Luistelemassa Jääpuistossa & muita lomakuulumisia

05.01.2019

Niin se lasten joululoma on vaan humpsahtanut ohi ja nyt on enää huominen sunnuntai ennen kuin koulu taas jatkuu. On ollut ihanaa kun lapset ovat olleet kotona! Mun vuoden alkua on varjostaneet edelleen päänsäryt ja migreenit, tosin eilen ja tänään olen viimein saanut olla ilman niitä kunnolla. Se on niin tylsää, kun aina välillä migreeni iskee pidemmäksi aikaa, mutta onneksi on sitten yleensä taas pitkän aikaa myös pois. Puolet lasten lomasta meni päänsäryssä, joten ei päästy tekemään ihan niin paljon kaikkea hauskaa kuin etukäteen toivoin. Toisaalta ollaan otettu tosi rennosti koko perhe, eikä olla suoritettu lomaa, vaan sekä levätty että touhuttu kivoja asioita.

Isot tyypit ovat olleet kavereiden luona yökylässä yhden yön, ja päässeet heidän kanssa uimaan. Ollaan käyty mun äidin ja lasten kanssa Oodissa ja ulkoilemassa. Ollaan tutustuttu uusiin ystäviin ja käyty leikkitreffeillä. Ollaan vietetty uusi vuosi ystävien kanssa yhdessä. Eilen me käytiin myös Jääpuistossa luistelemassa isojen tyttöjen ja mun ystävän Pauliinan kanssa. Lapset ovat leikkineet paljon naapurin lasten kanssa ulkona, ja ollaan myös katsottu paljon leffoja. Aika ihana loma mun mielestä, ja kuulemma myös lasten mielestä. Se onkin tärkeintä.

Vietettiin sellaista isojen tyttöjen päivää perjantaina, kun käytiin eka leikkitreffeillä ja sitten mentiin luistelemaan ja kaakaolle. Lapset nauttivat tosi paljon siitä, kun vietettiin muutama tunti vain ”isojen kesken”. Toisaalta, sitten kun pikkusisko ja Otto liittyivät meidän seuraan, oltiin kaikki ihan onnesta soikeana. Kyllä sitä vaan ehtii muutamassakin tunnissa tulla ikävä, ja on ihana katsoa miten kaikkien lasten kasvot loistavat, kun he saavat kaikki olla yhdessä ja halia.

Me oltiin Jääpuistossa ekaa kertaa ja kokemus oli vähän ristiriitainen. Luistelu oli suht edullista (6€/aikuinen & 3€ lapsi), jää oli tietysti hyvässä kunnossa ja miljöö aivan ihana, mutta toinen pukuhuone oli kokonaan kiinni ja luisteluharjoitteluun tarkoitettuja telineitä oli käytössä vain neljä, vaikka pieniä luistelijoita oli hurjasti enemmän. Olin kuullut aiempina vuosina, että telineitä on paljon enemmän, ja pukuhuoneitakin on ennen ollut käytössä kaksi, joten se oli vähän harmi. Lisäksi jäin kaipaamaan lukollisia kaappeja, joihin tavarat voisi laittaa luistelun ajaksi, nyt ne piti joko ottaa kentän reunalle ja tuijotella niitä, tai jättää ne avonaiselle hyllylle minikokoiseen pukuhuoneeseen johon pääsee kuka tahansa. Eihän niitä kaappeja tietysti ole missään kaupungin ilmaisilla jäilläkään, mutta silloin kun maksaa kokemuksesta niin ne toisivat mukavasti lisäarvoa luistelun hinnalle, vaikka toimisivatkin kolikkopantilla tms.

Muuten kokemus oli kyllä ihana ja me kaikki nautittiin ulkoilusta ja luistelusta niin paljon! Luisteltiin melkein pari tuntia ja luistelun jälkeen lapset jäivät vielä kiipeilemään aivan jättimäiseen lumikasaan luistelukentän laidalle. Oli ihanaa nähdä, miten niin lyhyessä ajassakin taidot karttuvat niin paljon. Tänä talvena tullaan varmasti käymään luistelemassa useamman kerran, kun se on isojen kanssa niin iisiä jo.

Tänään me vietettiin vielä Lapset päättää -päivää, joka oli aika mahtava lopetus lomalle. Siitä tulee oma postauksensa vielä, koska päivä oli jälleen kerran aivan ihana ja yllättävä! Ihanaa viikonloppua kaikille ja toivottavasti teillä on ollut ihana vuoden alku!


Kuva jonka vuoksi missasin pukin joulukadun avajaisissa

26.11.2018

Me oltiin eilen koko porukalla katsomassa joulukadun avajaisia. Aluksi luulin, että ei päästä paikalle esikoisen kaverisynttäreiden vuoksi tänä(kään) vuonna. Sitten huomasin, että synttärithän loppuivatkin juuri ennen tapahtuman alkua. Päästiin kuin päästiinkin siis joulukadun avajaisiin muutaman vuoden tauon jälkeen. 2016 mä olin niin loppumetreillä raskaana, että en viitsinyt lähteä silloin väentungokseen. Viime vuonna taas ei haluttu lähteä sinne, kun kuopus oli vielä sen verran pieni. Me mietittiin silloinkin, että väentungoksessa vauvan kanssa ei ole kivaa. Tänä vuonna olin jo ihan varautunut siihen, että ei mennä nytkään, mutta onneksi Otto oli paremmin perillä meidän kalenterista kuin minä.

Nyt kun kuopuskin ymmärtää jo joulupukista, joulusta ja joulukoristeista jotain, oli ihana lähteä sinne yhdessä. Jo aamupäivällä fiilisteltiin tulevia avajaisia lasten kanssa, ihania valoja, joulukoiria ja muita jännittäviä asioita, joita varmasti nähtäisiin. Me oltiin perillä Aleksanterinkadulla vasta siinä klo 16.15, eli vuosien 2012-2015 kokemukseen perustuen juuri sopivaan aikaan. Paraati kun ei koskaan ole Aleksin loppupäässä (vai alku-) ennen sitä. Tultiin paikalle n. viitisen minuuttia ennen paraatin alkua.

Me löydettiin juuri sellainen viiden hengen mentävä aukko eturivistä oikein hyvästä kohdasta katua, ja ihan ensimmäistä kertaa ikinä koskaan meidän eteen ei tunkenut ketään, ja lapset näkivät koko kulkueen. Ihmisiä tuntui olevan yhtä paljon kuin aina ennenkin, mutta jostain syystä me löydettiin joku taikaspotti, jossa kukaan ei käyttänyt kyynärpäitä ja kaikille oli tarpeeksi tilaa. Ihan mieletön kokemus! Tällaisena mä haluaisin kokea joulukadun avajaiset joka vuosi.

Meidän kulkuetta kovasti odottanut kuopus oli nukkunut ensin automatkan ajan, ja sitten hän nukkui koko paraatin alun. Siinä vaiheessa hän kuitenkin heräsi kun mahtavat hevoset kopsuttelivat meidän eteen. Hän heräsi oikein hyvällä tuulella, kun heti ekana sai nähdä hevosia. Se minkä vuoksi mä missasin itse joulupukin kokonaan, enkä saanut hänestä kuvaa, oli kuopuksen haltioitunut ilme hänen nähdessään joulupukin, ilmielävänä ensimmäistä kertaa niin, että hän tajusi siitä jotain.

Hän katsoi joulupukkia niin häkeltyneen innoissaan ettei saanut sanaa suustaan. Ja niinpä mä vain seisoin täysin päinvastaiseen suuntaan tuijottaen kuin kaikki muut: en saanut silmiäni irti meidän ihanasta tyypistä, joka isin sylistä ihaili joulupukkia. Molemmat näyttivät niin onnelliselta ja tyytyväiseltä, että mulla tuli tippa linssiin. Hetki kesti vain muutaman sekunnin, mutta kun mä käännyin takaisin, oli joulupukki rekineen jo kaukana mun silmien tavoittamattomissa.

Mutta oli todellakin sen arvoista. Joulupukkiahan mä voin katsella vaikka jonkun toisen vuoden kuvista, kun se on se just sama tyyppi (heh), ja istuskelee siellä reessä vilkuttamassa ihan samalla tavalla joka vuosi. Mutta tuo hetki tapahtui vain kerran, ja mä näin sen ja sain kokea sen. Uskon, että tämä kuva on mulle tuhat kertaa arvokkaampi muisto kuin mahdollinen heilahtanut kuva joulupukista.

Isommatkin lapset olivat innoissaan kulkueesta, pukista ja joulun tunnelmasta. Ollaan jo monta kertaa ihailtu yhdessä keskustassa jouluvaloja ja jouluikkunoita. He tuntevat sen saman ihanan lämpimän fiiliksen jonka mäkin, kun näen kauniita valoja. Maailman siisteintä odottaa joulua yhdessä heidän (ja meidän minin ja Oton) kanssa. Vasta pukin mentyä jo kauas, taapero sai sanottua ”MINÄ NÄIN SEN! SE OLI LOULU-PUKKI!”

Olitteko te katsomassa joulukadun avajaisia Aleksanterinkadulla, tai omassa kaupungissanne?