Ihanat erilaiset perheet: Emilia & Minea

24.02.2019

Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. Tänään on vuorossa sarjan toinen perhe. Ensimmäisen perheen tarinan voit lukea täältä

Emilia, 23 & Minea, 9kk, Nokia

Seisoin jännittyneenä nokialaisen kerrostalon tokassa kerroksessa, matkalla haastattelemaan Emiliaa, 23,  ja Mineaa, 9kk. En uskaltanut soittaa ovikelloa, etten vain herättäisi yhdeksän kuukauden ikäistä Minea-vauvaa. Oven avasi aurinkoisesti hymyilevä Emilia

– Minea just nukahti, eikä herää ovikellonkaan ääneen, kun hän on tottunut meidän koirien haukkumiseen.  

Saatiin heti alkuun rupatella siinä kaikessa rauhassa ja Emilia keitti meille teetä ja tarjoili herkullista piirakkaa. Oletimme vauvan nukkuvan ainakin tavalliset puolentoista tunnin päiväunet, vaan vauvapa heräsikin vain 20 minuutin jälkeen. Perus, vauvat osaavat aina yllättää. Iloinen ja hymyilevä Minea-vauva oli ihana lisä meidän haastattelutuokioon, eikä häirinnyt ollenkaan.

Kaikki alkoi järkytyksestä

Emilian matka äidiksi ei ollut se kaikkein tavallisin tarina. Emilia sairastaa dystoniaa, eli aivojen liikesäätelyn häiriötä. Hän joutui jättämään lääkityksen tauolle vauvan yrityksen ajaksi, joten kynnys lähteä yrittämään vauvaa oli suuri.

Emilia ja hänen aviopuolisonsa ehtivät yrittää vauvaa 1,5 vuotta, mutta vauvaa ei alkanut kuulumaan. He päättivät laittaa vauvahaaveet hetkeksi tauolle, kun mies pääsi opiskelemaan. Pian sen jälkeen raskaustesti kuitenkin näytti positiivista.

Vain hetkeä sen jälkeen, raskausviikolla 6, Emilian mies yllättäen haki avioeroa, ja Emilia jäi aivan yksin uuteen tilanteeseen.

– Aluksi tuli hirveä tunneryöppy, viha suru, epätoivo, kaikki iski samaan aikaan. Mutta siskot ja äiti olivat suuressa roolissa ja mun isovanhemmat myös. He auttoivat tosi paljon arjessa ja pitivät pinnalla silloin kun tuntui, että mikään ei suju.

– Että vaikka jäin yksin, niin tiesin, että eiköhän tästä selvitä, koska ympärillä on niin mahtava tukiverkko.

Migreenit & raskausmyrkytys

Emilian raskausaika ei ollut se helpoin mahdollinen, sillä hän kärsi pahoista, jopa kuusi päivää putkeen kestäneistä migreeneistä ja oli usein tiputuksessa sairaalassa niiden vuoksi. Loppuraskaudesta Emilialle tuli raskausmyrkytys ja hänen synnytyksensä käynnistettiin viikolla 36+6 sen vuoksi.

– Olin ollut jo viikon sairaalassa ja aivan valmis synnyttämään. Synnytys itsessään oli helppo ja mukava kokemus, ei nyt välttämättä ratkiriemukasta, mutta meni tosi hyvin kuitenkin. Mun vanhempi pikkusisko oli synnytyksessä doulana mukana. Hänellä olisi ollut samana aamuna pääsykokeet Turussa, mutta hän ei mennytkään kokeeseen, vaan tuli mun luo sairaalaan Turusta. Minea syntyi vähän ennen seitsemää illalla.

Emilia ja Minea olivat vielä viikon sairaalassa synnytyksen jälkeen ja Emilia alkoi olla jo aivan kypsä sairaalassa makoilemiseen.

– Äiti toi välillä koirat sairaalalle, että pääsin käyttämään koiria ulkona, ja äiti oli Minean kanssa siellä osastolla sen aikaa.

Kotona kaikki tuntui alkuun hämmentävältä, olihan tilanne aivan uusi. — Soitin melkein joka päivä äidille, että mitä pitää tehdä ja käytiinkin siellä melkein joka päivä.

Emilian äiti ja siskot asuvat samassa talossa, joten apu oli onneksi aina lähellä. Emilialla ei ollut aiempaa kokemusta vauvoista, joten kaikki tuli ihan uutena.

– Mutta eihän Mineallakaan ollut aiempaa kokemusta mistään, että yhdessä me tässä ollaan kaikki opeteltu, Emilia naurahtaa.

Yksinhuoltaja on kaikesta yksin vastuussa

Vaikka vauva oli avioparin yhteinen haave, Emiliasta tuli Minean yksinhuoltaja. Minea tapaa isäänsä kerran viikossa muutaman tunnin ajan, joten Emilia on täysin yksin vastuussa vauva-arjen pyörittämisestä.  

– Siitä tulee paineita, että osaa hoitaa kaikki asiat niin kuin pitää, kun ei voi tukeutua siihen toiseen aikuiseen.

Omat haasteensa pikkuvauva-arkeen toivat Emilian sairastamat seitsemän rintatulehdusta. Onneksi äiti ja siskot olivat lähellä, ja auttoivat silloin, kun Emilia oli todella kipeänä. Viiden kuukauden ikäisenä Minea lopetti yhtäkkiä syömisen kokonaan, ja Emilia ja Minea joutuivat osastohoitoon useampaankin kertaan. Painon laskun kanssa taisteltiin kaksi kuukautta, mutta vihdoin alun vaikeudet ovat alkaneet väistymään ja elämä on ollut tasaisempaa.

Ensimmäisten kuukausien vaikeuksien jälkeen arkeen vaikuttaa kuitenkin edelleen myös Emilian päivittäin oireileva dystonia. Emilian olkapäät ja lavat menevät pois sijoiltaan ja lavat myös liukuvat virheasentoihin.

– Silloin kun ne on pahasti pois paikoiltaan niin mulla on tosi pienet liikeradat. En saa nostettua lautasta kaapista tai pestyä tukkaa tai välttämättä edes nostettua Mineaa sängystä. Pahana päivänä ihan kaikki on tosi vaikeaa, ja kun Mineakin alkaa olla iso ja painaa, niin se tuntuu käsissä. Välillä ne saattavat muljahtaa jopa kymmenen kertaa päivän aikana.  

Arjesta oppii selviämään

Oma vahva tahto ja Emilian periksiantamaton luonne on kuitenkin auttanut selviämään hankalistakin hetkistä. Asiat on saatava hoidettua arjessa dystoniasta huolimatta ja suurin tsemppari on tietenkin Minea, jonka kanssa ei vaan voi jäädä itse makaamaan sänkyyn. Emilia on löytänyt keinoja pärjätä Minean kanssa silloinkin, kun kädet ovat kipeät.

– Jos Minea makaa pinnasängyssä, annan hänelle kädet ja hän vetää itsensä istumaan, Emilia kertoo.

Hän saa Minean nostettua helpommin pystyasennosta ja he opettelivat tekniikan jo silloin, kun Minea oli tosi pieni.

– Jos dystonia on tosi pahana, niin joudun ottamaan särkylääkettä, jonka kanssa en saa imettää. Siitä tulee välillä meille erimielisyyksiä Minean kanssa, että imetänkö vai en. Onneksi äiti, sisko ja isovanhemmat auttavat myös tarvittaessa.

Emilia on kokenut saaneensa paljon apua ja tukea myös neuvolasta. Perhetyön ohjaaja on käynyt neuvomassa ja auttamassa arjessa silloin kun on ollut hankalaa.

– Silloin syömisongelmien aikaan, kun se oli henkisesti itselle niin raskasta, niin oli ihanaa, että sai apua ja tukea enemmän. Olen kokenut, että perhetyö on aina ollut meidän puolella helpottamassa meidän elämää ja tukemassa.

Vauva-arki on palkitsevaa

Vaikka vauvavuoteen on mahtunut monia hankaluuksia, Emilia kokee vauva-arjen olevan ihanaa ja palkitsevaa. Minea on ollut helppo ja perustyytyväinen vauva, jonka kanssa tavallisen arjen pyörittäminen ei ole yhtään hankalaa. Parasta on se, että arki on omannäköistä:

– Me päätetään itse Minean kanssa mitä me halutaan tehdä. Mennään paljon ja tehdään paljon ja kyläillään paljon. Ja jos joskus tuntuu että ei huvita mennä niin sitten ei mennä.

Yksinhuoltajana tukiverkko on kultaakin kalliimpi voimavara arjessa ja sitä Emilia osaa kyllä arvostaa. Kun saa välillä omaa aikaa, jaksaa paremmin pyörittää arkea. Emilialla on myös uusi parisuhde ja välillä hän pääsee käymään treffeilläkin.

Emilia ja Minea käyvät yhdessä vauvakahvilassa, uimassa ja muskarissa joka viikko. Etukäteen Emilia oli ajatellut vaunuttelevansa enemmänkin, mutta Minea ei ole aivan samaa mieltä rattaissa istumisesta. Onneksi on löytynyt muuta mielekästä yhteistä tekemistä. Se, että lähtee rohkeasti erilaisiin vauvaharrastuksiin tai muskareihin on hyvä keino löytää paljon niitä ihmisiä jotka on samassa elämäntilanteessa ja joista saa vertaistukea ja kavereita.

– Me tehdään kaikki yhdessä Minean kanssa ja meillä on ihan meidän omat jutut. Se on ihanaa, että me ollaan niin tiivis porukka yhdessä Minean ja mun siskojen ja äidin kanssa. Se on yksi ihanimmista asioista elämässä. Siskot on mua nuorempia ja Minea on eka lapsenlapsi äidille niin hän saa hirveästi huomiota.

Paluu työelämään

Loppukeväästä Emilia on palaamassa takaisin työelämään, mikä tarkoittaa suurta muutosta rauhalliseen vauva-arkeen. Vaikka muutos jännittää, Emilia on myös luottavaisella mielellä tulevasta hoitopaikasta, jossa Emilia siskoineen on myös ollut hoidossa pienenä.

– Siellä on edelleen semmosia ihmisiä töissä jotka on hoitaneet mua ja mun siskoa.

Tulevaisuudelta Emilia toivoo tasaista arkea ilman sen suurempia sairastumisia tai hankaluuksia kummallekaan. Toiveissa siintää myös pikkusisarus Minealle.

– Kun on itse kasvanut siskojen kanssa, niin sitten haluaisi, että omillakin lapsilla olisi sisaruksia.

Vaikka alkutaival äitinä ei ole ollut helpoin mahdollinen, kaikki on ollut sen arvoista.  

– Tekisin vaikka heti uudestaan, Emilia sanoo hymyillen.

Emilian terveiset tuleville vanhemmille:

– Pitää kuunnella itseään ja antaa itselleen luvan välillä ottaa senkin päivän, että sairastaa. Silloin kun kaikki ei mene ihan putkeen, pitää muistaa olla armollinen. Kannattaa rohkeasti pyytää ja hakea apua jos tarvitsee. Terveetkin ihmiset tarvitsevat joskus apua, ja varsinkin jos joku sairaus hankaloittaa arkea niin on tärkeää, että osaa ja muistaa pyytää apua.

Ei se yksinhuoltajuuskaan ole niin kamalan raskasta, mitä kaikki aina pelottelee. Mäkin sain koko ajan kuulla että ikinä ei nukuta ja kaikki kaatuu päälle. Mä haluaisin ennemmin sanoa ihmiselle jolla muutenkin on koko elämä muuttumassa, että kyllä sä pärjäät ja kyllä kaikki menee ihan hyvin ja asiat järjestyy.

Mä haluan kiittää ihan mielettömän paljon huikeaa Emiliaa siitä, että hän lähti mukaan tähän sarjaan! Tuollaista rohkeutta, elämän iloa ja niin loistavaa asennetta ei voi kuin ihailla. Emilia ja Minea olivat aivan ihana perhe, jonka luona oli niin iloinen ja lämmin tunnelma. Vaikka elämä ei todellakaan ole aina helppoa, vaan välillä myös ihan älyttömän haastavaa ja raskasta, siitä arjesta voi löytää sen onnen ja ilon. Kiitos Emilia ja Minea, oli suuri kunnia saada käydä teidän luona Nokialla.

Haluan myös kiittää hurjasti teitä palautteesta, jota laitoitte ensimmäisen sarjan postauksen jälkeen! Niiden pohjalta mä muokkasin kirjoitustyyliä siitä ensimmäisestä tekstistä vähän haastattelumaisempaan suuntaan. Tämä postaussarja on mulle ihan uusi juttu, enkä ole törmännyt ihan samantyyliseen postaussarjaan koskaan itse missään blogissa (varmasti niitä on, mutta en vaan ole itse nähyt), joten oli aikamoista opettelua mullekin, että miten lähden tämän toteuttamaan. Mähän en ole mikään ammattikirjoittaja, vaan itse opetellut kaiken mitä teen. Siksi kaikki ei aina ole mulle ihan itsestäänselvyyttä, eikä joku 1500 sanan haastattelun tekeminen ihan vielä lähde suoraan ulkomuistista. Mutta opetellaan, opetellaan. Teidän palaute ja neuvot on kultaakin kalliimpaa <3 


Ihanat erilaiset perheet: Emma, Timo & Torsti

27.01.2019

Nyt on viimein se hetki kun saan julkaista ensimmäisen postauksen tästä Ihanat erilaiset perheet -sarjasta! Tämän vuoden aikana tulen esittelemään täällä blogissa 12 ihanaa, erilaista perhettä, jotka kaikki ovat lähteneet perhe-elämään erilaisista lähtökohdista ja erilaisilla kokoonpanoilla. Perheitä yhdistää se, että he näkevät onnea ja iloa siinä omassa arjessaan ja perheessään, oli se arki ja perhe millainen tahansa. Tämän postaussarjan ideana on tuoda esiin lapsiperheiden diversiteettiä Suomessa. Yksikään perhe, yksikään lapsi eikä yksikään vanhempi ole samanlainen kuin toinen. Hyvin erilaisista lähtökohdista voi kuitenkin tulla samaan lopputulokseen: ihanaan ja omalta tuntuvaan lapsiperheen arkeen. On aika tutustua ensimmäiseen ihanaan perheeseen.

Emma 28, Timo 29, Torsti 1, sekä kissat Lumo ja Taika, Lahti

Vanhemmaksi lapsettomuushoitojen avulla

”Oltiin ensin ihan vain ystäviä monta vuotta, ja pitkän ystävyyden jälkeen rakkaus lopulta roihahti. Nyt olemme olleet yhdessä jo viisi vuotta. Muutettiin aika pian yhteen ja molemmat tiedettiin heti, että halutaan lapsi tai lapsia. Oli toive siitä että tullaan raskaaksi mutta mitään ei vaan tapahtunut.” Emma ja Timo yrittivät saada lasta ensin luonnollisin keinoin, mutta tajusivat lopulta että tarvitsevat apua toiveensa toteuttamisessa He hakeutuivat lapsettomuushoitoihin ja Torsti sai alkunsa ICSI-hoidoilla. Hyvä puoli oli se, että ehtivät matkustella ja elää ”pariskuntaelämää” rauhassa ennen lapsen syntymää, ja ehtivät valmistautua vanhemmuuteen pikkuhiljaa.

Hyvä kokemus lapsettomuushoidoista

Hoitoihin joutuminen ei välttämättä ole aina sitä, että saa 15 keskenmenoa 5 vuodessa, vaan kaikki voi myös mennä hyvin. Näin kävi Emmalle ja Timolle. ”Ensin tehtiin alkututkimukset jotka tehdään jokaiselle parille. Sitten päädyttiin siihen, että ei onnistu kevyillä hoidoilla, niin päästiin suoraan ICSI hoitoihin. Timo joutui olemaan ilman lääkitystä pitkäaikaissairauteen, ja hoitojen aikatauluja nopeutettiin sen takia. Lääkäri lupasi, että heti tehdään kaikki sen eteen, että me saadaan vauva. Päijät-hämeen keskussairaalan lapsettomuuspolille isot kiitokset siitä, että heti saatiin apua ja Torsti.”

Torstin syntymä & vanhemmuuden ensimmäiset hetket

Emman synnytys kesti pitkään, ja päivät tuntuivat olevan yhtä valvomista ja jännittynyttä odottamista, että koska synnytys käynnistyisi kunnolla. Supistukset alkoivat tiistaina, mutta Torsti syntyi lopulta vasta perjantaina.  Synnytys meni onneksi todella hyvin ja sairaalassa Emma ja Timo saivat perhehuoneen. Siellä oli ihanaa keskittyä vauvaan ja aloittaa perhe-elämä yhdessä. ”Meille tuli heti se suuri rakkauden tunne. Oli hassua, että kuitenkin vauva oli ihan vieras, vaikka olikin oma lapsi ja tavallaan ihan tuttu.” Timolle ensimmäinen suuri tunteenpurkaus tuli kunnolla sitten, kun hän näki Torstin vastasyntyneenä.

Vanhemmuuden ensi metrit olivat yhteistä opettelua ja säätämistä. Se, miten vauvan saisi nukkumaan, oli kaikkein suurin haaste. Torsti nukkui huonosti unikouluun asti, ja ensimmäiset puoli vuotta olivatkin lähinnä manducassa kantamista ja vaunujen työntelyä. Emmalle oli haastavaa se, että vaikka hän itse oli tarkka ja järjestelmällinen, vauva ei ollutkaan. Vauvat eivät toimineetkaan kuten oppikirjoissa, vaan voi käydä juuri niin, että kun vauvan laittaa päiväunille ja ajattelee hänen nukkuvan 1,5h hän nukkuukin vain viisi minuuttia. ”Vauvan rytmittömyys oli meille suurin yllätys, kun oltiin totuttu säännöllisiin rytmeihin.”

Mikä lapsiperhe-elämässä yllätti?

Rytmittömyyden lisäksi Emma & Timo yllättyivät siitä, että joistakin omista jutuista oli vaan pakko joustaa. Molemmat tykkäävät liikkua ja harrastaa paljon, esimerkiksi kitaran ja pianon soittoa ja salilla käymistä. Yhtäkkiä molemmat eivät voineetkaan käydä viikon jokaisena päivänä jossakin harrastamassa. Vaikka Emma ja Timo tiesivät etukäteen, että arki ja omat menot muuttuvat lapsen myötä, he sisäistivät sen kunnolla vasta Torstin syntymän jälkeen. ”Sekin yllätti, miten itsekästä elämää on joskus elänyt ilman, että sitä on edes sen kummemmin ajatellut. Ja onneksi sitä on saanut joskus elää. Sille on ollut aikansa ja paikkansa ja nyt on aika toisenlaiselle elämälle ja se on enemmän kuin ok.”

Myös se tuli pienenä yllätyksenä, kuinka rankkaa se väsymys  yöheräilyistä voi olla. ”Onneksi meillä on väsymyksestä huolimatta mennyt hyvin, koska Timo jaksaa illalla valvoa pidempään ja Emma on enemmän aamuvirkku, niin valvomista pystyi jakamaan vähän sen mukaan. Saatettiin tehdä vaikka niin, että Emma pumppasi illalla maitoa ja Timo hoiti ekan syötön, Emma nukkui alkuyön sohvalla ja sitten vaihdettiin.”

Parasta on arki itsessään

”Se, mitä perheenä oleminen meille merkitsee ja se millaista meidän ihan tavallinen arki on, on kaikkein parasta”. Emma ja Timo tykkäävät viettää aikaa yhdessä perheenä, oli se sitten kotona, ulkoillen, kyläillen tai kahviloissa. He nauttivat arjen pienistä asioista ja yhdessä tekemisestä. Molemmat ovat huomanneet, että lapsen syntymä on tiivistänyt hurjasti koko lähipiiriä. Nykyään Emma, Timo & Torsti viettävät paljon aikaa molempien perheiden kanssa. Uudella perheenjäsenellä voi olla suuri vaikutus koko sukuun, ja se on aivan ihana asia.

Emma, Timo ja Torsti tykkäävät matkustella kotimaassa koko perhe, ja suunnitelmissa on joku reissu vähän pidemmällekin perheen kesken. Kotona he tykkäävät rakennella duploilla ja ulkona pyöräillä. Torstille on ostettu oma pyörän istuin, niin pidemmätkin lenkit onnistuvat helposti. Pienempänä Torsti oli myös mukana salilla, nykyisin se ei enää onnistu, kun vauvasta on jo kasvanut liikkuvainen taapero.

Aikataulut ovat arjen haasteita, joista selviää sumplimalla

Vaikka Emma ja Timo ovat vähentäneet harrastamista vauvan myötä, sitä ei kuitenkaan ole tarvinnut missään nimessä lopettaa kokonaan. Sumplimista se vaatii jonkin verran, mutta molemmille on tärkeää päästä tekemään niitä omia juttuja ja näkemään omia ystäviä. Siksi on tärkeää myös järjestää sitä aikaa, koska samalla se tuo voimavaroja arkeen.

Viikonloppuisin he esimerkiksi tekevät niin, että kun Torsti herää aamulla jo ennen kuutta, koko perhe nousee ja syö aamupalaa. Aamupalan jälkeen Timo jää Torstin kanssa kotiin tekemään viikkosiivouksen sillä aikaa kun Emma käy salilla. Emman tultua salilta hän laittaa Torstin aamupäikkäreille, ja Timo lähtee puolestaan salille. Lounaspöydässä koko perhe on jo yhdessä ja edessä on vielä koko päivä, ja molemmat vanhemmat ovat saaneet kallisarvoista omaakin aikaa.

Emman vanhemmat ovat tarjoutuneet hoitamaan Torstia säännöllisesti kaksi kertaaa viikossa, ja ovat tehneet sitä jo aivan pikkuvauva-ajoista asti. Se on ollut tosi hieno tuki arjessa, ja näin Emma ja Timo ovat saaneet myös sitä tärkeää kahdenkeskistä aikaa. Silloin he käyvät kahdestaan salilla tai ruokakaupassa. ”On tärkeää, että lapsella on muitakin turvallisia aikuisia elämässä, koska eihän sitä ikinä tiedä jos vaikka vanhemmille sattuu jotain”.

Vanhemmuus yhdistää

Ihaninta vanhemmuudessa on Torstin taitojen seuraaminen ja uusien juttujen kokeminen yhdessä. On myös hauskaa kun Torsti oppii uusia sanoja ja itsensä ilmaisua. ”Meistä on tullut Torstin myötä vielä enemmän tiimi ja perhe ja me kolme. Vaikka parisuhde ei välttämättä kukoista vauvavuonna niin se ei tarkoita sitä, etteikö me silti rakastettaisi toisiamme. Se oli ihan tiedossa, että elämä muuttuu ja siitä ei ole koskaan ollut mitään stressiä.” Emma ja Timo halusivat molemmat samoja asioita, ja ehtivät valmistautua vanhemmuuteen monta vuotta.

Haaveissa toinen vauva

Molemmat odottavat kovasti, että Torsti kasvaa ja hänen kanssaan pääsee pelaamaan jalkapalloa ja pulkkamäkeen laskemaan hurjaa vauhtia. Haaveissa on myös toinen vauva, ja keväällä Emma ja Timo aloittavat lapsettomuushoidot uudelleen. ”Se olisi iso toive, että oltaisiin niin onnekkaita, että saataisiin toinen lapsi. Olen vähän pessimisti, että ei voida onnistua heti, kun Torsti onnistui heti. Mutta meillä on  8 hyvälaatuista alkiota pakkasessa, ehkä niistä joku tärppäisi.”

Emman, Timon ja Torstin terveiset:

”Me ollaan sellaisia, että jos me halutaan, että joku asia arjessa onnistuu niin sitten me suunnitellaan ja järjestetään asiat niin, että se onnistuu. Omaa elämää pystyy kyllä elämään perhe-elämän ohella, ei sitä kannata pelätä että siitä joutuu kokonaan luopumaan, vaan ennemmin järjestelee kaiken niin, että voi tehdä niitä omia juttuja edelleen. Oikealla asenteella perhe-elämä ei vie mitään, vaan tuo vaan lisää. Vauvavuosi on niin lyhyt. Vaikka se tuntuu pitkältä silloin kun vauva on 4kk ja valvoo ja yksi tuntikin on kuin 15 tuntia, niin sitten kun jälkikäteen miettii, niin se vuosi on yksi silmänräpäys vaan. Kannattaa rohkeasti antaa vauva hoitoon myös esimerkiksi isovanhemmille, vaikka se aluksi voisi vaikealta tuntuakin! Lapselle on rikkautta läheiset isovanhemmat/muut turvalliset aikuiset ja vanhemmat saavat tärkeää parisuhdeaikaa.

Iinan loppusanat:

Mua jännitti hirveästi lähteä tapaamaan ensimmäistä perhettä ja tekemään ensimmäistä haastattelua, mutta Emma, Timo ja Torsti tekivät haastattelemisen hyvin helpoksi ja rennoksi! Juteltiin ja höpöteltiin kaikessa rauhassa, ja heistä huokui vahva onnen, rakkauden ja yhteenkuuluvuuden tunne. Ihan mieletön perhe, johon oli ilo tutustua. Paljon samaistuttavia ajatuksia ja myös asioita, joista ottaa mallia! Kuten tuo omien harrastusten aikatauluttaminen: siitä me voitaisiin Oton kanssa todellakin ottaa mallia. Tämän ensimmäisen haastattelun jälkeen olen entistä enemmän innoissani siitä, että pääsen tekemään näitä vielä paljon lisää! Sarjaan on hakenut niin mielettömän upeita ja erilaisia perheitä mukaan, että en malta odottaa, että pääsen kertomaan kaikki tarinat.