Viime aikoina on tullut tehtyä paljon raskausaiheista sisältöä, koska se ainakin omasta mielestäni melko ymmärrettävästi on se kaikkein suurin asia mielessä tällä hetkellä. Mutta ajattelin, että voisi olla hauska kertoa tämän hetken lemppareita ja kuulumisia siinä sivussa ihan muistakin jutuista, koska tokihan meille muutakin kuuluu kuin vain vauvan odotusta.

Kivoin juttu, mitä on tapahtunut tällä viikolla: No sen ilmiselvän ultran (että kaikki oli hyvin siellä ja saatiin nähdä meidän suloinen vilkuttava bebe) lisäksi varmaan se, että meidän terassi kuivui vihdoinkin sen verran, että saatiin laitettua siihen meidän uusi Lay-Z-Spa Helsinki -poreallas alustoineen, joka ostettiin viime viikolla, ja täytettyä se. Kylvettiin siellä jo toissapäivänä koko perhe ja oli ihanaa. Nyt (tätä kirjoittaessani aamupäivällä) allas on lämpiämässä jälleen viikonlopuksi ja odotan innolla, että illalla voidaan istuskella siellä.

Tällä hetkellä mittari näyttää jo 32 astetta, eli hyvin ehtii lämmetä illaksi. Ai että! Kirjoitan altaasta vielä käyttökokemuksia, kunhan niitä kertyy hieman pidemmältä ajanjaksolta kuin parilta päivältä. Altaasta on tullut tosi paljon kysymyksiä jo nyt ja vastaan niihin kaikkiin sitten siinä postauksessa vielä yhteisesti. (Esim. käyttöönotto, veden vaihto, puhtaanapito, ylläpito, ostopaikka, kustannukset, alusta, kylmän kestävyys, tyhjennys yms.).

Parhaat sarjat, joita ollaan katsottu viime aikoina: Saatiin juuri katsottua kaikki jaksot, mitä Snowpierceristä oli tullut Netflixiin tähän mennssä ja aloitettiin sen jälkeen norjalainen shokeeraava EXIT Yle Areenasta. Siis koko ajan kun katson sitä sarjaa, niin sanon vaan Otolle, että ”noi on ihan hirveitä, miten noi voi olla noin järkyttävän hirveitä”. Sarja kertoo neljästä norjalaisesta finanssialan yrittäjästä ja perustuu tositapahtumiin, mitä ei meinaa uskoa sitä katsoessa. Miten se voi perustua tositapahtumiin! Katsokaa itse ja järkyttykää!

Lemppari arkiruoka: Itse nimeämäni Parsonara eli Parsa Carbonara. Tästä kyllä pakko jakaa resepti teille jossain kanavassa. Olen niin fiiliksissä, että parsakausi on alkanut ja arjessa parsa valmistuu kaikkein nopeimmin meillä pastan kanssa. Parsaa, pecorinoa, kananmunaa, paljon mustapippuria ja sopivasti sormisuolaa, sekä hyvää tuoretta pastaa. Voiko olla mitään herkullisempaa (ja helpompaa)!

Kivoin työjuttu viime aikoina: Olen käynyt viime aikoina monta hyvää keskustelua kollegoiden kanssa ja saanut tosi paljon rohkeutta omaan tekemiseen erityisesti myynnin osalta, josta mulla ennen oli vähemmän kokemusta. Ja samalla olen saanut iloa siitä, että olen voinut itsekin rohkaista muita. Ollaan saatu super hyviä tuloksia aikaan! Toisten rohkaisevilla sanoilla ja kannustuksella on ihan mieletön voima.

Asia, jota odotan kovasti: Voi näitä voisi listata miljoona ja kallistuu taas vahvasti kaikkiin raskaus- ja vauva-aiheisiin, mutta jos nyt mietitään muutakin niin: lumien sulaminen, se, että saa lapsille trampoliinin pihalle ja saa kuulla heidän ilon ja innon siellä, taimien istutus ulos, kevään eka jäätelö ulkona, pääsiäisloma. Sekä tietysti se, että tämä korona-aika joskus loppuisi ja saisi takaisin kaiken sen ihanan, mikä joskus oli ihan normiarkea. Mutta ei mennä asioiden edelle, muuten en jaksa, päivä kerrallaan eteenpäin.

Viime aikojen käytetyin vaate: H&M edullisimmat 2-pack äitiyssukkahousut. Mun kohtu on supistusherkkä ja liian kireät sukkahousutkin aiheuttaa harjoitussupistuksia, joten nuo kaikkein edullisimmat ja löysimmät 40 denierin äitiyssukkahousut on mun pelastus. Olen käyttänyt niitä nyt lähes joka päivä jostain raskausviikolta 10 asti. Toisiin on tullut reikä varpaan kohdalle, mutta toiset on vielä ehjät, eli on kestäneet hyvin. Hinta oli 9,95/2 sukkahousut. Pitää varmaan kohta käydä ostamassa toinen paketti. Toiset on nämä kuvissakin näkyvät Lulu Lemonin Align -leggarit, jotka eivät ole mama-mallia, mutta muuten vaan maailman pehmeimmät ja venyvimmät.

Arjen helpottaja: Ruokaostosten tilaaminen kotiin (tai no me tilataan noudolla, mutta kuitenkin joku muu hoitaa keräilyn ja pakkaamisen). Nyt kun siihen on oppinut, en enää ikinä halua palata siihen, että käyn tekemässä jonkun hillittömän kahden tunnin kauppareissun kerran kahteen viikkoon. Mitä enemmän ostoksia tilaa, sitä paremmin tilausjärjestelmä on oppinut meidän toiveet ja tarpeet. Nykyään teen ne samat parin viikon ostokset jossain 10 minuutissa, kun suurin osa tuotteista on listalla jo valmiina ja vain pienet muutokset pitää tehdä itse. Ihan loistavaa!

Kaikista lemppareinta tällä hetkellä on kuitenkin se, että ihan kohta alkaa jo huhtikuu. Kesä on koko ajan lähempänä, valon määrä lisääntyy koko ajan ja odotan sitä ihan valtavan paljon. Lämpöä, aikatauluttomuutta, yhteisiä hetkiä <3 Enää pari kuukautta ja se on täällä! Nyt haluan toivottaa kaikille ihanaa viikonloppua <3 

Meidän lapsilla alkaa huomenna hiihtoloma, mitä ollaan kovasti odotettu. Mitään kovin suuria suunnitelmia meillä ei ole, Otollakin on töitä koko viikko, mutta jotain kivaa pientä kuitenkin. Ulkoilua yhdessä, leffamaratoneja, leipomista ja lautapelejä. Yleensä ollaan vietetty hiihtolomat Oulussa sukulaisten luona, mutta toisin on tänä vuonna. Tänä vuonna ollaan kotona koko loma, paitsi yhdeksi yöksi lapset menevät tädilleen yökylään, kun saivat häneltä joululahjaksi leffailta-lahjakortin. He ovat suunnitelleet tätä leffailtaa jo sieltä joulusta asti, että mitä herkkuja he ostavat ja mitä leffoja katsovat. Siitä tulee varmasti hauskaa heille.

Ensi viikolla aion nauttia siitä, että aamuisin ei ole pakko nousta heti, vaan voi jäädä vaan sänkyyn loikoilemaan. Aion rutistaa meidän pienintä murua aamuisin kainalossa rauhassa, kun ei ole niin kiire aamupalalle ja pukemaan. Isompiakin rutistan, mutta heitä ei yleensä kiinnostele köllötellä äidin kainalossa minuuttia kauempaa, joten pikahaleilla mennään. Töitä aion tehdä kyllä, mutta rennolla meiningillä ja lasten ehdoilla, eli vähän lyhyempiä päiviä. Ihanaa!

Halusin listata teille myös muutamia viimeaikojen suosikkijuttuja, joten tässä tulee! Viimeksi listasin lemppareita tammikuun alussa, nyt vuorossa siis helmikuun parhaat jutut. Valitsen nämä lemppari-kategoriat aina ihan mielivaltaisesti tähän mukaan sen perusteella, mitä mieleen juolahtaa. Tässä kuussa teki mieli listata ainakin paljon ruokajuttuja ja sarjoja, vaikkakin myös vähän räntätä parista suomalaisesta sarjasta. No, lukekaa eteenpäin niin näette lisää!

Paras aamupala: Ruisleipää, gouda-juustoa, tomaattia ja basilikaa, sekä ripaus suolaa ja pippuria. Nin yksinkertaista ja hyvää! Tätä on tullut syötyä viime aikoina melkein joka aamu.

Paras sarja: Ollaan katsottu Netflixistä iltaisin SuperStorea. Se on ihan älyttömän viihdyttävä ja rento sarja, jota löytyy jopa viisi kautta. Jokainen hahmo on nerokkaasti kirjoitettu ja vaikka sarjassa on paljon tosi tyhmää läppää, siinä käsitellään myös huumorin keinoilla tärkeitäkin teemoja. Tästä tulee niin hyvä mieli ja olen niin iloinen, että löydettiin se. Itsekseni katsoin Yle Areenasta hehkutetun Kullannuput-sarjan, joka on ihan tuore. Olen samaa mieltä siitä, että puvustus ja lavastus on sarjassa ihan huikea, sekä teinit olivat aivan ihania ja symppiksiä ja musatkin tosi hyvät.

Siis sain niin paljon tyyli-inspiraatiota kevääseen ja kotiin! Mutta sen sijaan sarjan aikuiset hahmot olivat jotenkin niin 2000-luvun alkuun jämähtänyttä, että oikein ärsytti. Mutta silti olen iloinen, että katsoin. Ja sarjan tunnaribiisi, F:n Ihana, on aivan I-H-A-N-A! Niin söpö biisi! Ja loppuun täysin asiaan liittymättömästi täytyy vielä sanoa, että itse en myöskään ymmärrä Aikuiset-sarjan hypeä. Siis mun mielestä päähenkilö on ehkä rasittavin ikinä, eikä sarjassa ollut mitään samaistuttavaa.

Paras puuha lasten kanssa: Höpöttely kainalokkain. Ollaan halittu ja juteltu viime aikoina jotenkin ihan ekstrapaljon. Nuorimmalla on meneillään kunnon kyselyvaihe ja hyviä kysymyksiä tulee ihan jatkuvasti. Ja isompien kanssa nyt on muuten vaan niin ihana jutella kaikesta maan ja taivaan välillä.

Paras ruoka: Oton tekemä peurapata viime viikonloppuna. Se oli niin käsittämättömän herkullista ja täynnä makua, että aloin harkitsemaan josko me tilattaisi peuraa vähän itsekin pakkaseen. Tämä peuran filee saatiin appiukolta, joka oli tilannut peuraa.

Paras hetki: Hitsi, tää on paha! Mutta kyllä se varmaan oli kuopuksen minipienet synttärijuhlat, joihin kutsuttiin vaan Oton isä ja sisarukset. Oli niin ihana nähdä heitä ja viettää rento synttärilauantai yhdessä. Ja miten iloiseksi meidän mini tuli kun hän sai kuitenkin omat juhlat, vaikka vieraita olikin niin vähän. Isompien juhlien aika on sitten joskus myöhemmin, kun se onnistuu turvallisesti.

Paras herkku: Testasin instassa ystävänpäiväviikolla vilissyttä Magnumin uutuusjäätelöä nimeltä Double Caramel Billionaire ja olihan se kyllä aivan älyttömän hyvää. Hitsi, en malta odottaa, että kaikki kevään jätskiuutuudet tulee kauppoihin!

Paras ostos: Oton mulle kauppareissulla ostama laventelin sävyinen kynsilakka. Siis niin ihana pieni kevätostos, joka ilahdutti ja ilahduttaa edelleen joka päivä kynsissä. Pitkään metsästin hyvää sävyä, onneksi Otto löysi!

Paras työjuttu: Se, että ON työjuttuja, kivoja työjuttuja! Joululoman ja hiljaisen alkuvuoden jälkeen olen helpottunut ja onnellinen, että kevääksi on töitä tulossa. Ei me vieläkään olla palattu koronaa edeltävälle tasolle, mutta ainakin tiedän, että selviän taas hetken eteenpäin ja on ihania projekteja tulossa.

Paras vaate: Kaikki neuleet. Helmikuu on ollut ainakin tähän asti sen verran kylmä, että olen vaan kääriytynyt erilaisiin neuleisiin. Neuleet lämmittävät ja niissä on ihanan kotoisa olo.

Paras juttu, joka on vielä tulossa: Ainakin kaksi super kivaa juttua on tulossa: se, että perjantaina lapsilla alkaa jo mainittu hiihtoloma ja se, että ensi viikolla me suunnataan Oton kanssa yhdeksi yöksi hotelliin rakkauslomalle kahdestaan. Ollaan oltu viimeksi yötä kahdestaan silloin New Yorkissa reilu vuosi sitten ja treffeilläkin on tullut käytyä kuluneen vuoden aikana ehkä kolmesti, niin tämä tulee kyllä ihan todella tarpeeseen. Mutta joo, tämän viikon perjantaita odotan kyllä niin paljon! Siitä tulee ihana päivä lasten kanssa.

Sellaisia helmikuun lemppareita. Tämä on ollut kyllä aika kiva kuukausi, vaikkakin myös jossain määrin rankka. Helmikuussa on kuitenkin jo lupaus keväästä ja se jos mikä kantaa eteenpäin. Kevät, aurinko, taimien ja siementen kylvö istutuslaatikoihin, trampoliini, pyykkien ripustaminen pihalla linnunlaulua kuunnellen, kaikki se siintää jo jossain, ei enää niin saavuttamattomissa. Ihanaa!

Tänään on meidän seitsemäs hääpäivä ja huomenna kymmenes vuosipäivä. Kohta kymmenen vuoden ajan olen herännyt joka aamu Oton vierestä ja kun mietin meidän tarinaa, olen samaan aikaan häkeltynyt, mutta kuitenkin niin varma. Silloin viikkoa vaille kymmenisen vuotta sitten, kun me saatiin tietää, että meistä on yhdessä tulossa vanhempia reilun kuukauden tuntemisen jälkeen, en sekuntiakaan epäillyt, etteikö meistä yhdessä olisi siihen. En epäillyt etteikö me voitaisi onnistua ja olla onnellisia yhdessä loppuelämä. Moni muu sitä kuitenkin epäili. Moni halusi nähdä meidän epäonnistuvan, eroavan ja naureskella nuorille vanhemmille, jotka kuvittelivat itsestään aivan liikoja. Ymmärrän sen, olisihan se varmasti ollut viihdyttävää seurata jotain kunnon draamaa.

Mutta kun sen tietää, niin sen vain tietää. Kymmenen vuoden aikana en ole kertaakaan ikinä kyseenalaistanut sitä, etteikö me molemmat haluttaisi olla tässä mukana niin täysillä kuin ikinä pystytään. En ole ikinä joutunut miettimään, että rakastaakohan Otto mua vielä, tai onkohan se onnellinen. Olen tiennyt sen joka päivä, koska ollaan sanottu se ääneen joka päivä ja näytetty se kaikessa mitä tehdään.

Kymmeneen vuoteen mahtuu paljon, niin hyviä kuin huonojakin hetkiä, mutta parisuhteessa ne hetket ovat lähinnä olleet niitä hyviä. Meidän suhde on aina ollut se tuki ja turva silloinkin, kun elämässä on muuten ollut vaikeampaa. Ollaan koettu pelkoa, surua ja menetyksiä, mutta kohdattu ne yhdessä, toisiamme tukien. Silloin kun kaikki muu maailmassa kaatuu niskaan, mulla on silti aina Otto, johon voin nojata. Se on ihan käsittämättömän suuri onni ja turva. Vaikeuksissa me käännytään toisiamme kohti ja tarrataan lujempaa kiinni, eikä ajauduta kauemmas.

Ja silloin kun on pieniä ja suurempia onnen hetkiä, saan jakaa nekin Oton kanssa. Kaikki ne arjen pienet kommellukset, vilkaisut toisiimme kun 4-vuotias soittaa pianoa vailla mitään melodiaa ja näyttää niin onnelliselta. Tyytyväiset huokaisut illalla saunassa pitkän päivän jälkeen, kun on vaan niin hyvä olla. Onnen kiljahdukset, kun jotain kauan odotettua ja mahtavaa tapahtuu.  Kun katson meidän matkaa taaksepäin, mulle tulee mieleen ihan älytön määrä muistoja kaikista meidän yhteisistä hetkistä. Niitä on niin paljon! On hullua edes ajatella, miten paljon erilaisia asioita, tapahtumia, paikkoja ja tilanteita me ollaan koettu kymmenen vuoden aikana. Ja miten paljon meidän elämä on muuttunut kymmenen vuoden aikana.

10 vuotta sitten kun me Kannelmäessä neljän pojan soluasunnossa päätettiin laittaa Facebookiin ”parisuhteessa”, ei todellakaan kuviteltu, että seuraavat kymmenen vuotta veisivät meitä tähän hetkeen. Luultavasti ei kuviteltu yhtään mitään, oltiin vaan onnellisia toisistamme siinä hetkessä, eikä mietitty sen pidemmälle. Me ollaan vaan aina menty eteenpäin sen kummempia miettimättä. Tavoitteena on ollut vaan elää niin hyvää arkea ja tarjota toisillemme ja lapsille niin hyvä ja onnellinen elämä kuin mahdollista, niillä resursseilla mitä meillä milloinkin on ollut. Toki aikuisuus on tuonut mukanaan muitakin tavoitteita, jotka ovat vieneet meitä eteenpäin tänne missä nyt ollaan. Mutta tärkein tavoite ei koskaan ole muuttunut, enkä usko, että tulee muuttumaan sittenkään kun ollaan vanhoja ja ryppyisiä.

Me halutaan olla yhdessä ja me halutaan olla yhdessä onnellisia. Se onnistuu, kun huolehditaan sekä omasta että toisen onnesta tasapuolisesti, arjessa ja juhlassa, joka ikinen päivä. Jotkut kuvaavat parisuhdetta vuoristoradaksi, mutta meillä se on ollut enemmänkin se Lintsin panoraama, joka on korkealla, mutta kulkee tasaisesti samalla korkeudella koko matkan. Tasainen onni arjessa on juuri se, mitä suhteelta ja avioliitolta haluan ja tarvitsen. Olen onnellinen, että löydettiin se tasaisuus jo heti alussa, vaikka elämä eteni hurjaa vauhtia. Mulle tasaisuus ei ole tylsää, enkä kaipaa nousuja tai laskuja. Kaipaan vain sitä täyttä luottamusta siihen, että saan jakaa loppuelämän toisen kanssa, eikä sitä tarvitse koskaan epäillä. Elämä voi olla vuoristorataa ja usein onkin, siksi tuntuu hyvältä kun parisuhde ei ole.

Voin vain toivoa, että seuraavat kymmenen vuotta ovat meille yhtä armollisia kuin kuluneet kymmenen vuotta ovat olleet. Jos edettäisi samalla vauhdilla kuin nämä kuluneet vuodet, en osaa edes kuvitella missä me voitaisi olla vuonna 2031. Mutta yksi asia on ainakin ihan kreisi: kymmenen vuoden kuluttua meillä on jo yksi täysi-ikäinen lapsi ja toinenkin teini-iän ehtoopuolella. Elämä näyttää silloin varmasti monella tapaa erilaiselta kuin tänään. Mutta toivon, että ne samat meille hyvän elämän peruselementit ovat silloinkin olemassa: keskinäinen rakkaus, luottamus ja kunnioitus, halu viettää yhdessä aikaa ja tehdä toisille hyvää.

Kiitos Otto näistä kymmenestä vuodesta yhdessä ja seitsemästä vuodesta naimisissa. Tulkoon meille paljon hyviä yhteisiä vuosia lisää! En malta odottaa mihin kaikkiin seikkailuihin me vielä yhdessä päädytään. Rakastan sua maailman eniten <3

Tammikuu jo loppuu ja ensi viikolla alkaa meidän vuoden ensimmäinen ”juhlakuukausi”, kun päästään juhlimaan ensin kuopuksen 4v-synttäreitä, sitten meidän seitsemättä hääpäivää ja sitten vielä kymmenettä vuosipäivää. Syyskuu on sitten se toinen ”juhlakuukausi”, kun silloin on mun, meidän esikoisen ja mun äidin synttärit peräkanaa. Oton ja keskimmäisen synttärit sijoittuvat tasaisemmin ympäri vuotta, mutta hauskaa miten joillekin kuukausille näitä juhlia vaan kasaantuu.

Aiotaan juhlia kuopuksen synttäreitä ihan vain Oton perheen kanssa nyt pienesti. Pidetään sitten joskus isommat juhlat kuopukselle, jonne kutsutaan kummit ja ystäväperheetkin mukaan, sekä tietty mun äiti myös. Hääpäivää ja vuosipäivää juhlitaan nyt vain kotona, mutta myöhemmin helmikuussa karataan kahdestaan Oton kanssa yhdeksi yöksi hotellilomalle. Siitä onkin jo pitkä aika kun ollaan viimeksi oltu yötä kahdestaan, se oli mun synttäreillä syyskuussa.

Tammikuu on alkanut vähän väsyneesti ja tahmeasti, mutta tämä viimeinen viikko on ollut oikeastaan aika hyvä. Tässä on ollut toivoa. Mulla on vahvistunut tällä viikolla kolme kivaa työjuttua, mikä lievittää stressiä ainakin hieman sen suhteen, että riittääkö töitä vai ei. Koronatilanne sahaa ja eihän sitä tiedä mihin tämä kevät vielä vie, mutta nyt alkaa olla sellainen toiveikas fiilis kuitenkin, että töitä riittää edes jonkin verran. Olen siitä valtavan kiitollinen ja toivon, että niitä tulee paljon lisää!

Ollaan katsottu lasten kanssa tällä viikolla meidän vanhoja reissuvideoita YouTubesta, kun on tullut välillä niin kova reissuikävä. Mutta ei ne videot ole sitä kyllä oikein helpottaneet, päin vastoin. Olisi niiiiin ihana lähteä jonnekin, edes risteilylle! Vitsi miten ikävä on niinkin perus juttuja kuin Max Hamburgaren halloumiburgeria, Tukholman vanhaa kaupunkia tai jotain Silja Serenaden buffaa! Lähtisin kyllä niin fiiliksissä kauemmaskin, mutta pelkkä päivä Tukholmassa -risteily voi tuntua aikamoiselta elämykseltä sitten joskus, kun tämä kaikki on vihdoin ohi. Jos meillä vielä on Ruotsin laivat silloin. Se ”joskus” tuntuu karkaavan koko ajan kauemmas, mutta vielä on jaksettava.

Tilasin tällä viikolla netistä kotiin isot ruokaostokset pitkästä aikaa. Mulla on vähän ristiriitaiset fiilikset siitä, kun tavallaan siihen menee ainakin mulla paljon kauemmin aikaa kun teen ostokset netissä, mutta sitten taas toisaalta onhan se ihanaa saada ne ostokset kotiin. Toki siinä on se, että mitä useammin niitä tekisi netissä, sitä paremmin palvelu oppisi tuntemaan ne meidän perusostokset (nytkin se osasi ehdottaa kyllä hyvin meidän suosikkeja) ja tekisi ostosten teosta entistä nopeampaa. Mutta joo, luulen, että tullaan aina välillä hyödyntämään tätä nettitilausta, mutta ei varmasti joka viikko. Mutta ihanaa, kun se vaihtoehto on olemassa ja nykyään niitä toimitusaikojakin on jo niin hyvin saatavilla.

Tänä viikonloppuna meillä ei ole hirveästi mitään sen suurempia suunnitelmia. Ajateltiin varmaankin ulkoilla, katsoa leffoja ja lukea kirjoja, sekä syödä hyvää ruokaa. Kiireetöntä yhdessäoloa ja paljon haleja! Ja ehkä voitaisi katsoa vielä New Yorkin reissuvideo, kun siitä reissusta tulee maanantaina kuluneeksi vuosi. Ihan hurjaa. Perjantaita ollaan vietetty yökkäreissä sen jälkeen, kun lapset pääsivät koulusta. Pyjamaperjantait best!

Toivotan kaikille ihanaa viikonloppua! 

Tietäisinpä tänään, että kaikki tulee menemään tänä vuonna hyvin. Että vuoden lopussa tarkastelen kulunutta vuotta tyytyväisenä, onnellisena ja kiitollisena siitä, että kaikki meni hyvin, vaikka alkuvuodesta oli vielä epävarmaa ja pelottavaa. Kliseitä, kliseitä, mutta epävarmuus, se on niin hiton kuluttavaa. Kai sitä on viimein alkanut tajuta, että ei se vuoden vaihtuminen tosiaan ollut mikään taikanappula. Nyt se on alkanut jysähtää kunnolla tajuntaan, että ei oikeasti tiedä vielä(kään) mistään mitään tämän vuoden suhteen. Kaikki on ihan yhtä levällään nyt kuin syksylläkin.

Haluan uskoa hyvään ja  ennen kaikkea siihen, että pikkuhiljaa kaikki alkaa tästä ratketa kun vuosi kuluu eteenpäin. Arjessa kaikki on hyvin ja pyrin ottamaan siitä kaiken ilon irti. Mutta se taustalla jatkuvasti häilyvä epävarmuus häiritsee. Yrittäjänä olen tottunut sietämään tietyn määrän epävarmuutta aina – mutta liika on liikaa. Tätä epävarmuutta on kohta jo vuosi takana. Kuinka pitkään sitä pitää vielä jaksaa?

Miten olla tuottava, inspiroiva ja luoda uutta, kun epävarmuus tahmaa ajatuksia ja saa pelkäämään, vaikka ei haluaisi? Siihen mulla ei ole vastausta, mutta se on jotain, mitä on pakko oppia. Inhoan termiä ”uusi normaali”, mutta koska ei vieläkään ole olemassa mitään absoluuttista deadlinea, tämä on jollain tasolla se tämän hetken normaali, johon on jotenkin vaan pakko tottua. En voi enkä aio rämpiä tätä vuotta eteenpäin samanlaisen pelon vallassa kuin viime syksyä. Mutta toistaiseksi sitä fiilistä on ollut yllättävän vaikea karistaa.

Tiedän mikä siihen auttaisi. Se, että viettää mahdollisimman paljon aikaa sellaisten tyyppien kanssa, jotka inspiroivat, kannustavat ja antavat uutta ajateltavaa. Mutta sekin on helpommin sanottu kuin tehty näinä aikoina, kun suurin osa ajasta kuluu oman perheen kanssa kotona. Oma perhe toki ilahduttaa ja kannustaa aina, mutta kun on viettänyt yhdessä aikaa todella tiiviisti melkein vuoden, niin sitä ehkä harvoin enää siinä vaiheessa pystyy tarjoamaan toiselle out-of-the-box-ajattelua tai täysin uusia ideoita. Mutta haittaako se mitään? Tarvitseeko aina ollakaan tuottelias ja luova, vai voisiko vain ammentaa siitä, mitä on juuri nyt ja miettiä itsensä haastamista ja tavoitteita myöhemmin?

Koska en ole ennustaja, enkä voi vielä kurkistaa, miltä loppuvuosi näyttää, voin vain keskittyä siihen hyvään mitä on juuri nyt. Yrittää olla itselleni ja muille armollinen ja uskoa, että sieltä levon ja rentoutumisen kautta löytyisi jossain vaiheessa myös se fiilis luoda uutta. Tehdä niitä asioita, joista nautin ja jotka tekevät mut onnelliseksi. Ja onneksi perhe on niistä kaikkein suurin ja merkittävin. Parasta mitä voin tehdä itselleni juuri nyt, on nauttia ajasta perheen kanssa ja ilahduttaa heitä minkä ehdin. Koska sieltä arjen onnesta oman perheen kanssa olen ennenkin löytänyt sen inspiraation, silloinkin kun koko elämä on ollut epävarmaa ihan ilman koronaa.

Niin kauan kuin mulla on mun perhe, kaikki on hyvin, vaikka en tietäisi mistään muusta. Joten oikeastaan tiedänhän minä jo nyt, että kaikki tulee menemään ihan hyvin ja tästä tulee hyvä vuosi, jota voin tarkastella onnellisena ja kiitollisena. Jokainen vuosi, jonka saan viettää mun perheen kanssa yhdessä, on vuosi, josta olen mittaamattoman kiitollinen. Ja se riittää. Vaikka mulla on kova halu edetä elämässä ja saavuttaa tavoitteita, ne eivät kuitenkaan ole mittari sille, kuinka onnistunut olen tai kuinka menestynyt olen elämässä. Sellaisia lempeitä ajatuksia tammikuussa 2021.

PS: on muuten pinkit noi mun housut oikeasti, kuvissa on lämpimämpi filtteri, koska ne vetivät niin siniseksi iltapäivän hämärässä ja tasapainotin sitä lämpimämmillä sävyillä, joka veti sitten housut samalla oranssiksi. Ajattelin, että näyttää ihan hauskalta oranssitkin housut ja annoin olla!