Kun vauva on rinnalla

17.05.2017

Kun mä katson Novaa silmiin imetyksen jälkeen, mä näen syvää luottamusta ja rakkautta. Vaikka vauvalla ei ole vielä sanojakaan käytössä, hänen silmistään voi lukea kaiken mitä mielessä liikkuu milloinkin. Imetyksen jälkeen Nova jää aina rinnalle hengailemaan. Ne on meidän kahdenkeskisiä pieniä hetkiä joita kukaan muu ei voi kokea samalla tavalla. Se on samalla siunaus ja harmi – toki haluaisin että Ottokin pääsee kokemaan ihan tismalleen samat hetket, koska ne ovat niin ihania. Onneksi Novalla ja Otolla on ihan omat juttunsa joita he tekevät kahdestaan.

Vauvan silmät ovat ihan uskomattomat. Noilla pienillä ihmisillä on vielä vähän keinoja käytettävissä kertomaan omasta fiiliksestä, mutta onneksi on silmät. Kuten klisee kuuluu, silmät ovat sielun peili, vauvoilla ainakin. Heidän katseensa on rehellinen ja armoton, siitä näkee kaiken. On myös ihan absurdia että vauvat eivät räpyttele silmiään juurikaan, ainakaan meidän Nova. Hän voi tuijottaa suoraan silmiin vaikka kuinka kauan samalla kuin syö.

Mä rakastan sitä hetkeä, kun Nova on jo syönyt masun täyteen, ja katson häntä silmiin, ja hän päästää irti rinnasta ja alkaa hymyillä maailman leveintä hymyä, säestäen sitä ehkä pienellä ilon kiljahduksella. Se hymy ja ilo on niin aitoa, hän on puhtaasti onnellinen siitä että sai mahan täyteen ja saa olla äidin lähellä rinnalla. Niin pieni asia, mutta vauvalle niin suuri. Vauvat eivät kaipaa paljoa, kunhan vain saavat olla lähellä ja rakastettuja.

Otin nämä kuvat maanantaina sen jälkeen kun olin imettänyt Novan. Hän sai sinä päivänä kaksi rokotuspiikkiä ja rotarokotteen suun kautta. Rokotukset menivät hyvin, ja hän rauhoittui heti kun sai tulla rinnalle niiden antamisen jälkeen. Vaikka meille aikuisille tissit ovat vaan tissit, vauvalle tissi on lohtu, rauha ja rakkaus. Se auttaa kaikkeen. Silloin kun harmittaa, pitää tarrata kovemmin kiinni pikkuruisilla sormilla, ja pitää kiinni ettei vaan kukaan vie rintaa pois. On mieletöntä nähdä miten vauva rentoutuu ja rauhoittuu kun pääsee rinnalle. Näissä kuvissa Novaa ei kyllä harmittanut, hän oli aivan oma kujeileva itsensä kun rokotuksista oli kulunut jo monta tuntia.

Nova kasvaa hurjaa vauhtia, mutta toivon että saan nauttia näistä hetkistä vielä mahdollisimman pitkään. Vaikka muutaman kuukauden päästä hän on jo paljon liikkuvaisempi, mä toivon että hän malttaa välillä jäädä siihen lähelle. Se on niin ainutlaatuista ja ihanaa, että toivon että voisin purkittaa näitä hetkiä itselleni varastoon.

Imetystä on takana nyt kolme ja puoli kuukautta, enkä sekuntiakaan vaihtaisi pois. Välillä Novalla on ollut rintaraivareita, viimeksi siinä parin kuukauden iässä, niistäkin päästiin yli ja sen jälkeen ollaan taas nautittu rauhallisista imetyksistä hytkyttelyn ja pikaruokailun sijaan. Olen onnellinen ja iloinen siitä että kaikki on sujunut näin hyvin, ja toivon että imetys sujuu hienosti niin pitkään kun Nova sitä haluaa jatkaa.

Rakastan tätä minityyppiä niin paljon <3


Kokemus imetyksen alkutaipaleesta

04.03.2017

Tällä viikolla mä olen imettänyt P-A-L-J-O-N. Meidän neidillä oli perinteinen kolmen viikon ikäisen tiheän imun kausi, ja eilen ja toissapäivänä varsinkin tuntui että hän on oli päiväsaikaan rinnalla todella paljon ja illalla ennen nukkumaanmenoa melkein kokoajan. Tänään hän on taas palannut takaisin omaan säännölliseen tahtiinsa ja nukkunut useamman tunnin päikkäreitä.

Onneksi, voi onneksi, mulla on sekä aiempaa imetyskokemusta, että tietoa. Koska muistan miten rankalta tiheän imun kaudet tuntuivat keskimmäisen kanssa, vaikka silloinkin olin niistä etukäteen lukenut. En vaan ollut kokenut sitä itse aiemmin ja se yllätti, miten tiheä se tiheän imun kausi voikaan olla. Ja kun mietin sitä vaihetta – mitä ajattelisin siitä ilman aiempaa tietoutta tai kokemusta, mä ajattelisin heti ensimmäisenä että mun maito ei riitä. Koska vauva vaan imee ja imee ja imee ja tuntuu siltä itsestä että ”voiko siellä olla enää mitään”.

Voi siellä. Sillä tarpeeksi kauan rinnalla hengailtuaan hän oli aina lopulta tyytyväinen ja kylläinen. Hän vaan tyynen rauhallisesti tilaili itselleen lisää maitoa. Ja vaikka välillä itsestä tuntui että ei siellä ole enää mitään mitä syödä niin kyllä siellä vaan oli ja kehittyi kokoajan lisää.

Nyt tokalla kerralla osasin jotenkin ottaa paljon rennommin sen kuin viimeksi. Tiedän että tiheän imun kausi on ohimenevä pari päivää kestävä vaihe, ja uskallan luottaa siihen että vauva ottaa sen mitä tarvitsee. Toki neuvolassa nähty komea painonnousukin vahvistaa mun tuntemukset oikeaksi, mutta kuitenkin.

Viime kerralla, keskimmäisen kanssa, kokoajan stressasin sitä että riittääkö se maito, ja olin ihan hilkulla ottaa korvikkeen kaveriksi kun olin niin epävarma. En koskaan ottanut mutta aina tiheän imun kausien aikaan pyörittelin mielessäni että pitäisiköhän kuitenkin. Ja se olisi nimenomaan ollut huono juttu, koska silloin vauva ei olisi tilannut itselleen sitä määrää mun maitoa mitä hän tarvitsee, koska olisi saanut osan korvikkeesta. Ja sitten mun maito ei oikeasti olisi enää riittänyt ja kierre olisi ollut valmis.

Tiheän imun kausia on odotettavissa useampi tämänkin taipaleen aikana, mutta kun niihin on varautunut eivätkä ne tule yllätyksenä niin osaan myöskin suhtautua niihin rennolla asenteella.

Mä koen että todella suuri merkitys imetyksen onnistumiseen on sillä kuinka paljon aiheesta ottaa selvää etukäteen. Ensimmäisen raskauden aikaan mä en ottanut imetyksestä juuri ollenkaan selvää neuvolan perus ”Meille tulee vauva” -opasta lukuunottamatta.

Ja silloin se menikin ihan pieleen jo alusta asti, sekä mun oman tietämättömyyden, vauvan ennenaikaisuuden että puutteellisen imetysohjauksen ja jatkuvan lisämaidon antamisen vuoksi, kun vauvan paino laski. Imetys on tosi herkkä ja henkilökohtainen asia varsinkin ensimmäisellä kerralla, ja varsinkin siinä tilassa kun kaikki hormonit heittelevät synnytyksen jälkeen. Silloin myös sillä sairaalasta ja läheisiltä saadulla tuella ja kannustuksella on äärettömän suuri merkitys.

Ensimmäisellä kerralla imetykseen liittyvät termit vaan vilisivät mun silmien ohi lukiessa, enkä jaksanut olla niistä niin kiinnostunut, mikä harmittaa jälkikäteen. En myöskään ehkä ollut kaikkein vastaanottavaisin imetysneuvonnalle, vaan ehkä jo ”valmiiksi luovuttanut”. Jos olisin yrittänyt enemmän, olisin saattanut onnistua alun hankaluuksista huolimatta.

Tehty mikä tehty, ja turhaa kai sitä on jälkikäteen harmitella, varsinkaan kun korvikekin on onneksi ihan hyvä vaihtoehto. Meidän molemmat vanhemmat tytöt ovat aina olleet terveitä, eikä kummallakaan ole allergioita, vaikka toinen on kasvanut korvikkeella alusta asti ja toinen ollut vuoden täysimetyksellä. En missään nimessä pidä korviketta huonona ravintona.

Jotta imetys onnistuu, pitää ymmärtää miten imetys ja maidon nousu toimii, pitää haluta että se toimii, ja pitää luottaa itseensä ja vauvaan. Näillä eväillä pääsee mun kokemuksen mukaan jo aika pitkälle. Mä niin näen aikaisemman itseni monien ensimmäisen lapsen imetyksen kanssa painiskelevien kommenteissa ja ajatuksissa esimerkiksi vauvaryhmien keskusteluissa. Tekisi niin mieli mennä neuvomaan ja vinkkaamaan, mutta kun muistan millaista oli itse silloin kun tuntui että vinkkiä ja neuvoa tuputetaan joka suunnasta mutta mikään ei vaan auta, niin ei tule kommentoitua sitten kuitenkaan mitään kenellekään suoraan.

Edelleenkin mä inhoan sellaista painostavaa asennetta ja sitä meininkiä että on vain yksi ja oikea tapa tehdä asiat, vaikka imetyskokemuksia on ihan yhtä monta erilaista kuin on äitiä ja vauvaakin. Erosin muutaman päivän jälkeen parista fb-ryhmästäkin, kun tuli vaan paha mieli siitä miten ehdottomia ihmiset osaavat esimerkiksi imetys- ja synnytysneuvoissaan olla., vaikka en edes itse kysynyt mitään vaan seurasin vain muiden keskustelua. Ehdottomuus on mulle punainen vaate, kun aina pitäisi yrittää ymmärtää erilaisia tilanteita ja ihmisiä.

Vaikka mulla imetys on onnistunut kahdella kerralla kolmesta hyvin ja helposti, se ei tarkoita etteikö imetys voisi jollekin olla halusta huolimatta ihan mahdotonta. Eikä se tarkoita että mä olisin joku ekspertti ja mulla olisi oikeus sanoa jollekin, että hänen kokemuksensa maidon riittämättömyydestä tai imetyksen kivuliaisuudesta olisi aivan väärä. Koska ei todellakaan välttämättä ole.

Joskus myös elämäntilanne tai vauvan alkutaival ovat sellaisia että ei vaan lähde käyntiin vaikka kuinka haluaisi. Jos imetys tuntuu hirveältä taakalta muutenkin stressaavassa tilanteessa, niin ei todellakaan mun mielestä kannata siitä enää ottaa lisästressiä vaan ennemmin keskittyä vaan siihen että elämä tasoittuu ja jaksaa itse.

Mutta mä kannustan kaikkia jotka imetystä miettivät ja haluaisivat siinä onnistua, lukemaan niin paljon kuin mahdollista siitä etukäteen, koska tietoa ei koskaan voi olla liikaa. Imetyksen tuki ry:n nettisivuilla on mun mielestä kaikki olennainen tieto mitä voi tarvita, ja sieltä kannattaa käydä lukemassa. Neuvoja on yhtä monta kuin on ihmisiäkin mutta tärkeintä on löytää ne tavat jotka sopivat itselle ja omalle vauvalle, muista viis.

Vaikka imetys on ajoittain rajoittavaa ja aikaa vievää, se on mun mielestä yksi ihanimpia asioita mitä voi kokea. Se on niin paljon muutakin kuin vain vauvan syöttämistä – se on läheisyyttä, rakkautta, sanatonta ja saumatonta yhteistyötä vauvan kanssa. Se tarjoaa vauvalle lohtua silloin kun vauva sitä tarvitsee, ja se auttaa äitiä toipumaan synnytyksestä jo heti alusta alkaen.

Se hetki kun vastasyntynyt vauva itse mönkii ja etsii tiensä rinnalle heti synnytyksen jälkeen on ihan uskomaton. Kaksi kertaa sen kokeneena mä voin sanoa että se on varmasti voimakkaimpia ja tunteikkaimpia hetkiä mun elämässä. Miten joku niin pieni joka ei vielä ole kokenut elämässään mitään voikin tietää heti alusta asti mitä hänen pitää tehdä.

Imetys on lähellä mun sydäntä, ja niin kauan kuin imetän, se tulee näkymään blogissa ja somekanavissa osana meidän arkea. Tällä hetkellä se nimittäin on suuri osa meidän arkea, ja mä koen että mulla on upea mahdollisuus toimia imetyksen puolestapuhujana, miksi en siis käyttäisi sitä!

 Millaisia imetyskokemuksia teillä on?


Raskauden jälkeinen tyyli

11.01.2017

Ai millä mä piristän itseäni kun odottelen että synnytys käynnistyy ja saadaan vihdoin nähdä meidän pieni? No tietenkin suunnittelemalla mitä kaikkea ihanaa teen ja syön ja puen sitten kun vauva on viimein syntynyt! Näistä aiheista aion myös kirjoittaa vaikka kaikista jos vain ennen synnytystä vielä kerkeän, tänään luvassa siis ensimmäinen osa jossa pohdin raskauden jälkeistä tyyliäni. Tein samantyyppisen postauksen myös Zeldan odotusaikana tai pian sen jälkeen, ja koin sen todella hyödylliseksi sitten kun vihdoin pääsin kauppoihin pyörimään ja sain alkaa muodostamaan itselleni uutta tyyliä kuukausien raskausrytkyissä hengailun jälkeen.

Viimeksi mulle tuli imetyksen myötä ehkä vähän järkytyksenä se miten paljon se vaikutti pukeutumiseen. En voinutkaan heti raskauden jälkeen pukeutua ihoa nuoleviin kotelomekkoihin joissa oli vetoketju vain takana, vaan piti ottaa imetys huomioon kaikessa pukeutumisessa. Olin raskausaikana odottanut juuri sitä että saan muka kaikki vanhat vaatteet takaisin käyttöön ja voin taas pukeutua juuri niinkuin itseäni huvittaa. Eikä se sitten mennytkään yhtään niin. Ensin luulin että joudun käyttämään pelkkiä imetysvaatteita seuraavan vuoden, mutta sitten aloin pikkuhiljaa hiffaamaan millaisia ominaisuuksia imetysajan vaatteilta vaaditaan, ja opin katsomaan kaupassa ihan normiosastoilta sellaisia yläosia ja mekkoja jotka soveltuivat hyvin myös imetykseen.

Tärkeintähän on se että yläosa on mahdollista avata edestä, tai sen verran löysä/venyvä että sitä saa vedettyä alaspäin niin että imetys onnistuu. Monen paidan alle voi pukea ihan tavallisen imetystopin, joka monipuolistaa valikoimaa heti ihan hurjasti. Näin ollen mun oman kokemuksen mukaan mulle itselleni kaikkein parhaita imetysyläosia ovat kauluspaidat ja kaikki edestä napitettavat tai muuten avattavat paidat, sekä kietaisupaidat ja -mekot. Sen lisäksi hyvin toimivat esim neuleet joissa on avara kaula-aukko, yhdistettynä yksiväriseen imetystoppiin. Sitten kun vauva kasvaa niin voi pikkuhiljaa alkaa käyttää ihan kaikkia paitoja, mutta niin kauan kun vauvan nälkä voi yllättää ihan missä tahansa milloin tahansa, pääsen itse helpommalla kun otan imetyksen huomioon jokaisen vaatteen kohdalla ja teen siitä mahdollisimman helppoa meille molemmille.

Kokosin muutaman kollaasin, minkä tyyppisiä vaatekappaleita toivoisin kaapistani tänä keväänä siis löytyvän. Kun nyt imetyksestä ollaan puhuttu, niin aloitetaan toki yläosista:

Näin kevään korvalla kaikki pastellisävyt uppoavat mulle erityisen lujaa, ja vaatekaappiin on aivan pakko haalia vaaleanpunaista. Tulevan kevään trendijuttuja ovat yläosissa ainakin mun kuuleman ja lukeman mukaan röyhelöt, vaaleanpunainen ja pinkki sekä näyttävät hihat. Kaikki näistä miellyttävät mun silmää todella paljon, ja soveltuvat suhteellisen hyvin myös imetykseen. Nyöripaidat taitavat olla vähän menneen talven lumia jo vaikka niitä edelleen kaupoista paljon löytyykin, mutta ne olisivat varmasti aika käteviä imetyksen suhteen juuri tuon suuren avattavan kaula-aukon vuoksi. Sinne vaan alle yksivärinen imetystoppi niin hyvin sujuu. Tuosta vetoketjulla avattavasta Onlyn trikoopaidasta tulee aika ysärivibat mieleen, mutta siis hyvällä tavalla, ja vetskari helpottaisi mukavasti myöskin imetystä.

Alaosien suhteen haluan olla itselleni armollinen synnytyksen jälkeen, eikä todellakaan ole tavoitteena mahtua heti tai välttämättä enää ikinä kaikkiin 24-tuumaisiin farkkuihini. Näin kolmannella kerralla ja monen vuoden tauon jälkeen palautuminen ei välttämättä ole niin nopeaa kuin viimeksi, eikä tarvitsekaan olla. Pääasia on että vaatteissa on mukava ja helppo olla. Siitä huolimatta toivon kuitenkin voivani näyttää omaan silmään ihan kivalta ja yritinkin miettiä sellaisia alaosia jotka olisivat armollisia yhdeksän kuukauden vauvankasvatusprojektista toipuvalle mahalle ja ainakin kolme kilometriä levinneelle lantiolle ja reisille.

Yksi kevään trendejä ovat paperbag-vyötäröiset housut, ja ne jos mitkä ovat imartelevia vastasynnyttäneelle vartalolle. Leveä vyötärönauha luo illuusiota kapeasta vyötäröstä vaikka se olisikin oikeasti kadoksissa, ja housut eivät ole ahdistavan tiukat ja puristavat. Lisäksi ne ovat hyvä sijoitus muuttuvalle vartalolle, niiden kokoa ja istuvuutta kun on helppo säädellä solmimalla vyötäröä tiukemmalle tai löysemmälle, eivätkä ne näytä järkyttävän isoilta sittenkään kun raskauskilot alkavat lähtemään. Paperbag-housuista toimii niin kokopitkä kuin vajaamittainen culottes-mallikin. Aika paljon käytän varmasti ainakin alkuun myös leggingssejä ja muita venyviä housuja, koska ne vaan ovat yksinkertaisesti kaikkein mukavimmat päällä. Tämän kevään trendejä ovat myös ysäriltä oman äitinikin vaatekaapista tutut hiihtarit, eli kangaspökät joissa on lenksut jaloille. Ne näyttävät jotenkin raikkaalta ja kivalta ja sellaiset aion ehdottomasti haalia myös itselleni!

Farkkujen suhteen en ole vielä päättänyt mitä teen. Heti ekana en ole ainakaan ryntäämässä farkkukaupoille, koska ei ole mitään järkeä ostaa farkkuja jotka ovat oikean kokoiset vain hetken aikaa. Sitten kun lähden ostoksille niin mua kiinnostelevat sekä paksummasta farkkukankaasta tehdyt ihan ”oikeat” farkut, että sitten jeggingssit, kenties vanhasta tottumuksesta. Sen muistan ainakin edellisen synnytyksen jälkeiseltä ajalta, että korkeavyötäröiset napakat farkkulegginssit toimivat hyvin sitten kun halusi käyttää jotain vähän ihonmyötäisempää. Ne kursivat mahanahkan hyvin kasaan ja siloittivat siluettia.

Mekkojen kanssa imetys on myös huomioitava, ja siksi uskon että paitamekot ja kietaisumekot tulevat olemaan tämän kevään mekkosuosikkeja. Tuo River Islandin vaaleanpunainen paitamekko on niin herkku! Ja siis vaaleanpunainen, voiko sitä olla liikaa?? Tekisi mieli hamstrata vaan kaikki mahdolliset vaaleanpunaiset vaatteet omaan kaappiin. Saatan silti päätyä kyllä johonkin vähän neutraalimpiin valintoihin, mutta jotain vaaleanpunaista on saatava. En ole päivittänyt takkivalikoimiani viime keväänä ostetun bomber-takin jälkeen, joten tänä keväänä aion ehdottomasti hankkia ainakin yhden uuden takin. Tekomokka houkuttelee kovasti koska se on materiaalina niin upean näyttävä! Ihastuin sekä Ivy Revelin tekomokkaiseen ohueen trenssiin, että River Islandin harmaaseen tekomokkabikeriin. Molemmat ovat ihan syötävän söpöjä! Lisäksi tuo New Lookin metallinhohtoinen toppis on aika herkku myös. Se voisi olla hyvä nyt kun on vielä talvista ja kylmää, ja siinä yhdistyvät sekä talven toppatakkitrendi että kevään metallinhohtoisuus.

Asustepuolikin kaipaa jonkinlaista päivitystä, en ole nimittäin investoinut myöskään uusiin asusteisiin viime kevään jälkeen. Ainakin ostoslistalla on jotkut herkut ja söpöt tennarit joiden kanssa on helppo liikkua ja työnnellä rattaita. Niken Classic Cortezit näyttävät mun silmään jotenkin tosi raikkaalta mallilta tällä hetkellä, samaten ihastuin noihin Topshopin (yllättäen) vaaleanpunaisiin tossuihin. Alkukevääseen nilkkurit on varmasti paras valinta kun on vielä viileää. Ja sitten presseihin ja muihin tapahtumiin olisi kiva löytää kevääksi jotkut vähän hienostuneemmat kengät. Olen aivan ihastunut näihin Flatteredin Alexandra-loafereihin jotka oikein huokuvat tyylikkyyttä ja ovat ihanan teräväkärkiset ja skarpit.

Laukkujen suhteen mä tarvitsisin päivitystä sekä mustasta pikkulaukusta, että sitten jostain vaaleammasta ihanuudesta. Olen ollut tosi tyytyväinen Rebecca Minkoffin Mini Love -laukkuni laatuun joten voisin hyvinkin kuvitella ostavani myös tuon mustan Chevronin. Toisaalta Furlan vaaleanpunainen Metropolis on myös aivan yli-ihana, ja mun edellinen vaalea pikkulaukku eli Marc  by Marc Jacobsin Double Percy taas alkaa olla tosi huonossa kunnossa. Se on ollut mun käytetyin laukku ja sen on kyllä näköinenkin. Mutta ei valitettavasti ollut laadultaan sitä mitä toivoin, enkä enää toiste kyllä saman merkin laukkua osta.

Tuo River Islandin tupsulippis ei ole tuossa siksi että se olisi jokin pakkohankinta tulevaan vaatevalikoimaan. Se on siinä muistuttamassa mua, että mä voin pukeutua juuri niinkuin itse haluan, ja saan tehdä rohkeitakin valintoja. Raskausaikana olen niin kangistunut kaavoihin mammaleggingssien ja trikoolörttöjen kanssa että odotan ihan hurjasti sitä että saan oikeasti pukeutua taas jännittäviin ja inspiroiviin vaatteisiin. Toki olisin saanut nyt raskausaikanakin jos olisin halunnut/jaksanut/viitsinyt. Mutta siinä tulee mun piheys vastaan, en vaan halua käyttää isoja rahasummia väliaikaisiin vaatteisiin, vaan aina jotain ostaessani toivon sen olevan pidempiaikainen sijoitus. Siksi en ole nytkään raskausaikana ostanut kuin muutaman mammapaidan ja ne pakolliset leggingssit, sekä pari hassua vaatetta joita on mahdollista käyttää myös raskausajan jälkeen.

Tein itselleni vielä ostoslistan helpottaakseni tulevaa ostosreissua. Aion pitäytyä tässä listassa, sillä en oikeasti tarvitse mitään tämän listan ulkopuolelta, enkä halua vaatekaappiini yhtään turhia vaatteita – haluan kasata itselleni hyvän valikoiman josta on helppo yhdistellä vaatteita keskenään ja jonka kanssa ei koskaan tulisi fiilistä että ”mulla ei ole mitään päällepantavaa” niinkuin tässä raskausaikana niin kovin usein on tullut.

1. 2-3 kauluspaitaa pastelliväreissä, joko röyhelöin tai näyttävin hihoin koristeltuna

2. 1-2 Edestä napitettavaa tai vetoketjulla avattavaa trikoopaitaa tai toppia harmaana tai mustana

3. 1 Nyörikaula-aukolla varustettu tai muuten avara kaula-aukkoinen neule vaaleassa värissä

4. Paperbag-vyötäröiset housut mustana, beigenä, harmaana tai tummansinisenä

5. Hiihtarit mustana

6. Farkut, sellaiset jotka istuvat ja tuntuvat hyvältä päällä

7. Vaalea alaspäin levenevä midimittainen hame, ehkä pliseerattu

8. Imetykseen soveltuva mekko, joko kietaistava tai paitamekko

9. Kevättakki vaaleassa värissä, oli se sitten biker tai trenssi

10. Tennarit 

11. Siistit mustat loaferit

12. Musta tai vaalea pikkulaukku

13. Villi kortti – jotain piristävää ja hauskaa jonka päälle pukiessa tulee hyvälle tuulelle.

IIk, sellaisia suunnitelmia! En malta odottaa että saan pukeutua kivoihin vaatteisiin (enkä montaa muutakaan asiaa).

Mitkä te olette kokeneet kätevimmiksi imetysvaatteiksi heti alussa? Entä mitkä ovat olleet muuten parhaita vaatteita pikkuvauva-aikana?


Ajatuksia imetyksestä

19.10.2016

Käynnissä olevan kansainvälisen imetysviikon vuoksi mä ajattelin muistella omaa imetystaivaltani, ja kääntää katsetta kohti tulevan vauvan imetystä. Mulla on takana kaksi hyvin erilaista imetyskokemusta kahden hyvin erilaisen vauvan kanssa, ja tulee olemaan jännittävää nähdä miten imetys sujuu sitten kolmannen neidin kanssa. Toivon mukaan kaikki sujuu hyvin, ainakin omiin taitoihini mä luotan sen verran että niistä se ei ole kiinni. Sen sijaan mä tiedän omasta kokemuksestani, että vauvasta ja olosuhteista se on kiinni ja paljon.

Meidän esikoinen syntyi viisi viikkoa etuajassa kuten moni teistä tietää. Hän oli todella keltainen, pieni ja väsynyt, ja alussa hänellä ei noussut paino eikä hän saanut olla juurikaan ihokontaktissa sinivalohoidon vuoksi. Hän ei myöskään jaksanut tehdä töitä rinnalla, vaan nukahti heti, eikä vaan sitten syönyt ollenkaan. Imuotekin oli aivan päin prinkkalaa, näin jälkikäteen ajateltuna, jos hän sellaista edes kerkesi ottaa ennen kuin nukahti.

Sairaalassa hänelle tarjottiin pulloa jo heti synnytyksestä seuraavana päivänä reilusti laskeneen painon vuoksi, enkä mä osannut sitä ihmetellä tai kyseenalaistaa nuorena ensisynnyttäjänä. Mun rinnat eivät myöskään pidä pumppua tarpeeksi vauvana, eivät sairaalapumppua eivätkä kotipumppua, eikä multa heru pumpulle maitoa vaikka vauvalle sitä tulee enemmän kuin tarpeeksi. Tätäkään en ymmärtänyt silloin, vaan opin sen vasta toisen lapsen kanssa. Luulin että maitoa ei tule tarpeeksi koska sitä ei tule pumpulle. Syitä on monia, mutta näiden kaikkien asioiden summana esikoisen kanssa äidinmaitotaival päättyi jo ennen kuin se ehti kunnolla alkaakaan, ja se surettaa mua vieläkin, vaikka hän hienosti korvikkeella kasvoikin.

Zelda sen sijaan syntyi täysiaikaisena, pirteänä ja elinvoimaisena ja jo vähän pullaa poskiin keränneenä viikolla 37+0. Synnyttyään hän vietti elämänsä ensimmäiset kaksi tuntia ihokontaktissa rinnalla, ja alkoi syömään heti. Meillä oli sellainen sanaton sopimus että tämä juttu nyt vain onnistuu, ja niinhän siinä kävi. Imetystä kesti 359 päivää, ja se päättyi helposti ja kivuttomasti juuri sopivaan aikaan kun lähdin yhden yön työmatkalle Frankfurtiin.

Maitoa tuli juuri sopivasti vauvan tarpeisiin, ja imetys oli ensimmäisen viikon totuttelun jälkeen maailman helpoin juttu. Silloin mä ymmärsin että se on ihan todella paljon kiinni vauvastakin, ja lakkasin syyttämästä itseäni imetyksen epäonnistumisesta ensimmäisellä kerralla. Ei imetyksen tarvitse eikä kuulu olla ylivoimaisen hankalaa, silloin jos se tuntuu vievän kaikki voimat eikä siitäkään huolimatta onnistu toivotulla tavalla, on varmasti kaikille parempi juttu vaan siirtyä korvikkeeseen.

Olen äärimmäisen iloinen että olen saanut kokea myös onnistuneen imetyksen, sillä se on jotain ainutlaatuista joka on vaikuttanut mun ja tyttäreni suhteeseen todella paljon. En tule koskaan unohtamaan niitä aamuja, kun köllittiin sängyssä, vauva mua vasten käpertyneenä, ja tuo pieni pötkylä piti mua sormesta kiinni ja söi samalla maitoa ahnaasti. Tai sitä hetkeä kun oltiin kolmeviikkoisen neidin kanssa ostoksilla ja imetin harson alla samalla kun katselin vaatteita, eihän kolmeviikkoinen edes painanut juuri mitään. Silloin ajattelin että olisipa elämässä kaikki yhtä helppoa.

Vuodessa imetyksestä ehti kertyä miljoona muistoa, ihanaa, herkkää ja myös hauskaa muistoa. Se rajoitti elämää monessa asiassa ruokailusta pukeutumiseen, ja oli välillä rankkaakin, mutta toi silti elämään niin hurjan paljon lisää. Mulla on sitä ikävä.

Toivon täydestä sydämestäni että mun kolmas imetyskokemus muistuttaa enemmän toista kuin ensimmäistä, koska imetys on onnistuessaan helppoa ja ihanaa. Toivon että imetys lähtee sujumaan luonnollisesti ja vaivattomasti. Tiedän mitä mun kannattaa tehdä, mitä osaan tehdä ja miten voin itse edesauttaa imetyksen onnistumista, enkä myöskään epäile ettenkö voisi onnistua. Ihan varmasti voin onnistua imetyksessä hienosti jos kaikki menee muuten mallikkaasti vauvan kanssa ja hän syntyy terveenä ja jaksavaisena. Tarkoituksena on imettää ainakin yhtä kauan kuin keskimmäistä, miksei kauemminkin jos vauva niin haluaa ja elämäntilanne sallii.

Mutta paineita en aio ottaa, en itseltäni enkä keneltäkään muultakaan. Imetys on jokaisen äidin oma asia, se on äärimmäisen herkkä asia ja se on asia jossa kukaan ei kaipaa painostusta, ainoastaan tukea.

Mä haluan imetysviikon ja imetysrauhan hengessä kiittää sekä molempia ihania tyttäriäni, että miestäni siitä että olen saanut imetyksen kokea. Otolla on ollut suuri rooli mun imetyksen onnistumisessa, kun hän on kantanut mulle pullokaupalla vettä imetysmaratonien aikana, juossut hakemaan kaupasta lanoliinivoidetta, ja nukkunut perhepedissä tyytyväisenä. Kannustanut mua jatkamaan, ja huomioinut esikoista silloin kun vauva on ollut rinnalla.

Toivotaan, että ensi kerrallakin imetys sujuu hienosti. Yhden asian aion tehdä seuraavalla kerralla imetyksessä paremmin: otan enemmän imetyskuvia. Mua harmittaa se että vuoden imetystaipaleesta ainoat kuvat ovat nämä kaksi tässä näkyvää kuvaa. Ehkä vuonna 2013 imetyskuvat eivät olleet vielä niin yleisiä muistan ainakin miten hulluna mua silloin jännitti laittaa näitä blogiin ja ajattelin että ne on varmasti jonkun mielestä tosi sopimattomia. Olen superkiitollinen ja iloinen siitä miten paljon äidit näiden muutaman vuoden aikana ovat tuoneet imetystä esille niin somessa kuin muuallakin mediassa, ja ennenkaikkea positiivisessa valossa. Jos vain imetys sujuu, aion jatkaa samalla linjalla itsekin. Ihanaa imetysviikkoa kaikille <3

Millaisia imetyskokemuksia sinulla on? Kuka on tukenut sinua eniten imetyksessä? Oletko kohdannut arvostelua tai painostusta omista ratkaisuistasi?