Oy kanssa ja toimin Fazer Puikulat -brändilähettiläänä.

Käytiin pari viikkoa sitten Särkänniemessä päiväreissulla lasten kanssa ja tällä kertaa me tehtiin eväät matkalle itse. Lähdettiin reissuun jo aamulla aikaisin ja haukattiin vaan pikkuaamupalat kotona. Mukaan pakattiin itse tehtyjä eväsleipiä, niinkuin mun ja Oton lapsuudessa, ja matkalla pysähdyttiin levähdyspaikalle syömään. Oltiin romanttisesti ajateltu etukäteen, että levähdyspaikalla varmasti on pöytä ja penkit (niinkuin meidän lapsuudessa aina oli), mutta sellaista levähdyspaikkaa tuntui olevan hankala löytää. Lopulta me luovutettiin niiden etsinnän suhteen, kun Otto muisti, että takakontissa on pari taittojakkaraa, jotka hän oli ottanut lapsuudenkodistaan keväällä mukaan ja unohtanut sinne.

Niinpä me katettiin eväät minikokoisille jakkaroille, mikä oli lapsista aivan hillittömän hauskaa. Selkeästi paljon jännittävämpi ratkaisu, kuin ne puiset penkit ja pöytä olisivat olleet. Siitä yhdestä mainosjakkarasta meinasi jo vähän tulla kisailua, että kuka siinä saa istua, mutta otettiin lopulta kahden minuutin vuoroissa, niin jokainen sai istahtaa siinä sopivan tovin.

Ylläolevassa kuvassa näette ”Leipäkippiksen”. Leipäkippis.

Tein eväät aamulla valmiiksi kylmälaukkuun muutaman kylmäkallen kera, ihanan näppärää ja nostalgista. Hyvin pysyivät viileänä parin tunnin ajomatkan, vaikka ulkona oli lämmintä 32 astetta. Autossa nyt ei onneksi ollut ihan yhtä kuumaa ilmastoinnin ansiosta, mutta kuitenkin.

Tein meille evääksi Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaura leivästä ”hamppareita”. Väliin margariinia, juustoa, kurkkua ja tomaattia sekä Otolle tietenkin pikkelssiä, jota pitää aina olla. Usein tykkään paahtaa aamupalaleivät, mutta nyt ei tietenkään näitä eväsleipiä paahdettu, kun ne pakattiin mukaan eikä niitä olisi voinut syödä lämpimänä. Tulipa taas muistettua se, miten älyttömän herkullisia nuo Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaura-leivät ovat ihan sellaisenaankin (eikä aina paahdettuna, kuten mä usein syön mun leivät), kun mukana on suomalaisen kauran lisäksi sitä haudutettua kaurapuuroa. Sen vaan maistaa niin selvästi ja rakastan leipien pehmeää rakennetta.

Meidän lapset tykkäävät tästä Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaurasta kaikkein eniten ja hakevat sitä aina itse kaupassa kärryyn. He erottavat salamannopeasti keltaraidallisen pussin muiden joukosta. Vieläkin me kaipaillaan tosin niitä isompia pusseja kauppoihin, toivottavasti niitä pian tulisi! Varsinkin, kun Puikula Pehmeämpi 100Kaura pysyy myös pehmeänä, vaikka hengailisi pussissa useammankin päivän, eli ei tosiaankaan haittaisi ostaa isompaa kappalemäärää kerralla. Koostumus tai maku ei kärsi.

Me ostetaan aina monta pussia Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kauraa kerralla ja ne ovat vielä parasta ennen-päivänäkin ihanan pehmoisia ja tuoreen tuntuisia. Mutta vähemmän pakkausjätettä tulisi, kun näitäkin saisi esim. 9 kappaleen pusseissa, kuten muita lemppari-Puikuloita. Tiedän, ettei olla ainoita, jotka isompia Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaura -pusseja kaipaavat, tästä on tullut instassakin monen monta viestiä teiltä!

Siinä kun me seisoskeltiin pellon reunassa syömässä eväsleipiä, tuntui jotenkin niin ihanalta. Kaikki lapsuuden kesämuistot tulvahtivat kerralla mieleen, oli niin nostalgista vaan muistella niitä kesiä, kun mummun ja papan kanssa ajettiin kesäisin ja pysähdyttiin aina levähdyspaikoille syömään mummun tekemiä eväsleipiä. Mun mummu oli innokas pysähtyjä ja pysähdyttiin kuulkaaa tunnin ajomatkallakin monesti levähdyspaikalle syömään evästä. Välillä huomattiin, että levähdyspaikan vieressä kasvoi mustikoita tai metsämansikoita ja mummulla oli aina joku rasia takakontissa, johon kerättiin niitä sitten mukaan. Mä haluan ehdottomasti tarjota näitä samoja kesämuistoja myös meidän lapsille. Sitä samaa kiireetöntä fiilistä, että ei ole aina hirveä hoppu vaan päästä perille, vaan voi pysähtyä nauttimaan siitä matkastakin ja tehdä jo siitä ihanan kesämuiston, eikä pelkkää siirtymää.

Onneksi meidän lapset olivat ihan yhtä vastaanottavaisia tälle idealle kuin minäkin lapsena. Pitää ehdottomasti tehdä lisää pikkureissuja ja pikkueväsretkiä. Monesti tulee ajateltua liian monimutkaisesti, että pitäisi vääntää joku upea instagram-ystävällinen piknik jos kerran eväsretkelle lähtee. Mutta lasten mielestä se eväsretki itsessään on se juttu ja ihan vaan niiden tavallisten herkullisten leipien syöminen on siisti homma! Lapset ovat paljon armollisempia kuin me aikuiset, pitäisi ottaa heistä mallia.