Puhelin eskarilaiselle – oliko päätös oikea?

04.04.2018

Me ostettiin viime heinäkuussa meidän silloiselle tulevalle eskarilaiselle, nykyiselle eskarin vikoja viikkoja käyvälle kuusivuotiaalle oma älypuhelin. Ostos jakoi reippaasti mielipiteitä, ja kirjoitinkin silloin kattavat perustelut, miksi meidän mielestä hankinta oli kannattava, ja miksi haluttiin tehdä se jo vuotta ennen koulun alkua. Perustelut löytyvät Oma puhelin eskarilaiselle, miksi? -postauksesta.

Nyt on tullut aika katsoa kulunutta yhdeksää kuukautta taaksepäin. Oliko ostos hyvä juttu? Kannattiko hommata puhelin eskarilaiselle, vai onko sen kanssa mennyt ihan överiksi? Mitä eskarilainen tekee älypuhelimella? Olisiko ollut fiksumpaa odottaa ekaluokkaan ennen puhelimen hankintaa? Näitä ajatuksia pohdin tässä postauksessa.

Puhelimeen käytetty aika

Ihan ekaksi täytyy sanoa, että olen jopa yllättynyt siitä, kuinka vähälle käytölle puhelin on jäänyt. Sovittiin heti alkuun selkeät säännöt puhelimen käytöstä, ja aiottiin pitää niistä tiukasti kiinni. Maksimissaan 1h käyttöä päivässä arkisin ja 2h viikonloppuisin, paitsi pitkillä automatkoilla tai kipeänä. Asennettiin puhelimeen rajoitukset F-Secure SAFE perhesäännöt -palvelun avulla, jotta käytön rajoittaminen ja valvominen sujuu helposti etänä, lasta sen enempää vaivaamatta tai hänen puhelimeensa koskematta. Perhesäännöt ollaan koettu tosi hyväksi, sen sijaan nämä aikarajoitukset on oikeastaan ollut ihan turhia. Puolet ajasta lapsi ei edes muista omistavansa puhelinta, ja siitä on usein akku loppu, koska hän ei muista ladata sitä ilman erillistä huomautusta.

Me ei olla kertaakaan jouduttu vääntämään puhelimen käytöstä, vaan niinä harvoina kertoina kun se 1h on tullut täyteen, hän on reippaasti laittanut puhelimen pois ihan itse. Pitkillä automatkoilla hän on ollut tyytyväinen, kun on saanut käyttää omaa puhelinta, ja niillä se onkin ollut kaikkein kovimmassa käytössä.

Mitä eskarilainen tekee puhelimella?

Arjessa hän muistaa puhelimen hyvin vaihtelevasti, välillä voi mennä viikko että siitä on akku loppu koko ajan, eikä hän edes muista mihin on sen jättänyt. Joskus taas hän viestittelee ja soittelee videopuheluita ystäviensä kanssa Whatsappissa, kuvaa puhelimellaan videoita itsestään ja siskoistaan, tai pelailee. Youtube on estetty puhelimesta meillä kokonaan, mutta Yle Areenaa hän katselee mielellään. Sieltä hänen erityinen suosikkinsa on Hajbo, ja Hajbon klipit, jotka on vähän samanlaisia kuin YouTubesta voisi katsoa, kaikkia DIY-juttuja, stop motion -videoita yms.

Kun hän lähtee kaverille kylään, puhelin lähtee mukaan. Joskus on käynyt niin, että hän ei ole muistanut vastata puhelimeen kun me ollaan soitettu, että pitää tulla kotiin (jos on samassa pihassa asuvalla kaverilla), tai kun ollaan soitettu, että ollaan tulossa hakemaan. Välillä hän myös ei ole kuullut sitä, ja moneen kertaan saatiin kerrata kuinka siihen puhelimeen nyt vastattiinkaan, kun joku soittaa ihan tavallisen puhelun. Näitä asioita on ollut hyvä harjoitella kaikessa rauhassa koko vuosi, koska ekaluokan alkaessa tulee muutenkin niin paljon uutta asiaa, että on hyvä että edes puhelimen käyttö on hallussa jo ennalta. Harjoittelun ei ole tarvinnut olla liian intensiivistä, kun on ollut runsaasti aikaa.

Leikkitreffien sopiminen on helpompaa

Leikkitreffien sopiminen eskarikavereiden kanssa on helpottunut huomattavasti sen myötä kun useammat lapset ovat saaneet puhelimia. Lapset ovat tavanneet enemmän kavereita kuin ennen, koska kyläilyiden sopiminen ei ole enää vanhempien vastuulla. Lapset sopivat niistä itse ja vanhemmat vain kuskaavat, mikä on helppo ratkaisu kaikille.

Aikuisilla usein menee se treffien sopiminen hankalaksi ja ei vaan saa aikaiseksi, mutta sen jälkeen kun lapset on itse alkaneet sopimaan, on leikkitreffien määrä lisääntynyt huomattavasti (eikä siitä ole ollut juurikaan vaivaa meille vanhemmille). Ja hienosti lapset muistavat aina kysyä vanhemmilta, että onhan ok, ennen kuin sopivat mitään.

Kannattiko ostaa oma puhelin eskarilaiselle?

Kannattiko päätös ostaa puhelin eskarilaiselle? Ehdottomasti. Olen iloinen siitä, että varattiin tarpeeksi aikaa puhelimen käytön harjoittelulle. Pikkuhiljaa se puhelimeen vastaaminen on alkanut luonnistumaan paremmin, ja soittaminen ei enää jännitä. Vielä harjoitellaan sitä, että puhelimen muistaisi ladata oma-aloitteisesti, jotta siinä olisi aina tarvittaessa akkua. Harjoitellaan myös sitä, kuinka siitä puhelimesta pidetään huolta kotona ja kavereilla, eikä niin, että se unohtuu jonnekin Barbien kenkälaatikkoon viikoksi.

Omien valintojen perusteleminen

Nämä on tietysti ihan lapsi- ja perhekohtaisia juttuja. Joku toinen muistaa puhelimen ja siihen vastaamisen varmasti heti, ja huolehtii siitä tunnollisesti ensimmäisestä päivästä alkaen. Jonkun kanssa saa tapella pelaamisesta ja videoista, eikä puhelinta saisi kädestä pois yhtään.  Meidän kokemus on ollut positiivinen, ja ratkaisu on osoittautunut todella hyväksi. Ehjänä puhelin on pysynyt loistavasti, siihen ei ole tullut naarmun naarmua tämän 9kk aikana.

Kesällä jotkut kommentoijat ihmettelivät, miksi perustelin tai ”selittelin” valintaamme muille ihmisille. Mun mielestä perusteleminen on hyödyllistä, koska kertomalla omista ajatuksistaan voi saada jonkun toisen ymmärtämään omasta poikkeavaa ratkaisua paremmin. Siksi perustelen mielelläni meidän ajatuksia ja valintoja täällä blogissa, varsinkin tällaisissa isommissa, mielipiteitä jakavissa asioissa ja ratkaisuissa. Ehkä joku saa uuden näkökulman aiheeseen, kun lukee syitä valinnan takana? Mä pystyn seisomaan 100% meidän tekemien ratkaisujen takana, ja punnitsen tällaisia isompia juttuja todella tarkkaan. Siksi perusteleminen on mulle myös helppoa ja miellyttävää.

Pakko tähän loppuun vielä sanoa, että tämä eskarivuosi on mennyt niin hullun nopeasti että en pysty käsittämään! Vastahan me ostettiin kesälomalaiselle se oma puhelin, ja hän otti ensimmäisen selfien. Nyt hänellä on jäljellä enää muutama kerta eskarin uimakoulua, ja päättärimekkoakin on alettu jo katselemaan. Apua!


Ensimmäinen eskaripäivä

15.08.2017

Tänään se sitten koitti, meidän esikoisen ensimmäinen eskaripäivä. Illalla laitettiin kaikki valmiiksi, ja aamulla herättiin ajoissa. Esikoinenkin heräsi ilman herätyskelloa, täsmällisesti tuntia ennen eskarin alkua hän kipitti hihitellen portaita alas, missä mä jo meikkailin kahvikuppi kaverinani. Kysyin jännittääkö, ja hän sanoi että joo, ja hihitti perään.

Kurvattiin koulun parkkipaikalle varttia ennen eskaripäivän alkua, ja napattiin nämä postauksen kuvat pienestä isosta eskarilaisesta. Kyllä siinä meinasi sydän haljeta ilosta ja ylpeydestä! Ihana Tiara!

Mä en ollut aiemmin käynyt vielä edes tutustumassa eskareiden tiloihin, sillä tilaisuus oli keväällä vain viikkoa ennen kun Nova syntyi, ja toisen kerran lapset kävivät siellä dagispäivän aikana keskenään. Nyt näin siis ekan kerran, että tilathan on oikeasti jo ihan koulumaiset, mutta kuitenkin sellaiset rennot. No joo, eskari kyllä sijaitsee koulun yhteydessä että sillä on varmaan jotain tekemistä koulumaisuuden kanssa. Siellä on paljon mahdollisuuksia kaikkeen tekemiseen ja sekä henkilökunta että koko ympäristö vaikutti supermukavalta. Paljon mukavia sohvia, leikkihuoneita, ja paikkoja joissa lukea vaikka kirjaa. Eilen meidän eskarilainen pakkasikin repun täyteen kirjoja mukaan eskariin, oletti varmaan että siellä ei ole kirjoja omasta takaa.

Heti eskariluokan ovelle vastaan tuli Tipan toinen paras kaveri dagiksesta, ja halasi, ja opettajatkin tulivat heti ottamaan lapsia vastaan. Tunnelma oli ihana ja kotoisa, sinne oli mukavaa ja turvallista jättää eskarilainen opettelemaan uusia asioita. Niin me sanottiin heipat ja lähdettiin.

Kun iltapäivällä ajettiin hakemaan häntä, mä kiirehdin oikein että mennään nyt äkkiä mulla on niin ikävä! Heti ekana kun nähtiin Tipa, hän kuitenkin kysyi pettyneenä että miksi me tultiin niin aikaisin hakemaan ja eikö hän saisi jäädä vielä pariksi tunniksi leikkimään kaikkien uusien ja vanhojen kavereiden kanssa. Taisin siis olla ainoa ikävöitsijä, hah. Eskarissa oli ollut tosi kivaa ja he olivat jo tehneet vaikka ja mitä. Parasta oli kuulemma ollut mennä koulun ruokalaan lounaalle, ja mennä ulos leikkimään siihen aikaan kun ennen oli päiväuniaika.

Vaikka olen superylpeä uuteen ympäristöön hienosti sopeutuneesta eskarilaisesta, olen kyllä ihan yhtä ylpeä myös meidän keskimmäisestä, joka ensimmäistä kertaa oli ihan yksin päiväkodissa, ilman isosiskon tukea ja turvaa. Myös hänen päivänsä oli sujunut tosi hyvin, ja oli kiva nähdä kavereita kesän jälkeen, ja meitä vastaan juoksi iloinen ja tyytyväinen lapsi. Sijaisena ollut hoitaja kehui niin reippaaksi ja taitavaksi neidiksi, jolle oli maistunut niin uni kuin ruokakin.

Arvatkaa miten Novan päivä sujui? Hän touhusi koko päivän kaksia 30min päiväunia lukuunottamatta, oppi nousemaan melkein kokonaan itse istumaan, ja etenemään konttauksen, karhukävelyn ja ryömimisen yhdistelmällä vihdoin nopeasti eteenpäin peruuttelun ja muutamien konttausaskelien sijaan. Viime viikolla hän oppi Tukholmassa  vilkuttamaan. Pliis Nova, ole vielä vähän aikaa mun vauva, kun nämä isommat neidit on jo niin isoja muka!

On suuri onni ja siunaus olla näin ihanien tyttöjen äiti, ja olen varma että tästä syksystä tulee ihan paras! Ihanaa tiistaita kaikille <3