Musiikkia häihin

03.02.2014

Meidän häiden musiikkiasiat ovat selvinneet vasta tässä ihan viimeisten viikkojen aikana, kun tutustuin firmaan nimeltä Hurma tuotanto Facebook -mainoksen kautta. Klikkasin Hurman sivuille kiinnostuneena, kun huomasin että he tarjoavat DJ:n palveluita ja niiden lisäksi paljon muitakin esiintyjiä taikureista bändeihin, tanssiryhmiin ja tunnettuihin artisteihin. Nettisivut olivat mielestäni sopivan yksinkertaisesti rakennetut ja löysin helposti hakemani infon DJ -palveluista, samaa ei valitettavasti voi sanoa kaikista muista selaamistani ohjelmapalveluiden tarjoajien sivuista.

Laitoin Hurmatuotantoon sähköpostia ja kysyin onnistuisiko DJ:n saaminen vielä näin lyhyellä varoitusajalla (kyse parista viikosta) ja Hurmalta vastattiin samantien että onnistuuhan se! En olisi ikinä uskonut että onnistun saamaan vielä hetkeä ennen hääpäivää meille huipun ja osaavan DJ:n mutta onneksi näin kävi! Mä olen siitä onnekas että Hurma halusi tehdä yhteistyötä blogini kanssa, ja näin me saimme häihimme DJ:n onnellisen sattuman kautta. Alunperin olimme suunnitelleet tekevämme vain Spotify -soittolistan, jota bestmanit hoitaisivat häissä, mutta mitä lähemmäksi hääpäivä tuli, sitä enemmän aloin kaipaamaan sitä oikeaa tunnelmannostattajaa, joka osaisi laittaa sopivan musiikin tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Lisäksi musiikista vastaaminen olisi mielestäni ollut turha lisärasite bestmaneille jotka kaasojen kanssa muutenkin jo vastaavat illan ohjelmatarjonnasta, puheista sun muista. Nyt bestmanit saavat loppuillasta heittää mirrit kaulasta nurkkaan ja vaihtaa täysin vapaalle, sensijaan että kävisivät säätämässä soittolistan kanssa vähän väliä. Lisäksi uskon että illan musikaalinen anti tulee olemaan paljon laadukkaampaa ammattimaisilla äänentoistovälineillä, ja tietenkin ammattilaisen soittamana. Kun on valinnut ammattilaisen, voi luottaa 100% siihen että musiikki sopii tilanteeseen ja toimii moitteettomasti koko illan.

djkollaasiKuvat: freedigitalphotos.net  Vasen kuva by: Salvatore Vuono / Oikea alakuva by: graur razvan Ionut / Oikea yläkuva by:  frankie_8

Olimme ehtineet tehdä Oton kanssa Spotify -soittolistan biiseistä joita ehdottomasti haluamme kuulla häissämme, ja tämän listan jaoin myös DJ:mme kanssa. Mun mielestä on ihan huippua että musiikkia saa itse toivoa niin paljon kuin sielu sietää, tuoreessa muistissa on nimittäin eräänkin helsinkiläisen design -hotellin trendikkään hipsterbaarin DJ:n sanat biisitoivetta esitettäessä; ”Enhän mä tota voi soittaa, kaikki tietää sen, ei ei ei!”. Hurmalta ollaan kuunneltu kaikkia meidän toiveita ja mä en malta odottaa että päästään tanssimaan ja joraamaan kunnolla hääpäivänä!

Me ei oltu uhrattu paljoakaan ajatuksia häämusiikin tilanteeseen sopivuudelle, vaan läntätty lista täyteen lempparitamppausbiisejä. Hurman nettisivuilta löytyi kuitenkin kattavaa informaatiota siitä miten häämusiikkia kannattaa valita, ja sivuista inspiroituneena ajattelinkin käydä lempibiisejämme vielä tarkemmin läpi ja miettiä esimerkiksi sisääntulobiisiä, kakunleikkausbiisiä ja muita juttuja, jorausbiisit säästettäköön loppuiltaan. Onneksi meillä on osaava DJ joka varmasti pitää huolen siitä että volat pysyy vanhemmille ja nuoremmille sopivalla tasolla alkuillasta, ja ovat  kaakossa loppuillasta. Häätanssibiisihän me ollaankin valittu jo aikoja sitten ja sen te tulette toivottavasti kuulemaan (ja näkemään) häävideollamme.

Erilaisten ohjelma- ja hääpalveluiden lisäksi Hurmatuotanto Oy tarjoaa myös cateringia, juhlatiloja pääkaupunkiseudulla, erilaisia yritystapahtumia ja jopa lastenmusiikkia. Oma lapsuudensuosikkini, Kengurumeininki, näyttää olevan Hurman listoilla myös! Voin ehdottomasti suositella ainakin tähän astisella kokemuksella Hurmaa, ja häiden jälkeen voin sitten kertoa myös miten kaikki sujui käytännössä. Mutta mulla ei ole epäilystäkään etteikö kaikki menisi hienosti koko illan!

 Millaista häämusiikkia teillä on ollut häissänne? Bändi vai DJ? Tykkäättekö enemmän perinteisestä häävalssista vai häätanssista?


Hääbingo

30.01.2014

Bongasin netistä hauskan idean hääbingosta, ja päätin että siitä tulee ehdottomasti yksi ohjelmanumero meidän häihin. Kaasojen kanssa bingoa pohdiskellessamme tulimme siihen tulokseen, että häihin tulee kaksi bingoa. Alkuillasta tutustumisbingo, ja myöhemmin illalla perinteinen hääbingo arvauksineen siitä mitä häissä tulee tapahtumaan. Tutustumisbingo on mielestäni kiva idea, jolla vieraat tutustuvat rennosti toisiinsa, ja tunnelma kevenee kivasti kun voi kysellä höpsöjä kysymyksiä vieruskavereilta. Osa häävieraista tuntee toki entuudestaan, mutta tuskinpa se haittaa mitään että oppii kavereistakin uutta.

Blogikollegani, ihana Sofia suunnitteli meille hienot bingolappuset ja niitä ollaan sitten värkätty hiki hatussa kaasojen kanssa, sitä kun ei tosiaan tätä ideaa suunnitellessa tullut ajatelleeksi että jokaiselle vieraalle pitää olla erilainen bingolappu, kun tekstien pitää olla järjestyksessä. 140 bingolappua 16:sta ruudun ruudukoineen olisi ollut aika iso ja puuduttava pala kakkua vain yhdelle mutta onneksi ihanat kaasoni ovat aina valmiita auttamaan ja melkein kaikki laput on jo valmiina.

iina2 iinaeka2Onko muilla ollut hääbingoa, miten vieraat ovat ottaneet sen vastaan jos olette tällaisen toteuttaneet? Ainakin meillä kaikki joille olen bingosta kertonut ovat olleet innoissaan, mutta senhän näkee vasta juhlapäivänä miten kaikki käytännössä toteutuu. Bingopalkintoja ei ole vielä ostettu, enkä ole vielä varma mitä ostan. Mitä teillä on ollut palkintona, tai tuleeko jollekin joku hyvä idea mieleen mistä ihmiset voisivat tykätä? Haasteellisen bingopalkinnon valinnasta tekee se että sen voittaja voi olla kuka tahansa, teini, vanhus, nainen, mies, ihan kuka vaan. Mikä on jotain sellaista mistä kuka tahansa tykkäisi?


Häiden ohjelma

08.01.2014

Me ollaan tavoiteltu alusta asti kaikissa järjestelyissä rentoa häätunnelmaa, ja sellaista juhlapäivää että ei tarvitse katsella väkinäistä pönötystä tai osallistua leikkeihin joihin ei halua. Jotain ohjelmaa häissä kuitenkin meidänkin mielestä on mukava olla, ja ajattelin nyt esitellä muutaman ohjelmaidean joita meidän häihimme on mahdollisesti tulossa.

Morsiuskimpun/Sukkanauhan heitto

Tämä on tietysti klassikko, jota ei mistään hinnasta jätettäisi pois! Me halutaan ehdottomasti nähdä, ketkä meidän sukulaisista ja ystävistä ovat seuraavat naimisiin menijät kimpun ja sukkanauhan mukaan.

Photobooth

Photobooth eli vieraiden kuvaaminen hauskan rekvisiitan kanssa, on mun mielestä mukava tapa ikuistaa jokainen vieras häiden aikana rennosti. Me ei olla vielä hankittu photobooth-rekvisiittaa, joten olisinkin kysynyt että mistä teidän mielestänne löytyy parhaat tarvikkeet tähän tarkoitukseen? Mä oon kyllä tutkinut nettikauppojen valikoimia mutta en ole oikein osannut valita mitään. Olisi tietysti hauskaa jos asusteet olisivat meidän teemaväreihin sopivia. Itse tekemistäkin olen miettinyt, mutta tyypit jotka eivät olleet saaneet kuukautta ennen häitä vielä edes kaikkia kutsuja lähetetyksi eivät varmaankaan kaipaa enää yhtään enempää lisähommaa, vai mitä olette mieltä?

Karkkibuffet

Karkkibuffetista olenkin kirjoitellut jo useampaan otteeseen, jos on postaukset menneet ohitse niin niitä pääset lukemaan TÄSTÄ. Senverran kertaan vielä, että karkkibuffet on mielestämme hauska ja näyttävä tapa antaa vieraille jotain pientä kivaa kotiinvietävää (tai häiden ajaksi karkkiähkyn aiheuttajaa).

Häätanssi

Mä kirjoitin hääperinteistä tuossa muutama kuukausi taaksepäin ja kerroin jo silloin että meille ei tule häävalssia ollenkaan, vaan häätanssi. Häätanssin biisi me päätettiin jo aikoja sitten, se on biisi joka meille kummallekin merkitsee paljon  ja joka ei ole ihan sieltä tavallisimmasta hääbiisi -päästä. Se on jotain vähän raskaampaa, mutta herkkää ja kaunista silti, joku meidän kaveri ehkä saattaa arvatakin.

Hääbingo

Hääbingo on sellainen ”yhteinen tekeminen”, mitä ollaan mietitty. Törmäsin ideaan netissä ja mielestäni se on tosi hauska! Vieraille tehdään bingolappuset, joihin on kirjoitettu veikkauksia, mitä häissä saattaa tapahtua, esimerkiksi ”morsian polkaisee ensin kakunleikkauksessa”,  ”sulhanen on hukassa” tai ”anoppi heittää kengät nurkkaan”. Bingossa ensimmäisenä eniten oikein veikannut voittaa sitten jonkin hauskan pikku palkinnon. Bingo on vähän erilainen yhteinen tekeminen, mutta mielestämme hauska juuri siksi.

Aikakapseli

Aikakapseli on varmasti käsitteenä kaikille tuttu, eli tehdään jokin kaunis rasia tai säilytyslaatikko, johon laitetaan kaikenlaista pientä häiden aikaan ajankohtaista tavaraa tai vaikkapa lehtileikkeitä ynnä muita. Aikakapselin saa sitten avata tietyn ajan kuluttua, vaikka kymmenentenä hääpäivänä, tai viidentenäkymmenentenä.

Sukunimen hyvästely

Tämä oli ideana mulle täysin uusi, mutta sitäkin hauskempi juttu! Mä vaihdan sukunimeni Oton sukunimeen, ja olen siitä tosi iloinen. Sukujuuristani olen ehdottomasti ylpeä, mutta en ole koskaan kauheasti tykännyt mököttävästä sukunimestäni, joka ei oikein kohtaa iloisen luonteeni kanssa. Hääohjelmaa googlaillessani törmäsin tähän sukunimen hyvästelyyn ja olenkin koittanut keksiä kaasojen kanssa jotakin hauskaa ideaa, kuinka toteuttaa se. Paras idea tähän mennessä, on ollut ilmapallolla sukunimen lähettäminen taivaan tuuliin – ja näin mä taidankin toimia. Sukunimi saa arvoisensa hyvästit.

Hääkamerat

Näistä olen myös kirjoitellut jo aiemmin, eli vieraiden pöydissä on kertakäyttökamera per pöytä aina, ja vieraat saavat kuvata näillä kertakäyttökameroilla häätunnelmaa ja mitä ikinä keksivätkään. Häiden jälkeen on sitten hauska kehittää kuvat ja nähdä mitä vieraat ovat onnistuneet ikuistamaan!

Puheet

Puheita meidän häissä tulee varmasti olemaan useampia, ainakin bestmanit, kaasot ja mun äitini ovat jo ilmoittaneet pitävänsä puheen ja ehkäpä minä ja Ottokin intoudutaan sanomaan jotain toisillemme.

Musiikki ja tanssi

Häissämme tärkeimpänä ohjelmana kuitenkin tanssi ja yleinen juhliminen, eli musiikki tulee olemaan tärkeä osa hääpäiväämme. Meillä on vielä tämä musiikkiasia vähän auki, että kuka siitä vastaa ja miten, mutta elävää musiikkia ei ole tulossa vaan haluamme ehdottomasti DJ:n.

Millaista ohjelmaa teillä on ollut häissänne? Millainen ohjelma on mukavaa vieraan näkökulmasta?