Bloggaaminen tapetilla

01.11.2017

Tänä syksynä blogimaailmassa on käyty keskustelua siitä, onko koko bloggaaminen jo aivan väljähtynyttä touhua, ja kuinka kauan blogeilla on vielä tulevaisuutta. Olen seurannut keskustelua mielenkiinnolla, ja nyökytellyt monen tekstin kohdalla että ”joo, tältä mustakin tuntuu”. Se on ihan fakta juttu, että bloggaaminen on elänyt murroksessa jo vuosia, ja se millainen blogimaailma on tällä hetkellä, ei välttämättä ole ihan se munkaan suosikkini. Haikailen joskus itsekin sitä aikaa, kun bloggaaminen oli vähän yksinkertaisempaa – kuvattiin vaan päivän touhut, löpistiin jotain ja samantien liveksi saman päivän jutut.

Nykyään bloggaaminen on niin paljon ammattimaisempaa jo harrastelijatasolla, että kun sitä ihan oikeasti tekee työkseen, ovat odotukset itseä kohtaan välillä kohtuuttomia. Taito ja tieto lisäävät tuskaa, ja siitä ottaa enemmän paineita, että omien kirjoitusten pitäisi aina, ja joka kerta tarjota lukijoille jotain konkreettista. Joku tunne, jotain järkevää ajateltavaa, vinkkejä tai vertaistukea. Miksei hyvä mieli riittäisi?

Koulutuksissa painotetaan sitä, että blogi ei voi menestyä vain arkisella hutulla, vaan lukijan täytyy saada siitä irti jotain enemmän. ”Eihän kukaan jaksa lukea päivästä toiseen turhanpäiväistä löpinää ja kuulumisia, vaan blogin täytyy erottua joukosta.” Puhumattakaan siitä, että jokaisesta postauksesta pitäisi löytyä hakukoneoptimoitu otsikko fiksulla avainsanalla varustettuna, ainakin pari väliotsikkoa, ja selkeä punainen lanka.

Mutta hetkinen – eikös se arkinen löpinä kuulumisineen ollut juuri se, mistä kaikki alkoi? Eikö juuri se ollut se, mikä erotti blogit naistenlehdistä ja muista lifestylemedioista? Aito elämä, arki ja tunteet. Ei siloitellut kuvat, ei ammattilaisten haastattelut aiheiden yhteydessä, ei toimittajatasoisesti jäsennelty teksti, tai huippukuvaajien ottamat asukuvat. (näillä en viittaa omaan blogiini, vaan blogimaailmaan yleisesti)

Kuusi ja puoli vuotta sitten kirjoitin blogia itselleni, mutta muut toki lukivat sitä. Kysyin kyllä joskus postaustoiveita, mutta uskalsin ja halusin käsitellä niitä aina vain ja ainoastaan omasta näkökulmastani. Uskalsin tuoda esiin rohkeitakin mielipiteitä, ja kirjoittaa välillä tiukasti. Nykyään harkitsen tuhanteen kertaan ennen kuin avaan suuni jostain päivän polttavasta aiheesta, ja siinä harkintavaiheessa suurin osa aiheista tippuukin jo pois. Ei vaan ole sen arvoista.

Käyn tekstin läpi kymmeniä kertoja ennen julkaisua, ja yritän miettiä jokaisen mahdollisen ihmisen näkökantaa ja ottaa kaikki mahdolliset skenaariot huomioon. Siitä huolimatta en yleensä onnistu siinä täysin. Aina joku omaa niin kertakaikkiaan erilaisen näkökulman kuin minä itse, että en ole osannut ottaa sitä edes huomioon. Vaikka yritän vääntää rautalangasta jokaisen mahdollisen asian, se ei yleensä riitä. Mun mielestä on hurjan hienoa ja avartavaa keskustella erilaisista mielipiteistä, vaihtaa ajatuksia ja saada uusia näkökulmia, mutta en aina uskalla enää herättää sitä keskustelua.

ASUS-zenbook-flip-ux360

Arvatkaa miksi myös rakastan tehdä kaupallisia yhteistöitä (sen lisäksi että on kivaa testata uusia juttuja, haastaa itseään kuvien ottamisessa ja oppia uusia asioita)? Koska silloin en yleensä aseta itseäni ja elämääni alttiiksi arvostelulle, vaan tuotteen tai palvelun, tai korkeintaan sen kuinka usein teen kaupallisia yhteistöitä. Silloin saan lukea pääosin mukavia arvontakommentteja, tai keskustella talvivaatteiden ominaisuuksista. Se on turvallista, mukavaa, eikä se satuta mua. Henkilökohtaisuus ja itsensä antaminen on pelottavaa – siksi jostain muusta on niin paljon helpompi kirjoittaa.

Nämä asiat on mietityttäneet mua paljon tänä syksynä. Mitä kaikkea olen valmis ottamaan vastaan, mitä antamaan? En vieläkään tiedä täydellistä vastausta, mutta tiedän sen että kaikesta huolimatta rakastan edelleen tätä mitä saan tehdä. Rakastan jutella teidän kanssa, rakastan inspiroitua teistä ja haastaa itseäni inspiroimaan teitä. Vaikka joskus tuntuu ihan älyttömän raskaalta asettaa itsensä alttiiksi sille kaikelle, mille bloggaaja itsensä altistaa, se kaikki muu on tärkeämpää, ja vetää pidemmän korren. Teidän viestit ja kuulumiset merkitsevät mulle ihan älyttömän paljon. Se kaikki muu mielettömän upea osallistuminen ja myötäeläminen, jota 99% saamastani palautteesta onneksi edelleen on.

Olen pohtinut kaikkia mahdollisia asioita, ja päättänyt vaan, että tärkeintä on tehdä niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Tämä blogimaailmassa käyty keskustelu on auttanut mua ymmärtämään jälleen kerran, että en ole näiden ajatuksieni ja tuntemuksieni kanssa yksin. Kaikki me bloggaajat ja muutkin somevaikuttajat ollaan samassa veneessä, ja punnitaan samoja asioita joka päivä. Välillä se vaan unohtuu, kun ei muista vaihtaa niitä ajatuksia kollegoiden kanssa. Helposti vaan ajautuu miettimään pessimistisesti, että on varmaan ainoa joka saa niin hirveitä kommentteja. No, en ole, en todellakaan, valitettavasti ja onneksi.

Ainoa oikea tapa blogata on mielestäni se, että tuottaa vain sellaista sisältöä mikä itsestä tuntuu oikealta. Ja niin mä aion tehdä jatkossakin. Joskus se tarkoittaa jotain, ja joskus jotain muuta. Mä lupaan olla rohkea, ja tarttua pelkäämättä jatkossa niihin aiheisiin joita pidän tärkeänä. Aion edelleen rohkeasti kertoa meidän elämästä sellaisena kuin sen koen, ja näyttää niitä asioita mitä pidän sopivina näyttää. Ja aion näyttää sitä arkea, ja höpötellä välillä vailla päätä tai häntää. Tiedän, että teidän joukosta löytyy paljon niitä, jotka tykkäävät myös arkisesta rupattelusta vailla punaista lankaa. Vaikka blogimaailma kuinka ammattimaistuu, en aio kadottaa itseäni täältä.

Se tarkoittaa sitä, että toisinaan täällä voi olla hyvinkin ammattimaiseen tapaan toteutettua sisältöä, ja toisinaan niitä puhelimella otettuja vähän mössöisiä räpsyjä. Ja sitä, että välillä listaan joululahjatoiveita, joskus ällösöpöilen parisuhdejuttuja ja toisinaan kerron mielipiteitäni. Juuri siihen sillisalaattityyliin, jota täällä on aina ollutkin. En ole eikä musta tule sisältöautomaattia, joka tekee aina tasalaatuista taattua tavaraa, vaan olen minä, ja blogi elää mun mukana.

Sana on vapaa, millainen viba teille tulee tällä hetkellä blogeista yleisesti? Mitä kaipaisitte lisää? Onko ammattimaisuus kiinnostavampaa, vai se arkinen höpöttely? Mitä haette, kun lähdette lukemaan blogia, mitä toivotte saavanne siitä irti?


Uusi selkeämpi ulkoasu

10.04.2017

Olen kypsytellyt ajatusta blogin uudesta lookista jo pidemmän aikaa, ja viikonlopun aikana mä vihdoin lähdin rakentamaan sellaista ulkoasua joka tuntuu musta juuri nyt hyvältä. Mun blogissa on aina ollut melko näyttäviä bannereita, ja vaikka ne ovat toisaalta hauskoja niin pikkuhiljaa, kenties iän myötä, mä oon alkanut kaivata sellaista rauhallisempaa ilmettä. Selkeyttä ja helppoa pohjaa kaikenlaisille postauskuville. Pitkän aikaa on jo tuntunut että sekasortoinen värioksennusbanneri (niin paljon kuin violettia tukkaa ja värejä rakastankin), riitelee kaikkien mahdollisten kuvien kanssa jollain tapaa.

Nyt blogin ilme antaa tilaa värikkäille kuville, eikä hyppää silmille niin voimakkaasti. Ehkä se on myös vähän aikuisempi, vaikka en itse välttämättä olekaan. Aikuisuudesta puheenollen, sen verran olen kasvanut tässä vuosien varrella, että blogin nimi tuntuu vuosi vuodelta vähemmän multa itseltäni. 19-vuotiaana se oli hauska läppä, mieleenpainuva hupilause jonka vaan nappasin biisin sanoista blogin nimeksi. Nykyään blogin nimi on suuri osa koko blogin brändiä, kenties sellainen osa jota voisin pikkuhiljaa jo häivyttää, niinkuin olen tässä pitkään tehnytkin. Somekanavissa olen kaikkialla nimellä @iinalaura, eipä tuota blogin nimeä mitenkään fiksusti saisi niihin lisättyäkään kun se on niin pitkä.

En aio luopua blogin nimestä edelleenkään kokonaan, koska se on iso osa mun blogia. Edelleen se kulkee mukana, mutta nyt se on ehkä vähän hillitympi. Se ei ole se ensimmäinen asia joka näkyy ja syöksyy silmille. Se on siinä edelleen niille jotka siitä tykkäävät, mutta se ei ehkä karkota pois niitä joista se on liian outo, huvittava tai hölmö. Tai en tiedä? Mitäpä minä tietäisin, teitä on siellä ruutujen takana kuukausittain melkein 100 000 uniikkia ihmistä joilla on kaikilla omanlaisensa maku, kaikkia ei varmasti voi miellyttää. Siksi päätin tehdä ulkoasun ja nimen kanssa juuri niin kuin musta itsestäni tuntuu, ja tältä musta just nyt tuntuu.

Joku kerkesikin jo kommentoimaan että uusi banneri on todella tylsä. Mulle se on tyhjä kangas, joka jättää tilaa luovuudelle joka päivä. Ja eiköhän mikä tahansa ole tylsä jos sitä usein katselee, ainakin itse aloin olla vanhaan kuvaan melko kyllästynyt.

Samalla tätä ulkoasun uudistusta tehdessäni tajusin että blogin 6v -synttärit lähestyvät jo kovaa vauhtia. Uskomatonta että tätä matkaa on takana jo pian niin pitkä aika! Ensi kuun alussa on varmasti luvassa jotain kivoja synttärijuttuja ja ehkä sellaista perinteistä vuosikatsausta että mihin nämä kuusi vuotta ovat blogiani (ja elämää siinä mukana) vieneet. Paljon on muuttunut siitä mistä lähdettiin, ja tämä muutos oli nyt sopiva etappi tähän väliin. Nyt tuntuu taas enemmän omalta itseltä.

Ihanaa maanantain jatkoa kaikille <3


Inspiration Blog Awards 2016

06.11.2016

Ounastelin perjantaina, että tästä saattaa tulla aika kiva viikonloppu, mutta en mä nyt tajunnut että ihan NÄIN kiva! Olen vieläkin sanaton ja häkeltynyt siitä, että Inspiration Blog Awardsien Vuoden Inspiroivin Lifie Vaikuttaja -kategorian voitto osui eilen omalle kohdalleni. Istuskelin gaalassa Oton kanssa, suunnilleen perimmäisessä nurkassa kahdestaan ja yhtäkkiä kuulin oman blogini nimen sanottavan ja mulle tuli kauhea kiire mennä lavalle vastaanottamaan palkintoa. Olin ihan paniikissa väkijoukossa ja pelkäsin että kompuroin matkalla, mutta pääsin kuin pääsinkin ehjänä perille. Huhhuh sitä tunnetta! Mua jännitti ihan uskomattoman paljon ensinnäkin olla ihmisten ilmoilla, kun olin ensin ollut kotona verkkareissa melkein pari viikkoa, ja toiseksi yhtäkkiä olla vielä siinä kaikkien edessä seisomassa ja puhumassa. Onneksi kaikki meni kuitenkin hyvin.

Kuvat: Henri Ilanen

Kiitos ihan mielettömän paljon vielä tätäkin kautta kaikille teille jotka äänestitte, ja ja jotka olette onnitelleet mua eilen ja tänään. Tuli kyllä ihan huikea fiilis sekä tästä tunnustuksesta että teidän sanoista. Aina välillä sitä miettii, että teenköhän mä tätä hommaa oikein ja tykkäävätköhän ihmiset vielä vuosienkin jälkeen, ja nyt ainakin tuli sellainen olo että en mä ihan hakoteillä välttämättä ole, ehkä mä teen jotain oikein. Vaikka olen ollut ehdolla useasti ja saanut palkintojakin, niin ei siihen koskaan voi tottua, en mä ainakaan. Joka kerta se tuntuu yhtä ihmeelliseltä ja hienolta, ja joka kerta siitä tulee yhtä nöyrä fiilis. Teille mä tätä hommaa teen – vaikkakin täydellä sydämellä ja tasan omalla tyylilläni. On ihan mielettömän mahtavaa, että se mun tyyli kolahtaa. Kiitos, oikeasti.

Me ei viivytty eilen gaalassa kovinkaan kauaa, sillä sen lisäksi että en halunnut rasittaa itseäni liikaa, mua jännitti vaan ihan hirveästi ja ahdisti ihmispaljous vaikka tuttuja olikin ihana nähdä. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta olin ihan todella epävarma itsestäni ja ulkonäöstäni ja oikeastaan ihan kaikesta, ja odotin vaan että pääsen kotiin sohvalle peiton alle piiloon. Se on tämä raskaus ja hormonit jotka saavat mut tuntemaan itseni niin epävarmaksi, yleensä olen vaan innoissani juhlista. Onneksi Otto oli mun mukana, muuten olisin varmaan pökertynyt jännityksestä eilen, haha. Onneksi kerettiin kuitenkin pikavisiitistä huolimatta moikkaamaan vaikka kuinka monia ihania huipputyyppejä pitkästä aikaa, ja jäi hyvä mieli.

Mun mekko oli Asoksen Maternity-puolelta tilattu, ja mä tykkäsin siitä tosi paljon, Rakastan tuota mekon retrohenkisyyttä ja ihanaa mintunvihreää väriä, vaikka olisin kieltämättä saattanut tuntea oloni kotoisaksi jos olisin vaan pukeutunut mustaan niinkuin niin moni muu. Noo, laitetaan vaikka raskausaivojen piikkiin tämäkin väri-päähänpisto. Nuo kengät on musta myös tosi söpöt kun ne olivat niin karkkiset jotenkin, ja tosi hyvät jalassa kun korko oli niin tukeva ja maltillinen.

Tytöt olivat illalla oman tätinsä hellässä huomassa, ja nukkuivat kun me tultiin kotiin puoli yhdentoista maissa. Tänään herättiin jo aikaisin aamulla ja mä kokkasin koko porukalle munakokkelia ja muuta aamupalaa. Tytöt olivat ihan fiiliksissä mun kukista ja palkinnosta. Eilen illalla he kysyivät multa ennen kun me lähdettiin että ”Äiti voitatko sä?”. Mä vastasin että enhän mä sitä voi etukäteen tietää mitenkään, niin he olivat maailman ihanimpia ja sanoivat että ”Me voidaan askarrella sulle pokaali jos sä et voita koska oot silti meidän paras äiti!”. Ihanat tytöt en kestä<3

Inspiration Blog Awards Inspiroivin Lifie Vaikuttaja 2016

Ollaan saatu tänään kämppää laitettua kuntoon ja alakerrassa on enää neljä muuttolaatikkoa, mikä on ihan mieletön edistys. Päivällä niitä oli vielä ainakin kymmenen. Yläkerrassa riittää vielä puuhaa mutta on sielläkin saatu paljon jo aikaiseksi. Kyllä tämä tästä vielä, olen yllättynyt että päästiin tänään näinkin pitkälle. Pikkuhiljaa tämä tästä edistyy. Takana on tosiaankin ihan huikea ja uskomaton viikonloppu, ja saa kyllä mennä hymy korvissa nukkumaan tänäänkin.

Huomenna alkaa uusi viikko ja uudet kujeet! Marraskuussa blogissa on luvassa vaikka ja mitä kivaa mistä olen jo etukäteen innoissani. Super onnellinen ja kiitollinen  Iina kuittaa täältä, ollaan kuulolla <3


Miten sujui ensimmäinen lukijailta

07.09.2016

Eilinen lukijailta AT Lastenturvassa ylitti mun kaikki odotukset, ja kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea teille mun ihanat lukijat! Toki oma osuutensa oli meidän mahtavalla tapahtumapaikalla ja apujärjestäjillä eli Lasten PR:llä. Mä saavuin paikalle vähän etuajassa ja tapasin AT Lastenturvan mukavaa henkilökuntaa, ja pian mahtityyppejä alkoikin valua paikalle yhdessä muksujen kanssa. Tajusin oikeastaan vasta matkalla autossa, että mun pitää ehkä puhua jotain kaikille yhtäaikaa, ja aloin panikoimaan. Mutta kun olin moikannut lukijoitani yksitellen, ja hiffannut miten mukavia ja rentoja ja mahtavia kaikki ovat, mua ei jännittänytkään enää ihan niin paljoa.

Ensiksi aloitettiin bOblesin järjestämällä tumbling time -leikkihetkellä. Lapset pääsivät kaikki kokeilemaan erilaisia bObleseja ja tutustumaan omiin taitoihinsa temppuradan merkeissä. Kaikki olivat aivan innoissaan radasta ja kiersivät sitä bOblesin edustajan johdolla kerta toisensa jälkeen samalla kun me vanhemmat saatiin kuulla bOblesien ominaisuuksista ja lasten liikuntakyvyn kehityksestä. Oli tosi mielenkiintoinen aloitus illalle, ja ilmeisesti lukijatkin siitä tykkäsivät.

bObles-tuokion jälkeen oli herkkujen ja juotavan aika, ja me saatiin Raikastamon tarjoamia luomu-pillimehuja, limuja ja greippimehua. Kaikki olivat tosi herkullisia ja lapsillekin maistui. Lapset saivat leikkiä AT-Lastenturvan leikkipaikalla jossa oli liukumäki ja junarata ja pieni leikkimökki ja muuta mukavaa. AT Lastenturva antoi meille koko illan ajan loistavia tarjouksia, ja monelle tarttuikin mukaan jotain ostettavaa. Mä kiertelin ympäri liikettä ja yritin ehtiä juttelemaan kaikkien kanssa, ja onneksi sain jokaisen kanssa vaihdettua edes muutaman sanan. Mä olin niin super yllättynyt siitä että kaikki tulivat paikalle jotka olivat ilmoittautuneet, joskus olen nimittäin kuullut toisilta bloggaajilta vähän erilaisistakin kokemuksista. Mutta tottakai mun olisi pitänyt jo etukäteen tietää että te vaan olette maailman parhaat lukijat, onhan se moneen kertaan aiemminkin jo todettu!

Mä olin jotenkin ihan häkeltynyt illan, oli ihan mahtavaa nähdä niin monta ihmistä sieltä ruutujen takaa. Kaikki niin erilaisia ja kaikki niin mukavia ja jotenkin se taas konkretisoi tätä blogin kirjoittamista ihan uudella tavalla. Vaikka kaikki te tyypit olette erilaisia, niin musta tuntuu että kaikilla teillä ja mulla on silti jotain samanhenkisyyttä ja saman tyyppistä asennetta, jokaisen kanssa tuntui että olisi voinut lähteä vaikka saman tien kahville ja höpötettävää olisi riittänyt ummet ja lammet. Ja vaikka varmasti meitä kaikkia jännitti aluksi, niin yhteinen sävel löytyi heti. Oli huikeaa kuulla keitä te olette, mistä te tulette ja mitkä ovat teidän tarinoita. Mä oon sanaton oikeasti.

Tällaisia iltoja pitää järjestää lisää, ensi kerralla ehkä vielä ihan vähän pienemmällä porukalla – tai sitten pidemmän aikaa, niin että on vielä enemmän aikaa jutella ja tutustua. Kun on päässyt tapaamaan taas muutaman, haluaa vaan tavata lisää ja lisää ja edelleenkin mua harmittaa että en saanut kourallista enempää ihmisiä mukaan viettämään iltaa. Mutta mä lupaan, että lukijailtoja tulee lisää. Kun takana on enemmän kuin onnistunut kokemus, on paljon pienempi kynnys lähteä ideoimaan seuraavaa.

Kerkesin muuten sivusilmällä vähän kurkkia AT Lastenturvan valikoimaa, ja siellä on vaikka mitä. Sinne on ehdottomasti palattava ennen vauvan syntymää, ehkä useampaankin kertaan. Me ajateltiin käyttää hyväksemme AT Lastenturvan Personal Shopper -palvelua, jossa voi varata itselleen henkilökohtaisen shoppailuajan haluamalleen myyjälle haluamaansa kellon aikaan, jopa liikkeen aukioloaikojen ulkopuolelta. Otto odotellessa testailikin jo alustavasti turvakaukaloita meidän autoon, mutta liikkeeseen jäi paljon muutakin mahtavaa mitä pitää päästä tutkimaan rauhassa.

Kiitos ihan mielettömän paljon jokaiselle joka tuli paikalle ja joka halusi tulla mukaan, kiitos Lasten PR, kiitos Raikastamolle juomista ja hurjan suuri kiitos AT-Lastenturvalle ja bOblesille jotka mahdollistitte upeasti onnistuneen illan ja kaikille ihanat lahjapussit bObles-kanoineen ja sleepbag.dk-tuttipullonlämmittimineen. KIITOS, mulla ei oikeasti riitä sanat kiittämään tarpeeksi. Toivottavasti tunne onnistuneesta illasta oli molemminpuolinen ja teille jäi yhtä hyvä mieli. Eilen illalla me oltiin koko perhe aivan rättipuhkipoikki ja veikkaan että niin olivat kaikki muutkin, mutta ilta oli todellakin sen arvoinen. Lisää odotellessa!

Mahtia keskiviikkoa kaikille <3