Instassa tuli puheeksi ekaluokan aloittaminen ja meilläkin tosiaan muutaman viikon päästä keskimmäinen astelee reppu selässään ekaa kertaa kouluun! Siihen liittyen tuli mieleen tehdä katsaus siihen, että mitä tarvikkeita koululainen on OIKEASTI tarvinnut näiden kahden kouluvuoden aikana. Kaksi vuotta sitten kun esikoinen  oli aloittamassa ekaluokkaa, tein muistilistan ja silloin siihen tuli paljon kommentteja myös muilta ekaluokkalaisten vanhemmilta. 

Lista oli silloin tosi kattava ja kuten arvelin jo silloin, ei me kyllä ihan kaikkea listalta tarvittu. Moni asia on myös varmasti tosi koulukohtainen – toisissa kouluissa tehdään toisella tapaa ja toisissa sitten toisella tapaa. Listasin nyt niitä juttuja, jotka itse olen kokenut hyödyllisiksi koululaisen vanhempana. 

Mitä ekaluokkalainen tarvitsee kouluun? 

1. Reppu. Obviously, on tärkeää olla hyvä ja ergonominen reppu, johon mahtuu kaikki riittävät koulutarvikkeet ja jossa on taskuja kaikelle tärkeälle. 

2. Omat avaimet ja avaimenperä. Vaikka koulumatkoja ei alkuun kulkisi itsenäisesti, avaimista on hyvä opetella huolehtimaan ja pitämään mukana. 

3. Heijastin. Mielellään useampi. Meillä on kaikilla lapsilla täysin heijastavaa kangasta olevat reput ja sen lisäksi ulkovaatteissa hyvät heijastimet valmiina + ekstraheijastimet vielä. 

4. Puhelin. Itse en kyllä osaisi olla, jos ekaluokkalaista ei saisi puhelimella kiinni. Meillä lapset ovat saaneet omat puhelimet eskari-iässä ja ne on olleet tosi hyvät. Vaikka ei kulkisi itsenäisesti koulumatkaa, puhelin on silti kätevä herätyskellona ja ajastimena, siihen, että vanhempi voi soittaa olevansa parkkipaikalla odottamassa, tai jos tulee jotain odottamatonta, mistä pitää ilmoittaa. Puhelin on hyvä olla myös itsenäiseen ulkoiluun/kavereilla kulkemiseen ja muutenkin yhteydenpitoon kavereiden kanssa.  

5. Penaali, jossa ainakin lyijykyniä, teroitin, pyyhekumi ja viivotin (oman maun mukaan muuta tilpehööriä). 

6. Vesipullo.

7. Jumppapussi.

8. Liikuntaan sopivia vaatteita ja kenkiä, niin sisä- kuin ulkoliikuntaa varten.

9. Pyyhe, uimapuku ja uimalasit. 

10. Luistimet ja luisteluun sopiva kypärä (kannattaa hankkia vasta lähempänä luistelusäitä, jotta ovat varmasti oikean kokoiset). 

11. Kotiin: iso mappi tai laatikko piirustuksille ja taideteoksille, värikynät, lukujärjestys, rauhallinen läksyjentekopaikka.

Mitä ekaluokkalainen ei tarvinnut koulussa?

– Sisätossuja. Mekin ne hommattiin, kun kaikissa muistilistoissa niistä puhuttiin. Meidän koulussa kaikki kulkivat kuitenkin sukkasillaan ja tossut olivat ihan turhat.

– Sateenvarjoa. Hyvät välikausivaatteet kunnon vesipilariarvolla ovat oikein käytännölliset, eikä tarvitse kantaa erikseen sateenvarjoa.

 

Muutamia muita käytännöllisiä vinkkejä koululaisten vanhemmille, joita kokemus on opettanut:

– Kannattaa pitää kotona ainakin muutama puhdas ja tyhjä lasipurkki/ kartonkiroska/ wc-paperirulla etc. aina jemmassa, koska niille voi usein tulla käyttöä lasten askartelu-projekteissa koululla. Ei ole yksi tai kaksi kertaa näiden vuosien aikana kun ollaan kaiveltu hiki hatussa, että eikö missään olisi tyhjää vessapaperirullaa tai maitotölkkiä meidän kotona, kun koulusta on pyydetty oppilaita ottamaan mukaan seuraavan päivän kuvistunnille.

– Varasukat on hyvä olla repussa, tai ehkä ekaluokkalaisella myös varalta teepaita, pikkarit ja leggingssit. Talvella sukat saattaa helposti kastua ihan jo koulun eteisen lattialla ja silloin ne on hyvä saada vaihdettua, ettei vilustu. Ne eivät paljoa vie tilaa repussa, mutta tuovat mielenrauhaa. 

– Koko luokan vanhempien yhteinen Whatsapp-ryhmä on super kätevä. Siellä voi sopia yhteisiä kyytejä synttäreille, kysyä läksyistä tai jutella muuten kouluasioista. 

– Koululainen saattaa olla haluton käyttämään ulkohousuja, koska koulun aikuiset eivät siihen enää pakota, kuten eskarissa ja päiväkodissa. Vaikka ne aamulla laittaisi mukaan, se ei tarkoita, että koululainen niitä välttämättä koulussa käyttäisi (toki varmasti lapsikohtaista). Tästä syystä suosin välikaudessa koululaisilla farkkuja ja muita lämpimämpiä housuja ja talvella lisäksi pidemmän mallista talvitakkia, jotta pysyy kunnolla lämpimänä välitunneilla, vaikka ei aina pukisi ulkohousuja jalkaan. Koululiikunnassa ulkohousut on kyllä tosi hyvä olla välikausi- ja talvikeleillä mukana ja kyllä mäkin niistä housuista aina kylmillä säillä sanon aamuisin, että pitää laittaa jalkaan myös välitunnille.

Tällaisia käytännön juttuja mulla nyt tulee heti ekana mieleen. Koulun aloittaminen on jännittävä juttu ja tuntuu niin suurelta muutokselta, kun etukäteen sitä vanhempana ajattelee. Onhan se iso juttu, kun yhtäkkiä lapsi itsenäisesti huolehtii niin monesta eri asiasta. Mutta ekaluokalla on vielä hyvin myös aikaa opetella niitä käytännön juttuja ja niitä harjoitellaan paljon koulussakin.  Ei ekaluokalle mennessä tarvitse osata jo kaikkea, on lupa harjoitella ja epäonnistua. Omista tavaroista huolehtimista ja asioiden muistamista ehtii harjoitella koko loppuelämän. Tärkeintä on avoin mieli ja turvallinen olo!

Nämä postauksen kuvat on meidän ekaluokkalaisesta kahden vuoden takaa ja tuntuu, että vastahan ne eilen otettiin. Mutta ei, siitä on kaksi vuotta ja ekaluokkalainenkin menee jo kolmoselle ja meillä on perheessä jo toinen koululainen! Tai SIIS, kolmas koululainen. Noissa kuvissahan näkyy kaksi silloista ekaluokkalaista, joista toinen ehkäpä valmistuu jo vuoden vaihteessa. Jännää!

Tuleeko teillä muilla koululaisten vanhemmilla mieleen käytännön vinkkejä tuleville ekaluokkalaisille tai ekaluokkalaisten vanhemmille? 

Tämä ekaluokan ensimmäinen lukukausi lähestyy loppuaan, ja täytyy ihan hämmästellä sitä, miten koulu on vaan sujahtanut osaksi elämää niin luontevasti. Ensimmäisen lapsen koulun aloitus on niin suuri merkkipaalu, että sitä tuli mietittyä moneen kertaan jo vuosia ennen kuin koulu oikeasti alkoi. Se oli niin merkittävä juttu, ja ajatuksena niin ISO, että meidän lapsi menee kouluun. Vaikka se itse koulun aloitus ei sen koulun kannalta jännittänytkään, mua jännitti se kaikki siinä ympärillä.

Koulumatkat – ”Se, miten hän oppii kulkemaan koulumatkaa joskus itsenäisesti, kun pelkkä ajatus tuntuu niin pelottavalta. Vaikka tiedän, että hän itse on fiksu ja tekisi parhaansa ja olisi valppaana, se ei kuitenkaan aina riitä. Kuinka joskus uskaltaa päästää sen oman pienen sinne maailmaan ihan  yksin?” kirjoitin elokuussa. Pelkäsin sitä päivää, kun ekaluokkalainen menisi kouluun itsekseen. Ja arvatkaa mitä, niitä päiviä on jo ollut. Suurimmaksi osaksi edelleen viedään kouluun, ja iltapäiväkerhosta haetaan aina, mutta hän on mennyt joinakin aamuina myös itsenäisesti kouluun. Se on sujunut hienosti joka kerta ja jos hän saisi päättää, hän menisi varmaan itse joka aamu.

Harjoiteltiin matkaa yhdessä monen monta kertaa etukäteen, ja ekasta kerrasta voin kertoa, että olin aivan uskomattoman jännittynyt ja pelkäsin ihan hulluna. Mutta hän on päässyt perille joka kerta, ja hän ilmoittaa aina kun on päässyt turvallisesti kouluun, niin ei tarvitse jäädä arpomaan, että pääsikö hän perille vai ei. On ollut hienoa voida antaa vastuuta pikkuhiljaa lisää, eikä ole tarvinnut tehdä suuria harppauksia kerralla. On ollut turvallista ja huojentavaa harjoitella kaikkea lapsentahtisesti.

Mua jännitti etukäteen myös se, että kukaan aikuinen ei kerro mulle enää joka päivä, miten lapsen päivä on koulussa sujunut. Onneksi olin siinäkin pikkuisen väärässä. Ainakin meidän koululaisen leppoisassa eftiksessä ohjaaja kertoo ihan joka päivä, miten lapsen päivä on sujunut siellä koulun jälkeen, mitä hän on puuhaillut ja kuinka syönyt. Yksittäin lapsen koulupäivästä ei tietty kukaan aikuinen kerro sen enempää, mutta onneksi meidän koululainen kertoo itse hyvin innokkaasti päivän tapahtumista. Yleensä ei ehditä edes kysyä miten on mennyt, kun ollaan jo saatu seikkaperäinen selostus. Toisaalta huomaa myös jo selkeästi, miten paljon lisää sellaisia ”omia juttuja” kavereiden kanssa lapselle on jo tullut, ja sekin on aika siistiä.

Kaverisynttäreiden määrä on yllättänyt tänä syksynä, tuntuu, että niitä on lähes joka viikko ja parhaimpina viikkoina useammat. Tosin tähän vaikuttaa myös se, että keskimmäinenkin on jo 5v ja hänenkin kaverinsa pitävät kaverisynttäreitä. Yhtenä viikkona meillä oli  NELJÄT kaverisynttärit, ja tälläkin viikolla on kahdet. Lapsista se on mahtavaa, ja toki meistäkin on ihanaa, että kavereita ja juhlia riittää. Taaperon kasvua odotellessa.. Onkohan meillä kolmen vuoden päästä sitten kolmet kaverisynttärit joka viikko standardina? Apua!

Ekaluokkalainen on ottanut hienosti vastuun omasta koulunkäynnistään, vaikka toki se on myös meidän vanhempien tehtävä tukea lasta koulutiellä parhaamme mukaan. Musta on ollut hienoa nähdä lapsen läksyjä ja kirjoja, ja kuulla mitä he ovat koulussa tehneet. Ollaan myös keskusteltu monista teemoista, joita koulussa on käsitelty, ja paikoista joissa he ovat vierailleet. Mä haluan jatkossakin tukea meidän kaikkia lapsia opin tiellä parhaani mukaan, ja meillä saa aina pyydettäessä apua ja tukea läksyihin ja projekteihin. Ja joka päivä luetaan yhdessä ainakin se suositeltu vartti.

Haluan tukea lapsen opiskelumotivaatiota niin hyvin kuin osaan, ja tyhmiä kysymyksiä ei ole olemassa! Ollaan myös osallistuttu kaikkiin koulun tapahtumiin joihin ollaan vain päästy, ja on ihanaa, että koulu on sellainen tiivis yhteisö, jossa muutkin vanhemmat tulevat tutuksi. Saadaan olla kyllä hurjan kiitollisia näin kivasta koulusta ja ihmisistä, sekä tietty meidän mahtavasta ekaluokkalaisesta!

Miten teidän muiden ekaluokkalaisten vanhempien mielestä on lähtenyt koulutie sujumaan? Joko teillä kuljetaan itsenäisesti kouluun? 

Tänään se sitten koitti, ekaluokkalaisen ensimmäinen koulupäivä. Hän heräsi unenpöpperöisenä puoli kahdeksalta, mutta karisti hyvin nopeasti unihiekat silmistään, ja alkoi valmistautumaan kouluun. Vaikka haikeilin etukäteen, tämä aamu tuntui vaan jotenkin niin oikealta meistä kaikista. Ekaluokkalainen söi reippaasti aamupalat, hoiti aamupesut ja pukemiset. Puki repun selkäänsä, ja hoputti meitä. Hän oli niin VALMIS, ei kuulemma jännittänyt tippaakaan.

Koulun pihalla odottivat kaikki tutut kaverit eskarista, ja otettiin hillitön liuta kaverikuvia ja kiherrettiin innosta, vaihdettiin vähän kesäkuulumisia ja käytiin jalkapallokentällä juoksemassa. Kaikki lapset tuntuivat venähtäneen ainakin kilometrin kesän aikana. Opettaja ja rehtori tulivat pihalle vastaan, kertoivat vähän yleistä infoa, ja sitten oli nimenhuuto. Sen jälkeen oli aika sanoa heipat, ja  niin lapset lähtivät reippaana jonossa opettajan johdolla sisälle kouluun.

Mä en edes itkenyt, vaikka olin etukäteen ajatellut vuodattavani vesiputouksen verran kyyneleitä. Ei pisaraakaan. Hymyilin vaan, ja vilkuiltiin Oton kanssa toisiamme vähän väliä hömelönä hymyillen. Kaikki muutkin vanhemmat näyttivät hymyilevän iloisena, en mä ainakaan spotannut kyyneliä mistään suunnasta. Luulen, että tällä porukalla on helppoa aloittaa koulu, kun kaikki tuntevat toisensa. Silti tuntui niin hassulta vaan lähteä. ”Sinne se meidän lapsi nyt vaan jäi kouluun”.

Sitten käytiin viemässä keskimmäinen isojen ryhmään päiväkotiin, ja hänkin jäi niin reippaasti sinne, niin kuin olisi siellä aina ollutkin. Missä välissä hänestäkin on tullut noin iso ja rohkea? Sinne hän sujahti leikkimään kauppaleikkiä vanhojen tuttujen kavereiden kanssa, ja huusi vaan heipat ovelta. Tutut opettajat olivat vastassa, kyselivät kuulumisia ja

Sitten me mentiin käymään kuopuksen kanssa kaupassa, ja tultiin kotiin ihmettelemään. Ison kauppareissun jälkeen ekaluokkalaisen koulua oli jäljellä enää puolisen tuntia, ja me käytettiin se aika sitten legoleikkeihin kaikki kolme yhdessä.

Puoliltapäivin ajettiin hakemaan ekaluokkalaista, ja saatiin häneltä ”muutama” vastalause, hän kun olisi halunnut jo ekana päivänä jäädä eftikseen. Mutta tuli sitten kuitenkin kotiin, kun luvattiin, että huomenna saa mennä eftikseenkin vielä. Tänään oli kuulemma ihan liian lyhyt koulupäivä, ja hän moneen kertaan ihmetteli, että miksi koulupäivät on niin lyhyitä. Onneksi huomenna saa jäädä vielä koulun jälkeen sinne kavereiden kanssa.

Otolla on vielä isyysvapaata vajaat kolme viikkoa ennen kuin hän palaa takaisin töihin, ja oltiin ajateltu, että esikoisen ei ole pakko mennä vielä iltapäiväkerhoon elokuun aikana, vaan menisi vasta sitten kun Otto palaa töihin. Mutta mitä vielä, hän ehdottomasti haluaa mennä sinne, niin tietenkin saa sitten mennä. Aiotaan kuitenkin pitää päivät molemmilla isoilla tytöillä lyhyempinä nyt elokuussa, kun ehtii niitä pidempiä päiviä tulla sitten myöhemminkin.

Koulupäivän jälkeen fiilis oli loistava, ekaluokkalainen oli saanut ekat pienet läksytkin, omakuvan piirtämisen loppuun. Hän kertoi pulpeteista, banaanihipasta, puhelinsäännöistä ja huomisen ohjelmasta. Me saatiin muutama lippulappu täytettäväksi, ja Wilma-tunnukset aktivoitaviksi. Tuntui niin epätodelliselta kirjautua Wilmaan, kun aina on vaan lukenut siitä kaikenlaista ja kuullut muilta vanhemmilta, ja tietty sitä tuli käytettyä silloin kun itse olin yläkoulussa ja lukiossa. Oli se hieman ainakin päivittynyt siitä, kun itse olin lukiossa 2007-2010, näytti huomattavasti toimivammalta nyt.

Hän puhua pulputti päivästään niin onnellisena, sitä oli ihana kuunnella. Tästä alkaa ihan mieletön matka ja ihan uusi aikakausi hänen elämässään. Koulu. Mua hymyilyttää kun sanon sen. Me ollaan nyt koululaisen vanhempia. Me kuvattiin eilisillan koulurepun pakkailut, ja tämän aamun fiilikset videolle, ja ajattelin tehdä niistä neiti ekaluokkalaiselle ihanan muistovideon talteen, jota hän voi sitten isona katsoa, ja muistella miten innoissaan hän oli.

Mä oon ollut niin häkeltynyt, kiitollinen ja onnellinen kaikista teidän viesteistä ja myötäelämisestä. Niin huikeaa, että monet teistä on seuranneet meidän kasvua vanhemmiksi sieltä esikoisen odotusajasta asti, ja nyt esikoinen meni jo kouluun. Vaikka takana on yli seitsemän vuotta, mä vakuutan, että edessä on vielä pitkä matka yhdessä kuljettavaksi. Pysykää mukana ihanat. Vielä kerran hurjasti onnea kaikille ekaluokkalaisille ja vanhemmille, sekä muille, jotka aloittavat uusia hienoja ajanjaksoja elämässään juuri nyt <3