Cybex e-Priam & Cybex Cloud Z i-size kokemuksia

21.09.2021

Kaupallinen yhteistyö: Cybex

Cybex e-Priam sähköavusteiset vaunut

Kun keväällä valittiin meidän Cybex e-Priam sähköavusteiset vaunut, ei meillä ollut mitään hajua siitä, miten siistejä juttuja niihin oli vielä tulossa! Innostuttiin vaan siitä, että ne auttavat portaissa, lumihangessa, hiekalla ja ylä- ja alamäessä sähkön avulla. Se kuulosti niin jännittävältä ja mahtavalta, että haluttiin ehdottomasti testata. Ehdittiin nauttia näistä ominaisuuksista muutama viikko vastasyntyneen kanssa, kun bongattiin instasta @wauvakauppa -tililtä jotain käsittämätöntä. Meidän vaunut sai yhdistettyä bluetoothin avulla puhelimen e-Priam appiin, jonka avulla vaunut heijaavat itsekseen. Ominaisuus, jota en olisi ikinä osannut kuvitella tulevan valmiina vaunuihin. Tämä on tulevaisuutta.

Nykyisinhän markkinoilla on myös parikin erilaista vaunujen hytkytintä, joita voi erikseen ostaa. Ne maksavat 60-150 euroa mallista ja liikkeestä riippuen. Mutta Cybex e-Priameissa tämä ominaisuus on valmiina ja se on ihan huippua. Olen käynyt jo monesti lounaalla ja leikkipuistossa vauvan kanssa. Kuinka ihanaa on laittaa keinutusominaisuus päälle helposti puhelimesta ja sen jälkeen keskittyä rauhassa ruokailemaan tai leikkimään vanhempien lasten kanssa puistossa, kun ei tarvitse itse hytkyttää vaunuja.

Meillä oli Cybex Priamit myös 2017 syntyneellä vauvalla ja oltiin niihin todella tyytyväisiä. Niiden vuoksi oltiin 100% varmoja meidän vaunuvalinnasta jo silloin kun vasta alettiin yrittää vauvaa. Tein silloin meidän kolmannen vauvavuonna parikin postausta Priameista blogiin ja ne ovat olleet todella suosittuja. Nyt on kuitenkin aika päivittää hieman tämän blogin tietoja Cybex Priameista, koska ne ovat kehittyneet huimasti tässä viiden vuoden aikana. Sähköavusteisuutta ja sen tuomaa pientä painolisää lukuunottamatta meidän e-Priamit ovat ihan samanlaiset kuin normi Priamit, joten tästä postauksesta löytyy tuoreita kokemuksia molemmista.

Vauvan eka vaunulenkki ylläolevissa kahdessa kuvassa <3 Käytiin ekalla vaunulenkillä vauvan ollessa 5 päivää vanha ja se sujui hienosti, hän nukkui tyytyväisenä vaunuissa ja jatkoi unia vielä kotona. 

Cybex Priam Lux vaunukoppa

Me valittiin vaunukoppa kauniilla tumman harmaalla Simply flowers -kuosilla, jossa on siis kauniit koholla olevat kukat samassa harmaassa värissä. Halusin vaunukopasta kauniin ja näyttävän, mutta kuitenkin helpon yhdisteltävän kaikkiin kuoseihin ja väreihin mitä puen päälle itselle tai vauvalle. Lux-vaunukoppa on ylellinen ja mukava ja siellä on vauvalle reilusti tilaa (15% enemmän kuin edellisessä mallissa).

Vaunukopassa on sisällä 100% puuvillaverhoilu ja se on aivan unelman pehmeä. Lisäksi siellä on laadukas ja pehmeä, hengittävä patja, sekä panoraama- ja kattoikkuna vauvalle, jotta hän viihtyisi paremmin myös hereillä ollessaan, eikä läkähdy helteelläkään, kun koppaan pääsee ilmaa jos ”ikkunat” avaa. Kopassa on keinonahkapäällysteinen kantokahva, josta koppaa on helppo kantaa ja nostaa. Koppa menee vastasyntyneestä 9 kg:n painoon asti. 

Cybex e-Priam & Priam runko

Cybex ePriam rungossa on 4-in-1 Travel System, eli siihen saa kiinnitettyä vastasyntyneelle vaunukopan tai Cybex Cloud Z i-size turvakaukalon, sekä istuvalle lapselle Lux Seat-istuimen, jota voi käyttää jopa 22kg asti. Lux Seatiin voi yhdistää myös Lite Cot -vaunukopan, jonka kanssa vaunuja voi käyttää jo vastasyntyneestä alkaen. Rungossa on mahtava jousitus, joka tekee kyydistä todella smoothia vauvalle jopa mukulakivillä. Eturenkaissa on oma erillinen jousitus myös. Runko on täydellisellä korkeudella, jotta lapsi voi myös esimerkiksi istua rattaissa ravintolan pöydän ääressä, eli ratasistuin toimii myös syöttötuolina. Ja työntöaisa säätyy helposti yhdellä kädellä moneen eri korkeuteen, niin alas että meidän lapsetkin voivat työntää ja niin ylös, että kaksimetrisellekin on mukava työnnellä. 

Runkoa on saatavilla kolmessa eri värissä: mattamustana, ruusukultaisena sekä kromin värisellä rungolla joko mustalla tai konjakin värisellä työntöaisalla. Meillä on näistä mattamusta runko, koska ajattelin sen sopivan parhaiten yhteen Simply Flowersin kanssa. 2017 meillä oli kromin värinen runko ja Manhattan Gray -väriset kankaat. Rungossa on yhden käden kasausmekanismi, joka on ihan paras. Sen saa siis yhdellä kädellä kasaan ja helposti auton takakonttiin, ja sieltä myös avattua. Rungon saa kasaan myös ratasistuimen ollessa siinä kiinni. Myös kaukalon saa kiinni runkoon mukana tulevilla adaptereilla helposti yhdellä kädellä. Priam- ja e-Priam-vaunuissa on tilava tavarakori, jonne mahtuu paljon tavaraa. 

e-Priameissa ja Priameissa on sähköavuste-ominaisuuden lisäksi pieni ero: e-Priam työntöaisaan ei saa ripustaa laukkua, koska se häiritsee sähköavusteisuutta. Lisäksi e-Priamit painavat enemmän kuin normi Priamit, koska niissä akku ja moottorit tuovat pientä lisäpainoa. Mutta sepä ei onneksi tunnu työntäessä yhtään sähköavusteisuuden vuoksi. Ja tietty jos lisävastusta kaipaa lenkillä, niin sähkön voi laittaa pois päältäkin!

Cybex e-Priam sähköavusteisuus

Ylä- ja alamäkiavustin on mun mielestä aivan nerokas ominaisuus. Se toimii työntöaisaan integroitujen sensoreiden havaitseman työntö- ja vetovoiman perusteella, eli tästä syystä myöskään aisaan ei saa ripustaa laukkua. Kun vaunuja työntää mäessä, tuntuu ihan kuin olisi tasaisella maalla. Tai no, ylämäessä monesti tuntuu kuin vaunut vetäisivät työntäjääkin ylöspäin, hah. Alamäessä (tai vaikka  kaupan liukuhihnalla) vaunut siis jarruttavat, ja ylämäessä työntävät. Sähköavustin avustaa myös hiekkarannalla, lumessa ja loskassa tai metsäpolulla. Ei siis tarvitse pelätä hankaliakaan paikkoja. 

e-Priameiden ladattava akku kestää yhdellä kuuden tunnin latauksella n. 8-45 km riippuen olosuhteista (esim. lämpötilasta ja maastosta). Latauksen tason näkee koko ajan rattaiden led-näytöstä, joka löytyy sieltä mistä ladattava akku ja moottoritkin, eli alhaalta taka-akselista. Akku on helppo irrottaa, ladata ja napsauttaa takaisin kiinni. Me ollaan oltu oikein tyytyväisiä akun kestoon, riittää kun sen lataa 1-2 kertaa viikossa meidän käytöllä. Toki talvella voi olla, että akku kuluu hieman nopeammin, kun on kylmää ja maasto on haastavampi jos on loskaa ja lunta. 

Tässä vauvan eka kerta Haltialan eläintilalla <3 Tässä hän oli viikon ikäinen  ja nukkui tyytyväisenä kaukalossa koko reissun. 

Cybex e-Priam runko & Cybex Cloud Z i-size turvakaukalo

Cybex Cloud Z i-size turvakaukalo menee ergonomisempaan makuuasentoon kaukalon ollessa auton ulkopuolella ja siksi se on ihan paras yhdistettävä myös vaunujen runkoon. Jos vauva sattuu autossa nukahtamaan kaukaloon, hän voi jatkaa unia kaukalossa myös kaupassa tai missä ikinä ilman, että selkä rasittuu, koska kaukalon saa helposti makuulle. Me käytetään paljon tätä ominaisuutta ja niin tehtiin jo kolmosen kanssa vanhoilla Priameilla. On vaan super kätevää, kun vauva saa rauhassa jatkaa unia auton ulkopuolellakin, eikä tarvitse kuumottaa sitä asentoa, kun Cloud Z:n saa loivempaan makuuasentoon kuin useimmat sitterit.

Cybex Priam- ja e-Priam -runkojen mukana tulee paikoilleen napsautettavat pienet adapterit, joilla kaukalon saa yhdellä kädellä kiinni runkoon helposti, ja kaukalo on myös helppo irrottaa rungosta helposti. 

Cybex Cloud Z i-size turvakaukalo

Cloud Z -turvakaukalo on  jopa 15% kevyempi kuin edeltäjänsä Cloud Q, joka meillä oli 2017 vauvan kanssa. Kaukalo on voittanut Red Dot -palkinnon ja se on menestynyt kaikissa Euroopan johtavissa turvatesteissä ja kuluttajatesteissä super hyvin. Siksi se oli meille itsestäänselvä valinta alusta asti.

Cloud Z niskatuen saa säädettyä jopa yhteentoista eri asentoon kätevästi yhdellä kädellä (kaikki Cybexillä toimii aina kätevästi yhdellä kädellä 😀). Turvavyöt säätyvät yhdessä niskatuen kanssa, joten niitäkään ei tarvitse pujottaa erikseen kun lapsi kasvaa. Ihanan helppoa. Turvakaukalossa on XXL-kuomu, kuten Priameissakin. Kuomu suojaa hyvin auringolta ja kurjalta säältä ja siinä on +50SPF UV-suoja. 

Cloud Z kaukalossa on erilliset L.S.P. System – lisäsivutörmäyssuojat, ja yhdessä kaukalon törmäysenergiaa vaimentavan rungon kanssa ne vähentävät sivutörmäyksen voimaa ja ohjaavat sitä pois lapsesta. Se sivutörmäyssuoja, joka on oven puolella, pidetään auki silloin kun auto on liikkeessä.

Cloud Z turvakaukaloa voi käyttää vastasyntyneestä 13 kiloon asti. Toki moni vaihtaa istuimeen jo ennen sitä, kun vauva ei enää välttämättä viihdy niin makaavassa asennossa autossa. Kaukalossa on irroitettava tuki vastasyntyneelle, jonka avulla pienen vauvan asento on makaavampi. Tuen voi irroittaa kun vauva on n. 60 cm pitkä, jolloin tilaa tulee lisää. 

Mä valitsin meidän kaukaloon myös ihanan Simply Flowers kuosin, mutta kauniin vaaleanpunaisessa värissä. Ajattelin, että kaukaloon jos mihin uskaltaa ottaa tällaisen ihanan heleän värin ja vaaleanpunainenhan on mun lempiväri, niin se oli luonteva valinta! Rakastan sitä ja kaukalo pääsee paljon myös esille yhdistettynä e-Priam runkoon. Rakastan kukkia ja kaunista väriä ja mietittyjä yksityiskohtia, kuten kauniita kirjailuja.

Cybex Cloud Z i-size turvakaukalo & Base Z telakka

Meille oli tärkeää, että kaukalon saa kiinnitettyä autoon ja pois autosta mahdollisimman helposti ja siksi haluttiin myös Base Z -telakka. Se on ihan super kätevä! Cloud Z on nimittäin ensimmäinen turvakaukalo, jonka voi kääntää Base Z -telakassa auton ovelle päin. Niin paljon helpompaa, kun vauvan voi laskea helposti kaukalossa kasvot itseä kohti autoon ja sitten vaan kääntää kaukaloa telakassa oikeaan asentoon. 

Cloud Z on mahdollista kiinnittää autoon myös turvavöillä, mutta silloin se ei ole i-Size luokiteltu. Oikein kiinnitettynä kaukalo on turvavyökiinnitteisenäkin täysin turvallinen. Mutta itse ehdottomasti suosittelen telakkaa, koska se helpottaa niin paljon arjessa, kun ei tarvitse erikseen alkaa joka kertaa kiinnittämään, kun naksauttaa vaan paikoilleen.

Me ollaan kyllä oltu aivan super tyytyväisiä tähän kokonaisuuteen. En ole vielä valinnut kankaita meidän rattaiden istuinosaan, kun odottelen, että keksiikö Cybex jotain vieeeeläkin ihanampaa kuin Simply Flowers (se on hyvin mahdollista, sillä Cybex on hyvin aktiivinen tuottamaan upeita yhteistyömallistoja ja näitä erilaisia fashion-kuoseja. Mutta toisaalta rakastan myös Simply Flowersia ja voi olla, että sitten kun vauva oppii istumaan, tilaan istuinkankaat siinä kuosissa. Mä kerron mielellään lisää meidän kokemuksia Cybexin tuotteista. Jos tulee mitä tahansa kysyttävää, laittakaa instassa mulle DM!


Vauva-ajan turhat ja tarpeelliset tarvikkeet

11.10.2017

Kun vauvavuotta on jo kulunut kahdeksan kuukautta, alkaa ihan pikkuvauva-aika olla takana päin, ja voidaan hyvin tehdä katsausta siihen mitkä vauvan tarvikkeet ovat olleet turhia, ja mitkä ollaan koettu tosi tarpeellisiksi. Jokainen vauva on oma yksilönsä, ja meilläkin on olleet tosi vauvakohtaisia kaikki tarvikkeet. Esikoisen kanssa oli ihan eri jutut tarpeellisia kuin kuopuksen, ja keskimmäisen ja kuopuksenkin tarvikkeissa oli monia eroavaisuuksia, että mitä tarvittiin ja mitä ei.  Listan meidän hankinnoista raskausaikana löydät TÄÄLTÄ.

Turhat:

Vaunukoppa

Oltaisiin oikeastaan pärjätty hyvin turvakaukalo+adapterit+yhdistelmävaunujen runko -kombolla, mutta koska meille tuli talvivauva, ajattelin vaunukopan olevan suojaisampi ja näin ollen pakollinen. Todellisuudessa vauva ei viihtynyt kopassa kauheasti, eikä loppujen lopuksi käytetty sitä kuin muutaman kerran. Oltaisiin pärjätty ihan mainiosti ilmankin, sillä turvakaukalo oli niin hyvä, suojaisa, ja sen sai täyteen makuuasentoon.

Toppahaalari helmikuun vauvalle

Myös toppahaalarille oli todella vähän käyttöä, sillä käytettiin turvakaukalossa aina kaukalolämpöpussia, ja jos lähdettiin ulos, puin villavaatteet ja niiden päälle lämpöpussin. Viime talvena ei paukkupakkasilla muutenkaan juuri ulkoiltu, joten toppahaalarille ei ollut tarvetta. Sekin eksyi päälle alle viisi kertaa. Suloinen se kyllä oli mutta täysin tarpeeton.

Tutit & tuttinauhat

Leluina ihan kivoja, mutta niin on moni muukin. Meidän vauvalle tutti ei koskaan ole kelvannut lohduttajaksi, ja ollaan pärjätty hyvin ilmankin.

Tuttipullo

Novalle ei koskaan olla kokeiltu tuttipulloa, kun ei ole tullut tarvetta. Silloin kun tissimaito oli ainoa ravinto mitä hän sai, en koskaan ollut pois kotoa syöttöväliä pidempään. Nyt hän syö jo kiinteitä niin reippaasti että pärjäisi kyllä hyvin ilman tissiä vaikka useammankin tunnin, mutta ei ole vielä ollut tarvetta olla pois hänen luotaan paria tuntia pidempään. Tuttipullosta en kuitenkaan enää antaisi näin isolle maitoa vaikka olisinkin poissa, kun on nokka-/pillimukitkin keksitty. Tuttipullo jäi siis meillä ihan käyttämättä.

Rintapumppu

En hommannut rintapumppua ollenkaan, koska tiesin kokemuksesta että multa ei pumpulle heru maitoa vaikka kuinka yrittäisin huijata rintani luulemaan sitä vauvaksi. Ei tule niin ei tule. Enkä ole onneksi tarvinnut.

(ekat 4kk) Pinnasänky*

Aluksi Nova nukkui pelkästään perhepedissä, ja ennen 4kk ikää hän ei koskaan nukkunut yksin missään muualla kuin päiväunia vaunuissa/turvakaukalossa/sitterissä. Muuten hän nukkui aina mun kainalossa, lähellä maitoa. Neljän kuukauden iässä alettiin pikkuhiljaa nostamaan hänet iltaisin omaan sänkyyn nukkumaan imetyksen jälkeen.

Tarpeelliset:

Kaukalolämpöpussi

Tämän avulla me tosiaankin mentiin koko viime talvi ja kevät. Ei turhaa pukemista, ei riisumista, aina sopivan lämpöinen vauva ilman härdelliä. Kaukalolämpöpussin kanssa oli niin helppoa, mentiin me minne tahansa niin vetskarin avaaminen tai sulkeminen riitti eikä tarvinnut herättää vauvaa kesken unien liikuttelemalla.

Tula Free-To-Grow kantoreppu*

Välillä vauvalla oli kausia että hän ei viihtynyt ollenkaan itsekseen, ja vaunuissa hän ei kopassa viihtynyt myöskään. Jos siis halusin silloinkin saada tehtyä jotain tai mentyä jonnekin, oli Tulan Free-To-Grow aivan ehdoton. Se on edelleen mun suosikki reissatessa, koska se on kevyt ja kätevä. Nova viihtyy siellä edelleen hyvin vaikka ikää on jo se kahdeksan kuukautta. Lisää Tula FTG:stä voit lukea TÄÄLTÄ.

Cybex Cloud Q plus-turvakaukalo* ja Q-fix base Isofix-telakka

Cybexin makuuasentoon menevä Cloud Q-kaukalo on ollut meillä ihan hurjan kovassa käytössä. Se on paras mahdollinen kaukalo mitä kuvitella saattaa, eikä olisi voitu valita parempaa. Siinä vauva viihtyi kaikki Oulun ja Ruotsin reissut, ja matkusti kaukalossa niin rattaiden rungon kanssa kuin autollakin. Yksinkertaisesti PARAS! Hei ja muuten, olen juuri laittamassa kaukaloa ja isofix-telakkaa myyntiin, sillä me ostettiin nyt isompi istuin kun Nova jo liikkuu niin paljon ja haluaa olla pystymmässä. Jos olet siis kiinnostunut ostamaan hyväkuntoista ja kolaroimatonta settiä, laita viestiä. Turvakaukalon esittelyn löydät TÄÄLTÄ.

Cybex Priam yhdistelmävaunujen runko, kaukaloadapterit ja ratasistuin

Tämä kolmikko on ollut meillä superkovassa käytössä. Runkoa on käytetty päivittäin alusta asti, ja edelleen olen sitä mieltä että se oli todella hyvä ostos. Se menee näppärästi ja nopeasti pieneen kasaan, ja sen saa yhdellä kädellä takaisin. Rattaat on hylkineet likaa, näyttäneet upealta ja mikä tärkeintä: vauva on viihtynyt niissä loistavasti. Kokemuksia Priameista löydät TÄÄLTÄ ja  esittelyn vaunuista uutena TÄÄLTÄ. Kolmas osa on tulossa tässä vauvavuoden aikana vielä, kun osaan kertoa jo enemmän ratasistuimesta.

Stokke Home Bed Pinnasänky* (6kk iästä alkaen)

Siitä asti kun alettiin nukuttaa Nova iltaisin omaan sänkyyn, Home Bed on ollut meidän sängylle sivuvaununa ilman toista laitaa. Se on ollut turvallinen ja tosi hyvä, ja koska se on niin pitkä, se toimii hyvin myös turvalaitana silloin kun kuopus nukkuu meidän vieressä. Hän osaa itse laskeutua omaan sänkyynsä turvallisesti itse meidän sängystä, mutta ei vielä pois pinnasängystä meidän sänkyyn, mikä on hyvä juttu. Aamuisin hän usein menee omaan sänkyynsä leikkimään, tai seisomaan ja läpsyttelemään mua naamaan. Esittelyn vauvan nukkumanurkkauksesta voit lukea TÄÄLTÄ.

Stokke Tripp Trapp + Newborn set*

No nämä! Parhaat!  Newborn set mahdollisti sen että mäkin sai syötyä ruokani lämpimänä (edes välillä), ja Nova sai olla mukana ruokapöydässä meidän muiden tasolla. Tripp Trapp on ollut päivittäisessä käytössä syntymästä asti, ja  meidän kokemuksia siitä voi lukea lisää TÄÄLTÄ.

Leikkimatto

Nova on viihtynyt aina hyvin lattialla, ja leikkimatto oli meillä monta kuukautta päivittäisessä käytössä. Nova toki alkoi liikkumaan tosi aikaisin, nousemaan konttausasentoon  silloin 5,5kk iässä, jolloin hän ei pysynyt enää matolla. Mutta siihen asti matto oli ihan ehdoton. Meillä oli ihan perus joku verkkokaupasta ostettu leikkimatto joka ajoi asiansa mainiosti.

Sitteri

Ei olla koskaan pidetty Novaa hereillä sitterissä, mutta hän on nukkunut siinä monet päiväunet ja nukkuu edelleen. Meillä on ihan perus edullinen tavissitteri, koska ostettiin se ainoastaan päiväunikäyttöön. Hereillä ollessa Nova on ollut aina ennemmin sylissä tai lattialla, ja nykyään hän osaa kiivetä itse matalaan sitteriin ja sieltä pois niin halutessaan. Vieläkin se on siis satunnaisessa päikkykäytössä meillä, kun tyyppi nukahtaa hyvin rauhalliseen keinutteluun.

Hoitopöytä

Hoitopöydälle on ollut tosi paljon käyttöä ja se on ollut tosi kätevä. Nyt tyyppi on jo niin iso että ollaan vaihdettu jo pitkään pääosin lattialla tai sylissä vaipat, mutta ekoina kuukausina sille oli varsinkin hulluna käyttöä. Ja vieläkin se on täällä alakerrassa sellainen vauvanhoitoyksikkö, jossa on säilössä kaikki vaipat ja hoitovoiteet ja muut tarvikkeet (ja vähän mun meikkejä).

Muita tarpeellisia pikkujuttuja: Happy Mat*, Ikean lattiatyyny olkkarissa (ihan paras vauvan kanssa hengailuun), tulpat pistorasioihin nopean liikkeellelähtijän kanssa.

*osa tuotteista saatu blogin kautta, merkitty tähdellä. 

Näistä on tosiaan osa ainakin ihan eri juttuja kuin aiemmin, ja osa taas samoja. Esikoisen kanssa tarvittiin tutteja ja tuttipulloja, keskimmäisen kanssa taas ei. Leikkimatto oli ekat puoli vuotta keskimmäisen kanssa aivan turha, kun hän ei viihtynyt yksinään. Esikoisen kanssa taas ei juurikaan käytetty kantoreppua, eikä sitä osattu kaivata, keskimmäisen kanssa en olisi saanut melkein mitään tehtyä ilman sitä. Jokaisen vauvan kanssa on vaan pitänyt löytää ne tarvikkeet jotka sopivat, ja ne jotka eivät sovi. Aika vähän meillä nyt oli tarvikkeita jotka olisivat kokonaan jääneet ilman käyttöä, ja siihen olen tosi tyytyväinen.

Mitkä teillä on ollut tarpeellisia tarvikkeita, mitkä taas turhakkeita?


Kokemuksia Cybex Priam -vaunuista vol.1

09.06.2017

Paljon on kyselty postausta siitä mitä ollaan tykätty meidän vaunuista, ja nyt luvassa siis kokemuksia Cybex Priam -vaunuista, jotka meillä on ollut nyt käytössä n. neljä kuukautta. Tämä osa keskittyy siis pelkkään vaunukoppaan sekä Cybex Priam-vaunujen käyttöön yhdessä turvakaukalon kanssa, koska ratasosaa ei olla vielä päästy testailemaan. Vaunut ovat olleet meillä päivittäisessä käytössä ihan ensimmäisistä viikoista lähtien, ja kokemusta on kertynyt rutkasti molemmista kokoonpanoista.

Meiltä lötyy siis Cybex Priam krominvärinen runko Trekking-renkailla, Cybex Priam vaunukoppa Manhattan Grey -värin kankailla, sekä Cybex Cloud Q Plus -turvakaukalo* Manhattan Grey -värisillä kankailla, ja siihen Base Q-fix Isofix-telakka. *Turvakaukalo on saatu blogin kautta.

Cybex Priam ja Cloud Q

Cybex Priam ja vaunukoppa

Ostimme Cybex Priam runkoon kovan vaunukopan, koska meille syntyi helmikuun vauva, joka kaipasi vaunuissa suojaa ja lämpöä. Vaunukoppa on ollut tosi suojaisa, ja siinä on hyvin tilaa vaikka Novakin on kasvanut tosi nopeasti. Meillä oli pahimmilla pakkasilla vaunukopassa äitiyspakkauksen makuupussi, sekä Reiman toppahaalari, ja koskaan ei Nova ollut kylmissään. Vaunukoppa on todella helppo klikata yhdellä kädellä kiinni rattaiden runkoon vaikka vauva olisi jo kopassa sisällä. Keinonahkapäällysteinen kantokahva on tyylikäs, ja irtoaa kätevästi molemmilta puolilta (myös yhdellä kädellä), jotta vauva on helppo laskea sisälle koppaan.

Kopan kuomu on oikeastaan niin suojaisa yhdessä peitteen kanssa, että vaunuverho ei ole edes pakollinen ainakaan kesällä, mikäli vauva vain nukkuu. Talvella meillä tietysti oli käytössä vaunuverho kokoajan jotta kylmä tuuli ei päässyt siitä pienestäkään rakosesta. Kuomun asentoa on helppo säätää, ja kun avaa vetoketjun kuomun takaosasta, kuomun saa vedettyä todella alas, ja samalla saa kurkistusikkunan käyttöön niin vauvaa on helppo seurata. Ainoa miinus tulee kopan kankaista, jotka on niin naftit että mulla tuottaa välillä hankaluuksia saada viimeisiä neppareita kiinni, ainakin jos ollaan liikkeessä ja pitäisi olla nopea. Saan ne kyllä siis kiinni, mutta siinä yleensä kestää hetki.

Vaunukoppa on ollut meillä käytössä päiväunilla ja vaunulenkeillä, ja puistossa, yleensä aina kun on ollut tuulista tai kylmää ja ollaan liikuttu paljon ulkona, koska silloin vauva on tarvinnut parempaa suojaa. Pääosin ollaan käytetty vaunuja kuitenkin turvakaukalon kanssa, ja sanoisinkin että jos vauva on kesävauva tai edes loppukevään tai alkusyksyn vauva, on vaunukoppa ihan turha, mikäli hankkii vaunuihin sopivan, makuuasentoon menevän Cybex Cloud Q-kaukalon. Lämpimillä ilmoilla kaukalo nimittäin tarjoaa kaikki samat ominaisuudet ja enemmän kuin vaunukoppa.

Cybex Priam vaunukoppa

Cybex Priam ja Cybex Cloud Q Plus -turvakaukalo*

Vaunujen mukana tulee adapterit turvakaukaloa varten, ja ne  adapterit ovat siis kaksi muovista pötkylää jotka liitetään niihin kohtiin joihin vaunukoppa tai ratasistuin yleensä painetaan paikoilleen. Adaptereiden napsauttaminen paikoilleen ja irroittaminen käy todella helposti ja nopeasti yhdellä kädellä, ja niiden ollessa paikoillaan kaukalo on helppo vain nostaa paikalleen. Kaukalon irroittaminen käy myös kätevästi nappeja painamalla ja samalla nostamalla. 90% ajasta me käytetään vaunuja turvakaukalon kanssa, ja meillä on yleensä adapteritkin aina paikoillaan valmiina käyttöön.

Makuuasentoon saatava kaukalo on ergonominen vauvan selälle, ja heti ilmojen lämmettyä ollaan oikeastaan pärjätty pelkällä kaukalolla myös esim. kaupungilla ulkona liikkuessa. Kaukalosta saa myös kuomun todella ajas suojaamaan sekä auringolta että tuulelta, ja talvella yhdessä kaukalolämpöpussin kanssa vauva pysyi hyvin lämpimänä. Kaukalon kuomu on sellainen että siihen ei naarmuttamatta saa vaunuverhoa kiinni, mutta se ei oikeastaan haittaa koska kuomu tulee niin hurjan alas että ei verholle ole tarvettakaan muuten kuin lähinnä jos haluaa esteettisistä syistä sellaista käyttää. (Terveisin nimim. meillä olis Kurtis Babyn superherkku musta-kultainen ananasvaunuverho, mutta ei olla käytetty kun muuten kaukalon kuomuun jäisi naarmuja).

Me ei oltaisi kertakaikkiaan tultu toimeen ilman tätä travelsystemiä, se on ollut niin helppokäyttöinen ja loistava. Nyt kun Nova on jo neljä kuukautta, hän viihtyy myös hereillä ollessa vaunuissa tosi hyvin, kun pidetään turvakaukalo siinä kaukaloasennossa. Silloin Nova on vähän pystymmässä asennossa ja näkee ympärilleen, mutta asento on kuitenkin vain loivasti pystyssä (kuten esim. sitterissä) ja ergonominen selälle. Nukkuessa me laitetaan edelleen kaukalo aina makuuasentoon kun ollaan pois autosta.

Cybex Priam ja Cybex Cloud Q

Cybex Priam runko, renkaat, kasaus ja kuljetus autossa

Vaunujen runko menee kasaan ihan superhelposti, ja se on myös todella kompakti kasattuna. Meidän autoon vaunujen runko menee ihan helposti sillä tavalla että ne vain laittaa yhdenkäden kasausmekanismilla kasaan. Mun tädin pikkuauton takakonttiin vaunut menevät, kun irroittaa isot takarenkaat myöskin todella helposti ja nopeasti. Eli ne ovat kyllä kasattuna kompaktit. Nämä on ensimmäiset vaunut jotka mä olen osannut laittaa kasaan ja koota heti samantien, ja ihan itse olen tämän oppinut. Kaikki meidän aiemmat rattaat on olleet sellaisia että joku muu on saanut hoitaa tämän prosessin, mutta Priameissa kasausmekanismi on niin yksinkertainen että se ei vaadi ollenkaan opettelua, hermoja tai älyä. Varmaan meidän lapsetkin osaisi tehdä sen jos olisivat tarpeeksi pitkiä.

Runko on myös tosi kevyt nostella 4,7kg painolla, ja se on autoilevan perheen unelma. Meidän takakonttiin on mahtunut vaunujen rungon, kopan ja kahden lasten polkupyörän lisäksi myös iso matkalaukku ja kaksi pienempää kassia, sekä sitteri ja leikkimatto, kun matkustettiin Ouluun. Että runko ei tosiaankaan vie kovin paljoa tilaa. Myöskään vaunutilassa runko ei vie tilaa liikaa ja bussissa ja muissa julkisissa se vie yhtä vähän tilaa leveydeltään kuin normimatkarattaat. Runko on kevyt nostaa vaikka bussikuski ei laskisi edes lattiaa keskiovelta.

Renkaat ovat olleet tosi hyvät, eikä kertaakaan jumiuduttu talvella lumihankeen. Isot takapyörät auttavat kovasti, ja etupyörätkään eivät ole mahdottoman pienet. Etupyörät on lukittavat, mutta kääntyvät siis todella smoothisti ja rattaita on helppoa ohjata vaikka yhdellä kädellä. Muistan kun käytiin eka kertaa puistossa lasten kanssa Novan synnyttyä, ja mä kannoin toisessa kädessä kahvikuppia ja toisella kädellä ohjasin rattaita loskasohjon läpi puistoon. Onnistui. Kovassa vauhdissa etupyörät kannattaa ehkä lukita, niin pyörät eivät vispaa kuten kääntyville pyörille on tavanomaista kovassa vauhdissa tehdä.

Cybex Priam työntöaisan heiluminen

Koska runko on todella kevyt, se ei ehkä kaikkien mielestä ole tarpeeksi tukeva. Ainoa miinus jota olen lukenut Priameista on heiluva työntöaisa, ja aisa kyllä siis on sellainen liikkuvainen myös kasattuna. Se liikkuu 1-2cm kumpaankin suuntaan heiluttaessa, vaikka on lukittuna paikoilleen.

Sitä en ymmärrä mitä haittaa siitä on, aisa toimii tasan niinkuin pitää, ja tämä heiluminen ei vaikuta mihinkään muuhun kuin työntäjän tuntumaan. Ja se täytyy ymmärtää että jos haluaa ihan superkevyen rungon joka painaa alle viisi kiloa, se ei ehkä ole yhtä tukevan tuntoinen kuin joidenkin kymmenen kiloa painavampien hyökkäysvaunujen runko. Minua tai meitä tämä pienen pieni heiluvuus ei ole siis haitannut ollenkaan, eikä se vaikuta käyttöön millään tavalla. Vaunujen jarrut, kasaus ja lukitukset toimivat täydellisesti eikä koskaan ole ollut tunnetta että ne eivät olisi riittävän tukevat tai turvalliset. Aisan työntökorkeutta on helppoa ja nopeaa säätää ja se sopii niin pitkälle työntäjälle kuin lyhyemmällekin (esim. meidän esikoiselle).

Keinonahkapäällysteinen työntöaisa tuntuu edelleen ylelliseltä ja siitä saa hyvän otteen hanskat kädessäkin, ja siitä on todella helppoa ohjata vaunuja.

Cybex Priam tavarakori ja lisävarusteet

Priameiden tavarakori on tilava ja helppokäyttöinen. Sen kangas hylkii likaa todella hyvin ja meidän kori näyttää edelleen kuin uudelta vaikka rattaita on työnnetty ties missä loskassa ja muussa talvikeleillä. Tavarakorin saa laajennettua avaamalla nepparit. Yleensä meillä kulkee siellä kantoreppu ja hoitolaukku sekä pieni kassillinen randomtavaraa tai vaihtovaatteita isommille muksuille.

Lisävarusteena me olemme hankkineet Cybex Priam mukitelineen, jolla suomalaisissa kaupoissa on hintaa 69 euroa. Siis muovisella pikkutelineellä. Meidän oma mukiteline me ostettiin Haaparannalta Ruotsin puolelta, missä se maksoi lastentarvikeliikkeessä 30 euroa. Mukiteline on kätevä olla ja olen siihen tottunut meidän vanhojen rattaiden kanssa, siksi halusin sen nytkin. Mukitelineeseen saa kätevästi vesipullon tai kahvitermarin ja mulle se on ihan ehdoton. Suosittelen etsimään sitä kuitenkin jostain muualta kuin Suomesta, koska täällä se on ihan naurettavan kallis.

Mukiteline tulee työntöaisan oikeaan sivuun, missä se on mulle oikeakätisenä oikein hyvällä paikalla. Ainoa miinus on että kun kerkesi tottua työntelemään vaunuja pari kuukautta ilman telinettä, oli hankala oppia että se yhtäkkiä olikin siinä lisäämässä vajaat kymmenen senttiä leveyttä vaunujen runkoon, eikä enää voi puikahtaakaan niin läheltä oviaukon reunaa kuin ennen. Törmäilen mukitelineellä välillä edelleen. Eli suosittelen ottamaan sen heti alusta asti käyttöön jos aikoo ottaa, muuten se kokee kovia aluksi (tai näin ainakin meillä).

Cybex Priam plussat ja miinukset lyhyesti

Plussat:

+ Maailman kätevin travelsystem ja kasausmekanismi, varmasti helpoimpia mitä on olemassa

+ Todella kevyet sekä työntää että kantaa

+ Upea ulkonäkö ja kestävät kankaat ja osat, näitä kelpaa työnnellä missä tahansa

+ Pieni koko ja kapeus, mahtuvat hyvin kivijalkaliikkeisiin sisälle, ja bussissa vievät tosi vähän tilaa

+ Muuntautumiskyky, erilaisilla istuimilla ja turvakaukalolla näiden käyttömahdollisuudet ovat rajattomat ja kestävät koko lapsuuden

Miinukset:

– Kalliit lisävarusteet Suomessa

– Kallis (?) hinta muutenkin

Yleinen fiilis Cybex Priameista ja mitä jatkossa

Nämä vaunut ovat ns. premium-vaunut, ja siksi hintakin on korkea monen mielestä. Me haluttiin panostaa näihin, ja kertaakaan en ole sitä katunut että käytettiin vaunuihin paljon rahaa, ne ovat todella olleet hintansa väärti. Seuraavaksi me ollaan ostamassa näihin vanuihin ratasistuin, mutta pohditaan vielä väriä. Tuo Manhattan Grey on ihan mielettömän kaunis väri, mutta kun Priameihin on vaikka mitä ihania värejä ja jopa designer-kuoseja joihin olen ihastunut. Järkevintä tietysti olisi varmaan ostaa samanvärinen ratasistuin kuin koppa ja turvakaukalokin ovat. Me ostetaan kahden eri istuinmallin valikoimasta luultavasti Lux-istuin.

Luulen että ostetaan matkarattaat siinä vaiheessa, kun lakataan käyttämästä turvakaukaloa ja siirrytään turvaistuimeen. Tai mahdollisesti sitten kun lähdetään syksyllä pidemmälle reissulle ulkomaille, ja tarvitaan lentokoneeseen mukaan käsimatkatavaroihin menevät rattaat. Mutta sinne on onneksi vielä aikaa.

Olen huomannut että Priameiden määrä katukuvassa lisääntyy kokoajan mikä on ihan mahtavaa, nämä ovat todella hyvät ja käytännölliset vaunut ja näin jälkikäteen sanottuna myöskin varmasti päätyisin uudelleen ostamaan juuri nämä kaikista vaihtoehdoista. Me ollaan äärettömän tyytyväisiä!

Mikäli vaunuista haluaa lukea lisää, niin ensimmäinen esittelypostaus Cybex Priameista tarkempine faktoineen löytyy TÄÄLTÄ, sekä oma erillinen esittely Cybex Cloud Q -turvakaukalosta* löytyy TÄSTÄ.

Mikäli teillä on jotain kysyttävää vaunuista niin vastaan mielelläni parhaani mukaan! 


Vauvan varusteet: Vaunut

21.12.2016

Ette uskokaan kuinka paljon mä olen odottanut että pääsen kirjoittamaan meidän V-A-U-N-U-I-S-T-A! Käytiin ostamassa vaunut maanantaina, ja nyt olen muutaman päivän ehtinyt niitä työnnellä kotona ja ihastella ja kokeilla. Kirjoitin meidän alustavia pohdintoja lastentarvikehankinnoista alunperin jo elokuussa, ja silloin olin ihan varma että ostan meille Bugaboot. Arvatkaa ostettiinko? No ei. Me mentiin vielä yksi askel pidemmälle ja päätettiin sijoittaa Cybexin Eames Officen kanssa yhteistyössä suunniteltuihin Priameihin, joihin mä ihastuin saman tien kun ne ensi kertaa näin.

Me sovittiin jo heti aluksi, että kun tämä luultavasti on meidän viimeinen kerta kun vauvan tarvikkeita hankitaan, niin nyt ei pihistellä vaan hankitaan juuri sitä mikä tuntuu hyvältä ja meidän näköiseltä. Ja niin ollaan myös tehty.

Miksi me päädyttiin juuri Priameihin

Ensimmäisenä Otto ihastui Priameiden toimivaan travel systemiin, eli siihen miten kätevästi turvakaukalon saa niihin kiinni ja irti ihan sekunnissa. Mä tietenkin vähän hihittelin ja selitin että kuules tämä tämmönen travel system on ihan yleinen juttu ja löytyy suunnilleen kaikista rattaista nykyään, että siihen ei kannata ostopäätöstä vielä perustaa. Päätin kuitenkin kokeilla rattaita itsekin, ja tykästyin siihen miten kevyet ne olivat työntää. Näillä on nimittäin painoa kopankin kanssa vähemmän (9,6kg) kuin meidän vanhoilla tukevilla matkarattailla (11,5kg), joita olen viimeksi työnnellyt.

Me haluttiin rattaat jotka ovat nimenomaan kevyet, muuntautumiskykyiset, kauniit ja joissa on kääntyvät etupyörät. Siksi vaihtoehtona oli alunperin Bugaboo, sillä ovathan heidän rattaat äärimmäisen kauniita. Kävin koetyöntelemässä niitäkin pari kertaa ja kokeilemassa eri malleja, ja tykkäsin kyllä tottakai, mutta jotenkin ne eivät vaan tuntuneet yhtä hyvältä kuin Priamit. Cameleon3:t tuntuivat liian matalilta ja etupyörät aivan liian pieniltä. Buffalot taas tuntuivat liian isoilta ja jykeviltä. Kaipasin jotain niiden välistä, ja Priamit taitavat olla meille juuri se oikea välimuoto.

Mietin pitkään että ostaisinko silti Bugaboot, olinhan haaveillut niistä jo monta vuotta. Mutta tulin siihen johtopäätökseen, että jos ne Priamit nyt siitä huolimatta vaan yksinkertaisesti tuntuvat meille sopivammilta, niin miksi ei sitten otettaisi niitä. Ja niin me sitten pitkän jahkailun jälkeen päädyttiin ostamaan ne Priamit.

Vaunujen ominaisuudet

Priameissa on kauniit meleeratut kangasvaihtoehdot, joista mä tykästyin harmaaseen Manhattan Greyhin. Valitettavasti meidän ajoitus oli niin surkea, että ratasistuinta ei ollut enää saatavilla siinä värissä tämän vuoden puolella, vaan ostettiin nyt aluksi pelkkä vaunukoppa. Vuoden 2017 värit ovat juuri tulossa myyntiin, ja saattaa olla että ostetaan joko harmaa tai sitten joku makea erityisvärinen tai -kuosinen Lux-istuin sitten kun niitä on saatavilla, ehkä jo tammikuussa. Ei onneksi ole kiirettä, sillä vauva itse tarvitsee rataistuinta vasta joskus loppukesästä/alkusyksystä syntymäpäivästään riippuen.

Priamit ovat leveydeltään 57,5cm, eli ihanan kapeat ja pienet, vain 2,5cm leveämmät kuin meidän vanhat matkarattaat ja 2,5 cm kapeammat kuin esimerkiksi Cameleon3:t. Niissä on säädettävä työntöaisa, ja tulevan rataistuimen voi kääntää kumminpäin tahansa. Ne menevät yhdestä napista helposti kokonaan kasaan pieneen kasaan, ja niissä on sama kätevä ominaisuus kuin bugiksissa: työntösuuntaa voi vaihtaa niin, että isot takapyörät ovatkin etupyörät ja raivaavat tietä rattaille lumihangessa tai hiekassa. Kunnon talvimeininkejä varten voi tietysti ostaa vielä eturenkaiden tilalle sukset, hah!

Yksinkertainen Travel System

Travel system on todella ihanan yksinkertainen käyttää ja kuuluu hintaan Cybexin omien kaukaloiden kanssa, jollainen meilläkin on*. Rattaiden runko yksin vie ihan supervähän tilaa, ja meidänkin tilavan citymaasturin takakonttiin jää ruhtinaallisesti tilaa vielä rungon jälkeenkin. Mukana tuli myös sadesuoja.

Vaunukopassa on SPF50-suojakertoimella varustettu XXL-kuomu, joka suojaa muotonsa puolesta todella hyvin niin auringolta kuin tuulelta ja tuiskultakin. Siinä on myös kurkistusikkuna takaosassa. Työntöaisa on korkeussäädettävä ja päällystetty mustalla keinonahalla, ja se tuntuu todella ylelliseltä ja ihanalta. Patja on pehmeä ja laadukas. Me valittiin rattaille chromen värinen runko, joka on mun mielestä ihan yli ihana! Ja renkaiksi valittiin kolmesta vaihtoehdosta trekkingit, jotka sopivat niin kaupunkiin kuin maaseudullekin. Ne ovat cityrenkaiden ja maastorenkaiden välimuoto eli juuri sopivat meille, ja kääntyvät 360 astetta mutta voidaan myös lukita suoraan eteen.

*Kaukalo saatu blogin kautta.

Ensivaikutelma

Nyt tosiaan rattaat on seisoneet kaksi vuorokautta meidän olkkarissa. Olen niitä työnnellyt ja testannut kaukalon kanssa ja kopan kanssa ja vaunuverhon kanssa ja lämpöpussin kanssa ja vaikka ja miten. Ja onhan ne nyt ihan yli-upeat! Mä olen niin tyytyväinen meidän valintaan. Ja tavallaan musta on kiva että meillä ei vielä ole ratasistuinta, koska se antaa mulle aikaa miettiä mikä olisi ihanin väri ja kuosi. Mä olen kuitenkin niin tuuliviiri ja saattaa olla että ihastun johonkin ihan toiseen väriin tai kyllästyn tähän nykyiseen, niin sitten kun saa vielä erikseen ostaa ratasistuimen niin saa ikäänkuin kokonaan uudet rattaat.

Ulkona me ei olla rattaita vielä työnnelty, koska tuolla on niin märkää ja ällöä ja on paljon helpompaa kun ne ovat vielä ihan puhtaat renkaistakin kun kannettiin ne sisälle, tai siis Otto kantoi. Nyt en vaan malttaisi enää odottaa että pääsen työntelemään meidän miniä noissa!

Tyylikäs vaihtoehto

2015 markkinoille alunperin tulleista Priameista on tänä vuonna tullut saataville myös ihan mieletön Jeremy Scottin suunnittelema malli kultaisin siivin koristeltuna. Ne ovat varmaan tyylikkäimmät ja cooleimmat rattaat mitä olen ikinä nähnyt, mutta johonkin oli raja vedettävä, designer-versiolle tulisi nimittäin hintaa yli 3000 euroa, mikä menee ainakin mulla jo vaunujen kipurajan yli.

Kirjoitan tarkemmin vaunuista käyttökokemuksia heti kunhan niiden matkustaja on saapunut maailmaan ja ollaan päästy testaamaan vaunuja ihan tositoimissa. Mutta tässä vielä pieni infopaketti rattaista lopuksi, ja jos tulee mieleen jotain kysyttävää niin kysykää ihmeessä! Mä yritän vastata parhaani mukaan vaikka en ihan  ekspertti vielä olekaan. Priameista tuntuu olevan harmillisen vähän käyttökokemuksia suomen kielellä netissä, joten haluan ainakin itse tuoda tähän muutoksen. Mutta englanniksi ja ruotsiksi löysin useamman arvostelun jotka vakuuttivat mut.

 Cybex Priam perusinfoa:

Mitat kasattuna: Pituus 95,5cm, Leveys 57,5cm, Korkeus 31cm

Paino: Runko 4,9kg Vaunukoppa 4,7kg

Kevyt alumiinirunko, Denim-kankaat ja tekonahkayksityiskohdat.

Hinta: Runko 700€ + vaunukoppa 400€ + Lux-istuin 450€ / Yhteensä 1550€

Mitä tykkäätte vaunuista? Löytyykö joltakin teistä samat menopelit?


Cybex Cloud Q Plus Turvakaukalo kokemuksia

16.12.2016
Kaupallinen yhteistyö: AT-Lastenturva

Vihdoinkin on aika ottaa lähempään tarkasteluun meidän tulevan vauvan tarvikkeita ja aloittaa Vauvan varusteet -postaussarja! On tätä odotettukin jo aika kauan, olen ihan innoissani kaikesta, vaikka isoimmat jutut on vasta tulossa. Mutta aloitetaan nyt tästä turvakaukalosta, ja isofix-telakasta joihin ollaan päädytty pitkällisen harkinnan tuloksena ja joihin ollaan todella tyytyväisiä. Meidän valinta on tällä kertaa Cybex Cloud Q Plus Turvakaukalo & Base Q-fix isofix-telakka. 

Turvakaukalo on mun mielestä pienestä koostaan huolimatta varmaan se kaikkein tärkein varustehankinta silloin jos on oma auto paljon käytössä. Me liikutaan todella paljon autolla, joten vauva tulee viettämään kaukalossa aikaa, välillä pitkiäkin aikoja kun ajellaan Oulu-Helsinki-väliä ja saattaa olla että nyt reissuja tulee tiheämmin kun Otolla on vauvan kanssa kotona ollessa myös vapaata ja pystytään sinne lähtemään. Kaukalon piti siis turvallisuuden lisäksi olla mahdollisimman ergonominen vauvalle, sellainen jossa hänen hengitystiensä pysyvät aina vapaana eikä pää pääse painumaan rinnalle.

Ensimmäisen kerran kyselin turvakaukaloista meidän odotusryhmässä ja täällä blogissa, ja teidänkin suositusten perusteella ihastuin sitten tähän Cybexin Cloud Q Plus -kaukaloon* ja siihen kuuluvaan Base Q-fix isofix-jalustaan. Muistatteko vielä mun syyskuisen lukijaillan A-T Lastenturvassa? Silloin Otto tutustui meidän naisten lukijailtaillessa A-T Lastenturvan Personal Shopper -Lauran kanssa eri turvakaukaloihin, ja illan päätteeksi ilmoitti että joo, Cloud Q tulee meille eikä hän hyväksy mitään muuta. Ja nyt kerron miksi.

Cybex on pitkän kokemuksen kautta kehittänyt turvakaukaloitaan huippulaatuisiksi, ja Cybex Cloud Q Plus on kirjaimellisesti uusinta ja parasta mitä turvakaukalomarkkinoilta löytyy. Sen lisäksi että se on saanut Autoliiton testeissä turvallisuudesta erinomaiset arvosanat, siinä on sellainen ominaisuus jota ei muista huipputurvallisista kaukaloista löydy: sen saa melkein täyteen makuuasentoon silloin kun ei olla autossa. Eli esimerkiksi vaunujen travel systemiin kiinnitettynä kaukalo toimii vauvalle vaunukoppana missä on hyvä ja turvallinen jatkaa unia, eikä vauvan selkä rasitu sen enempää kuin normaalistikaan vaunuissa.

Istuinkulmaa on helppo säätää takana olevasta napista yhdellä kädellä, ottamatta vauvaa ollenkaan pois kainalosta. Säätö menee pehmeästi turvakaukaloasennosta makuuasentoon. Näin turvakaukalon kanssa voi lähteä vaikka pidemmällekin ostos- tai kahvilareissulle ilman että tarvitsee murehtia vauvan huonosta asennosta. Kaukalo on myös tosi alas asti halutessa tulevan XXL-kuomun ansiosta hyvin suojaisa. Siellä vauva ole siinä kaikille valoille ja muille alttiina vaan ihan yhtä suojassa kuin vaunuissakin olisi.

Istuinkorkeuden säätönappulan lisäksi kaukalon takaosasta löytyy kaksi hopeista muutakin pömpeliä joita ensin ihmettelin. Nämä kaksi ovat teleskooppiset lineaariset sivutörmäyssuojat, jotka voidaan säätää yksilöllisesti. Sivutörmäyssuojien tarkoitus on se, että ikkunan ja oven puoleinen sivutörmäyssuoja vedetään ulos ja jos tulee kolari, sen aiheuttamat voimat suunnataan erittäin varhaisessa vaiheessa auton oven ja ikkunan puolella ulosvedettyä suojatankoa pitkin turvakaukalon runkoon. Turvakaukalon rungon rakenne ja materiaalit suuntaavat pois ja vaimentavat lapseen kohdistuvia rasituksia.

Cybex Cloud Q:n suunnittelussa on kiinnitetty erityishuomiota vauvan asennon ergonomisuuteen myös silloin kun kaukalo on autossa kiinni ja pystyasennossa. Se sai autoliiton testissä istuinmukavuudesta parhaat arvosanat. Se ei ole mikään ihme, koska kaukalosta löytyy 11-asentoinen korkeussäädettävä pääntuki, jota säädettäessä myös istuinkulma säätyy automaattisesti. Se on pyritty pitämään mahdollisimman loivana, jotta vauvan niska ei retkahda ja jotta pää ei pääse painumaan nukkuessakaan rinnalle. Säätöjen ansiosta turvakaukalo kasvaa lapsen mukana. Näin lapsella on aina omaan kokoonsa kaikkein paras istuinasento.

Cloud Q on tyylikäs ulkomuodoltaan, ja mä ihastuin erityisesti tuohon Manhattan Grey -väriin. Me valittiin kaukalo meleeratuilla Plus-kankailla jotka ovat tosi kauniit ja laadukkaat. Saatavilla on myös comfort-kangasmallisto ja platinum-kangasmallisto ja monen monta eri väriä. Juuri nyt valikoima on kaikkein runsaimmillaan kun tarjolla on vielä tämän vuoden kankaita, ja ensi vuoden kankaatkin ovat jo myynnissä.

Base Q-fix isofix-telakan kanssa väärin asennus on käytännössä mahdotonta, ja kaukalo on tosi helppo aina vaan napsauttaa autoon paikoilleen. Olen tosi onnellinen että ostettiin tuo telakka turvakaukalolle kaveriksi, se lisää turvallisuutta ja on ihan ehdoton. Ainoat miinukset joita kaukalo on testeissä saanut ovat kallis hinta ja painavuus.

Painavuuskaan ei kuitenkaan ainakaan meillä haittaa, sillä mulla ei ole edes ajokorttia eli en tule luultavasti ikinä liikkumaan autolla ilman että on kantoapua lasten ja kaukalon kanssa. Lisäksi kaukalon saa tosiaan myös kätevästi napsautettua rattaiden travel systemiin eli vaihtoehtoisesti sen voi myös kärrätä autolle eikä tarvitse kantaa ollenkaan. Cloud Q sopii suoraan Cybexin omiin rattaisiin ja vaunuihin, ja adaptereiden kanssa monen muunkin valmistajan vaunuihin.

Ollaan tehty syksyn aikana useampi reissu A-T Lastenturvaan, ja siellä on aina yhtä rentoa ja helppoa asioida, ja lapset viihtyvät hyvin kun heille on oma leikkipaikka. Meille A-T Lastenturvan Personal Shopper Laura oli korvaamaton apu kaukalon valinnassa ja testaamisessa. Hän auttoi meitä hiffaamaan oikean kiinnitystekniikan jo myymälässä ja näytti kaikki erilaiset säädöt ja kertoi eri mallien eroista.

A-T Lastenturvan Suomessa ainutlaatuinen Personal Shopper -palvelu on tosi kätevä. Sillä saa varmistettua itselleen yksilöllistä palvelua kaikessa rauhassa ja ilman lisäkustannuksia, täysin itselle sopivaan aikaan. Mua ei ainakaan varsinkaan näin loppuraskaudessa kiinnosta yhtään odotella ja vaappua ylimääräisiä liikkeissä. Ohanaa että pääsee suoraan asiaan ja varsinkin jos jo alusta asti käy samalla personal shopperilla niin on tuttua ja turvallista ja kehtaa esittää vaikka mitä kysymyksiäkin eri lastentarvikkeista.

Oman ajan Personal Shopperille voi varata sähköpostilla suoraan, Lauralle esimerkiksi laura.ruokolainen@lastenturva.fi ja muiden shoppereiden yhteystiedot ja lisätietoa palvelusta löydät A-T Lastenturvan sivuilta. Joulukuun loppuun mennessä ajan Lauralle tai muille Personal Shoppereille varanneille 300€ ostoksesta 30€ lahjakortti AT-Lastenturvaan sekä yllätyslahja!

Turvakaukalo saatu bloginäkyvyyttä vastaan A-T Lastenturvasta.*

Millaisia turvakaukaloita teiltä löytyy? Millä perustein olette valinneet oman kaukalonne?