Pääsiäisaskartelua lasten kanssa

04.04.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Flying Tiger Copenhagenin kanssa.

Pääsiäinen on jo aivan parin viikon päästä ja ensi viikolla pääsee jo virpomaan, jos se kuuluu omiin pääsiäisperinteisiin. Me tykätään lasten kanssa askarrella paljon ja myös näin pääsiäisen aikaan on paljon kivoja askartelujuttuja, joita voi tehdä yhdessä lasten kanssa. Perinteisten pajunkissojen tuunauksen lisäksi pääsiäisenä voi tehdä paljon muutakin hauskaa, kuten maalata munia, tehdä tupsutipuja tai askarrella koruja. Flying Tiger Copenhagenin brändilähettiläänä pääsin valitsemaan yhdessä lasten kanssa Flying Tiger Copenhagenin valikoimista ihanimmat pääsiäisaskartelutarvikkeet ja tässä postauksessa jaan muutamia helppoja ja kivoja pääsiäisaskartelu-ideoita lasten kanssa toteutettavaksi.

Mä tykkään juhlaperinteistä ja mun mielestä on ihanaa viettää lasten kanssa erilaisia juhlia. Askartelu on hyvä tapa tuoda juhlia tutuksi ja lasten mielestä se on hauskaa. Meillä vietetään kaikkia vuoden isompia kalenterijuhlia, ja tietty myös esimerkiksi liputuspäivinä yleensä vähintäänkin keskustellaan liputuksen aiheesta.

Pääsiäiskortit

Kukapa ei ilahtuisi muistamisesta kortista! Flying Tiger Copenhagenista on saatavilla ihania kartonkisia korttipohjia ja vaikka kuinka paljon erilaisia tarroja, maaleja, koristepapereita, liimoja, paljetteja, kyniä ja muita ihania juttuja, joilla koristella kortteja.

Puiset itse maalattavat koristeet pajunkissoihin ripustettavaksi

Me valittiin aivan ihanat puiset pääsiäiskoristeet, jotka lapset saivat itse koristella akryylimaaleilla haluamallaan tavalla. Otettiin sellainen ihana minikokoisten akryylimaalien setti, josta löytyi 18 eri värisävyä. Lapset saivat tehtyä aivan mielettömän upeita ja ihania koristeita, jotka he innoissaan ripustivat pajunkissoihin. Vinkiksi, että jos taaperolle antaa esim. muutaman yhteensopivan sävyn, hänenkin abstrakteista koristeistaan voi tulla jopa aivan mielettömän kauniita taideteoksia. Meidän taapero sai aikaan ihanaa pastelliväristä marmorikuviota, kun hän rohkeasti sekoitteli värejä siveltimellä.

Tupsu-tiput tai -puput

Tupsutiput olivat super hauska askarteluidea! Eli setissä tulee valmiiksi tupsut ja koristeet tupsujen koristeluun tipuksi. Tosi simppeliä hommaa ja tupsut on niin söpöjä!

Maalatut munakupit tai koristekulhot

Näitä tehtiin yhdessä isompien lasten kanssa. Mä maalasin ison kulhon ja lapset tekivät kumpikin yhden oman munakupin. Setissä tuli mukana maaleja sekä super tarkat ohutkärkiset siveltimet, joilla pikkutarkatkin koristelut oli helppo tehdä.

Munien maalaaminen vesiväreillä tai akryyliväreillä ja koristelu tarroilla

Tätä ei olla vielä ehditty tehdä, mutta suunnitelmissa olisi vielä askarrella ihan oikeista kananmunista koristeita, niinkuin mekin tehtiin mun lapsuudessa. Ehkä se on ensi viikonlopun ohjelmassa? Eli munat ”puhalletaan tyhjiksi” ja käytetään sisällöt vaikka munakkaaseen tai leivontaan, ja sitten maalataan upeat munankuoret haluamallaan tavalla. Näihin toimivat sekä vesivärit että akryylivärit. Flying Tiger Copenhagenissa on myös omia hauskoja tarrasettejä nimenomaan munien koristeluun.

DIY-yllätysmunat esimerkiksi pääsiäismunajahtiin tai virpojien palkinnoksi

Flying Tiger Copenhagenissa on keltaisia ja valkoisia täytettäviä yllätysmunia, jotka voi koristella tarroilla ja huovalla pupuiksi tai tipuiksi. Me tykätään tehdä yllätysmunajahti lapsille joka pääsiäinen, ja näihin itse askarreltuihin yllätysmuniin voi laittaa täytteeksi joko karkkia, tai sitten pienemmille munien etsijöille vaikkapa kuivattuja hedelmiä tai pähkinöitä.

Helmikorut esim. yllätysmunien sisään palkinnoksi tai ihan muuten vain

Löydettiin lasten kanssa aivan ihana pupu-helmisetti, josta voi askarrella ihania ranne- tai kaulakoruja. Meidän pienet designerinalut olivat tästä setistä aivan innoissaan ja tekivät heti koruja niin itselleen kuin kavereillekin.

Flying Tiger Copenhagenista löytyvät myös ihanat huopakankaiset pupukorit virpojille, joihin mahdolliset palkkiot saa sitten laitettua, sekä paljon ihania pääsiäiskarkkeja virpojille itse jaettavaksi. Meillä ainakin näin  pientaloalueella asuessa käy kyllä paljonkin virpojia ja lapset myös itse tykkäävät käydä virpomassa. Isommat saavat käydä jo keskenään ja pienimmän kanssa käydään varmaan yhdessä kiertämässä ihan muutamalla ovella, jos hän itse on kiinnostunut. Virpomisasuihinkin löytyy inspiraatiota samasta osoitteesta kuin askartelutarvikkeitakin: esimerkiksi näitä ihania pupulaseja ja erilaisia pupun korvia ja muita, sekä kasvomaaleja ja ihan kunnon naamiaisasuja. Parasta on se, että Flying Tiger Copenhagenista saa paljon kivoja juttuja jo muutamalla eurolla, niin askartelu onnistuu vaikka isommallakin porukalla edullisesti.

Meillä on jo rairuohot kasvamassa ja ihanat pikku tipuset odottavat, että pääsevät sitten koristeiksi ruohojen päälle. Odotetaan innolla pääsiäistä ja uusien koristeiden myötä meillä on aivan ihana pastellivärinen pääsiäistunnelma kotona! Psst! Lisää askarteluvinkkejä löydät Flying Tiger Copenhagenin Instagram-tililtä ja Facebook-sivulta.

Tykkäättekö te tehdä pääisäisaskarteluja lasten kanssa? Vietättekö pääsiäistä ja onko teillä jotain erityisiä juhlaperinteitä?


Joulukorttiaskartelua ja salainen paketointipaja

12.12.2018


Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Flying Tiger Copenhagenin kanssa ja toimin Flying tiger Copenhagenin brand ambassadorina Suomessa.

Viime viikonloppuna me tehtiin meidän perheen tämän vuoden joulukortit valmiiksi. Haluttiin askarrella yhdessä lasten kanssa, mutta tuoda kortteihin kuitenkin mukaan myös sellaista persoonaa, just meidän perhettä. Päädyttiin yhdistelemään askartelua ja valokuvia, ja korteista tuli tosi hauskat aika pienellä vaivalla.

Askartelutarvikkeita me käytiin valitsemassa Flying Tiger Copenhagenista, joka on pullollaan vaikka mitä ihania jouluaskarteluun sopivia tarvikkeita juuri nyt. Meidän kortteihin riittivät tarvikkeiksi joulukorttipakkaus, jossa 15 korttia kuorineen (käytin niitä korttipohjina), pussillinen ihania kimaltavia tupsuja, liimapuikot, kuumaliimapyssy ja liimapuikot, sekä askartelukartonkipakkaus, jossa oli myös punaista hieman hohtavaa kartonkia. Tämä kortti-idea oli niin simppeli, että lapset olisivat osanneet tehdä ne kokonaan yksinkin, mutta oli ihanaa puuhastella yhdessä.

Oton tehtävänä oli liimata valokuvia korttipohjiin, ja mä leikkasin isojen tyttöjen kanssa tonttulakkeja. Kolme tonttulakkia per kortti, joten aika paljon lakkeja leikeltiin. Niiden muotojen kanssa ei oltu turhan tarkkoja, kunhan oli jonkunlainen punainen vähän kolmiota muistuttava, niin se kelpasi. Erikokoiset ja -muotoiset lakithan on just best!

Sitten Otto leikkasi valokuvista ylimääräiset reunat pois, kun ne olivat ihan aavistuksen isompia kuin korttipohjat. Tämän jälkeen me tyttöjen kanssa liimattiin tonttulakit x3 jokaiseen kuvaan, ja sen jälkeen mä liimasin kuumaliimapyssyllä jokaiseen lakkiin kiinni tupsut. Viimeisteltiin kortit kirjoittamalla sisäaukeamalle hyvän joulun toivotukset ja nimet, ja niin tuli valmista. Hyvin yksinkertainen, mutta kuitenkin hauska ja näyttävä idea. Näitä on ilo lähettää ja niitä oli ilo tehdä.

Mun mielestä joulukorttien lähettämien on ihana perinne, ja varsinkin se askarteluvaihe on niin hauska. Ihanaa kun lapset on jo vähän isompia, ja heidän kanssa askartelu on niin helppoa ja hauskaa. Taapero keskittyi lähinnä heittelemään tupsuja joka suuntaan, mutta hänelläkin tuntui olevan hauska askarteluhetki. Mulla liittyy lämpimiä muistoja myös oman lapsuuden joulukorttiaskarteluihin äidin kanssa, ja haluan ylläpitää perinnettä omien lastenkin kanssa.

Lasten mentyä illalla nukkumaan me pidettiin Oton kanssa salaista paketointipajaa täällä kahdestaan. Meillä on monivuotinen paketointiperinne: laitetaan joku kliseinen joululeffa taustalle pyörimään, juodaan glögiä tai kaakaota ja paketoidaan koko ilta.

Me levitetttiin kaikki paketointikamppeet olohuoneeseen, keitettiin kuumat vaahtokarkkikaakaot ja paketoitiin oikein olan takaa. Meillä on Oton kanssa hyvin selkeä työnjako kaikissa muissa, paitsi toistemme lahjoissa. Otto laittaa aina lahjapaperit ja mä koristelen ja kirjoitan pakettikortit. Otto on niin pedantti, että hän saa aina paperit superkauniisti paketteihin, aivan viivasuoraan ja siistit taitokset. Mä taas tykkään laittaa naruja, liimailla tarroja ja miettiä paketin ulkonäköä. Ollaan jo monta vuotta hoidettu paketoinnit tällä samalla kaavalla, ja se on ihana yhteinen perinne. Lopuksi sitten vielä mietitään yhdessä lahjoille parhaat piilopaikat (tällä hetkellä aika monet on saunassa).

Flying Tiger Copenhageneissa on ihan hillitön määrä erilaisia paketointitarvikkeita, lahjapapereita ja lahjanaruja. Mulle paketoiminen on aina ollut ihan yhtä tärkeä osa lahjan antamista, kuin se lahjan hankintakin. Haluan tehdä kauniita paketteja, joita on ilo avata. Tiedän, että lapset eivät edes hirveästi kiinnitä huomiota pakettien ulkonäköön, mutta silti tykkään tehdä heidänkin paketeistaan kauniita. Tykkään lisätä paketteihin tarroja ja rusetteja.

Jos lahjojen hankinta jää viime tippaan tai ei keksi sopivaa lahjaa, on hyvä lahjaidea myös Flying Tiger Copenhagenin lahjakortti. Lahjakorttiin voi ladata arvoa viidestä eurosta ylöspäin ja sen saaja voi ostaa itselleen sitten jotain kivaa.

Kaikki paketointijutut ja muut jouluaiheiset jutut on Flying Tiger Copenhagenin myymälöissä just nyt vain 1€/kpl eli ihan super edullisia. Kannattaa siis käydä hankkimassa kaikki paketointijutut sieltä, jos ei vielä ole tullut hankittua. Valikoimaa löytyy! Lisää inspiraatiota löytyy Flying Tiger Copenhagenin instatililtä ja FB-sivuilta! Ja Psst! Mun @iinalaura -instatilillä on arvonta, jossa voi voittaa Flying Tiger Copenhagenin lahjakortin, kannattaa siis suunnata sinne.

Millaisia paketteja te teette tänä vuonna? 


Halloween-juhlat lapsille

24.10.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Flying Tiger Copenhagenin kanssa.

Halloween on juhlana vieläkin meille suomalaisille vähän tuntemattomampi kuin joulu tai juhannus, mutta kasvattaa koko ajan suosiotaan. Me ollaan vietetty Halloween-juhlia melkein joka vuosi siitä asti kun esikoinen on ollut parivuotias, ja niin myös tänä vuonna. Mä rakastan järjestää juhlia, ja Halloween on mahtava ilon ja hulluttelun juhla.

Meillä siihen kuuluu erityisesti hauskojen kasvomaalausten tekeminen, ja usein tehdäänkin monet erilaiset aina lokakuun aikana. Halloweenhan on siitä hauska, että Suomessa kukaan ei koskaan tunnu tietävän, milloin sitä ”kuuluu viettää”. Osa viettää Pyhäinpäivän kanssa samana päivänä, ja osa jenkkityyliin joko lokakuun vikana viikonloppuna tai sitten 31. päivä lokakuuta, jolloin on ”virallinen” Halloween muualla maailmassa. Suomessa Halloweenin ajankohtaa ei ole erikseen määritelty kalentereihin.

Viime vuonna meillä kävi karkki vai keppostelijoita kahtena eri päivänä, ja meidän lapset kävivät myös sekä Oulussa mun tädin lasten kanssa, että täällä Helsingissä kiertelemässä. Näin juhlista ja maskeerauksesta tykkäävänä mua ei ollenkaan haittaa, että nämä ilottelut kestävät useammankin päivän. Halloween tuo iloa ja lämpöä pimenevään syksyyn, ja on ihanaa höpsötellä ja askarella ja suunnitella lasten kanssa. He nauttivat siitä, kun saavat pukeutua erilaisiin rooleihin, ja katsoa peilistä aivan erilaiselta näyttävää naamaa ja asua.

Me tykätään panostaa juhliin, ja meillä on paljon koristeita erilaisia teemajuhlia varten. Teemajuhlien järjestäminen on mulle hirveän tärkeä ja rakas, voisin jopa ehkä sanoa harrastus. Mulle on kuitenkin ehdottoman tärkeää, että me säästetään aina käytetyt koristeet, ja uusiokäytetään niitä moneen kertaan. Mä tykkään askarrella paljon koristeita itse, ja toki osan ostan tai olen aikoinaan ostanut valmiinakin. Mitään muuta kuin ilmapalloja en ole heittänyt roskiin, vaan kaikki viirinauhat, pompomit, kirjainbannerit ja muut aina säästetään ja käytetään uudelleen sopivan tilaisuuden tullen. Ne menevät onneksi pieneen kasaan, eivätkä vie paljoa tilaa.

Yleensä me aina askarrellaan itse ainakin jotain juhlia varten, ja lapset saavat olla aina mukana askartelemassa koristeita. Heistä on aivan ihanaa osallistua ja päästä toteuttamaan luovuuttaan. Tänä vuonna askarreltiin lasten kanssa ihan mielettömiä luurankoja, joiden raajat liikkuvat, ja joilla on kiiltävät värikkäät luut. Luuranko-askartelusetit löytyivät Flying Tiger Copenhagenista, ja lapsista oli mahtavaa raaputtaa itse foliopinta luihin. He tekivät mahtavan värikkäät luurangot, ja niistä tuli hauskat Dia de los muertos -henkiset koristeet.

Flying Tiger Copenhagenissa on paljon kivoja ja edullisia koristeita, joilla saa näyttävästi teemaa tuotua esille. Esimerkiksi silkkipaperiset kurpitsa- ja luurankoviirinauhat on tosi edulliset, mutta niillä saa jo luotua tosi näyttävää Halloween-tunnelmaa. Lasten suosikkeja on tietysti kaikki halloween-teemaiset karkit, joita Flying Tiger Copenhagenit ovat myös pullollaan. Ällöjä silmiä, sormia ja tietenkin kurpitsan ja lepakon muotoisia vaahtokarkkeja.

Testattiin tänä vuonna eka kertaa myös Flying Tiger Copenhagenin kasvomaalit, ja ne olivat kyllä todella jees mun mielestä.  En ollut ennen tehnytkään itselleni näin voimakasta maskeerausta, vaan tämä oli ihan eka kerta. Ensikertalaiseksi olin kuitenkin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Lapset olivat aivan haltioissaan omista kasvomaalauksistaan, mutta he eivät olekaan ihan yhtä kriittisiä mun kädenjälkeä kohtaan, kuin mitä itse olen, heh. Taapero ei halunnut edes nenua ja viiksiä tiikeri-asunsa jatkoksi, mutta söpö tiikeri hän oli pelkässä haalarissaankin. Tiedän jo nyt, että tullaan tekemään vielä useammat kasvomaalaukset tämän kuun aikana. Ainakin jotkut eläinmaalaukset pitää tehdä, ja ehkä Oulussa jotain pelottavaa mun meidän esikoista pari vuotta vanhemmalle kummipojalle.

Rakastan sitä, että eri vuodenaikoihin liittyy omia juhlallisuuksia, perinteitä ja vakiintuneita tapoja. Mikäs sen parempi tapa piristää pimenevää vuodenaikaa, kuin hauskat kasvomaalaukset, herkut ja hassuttelu. Halloween on ihana juhla.

Mun instagram-tilillä @iinalaura on meneillään Flying Tiger Copenhagenin arvonta, jossa voi voittaa 50€ lahjakortin Flying Tiger Copenhageniin. Sitä nyt ei ehkä halloweeniin enää ehdi käyttämään, mutta joulu se tulla jollottaa, ja mä olen nähnyt jo vähän etukäteen, mitä kaikkea ihanaa Flying Tigereihin on tulossa jouluksi. Voin kertoa, että nyt kannattaa osallistua, on nimittäin sen verran ihania ja persoonallisia juttuja tulossa. Arvonnan tarkemmat säännöt löydät TÄÄLTÄ. Eli siihen voi osallistua instagramissa. Muistathan seurata mun @iinalaura -tiliä ja Flying Tiger Copenhagenin @flyingtigerfi -tiliä.

Ihanaa Halloweenin aikaa kaikille <3


Mitä ekaluokkalainen tarvitsee mukaan reppuun

29.07.2018

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Flying Tiger Copenhagenin kanssa, ja toimin heidän brand ambassadorinaan.

Sain suuren kunnian alkaa Flying Tiger Copenhagenin ensimmäiseksi Suomen brändilähettilääksi, eli tulette seuraavien kuukausien aikana näkemään täällä kivoja teemoja ja yhdessä tekemistä! Tanskalainen Flying Tiger Copenhagen on yksi meidän perheen suosikeista, ollut jo monta vuotta, ja siksi tämä tuntuukin todella luontevalta pestiltä just mulle! Me rakastetaan askarrella, piirtää, maalata, järjestää juhlia ja sisustaa, ja on mahtavaa päästä tekemään tätä kaikkea yhteistyössä juuri Flying Tiger Copenhagenin kanssa.

Flying Tiger Copenhagen tulee siis nimensä mukaisesti Tanskasta, ja siellä myös suunnitellaan kaikki heidän tuotteensa. Muhun vetoaa tanskalaisen tyylikäs mutta hauska look, joka kaikissa Flying Tiger Copenhagenin tuotteissa on. Myymälöissä on usein päivittyvä valikoima persoonallisia tuotteita, ja lisäksi aina saatavilla olevia perustuotteita, kuten toimisto- ja askartelutarvikkeita, juhlatarvikkeita, sisustustarvikkeita ja säilytysjuttuja. Lyhyesti sanottuna: aina kun siellä käy, löytää jotain mitä tarvitsee, varsinkin näin kun tuntuu että lapset kuluttavat värikynäpaketin kuukaudessa ja vihkot täyttyvät piirustuksista helposti parissa viikossa. Mä olen silminnähden innoissani tästä pestistä, ja tämä on ehdottomasti yksi siisteimpiä juttuja, joita olen päässyt urallani tekemään.

Esikoinen aloittaa kahden viikon päästä koulun

Mutta aloitetaanpa varsinaisesta aiheesta tämän johdannon jälkeen, eli koulutarvikkeista! Siihen on enää reilut kaksi viikkoa, että meidän esikoinen aloittaa koulutiensä (mä en kestä!). Ekaluokan alkaessa tulee paljon uutta, ja myös tarvitsee paljon kaikkea, mistä ei vielä eskarissa tarvinnut huolehtia. Ihan ekana me käytiin ostamassa koululaiselle oma reppu, jonka hän sai valita ihan itse. Repun valinnasta tulee oma postauksensa, ja nyt keskitytään siihen, mitä sinne reppuun tarvitaan sisälle.

Me käytiin ekaluokkalaisen kanssa Flying Tiger Copenhagenissa valitsemassa hänelle tarpeellisia koulutavaroita, ja vähän kaikkea muutakin kivaa hömppää, mistä hän innostui. Flying Tiger Copenhageneissa on juuri nyt aivan ihania koulun alkuun sopivia tarvikkeita, ja ihan huikeissa laama- ja laiskiaiskuoseissa. Me ihastuttiin pörröisiin laamoihin aivan täysin, ja esikoinen valkkasi itselleen laamoja penaaliin ja repun sisään.

Yhteinen shoppailureissu ekaluokkalaisen kanssa

Oli aivan ihanaa käydä yhdessä ostoksilla ennen koulun alkua, sillä mut valtasi sellainen ihana nostalgiafiilis. Juuri näin me tehtiin myös mun äidin kanssa ennen koulun alkua, mentiin yhdessä ostoksille ja ostettiin kaikki tarpeellinen, ja minä sain kunnian valita omat uudet tarvikkeet. Vaikka ekaluokkalainen ei tarvitse tarroja tai geelikyniä mihinkään, niin muistan itsekin niitä saaneeni, ja oli ihanaa koristella omia vihkojen kansia ja tehdä niistä oman näköisiä. Me aina lainailtiin eri värisiä kyniä toisillemme luokkakavereiden kanssa ja vaihdeltiin tarroja keskenään, se oli parasta! Koulustakin mun käsittääkseni saa lyijykynän ja pyyhekumin, mutta omat on myös kivat, jos haluaa itse valita. Flying Tiger Copenhageneissa on suuri valikoima kaikenlaista kivaa edullisin hinnoin.

Ekaluokkalaisen innostus oli käsinkosketeltavaa, ja hän oli aivan fiiliksissä koulutarvike-ostoksista. Me löydettiin kaikki tarpeellinen, penaaleista sisätossuihin ja kulmalukkokansiosta geelikyniin. Hän asetteli kotona kaiken tarvittavan huolellisesti reppuunsa, ja loput jätti odottamaan sitä, että hänen oma huoneensa on valmis, ja hän saa oman läksyjentekopaikan sinne. Hauska nähdä tekeekö hän läksyt lopulta huoneessaan, vai ruokapöydän ääressä, sitten kun niiden aika joskus on. Varmasti tehdään tällainen samanlainen reissu myös ennen tokaluokkaa ja sitten, kun meidän keskimmäinenkin aloittaa koulun. Kokemuksesta tiedän, että vuodet kuluvat ihan liian nopeasti ja pian me jo ollaan kuopuksen koulutarvikeostoksilla.

Yllättävät & tarpeelliset tavarat mitä ekaluokkalainen tarvitsee mukaan reppuun

Mä keräsin muutaman vinkin tuntemiltani koululaisten vanhemmilta, että mitä sinne reppuun kannattaa pakata, ja mitä muuta tarvitaan, kun koulu alkaa. Mut yllätti listalla sateenvarjo, seinäkello ja tarvittavien kansioiden määrä. Mutta kuulemma sateenvarjo on ihan ehdoton, ja nyt kun tarkemmin mietin, niin eipä tullut itsekään raahattua kuravaatteita joka päivä koulussa sateen varalta, vaan yleensä repussa oli pieni sateenvarjo mukana. Tässä tulee siis meidän mututuntumalla tärkeimmät vinkit, joita itse ajateltiin noudattaa:

Muistilista ekaluokkalaisen reppuun:
  • Penaali (lyijykyniä, teroitin, pyyhekumi, viivotin) geelikyniä, tarroja, tusseja ja muita hömpötyksiä oman maun mukaan
  • Kansio monisteille (esim. kulmalukkokansio tai muovitasku)
  • Kotiavaimet & joku avaimenperä jolla saa esim. reppuun kiinni tai kaulanauha, että eivät unohdu
  • Vesipullo
  • (Bussikortti)
  • (Puhelin)
  • Sateenvarjo
Muuta tarpeellista kouluun mukaan:
  • Sisätossut tai sisäkengät
  • Vaihtovaatteet repun pohjalle (esim. t-paita, sukat, pikkarit)
Liikuntatunteja varten valmiiksi kotiin:
  • Jumppapussi (meillä  on ekaluokkalaisen itse eskarissa ompelema)
  • Liikuntaan sopivat vaatteet, esim. jumppahousut ja t-paita
  • Ulkoliikuntaan sopivat lenkkarit
  • Pyyhe
  • Uikkarit
  • Uimalasit
  • Luistimet & luistelukypärä
  • (Sukset, monot & sauvat) joita ei kyllä Helsingissä tarvinnut olla ainakaan silloin, kun itse olin koulussa, ja käytiin kerran vuodessa Paloheinässä hiihtämässä.
Ekaluokkalaisen kotiin:
  • Iso mappi
  • Värikynät
  • Toinen iso kansio piirustuksille & muille kuvistuntien tuotoksille
  • Rauhallinen läksyjentekopaikka
  • Lukujärjestys
  • (Viikkotaulu perheelle, josta jokaisen helppo tarkistaa kaikkien menot kullekin päivälle)
  • Seinäkello

Meidän ostosreissu löytyy mun instatilin @iinalaura kohokohdista, ja lisäksi mun instassa on meneillään arvonta, jossa voitte voittaa Flying Tiger Copenhagen –lahjakortin. Tarkemmat säännöt ja tiedot löytyvät siis instasta, @iinalaura. Kannattaa käydä siellä kurkkimassa, miten ekaluokkalainen valitsi itselleen tarpeellisia juttuja, ja mitä kaikkea Flying Tiger Copenhagenista löytyikään. Ekaluokkalaisen omat & vanhempien fiilikset koulun aloituksesta, sekä vaatekaappipostausta ja ekan koulupäivän asua on vielä tulossa! Joten pysykää kuulolla, jos koulun aloitus on sielläkin ajankohtaista juuri nyt. Kannattaa muuten seurata Flying Tiger Copenhagenia sekä FB:ssä, että Instagramissa, jos haluaa pysyä kärryillä kivoista uutuuksista, joita tulee myyntiin joka viikko.

Joko teillä on tehty ostoksia koulun alkuun? Mitä ekaluokkalainen tarvitsee mukaan reppuun? Unohtuiko meidän listasta jotain tuikitärkeää? Vinkkaa omat parhaat vinkkisi!