Ensimmäinen eskaripäivä

15.08.2017

Tänään se sitten koitti, meidän esikoisen ensimmäinen eskaripäivä. Illalla laitettiin kaikki valmiiksi, ja aamulla herättiin ajoissa. Esikoinenkin heräsi ilman herätyskelloa, täsmällisesti tuntia ennen eskarin alkua hän kipitti hihitellen portaita alas, missä mä jo meikkailin kahvikuppi kaverinani. Kysyin jännittääkö, ja hän sanoi että joo, ja hihitti perään.

Kurvattiin koulun parkkipaikalle varttia ennen eskaripäivän alkua, ja napattiin nämä postauksen kuvat pienestä isosta eskarilaisesta. Kyllä siinä meinasi sydän haljeta ilosta ja ylpeydestä! Ihana Tiara!

Mä en ollut aiemmin käynyt vielä edes tutustumassa eskareiden tiloihin, sillä tilaisuus oli keväällä vain viikkoa ennen kun Nova syntyi, ja toisen kerran lapset kävivät siellä dagispäivän aikana keskenään. Nyt näin siis ekan kerran, että tilathan on oikeasti jo ihan koulumaiset, mutta kuitenkin sellaiset rennot. No joo, eskari kyllä sijaitsee koulun yhteydessä että sillä on varmaan jotain tekemistä koulumaisuuden kanssa. Siellä on paljon mahdollisuuksia kaikkeen tekemiseen ja sekä henkilökunta että koko ympäristö vaikutti supermukavalta. Paljon mukavia sohvia, leikkihuoneita, ja paikkoja joissa lukea vaikka kirjaa. Eilen meidän eskarilainen pakkasikin repun täyteen kirjoja mukaan eskariin, oletti varmaan että siellä ei ole kirjoja omasta takaa.

Heti eskariluokan ovelle vastaan tuli Tipan toinen paras kaveri dagiksesta, ja halasi, ja opettajatkin tulivat heti ottamaan lapsia vastaan. Tunnelma oli ihana ja kotoisa, sinne oli mukavaa ja turvallista jättää eskarilainen opettelemaan uusia asioita. Niin me sanottiin heipat ja lähdettiin.

Kun iltapäivällä ajettiin hakemaan häntä, mä kiirehdin oikein että mennään nyt äkkiä mulla on niin ikävä! Heti ekana kun nähtiin Tipa, hän kuitenkin kysyi pettyneenä että miksi me tultiin niin aikaisin hakemaan ja eikö hän saisi jäädä vielä pariksi tunniksi leikkimään kaikkien uusien ja vanhojen kavereiden kanssa. Taisin siis olla ainoa ikävöitsijä, hah. Eskarissa oli ollut tosi kivaa ja he olivat jo tehneet vaikka ja mitä. Parasta oli kuulemma ollut mennä koulun ruokalaan lounaalle, ja mennä ulos leikkimään siihen aikaan kun ennen oli päiväuniaika.

Vaikka olen superylpeä uuteen ympäristöön hienosti sopeutuneesta eskarilaisesta, olen kyllä ihan yhtä ylpeä myös meidän keskimmäisestä, joka ensimmäistä kertaa oli ihan yksin päiväkodissa, ilman isosiskon tukea ja turvaa. Myös hänen päivänsä oli sujunut tosi hyvin, ja oli kiva nähdä kavereita kesän jälkeen, ja meitä vastaan juoksi iloinen ja tyytyväinen lapsi. Sijaisena ollut hoitaja kehui niin reippaaksi ja taitavaksi neidiksi, jolle oli maistunut niin uni kuin ruokakin.

Arvatkaa miten Novan päivä sujui? Hän touhusi koko päivän kaksia 30min päiväunia lukuunottamatta, oppi nousemaan melkein kokonaan itse istumaan, ja etenemään konttauksen, karhukävelyn ja ryömimisen yhdistelmällä vihdoin nopeasti eteenpäin peruuttelun ja muutamien konttausaskelien sijaan. Viime viikolla hän oppi Tukholmassa  vilkuttamaan. Pliis Nova, ole vielä vähän aikaa mun vauva, kun nämä isommat neidit on jo niin isoja muka!

On suuri onni ja siunaus olla näin ihanien tyttöjen äiti, ja olen varma että tästä syksystä tulee ihan paras! Ihanaa tiistaita kaikille <3


Pieni eskarilainen

31.05.2017

”Hejdåååå, dagis hejdå, adjöss och goodbye, hejdå!” lauloi meidän esikoinen tänään ystäviensä kanssa päiväkodin kevätjuhlassa. Tuon laulun olen kuullut jo aiemmissakin kevätjuhlissa ja miettinyt että kyllä mulla itkuhanat aukeaa kun meidän neiti laulaa samaa viimeisenä päiväkotikeväänään. Vaan tänään en yllättäen vuodattanut kyyneltäkään, vaikka hetki kovin tunteikas olikin. Mä vaan katsoin silkkaa iloa täynnä meidän esikoista joka lauloi tuota laulua kavereidensa kanssa niin onnellisen ja ylpeän näköisenä.

Ensi syksynä hän aloittaa eskarin, joka sijaitsee hänen tulevan koulunsa yhteydessä, eikä jatka enää samassa päiväkodissa. Mä en kestä, miten tähän on tultu! Siis miten, miten se pieni kolmevuotias joka aloitti päiväkodin on yhtäkkiä iso eskarilainen joka lauloi tänään heipat päiväkodille? Miten äidin pienestä esikoisvauvasta on voinut muka kasvaa jo pian kuusi vuotta täyttävä esikoululainen. Silti hän on vielä niin pieni, vaikka kieltäytyykin ehdottomasti tulemasta kutsutuksi ”äidin vauvaksi”.

Hänellä on ihan omat juttunsa, kaksi parasta kaveria jotka tulevat samaan eskariryhmään hänen kanssaan, ja vissi käsitys siitä mitä eskarissa tulee tapahtumaan ja mitä pitää osata kun sinne menee. Ollaan juteltu eskarista ummet ja lammet, ja hän odottaa eskarissa alkavia juttuja ihan hirveän paljon. Tutustumiskäynnin jälkeen ei hetkeen muusta puhuttukaan kuin eskarista, ryhmästä, opettajista ja siitä mitä kaikkea siistiä eskarissa tehdään. En epäile sekuntiakaan etteikö hänellä menisi hienosti siellä.

Olen ihan hurjan ylpeä meidän esikoisesta. Kuusi vuotta sitten ei kovin moni kaverikaan uskonut että me tässä onnistuttaisiin, tässä ”pikku” jutussa nimeltä vanhemmuus. Mutta niin vaan me ollaan kasvatettu tämä neiti esikoinen viittä vaille koulutielle – eskariin asti, ja kun mä katson tuota tyttöä niin tiedän että me ihan tasan ollaan vedetty aivan napakymppi suoritus. Hän on toiset huomioon ottava, empaattinen, hauska, rakastava ja niin fiksu että lyö meidät vanhemmat ällikällä joka päivä. Hän on tehnyt vanhemmuudesta helppoa ihan vain olemalla oma ihana itsensä. Tiaran syntymä kasvatti meitä vanhempia varmasti enemmän kuin me ollaan kasvatettu häntä vielä tähänkään päivään mennessä.

Meillä on vielä kokonainen yhteinen pitkä kesä edessä ennen kuin eskari edes alkaa, ja voi olla että ollaan tulisilla hiilillä muutama viikko ennen sitä, kun hän alkaa laskea öitä. Musta on ihanaa että hän odottaa sitä niin kovasti, enkä voi estää laskemastakaan kun hän osaa kuukaudet, päivämäärät ja viikonpäivät ihan omasta takaa. Sitä ennen kuitenkin nautitaan kesästä ihan täysillä, uidaan niin paljon kuin sielu sietää ja matkustetaan ja ammutaan vesipyssyillä ja syödään superisti jäätelöä.

Onnea meidän ihanalle esikoiselle päiväkotiuran loppuun saattamisesta <3

Ja ihanaa iltaa kaikille!