Epäsuositut mielipiteet x8

02.05.2017

Loppuvuodesta 2016 oli blogeissa paljon näitä ”Epäsuositut mielipiteet” -postauksia ja niitä oli musta tosi hauska lukea. Mietin silloin itsekin että pakko tehdä tällainen, mutta silloin se vain jäi jostain syystä. Joulukuussa postauskalenterissa oli melkein 50 postauksen verran muutakin sisältöä niin en ehkä saanut itsestäni silloin vielä tätäkin irti. Mutta nyt on aika mun epäsuosittujen mielipiteiden. Epäsuositut mielipiteet sinällään on hassu termi, jolla on varmasti jokaiselle kirjoittajalle oma merkityksensä.

Mä koen tämän niin että nämä mielipiteet jakavat kansaa, ja löytyy monia jotka varmasti ovat mun kanssa eri mieltä näistä asioista. Varmasti löytyy niitäkin jotka ovat samaa mieltä. Mikä tekee jostain mielipiteestä epäsuositun? Ei välttämättä mikään. Ehkä ne postaukseen listatut asiat lähtevät vaan ihan kirjoittajan omalta fiilispohjalta, minkä itse kokee olevan sellaista jota ei välttämättä uskalla ihan kaikissa keskusteluissa sanoa ääneen tai tuoda esiin. Mutta, tässä sen pidemmittä puheitta mun epäsuositut mielipiteet perusteluineen.

Jos parisuhteessa uhkailee erolla on parempi erota samantien. Olen myös sitä mieltä että jos oman suhteen tilaa joutuu epäilemään, ei suhde vaan toimi. Toimiva parisuhde perustuu sille että molemmat haluavat tehdä toisen onnelliseksi ja kuunnella toista, ja laittaa toisen itsensä edelle, sekä myös toimivat näin käytännössä. Uhkailu tai pelko ei kuulu parisuhteeseen missään muodossa.

Fine dining ei ole mun juttu. Olen kyllä syönyt tosi hyvää ruokaa fine dining -ravintoloissa mutta sitä on aina liian vähän, siis ihan liian vähän. Mä otan ennemmin ison annoksen jotain superhyvää, kuin kymmenen pikku makuannosta joista jää aina vaan sellainen fiilis että olisipa tätä saanut lisää. Bistro-henkiset ravintolat on enemmän mun juttu.

Kookos haisee ja maistuu ikävälle kaikissa muodoissaan. Olen perinyt tämän kookoskammoni äidiltä, meillä ei koskaan käytetty mitään kookosjuttuja kun asuin äidin kanssa koska hän inhoaa kookosta, enkä siis koskaan tottunut siihen. Vanhempana ekoja kertoja kookosta maistaessani ja kookosbuumin myötä haistaessani, on fiilis vaan vahvistunut: ei ole mun makuun. Aina tasaisin väliajoin kokeilen että josko nyt tämä maistuisi tai jos nyt tykkäisin tästä kookosrasvasta, mutta ei. Muilla ihmisillä kookos ei haittaa mua, mutta omaan kroppaani tai kotiini en sitä halua.

Puolison haukkuminen ja hänestä alentavasti puhuminen somessa (tai muutenkaan) on väärin. Tätä tapaa en voi kertakaikkiaan ymmärtää. Nykyään varsinkin miehistä tuntuu olevan sallittua puhua ihan miten vaan. Omien miesten joukkolynkkaus tuntuu olevan suurtakin hupia toisille, ja sellaiset ”mikä on sun miehen ärsyttävin tapa”  ja ”mikä miehessäsi saa sinut raivon partaalle?”-ketjut on yleistyneet hämmästyttävää tahtia. En vaan tajua, mutta ehkä mun ei tarvitsekaan. Varmasti kaikilla meistä on joku ärsyttävä tapa mutta siinä vaiheessa kun sama tyyppi on ensin kommentoinut miehestään kaksi ärsyttävää tapaa ja sen jälkeen vielä kommentoinut toisten listaamien tapojen alle että ”hei mun miehel on tääki ja tää ja tää” niin tulee jo tunne että miksi sitten olette edes yhdessä jos noin paljon ärsyttää. En myöskään tajua miten se hyödyttää omaa parisuhdetta että avautuu näistä ärsytyksenaiheista vieraille ihmisille? Enemmän ehkä hyödyttäisi jos ottaisi ne puheeksi sen oman puolison kanssa hyvässä hengessä.

Raskausajan ruokakieltojen tietoinen noudattamatta jättäminen on vauvan hengellä leikkimistä. Erikseen on suositukset joissa oma harkinta on aivan ok ja kohtuullisesta määrästä ei ole haittaa, mutta jos tietoisesti suoranaisesta kiellosta välittämättä ottaa sen riskin että sairastuu listeriaan niin kakan osuessa tuulettimeen ei voi muuta kuin katsoa peiliin.

Valitsen mieluummin päiväkodin kuin perhepäivähoidon myös pienelle lapselle. Tiedän että on olemassa todella ammattitaitoisia ja ihania perhepäivähoitajia, mutta mulla on omasta lapsuudestani kesien varahoidosta eri perhepäivähoitajilla sen verran ikäviä kokemuksia, että päätin mieluummin luottaa omien lasteni kanssa päiväkotiin. Mulle tulee turvallisempi olo siitä että on useampi aikuinen joiden toimintaa valvotaan, kuin vain yksi tyyppi joka yksin ohjaa päivien kulkua ja voi vanhemman silmän välttäessä käyttäytyä ihan miten tahansa lasta kohtaan, kun kukaan ei ole valvomassa. Oli mulla pienenä yhdessä päiväkodissakin ikävä aikuinen jota pelkäsin, mutta sentään siellä oli useampi muu joihin luotin ja turvauduin.

”Mua ärsyttää..”. Ymmärrän jos joskus on huono päivä, mutta jatkuvan valittamisen kuunteleminen on raskasta. Sellaiset ihmiset joita aina ärsyttää kaikki ovat mahdottomia energiasyöppöjä joiden kannattaisi miettiä omaa käytöstään ja todellisia syitä kaikesta (turhasta) ärsyyntymiseen. Elämä on kivempaa kun ei ärsyynny asioista jotka eivät liity itseen tai joihin ei voi itse vaikuttaa.

Mun mielestä pakollinen ruotsin opiskelu peruskoulussa on ok. Sen lisäksi että se edelleenkin on kotimaamme toinen virallinen kieli, ruotsin kieli auttaa pitkälle työllistymisessä tai opiskelussa Ruotsin lisäksi muissakin Pohjoismaissa, sillä sen opittuaan ymmärtää jo aika hyvin myös norjaa ja tanskaa.  Monissa norjalaisissa tai tanskalaisissa työpaikkailmoituksissa joissa etsitään työntekijää Suomesta, on vaatimuksena ruotsin kielen taito (kyllä, harrastan huvikseni työpaikkailmoitusten kahlaamista aamukahvin kera aina välillä, vaikka olen täystyöllistetty yrittäjä enkä haaveile muutoksesta).  Toki tämä on vaikea asia, onhan alueita Suomessa, sekä työpaikkoja joissa ruotsin kieltä ei tarvitse ollenkaan, mutta koska muka kielen opiskelusta olisi ollut haittaa? Ehkä ratkaisuna olisi kahden kielen pakko – toisena kielenä englanti ja toinen vapaavalintainen kieli? Silloin kielitaito karttuisi, mutta sellaisella kielellä joka itseä kiinnostaa. En siis ole sitä mieltä että kaikkien pitää osata juuri ruotsia, mutta sitä mieltä olen että  kannattaa kartuttaa omia taitojaan opiskelemalla muutakin kieltä kuin vain englantia.

Siinäpä mun omat epäsuositut mielipiteet. Kuten sanottua, eivät välttämättä epäsuosittuja, mutta kuitenkin sellaisia jotka jakavat ihmisiä. Nyt on teidän vuoro! Mitkä on teidän epäsuositut mielipiteet? Ja löytyikö juttuja mistä olette samaa tai täysin päinvastaista mieltä mun kanssa?


Pojat on kilpailunhaluisia ja tytöt itkee

11.06.2016

Olen ottanut ennenkin kantaa sukupuolirooleihin ja niiden tarpeellisuuteen blogissani, ja nyt tämä asia nousi jälleen mieleen kun törmäsin ihan muutaman päivän sisään pariinkin eri juttuun joista nousi vahvat tunteet.

Silmiini osui Facebookissa Kaksplussan nosto. Poikien äiti kirjoitti veljesrakkaudesta blogissaan, ja teksti herätti mussa paljon ajatuksia. Mä uskon, että erilaisia sisarusten välisiä suhteita on ihan yhtä monta kuin sisaruksiakin maailmassa. Toki eri sukupuolten välillä voi olla joskus havaittavissa tiettyjä erityispiirteitä, mutta ei kyllä voi yleistää. Olen itsekin kirjoittanut omien lasteni sisarussuhteesta blogissani, mutta olen pidättäytynyt siinä että kyse on nimenomaan meidän lapsista. Ei siskoksista yleensä. Omakohtainen kokemus ei nimittäin mielestäni riitä arvioimaan kaikkia yleisesti, eikä se anna oikeutta esittää omia fiiliksiä totena. Erityisen ikävää mun mielestä on, jos vielä vuonna 2016 tarkoituksella joku haluaa vahvistaa sukupuolistereotypioita ja iskeä kaikki pojat tai tytöt muottiin sukupuolensa perusteella.

Mä en missään nimessä halua hyökätä yksittäistä ihmistä vastaan, vaikka tämä oman postauksen idea osittain lähtikin tästä tekstistä liikkeelle. Sen sijaan haluan kiinnittää huomiota siihen, miten tiukassa ne sukupuolistereotypiat istuvat. Miten Suomen suurin vanhemmille suunnattu lehtikin jakaa tällaisia stereotypioita eteenpäin, mahdollisesti huomaamattaan.

Marja Hintikka, modernin vanhemmuuden sanansaattaja, jonka ajatuksia olen hehkuttanut blogissani aiemmin, jakoi tällä viikolla kuvan, ”Jalkapallo for mommies”. Koska eihän äidit ymmärrä yhtään mitään jalkapallosta, äitejä yleisesti turhauttaa tämä kuukauden kestävä pallonpyörittelyrumba, ja kaikki miehet tunnetusti ovat aivan intsinä jalkapallosta. Eivät muuten ole. Mä en sano, etteikö tällaisia hauskoja kuvia saisi tehdä, mutta miksi siinä ei lukenut ”Jalkapallo for dummies”. Miksi ei voi ajatella, että tehdäänpä tällainen hauska jalkapallokuva kaikille niille PUOLISOILLE, miehille tai naisille, joita jalkapalloon hurahtanut puolisko ja/tai lapset naurattavat tai turhauttavat.  Sofia kirjoitti blogissaan loistavasti tästä. Että vaikka se kuva on hauska ja moni nainen siihen samaistuu, ei tarkoita että äidit yleisesti eivät ymmärrä jalkapalloa tai että kaikki miehet hullaantuisivat siitä.

Olen aiemminkin kirjoittanut sukupuolirooleista blogissani, ja edelleen olen ihan samaa mieltä kuin silloin. Saa olla niitä stereotyyppisiä tyttöjen ja poikien juttuja, tyttö voi olla ihan rauhassa niin tyttömäinen kuin ikinä haluaa ja sama pojalle, vanhemman tehtävä on välttää ahtamasta itse lasta mihinkään muottiin. Halun olla jonkunlainen tulee lähteä lapsesta itsestään. Niin että kaikki voisivat tehdä mitä ikinä haluavat, pelkäämättä että toiset lapset kiusaavat päiväkodissa tai koulussa väärälle sukupuolelle tyypillisestä valinnasta. Tai ilman että kukaan äiti tai isä ajattelee, että ”olispa mun lapsi normaali, tykkäispä se jalkapallosta niinkun muutkin pojat”. Ilman että sanottaisiin että pojan kuuluu olla vahva ja tytön herkkä. Tärkeintä on että lapsi saisi olla sellainen kuin on, eikä kukaan kertoisi hänelle sanoin tai teoin millainen hänen kuuluisi olla.

Kuva: Shutterstock

Tuoreen Psychology of Women Quarterly -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan yhä edelleen valtaosa naisista ja miehistä uskoo siihen, että tytöt ovat kiltimpiä ja pojat kilpailunhaluisempia, siitäkin huolimatta että aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet että todellisuudessa sukupuolten väliset erot ovat todella pieniä tai olemattomia. Kilpailunhaluisia löytyy yhtä paljon naisista kuin miehistä, ja molemmat sukupuolet olisivat ihan yhtä herkkiä, jos saisivat siihen luvan. Yhä edelleen tutkimukseen vastanneiden mielestä on olemassa naisten ammatteja ja miesten ammatteja, harrastuksia ja luonteenpiirteitä, mikä tuntuu pöyristyttävältä kun ajattelee mitä vuotta me eletään. Vaikka erot ovat mitättömiä, ihmiset itse antavat niille suuret mittasuhteet ja liioittelevat niiden merkitystä. Tutkimusta oli analysoitu loistavasti tänä keväänä julkaistusssa Women’s Health Magin artikkelissa. Kannattaa käydä vilkaisemassa.

Näennäisesti tasa-arvoinen on tämän hetken yleisin suuntaus. Moni kohkaa siitä, että kyllä homot on ihan yhtä hyviä vanhempia miksi ne ei saa adoptoida ja kyllä nyt on voi voi kun naisen euro on vaan 80 senttiä. Mä olen ihan samaa mieltä! Mutta ne avaimet näiden asioiden muuttamiseen paremmaksi on meidän omissa käsissä. Vastuu on meillä kaikilla. Erityisesti se on niillä joilla on mahdollisuus saada äänensä kuuluviin. Suurilla aikakauslehdillä, suosituilla bloggaajilla, yleisradion tv-juontajilla, toimittajilla, ja ennenkaikkea vanhemmilla. Se ei riitä, että aina kohun tullen mennään muiden mukana ja ollaan tasa-arvon asialla.

Näihin asioihin pitää kiinnittää huomiota arjessa, jatkuvasti. Silloinkin kun kirjoitetaan iloisia otsikoita kesäkuun kasvatusekstraan, ja silloin kun jaetaan hassuja kuvia. Kyse on niin pienistä asioista että niitä ei huomaa jos ei huomioi, mutta joilla on suuri vaikutus pitkässä kaavassa. Sanoista. Ja on taidon puutetta, jos ei itse osaa kirjoittaa kaikkia kunnioittavasti. Aina ei tarvitse pyllistää johonkin suuntaan, kyse on sanavalinnoista ja pienistä vivahteista. Ei mistään sen vaikeammasta. Tämä pätee myös silloin kun ollaan lasten kanssa ostoksilla, ja lapsi ihastuu omasta mielestä väärän sukupuolen vaatteeseen tai leluun, ja silloin kun mietitään miten suhtaudutaan lapsen itkuun, harrastukseen, kiinnostuksen kohteeseen tai kuvaillaan oman lapsen luonnetta muille. ”Meidän Maija nyt on sellainen poikatyttö ja tykkää vaan poikien jutuista ja me annetaan sen leikkiä autoilla” on ihan yhtä stereotypisoivaa kuin se että sanoisi että naiset ei ymmärrä jalkapalloa tai että ”pojat nyt on poikia ja vähän villejä”.

Usein kun nämä asiat ottaa puheeksi, se kuitataan tuhahtelulla, naureskelulla tai siihen suhtaudutaan jopa vihamielisesti. Aivan kuin tasa-arvo olisi vastenmielistä. On tiedonpuutetta jos kuvittelee, että sillä ei ole mitään merkitystä että ahtaa omaa tai muiden lapsia sukupuolirooleihin. Sillä on kaikki merkitys. Ja vaikka se oma lapsi olisi maailman stereotyyppisin lapsi kaikessa mitä tekee, se ei ole häneltä pois että häntä tai muita ei kasvateta tietoisesti tiettyyn rooliin, päin vastoin. Se on suuri rikkaus, kaikille. Se mahdollistaa sen että jokainen voi tuntea olevansa hyväksytty omana itsenään, sillä lapset itse eivät opi osoittelemaan erilaisuutta sormella, ellei joku sitä ensin heille näytä.

Mä toivon vaan että niihin näennäisesti pieniltä tuntuviin asioihin kiinnitettäisiin huomiota enemmän. Ne on tärkeämpiä kuin moni uskoo.


18x jatka lausetta

28.05.2016

Tämä 18x jatka lausetta -postausidea alkoi näkyä blogeissa just ennen meidän reissua, ja mun piti toteuttaa tämä jo reissun ajaksi ajastettuihin teksteihin mutta en vaan ehtinyt kun oltiin niin paljon kipeänä. Nyt kuitenkin halusin vastata näihin koska mä vaan kertakaikkiaan rakastan näitä tällaisia lauseiden jatkamisjuttuja. Varsinkin on hauskaa lukea monien eri tyyppien vastauksia, sillä on hassua huomata miten eritavalla ihmiset vastaavat samoihin juttuihin. Tässä tulevat siis minun vastaukset!

En ymmärrä… Miksi bussikuskit eivät laske sitä bussin lattiaa silloin kun kyytiin tulee rattaita tai pikkulapsia. Sitä vartenhan busseissa on madallettavat lattiat että jos kyytiin on tulossa pyörätuoli tai rattaat, tai jäämässä pois, niin on helpompaa. Joskus pudotusta bussista maahan on yli puoli metriä kun he eivät laske sitä lattiaa.

Seuraavaksi ajattelin… Herkutella Oton tekemällä iltapalalla ja katsoa Netflixiä.

Viime aikoina… Elämä on tuntunut olevan yhtä vuoristorataa päivästä toiseen. Välillä hirveää epätoivoa lasten kanssa keskellä yötä lastenklinikalla, välillä taas elämän parhaita hetkiä rantalomalla Mallorcalla. Vaikka rakastankin niitä elämän tähtihetkiä, niin sellainen tasainen perusarki olisi juuri nyt ihan paras homma. Tämä viikko on jo tuntunut tasaisemmalta, uskaltaisikohan sitä jo toivoa että näin jatkuisi pidempäänkin?

En osaa päättää… Minkä väristä huulipunaa ostan. Kaikki muu meikkien ostaminen on ihan iisiä, mutta huulipuna – auta armias! Viimeksi lentokentällä mietin vartin eri sävyjen välillä ja lopulta en ostanut mitään kun en osannut päättää.

Muistan ikuisesti… Kun kerroin Otolle että olen raskaana. Se hetki muutti meidän elämän ihan kokonaan.

Päivän paras juttu… Oli varmaankin tanssinäytös – tai sitten se että meillä oli loman jälkeen ensimmäinen kokonainen päivä yhdessä koko perheen kanssa eikä mitään suunnitelmia aamuisen tanssinäytöksen jälkeen. Me siis vaan öllötettiin kotona vesisadetta paossa näytöksen jälkeen, lakattiin kynsiä parvekkeella tyttöjen kanssa, tehtiin iisiä ruokaa ja katsottiin Kuinka kouluttaa lohikäärmeesi -leffa Netflixistä yhdessä koko perhe.

Noloa myöntää, mutta… Mä olen tosi huono pitämään jalkani kauniina ja kesäkunnossa. En koskaan muista lakata varpaankynsiä tai rasvata kuivia kohtia ennenkuin olen jo sandaaleissa Esplanadilla ja mietin että ”hupsista!”.

Viikko sitten… Me lennettiin Mallorcalta kotiin, voi nyyhkis! Zelda nukkui mun sylissä kolme tuntia lentokoneessa ja se oli ihanaa vaikka lämmin tulikin. Tuli ihan mieleen ne ajat kun hän oli vielä pieni tuhiseva vauveli.

Kaikista pahinta on… Kun oma läheinen sairastuu ja voi huonosti, oli kyseessä isompi tai pienempi sairaus.

Salainen taitoni on… Olen tosi super nopea naputtelemaan puhelimella. Jopa mun työkaverit jotka työkseen koodaavat ovat nauraneet sille miten hurjaa tahtia mun sormet viuhuvat kun kirjoitan viestiä.

Jos saisin yhden toiveen, se olisi… Että mun perhe ja sukulaiset ja ystävät ja minä itse saataisiin olla terveitä ja elää hyvä ja pitkä elämä.

Minulla on pakkomielle… Pitää keittiö siistinä. En voi sietää epäjärjestystä keittiössä, koska silloin on inhottavaa laittaa ruokaa tai edes aamupalaa.

Söin tänään… Tuunattua pakastepizzaa, eli tonnikalapizza jonka päällä jäävuorisalaattia, kurkkua, kirsikkatomaattia, kevätsipulia ja kermaviilistä itse maustettua kastiketta. Superhelppoa ja superhyvää.

Ärsyttävintä on… Kun ihmiset ärsyyntyvät turhanpäiväisistä asioista. Joskus tuntuu että jotkut ihmiset elävät ärsyyntyäkseen. Minkään mikä liittyy vain toisten ihmisten elämään eikä vahingoita ketään, ei pitäisi ärsyttää. Ei vaatteiden, ei elämäntyylin, ei äänen, ei musiikkimaun, sisustuksen, rahan, omaisuuden, hiusvärin, lastenvaateharrastuksen,  tai instagram-kuvien, eikä minkään muunkaan joka ei liity ärsyyntyjään mitenkään. Kaiken sen ajan minkä käyttää turhanpäiväisistä asioista ärsyyntymiseen voisi käyttää siihen että ärsyyntyisi jostain millä on oikeasti merkitystä, ja kantaisi oman kortensa kekoon muuttaakseen kyseistä asiaa paremmaksi.

Tekisi mieli… Ajella tästä nyt suoraan perheen kanssa Ouluun. Ihan hirveä ikävä kaikkia sukulaisia ja etenkin mun mummua!

Minusta on söpöä… Kun lapset kehuvat ja kannustavat toisiaan. Tuossa yhtenä päivänä kuopus aamulla sanoi esikoiselle ”Toivota minulle hyvää Bibban-päivää (Bibliotek=kirjasto)” ja esikoinenhan toivotti. Sitten kuopus toivotti hänelle hyvää ”Tavallista dagis-päivää”, ja he halasivat. Se oli huvittavaa ja söpöä! Myös lapsen heleällä äänellä sanottu kiitos on maailman kauneimpia juttuja, kuten myös minä rakastan sinua.

Hävetti… Kun yhtenä aamuna bussissa kuopus sai kauhean raivarin koska mentiin väärälle penkille istumaan hänen mielestään. Samaan aikaan esikoinen pudotti pehmolelunsa ja sai kauhean slaagin, ja itselläni oli kolme kassia ja lasten reput huolehdittavana. Molemmat huusivat ja bussilastillinen ihmisiä tuijotti. Onneksi ei ollut mistään sen suuremmasta kysymys, vaikka maanantai-aamuna se ei kauhean mieltäylentävältä tuntunutkaan.

Viitta River Island / Paita Gina Tricot / Farkut ZARA / Kengät Gioseppo (Mallorca) / Kello Marc by Marc Jacobs* / Laukku Marc by Marc Jacobs / *saatu blogin kautta.

Olenko ainoa, jonka mielestä… Vasta-ajettu nurmikko tuoksuu maailman parhaalta? Se tuoksu tuo mieleen kaikki lapsuuden kesät ja voisin vaan nuuhkutella sitä koko ajan. Ai että!

Näihin oli niin hauska vastata! Ihanaa lauantai-iltaa kaikille<3


Näin(kin) pukeutuu äiti

19.03.2016

Kuten ennustin, bannerissakin näkyvä pilottitakki on päässyt päivittäiseen käyttöön. Tällä viikolla varsinkin alkuviikosta melkein kymmenen asteen lämpötiloilla tarkeni jo oikein hyvin olla ihan ulkona kevyesti topatulla bomberilla. Alla oli tietty vielä neule, ja kaulassa kaulahuivi jos ei liikuttu autolla, mutta kuitenkin, yhtään ei hytisyttänyt, välillä oli jopa hiki kun aurinko oikein paistoi eikä tuullut.

Bomber päällä mulla on hyvä fiilis, vannon että kävelen selkä suorempana kun on mieleinen takki päällä. Siihen mä nykyään pukeutumisella pyrinkin: hyvään fiilikseen. Siihen että mulla on itsevarma ja mukava olo mun vaatteissa. Joskus aiemmin mulla on ehkä ollut tarve ”todistella” itseäni pukeutumisellani. Nuorempana pukeuduin paljastavasti ja tosi mauttomasti välillä, ja äidiksi tultuani yritin ehkä vähän liikaa pyristellä siitä ulos. Tyylini muuttui välillä suorastaan tätimäiseksi kun yritin niin kovasti olla ÄITI, mahtua johonkin tiettyyn äitimuottiin.

Nykyään mä tiedän että ei se hyvä äitiys ole siitä kiinni onko mulla jonkun mielestä lapselliset, rumat, mauttomat, teinimäiset tai tylsät vaatteet. Kun mä tulin äidiksi, mulla meni ihan kaiken edelle se että halusin olla hyvä äiti, ja yritin jokaisella elämäni osa-alueella pyrkiä kohti sitä täydellistä äitiyttä. Kunnes tajusin että mun ei tarvitse olla sellainen kuin mielikuvieni ”normi-äiti” on, koska ensinnäkään mitään normi-äitiä ei ole. Me kaikki ollaan erilaisia. Ja toiseksi, täydellistä äitiyttäkään ei ole olemassa.

Mulle on ihan sama jos joku luulee että meidän lapset ovat liikkeellä vaikka isosiskon kanssa, kun kävelen heidän kanssaan kaupungilla. Kyllä he hyvin nopeasti korjaavat että äidistä on kyse, jos tilanne sitä vaatii. En ole pitkään aikaan edes miettinyt näytänkö ikäiseltäni vai en, tai näytänkö äidiltä, ja se on hyvä. Ei sillä ole mitään väliä, eikä se vaikuta mun äitiyteen millään tavalla.

Mä olen aina rakastanut kokeilla erilaisia tyylejä ja käyttää rohkeitakin vaatteita, ja vaikka nykyään en ehkä ole tyyliltäni niin kokeileva enää kuin joskus aiemmin, olen tyytyväinen että olen löytänyt sen rohkeuden uudelleen. Rohkeuden olla juuri sellainen kuin haluan.

Nykyisessä tyylissäni mä tunnen itseni enemmän omaksi itsekseni kuin vuosikausiin. Mä uskon että lapsille paras roolimalli, on tyyppi joka on sinut itsensä kanssa. Oli kyseessä sitten kaveri, äiti, opettaja tai vaikka pappa. Siksi aion jatkossakin näyttää juuri sellaiselta äidiltä kuin haluan, enkä stressaa siitä mitä muut mahdollisesti miettivät.

Takki Zara / T-paita Gina Tricot / Housut Gina Tricot / Kengät Zara / Laukku Marc by Marc Jacobs

Millaisia pukeutujia te muut äidit olette? Tunnistatteko äitimuottiin sopimisen paineita, oletteko kokeneet sellaisia omaa pukeutumistanne miettiessänne?