8x minä helmikuussa

07.02.2019

Ajattelin, että olisi hauskaa pitkästä aikaa ottaa pieni tsekkaus tyylissä vuosien varrelle, ja tehdä ”8x minä helmikuussa” -postaus. Mun tyyli on eri vuosina ja eri vuodenaikoina vaihdellut paljonkin, ja helmikuu on sellainen kuukausi, josta en koko blogihistoriani aikana ole vielä tällaista kollaasia tehnyt. Nyt on siis oikein hyvä hetki kurkata miltä sitä on vuosien varrella aina helmikuussa tullut näytettyä. Aloitetaan ensimmäisestä helmikuusta, joka täällä blogissa on näkynyt!

HELMIKUU 2012

Helmikuu 2012, kuva on otettu meidän ensimmäisen yhteisen kodin keittiössä. Näitä kaappeja vasten kuvattiin aika monet tämän blogin ensimmäiset asukuvat. Jalassa mulla on yhdet  mun ensimmäisistä farkkuleggingseistä, jotka ostin Oulusta joskus aikoinaan. Paidaksi olen valinnut luultavasti sen hetkisen lempparini: Uuno Turhapuro -tyylisen reikäneuleen, jotka silloin olivat tosi cooleja. Hiukset olivat pikimustat ja kulmakarvat terävät.

HELMIKUU 2013

Helmikuu 2013, odotin meidän keskimmäistä, tätä kuvaa otettaessa viikkoja taisi olla ainakin 30. Olin ollut viikkoja vuodelevossa, ja viikkoja oli vielä edessä. En juuri seisonut muuten kuin mahakuvia otettaessa. Mua supisteli jatkuvasti, mutta olin siihen jo ihan tottunut. Hiukset olivat jo huomattavasti vaaleammat kuin edellisenä keväänä, sillä lakkasin värjäämästä niitä, kun tulin raskaaksi, ja olin vaalentanut niitä edellisenä kesänä raidoittamalla. Raskauden loppuvaiheilla mun vakkarivaatteet taisivat olla musta toppi ja mustat leggingssit.

HELMIKUU 2014

Helmikuussa 2014 me oltiin juuri menossa naimisiin parin päivän kuluttua tämän kuvan ottamisesta. Kuvanottohetkellä oltiin menossa yhteen pressiin, ja mun kaaso oli tehnyt tämän ihanan kalanruotoletin mulle sitä varten. Olin niin innoissani, enkä olisi enää millään malttanut odottaa meidän häitä. Muistan sen kuplivan ilon ja jännityksen niin elävästi edelleen! Mulla oli yllättävän kivat vaatteet, voisin varmaan pukea nuo kaikki päälleni vaikka heti, mutta mulla ei enää ole niitä.

HELMIKUU 2015

Helmikuussa 2015 mä olin aloittamassa työt startupissa markkinointiassistenttina, ja meidän lapset olivat aloittamassa päivähoidon ensimmäistä kertaa. Se oli niin jännittävää aikaa meille kaikille, paljon uusia asioita. Muistan tuon päivän niin hyvin, kun tämä kuva on otettu! Rakennettiin isoin lumiukko ikinä meidän vanhan kodin läheisen kanavan rannalle. Lumiukko näkyi myös meidän kodin ikkunasta, ja nähtiin, kun monet ihmiset pysähtyivät ottamaan sen kanssa kuvia. Meillä oli niin hauskaa kun rakennettiin se, pakko tehdä yhtä iso tänä talvena! Ainakaan lumesta ei ole pulaa, heh.

HELMIKUU 2016

Kun mä katson tätä kuvaa, en voi uskoa että on helmikuu 2016! Siis miten olen voinut kekkaloida noin vähissä vaatteissa HELMIKUUSSA? No, kai se on ollut sitten joku tosi lämmin ja tuuleton päivä. Ei ainakaan näytä yhtä lumiselta kuin edellisessä kuvassa. Mulla oli elämäni ensimmäistä kertaa pastellivioletti tukka, jota rakastin niin paljon. Se antoi mulle niin paljon itsevarmuutta ja mulla oli jotenkin niin hyvä fiilis siinä tukassa. Nuo ”sivuhalkio”-paidat olivat silloin trendien aallonharjalla, mutta näin jälkeenpäin en kyllä syty tälle trendille yhtään enää. Mutta silloin olin aivan ihastunut tuohon paitaan.

HELMIKUU 2017

Tämä kuva on otettu n. viikkoa meidän kuopuksen syntymän jälkeen, helmikuussa 2017. Ensimmäiset asukuvat ilman raskausmahaa! Taisin olla hullaantunut siitä, että pääsin taas käyttämään tavallisia vaatteita pelkkien raskausvaatteiden sijaan. Muistan, että sää ei todellakaan ollut vielä otollinen nahkatakille, mutta halusin kuitenkin ottaa kuvat kotipihalla juuri nahkatakin kanssa. Olin käyttänyt koko talven samaa raskausmahan kanssa menevää villakangastakkia, ja kevyt nahkatakki tuntui niin ihanalta ja raikkaalta sen painavan takin jälkeen.

HELMIKUU 2018

Tässä kuvassa olen juuri tehnyt paluun pastelliviolettiin tukkaan. Olin siitä ihan megafiiliksissä, ja olihan se piru vie kyllä upea! Uskon, että joskus vielä tulee pastellivioletin aika, mikäli joskus löydän jostain täydellisen hajusteettoman pastellivioletin sävytteen. Toistaiseksi tämä vaalea on kuitenkin helpompi ylläpidettävä mun herkän nenän kanssa. Pastellivioletti on niin ihana väri, tykkään siitä ihan super paljon.

HELMIKUU 2019

Tämän vuoden helmikuu. Mulla on niin hyvä fiilis tästä keväästä ja tästä kuukaudesta. Tykkään mun tämänhetkisestä tyylistä itse, ja tunnen sen omakseni. Rakastan mun vaaleaa tukkaa, ja sitä on niin helppo ylläpitää. Mä toivon, että tästä kuukaudesta tulee yhtä ihana kuin edeltäjistään, ja vaikea on olla tulematta, kun tähän kuukauteen sisältyy niin paljon kaikkea ihanaa.

Näistä kaikista tyyleistä mun lempparit on varmaankin kaksi viimeistä, sekä tuo vuoden 2013 raskaustyyli. Vähiten koen omakseni tuon ihan ensimmäisen mustatukkaisen tyylin. En vaan osaisi kuvitella tuota tukkaa, noita kulmakarvoja tai tuota paitaa enää itseni päälle. Silloin kuitenkin tykkäsin niistä, ja ne oli silloin ihan yhtä mua, kuin vaalea tukka on nyt.

Mikä on teidän lempparivuosi näistä? 


Tänään oli Oton viimeinen työpäivä ennen opintovapaata

01.02.2019

Mun on pakko nipistää itseäni, että uskon sen todeksi: tänään alkoi Oton opintovapaa. Ainakin seuraavat 1,5 vuotta me saadaan olla yhdessä arkipäivisin ja tehdä kumpikin omia hommiamme kotoa käsin. Toki Otolla on välillä myös päiviä, kun on läsnäoloa koululla (monimuotona ei onneksi kovinkaan usein), ja toki mullakin on mun omia tapaamisia, tilaisuuksia ja pressejä, mutta yleisesti ottaen me voidaan olla joka päivä yhdessä! Ja se on parasta ikinä.

Me saadaan arkeen niin paljon lisää joustoa, yhteistä aikaa ja kaivattua aikaa myös sille rentoutumiselle, että tämä vaan tuntuu niin uskomattomalta. Mutta eihän se uskomatonta ole, vaan asia, jonka eteen ollaan nähty vaivaa. Välillä yhdistelmä mun yrittäjyyden, Oton kokopäivätyön ja Oton korkeakouluopintojen sekä kolmen lapsen, joista yksi kotihoidossa, kanssa on tuntunut kuormittavalta. Mutta tämä puolen vuoden spurtti on mahdollistanut sen, että nyt Otto voi jäädä opintovapaalle. Ja jos kaikki menee kuten on suunniteltu, hän saa koulunsa valmiiksi etuajassa. Sitten hän pääsee mahdollisimman nopeasti hyödyntämään opintojaan myös työelämässä.

Kuukauden kuluttua myös kuopus aloittaa osa-aikaisen dagiksen, jolloin meillä molemmilla on oikeasti sitä rauhallista työ- ja opiskeluaikaa päivisin yhtäaikaa kolmena päivänä viikossa. Se on suuri muutos nykyiseen, jolloin työaikaa on mulla ollut vain iltaisin tai vuorotellen Oton koulutehtävien kanssa viikonloppuisin. Ollaan siitä hurjan kiitollisia, että kuopus on voinut olla kotona 2-vuotiaaksi asti, eikä häntä ole ollut pakko laittaa hoitoon esim. taloudellisista syistä aiemmin. Tiedän, että kaikille ei ole mahdollista mennä varhaiskasvatuksen aloitus-ajankohdan suhteen sen mukaan mikä itsestä tuntuu hyvältä. Tämä on ollut suuri etuoikeus, että me ollaan oltu näin onnekkaita.

Nyt meistä tuntuu, että hän on ihan valmis lähtemään dagikseen, ainakin hänen päivittäisistä pyynnöistään päätellen. Sitä ennen nautitaan kuitenkin näistä yhteisistä viikoista, ja pian alkavasta isompien lasten hiihtolomasta yhdessä koko perhe. Siksi siis aloitus vasta kuukauden kuluttua, koska ajateltiin, että ei olisi mitään järkeä mennä esim. viikoksi päiväkotiin ja olla heti viikkoa pois.

Vapaus tehdä töitä ja opiskella omassa tahdissa on jotain, mistä ollaan haaveiltu pitkään. Me osataan molemmat pitää kiinni deadlineista ja saadaan tarvittavat hommat ja enemmänkin tehtyä, mutta nautitaan kovasti siitä, että ei olla sidottuja joka arkipäivä samaan rytmiin. Seuraavan puolentoista vuoden aikana me saadaan muovata itse miltä meidän töiden ja opiskelutehtävien päivä-aikataulut näyttävät ja missä me niitä töitä tehdään. Se jos mikä on luksusta, jota pitää osata arvostaa. Toki lasten päiväkoti- ja koulu pitävät meidät kiinni niissä yhteiskunnan normi-aikataluissa, mutta kuitenkin.

Rauhallisen työajan lisäksi kaikkein eniten mä olen odottanut tässä oikeasti sitä, että saadaan vaan olla yhdessä. Me viihdytään yhdessä ja toimitaan hyvin yhdessä. Saadaan paljon aikaan kun pystytään tsemppaamaan toinen toistamme, ja meillä on tiedossa myös ainakin yksi yhteinen projekti tälle keväälle. En voisi olla enemmän innoissani!

Tähän loppuun haluan vielä hieman kehaista tuota ihanaa aviomiestäni. Koska siis eihän tämä olisi ollenkaan mahdollista, ellei hän olisi päässyt kouluun ja hoitanut sekä töitä että koulua näin hienosti, kuin hän on tehnyt. Otto mahdollisti aikanaan mulle mun unelmien tavoittelun, ja nyt on mun vuoro tehdä se hänelle. Siitä ei ole mitään haittaa, jos siinä samalla meillä on ihan pirun hauskaa yhdessä, vai mitä?

Otto, mä olen susta niin ylpeä. Tästä se alkaa!

Ihanaa viikonloppua kaikille, terveisin pää pilvissä liihotteleva Iina!