Miksi siivota kun voi fantastisoida

12.03.2018

Viime viikolla rakas tyttäreni kysyi, että voidaanko mennä yhdessä fantastisoimaan lastenhuone. Ensin olin vähän että ”no mitäs ihmettä se oikein tarkoittaa?” mutta sanoin kuitenkin että tottakai, ja lähdin uteliaan innostuneesti yläkertaan lapsen kanssa. Termi itsessäänhän oli siis ihan mahtava. ”Fantastisoida”. Siis kuulostaa niin hienolta ja positiiviselta! Ajattelin, että tarkoittaakohan se nyt jotain suuren suurta muutosta ja vaatiiko kenties budjettia tai jotain utopistisia haave-esineitä. Mutta ei. Arvatkaapa mistä oli kyse?

Kun mentiin yläkertaan, yleensä ei-niin-siivouksesta-kiinnostunut lapsi alkoi oma-aloitteisesti keräämään tavaroita paikoilleen, ja pyysi mua auttamaan. ”Fantastisointi aloitetaan siitä, että laitetaan kaikki tavarat paikalleen, kato tällee.” Näin helppoa ja yksinkertaista: vaihtaa tylsän ”siivota”-sanan tilalle vähän kivemmalta kuulostavan sanan, ja johan lähtee.  Ajattelin että pakkohan siinä on joku koira olla haudattuna, eikai tämä voi näin helposti mennä. Siellä me kuunneltiin musiikkia, kerättiin reipasta vauhtia tavaroita paikoilleen, ja fantastisoitiin yhdessä. Kun huone oli siisti, kysyin että ”No mitäs nyt tapahtuu?”. ”Nyt täällä on valmista, täällä näyttää fantastiselta”.

Huone oli siivottu ja näyttihän se nyt minunkin silmään ihan fantastiselta, siisti lastenhuone. Meillä oli hauskaa kun siivottiin yhdessä, ja puuha kävi päätä huimaavan nopeasti tavalliseen verrattuna. Miksi ihmeesä edes olin skeptinen aluksi? Lapset opettaa ainakin mua joka päivä, ja tämä oli taas hitsin hyvä muistutus siitä miten fiksuja ja oivaltavia he ovat. Miksi ihmeessä mä tylsän arkisesti pakertaisin ja siivoaisin, kun voin fantastisoida. Aivan järjettömän hyvä termi kaikessa mahtipontisuudessaan, ja aion ehdottomasti ottaa sen käyttöön.

Lapset osaavat nähdä hienoja juttuja ja mahdollisuuksia siellä, missä aikuiset aina eivät. Kun laskeutuu sinne lapsen tasolle ja ottaa kyyniset aikuisuuslasit pois päästä, voi itsekin ottaa vähän rennommin ja suhtautua ihan eri tavalla asioihin. Sama taktiikka kuin fantastisoimisessa toimii ihan kaikessa muussakin. Kun kääntää tylsät ja arkiset jutut päälaelleen, ne alkavat kuulostamaan paljon houkuttelevammalta. Tai näin ainakin mun mielestä. Otan monessa asiassa mallia meidän lapsilta, koska heillä on taito tehdä arjesta hauskaa ja mieleenpainuvaa.

Mun mielestä arjen suola on siinä, että osaa löytää sen ilon just niistä ihan tavallisista asioista. Oli se sitten siivous tai fantastisointi, ruuanlaitto tai mestarikokin oppitunti lapsille, hiusten pesu tai barbieleikit suihkussa (ja hiustenpesu siinä samalla). Kaikestahan voi tehdä tylsää tai kivaa. Aina ei tietenkään jaksa, eikä tarvitsekaan, mutta usein pääsee paljon helpommalla kun muuttaa jonkin perusjutun jännittäväksi seikkailuksi. Ja sen lisäksi että se on helpompaa, se on myös hauskempaa.

Yksi mullistavimpia hetkiä vanhemmuudessa on ollut mulle juuri se, kun olen tajunnut että mun ei tarvitse olla juuri sellainen vanhempi kuin joku muu on. Meidän elämän ei tarvitse näyttää juuri siltä kuin jollain muulla näyttää, eikä minkään osa-alueen mun elämässä tarvitse olla tylsää tai tuntua pakon vuoksi tehdyltä. Me voidaan soveltaa ja tehdä sellaisia ratkaisuja jotka sopivat just meille. Vanha kansa sanoo että ”ei kaiken tarvitse olla elämässä kivaa” mutta mä olen toista mieltä. Elämä voi itsessään tuoda vaikka kuinka paljon ikäviä ja hankalia asioita eteen, joten miksi en itse tekisi kaikesta siitä kivaa mistä voin?

Ja tällä en nyt tarkoita sitä, että joka päivä olisi karkkipäivä, koska se on lasten mielestä kivaa, tai että koskaan ei tarvitsisi siivota koska se on lasten mielestä tylsää. Tarkoitan sitä, että nimenomaan tekee ne kaikki (tylsätkin) asiat oman perheen näköisesti ja niin, että ne ei-niin-hohdokkaatkin jutut olisivat mahdollisimman mukavia.

Mahtavaa maanantaita tyypit <3


Kuinka arki on lähtenyt käyntiin

22.08.2017

Viikko sitten alkoi eskari ja päiväkoti, ja meidän päivät täyttyivät uusista ja vanhoista rutiineista, kuljetuksista ja harrastuksista. on ollut mahtavaa palata tavalliseen arkeen, tehdä asioita organisoidusti ja ennen kaikkea uppoutua taas kunnolla bloggaamiseen. Musta tuntuu että pää pursuaa ideoita ja tulevien postausten lista on megapitkä. Miten voikin olla että vuodesta toiseen into vain kasvaa? No juu, mutta siitä ei nyt pitänyt puhua, vaan ottaa niitä arkikuulumisia tähän väliin.

Harrastukset on tosiaan startanneet, ja eskari- ja päiväkotiarkikin on alkanut sujumaan. Eskarilaisella on välillä ollut väsymystä ilmassa, niinkuin eskarin opettaja varoittelikin että voi aluksi tulla lapsille. Onhan se eskari aivan eri tavalla intensiivistä kuin päiväkodissa oleminen, kun sitä lepohetkeä ei ole, ja koko ajan tehdään jotain. Mutta hirmuisesti Tipa tuntuu tykkäävän silti eskarista ja kaikesta mitä siellä tehdään, ja eiköhän siihen uuteen arkeen ja rytmiin siellä myös totu pikkuhiljaa. Eskariryhmästä on löytynyt paljon uusia sekä vanhoja kavereita, ja rinnakkaisesta ryhmästä myös. Eskariryhmä on mukavan kokoinen, kun siellä on 14 lasta ja yksi opettaja sekä yksi hoitaja. Ei ole liian suurta ryhmää, ja kaikki tulivat nopeasti tutuksi.

Tänä syksynä Tiara halusi vaihtaa sirkuskoulun balettiin, kun vihdoin pääsi aloittamaan kunnon esibaletti -ryhmässä pienempien satubaletin sijaan. Hän oli ekoista treeneistä niin innoissaan, että sitä oli ilo seurata. Uskon että useamman vuoden tanssi- ja sirkus/akrobatia -taustasta on hyötyä baletissa. Hän on onneksi myös harjoitellut jo monta vuotta sitä miten kuunnellaan ohjeita ja tehdään liikkeitä perässä, ja harjoittelee tunnollisesti myös kotona. Saa nähdä kuinka pitkälle innostus kantaa tämän lajin parissa.

Zelda on haaveillut niin sirkuskoulusta, baletista kuin karatestakin, mutta luulen että hän tykkäisi eniten jostain perheharrastuksesta, missä saisi touhuta yhdessä aikuisen kanssa. Ajateltiin mennä ensi viikonloppuna testaamaan taitoliikuntakeskuksen Peuhu-tuntia, missä lapsi saa liikkua temppuradalla yhdessä vanhemman kanssa. Siitä tulee varmasti hauskaa!

Mä olen tehnyt omaa kunto-ohjelmaani personal trainerin kanssa nyt kuukauden verran, ja siitä on tulossa lisää juttua loppuviikosta. Energiatasot on ainakin nousseet kohisten, ja askel tuntuu huomattavasti kevyemmältä kun ei ole enää ihan niin rapakunnossa. Mutta tästä tosiaan lisää myöhemmin ihan oman postauksensa verran!

Olen nauttinut suunnattomasti siitä, että olen kyennyt erottamaan päivästä oman ajan töille ja oman ajan perheelle. Se on helpottanut päivien suunnittelua niin paljon, ja koen myös että olen pystynyt itse rentoutumaan paremmin. Erilaiset vaiheet tuovat kyllä mukavaa vaihtelua tähän yrittämiseen, ja nautin kyllä paljon myös siitä että meillä oli vapaa ja mahtavan aikatauluton kesä. Mutta nyt on hyvä näin, rutiinit on tervetullutta vaihtelua.

Arki on lähtenyt kivasti rullaamaan, ja odotan jo kovasti sitä mitä syksy tuo tullessaan. Tällä viikolla on luvassa pari kivaa pressiä joita odotan innolla, ja mulla on vaikka mitä mahtavia suunnitelmia syksyn varalle, joten pysykää matkassa mukana!

AINIIN, ja pakko kyllä mainita tässä, että meidän neiti puolivuotias nousi tänään ensimmäisen kerran seisomaan ekaksi polvilleen tukea vasten ja sitten seisomaan tukea vasten, tukena toimi bObles. En kestä. Tätä se tämä viikko siis toi tullessaan, kun sunnuntaina sitä pohdiskelin. On vissiin ihan himpun verran kiire isosiskojen perään. 

Ihanaa tiistai-iltaa kaikille <3