Ihanimmat tarjottavat hääpäiväbileistä + alekoodi kevään juhlatarjottaviin

11.04.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Cake O’ Clockin kanssa.

Jo tovi on vierähtänyt meidän hääpäiväbileistä, joita juhlittiin vuoden pimeimpään ja kylmimpään aikaan viime helmikuussa. Juhlista postasin heti, mutta tämä herkkupostaus ajoitettiin vähän sopivampaan ajankohtaan, sillä mukaan tuli myös alekoodi, jonka löydätte tämän postauksen lopusta. Malttakaahan kuitenkin ensin, niin kerron meidän juhlien tarjottavista!

Juhlissa meillä oli ”isona” suolaisena todella runsas salaattibuffet, jonka toteutimme itse. Kaikki muut tarjottavat tulivat espoolaisesta ihanasta Cake O’ Clock -leipomosta. Taisia Cake O’ Clockista laittoi minulle viestiä kun kuuli  meidän lähestyvistä juhlista ja tarjosi mahdollisuutta tehdä kaupallista yhteistyötä. Me ehdottomasti tartuttiin tähän, sillä kun vilkaisin Cake O’ Clockin nettisivuja ja instatiliä, huomasin heti, että Taisia tekee aivan mielettömän kauniita kakkuja. Meillä oli juhlien tiimoilta paljon muutakin järjesteltävää, joten oli ihanaa luovuttaa kakun ja muiden leivonnaisten sekä pikkusuolaisten tekeminen jonkun osaavamman haltuun.

Pikkusuolaisena meillä oli juhlissa tarjolla poro-rieskarullia sekä lohi-ruisnappeja. Molemmat aivan älyttömän herkullisia ja maistuivat kaikille vieraille hyvin alkupaloina sekä myöhemmin illalla pikku välipalana.

Tärkein tarjottava oli tietenkin näyttävä kakku! Lähdettiin suunnittelemaan kakkua Taisian kanssa meidän omien toiveiden pohjalta. Meillä oli toiveena raikas ja hedelmäinen kakku banaanikakkupohjalla, joka näyttäisi iloiselta ja jopa kesäiseltä. Haluttiin tuoda iloa ja valoa pimeän helmikuun keskelle. Cake O’ Clockin kakuissa on aina aitoja makuja, eikä mitään jauheita tai keinotekoisia aromeita, joten kun me haluttiin kakkuun mangoa, kakusta tuli sitten keltainen. Kakku oli siis banaanikakku mangokuorrutteella (jossa oli tuoretta mangososetta seassa) ja mango-valkosuklaa -täytteellä sekä pensasmustikoilla. Vieraita meidän juhlissa oli n. 35-40 (en nyt muista ihan tarkkaa määrää enää), mutta näyttävä ja korkea kakku tosiaan riitti hyvin ja jäi vielä ylikin.

Koristeena kakussa oli aitoja kukkia, jotka oli suojattu niin, että eivät olleet suorassa kosketuksessa kakun kanssa. Tämä usein huolettaa ihmisiä, kun kakuissa käytetään aitoja kukkia, että jos kukista irtoaa jotakin kakkuun. Cake O’ Clockissa käytetään siis aina suojattuja kukkia jotka eivät ole suorassa kontaktissa minkään syötävän kanssa, jolloin niistä ei myöskään tartu mitään.

Meillä oli kakun lisäksi myös aivan ihania vaniljakeksejä mangomarmeladilla sekä sokerimassakuorrutteella, joihin oli painettu meidän nimet sekä 5V koska ollaan oltu 5 vuotta naimisissa. Keksit oli koristeltu ruusukullalla. Lisäksi oli aivan ihania mini cupcakeja, joissa oli sama banaanikakkupohja, sekä omena-kaneli-vaahterasiirappipursotus. Ne olivat aivan mielettömän hyviä, voisin ottaa niitä kaikkiin juhliin joita ikinä järjestän tulevaisuudessa. Niin olivat tosin kaikki muutkin tarjottavat. 

Cake O’ Clockin sivuilta löytyy paljon erilaisia kakkuvaihtoehtoja ja ideoita, mutta kakkuja tehdään myös täysin asiakkaan toiveiden pohjalta. Eli esimerkiksi tätä meidän kakkupohjavaihtoehtoa ei sivuilta löytynyt, mutta sekin onnistui. Jos on siis jotain omia erityistoiveita, niin niitä toteutetaan Cake O’ Clockissa oikein mielellään. Myös erikoisruokavaliot on mahdollista ottaa huomioon tarjottavissa, ja valmiina vaihtoehtona jo löytyy gluteeniton kakkupohja.

Me oltiin niin tyytyväisiä meidän hääpäiväbileiden tarjottaviin, että tilasin (eli ostin täyteen hintaan) nyt meidän keskimmäisen synttäreille synttärikakunkin Cake O’ Clockista. Cake O’ Clockissa mun mielestä hinnat ja laatu todellakin kohtaavat, tai laatu jopa ylittää hinnan. Mekin kun yleensä järkätään teemasynttäreitä, niin on kivaa, kun joku oikeasti osaava tekee kakun valmiiksi, eikä mun tarvitse stressata siitä sen enempää. Kannattaa käydä tutustumassa Cake O’Clockin hinnastoon, joka on mahtavan avoin! Mua ainakin aina harmittaa, jos selkeä hinnasto puuttuu, kun silloin kuluja on vaikea arvioida. Cake O’Clockin sivuilla on hyvin selkeä hinnasto. Jos siis on isompia juhlia nyt keväällä tai kesällä tulossa ja on tarvetta ylioppilasjuhlakakulle tai rippijuhlien tarjottaville, tai haluat ihan vaan päästä synttäritarjottavien kanssa helpolla, nyt kannattaa hyödyntää alekoodia ja tehdä tavallistakin edullisempi tilaus.

10% ALEKOODI CAKE O’CLOCKIIN:

Nyt saatte 10% alennuksen huhtikuun aikana tehdyistä tilauksista Cake O’Clockista mainitsemalla tilauksessa ”IINAN BLOGI”. Tilauksen voi tehdä sekä suoraan sivuilta tilauslomakkeella että ottamalla yhteyttä sähköpostitse info(at)cakeoclock.fi

Suuri kiitos vielä Taisialle ja Cake O’Clockille. Laadukkailla tarjottavilla oli todella suuri rooli siinä, että meidän juhlat onnistuivat niin hienosti. Ei tarvinnut ollenkaan stressata kakuista tai leivonnaisista, vaan saatiin näyttävät ja herkulliset ruuat minimaalisella vaivalla. Cake O’Clockista huomaa, että työtä tehdään rakkaudesta ja täydellä sydämellä!

Ihanaa torstai-iltaa kaikille <3


Häätarjoilut

05.03.2014

Mun on pitänyt jo pidemmän aikaa kirjoittaa meidän häätarjoiluista, jotka olivat aivan uskomattoman herkullisia! Kaikki meidän tarjoilut tulivat hääpaikkamme ravintola Dylan Milkin puolesta, mikä oli todella kätevää kun ei erikseen tarvinnut venkslata pitopalvelun ja hääpaikan ja alkoholitarjoilujuiden kanssa. Ainoastaan kakku tuli Kakkuhelmi -nimisestä konditoriasta, mutta senkin Dylan Milk tilasi meille meidän toiveiden mukaisesti.

Me saatiin menuvaihtoehdot joskus viime elokuussa jo valittavaksi, ja rehellinen ollakseni mä en ennen menujen printtaamista hääviikolla edes muistanut yhtäkään ruokalajia joka oltiin valittu. Menuja värkkäillessä alkoi kuitenkin nousta vesi kielelle kun yhä uudelleen luin ruokalajien ja boolien nimiä, ja hääpäivänä mä odotinkin niitä ruokia ihan superisti! Nälkä oli vihkimisen jälkeen melkoinen ja buffetin antimet nähdessäni mä olin taivaassa. Me haluttiin alkupaloiksi paljon erilaisia salaatteja, ja salaattivalikoima olikin menestys. Mun suosikki oli kylmäsavulohisalaatti, mutta kaikki muutkin olivat tosi herkullisia.

169_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 171_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 172_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 174_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 176_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 178_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 179_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva

Pääruokana meillä oli kanaa, peruna-oliivi-artisokkapaistosta ja vuohenjuusto-valkoviinikastiketta. Pääruoasta ei jostain syystä löytynyt yhtään kuvaa, mutta sekin oli tosi herkullista ja monet vieraat kehuivat etenkin kastiketta. Mä itse vedin itseni niin ähkyyn jo salaateilla että en kovin paljoa pääruokaa syönyt, mutta tykkäsin siitä silti kovin.

Jälkkäriksi meillä oli tietenkin se hääkakku (ja karkkibuffet), ja hääkakkuun me valittiin valkosuklaa- ja mustikkamousset sekä valkosuklaahiput ja mustikat täytteeksi. Hääkakku oli koristeltu herkullisella sokerimassalla ja voin sanoa täysin rehellisenä että se oli parasta kakkua mitä ikinä olen syönyt! Jotenkin tulee sellainen ajatus että superhienon näköinen kakku ei välttämättä olisikaan niin hyvää, kenties sen vanhan moni kakku päältä kaunis -sanonnan takia, mutta meidän hääkakku oli kyllä todella hyvää.

180_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 181_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 182_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 242_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva

Jälkkäreiden kanssa tarjolla oli myös Mojito -booli ja Frozen Cranberry -booli jotka menivät kuin kuumille kiville. Boolien jälkeen meille oli tehty oma Mojito -baari koska se on mun lempparidrinkki, ja tarjolla oli kolmea erilaista Mojitoa kaikkien perus alkoholijuomien lisäksi. Mun lemppari-Mojito oli ehdottomasti Passion-Mojito, joita kumosinkin muutaman siinä loppuillasta.

Me tarjoiltiin vieraille myös iltapala, mikä oli huippuhyvä juttu, sillä kaikilla alkoi loppuillasta varmasti jo hiukomaan. Iltapalaksi meillä oli Dylan Milkin hot dog -valikoima ja kaikki vieraat tuntuivat niistä kovasti tykkäävän, onneksi! Hodarit oli sopivan rento ja hauska iltapalavaihtoehto meidän mielestä, ja ilmeisesti hyvä valinta juuri siksi.

186_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva© Täydenkuunkuva 188_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva © Täydenkuunkuva 372_haavalokuvaaja_dokumentaarinen_haakuvaus_taydenkuun_kuva

© Täydenkuunkuva

Kaikenkaikkiaan me oltiin todella tyytyväisiä sekä tarjoiluihin, että hääpaikkaan. Dylan Milkin henkilökunta oli ja on ihan mahtavaa, ammattitaitoista ja ennenkaikkea otti meidät kaikessa huomioon. En epäröinyt kysyä pieniä tai isompiakaan juttuja, ja aina kysymyksiin vastattiin mitä pikimmiten. Mä voin ehdottomasti suositella Dylan Milkia hääpaikkana, meille se ainakin oli maailman paras hääpaikka!

Jonkin verran meiltä on kyselty hääbudjetista, mutta tarkkoja rahasummia en halua paljastaa täällä, ymmärrätte varmaan. Sen verran kuitenkin voin sanoa että alkoholitarjoilujen ottaminen ravintolasta ei ole mitään halpaa lystiä, eli meillä tarjoilut olivat ehdottomasti se kaikkein suurin menoerä. Mutta hyvänä puolena pidän sitä että kaiken sai samasta paikasta, eikä itse tarvinnut huolehtia mistään. Täysin kaiken rahan arvoista!


Kakkuahdistus

03.10.2013

Liikaa valinnanvaraa on yhtäkuin jättisuuri ahdistus! Kun on sovittu että hääkakusta tulee kunnon showpiece monine kerroksineen ja upeine koristeineen, on päivänselvää että valintakriisi on taattu ainakin tälle morsiamelle. Koitin tiedustella toiveikkaana hääpaikastamme Dylan Milkistä että onko jonkinlaisia rajoituksia kakun ulkonäköön tai makuun liittyen. No ei kuulemma ole vaan me saamme vapaasti päättää, damn! Jo siinä vaiheessa arvasin että tulen olemaan hätää kärsimässä kakun valinnassa.

Nyt olen selannut Pinterestiä viikkotolkulla ja löytänyt joka päivä ainakin kymmenen uutta lempparikakkua.  Olen konsultoinut Ottoa, useampaankin kertaan. Otosta ei kakkuihin liittyen saa irti oikein muuta kuin että ”Toi on ihan kiva!” jokaisen kakun kohdalla, eli eipä ole hirveästi apua hänestäkään (anteeksi rakas!). Totesin viimein tänään että tästä ei tule yhtään mitään ja päätin kääntyä teidän puoleenne! Luvassa siis kakkuja, kakkuja ja vielä muutama kakku päälle. Auttakaa minua!

pearlsbowsMä oon todella tykästynyt mustavalkoisiin kakkuihin joissa on tuollaisia helmiä, ne on musta aivan ihania! Mua vaan mietityttää se, että värityksestä huolimatta ovatko nämä hienostuneet helmikakut turhan kaukana meidän rennon rempseästä mustavalkoteemasta, johon kuuluvat raidat ja modernit yksityiskohdat.

polkadotsPolkadot-kuvioiset kakut ovat myös ihan hurjan söpöjä, koska mustavalkoisuus ja pilkut ovat lyömätön yhdistelmä. Pilkkukakuissa mua vaan mietityttää se että onko näissä sitten taas liikaa fiftariviboja siihen nähden että me pyritään siihen moderniin tyyliin. Enkä toisaalta edes koe ehkä pilkkujen kuuluvan meidän tyyliin muutenkaan, mutta silti tykkään näistä tosi paljon. Vaikeaa!

flowersbowsstripesNyt ollaan ehkä tähänastisista kakuista lähimpänä meidän hääteemaa, modernia, raitaa, mustavalkoista, näyttävää, ihanaa. Mutta ovatko raidat, kukat ja rusetit yhdessä liikaa? Mun mielestä nää kakut on ihania, mutta vähän sellaisella överi-ihanalla tavalla. Eniten kolahtaa tuo oikean yläkulman vähän muita pelkistetympi kakku, se on jotenkin tosi herkkä ja söpö ja yksinkertaisuudestaan huolimatta hirmuisen näyttävä. Toisaalta pelkään että myöhemmin kadun jos jätän tyylin kaikessa liian pelkistetyksi, olen kuitenkin tyttö joka rakastaa glamouria ja glamourin määrässä ei hääpäivänä pitäisi pihistellä!

bowsstripesNämä raitarusettikakut ovat mun suurimpia lemppareita, vaikka samaan aikaan en voi olla miettimättä että tulisiko meille sitten liikaa raitaa kun sitä näkyy niin pöytäliinoissa, karkkibuffetin pilleissä, morsiamen kynsissä kuin sulhasen ja bestmanien ruseteissakin. Raidat ovat vieneet mun sydämen, mutta entä jos yhtäkkiä kyllästynkin raitoihin ja ne tulevat korvista ulos ja inhoan ja harmittelen loppuelämäni sitä että meidän hääpäivä on ollut niin raidallinen.

mintpink

Kaikki kuvat: Mun Pinterestin Wedding  inspiration -board

Sitten on vielä ne meidän teeman tehostevärit, vaaleanpunainen ja minttu, jotka haluaisin jotenkin tuoda mukaan myös hääkakkuun, mutta miten? Yhtäkään mustavalkominttuvaaleanpunaista kakkua en vielä ole onnistunut löytämään, enkä ole osannut minkään muunkaan värisistä kakuista hahmottaa miten ne voisi toteuttaa noissa neljässä värissä. Nämä ylläolevat kakut ovat aivan ihania, mutta sellaisenaan eivät sovi meidän teemaan vaan värejä pitäisi jotenkin muokata. Näistä nuo kaksi alinta ovat mun super favouriteja, tuo vasemmanpuolimmainen minttuinen kakku on ihan mieletön. Niin tyylikäs, ihana ja yksinkertaisesti täydellinen. Mutta niin on myös oikeanpuolimmainen macaron-kakku ihanan herkillä koukeroillaan. Mitä ihmettä me tehdään?

Tässä on siis 20 erilaista kakkua, kaikki omalla tavallaan aivan mielettömän ihania ainakin mun mielestä. Mikä on teidän suosikki? Onko teillä ideoita värien yhdistelyyn? Entäpä onko teillä makuideoita hääkakkuun, muhun ei iske ainakaan mikään perus mansikkakakku (vaikka supernamia onkin) koska haluan häihini jotain erilaista ja ikimuistoisen mieleenpainuvaa. Auttakaa ja kertokaa oma mielipiteenne ihanat!