Home sweet home ja mitä näitä nyt oli. Meillä oli ihan älyttömän ihanat kaksi viikkoa Oulussa, jotka menivät ihan hirveän nopeasti. Vaikka en koti-ikävää potenutkaan, on ihanaa olla kotona. Lapsista 1/3 oli sitä mieltä, että kotona on parempi kuin reissussa. Kaksi muuta olisivat kuulemma voineet lähteä heti uudelleen reissuun, kun oli jo ikävä tramppaa ja kavereita automatkan jälkeen. Onneksi täälläkin on kavereita, vaikka tramppaa ei olekaan.

Käytiin vielä aamulla moikkaamassa nopeasti mun äitiä ja armasta ja sitten ajeltiin vielä mun mummun haudalle kastelemaan kukat. Sitten alkoi jälleen kerran pitkä automatka kohti Helsinkiä lasten kanssa. Me ollaan ajettu tuota Oulu-Helsinki -väliä lasten kanssa varmaan pari-kolmekymmentä kertaa tai enemmänkin ja aina on mennyt melko hyvin. Silloin kun kuopus on ollut pikkuvauva niin välillä piti pysähtyä tienposkeen imettämään, mutta se nyt oli ihan normijuttu.

Pääosin matkat on aina sujuneet hienosti, myös pikkuvauva-aikana. Ja varsinkin nyt kun meidän perheessä ei ole enää viimeisellä parilla Oulun reissulla ollut ketään vaippaikäistä, on autolla reissaaminen ollut taas tosi iisiä. Jos kiinnostaa meidän vinkit automatkalle, niin tein jo 3,5 vuotta sitten postauksen ”8 vinkkiä automatkalle lasten kanssa”. Samoja tipsejä noudatetaan edelleen, hyvin toimivat isompienkin lasten kanssa. Vuodelta 2017 löytyy myös postaus pitkästä ajomatkasta 2kk ikäisen pikkuvauvan kanssa.

Tämäkin automatka meni siis lasten kanssa hyvin, kuten yleensä. Tosin meidän taapero nukahti päivän ekoille päikkäreille klo 17, kun matkaa oli jäljellä vielä 2h. Herätettiin kyllä tunnin jälkeen, mutta yöunille nukahtaminen voi tänään olla aikamoinen prosessi. Ei sillä, että siinä olisi jotain uutta, meillä on ollut tässä nyt jo muutaman viikon sellainen vaihe meneillään, että nukahtaminen kestää iltaisin taaperolla n. sata vuotta, vaikka yleensä päikkärit nukutaan samaan aikaan kuin dagiksessakin, eli 12-14. Yöt on menneet ihan super hyvin siitä asti kun hän muutti omaan huoneeseen nukkumaan 11 kuukauden iässä, mutta nyt on ollut oikeasti monta viikkoa nämä illat kunnon sirkusta. Mutta tämä on varmasti taas vain joku vaihe, joka menee ohi. Onneksi hän nukkuu kyllä koko yön sitten kun nukahtaa. Se ainakin helpottaa, kun tietää, että itsekin saa nukkua yöllä.

Kotona me purettiin heti kaikki kassit saman tien, laitettiin pyykkikone pyörimään ja vietiin tyhjät matkalaukut varastoon. Otto kävi kaupassa ja täytti jääkaapin. Mun mielestä reissusta kotiutuminen on helpointa niin, että samalta istumalta hoitaa kaiken kuntoon, niin saa sitten seuraavana päivänä jatkaa arkea suoraan siitä, mihin se kotoa lähtiessä jäi. Siinä ei mene kauan jos kaikki kamppeet purkaa heti kun tulee kotiin, mutta jos en tee sitä heti niin laukut jää pyörimään useammaksi päiväksi ja se ei ole kivaa.

Loppuviikoksi on ainakin tiedossa treffit ystävän kanssa, työjuttuja ja varmaan ihan perus kotona chillailua ja ulkoilua. Otetaan rennosti lasten kanssa ja mun on pakko tehdä yksi vähän pidempi työpäivä, että saan tehtyä muutaman isomman työjutun loppuun. Ihana päästä keskittymään työjuttuihinkin rauhassa, varsinkin kun on niin monta kivaa juttua tällä hetkellä kesken, kuten sunnuntaina ilmestyvä uusi Ihanat erilaiset perheet -postaus! En malta odottaa, että pääsen taas kertomaan yhden upean perheen tarinan teille.

Haluan vielä kiittää valtavan suuresti jokaista, joka on laittanut palautetta tai toiveita meidän tulevaa Yhdessä-podcastia koskien, niistä on ollut ihan superisti iloa, inspiraatiota ja apua. Nyt tiedetään minkä pituisia podeja toivotte, miltä alustoilta haluatte jaksot kuunnella ja mitkä aiheet kiinnostavat eniten. KIITOS!

Mä taidan tehdä huomenna sen super pitkän työpäivän ja tänään mä aion vielä rentoutua Oton kanssa leffan parissa, se voisi tehdä hyvää ajopäivän jälkeen. Ihanaa keskiviikkoiltaa kaikille <3 

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Fazer Leipomot Oy kanssa ja toimin Fazer Puikulat -brändilähettiläänä.

Käytiin pari viikkoa sitten Särkänniemessä päiväreissulla lasten kanssa ja tällä kertaa me tehtiin eväät matkalle itse. Lähdettiin reissuun jo aamulla aikaisin ja haukattiin vaan pikkuaamupalat kotona. Mukaan pakattiin itse tehtyjä eväsleipiä, niinkuin mun ja Oton lapsuudessa, ja matkalla pysähdyttiin levähdyspaikalle syömään. Oltiin romanttisesti ajateltu etukäteen, että levähdyspaikalla varmasti on pöytä ja penkit (niinkuin meidän lapsuudessa aina oli), mutta sellaista levähdyspaikkaa tuntui olevan hankala löytää. Lopulta me luovutettiin niiden etsinnän suhteen, kun Otto muisti, että takakontissa on pari taittojakkaraa, jotka hän oli ottanut lapsuudenkodistaan keväällä mukaan ja unohtanut sinne.

Niinpä me katettiin eväät minikokoisille jakkaroille, mikä oli lapsista aivan hillittömän hauskaa. Selkeästi paljon jännittävämpi ratkaisu, kuin ne puiset penkit ja pöytä olisivat olleet. Siitä yhdestä mainosjakkarasta meinasi jo vähän tulla kisailua, että kuka siinä saa istua, mutta otettiin lopulta kahden minuutin vuoroissa, niin jokainen sai istahtaa siinä sopivan tovin.

Ylläolevassa kuvassa näette ”Leipäkippiksen”. Leipäkippis.

Tein eväät aamulla valmiiksi kylmälaukkuun muutaman kylmäkallen kera, ihanan näppärää ja nostalgista. Hyvin pysyivät viileänä parin tunnin ajomatkan, vaikka ulkona oli lämmintä 32 astetta. Autossa nyt ei onneksi ollut ihan yhtä kuumaa ilmastoinnin ansiosta, mutta kuitenkin.

Tein meille evääksi Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaura leivästä ”hamppareita”. Väliin margariinia, juustoa, kurkkua ja tomaattia sekä Otolle tietenkin pikkelssiä, jota pitää aina olla. Usein tykkään paahtaa aamupalaleivät, mutta nyt ei tietenkään näitä eväsleipiä paahdettu, kun ne pakattiin mukaan eikä niitä olisi voinut syödä lämpimänä. Tulipa taas muistettua se, miten älyttömän herkullisia nuo Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaura-leivät ovat ihan sellaisenaankin (eikä aina paahdettuna, kuten mä usein syön mun leivät), kun mukana on suomalaisen kauran lisäksi sitä haudutettua kaurapuuroa. Sen vaan maistaa niin selvästi ja rakastan leipien pehmeää rakennetta.

Meidän lapset tykkäävät tästä Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaurasta kaikkein eniten ja hakevat sitä aina itse kaupassa kärryyn. He erottavat salamannopeasti keltaraidallisen pussin muiden joukosta. Vieläkin me kaipaillaan tosin niitä isompia pusseja kauppoihin, toivottavasti niitä pian tulisi! Varsinkin, kun Puikula Pehmeämpi 100Kaura pysyy myös pehmeänä, vaikka hengailisi pussissa useammankin päivän, eli ei tosiaankaan haittaisi ostaa isompaa kappalemäärää kerralla. Koostumus tai maku ei kärsi.

Me ostetaan aina monta pussia Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kauraa kerralla ja ne ovat vielä parasta ennen-päivänäkin ihanan pehmoisia ja tuoreen tuntuisia. Mutta vähemmän pakkausjätettä tulisi, kun näitäkin saisi esim. 9 kappaleen pusseissa, kuten muita lemppari-Puikuloita. Tiedän, ettei olla ainoita, jotka isompia Fazer Puikula Pehmeämpi 100Kaura -pusseja kaipaavat, tästä on tullut instassakin monen monta viestiä teiltä!

Siinä kun me seisoskeltiin pellon reunassa syömässä eväsleipiä, tuntui jotenkin niin ihanalta. Kaikki lapsuuden kesämuistot tulvahtivat kerralla mieleen, oli niin nostalgista vaan muistella niitä kesiä, kun mummun ja papan kanssa ajettiin kesäisin ja pysähdyttiin aina levähdyspaikoille syömään mummun tekemiä eväsleipiä. Mun mummu oli innokas pysähtyjä ja pysähdyttiin kuulkaaa tunnin ajomatkallakin monesti levähdyspaikalle syömään evästä. Välillä huomattiin, että levähdyspaikan vieressä kasvoi mustikoita tai metsämansikoita ja mummulla oli aina joku rasia takakontissa, johon kerättiin niitä sitten mukaan. Mä haluan ehdottomasti tarjota näitä samoja kesämuistoja myös meidän lapsille. Sitä samaa kiireetöntä fiilistä, että ei ole aina hirveä hoppu vaan päästä perille, vaan voi pysähtyä nauttimaan siitä matkastakin ja tehdä jo siitä ihanan kesämuiston, eikä pelkkää siirtymää.

Onneksi meidän lapset olivat ihan yhtä vastaanottavaisia tälle idealle kuin minäkin lapsena. Pitää ehdottomasti tehdä lisää pikkureissuja ja pikkueväsretkiä. Monesti tulee ajateltua liian monimutkaisesti, että pitäisi vääntää joku upea instagram-ystävällinen piknik jos kerran eväsretkelle lähtee. Mutta lasten mielestä se eväsretki itsessään on se juttu ja ihan vaan niiden tavallisten herkullisten leipien syöminen on siisti homma! Lapset ovat paljon armollisempia kuin me aikuiset, pitäisi ottaa heistä mallia.

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Santanderin kanssa ja toimin Santanderin brändilähettiläänä. Sen myötä jaan teille meidän kokemuksia Santander All-in-one -autorahoituksesta ja ajatuksia kaikesta autoiluun liittyvästä.

Vanhanaikaiset roolit auton kanssa

Meidän perheessä roolit ovat olleet auton ajamisen kanssa todella vanhanaikaiset. Mulla ei siis ole ajokorttia ja Otto ajaa poikkeuksetta (no ylläri, kun ei mulla ole korttia). Se ei ennen haitannut mitään, eihän meidän suhteen ensimmäisinä vuosina meillä ollut edes autoa ollenkaan. Sittenkin kun ostettiin ensimmäinen auto, oltiin vaan hullaantuneita siitä, että meillä ylipäätään oli auto. Alettiin odottaa meidän kolmatta lasta, ja aika nopeasti mä jouduin supistusten takia alkaa ottamaan iisisti, ja pysyttelemään aika paljon vain kotona. Silloinkin oli luontevaa, että Otto hoiti kaikki lasten päiväkoti- ja harrastuskuskailut ja autolla liikkumiset.

Viimeisen vuoden aikana on kuitenkin yhä useammin tullut puheeksi, että olisi niin hurjan kätevää, kun mullakin olisi kortti. Lapsia on nykyään kolme, ja heistä kahdella on viikottain harrastuksia, molempia kuskataan kouluun/päiväkotiin, ja lisäksi mulla itselläni on todella liikkuva työ. Olisi reilua, että kuskailut hoidettaisiin yhdessä ja tasapuolisesti. Toki joskus vien ja haen lapsia bussilla, mutta useimmin niitä hoitaa kyllä Otto autolla.

Usein saan myös kutsuja tapahtumiin, jotka saattavat olla esimerkiksi Vantaalla tai Espoossa, mutta en jaksa lähteä Oton ollessa töissä, koska julkisilla mulla menisi matkoihin 1,5h/suunta. Autolla pääsisi alle puolessa tunnissa. Kolme tuntia julkisissa 1,5-vuotiaan kanssa ei houkuttele mua tarpeeksi, että lähtisin ja sitten usein käydään vaan niissä tapahtumissa, joihin pääsee nopeasti metrolla.

DISCLAIMER! Kuvissa auton moottori ei ole käynnissä, eikä jalat polkimilla.

Olen aina pelännyt autolla ajamista

Ongelma ajokortin suhteen on siinä, että mua ei koskaan ole houkutellut autolla ajaminen. Olen oikeastaan aina pelännyt sitä. Yksi aiheista, joista eniten näen painajaisia, on juuri autolla ajaminen. Voi kuinka monta kertaa olen herännyt hikisenä siihen, että olen unessa ajanut autoa, eikä mulla ole ollut mitään kontrollia autoon. En edes tiedä miksi se pelottaa mua niin paljon, koska en ole ikinä ollut missään kolarissa, tai kokenut muitakaan traumoja auton kyydissä oikeasti. Ennen jo se pelkkä ajatus, että joutuisin yksin hallitsemaan jotain niin suurta ja pelottavaa kuin auto, on ollut ihan kauhistuttava.

Tämän meidän nykyisen Santander All-in-one:lla otetun auton myötä olen kuitenkin alkanut pikkuhiljaa lämpenemään ajatukselle omasta ajokortista. Miksi? Koska meidän auto tuntuu niin turvalliselta. Meidän nykymallissa ei edes ole kaikkia mahdollisia kuskin apuvälineitä automaattivaihteista hätäjarrutukseen, mutta se tuntuu silti turvalliselta ja vakaalta. Ehkä siksi, että Otto on myös tosi tasainen ja turvallinen kuski, jonka kyydissä olen istunut kymmeniä tuhansia kilometrejä.

Ehkä joskus mullekin ajokortti

Pikkuhiljaa olen alkanut ihan pikkupikkuriikkisen lämpenemään ajatukselle siitä, että istuisin joskus itsekin ratin taakse. Osansa siihen on tehnyt myös se, että uuden lakimuutoksen myötä Otto voisi helposti toimia mun ajo-opettajana, ja voisin käydä vain teoriatunnit ja kokeet autokoulussa. Oton opetuksessa mua ei ehkä kauhistuttaisi ihan niin paljon, kuin jonkun tuntemattoman.

Fakta on ehdottomasti se, että meidän kolmen lapsen kasvaessa se kuskailun määrä ei ainakaan vähene, päin vastoin. Voin vaan kuvitella millaista on joskus viiden vuoden päästä, kun esikoinen alkaa olla esiteini, keskimmäinen on kymmenen ja kuopuskin jo eskarilainen. Uskon, että silloin me tarvitaan kahta ajokorttia, ehkä jopa kahta autoa. Ajokortin lisäksi olen nimittäin alkanut pikkuhiljaa haaveilemaan myös omasta autosta. Sitten meillä olisi Oton auto ja Iinan auto.

Millainen olisi mun unelmien auto

Saatan eksyä selailemaan Santanderin uusien autojen valikoimaa vähän turhan usein, heh. Haaveilen sähköautosta, sellainen olisi kyllä ihan mun unelma. Välillä tulee kyllä vilkuiltua myös ladattavia hybridimaastureita. Ihan minkä tahansa auton ottaisinkin itselleni, niin tärkeintä mulle olisi , että se on mahdollisimman pienipäästöinen ja siitä löytyy kaikki mahdolliset turvalaitteet kaistavahdista hätäjarrutukseen, automaattiparkkeeraus ja automaattivaihteet. Vaikka tiedänkin, että koskaan ei saa luottaa vain johonkin hätäjarrutustoimintoon, vaan pitää itse olla 1000% skarppina ratissa ihan kaikissa tilanteissa, niin sellainen toisi kuitenkin sitä turvallisuudentunnetta sen verran, että edes uskaltaisin ratin taakse. Se olisi se mun henkinen back-up, vaikka siihen ei missään tapauksessa saisikaan ajaessa tukeutua ja luottaa omien ajotaitojen ohi.

Jos mä joskus otan itselleni käyttöön oman auton, otan sen samanlaisella Santander All-in-one-sopimuksella, kuin meidän nykyinen autokin on. En usko, että meidän vanhan ja epäluotettavan pikkuromuauton kyydissä olisin kerännyt samalla tavalla rohkeutta ja luottoa autoihin, ja siihen, että itsekin voisin joskus ajaa autoa. Santander All-in-onen huolettomuutta ja meidän nykyistä autoa on siis kiittäminen siitä, että itsevarmuus on tämän asian suhteen kasvanut. Ehkä mä istun autokoulun teoriatunneilla vielä tämän vuoden aikana, ken tietää?

Löytyykö mun lukijoista ajokortin vasta myöhemmällä iällä ajaneita? Millainen kokemus se oli? Ja löytyykö muita, joita autolla ajaminen on pelottanut (ja kenties olette voittaneet pelon)?

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Santanderin kanssa.

Olette ehkä huomanneetkin, että me ollaan tänä kesänä reissattu p a l j o n. Sille on syynsä, kuten se, että ollaan ihan fiiliksissä siitä, miten paljon helpompaa taaperon & isosiskojen kanssa on matkustaa, nähdä ja kokea, kuin viime vuonna pikkuvauvan & isosiskojen kanssa. Viime kesänä oli se vauvakupla, ja oltiin tosi paljon ihan kotiympyröissä ja lähialueilla, tai sitten Oulussa sukuloimassa. Tänä kesänä ollaan reissattu sitten viime kesänkin edestä. Tottakai vauvankin kanssa voi matkustaa, ja niin me tehtiinkin, omien voimavarojen mukaan esimerkiksi laiva+auto-yhdistelmällä Ruotsissa viime elokuussa, mutta nyt niitä voimavaroja löytyy ihan eri tavalla, ja se on ihanaa.

Mä muistan sen fiiliksen, kun saatiin meidän eka oma auto alle kolme vuotta sitten. Se vapaus, se fiilis kun tajusi, että nyt me voidaan mennä mihin vaan, milloin vaan, ainakin teoriassa. Silloin lähdettiin heti seuraavana päivänä Ikeaan, missä ei oltu käyty varmaan kahteen vuoteen, vaikka se sijaitsi meiltä vain 10min ajomatkan päässä. Julkisilla matka sinne olisi kuitenkin kestänyt yli tunnin suoran yhteyden puuttuessa, ja ei oltaisi saatu sieltä juuri mitään mukaan kotiin ilman kotiinkuljetusta kahden lapsen kanssa.

Vaikka se eka auto ei ollut meidän unelmien auto, ja osoittautui suureksi riippakiveksi ja murheenkryyniksi, se kuitenkin antoi meille paljon. Ja sen jälkeen hankittiin sitten Santander All-In-Onella se meidän unelmien auto, eli nykyinen citymaasturi. Siitä on tullut meidän ”toinen koti”, tukikohta silloinkin kun reissataan kauas. Myös silloin kun lähdettiin Kreikkaan, me ajettiin kentälle omalla autolla, ja jätettiin se viikoksi lentokenttäparkkiin, jotta voitiin myös palata mukavasti kotiin omalla autolla. Oli ihanaa ja stressitöntä liikkua omalla autolla, eikä odotella ja jonotella taksia, tai varsinkaan raahata viiden hengen kamppeita julkisilla aamukuudelta lähtevään koneeseen.

Se sama vapaus ja kaiken mahdollistaminen on edelleen meidän liikkuvaiselle perheelle suurin syy omistaa auto. Fakta on se, että me ei tosiaankaan oltaisi jaksettu reissata tänä vuonna Ouluun kolmea kertaa, tai viikon sisällä Oulusta Helsinkiin, Helsingistä Inkooseen ja takaisin sekä Helsingistä Naantaliin Muumimaailmaan ja takaisin, ilman autoa kolmen lapsen kanssa. Meiltä olisi jäänyt kokematta ihana piilossa sijaitseva lemmikkipuisto, Muumimaailma ja ne monet ihanat hetket Oulussa, joita ollaan saatu viettää. Ei oltaisi ehkä matkustettu Haaparannalle ihan vaan huvin vuoksi ilman omaa autoa.

Oltaisiin missattu iso osa kesän parhaista hetkistä. Puhumattakaan siitä, miten unohtumattomia iltauintireissuja ollaan koettu lasten kanssa, kun ollaan voitu lähteä vielä kasin jälkeen illalla uimaan autolla. Ilman autoa ei oltaisi voitu jahdata sinilevättömiä rantoja 15 kilsan päästä ilta-aikaan lasten kanssa, mutta auton kanssa se oli mahdollista. Mahtuipa tähän kesään yksi unohtumaton ajomatka myös kahden valtionpäämiehen vieraillessa Suomessa, kun me juututtiin tiesulkuun melkein tunniksi lasten kanssa. Onneksi oli oma auto, ja onneksi päästiin vielä sen jälkeen uimaan, niin lapsetkin olivat tyytyväisiä pitkästä paikallaan odottelusta huolimatta.

Me ollaan valittu asua kaukana keskustasta, rauhallisella pientaloalueella. Siinä missä rakastan sitä rauhaa täällä, rakastan myös keskustan vilinää ja sitä, kun pääsen kokemaan ja tekemään asioita. Silloin kun oltiin vain julkisten liikennevälineiden varassa, meni siirtymisiin tosi paljon aikaa, ja esimerkiksi keskustassa käyminen oli aina useamman tunnin operaatio. Auto mahdollistaa nopeat extempore-reissut lasten kanssa ja ilman, ja se on tuonut meidän päiviin rutkasti lisää aikaa.

Meidän autolla on huoletonta reissata niin lyhyttä kuin pitkääkin matkaa, koska auto on uusi ja turvallinen, ja meillä on käytössä Santanderin All-In-One -palvelu. Jos auto sattuisi hajoamaan matkalla, siitä ei tulisi meille mitään ylimääräisiä kuluja, ja saataisiin apua heti ilman että tarvitsisi maksaa mitään. Mitään ekstrakuluja ei auton takia tarvitse muutenkaan mahduttaa kesäbudjettiin, sillä kaikki yllätykselliset ja yllätyksettömät huollot sisältyvät meidän kuukausihintaan.

Esimerkiksi kun meidän auto kävi viime viikolla vuosihuollossa,(kun se täytti kaksi vuotta), Otto vei sen aamulla huoltoon, ajoi sijaisautolla takaisin kotiin tekemään etätyöpäivän, ja iltapäivällä ajoi sijaisautolla takaisin hakemaan meidän autoa. Kaikki tämä ilman, että mitään tarvitsi maksaa, vaikka autoa määräaikaishuollettiin yli 500€:n edestä, ja meillä oli koko huollon ajan käytössä tuliterä sijaisauto. Huolto ei keskeyttänyt tai vaikeuttanut meidän kesäreissuja, vaan Otto kävi heittämässä mut ja mun Oulusta tulleen serkun shoppailemaan sijaisautolla. Me maksetaan mieluummin All-In-Onesta vähän ekstraa joka kuukausi, kuin maksetaan suuria kuluja kerralla tai varaudutaan yllätyksiin, koska se tuntuu meille hyvältä, helpolta ja turvalliselta vaihtoehdolta. Vuoden päästä tämä auto on ollut meillä kolme vuotta, ja sitten tämä sopimus päättyy. Sen jälkeen on aika pohtia uutta autoa, joka me aiotaan myös ottaa Santander All-In-Onella.

Meillä on vielä tämän Oton työviikon jälkeen pari viikkoa Oton & lasten lomaa jäljellä ennen koulun alkua, ja ajateltiin silloinkin olla spontaaneja, villejä ja vapaita lasten kanssa. Lähdetään sinne minne nokka näyttää, koska me voidaan. Me ollaan hurjan kiitollisia siitä, että pystytään tekemään kaikkea hauskaa kesällä lasten kanssa, ja aiotaan ottaa siitä kaikki ilo irti. Kohta alkaa kuitenkin taas arki, ja silloin otetaan autosta taas ihan erilaisia hyötyjä irti, kuten se, että aamut ja illat on paljon helpompia. Mutta se on sen ajan juttuja, nyt keskitytään nauttimaan kesästä!