Helppoa ja nopeaa tuoretta grilliruokaa

20.05.2020

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Hetki & Indieplace kanssa.

Käsi ylös kuka on jo aloittanut grillailun tälle vuodelle? Me ollaan grillattu jo viisi kertaa! Yksi meidän naapureista grillaa lähes joka ikinen päivä ja siitä tulee niin herkullinen tuoksu, että olen ihan satavarma, että se on kannustanut meitäkin grillaamaan useammin. Oikeastaan joka kerta kun on ollut tosi aurinkoinen ja nätti sää, ollaan grillattu. Viimeksi grillattiin maanantaina, kun aurinko paistoi upeasti ja oli kaunista. Meille kävi sillä tavalla, että heti kun oltiin saatu grillattua kaikki loppuun ja siirryttyä katoksen alle syömään, alkoi sataa aivan kaatamalla. 

Ajoitus oli siis aivan täydellinen! Ja hyvästä ajoituksesta menee kyllä iso kiitos uusille Hetki -grillisalaateille ja lisukkeille, koska ne säästivät aikaa tosi paljon. Tiedättekö sen fiiliksen, kun grillaa “yhdessä” ja sitten toinen on yksin grillin luona ja toinen pilkkoo keittiössä? Mä tiedän ja se on aina ihan megatylsää! Kun olisi ihana hengailla yhdessä ulkona ja nuuhkutella grillin tuoksua. Meillä ei ole mitään erillistä kesäkeittiötä ainakaan vielä, joten vihannesten ja lisukkeiden valmistelu on helpointa sisällä keittiössä. Joskus ollaan pilkottu ja valmisteltu kaikki yhdessä etukäteen ennen kuin on menty ulos, mutta silloin koko homma kestää aika kauan. 

Nyt testattiin uusia Hetki- grilli- ja kesätuotteita ja tykästyttiin ihan valtavasti. Täysin valmiit grillattavat lisukkeet ovat esimerkiksi todella oiva vaihtoehto, jos haluaa päästä valmisteluiden suhteen helpolla. Hetki grilliperunasalaatti Tex Mex, Hetki grilliperunasalaatti Yrtti-Juusto ja Hetki Kreikkalainen grillisalaatti pääsivät kaikki meidän grillin lämpöön ja olivat kyllä ihan 6/5. Mun oma suosikki oli Tex Mex -grillisalaatti, joka on ihanan mausteinen, muttei kuitenkaan liian tulinen esim. lapsille. Grillisalaatit voi nostaa sellaisenaan suoraan grilliin, tai sekaan voi lurauttaa hieman esim. oliiviöljyä ja halutessaan lisätä mausteita vaikkapa kreikkalaiseen grillisalaattiin. Mutta herkkuja ovat ihan sellaisenaankin. 10 minuuttia grillissä ja valmista! Lasten suosikki oli tuo grilliperunasalaatti Yrtti-Juusto. 

Grillattavien lisukkeiden lisäksi maisteltiin Hetki BBQ Coleslawta (käyttövalmiit tuoreet lisäaineettomat kotimaiset vihannessuikaleet, joiden mukana tulee herkullinen BBQ-majoneesi, jonka voi sekoittaa joukkoon tai tarjota erikseen). Se oli tosi hyvää ja maistui niin hyvältä hampurilaisen välissä. Otto teki vielä iltapalalle toisen satsin, kun oli niin hyvää. Voisin kuvitella, että tämä valmis helppo vaihtoehto lisää meidän coleslawn syöntiä n. 1000%. 

Me grillattiin tällä kertaa tosiaankin hamppareita, koska ei oltu vielä grillattu niitä tälle keväälle. Hamppareiden kanssa päästiin helpolla, kun käytettiin valmiita kasviproteiini-hampparipihvejä. 

Hampurilaisten väliin laitettiin pihvien, juuston, sinapin, ketsupin ja Coleslawn lisäksi uusia Hetki-lisukkeita. Hetki Chili-paprika-salsa, Hetki marinoitu punasipuli ja Hetki kurkkusalsa veivät kyllä kielen mennessään. Ja niin helppoja tuoreita hampparilisukkeita! Kurkkusalsassa on suomalaista kurkkua ja sitruunavinegrettiä, se on tosi raikas. Marinoitu punasipuli on ihanan makea lisuke ja mun suurin lemppari. Chili-paprikasalsa sopii loistavasti hampparin väliin, mutta myös esim. dippikastikkeeksi, tortillojen kanssa tai minkä vaan grilliruuan kaveriksi. Pienikokoiset tuoresalsat on mun mielestä myös siksi hyviä, ettei tule hävikkiä. Koko salsan saa käytettyä kerralla. 

Meidän super helppo ja nopea grillimenu vaikka maanantaille

Vege-hampurilaiset

Cheddar-juusto

Sinappi & ketsuppi

Hetki BBQ coleslaw

Hetki Marinoitu punasipuli

Hetki Chili-paprikasalsa

Hetki Kurkkusalsa

Lisukkeet:

Hetki Grilliperunasalaatti Texmex

Hetki Grilliperunasalaatti Yrttijuusto

Hetki Kreikkalainen grillisalaatti

Meillä on alkamassa keittiöremontti heti juhannuksen jälkeen, jolloin ollaan n. 1,5-2 viikkoa ilman keittiötä. Ajateltiin silloin hyödyntää mahdollisimman paljon meidän grilliä. Ja lisäksi varmaan näistä tuoreista Hetki -grillisalaateista ja salsoista ja tuoresalaateista on apua, kun ei haluaisi syödä pelkkää grillattua proteiinia, mutta haluaisi kuitenkin päästä helpolla. Haluan syödä tuoreita ja monipuolisia kasviksia myös rempan aikana. Näiden valmistelu onnistuu aivan loistavasti myös ilman keittiötä, eli eiköhän me pärjätä. Hetki-tuotteissa on muutenkin ihan hulluna erilaisia tuoreita Suomessa valmistettuja salaatteja, lounaita ja vaikka mitä, joihin voi hyvin turvautua silloin kun haluaa (tai on pakko) päästä helpolla. Uskon, että ne tulevat olemaan meille suuri apu silloin kun ollaan ilman keittiötä. 

Mun mielestä kaikki tuoreet ja terveelliset (etenkin kotimaiset) ratkaisut ovat tervetulleita helpottamaan lapsiperheen arkea! Hetki tarjoilee ihan valtavasti erilaisia vaihtoehtoja juuri siihen. Välillä on toki ihana tehdä itse ihan alusta asti ja tykätään myös hifistellä grillatessa. Mutta välillä taas on ihanaa tehdä kaikki mahdollisimman helpoksi itselle ja grillata vaikka ihan tavallisena maanantaina hyvät sapuskat koko perheelle alle puolessa tunnissa.

Onko teillä omia Hetki-tuotelemppareita? Joko olette korkanneet grillikauden?


Ruokaostokset kesällä & grillattu siika

16.05.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Food Market Herkun kanssa.

En tiedä teistä, mutta musta ainakin tuntuu, että meillä on aivan erilainen ruokavalio kesällä kuin talvella. Jotenkin n. 6448939 kertaa yksinkertaisempi. Talvella käytetään hirveästi mausteita ja tehdään sellaista melko tuhtia ruokaa. Toki syödään kasviksia paljon, mutta tehdään usein erilaisia patoja, pastoja ja muita ei-niin-keveitä ruokia. Kesällä taas meillä on aina kokatessa grilli kuumana  ja tehdään tosi simppeliä ruokaa. Grillattua protskua ja vihanneksia, vähän uusia pottuja kaveriksi ja avot. Usein tehdään myös ruokaa, jota ei tarvitse kuumentaa ollenkaan. Salaatteja ja muita kevyitä ratkaisuja. Etenkin viimevuotinen uskomaton hellekesä oli sellainen, että ei todella olisi tehnyt mieli mitään tuhtia pataa, saati sitten pitää uunia päällä jotain viittä tuntia. Syötiin tosi paljon kylmiä salaatteja grilliruuan lisäksi.

Me myös aina kesäaikaan reissaillaan aika paljon ja tehdään ex tempore kaikkea, kun lapset ovat lomalla, eikä ole aikatauluja. Kesällä meidän ruokaostosten tekeminen on siksi aivan erilaista kuin talvella. Talvella käydään yleensä se kerta viikkoon isosti kaupassa ja suunnitellaan viikon ostokset ja ateriat, joita sitten täydennellään kerran tai kaksi. Kesällä se menee aina lähes väistämättä siihen, että käydään melkein joka päivä kaupassa ja ostetaan aina vaan sille päivälle jotain + jäätelöä. Ihan vaan juuri siksi, että jos me ostettaisi viikon ostokset kerralla, tulisi aivan järjetön määrä hävikkiä, koska luultavasti puolet siitä viikosta syötäisiin kuitenkin ulkona/kaverilla/noutoruokaa.

Kesällä yritänkin enemmän hyödyntää esim. kauppojen -30% tarroilla varustettuja tuotteita, kun ne käytetään kuitenkin heti. Viikon ruokaostoksia tehdessä yritän aina katsoa mahdollisimman pitkälle päivämäärän, mutta joka päivä käydessä taas voi hyvin napata samana tai seuraavana päivänä vanhaksi menevän tuotteen. Food Market Herkussa päiväystuotteet on brändätty ihanilla vihreillä zero waste -sydänlapuilla niiden perus oranssien lappujen sijaan ja mä oikein aina etsin niitä. Niistä tulee hyvä fiilis siitä, että auttaa vähentämään ruokahävikkiä.

Kauppalehden ostoskorivertailun mukaan Food Market Herkun ruokakorin hinta on muuten laskenut 7% vuoden takaisesta. Se on aika iso muutos! Ja olen sen muutoksen kyllä itsekin huomannut, osittain myös sen takia tulee nykyisin vieläkin useammin valittua Food Market Herkku meidän ostospaikaksi kuin ennen. Viihtyvyyden, S-bonusten (jotka menevät suoraan rahastoon) ja loistavan valikoiman lisäksi hinnallakin on mulle merkitystä. En halua ehdoin tahdoin maksaa älyttömän paljoa asiasta, jonka saisi edullisemminkin. Food Market Herkussa mun mielestä kohtaavat hinta ja laatu. Siellä monia super laadukkaita ja herkullisia juttuja, kuten uuni-/pannuvalmiita meal prepsejä saa todella edullisesti. Herkusta löytää nyt myös arjen suosikkituotteita edullisesti ja ne on merkitty oransseilla ”katso hintaa!” -hyllynreunaetiketeillä.

Näin kesäajan lähestyessä me hyödynnetään aika paljon Herkun palvelutiskejä. Parhaat grillattavat saa juuri sieltä. Mä uskaltauduin esimerkiksi ekaa kertaa nyt grillaamaan siikaa ja vielä niin, että söin siikafileen nahkoineen päivineen. En kuuna päivänä olisi uskaltanut tehdä niin, jos olisin lähtenyt kokonaisesta kalasta liikkeelle. Nyt kysyin tiskiltä neuvoa ja sain hyvät neuvot, miten saan paistettua täydelliset siikafileet grillissä. Tämän postauksen tiskistä ostettu siika oli muuten päiväystuote ja kahdelle reilun kokoiselle siikafileelle jäi hintaa vain n. 10€. Kaikkein tuoreimman kalan lisäksi tiskistä voi tehdä siis myös edullisia löytöjä, jos hyödyntää pian vanhaksi menevää kalaa.

Herkusta saa ruodottomat kalafileet, jotta tällainen ei-niin-lahjakas kalan käsittelijäkin saa hyvät grilliherkut tehtyä. Toki sieltä löytyy myös kokonaista kalaa taitavammille. Jos haluaa päästä oikein helpolla, niin voi napata Mealsin puolelta vielä valmiin salaatin kalalle kaveriksi, vaihtoehtoja piisaa. Me käytiin ostamassa Herkusta salaatit myös taannoisiin polttareihin ja ne olivat menestys.

Me tosiaan grillaillaan kesällä paljon ja tehdään niin burgereita, vihannesnyyttejä kuin kalaakin. Kesällä mä haluan pitää ruokaohjeet lyhyenä, mutta maut kohdallaan. Tästä alta löydätte ehkä mun blogihistorian lyhyimmän pääruuan ohjeen, joka on helppo, nopea ja älyttömän herkullinen, eli kaikkea mitä kesäruuan pitääkin olla!

Maailman helpoin & nopein kesän arkiruoka: grillattu siika & uudet perunat voikastikkeella (4:lle)

2 siikafileetä

laadukasta sormisuolaa

mustapippuria

1kg uusia perunoita

3 kevätsipulia varsineen

120g voita

Keitä uudet perunat suolalla maustetussa vedessä n. 15-20min ajan. Pilko sipulit ja kuullota kattilassa pienessä voitilkassa. Lisää loppu voi, tilkka vettä tai maitoa sekä suolaa ja pippuria ja keitä kasaan. Voitele siikafileet kevyesti sulatetulla voilla ja mausta suolalla ja pippurilla. Grillaa siikafileet grillissä nahkapuoli alaspäin. Älä käännä fileetä, niin saat rapean nahan. Tarjoile siika perunoiden ja voikastikkeen, sekä tuoresalaatin kanssa.

Tilauspalvelusta ruuat kevään juhliin

Kesän juhlia ajatellen hyvä vaihtoehto on Food Market Herkun tilauspalvelu. Sieltä voi tilata kätevästi kaikki ruuat kevään tai kesän juhliin (tai arkeen), jos haluaa päästä mahdollisimman helpolla, mutta tarjota silti super hyvää ruokaa. Ruuat voi tilata joko kotiinkuljetuksella tai noutaa itse. Juhlatilauksia voi tehdä tämän kevään ylppäreihin ja muihin vielä 26.5. asti TÄÄLLÄ.

PS: Keskustan Herkun Bistron sunnuntaibrunssi on katettu vielä tänä sunnuntaina 19.5.! Brunssin hinta on Helsingin brunsseista todella kohtuullinen 19,90 ja siellä on tarjolla upea seisova pöytä, jossa on laajasti kylmiä herkkuja ja niiden kaveriksi saa valita itse ihanista vaihtoehdoista lämpimän pääruuan. Ootteko käyneet jo kokeilemassa?


Helatorstai – ihana kesäpäivä keskellä viikkoa

10.05.2018

Siis vaikka kesällä sataisi mitä rakeita tai muita taivaalta niin lupaan olla kitisemättä, tää viikko on ollut sään puolesta niin täydellinen! Ja oon niin kiitollinen siitä että ollaan saatu nauttia näin upeista ilmoista, aurinko ja lämpö antaa kyllä sellaista hyvänolon boostia ettei mitään järkeä. Kyllä on Suomen kesä kaunis, ja ihan mieletöntä miten puihin on tullut lehdet ja nurmet on alkaneet vihertää tämän viikon aikana.

Helatorstaina aiottiin nukkua pitkään, kun kuopuskin on tällä viikolla parina aamuna nukkunut jopa kahdeksaan, ja eilen hän meni vielä poikkeuksellisen myöhään nukkumaan. Tänään hän kuitenkin halusi ylös ensimmäisen kerran jo kuudelta, mutta jatkoi sentään unosia vielä seitsemään. Sitten herättiin kahvin keittoon ja luettiin aamulla kirjoja, ennen kuin muu perhe heräsi myöhemmin. Mä kyllä nautin meidän rauhallisista aamuista, vaikka ne joskus aikaisin alkavatkin.

Päivällä me kuvattiin yhdessä yhtä videota, joka ilmestyy ensi viikolla myös tänne blogiin ja YouTuben puolelle. Sen jälkeen Otto lähti hakemaan esikoisen kummisetää meille kylään, ja hiekkalaatikkoa sekä hiekkaa meidän pihalle. Me sen sijaan lähdettiin tyttöjen kanssa puistoon tekemään hiekkakakkuja ja keinumaan. Ihan mieletön aurinko, me laitettiin bombertakit päälle mutta päädyttiin ottamaan ne pois, kun oli niin kuuma. Siis ihan uskomaton keli kyllä, ei voi lakata fiilistelemästä, eikä tarvitsekaan. Silloin kun joku on vaan ihan loistavaa, voi hyvällä omallatunnolla fiilistellä oikein kunnolla.

Puistoreissun jälkeen laitettiin hiekkalaatikko pihalle, ja alettiin grillauspuuhiin, kun Otto ja Simo olivat käyneet hakemassa kaupasta grillattavaa. Kesän ekat grillailut omalla grillillä oli ihan best! Kaikille maistui, ja oli ihana istuskella siinä auringossa pihalla kaikessa rauhassa. Syötiin vielä jäätelötkin jälkkäriksi, ja hengattiin ulkona niin pitkään kun aurinko vielä lämmitti. Sitten tultiin äkkiä sisälle iltapuuhiin, ja lapset nukkumaan, sillä esikoisella on huomenna eskaripäivä ja eskarin viimeinen uimakoulukerta. Se oli kyllä niin huippu juttu, että sai tuon uimakoulun eskarissa, toivotaan että myös kesän Kreikan matka ja siellä lämmössä uima-altailla hengailu pitäisi innon vettä kohtaan yllä.

Tuntuu niin hassulta, että huomenna alkaa jo viikonloppu, mutta ihan mahtavaa sekin! Viikonloppuna on tarkoitus ajella ehkä kirsikkapuistoon ihastelemaan ja kuvamaan, mikäli kirsikkapuiden kukat avautuvat viikonlopun aikana jo täyteen loistoonsa. Tänä vuonna ehkä siis paremmalla menestyksellä, kuin viime vuonna, jolloin mentiin vahingossa lähellä sijaitsevaan Japanilaistyyliseen puutarhaan, jota luultiin Kirsikkapuistoksi, hah!

Hyvää yötä ja ihanaa alkavaa viikonloppua teille kaikille mahtityypeille <3


Grilli-ilta ystävien kanssa

04.08.2017

Tänään satoi koko aamupäivän ja vielä iltapäivälläkin jonkin aikaa kaatamalla, mutta eilen nautiskeltiin auringosta ja hyvästä seurasta, kun Tiaran kummitäti tuli miehensä kanssa meille viettämään grilli-iltaa. Oli täydellinen sää ja meillä oli tosi hauskaa. Grillattiin iso satsi kasviksia, hedelmiä ja lihaa, sekä kasvisnakkeja, tofua ja seitania. Jälkkäriksi syötiin grillattua ananasta ja banaania mascarponevaahdolla. Voin kertoa että oli juuri sopivan raikas ja herkullinen jälkkäri tuhdille grilliaterialle. Vaikka mascarpone-vaahto aika kermaista olikin, niin hedelmät kevensivät ihanasti.

Oli kyllä mahtavaa grillailla pitkästä aikaa ihan omalla pihalla. Ollaan oltu  niin paljon menossa tänä kesänä, että oman pihan rauhaa ja omaa kotia on alkanut katsoa jotenkin ihan uudella arvostuksella. Silloin kun jouduin raskausaikana lepäämään ja olin käytännössä kokoajan kotona, oli välillä oikein ahdistus ja tuntui että piti ehdottomasti päästä jonnekin kodin ulkopuolelle heti kun mahdollista. Nyt on taas melkeinpä vähän koti-ikävä, kun juuri oltiin Oulussa ja sunnuntaina taas lähdetään sinne Ruotsiin. Mutta eipä voi ainakaan kukaan sanoa että ei oltaisi otettu yhteisestä pitkästä kesälomasta kaikkea irti!

Ja syksyllä ehtii taas viettää sitä kotiarkea ihan niin paljon kuin sielu sietää, kun eskari ja päiväkoti alkavat, ja mullakin on enemmän työkiireitä eikä niin herkästi pysty lähtemään. Olen siis onnellinen ja kiitollinen siitä että ollaan saatu viettää näin hieno kesä, ja odotan kyllä tätä viimeistäkin reissua oikein innolla.

Tänään meillä kävi kylässä mun pikkuserkut perheineen, ja lapset saivat samanikäistä leikkiseuraa. Oli kyllä ihanaa nähdä pikkuserkkujakin pitkästä aikaa, parasta kun kesällä kaikki reissaavat ristiin rastiin ja on aikaa nähdä kaikkia sellaisia ihmisiä ketä ei niin usein näe. Illalla tehtiin vielä useamman kilsan pokemon-lenkki koko perhe. Parasta!

Ennen Ruotsiin lähtöä juhlitaan vielä huomenna meidän rakkaiden ystävien häitä, toivottavasti hullu kaatosade oli vain tämän päivän juttuja, ja huomenna saadaan juhlia hääparia auringossa. Isommat tytöt menevät uimaan ja yökyläilemään Oton perheen luokse, ja Nova tulee meidän kanssa häävieraaksi. Ajateltiin että on tytöille kivempi kun ei tarvitse istua pitkää päivää häissä, missä ei tule olemaan kauheasti muita lapsia seuraksi. He odottavatkin kovin innolla pääsevänsä viettämään kivaa päivää Kauniaisissa.

Ainiin, mä jouduin tällä viikolla kameraostoksille! Mun rakas Olympus O-MD E-M10 tippui lattialle ja hajosi ihan totaalisesti. Käytiin keskiviikkona ostamassa mulle Verkkokaupasta uusi Olympus O-MD E-M10 Mark II, jonka otin heti käyttöön. Vaikka rakastin vanhaa kameraa, niin ai että tämä uusi on herkku! Pitää tehdä joku postaus siitäkin kunhan ollaan tutustuttu kameran kanssa paremmin.

Ihanaa viikonloppua kaikille <3


Moi ihana heinäkuu

02.07.2017

Tänään on ollut ihanan aurinkoinen sunnuntai, vaikka aamulla sää ei niin lupaavalta näyttänytkään. Illalla pihalla oli jopa niin kuuma, että meinasin jo hakea bikinit että otan aurinkoa samalla kun grillaillaan. Sitten Nova heräsikin päiväunilta, ja unohdin koko homman. Mutta oli ihanaa kun monen pilvisen päivän jälkeen pihalla oli ihan kuuma. Tytöt pomppivat trampalla varmaan tunnin putkeen, ja aina vähän päästä joivat vettä hulluna kun tuli niin hiki pomppiessa. Mä tein meille ”kesäjuomaa”, eli laitoin kannuun vettä, jäitä, limeviipaleita ja pensasmustikoita, ja tytöt olivat ihan fiiliksissä kun vesi maistui ihan hedelmille.

Grillattiin lihaa ja lisäksi maissia, kesäkurpitsaa, ananasta ja melonia, joita syötiin yhdessä salaatin ja balsamicon kanssa. Yksinkertaista mutta ihan super herkullista! Etenkin grillattu ananas on kyllä mun joka kesän suosikki, jota voisin syödä vaikka joka päivä. Grillatessa tuoreesta ananaksesta myös häviää se ominaisuus, joka tekee kielen ja kitalaen kipeäksi, eli se joku happo (?). Oli kyllä ihanan makeaa ja ananaksen makeus sopii täydellisesti grilliruokien pariksi. Toivottavasti saadaan grillata tänä kesänä vielä monta kertaa yhtä upeassa säässä kuin tänään!

Novalla on joku sellainen juttu, että aina kun me tehdään jotain superhyvää grilliruokaa, hän herää liian aikaisin päikkäreiltä tai on muuten vain juuri silloin ihan sylibeibi. Sitten aina mun (tai Oton) ruuat ehtii kylmetä sillä aikaa kun muut syövät, tai sitten yritän kalastella jotain anaksen palasia vauva sylissä suuhun. Siis kaikkina muina päivinä saan aina syödä ruokani lämpimänä, mutta auta armias jos grillataan jotain tosi herkkua, niin silloin hän ehdottomasti haluaa olla sylissä. Mutta en valita, lähinnä tämä naurattaa. Ja kun 99% ajasta vauva on kuin itse aurinko niin eipä ne muutamat viileät grillipäivälliset yhden kesän ajan haittaa ainakaan minua. Ensi kesänä ehtii taas syödä ne grilliruuatkin kuumana, ja tänä kesänä nautitaan siitä että tuo pikkutyyppi on noin ihanan pieni ja suloinen pallero <3

Me käytiin tänään aiemmin päivällä yhdellä kotieläintilalla jossa ei ennen oltu käytykään, ja teen siitä postauksen ihan erikseen kun oli niin mahtava ja sydäntä lämmittävä paikka. Mutta aika touhuisa päivä meillä siis tänään, tytöt menivät jo aikaisin nukkumaan kun olivat niin  naatteja kaikesta touhusta ja pomppimisesta.

Huomenna alkaa uusi viikko ja uudet kujeet, ja ihana heinäkuu on täällä! Mahtavaa uutta viikkoa kaikille <3