Kahvilla ja museossa lasten kanssa

29.04.2017

Iltaa ihanat! Ollaan oltu nyt pari päivää kotona reissun jälkeen ja pesty ahkerasti pyykkiä. Eilen piipahdettiin Ikeassa hakemassa parit pimennysverhot, sillä totuttiin mun tädin luona siihen että aamullakin saa nukkua pimeässä, kun meidän huoneessa oli pimennysverhot. Eka yönä kotona Nova yrittikin heräillä jo siinä ennen aamuviittä, kun makkari kylpi auringossa. Viime yö sujui kuitenkin taas ihan normaalisti ja kyllä sitä itselläkin on mukavampi ja helpompi nukahtaa aamuyöimetyksen jälkeen uudelleen kun on pimeää.

Tänään ollaan touhuttu vaikka ja mitä aamusta alkaen. Vaikka sää ei ole niin suosinut niin muuten ollaan kyllä otettu Helsingistä kaikki irti. Ajeltiin aamupäivällä keskustaan kahville ja istuskeltiin ja syötiin ja höpöteltiin ihan rauhassa hyvä tovi. Vieläkin tuntuu yhtä luksukselta tilata bagel tuorejuustolla ja mozzarellalla, kuin heti synnytyksen jälkeen. Ah ihanaa ihanaa kun voi taas nauttia pehmeistä juustoista hyvillä mielin. Luulin että eniten nauttisin siitä että saa syödä taas graavilohta mutta ei, tällä kertaa juustot on olleet kyllä se juttu mitä kaipasin kaikkien muiden yli.

Mun oli tarkoitus ottaa jotain ihania kuvia ulkona keskustassa, vaan eipä tuolla räntäsateessa ja tuulessa viitsinyt sen kauempaa olla kuin mitä oli liikkumisen kannalta pakko. Niin me kipaistiin Kluuvista pikavauhtia Helsingin Kaupungin Museoon ja Lasten Kaupunkiin eikä pysähdytty kuvaamaan. Me haluttiin tehdä jotain kivaa ja tuli heti mieleen Lasten Kaupunki jossa käytiin ekan kerran tyttöjen kanssa viime vuonna alkukesästä. Mulla taisi olla silloin meneillään joku raskausviikko 7 tai 8, ja aivan hirveä pahoinvointi ja väsymys. Muistan sieltä museosta viime kesältä vaan kuinka istuin mummolan sohvalla ja join vettä ja mulla oli niin huonovointinen olo, mutta koitin vaan tsempata kun lapsilla oli siellä niin hauskaa enkä halunnut lähteä kotiin.

Kaukalo saatu blogin kautta*

Tänään ei onneksi ollut mitään raskausoireita kiusana niin me viihdyttiin museossa useampi tunti. Ensin lapset kokeilivat roolivaatteita mutta aika nopeasti he muistivat että yläkerrassa on juurikin se mummola, ja sinne oli päästävä. Siellä oltiin vaikka kuinka kauan, ja tänään oli vielä lauantain kunniaksi mummolassa ihan oikea museo-mummo joka oli tosi hauska. Lapset juttelivat museo-mummon kanssa ja leikkivät mummolan keittiössä vaikka kuinka kauan. Oli ihana päivä kyllä, ja kiva tehdä lasten kanssa yhdessä.

Museoreissun jälkeen tultiin kotiin ja ollaan askarreltu tyttöjen kanssa, ja kokattiin Oton kanssa uutta ruokaa joka maistui koko perheelle. Ihan tämmöinen leppoisa lauantai. Huomenna suunnitelmissa ei ole mitään sen erityisempää vappuaaton juhlintaa, sillä säät eivät ilmeisesti vielä huomennakaan ole hirveän vappuisat. Mutta jos nyt sipaisisi vähän glitteriä tytöille kasvoille ja heiluttelisi ilmapalloja Novan kanssa, kannattaa tsekata neidin kiljaisut mun insta storiesista (@iinalaura), joku ihana on nimittäin ”vähän” innoissaan omista vappupalloistaan.

Ihanaa lauantai-iltaa kaikille <3


Persoonallisempaa shoppailua

16.08.2016

Mun kaveri Veera laittoi viestiä tässä hetki sitten, että haluaisinko kokeilla Urbspotter-nimistä sovellusta, joka on helsinkiläisyrityksen kehittämä ilmainen sovellus, tarkoituksena tukea paikallista yrittäjyyttä ja yhdistää kivijalkaliikkeet ja kuluttajat. Ja halusinhan minä, tämä postaus on siis Urbspotterin sponsoroima, minä testasin sovellusta ja sain sitä vastaan palkkion.

Urbspotter on tosiaan ilmainen sovellus Androidille ja iPhoneille, josta löytyy jopa 140 kivijalkaliikettä ja heidän valikoimansa, aukioloajat, sijainnit ja reittiohjeet ja jopa yritysten tarinat. Mä ainakin olen huomannut usein persoonallisia kivoja tuotteita etsiessäni, että on hankala löytää niille jälleenmyyjiä. Esimerkiksi monia pienempia lastenvaatemerkkejä ei aina löydy suurista kaupoista, ja niiden metsästäminen kivijalkaliikkeistä on tuntunut olevan huomattavasti hankalampaa kuin verkosta. Itse kuitenkin tykkään nimenomaan siitä fyysisestä ostokokemuksesta, ja ostan mieluummin aina suoraan liikkeestä jos vain mahdollista. Se vaatteiden hipelöiminen ja mahdollinen sovittaminen on tosi tärkeää, ja mä oon myös sellainen kaikkimullehetinyt -tyyppi, eli en millään malttaisi odotella toimitusaikoja.

Urbspotterissa voi selata kaikkien liikkeiden tuotteita heti ensimmäisellä välilehdellä, ja hakua voi myös rajata niihin mistä itse on sillä hetkellä kiinnostunut. Tuotteita voi myös hakea hakusanoilla, ja nähdä sovelluksen sisällä jo tarkemmat tuotetiedot. Eli jos vaikka etsin Vimman mekkoa Zeldalle, voin hakea sovelluksesta että missä kaupassa niitä nyt olisi saatavilla kirjoittamalla Vimma. Tai jos vaikka etsin Papun rusettipipoa, voin kirjoittaa Papu hakukenttään ja näen heti mistä niitä saa. Heti tutustuin uuteen liikkeeseen nimeltä Harakanpesä Shop Eerikinkadulla tässä pipoa etsiessä. Lastenvaateliikkeitä on Helsingin keskustassakin paljon enemmän kuin ne pari joihin olen törmännyt vaikka FB:ssä tai blogeissa. En myöskään tiennyt että esimerkiksi Nopsupopsua myydään Helsingissä, mutta niin vaan löysin senkin Urbspotterista.

Keskustassa asuessani mulle olivat kivijalkaliikkeet paljon paremmin tuttuja, sillä tallasin katuja pitkin harva se päivä. Nykyään kun asutaan kauempana, on usein helppoa vaan suunnata ostoskeskuksiin, koska niistä ainakin yleensä tietää etukäteen löytävänsä jotain, eikä ole ollut sellaista tietämystä enää kivijalkaliikkeistä. Samalla kuitenkin on vaikeampaa löytää persoonallisia tuotteita. Tämä sovellus on tosi kiva, koska mä todella mieluusti ostan pienyrittäjiltä ja tuen yrittämistä, jos vain mahdollista. Liikkeet on helppo löytää sovelluksesta, sillä se tarjoaa jopa reittiohjeet ja liikkeitä voi etsiä myös oman sijainnin perusteella. Viime viikonloppuna Nudgessa vieraillessani sovellus näytti että joka puolella mun ympärillä on ihania kivijalkaliikkeitä, esimerkiksi Pop up kemut, ja tuo aiemmin mainitsemani Harakanpesä Shop, ja Momono jossa oli aivan ihania jakkaroita myynnissä. Liikkeitä ja tuotteita tulee lisää sovellukseen viikoittain ja jopa päivittäin.

Jos tykkää persoonallisista vaatteista, asusteista ja sisustustuotteista ja haluaa ostaa niitä läheltä, niin kannattaa ladata tämä sovellus, varsinkin kun se ei maksa mitään eikä sisällä edes mainoksia. Se on puhtaasti vaan siihen tarkoitettu että kuluttajat ja kivijalkaliikkeet löytäisivät toisensa, ja se on siihen aivan passeli! Syksymmällä siihen on muuten tulossa myös osto-ominaisuus, jolloin suoraan sovelluksesta voi ostaa tuotteen ja saada sen itselleen saman päivän aikana tai jopa tunnissa. Aika kätevää! Varsinkin oman startup-taustani takia mä olen hirveän kiinnostunut uusista innovaatioista ja pienyrityksistä, ja senkin takia musta oli hauskaa testata sovellusta ja kertoa siitä teillekin.

Nyt Urbspotterilla on käynnissä vielä loppukesän kamppis, jossa näyttämällä Urbspotteria puhelimesta kassalla Kivijalkaliikkeestä ostaessaan saa ilmaiseen Jymy-jätskiin oikeuttavan lipukkeen. Jymy on ihan jymyhyvää, eikä mua ainakaan haittaa yhtään että kivan ostoksen lisäksi saa vielä ilmaisen jätskin!

Mikä on teidän lemppari kivijalkaliike Helsingissä? Eikös olisi kätevä tällainen sovellus muihinkin kaupunkeihin? Ainakin Oulussa olen nähnyt vaikka mitä söpöjä pikkuliikkeitä joista kaikkien pitäisi kuulla, enkä usko että muut kaupungit häviävät Oululle yhtään!


Turistina Helsingissä: Lasten kaupunki

07.07.2016

Eilen otettiin metrolla suunta kohti keskustaa mun äidin ja lasten kanssa, ja harrastettiin vähän kotikaupunkiturismia. Päätettiin lähteä kurkkaamaan miltä uudistunut Helsingin kaupunginmuseo ja Lasten kaupunki näyttää. Mä en ollut koskaan aiemmin käynyt Helsingin kaupunginmuseossa, vaikka monet muut museot kuten Ateneum, Kiasma, Luonnontieteellinen, Kansallismuseo ja Designmuseo tuttuja ovatkin. En oikeastaan tiedä miksi sinne ei ole aiemmin tullut mentyä, äidin kanssa kuitenkin mun lapsuudessa käytiin aina lomilla ja joskus viikonloppuisin eri museoissa. Ja omien lasten kanssa ei oltu vielä käyty siellä, koska museo on ollut viimeiset pari vuotta remontissa.

Senaatintorille saavuttaessa oli ihanaa nähdä Helsinki niin elossa, turisteja joka puolella ja iloista puheensorinaa ja kaikki ottivat valokuvia. Jotenkin sitä pysähtyi itsekin hetkeksi katsomaan miten mieletön kaupunki tämä onkaan, onhan esimerkiksi Senaatintorikin ihan upea nähtävyys eikä kalpene ollenkaan Euroopan metropolien aukioille ja katedraaleille. Täällä on hurjasti nähtävää ja koettavaa ja ihan omanlaisensa kaupunkikulttuuri.

Senaatintorilta oli tosissaan noin 30 sekunnin kävelymatka museoon, joka sijaitsee osoitteessa Aleksanterinkatu 16. Heti museon sisäpihalla oli iso vaunuparkki, ja paikka oikein huokui sitä että täältä löytyy lapsille kaikkea kivaa. Tuli ehkä mieleen vähän länsinaapurimme Ruotsin aarre Junibacken, yhtä helposti lähestyttävä tunnelma, erona vain se että kaupunginmuseo on aina ilmainen kaikille. Museosta löytyi kivasti säilytyslokeroita, joihin ei tarvinnut edes panttia mikä on hyvä koska mulla ei ikinä melkeinpä ole käteistä rahaa mukana.

Sitten oli aika suunnata lasten kaupunkiin, joka levittäytyi kahteen kerrokseen ja oli täynnä kivaa tekemistä. Ihan ekaksi bongattiin roolivaatehuone jossa lapset saivat virittäytyä halutessaan museotunnelmaan. Lisäksi alhaalla oli esimerkiksi vanhanajan ruokakauppa, suutari, vene ja hevosvaunut sekä teatteri- ja piirustushuoneet. Myös pienille vauvoille oli oma tila. Alakerta oli ehkä enemmän juuri pienten mieleen, näin myös meillä nuorempi oli enemmän fiiliksissään alakerran hevoskärrystä kuin yläkerran mummolasta.

Mummola, joka tosiaan oli ihan kuin 70-luvun kerrostaloasunto, oli ihan huikea ja sekä mun, mun äidin että meidän esikoisen lemppari. Siellä sai oikeasti ollakin kuin kotonaan, ja lapset saivat tutustua vanhaan puhelimeen, 70-luvun esineisiin, keittiöön ja sisustukseen ja pääsipä paikalla selaamaan valokuva-albumia ja vanhoja lehtiäkin niinkuin mummolassa konsanaan. Mun äiti oli ihan innoissaan, sillä mummolassa oli niin paljon hänelle tuttuja juttuja ja nostalgiaa. Me viihdyttiin mummolassa vaikka kuinka pitkään ja mä luin mm. laihdutusvinkkejä ikivanhasta MeNaiset -lehdestä. ”Jos mielesi tekee makeaa, syö suolakurkkua. Se karkottaa makeanhimon”. Eli seuraavan kerran kun tekee mieli suklaata, ostakaa suolakurkkuja!

Ylhäältä löytyi myös vanhoja leluja sekä vanha koulu missä oli nostalgiset puiset tuplapulpetit ja vaikka mitä. Koulumuseossa olen itsekin käynyt alakoulun aikoihin ja olin nähnyt ennenkin samantyylisiä. Lapset olivat tosi innoissaan kun pääsivät harjoittelemaan kirjoittamista liitutauluille ja tekemään vanhan ajan lukujärjestystä.

Kun oltiin kierretty koko Lasten Kaupunki, istahdettiin vielä piirustushuoneeseen ja lapset saivat piirtää oman lemppari Helsinkijuttunsa paperille ja jättää taideteokset museoon. Nuorempi neiti piirsi kestosuosikkinsa: Herra Perunapään. Se on kuulemma parasta Helsingissä, hah.

Voin ehdottomasti suositella Lasten Kaupunkia ihan kaikille, sinne oli helppo mennä ja siellä oli kivaa. Varmasti mennään toistekin. Musta se on ihanaa että lapsille on oma paikka missä kaikkeen saa koskea ja kaikkea saa tutkia ja kokeilla. Ja vielä huikeampaa on musta se että Helsinki tarjoaa tämän paikan kaikille ilmaiseksi. Meille jäi kokemuksesta tosi hyvä mieli! Ja ajattelin itseasiassa koostaa tästä inspiroituneena muutaman lapsiperhevinkin Helsinkiin tälle kesälle tai miksei talveenkin.

Mahtia torstaita kaikille! <3


Helsinkipäivä 2016 kuvina

12.06.2016

Tänään rakas kotikaupunkini Helsinki juhlii syntymäpäiviään, ja koko kaupunki on ollut täynnä ihania tapahtumia ja menoa ja vilskettä. Helsinki on mulle rakas paikka ja sillä tulee aina olemaan erityinen merkitys mulle, vaikka joskus jonnekin muualle muutettaisiinkin. Mä rakastan sitä miten Helsinki on kasvanut, kehittynyt ja kaunistunut päivä päivältä siitä asti kun mä olen täällä ensimmäiset muistoni luonut 90-luvun alussa.

Helsingissä on aivan omanlaisensa kaupunkikulttuuri, hurja määrä mahtavia ravintoloita, tapahtumia enemmän kuin jaksaa edes käydä ja paljon paljon rentoja ja inspiroivia ihmisiä. Myös lapsille tämä kaupunki on kuin unelmien täyttymys, sopivassa suhteessa kaupungin tarjoamia vaihtoehtoja ja kuitenkin myös luonto ja esimerkiksi upea saaristo ihan lähellä. Helsingissä kukoistaa Startup-kulttuuri, yhteishenki ja tekemisen meininki. Täällä on hyvä olla.

Tänään me suunnattiin ensimmäistä kertaa mun elämässä Herttoniemen kartanoon, jossa oli Helsinkipäivän kunniaksi kotieläimiä sekä kaikenlaista pientä tapahtumaa. Eläimiä pääsi silittelemään ihan läheltä, ja lisäksi me käytiin vanhassa talomuseossa katselemassa ja ihmeteltiin traktoria ja vanhanajan työhevosta. Ihana aurinkokin helli meitä hetken aikaa kun ulkoiltiin. Lapset olivat aivan ihastuksissaan eläimistä.

Kartanovierailun jälkeen me hurautettiin vielä keskustaan, ja käytiin kuuntelemassa Robinia Radio Aallon Helsinkipäivän konsertissa Kaisaniemenpuistossa. Me oltiin niin innoissamme siellä kartanolla että tultiin vähän turhan myöhään paikalle, ei nimittäin enää mahduttu sisään itse konserttialueelle. Mutta onneksi lapset näkivät meidän olkapäiltä kuulemma ihan tarpeeksi Robinia ja olivat tyytyväisiä näkemäänsä. Siitä puhuttiin koko kotimatka ja vielä illallakin.

Loppuilta me keskityttiin ensin syömiseen – uusia perunoita tottakai, niinkuin kesällä joka sunnuntai. Ruuan jälkeen käytiin vielä lasten kanssa pyöräilemässä. Kyllä se pyöräily vaan sujuu kerta kerralta paremmin, instassa ja snapissa (@iinalaura) on videotakin näkyvillä miten meidän esikoinen polkee!

Ihanaa sunnuntai-iltaa kaikille <3


Moi kesäkuu

01.06.2016

Ja moi te ihanat! Otin toukokuun todella rennosti, mutta nyt on aika ryhdistäytyä ja tehdä kunnolla töitä blogin eteen. Arvatkaa mikä siihen auttaa? Oton työmatkat. Me ollaan kesäkuussa aika paljon kolmestaan tyttöjen kanssa kun Otolla on joka viikko useamman päivän työmatkoja Ruotsiin. Eipähän tarvitse käydä ”Oton kainalo ja Netflix vs. työt” -taistelua, sillä voin istua koneella koko illan niinä päivinä kun Otto on länsinaapurissamme. Ja teen sitä siis enemmän kuin mielelläni, mulla on gigakaupalla niin kuva-, video-, kuin ajatusmateriaaliakin mitä  työstää eteenpäin kun vain otan itseäni niskasta kiinni. Se on ollut hankalaa, kun on liian hyvää seuraa ja hyviä sarjoja kesken, mutta yksinollessa there are no excuses.

Kesäkuu alkoi harvinaisen kesäisissä tunnelmissa, tänä vuonna olen päässyt Mallorcan reissu mukaanlukien viettämään jo enemmän hellepäiviä kuin koko viime vuonna, ja tänään on silti vasta kesäkuun ensimmäinen päivä. Se tuntuu aika huikealta, ja ei voi kuin toivoa että nämä upeat säät jatkuisivat ja kantaisivat jopa sen surullisen kuuluisan juhannuksen yli.

Maanantaina oltiin Hernesaaren rannassa Oton ja lasten kanssa iltakävelyllä, ja ihasteltiin Löylyn mielettömän kaunista arkkitehtuuria. Tytöt keskittyivät enemmän ihastelemaan sitä miten paljon kivoja kiviä rannasta löytyi, joita sai heittää veteen, ja miten hurjan paljon puhalluskukkia oli tien vieressä olevalla nurmikolla. He saivat puhaltaa niitä niin paljon kuin tykkäsivät, ja olivat ihan innoissaan. Kesän bucketlistiä ei ole vielä rustattu, pitäisi ehdottomasti tehdä se, mutta siihen yksi rasti tulee kyllä ehdottomasti olemaan Löylyssä käyminen. Pakkohan se Helsingin hehkutetuin terde on käydä testaamassa, mahdollisesti ystävien ja Oton kanssa jonakin kauniina kesäiltana. Ja ne löylyt myös!

Eilen me harjoiteltiin pyöräilyä, kuten niin monena muunakin kauniina kesäiltana ollaan tyttöjen kanssa tehty, ja se alkaa sujua jo oikein mallikkaasti. Lisää nelivuotiaan polkupyöräilystä luvassa myöhemmin tällä viikolla!

Tänään me ollaan taas oltu töiden ja päiväkodin jälkeen katsomassa Oton pikkusiskon koulumusikaalia lasten kanssa. Se oli ihan mahtava, me tykättiin koko perhe. Saatiin hyvät paikat ja lapset oikein nauraa rätkättivät esitykselle kun se oli niin hauska. Todella taitavia kyllä nämä koululaiset ainakin.

Tiedättekö muuten mikä on mun lempparijuttu kesässä? Se että viimeinen asia mielessä on möllöttää kotona peiton alla suklaalevyn kanssa joka ilta. Sen sijaan on ihanaa lähteä extempore ulos, käydä ostamassa mansikoita (näin jo torilla tänään suomalaisia!) ja pysähtyä kadulle nauttimaan auringosta.

Huomenna ja perjantaina me ollaan Kaapelitehtaalla Arctic15- Startup-tapahtumassa, jos joku sattuu pyörimään siellä niin tulkaa ihmeessä moikkaamaan muakin! Aurinkoista ja ihanaa keskiviikkoiltaa sekä alkanutta kesäkuuta kaikille <3