Vauvavuoden jälkeinen kuherruskuukausi

21.10.2018

Viime aikoina on ollut jotenkin tavallistakin rakastuneempi ja ihastuneempi olo, ja se on ihanaa. Huomaan, että ollaan tämän vuoden aikana lisääntyneen yhteisen ajan myötä Oton kanssa taas löydetty vielä enemmän toisistamme. Ollaan jotenkin lähennytty entisestään, vaikka en ajatellut, että se voisi olla edes mahdollistakaan, koska ainahan me nyt ollaan oltu läheisiä ja rakastuneita ja puhallettu yhteen hiileen. Vaikka me yritettiin vauvavuoden aikanakin ottaa sitä kahdenkeskistä aikaa aina kun sitä saatiin, on fakta se, että vauvavuonna parisuhde kuitenkin jäi enemmän taka-alalle vauva-arjen vallatessa suurimman osan ajasta. Ja se oli ihan okei. Oli aivan ihanaa oman aikansa olla yhdessä siellä vauvakuplassa ja unohtaa kaikki muu.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Nyt on kuitenkin ihanaa taas antaa enemmänkin huomiota parisuhteelle, ja pysähtyä fiilistelemään sitä, miten parasta toisen kanssa on olla. Ei meidän tarvitse tehdä mitään ihmeellistä, ja tällä hetkellä arki on muutenkin tosi toiminnantäyteistä, eikä sitä yhteistä aikaa tunneissa ole välttämättä yhtään sen enempää kuin viime vuonnakaan. Fiilis on kuitenkin erilainen, koska nyt tietää, että kun lapset menee nukkumaan, ne on nukkumassa aamuun asti. Silloin voi kunnolla rentotua ja olla sen toisen kanssa ja keskittyä vain siihen hetkeen.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Uskon oman osansa olevan myös hormoneilla. Kun imetyshormonit ovat väistyneet ja olen alkanut palautua imettävästä äidistä ihan vaan Iinaksi, olen huomannut, että ajatuksistakin on löytynyt enemmän tilaa sille kutkuttavalle rakastumisen ja ihastumisen tunteelle, ja niille perhosille vatsassa silloin kun Otto tulee töistä kotiin. Ei sitä edes huomannut silloin imetysaikana, enkä kokenut olevani mitenkään ”vähemmän” rakastunut, mutta näin jälkeenpäin huomaan eron. Huomaan sen, että hormonit sai mut keskittämään suurimman osan ajatuksista siihen pieneen vauvaan ja hänen tarpeisiinsa. Meidän rakkaus oli viime vuonna arjessa useammin sellaista toista ymmärtävää ja tsemppaavaa yhteistä vanhemmuus-rakkautta. Nyt se taas on enemmän  arjessakin intohimoa ja pilkettä silmäkulmassa, tsemppiä ja ymmärrystä unohtamatta.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Vauvavuoden aikana me ei kovin usein treffeillä käyty, koska oltiin niin vauvakuplassa, tai jos käytiin niin mulla oli huono omatunto siitä, että olin pois vauvan luota. Tänä vuonna taas ollaan käyty jo useamman kerran, eikä mulla ole ollut kertaakaan huono omatunto. Ollaan vaan keskitytty toisiimme ja oltu siinä hetkessä läsnä, vain me kaksi. Onneksi pystyttiin molemmat ymmärtämään se, että se vauvavuosi on vain se vauvavuosi, ja siihen voi heittäytyä täysillä, ja se on ihan fine. Ei me silloin vauvakuplaan heittäytyessäkään unohdettu sanoa, että rakastetaan tai unohdettu läheisyyttä.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Meidän parisuhde voi hyvin silloinkin, mutta tällä hetkellä mulla on ainakin ihan sellainen kuherruskuukausi-olo, vähän kuin oltaisiin vasta tavattu. On ihanaa suunnitella kaikkea yhteistä tekemistä, eikä tarvitse yhtään miettiä miten lapset pärjäävät, kun he itse oikein pyytävät päästä kyläilemään isovanhemmille tai että joku kummeista tulee meille yökylään hoitajaksi. Odotetaan ihan hulluna ensi kesän Ed Sheeran -keikkaa, ja jo ennen sitä me ajateltiin tehdä muutaman vuoden tauon jälkeen joku kahdenkeskinen viikonloppureissu johonkin.

Kuva: @erinacarolinaphoto

Lisäksi odotan ihan sikana helmikuuta ja meidän hääpäivää, koska silloin tarkoituksena on juhlistaa viidettä hääpäivää yhdessä toistemme ja kaikkien rakkaiden ihmisten kanssa. Silloin meillä tulee täyteen viisi vuotta naimisissa ja kahdeksan vuotta yhdessä, ja sitä saa todellakin juhlia. Kun miettii meidänkin lähtökohtia parisuhteeseen ja avioliittoon, on mun mielestä aika hieno juttu, että tässä me seistään (melkein) kahdeksan vuotta myöhemmin rinta rinnan, yhä edelleen päivä päivältä enemmän toisiimme ihastuen ja rakastuen. Ei ole mitään asiaa mitä en voisi Otolle sanoa, eikä mitään asiaa mistä en tietäisi selviäväni yhdessä Oton kanssa.

Postauksen kuvat on ottanut ja editoinut ihana ja lahjakas @erinacarolinaphoto.

Me toimitaan rakkaudessa ja parisuhteessa aika samalla tavalla, ja se sopii meille hyvin. Yleensä meidän toiveet, halut ja tarpeet parisuhteessa on aika synkassa keskenään ja ymmärretään toisiamme ilman sanojakin. Kiitos Otto, että olet mun paras ystävä ja elämäni ensimmäinen ja viimeinen rakkaus <3

Oletteko te huomanneet samaa parisuhteessa, että vauvavuosi tai imetys olisi vaikuttanut siihen jotenkin? 


”Tissi loppu, tissi yök” eli kuinka lopetin imetyksen

18.08.2018

Muutama viikko sitten meidän vauva eli kuopus eli taapero täytti puolitoista vuotta. Imetys oli jo pitkään ollut harvempaa ja harvempaa, ihan hänen omasta toiveestaan. Lähinnä taapero kävi enää aamuisin rinnalla heti heräämisen jälkeen, ja silloinkin ihan lyhyen hetken vain. Viime viikon torstaina hän oli herännyt, ja tottuneesti kaiveli rintaa esille paidan alta. Hän maistoi kerran, ja totesi sitten, ”tissi loppu, tissi yök.” Hyvin ytimekkäästi ja tomerasti. Kysyin vielä varmistaakseni, että eikö hän halua tissiä, ja hän vastasi ”EI halua”. Asia tuli siis harvinaisen selväksi.

Mua nauratti, tottakai hän lopettaa imetyksen omaan topakkaan tapaansa. Se oli vain ilmoitusluontoinen asia, että tissi on nyt loppu. Ja siihen se sitten loppui, meidän puolentoista vuoden imetystaival. Se loppui yhtä kivuttomasti ja yksinkertaisesti kuin alkoikin silloin puolitoista vuotta sitten. Ainakin siis taaperon osalta. Itselleni imetyksen lopettaminen oli myös haikeaa – koska enhän voi tietää tulenko sitä enää koskaan kokemaan. Voi olla, että mun elämäni viimeiset imetykset olivat tässä – tai sitten ei, kuka sitä osaa vielä 26-vuotiaana sanoa, miten tulee loppuelämän elämään. No ehkä joku osaa, mutta itse en. Haikeutta ei ollenkaan helpottanut se, että samaan aikaan imetyksen lopetuksen kanssa esikoinen aloitti koulun. Siis voisiko haikeampaa yhdistelmää olla samalle viikolle??

Imetys oli mulle hurjan tärkeää alusta asti, ja toivoin kovasti, että se onnistuu yhtä helposti kuin keskimmäisen kanssa aikoinaan. Kuopus tarttui rintaan kiinni jo synnytyssalissa, ja ensi-imetys kesti pitkään. Ensimmäiset viikot hän vietti tiiviisti rinnalla, läheisyyttä ja ravintoa tankaten. Hän kasvoi ihan järjetöntä vauhtia ensimmäisinä kuukausina, ja oli jo reilusti ylittänyt syntymäpainonsa alle viikon ikäisenä.

Imetys oli alusta asti meidän oma juttu, ja rakastin pesiä sohvan nurkassa pitämässä imetysmaratoneja tuhisevan pienen lämpöpatterin kanssa. Mua ei haitannut, että välillä hän suorastaan asui rinnalla. Täysimetin kuopusta reiluun viiden kuukauden ikään asti, ja sitten aloitettiin sormiruokailu, suositusten mukaisesti kun valmiudet täyttyivät. Yöt vietettiin alusta asti tiiviisti perhepedissä, ja yöimetykset lopetin kuopuksen ollessa n. 11 kuukauden ikäinen. Silloin hän siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan, ja sekin sujui yllättävän kivuttomasti.

Kokonaisuudessaan tämä imetystaival on ollut mulle ihan uskomattoman hieno kokemus. Se on sujunut niin luontevasti ja helposti, ollaan tehty kaikessa niin kuin meistä on tuntunut hyvältä. Kertaakaan ei ole ollut mitään ongelmia imetyksen kanssa, ja olen siitä todella kiitollinen. Tämä oli juuri oikea hetki lopettaa, koska taapero itse niin halusi. Mulla ei ollut missään vaiheessa mitään pakollisia tavoitteita imetyksen suhteen, halusin jatkaa sitä vain niin kauan, kun se meistä molemmista tuntuu hyvältä. Nyt oli siis hyvä hetki lopettaa, kun taapero itse niin halusi.

 

Olen ylpeä ja iloinen onnistuneesta imetyksestä, ja kiitollinen siitä, että mun kroppa pystyi tähän. On suuri onni, että pystyin tarjoamaan parasta mahdollista ravintoa meidän pienelle tyypille, ja hän sai siitä loistavat eväät elämään. Kun takana on kolme täysin erilaista imetyskokemusta, osaa todella arvostaa sitä, kun se sujuu luontevasti ja helposti. Se ei nimittäin todellakaan ole mulle mikään itsestäänselvyys.

Kiitos rakas kuopus tästä puolestatoista vuodesta. En edes tiedä mitä voisin sanoa, niin merkityksellistä tämä on mulle ollut. Nyt on kuitenkin hyvä fiilis siitä, että pikkuhiljaa mun kroppa alkaa olla taas täysin mun. Välillä näinä taaperokuukausina on tehnyt mieli ostaa jotain ”This body got rights” -paitoja, kun taapero on repinyt paitaa ja nipistellyt jatkuvasti kotona ja julkisilla paikoilla. Mutta eihän taapero sitä ymmärrä, hän vain kaipasi läheisyyttä, eikä ymmärtänyt, että ei sitä tissiä tarvitse kassajonossa kiskoa esiin, eikä ruoka tule nipistämällä. Nyt hän ei enää tee niin, ja vaikka se silloin välillä ärsyttikin (lähinnä julkisilla paikoilla), niin nyt on melkein sitäkin ikävä.

Nyt ei kukaan enää nipistele mua, tai revi mun kaula-aukkoa. Se on ihanaa, mutta ihan hillittömän haikeaa. Tämä oli ihana, kaunis, läheinen yhteinen taival, ja tähän on hyvä lopettaa. Voisin lopettaa tämän postauksen samoihin sanoihin, kun keskimmäisen imetystarinan aikoinaan. Imetys on ihanaa, ja mulle tulee sitä ikävä, mutta aikansa kutakin.

Aiemmat imetyspostaukset kuopuksen vauva-ajalta:

Taaperoimettäjä – vuosi ja kolme kuukautta imetystä takana

Näin lopetin yöimetyksen

Kun vauva on rinnalla

Kokemuksia imetyksen alkutaipaleelta