Blogi 7 vuotta – mitä olen oppinut

08.05.2018

Tänään mun blogi täyttää seitsemän vuotta, ihan uskomatonta! Seitsemän vuotta sitten tänä päivänä naputtelin ensimmäiset lauseet bloggerin blogipohjaan, ja painoin ”julkaise”. Tänään mun blogi on ekaluokkalainen, koirien iässä jo keski-ikäinen. Kaiken koetun perusteella luulen, että blogini on lähempänä sitä keski-ikää kuin ekaluokkaa, sillä blogi-ikä taitaa olla vähän erilainen kuin ihmisten ikä. Uusia blogeja syntyy edelleen uskomatonta tahtia joka päivä, ja yksi vuosi blogimaailmassa voi muuttaa koko alaa todella paljon. Enää en kuitenkaan sanoisi, että vaikuttajamarkkinointi on Suomessa lapsen kengissä. Meillä on täällä ihan mahtavan suuri ala ja yhteisö, jossa puhalletaan yhteen hiileen, ja kehitetään alaa koko ajan läpinäkyvämmäksi, vastuullisemmaksi ja tekijöidensä näköiseksi.

Siinä missä te näette täältä sen konkreettisesti mitä olen näiden seitsemän vuoden aikana oppinut, mä itse taas tunnen sisälläni sen henkisen kasvun, jonka olen bloggaajana käynyt läpi. Ne tuhannet tähän blogiin upotetut tunnit ovat muokanneet mun arvomaailmaa, ajatuksia, toiveita ja tavoitteita ihan siitä ekasta päivästä lähtien. Vaikka sisimmältäni olen sama ihminen kuin seitsemän vuotta sitten, on ymmärrys ihmisiä, elämää ja valintoja kohtaan kasvanut hurjasti. Siitä kuuluu kiitos teille mun mahtavat, tiedostavat, fiksut, ihanat, empaattiset, rohkeat seuraajat. Teidän kanssa on tänäkin vuonna vaihdettu yli 12 000 ajatusta pelkästään täällä blogin kommenttiboksissa, puhumattakaan niistä sadoista viesteistä joita joka viikko vaihdamme Instagramissa ja muissa somekanavissa.

Blogi on mulle kuin peili johon katsoa, se kertoo kyllä kuinka menee. Te ihmiset siellä ruutujen takana kerrotte mulle kun on aihetta juhlaan, ja sanotte suoraan kun joku ei ole mennyt ihan putkeen. Omien ajatusten kirjoittaminen on uskomattoman terapeuttista, mutta usein myös pelottavaa. Jokaista sanaa kirjoittaessa pelottaa, että se sana onkin väärä, ja särähtää jonkun korvaan. Olen kuitenkin oppinut erottamaan, milloin joku sana särähtää vain ärsyyntymisen ilosta, ja milloin mulla on oikeasti kehityksen paikka. Vaikka edelleenkin onnistun joskus päästämään sammakoita suustani, tapahtuu sitä huomattavasti harvemmin nykyään, kuin seitsemän vuotta sitten.

Olen oppinut olemaan provosoitumatta, ja reagoimatta kaikkeen. Olen tunnistanut sen, että tärkeintä on, että itse olen rehellinen, ja rohkeasti oma itseni. Minä tiedän kuka olen, ja niin tietää jokainen muukin jolla on mulle merkitystä. Olen oppinut sanomaan vain sellaisia asioita, joiden takana voin seisoa.

Yksi hienoimmista taidoista jonka olen oppinut, on taito ottaa muut ihmiset huomioon kun kirjoitan. Tiedättekö, kun joku stereotypioita viljelevä tyyppi sanoo, että ”no ei kaikkia vaan voi ottaa huomioon, menisi ihan hankalaksi sellainen kirjoittaminen, eikö täällä uskalla sanoa enää mitään” niin mä tiedän että se on väärässä. Mä tiedän, että on mahdollista puhua vaikeistakin asioista niin, että ei loukkaa vähemmistöjä, tai ketään muutakaan. Siitä olen ylpeä, sillä niin sen pitää ollakin.

Pilkutusta sen sijaan harjoittelen edelleen, ihan joka päivä, vaikka nekin on varmasti mahdollista oppia. Pyrin aina kirjoittamaan niin hyvin kuin osaan, mutta pilkut on mun ikuinen kompastuskivi.  Aina silloin kun löydän jostain sopivan ekstrahetken, mä käyn kertaamassa pilkkusääntöjä, jotta osaisin paremmin. Nopeasti ne kuitenkin unohtuvat, ja varsinkin silloin kun kirjoitan ajatusten virtaa ja naputtelen hullua tahtia, saattaa pilkkuvirheitä tulla paljonkin.

Yritän parhaani, mutta kun mietin arjen prioriteetteja, eivät pilkut ole siellä ykkössijalla, ja tämänhetkisessä arjessa ei juurikaan niitä ekstrahetkiä ole. Silloin joskus kun saa sen hetken rauhallisen minuutin, ei ekana tule välttämättä mieleen, että ”kertaanpa pilkkusäännöt tähän väliin”, vaan saatan vaikka ihan istahtaa alas ja soittaa äidille. Ja se on ihan fine, sillä tärkein näiden vuosien aikana opittu asia on armollisuus itseä kohtaan. Kyllä mä nykyään pilkutan ainakin paremmin kuin seitsemän vuotta sitten.

Armollisuus itseä kohtaan äitinä, yrittäjänä, puolisona ja bloggaajana. Se on hemmetin tärkeää. Kun koittaa se hetki, jolloin ei vaan löydy mehuja jonkun asian tekemiseen, niin sitten mä en väkipakolla ala sitä tekemään. Ennen olisin tehnyt, tai ainakin tuntenut järkyttävän huonoa omaatuntoa lykkäämisestä tai tekemättä jättämisestä. En enää. Tunnistan omat rajani, ja tiedostan kuinka tärkeää on pitää omasta jaksamisesta huolta.

Aina joskus kysytään, että tuntuuko näin monen vuoden jälkeen, että kaikki olisi jo sanottu? Voin vastata sekuntiakaan epäröimättä, että ei tunnu. Päin vastoin. Mitä enemmän tätä teen, sitä enemmän mulla on sanottavaa. Nytkin mulla on pitkä lista ideoita valmiina, jotka odottavat vaan sopivaa hetkeä tulla toteutetuksi. Mä rakastan kirjoittaa ja kuvata, ja löydän inspiraatiota ihan joka puolelta. En usko että se on ihan äkkiä muuttumassa mihinkään, päin vastoin. Musta tuntuu, että se silmä nähdä kiinnostavia aiheita ja kehittää postauksia ohikiitävistä ajatuksista kehittyy koko ajan, mitä kauemmin tätä tekee.

Jotenkin niin hullua ja ihanaa, että blogi, joka lähti siitä kun odotin esikoistani, on nyt paikka, josta hän itse voi käydä lukemassa millaista odotus on ollut, mitä hän on puuhannut vauvana, ja kuinka hän on pukenut villasukkia innoissaan jalkaan yksivuotiaana. Tämä on niin arvokas muistojen kirja meidän koko perheelle, että ei sitä voi sanoin edes kuvailla. Olen onnellinen siitä, että esikoinen on innoissaan kaikesta, mitä ollaan täältä blogista yhdessä luettu. Hänestä on mahtavaa nähdä lapsuuskuvia, ja lukea tarinoita ja ajatuksia.

Haluan kiittää teitä kaikkia kuluneista seitsemästä vuodesta täydestä sydämestäni, ja toivon antoisia vuosia myös tulevaisuuteen! On ihan mielettömän suuri etuoikeus saada tehdä työksi sitä mitä rakastaa. Mun blogilla on vuodesta toiseen poikkeuksellisen sitoutunutta ja osallistuvaa lukijakuntaa, ja oon suuri kunnia saada tehdä tätä blogia juuri teille. KIITOS <3

Tätä blogin seitsemättä syntymäpäivää mulla on ollut ilo ja kunnia viettää PING -Helsinki -tapahtumassa, johon mut kutsuttiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Mikäs sen parempi tapa viettää blogin syntymäpäivää, kuin kehittämässä itseään ja blogiaan. Tsekatkaa Insta Storiesista päivän tunnelmat, sekä Instafeedistä ja Fb-sivulta pienet synttäriyllärit teille!

Joka vuotisen perinteen mukaan, esitän kainon toiveen, että kertoisitte itsestänne tänne kommenttiboksiin.  Sana on vapaa! Jos haluatte niin kertokaa kommenttiboksiin keitä olette, kauanko olette lukeneet mun blogia ja miten  olette löytäneet tienne tänne, sekä voitte halutesssanne esittää postaustoiveita jos sellaisia on. Musta on aina hienoa lukea teistä ja teidän ajatuksista, ja siitä saa hurjasti inspiraatiota, kun saa lukea teidän ajatuksia. Kiitos että olette täällä, uudet ja vanhat huipputyypit <3 


Mun paras ja ainoa työkaveri – ASUS läppäri

27.12.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä ASUSin kanssa.

Mun työ on samaan aikaan tosi yksinäistä, ja silti tosi sosiaalista. Suurimmaksi osaksi mun ainoa työkaveri on läppäri, vaikka toki käyn myös paljon tilaisuuksissa, joissa tapaan ihmisiä ja kollegoita. Kotona mun työkaveri on kuitenkin nimenomaan se läppäri, ja sen kanssa koen päivien, viikkojen ja vuosien aikana pal-jon. Läppäri on se, jonka ääressä saan inspiraation ja kirjoitan näppis sauhuten, se joka vastaanottaa ärsytyksen ikävistä sanoista, se jonka kanssa opin uusia taitoja ja se jonka kanssa haastan itseäni joka päivä.

Mulla on ollut oma läppäri vasta siitä alkaen kun täytin 18, siihen asti käytettiin äidin kanssa yhteistä. Ostin läppärin 18-vuotiaana omilla rahoillani, kun muutin ensimmäiseen omaan kotiini. Se sama läppäri koki kovan kohtalon vain muutamaa kuukautta myöhemmin, kun illanvietossa biisiä vaihtaessani kaadoin punaviinit suoraan koneeni näppikselle. Sen jälkeen läppäri ei ollutkaan enää niin kätevä, kun se toimi vain erillisen näppiksen kanssa. Sillä mä kitkuttelin, kun opiskelijabudjetilla ei ollut varaa uuteen. Sillä samalla läppärillä mä myös perustin tämän blogin vuonna 2011. Aina välillä joku näppäimistä painui itsestään pohjaan, ja kesken postauksen kirjoituksen näytölle alkoi ilmestyä yhtäkkiä pitkä lista ruotsalaista å:ta.

Se vasta oli ärsyttävää! Mutta sillä mä kitkutin siihen asti, että ostin itselleni ihan kunnon läppärin, joka tuntui niin pelastukselta monen vuoden hankaluuksien jälkeen. Kuinka paljon bloggaaminen helpottui kun ei tarvinnut enää tehdä sitä rikkinäisellä koneella! Kun olin ostanut uuden koneen ja tajusin miten paljon nopeampaa ja helpompaa kaikki oli sillä, mua harmitti miten paljon aikaa oli mennyt hukkaan ihan vain rikkinäisen koneen takia, kun piti odotella aina esimerkiksi sovellusten ja nettisivujen latautumista ihan hillittömän kauan.

Koneet on kehittyneet niin paljon niistä ajoista kun mä kaadoin ne punkut, että se vuonna 2009 ostettu läppäri ei riittäisi enää mihinkään, vaikka silloin olikin tosi hieno sen muutaman kuukauden ajan ennen hajoamistaan. Sekin kone on jo aika outdated jonka ostin vuonna 2013, vaikka vielä toimii jos sen laittaa käyntiin. Sen jälkeen hankkimani koneet sen sijaan ovat edelleen ihan priimaa, sillä kun ostaa kerralla kunnollisen, sillä pärjää hyvin monta vuottakin.

Kun tietokone on tärkein työväline, sen ominaisuudet ovat avainasemassa. Mun pitää voida ottaa kone mukaan, kun lähden tekemään töitä kotioven ulkopuolelle. Samalla sen pitää kuitenkin olla riittävän tehokas, jotta pystyn tekemään kaiken mitä tarvitsee. Esimerkiksi videoiden editointi vaatii paljon tehoja koneelta, ja jos samaan aikaan pitää muita ohjelmia auki, ei ihan perustehoilla pärjääkään.

Työn lisäksi läppäri on tärkeässä asemassa myös vapaa-ajalla, sillä sen kautta kuunnellaan musiikkia, katsellaan animea Crunchyrollista tai Netflixiä, tilataan valokuvakalentereita joululahjaksi ja välillä myös lapset saavat pelata sillä esim. Ekapeli Alkua tai vaikka koneelta valmiiksi löytyvää ”kakkupeliä”. Otosta puhumattakaan, suurin osa Oton vapaa-ajan huvituksista tapahtuu nimenomaan tietokoneella, ellei pelikonsoleita lasketa.

Mun työ on liikkuvaa, pätkittäistä ja monipuolista. Tarvitsen koneen, jonka saan päälle heti kun haluan, kymmenkuukautisen vauvan äitinä, kun mun työaikaa ovat esimerkiksi vauvan päiväunet. Jos kuopus nukkuu vaikkapa tunnin, ei minuutteja ole hukattavaksi vaan on ihanaa, että kone menee tehokkaasti päälle heti kun pääsen koneen ääreen istahtamaan.  Jos joku tökkii, se hidastaa työntekoa todella paljon. Siksi olen pitänyt siitä ensimmäistä ehjästä läppäristä eteenpäin todella hyvin huolta työvälineistäni, ja myös valinnut todella huolella sen elektroniikan johon turvaudun.

Mun blogista voi lukea useampia postauksia yhteistyöstä ASUSin kanssa, sillä olen toiminut ASUSin lähettiläänä viime vuonna ja käyttänyt merkin laitteita jo vuosikaudet muutenkin. Olen testannut montaa eri laitetta, nähnyt ihmiset merkin takana ja oppinut monet tarpeelliset bloggaajan taidot sormet ASUS-läppärin näppiksellä heiluen. ASUS on myös nörttimieheni luottobrändi, ja hänen miesnurkkauksensa onkin ASUSia täynnä, hiirestä näyttöön ja tabletista läppäriin. Viimeisen kuukauden ajan Otolla on ollut käytössä mulla käytössä ollut ASUSin pienempi läppäri, kun itse olen testaillut uutta ASUS Zenbook UX430 -läppäriä, jonka sain myös testilainaan.

ZenBook UX430UQ PURE joka mulla on ollut testissä, on ihan mielettömän tehokas, ja samaan aikaan ihanan yksinkertainen käyttää. Siitä löytyy kaikki tarvittavat liitännät valmiina, mikä ilahduttaa mua kovasti. Sen kanssa ei joudu valitsemaan koon tai tehon väliltä, vaan pieneen kokoon on ahdettu mahdollisimman paljon suorituskykyä ja isoin mahdollinen näyttö. ZenBook PURE ei sisällä ollenkaan esiasennettuja kolmannen osapuolen ohjelmia, testiversioita tai sovelluksia, mikä oli ehkä kaikkein parasta. Ei mitään turhaa viemässä tilaa, sillä mun koneet täyttyvät aina ihan tarpeeksi jo pelkistä kuvista ja videoista.  

Vielä ei ole tullut vastaan yhtään huonoa ASUSin konetta, ja se onkin sellainen brändi jota uskallan suositella kenelle tahansa joka on ostamassa itselleen tietokonetta. ASUSin kattavasta valikoimasta löytyy varmasti kone jokaisen tarpeille, kurkkaa vaikka!

Ihanaa päivää kaikille <3