Esikoinen kuusi vuotta

20.09.2017

Tänään meidän esikoinen täyttää KUUSI vuotta. Syyskuu on aina tällaista synttäritykitystä mun blogissa, se on kuitenkin meidän perheen naisten suosituin synttärikuukausi, ja muutenkin tuntuu että hurjan monella on syyskuussa synttärit. Meidän perheessä synttäreitä juhlii syyskuussa mun ja Tiaran lisäksi vielä mun äiti, ja lisäksi useat meidän kaverit, tai kavereiden lapset. Esikoinen on myös saanut kolme kaverisynttärikutsua syyskuulle eskarista – vaikka muina kuukausina niitä on ehkä yhdet. Tämä kuukausi on siis aikamoinen juhlakuukausi joka vuosi, eikä se haittaa ollenkaan. Kivaa aloittaa syksy juhlimalla melkein taukoamatta!

On hurjaa ajatella että me ollaan oltu vanhempia jo kuusi vuotta. Kuudessa vuodessa vanhempana ehtii muuttua ja tapahtua kaikenlaista. Mikään siinä kuuden vuoden vanhemmuuden kehityksessä ei kuitenkaan vedä tietenkään vertoja sille, miten paljon ihminen kasvaa ja kehittyy siinä ajassa, kun hän muuttuu vastasyntyneestä kuusivuotiaaksi. Lasten kehitys on aivan eri sfääreissä, eikä henkistä kasvua vanhempana voi mitenkään verrata siihen kuinka joku oppii itkulla viestivästä sinappikoneesta puhuvaksi, taitavasti liikkuvaksi omaksi persoonakseen, joka kirjoittaa, lukee ja opettaa vanhempia.

Meidän kuusivuotias esikoinen on aina ollut herkkä, ja ällistyttävän hyvä lukemaan ihmisiä. Esikoista aina jotenkin pitää isompana aiemmin, kuin nuorempia sisaruksia. Toki siihen varmasti vaikuttaa sekin että hän oppi 4-vuotiaana lukemaan ja kirjoittamaan, ja on puhunut kuin ruuneperi 1-vuotiaasta asti. Silti on tärkeää muistaa että niiden kaikkien taitojen, vahvan luonteen, rohkeuden ja vitsien takana on oikeasti vielä tosi pieni tyttö, joka tarvitsee vanhemman vahvaa tukea kohdatessaan maailmaa pala kerrallaan.

On pelottavaa päästää irti, ja antaa lapselle vastuuta ja vapautta enemmän. Se on ollut niin helppoa, kun on voinut itse valita mitä lapsi saa nähdä ja kokea, ja on voinut päättää että hän kokee vain mukavia ja turvallisia asioita. Kuusivuotias näkee ja kokee jo ihan itse. Vaikka vanhempi voi suojella vielä kotona, ei mikään estä lasta näkemästä kauppareissulla pelottavia lööppejä jotka hän osaa lukea, ja hämmentyy lööppien teksteistä. ”Äiti mikä on terrori-isku?”, ”Äiti, mikä on sarjamurhaaja”, ”Äiti, voiko meille käydä onnettomuus?”.

Kuusivuotiaan kanssa on tärkeää aistia lapsen fiiliksiä vaikka hän ei itse niistä heti puhuisikaan. On tärkeää jutella rauhassa joka päivä, ja vähän kalastella että onko mieleen jäänyt jotain mikä askarruttaa, koska sitä ei ihan täysin vielä ymmärrä. Vaikka tämä ikä tuo mukanaan paljon uusia asioita, ja vanhempi joutuu tottumaan siihen että ei voikaan enää hallita kaikkea, on suurin osa niistä uusista asioista kuitenkin ihania ja mahtavia. Onneksi.

On ihan mieletöntä, kuinka syvälle pureutuvia keskusteluita kuusivuotiaan kanssa voi käydä. Miten paljon mielipiteitä ja omia hienoja ajatuksia, haaveita ja toiveita hänellä on. Kuusivuotias osaa jo fanittaa, ja tietää myös selkeästi mistä ei tykkää. Kuusivuotias analysoi jo taitavasti muita ihmisiä ja heidän tunteitaan, sanojaan ja tekemisiään. Sitä on ihana seurata.

Meidän esikoinen on päästänyt meidät vanhempina helpolla, ja hänen kanssaan on aina ollut mahtavaa kohdata uusia kehitysvaiheita. Hän on opettanut meille niin paljon, ja tehnyt meistä sellaisia vanhempia kuin me ollaan. Saadaan olla hänelle paljosta kiitollisia. Hän on myös paras isosisko mitä kuvitella saattaa kahdelle pienemmälle siskolleen. Aamuisin hän kaappaa vauvasiskon syliinsä, ja pusuttelee. Keskimmäiselle hän on roolimalli ja esikuva, suuren ihailun kohde jota katsoa ylöspäin. Molempien kanssa hän leikkii ja viettää aikaa mielellään. He ovat kaikki kolme uskomattoman rakkaita ja tärkeitä toisilleen.

Kuusivuotiaana meidän esikoinen fanittaa Marcus & Martinusta (ei varmaan käynyt paidasta jo selväksi), kuuntelee musiikkia kuulokkeilla, lukee jo pitkiä kirjoja itsekseen, rakastaa selailla äidin muotilehtiä, puhuu sujuvasti suomea ja ruotsia, ja melko hyvin englantiakin, harrastaa balettia ja taipuu kuin spagetti. On päiviä jolloin hän ei pysy paikoillaan, vaan tanssii ja liikkuu. Ja on päiviä kun hän uppoutuu tunneiksi kirjaan, ja sen jälkeen kertoo juurta jaksain mitä kirjassa on tapahtunut ja kuinka monta sivua hän on yhteensä lukenut. Hänen mielestään ainoita hänelle sopivia eskarilaisen paitoja ovat printtiteepaidat, eikä äidin kuosivillitys oikein enää iske. Hänellä on vahva oma tyyli ja maku.

On mieletöntä saada seurata tämän huikean tyypin kasvua ja kehittymistä omaksi persoonakseen joka päivä aitiopaikalta, se on etuoikeus josta olen ihan mielettömän kiitollinen, niinkuin meidän kaikista kolmesta tytöstä ihan yhtä lailla. Paljon onnea äidin ja isin rakkaalle esikoiselle kuusivuotispäivänä<3


Pieni eskarilainen

31.05.2017

”Hejdåååå, dagis hejdå, adjöss och goodbye, hejdå!” lauloi meidän esikoinen tänään ystäviensä kanssa päiväkodin kevätjuhlassa. Tuon laulun olen kuullut jo aiemmissakin kevätjuhlissa ja miettinyt että kyllä mulla itkuhanat aukeaa kun meidän neiti laulaa samaa viimeisenä päiväkotikeväänään. Vaan tänään en yllättäen vuodattanut kyyneltäkään, vaikka hetki kovin tunteikas olikin. Mä vaan katsoin silkkaa iloa täynnä meidän esikoista joka lauloi tuota laulua kavereidensa kanssa niin onnellisen ja ylpeän näköisenä.

Ensi syksynä hän aloittaa eskarin, joka sijaitsee hänen tulevan koulunsa yhteydessä, eikä jatka enää samassa päiväkodissa. Mä en kestä, miten tähän on tultu! Siis miten, miten se pieni kolmevuotias joka aloitti päiväkodin on yhtäkkiä iso eskarilainen joka lauloi tänään heipat päiväkodille? Miten äidin pienestä esikoisvauvasta on voinut muka kasvaa jo pian kuusi vuotta täyttävä esikoululainen. Silti hän on vielä niin pieni, vaikka kieltäytyykin ehdottomasti tulemasta kutsutuksi ”äidin vauvaksi”.

Hänellä on ihan omat juttunsa, kaksi parasta kaveria jotka tulevat samaan eskariryhmään hänen kanssaan, ja vissi käsitys siitä mitä eskarissa tulee tapahtumaan ja mitä pitää osata kun sinne menee. Ollaan juteltu eskarista ummet ja lammet, ja hän odottaa eskarissa alkavia juttuja ihan hirveän paljon. Tutustumiskäynnin jälkeen ei hetkeen muusta puhuttukaan kuin eskarista, ryhmästä, opettajista ja siitä mitä kaikkea siistiä eskarissa tehdään. En epäile sekuntiakaan etteikö hänellä menisi hienosti siellä.

Olen ihan hurjan ylpeä meidän esikoisesta. Kuusi vuotta sitten ei kovin moni kaverikaan uskonut että me tässä onnistuttaisiin, tässä ”pikku” jutussa nimeltä vanhemmuus. Mutta niin vaan me ollaan kasvatettu tämä neiti esikoinen viittä vaille koulutielle – eskariin asti, ja kun mä katson tuota tyttöä niin tiedän että me ihan tasan ollaan vedetty aivan napakymppi suoritus. Hän on toiset huomioon ottava, empaattinen, hauska, rakastava ja niin fiksu että lyö meidät vanhemmat ällikällä joka päivä. Hän on tehnyt vanhemmuudesta helppoa ihan vain olemalla oma ihana itsensä. Tiaran syntymä kasvatti meitä vanhempia varmasti enemmän kuin me ollaan kasvatettu häntä vielä tähänkään päivään mennessä.

Meillä on vielä kokonainen yhteinen pitkä kesä edessä ennen kuin eskari edes alkaa, ja voi olla että ollaan tulisilla hiilillä muutama viikko ennen sitä, kun hän alkaa laskea öitä. Musta on ihanaa että hän odottaa sitä niin kovasti, enkä voi estää laskemastakaan kun hän osaa kuukaudet, päivämäärät ja viikonpäivät ihan omasta takaa. Sitä ennen kuitenkin nautitaan kesästä ihan täysillä, uidaan niin paljon kuin sielu sietää ja matkustetaan ja ammutaan vesipyssyillä ja syödään superisti jäätelöä.

Onnea meidän ihanalle esikoiselle päiväkotiuran loppuun saattamisesta <3

Ja ihanaa iltaa kaikille!


Esikoinen ja kuopus

25.05.2017

Jo raskausaikana meidän tytöt olivat vahvasti mukana pienen pikkusiskonsa odotuksessa. Joka päivä he kyselivät vauvasta ja miten vauva voi ja kävivät paijaamassa mahaa ja kokeilemassa potkuja. Tiesin että he tulevat olemaan maailman ihanimpia isosiskoja uudelle tulokkaalle, mutta en tietenkään voinut etukäteen aavistaakaan miten uskomattoman ihana suhde vauvalle ja isosisaruksille kehittyisikään. Aikaa meidän Novan syntymästä on kulunut vasta kolme kuukautta, mutta ihan alusta asti hän on tuntunut siltä kuin olisi aina ollut osa meidän perhettä.

Raskausaikana ehkä meidän keskimmäinen huomioi enemmän mahaa ja kyseli enemmän kysymyksiä, mikä toki saattoi liittyä ikäänkin. Vauvajutut kiinnostivat hurjan paljon. Esikoinen oli silloin ehkä vähän pidättyväisempi eikä ihan niin paljoa kiinnittänyt asiaan huomiota kuin keskimmäinen, vaikka molemmat innoissaan olivatkin. Jotenkin silloin oletin että näin jatkuisi myös sitten kun Nova syntyy.

Mutta vauvan synnyttyä onkin ollut vähän toisinpäin. Molemmat toki huomioivat Novaa ja leikittävät ja halivat ja pusivat ja haluavat pitää sylissä, mutta 1,5 vuotta vanhempi esikoinen on se joka vielä enemmän haluaa auttaa vauvan hoidossa.

Hän heti ensimmäisenä aamulla herättyään haluaa vauvan syliin ja auttaa aina vaipanvaihdossa. Automatkoilla hän on se joka jututtaa Novaa takapenkillä ettei vauvelilla mene hermo jos sattuu olemaan hereillä, ja sillä aikaa kun mä laitan pyykkejä kuivumaan, esikoinen lukee vauvalle kuvakirjaa. Hän osaa pukea vauvalle sukat, ja muistaa ulkoa kaikki lempparilorut ja laulut joilla hän viihdyttää pikkutyyppiä.

Musta on ihana seurata tätä sisarussuhteen kehittymistä ihan aitiopaikalta. Etukäteen mietin että millainenkohan sisarussuhteesta muodostuu esikoisen ja kuopuksen välille, kun ikäeroa on viisi ja puoli vuotta ja he ovat vielä pitkään aivan eri elämänvaiheissa. Mulle itselleni ainoana lapsena sisaruus muutenkin on edelleen uusi asia siinä mielessä, että olen saanut seurata läheltä vasta meidän esikoisen ja keskimmäisen kasvamista tiiviiksi parivaljakoksi.

Ennen Novaa mulla on ollut kokemusta vain 1,5v:n ikäerosta hyvine ja huonoine puolineen. Jännitin kuitenkin ihan turhaan. Tuleehan reilummalla ikäerolla sisarussuhteesta erilainen kuin meidän tiiviillä tehokaksikolla, mutta se ei missään nimessä ole huono asia – erilainen vain.

Näin lyhyen ajan jälkeen en tietenkään voi tietää miten tulee olemaan tulevaisuudessa. Ehkä viiden vuoden päästä esiteiniä esikoista ärsyttää viisivuotias pikkusisko, joka tulee kutsumatta huoneeseen kun kaverit on kylässä. Tai sitten hän rakastaa viedä pikkusiskonsa ulos leikkimään, ja opettaa häntä lukemaan. Tai ehkä molempia?

Eihän sitä vielä voi tietää. Mutta juuri nyt on aivan ihana seurata kuinka isosisko saa pikkusiskon heti nauramaan, ja kuinka pikkusisko tarraa kiinni isomman kaulaan ja painaa päänsä tämän rintaa vasten. On myös ihanaa seurata miten ylpeä isosisko on vauvan uusista taidoista ja kasvamisesta.

Keskimmäisellä ja kuopuksella on aivan oma sisarussuhteensa, joka kehittyy kokoajan. Siitä pitää tehdä ihan oma postauksensa kunhan saan heistäkin napattua yhtä ihanat kuvat <3

Ihanaa helatorstaita kaikille <3