Yöimetyksen lopetus & taapero nukkuu koko yön

13.10.2022

Noniin! Nyt luvassa viimeinkin tämä postaus, jota lupailin teille kirjoittavani kunhan ollaan saatu yöimetys päätökseen. Meillä oli yöimetyksen lopetukselle ja lapsen yksin nukkumiselle sellainen takaraja, että oltiin lähdössä syyskuun lopussa reissuun ja reissussa haluttiin rauhassa valvoa aikuisten kesken iltaisin sitten kun lapset ovat jo nukkumassa. Tiedettiin koko kesän ajan, että ollaan lähdössä reissuun ja ajateltiin aina, että kyllä me ehditään harjoitella unihommat, kyllä me ehditään. No, kaksi viikkoa ennen reissuun lähtöä taapero nukkui edelleen meidän välissä aina n. klo 02/03-08/09. Nyt kerron teille, miten edettiin siitä siihen tilanteeseen, että jo ennen reissua taapero nukkui kokonaisia öitä omassa huoneessa.

Lähtötilanteena oli siis se, että iltatoimien jälkeen imetin taaperon iltaisin, sitten Otto nukutti hänet omaan sänkyyn. Siellä hän nukkui aina n. klo 02-03 asti tyytyväisenä, kunnes alkoi kaipailemaan tissiä ja unikaveria. Sitten otin hänet aina viereen, minkä jälkeen me nukuttiin kummatkin huonosti loppuyö ja hän roikkui tissillä jatkuvasti. Tuloksena oli aamuisin väsynyt äiti ja väsynyt taapero. Not cool. Vaikka sen tiesi järjellä, että kyse on oikeasti vaan muutaman yön projektista, niin silti tuli vaan lykättyä ja lykättyä. Mutta onneksi oli se aikaraja, joka pakotti lopettamaan jahkailun.

Kun me sitten tehtiin se päätös, että nyt lähdetään tavoittelemaan kokonaisia öitä, meillä oli aika selkeät sävelet miten toimitaan.

Suunnitelmana oli: 

– Minä menen eri huoneeseen nukkumaan ja Otto ottaa päävastuun öistä

– Pidennetään yötissitöntä aikaa tunti per yö, eli ei heti koko yötä. 

– Taaperon ei tarvitse itkeä yksin, eikä osata nukahtaa täysin yksin, tarvitsee vain osata olla pikkuhiljaa ilman yötissiä. Eli sylissä lohduttaminen ja Oton vieressä nukkuminen enemmän kuin ok.

– En imetä enää siellä huoneessa missä taaperon sänky on.

– Otto valvoo pelaamassa mahd. pitkään, koska on kivempi rampata (tarvittaessa) lohduttamassa lasta silloin kun on itse hereillä, kuin puoliunessa. Mä taas menen ajoissa nukkumaan, jotta jaksan herätä aikaisin taaperon kanssa ja Otto saa nukkua aamulla pitkään.

Meillä oli aiempaa kokemusta tästä tavasta vuodelta 2018 meidän kolmosen kanssa ja se toimi silloin hyvin. Eli sovittiin Oton kanssa kellonajat mihin asti Otto oli vastuussa ja mä nukuin, ja sitten kun se kellonaika oli mennyt ohi, vuoro vaihtui ja otin taaperon tissille sinne eri huoneeseen.

1. YÖ 

Ensimmäisenä yönä sovittiin, että se kellonaika oli 04. Taapero nukkui yllättävän hyvin sinne klo 04 asti, kun Otto valvoi alakerrassa ja mä nukuin eri huoneessa. Hän oli itkenyt vain kerran ja rauhoittunut, kun Otto kävi lohduttamassa. Klo 04 taapero havahtui itkemään ja otin hänet lastenhuoneeseen loppuyöksi mun viereen. Loppuyö oli katkonainen, mutta olin ainakin saanut nukkua rauhassa klo 23-04.

2. YÖ 

Tokana yönä sovittiin kellonajaksi 05. Minkä lasken itse jo aamuksi! Taapero heräsi itkeskelemään 03 ja 04 aikaan, mutta rauhoittui muutamassa minuutissa, kun Otto kävi rauhoittelemassa. Otto valvoi itse klo 04 asti ja meni sitten samaan huoneeseen nukkumaan. Meidän yllätykseksi taapero heräsi vasta 05.30. Otin hänet silloin viereen sinne eri huoneeseen, aivan kuten ensimmäisenä yönä. Mä sain siis nukkua silloin ensimmäisen täyden yön todella pitkään aikaan, kun nukuin 23-05.30! Se oli huikea tunne.

3. YÖ

Kolmantena yönä sovittiin kellonajaksi 06. Taapero heräsi taas itkeskelemään joskus klo 03 mutta rauhoittui ihan itse ennen kuin Otto ehti tehdä mitään, ja sen jälkeen nukkui puoli seiskaan asti aamulla. Ja sitten en enää ottanut häntä viereen nukkumaan, vaan me tultiin alakertaan ja laitoin valoja päälle ja telkkarin auki ja höpöteltiin ja tein selväksi, että on aamu.

4. YÖ

Neljäs yö meni samalla tavalla kuin kolmas yö. Heräsi kerran itkeskelemään, mutta rauhoittui ja sitten aamulla nukkui n. 6.30 asti ja nousin hänen kanssa ylös ja laitoin valoja päälle ennen ensimmäistä imetystä.

Ja näin meillä oli taapero, joka osasi nukkua kokonaisen yön. Sitten oli aika siirtää taaperon sänky ”omaan huoneeseen” eli meidän 5-vuotiaan huoneeseen, jossa taapero on nyt siitä asti nukkunut yksin. 5v taas on nukkunut isosiskojen kanssa. 5v saa muuttaa pian takaisin omaan huoneeseensa yhdessä taaperon kanssa. Taapero ehti nukkua kaksi kokonaista yötä ”omassa huoneessa” ennen kuin oli aika lähteä reissuun ja silloin meillä oli herätys jo kolmen jälkeen yöllä.

Meillä oli onneksi myös reissussa niin iso talo, että sieltä riitti taaperolle ihan kokonaan oma huone. Hän nukkui sielläkin kokonaisia öitä matkasängyssä. Heräili vaihtelevalla menestyksellä (joinakin öinä ei kertaakaan, toisina muutamankin kerran), mutta yötissi ei tullut takaisin. Ja nukahtaminen sujui iltaisin mukavasti ja nopeasti. Aamuisin heräsin klo 06-08 välillä hänen kanssa.

Kotona tulikin sitten vähän takapakkia öihin, kun taapero oli kipeänä. Otto meni muutamana yönä nukkumaan pinnasängyn viereen patjalle ja otti myös taaperoa viereen nukkumaan, kun tämä ei millään halunnut nukkua yksin omassa sängyssä, mikä on tietysti enemmän kuin ymmärrettävää. Yötissi ei ole tullut takaisin, mutta sitä nyt taas harjoitellaan, että hän nukkuisi rauhassa ihan kokonaisen yön ilman useita heräilyjä. Hän on nyt taas ollut sitä mieltä, että haluaisi nukkua vaan isin kainalossa ja on heräillyt useita kertoja yössä. Mutta määrätietoisesti ja lempeästi kun jatketaan samalla mallilla, niin eiköhän ne kokonaiset yöt omassa sängyssä sieltä tule takaisin! Lasten kanssa tulee aina kaikenlaisia vaiheita ja sen olen oppinut, että kannattaa aina nauttia silloin kuin voi, eikä stressata vaikka olisikin joku hankalampi vaihe menossa. Yleensä hankalampaa vaihetta seuraa taas helpompi vaihe, eikä se hankaluus ainakaan stressaamalla helpota.

Nyt tosiaan suunnitelmissa on se, että 5-vuotias muuttaa takaisin omaan huoneeseen heti kun nämä yöt tästä taas vähän helpottaa ja me aletaan sisustamaan yhteistä kivaa lastenhuonetta heille. 5-vuotias on odottanut sitä kovasti jo siitä asti kun kerroin, että meille tulee vauva, eli vihdoin hänen odotus pian palkitaan!


Neljäs imetyskokemukseni tähän asti

10.10.2021

Meidän kuopuksen kanssa imetystaivalta on takana nyt reilut yhdeksän viikkoa. Imetys lähti heti alusta asti sujumaan hänen kanssa ihan valtavan hienosti, vaikka sitä jännitin pienten viikkojen takia. Kun takana oli yksi aiempi kokemus ennenaikaisesta samoilla viikoilla syntyneestä vauvasta, tiesin mikä kaikki voi mennä imetyksessä pieleen jo heti kättelyssä. Vauva saattaa olla liian väsynyt jaksaakseen olla rinnalla, nopea painon lasku ja sen vuoksi lisämaidon antaminen voi saada hylkimään rintaa, vauva voi kellastua ja joutua valohoitoon, joka vähentää ihokontaktia ja vaikeuttaa maidon nousua, jatkuva sokeriseuranta ja äidin katkonaiset unet sairaalassa vain muutamia juttuja mainitakseni.

Vastapainoksi mulla oli kaksi onnistunutta pitkää imetystä täysiaikaisten vauvojen kanssa taustalla, joiden tuoma kokemus antoi varmuutta ja tietoa siitä, miten oma kroppa toimii. Tiesin, että pystyn imettämään, tiesin että multa tulee maitoa (ja millaisella aikataululla se nousee) ja tiesin, että mun maito riittää hyvin täyttämään vauvan tarpeet, jos vauva vaan jaksaa olla rinnalla. Ja vauvahan jaksoi, ihan mielettömän hienosti heti synnytyssalista asti.

Tämän vuoden imetysviikon teemana on nostaa esiin imetys- ja perhemyönteisyyden vaatimia tekoja yhteiskunnan eri sektoreilla. Vaikka koen, että 10 vuoden äitiyteni aikana imetys on tullut paljon näkyvämmäksi ja tietoa ja tukea on enemmän ja paremmin saatavilla, ennenaikaisen ja pienipainoisen vauvan kohdalla ei silti ollut muuttunut mikään kymmenessä vuodessa. Vaikka sain synnytyksessä uskomattoman hyvää, lämmintä ja asiantuntevaa hoitoa Naistenklinikalla, lapsivuodeosastolla en kokenut tulevani täysin kuulluksi ennenaikaisen vauvan imetyksen osalta.

Mun omaan kokemukseen ja sanaan ei luotettu, vaan mua painostettiin esimerkiksi syöttöpunnitukseen keskellä yötä 1,5h sen jälkeen kun vauva oli syönyt rinnalla mahan täyteen, vaikka kerroin, että hänellä ei luultavasti ole nälkä silloin, koska oli juuri ollut tunnin rinnalla. Kun vauva sitten kesken unilta herätettynä syöttöpunnituksessa söi vain 5ml (todella yllättävää), tätä pidettiin perusteena lisämaidon antamiselle.

Kerroin etten halua pumpata, koska en heru sairaalan pumpulle. Mua painostettiin pumppaamaan silti. Vauvalle yritettiin tarjota pulloa, josta kieltäydyin. Jouduin antamaan toisen äidin pumppaamaa lisämaitoa vauvalle imetysapulaitteella ja sormisyötöllä, vaikka vauva söi riittävästi mun maitoa ja puklasi heti kaiken lisämaidon pois. Kahden vuorokauden ikäiselle piti pakkosyöttää 20ml lisämaitoa mun maidon päälle, vaikka hänellä oli jo maha täynnä. Imetykseen ja vauvan syömiseen puututtiin useita kertoja, vaikka vauva jaksoi olla hienosti rinnalla kuten meidän täysiaikaiset vauvat, ja kaikki imetyksen turvamerkit täyttyivät. Pidin vauvaa 24/7 ihokontaktissa ja maito nousi hienosti.

Ymmärrän, että ennenaikaisena syntyneen kanssa esimerkiksi sokereiden tarkempi seuranta on tarpeen, mutta kontrasti oli silti valtava. Siinä missä viikkoa myöhemmin 37+0 syntyneen vauvan kanssa on täysi rauha imetykselle ja pesimiselle, eikä kukaan kysele mitään tai tule häiritsemään jatkuvilla punnituksilla ja pistelyillä, viikkoa aiemmin syntyneen kanssa rauhaa ei ollut kolmea tuntia kauempaa, eikä usein edes sitä. Siinä on aika vaikea saavuttaa sellaista rentoa ja onnellista olotilaa jossa maito nousee, jos joutuu monta kertaa vahvojen hormonien kanssa vielä puolustelemaan omaa imetystä.

En ihmettele enää lainkaan, että esikoisen kanssa mun imetys ei onnistunut ollenkaan, kun ne olosuhteet olivat juuri nämä samat, mutta se mun oma kokemus ja tieto puuttui ja suostuin kaikkeen. Imetystä ja sen jatkuvaa tarkkailua, painostusta, tuloksetonta pumppausta, lisämaitoa, pulloa ja tuttia heti sairaalassa ja lopulta kaupan päälle vielä valohoito, jonka vuoksi esikoinen oli jatkuvasti ensipäivinä sinivalossa, eikä ihokontaktissa.

Saan olla kiitollinen siitä, että tällä kertaa taustalla oli kaksi onnistunutta imetystä ja kaikki se tieto. Ilman niitä olisin uskonut, että oma maitoni ei riitä. Olisin antanut pullosta lisämaitoa heti sairaalassa, ja oltaisiin luultavasti ajauduttu lopulta antamaan korviketta pullosta, kuten esikoisen kanssa kävi. Korvikkeen antamisessa ei ole mitään pahaa ja lapsi kasvoi mainiosti silläkin, mutta kun oma toiveeni oli nimenomaan imetys, se olisi ollut nyt itselleni iso suru jos se ei olisi onnistunut.

Tässä on mielestäni iso ristiriita imetysmyönteisyyden ja ennenaikaisena syntyneiden vauvojen hoidossa. Sairaalassa tulisi pohtia sitä, miten imetyksen voisi turvata ja siihen kannustaa (mikäli se on äidin toiveena) myös ennenaikaisena syntyneiden vauvojen hoidossa mahdollisimman hyvin, sillä tällä hetkellä olosuhteet ennenaikaisen vauvan imetykselle olivat osastolla ajoittain todella haastavat. Mielestäni se ei saa mennä enää vuonna 2021 niin, että äiti joutuu jatkuvasti puolustelemaan imetystä ja sen onnistuminen on äidin tiedon ja taidon varassa.

Se olisi nimenomaan henkilökunnan tehtävä ohjata ja kannustaa imetyksen onnistumiseen aina jos se on äidin toiveena, eikä hankaloittaa sitä toimimalla täysin esimerkiksi imetyksen tue ohjeiden vastaisesti. Sairaalassa on keinoja käytettävissä, kuten se imetysapulaite ja sormisyöttö – eikä pullon pitäisi olla eka jota tarjotaan. Vielä välineitäkin tärkeämpää on kuitenkin se, että äiti voisi kokea tulevansa kuulluksi ja ymmärretyksi ja saavansa tukea painostuksen ja kyttäämisen sijaan, tilanteessa kuin tilanteessa.

Esikoisen kanssa koetun sairaala-ajan vuoksi mulla on aina ollut toiveena mahdollisimman varhainen kotiutuminen synnytyksen jälkeen (koska ajatus sairaalassa olosta on ahdistanut niin paljon) ja täysiaikaisten vauvojen kanssa ollaankin onneksi päästy nopeasti kotiin. Mulle jäi esikoisen synnytyksen sairaala-ajasta ajasta tosi kurjat fiilikset ja olen tajunnut vasta nyt näin kymmenen vuoden jälkeen, että en koskaan saanut käsitellä niitä kenenkään kanssa. Ne kaikki tunteet nousivat pintaan nyt kun kuopus syntyi samoilla viikoilla ja jouduin kohtaamaan niitä samoja asioita uudelleen. Siksi mulle oli oikeasti todella vaikeaa olla sairaalassa, varsinkin kun Otto ei siellä koronan vuoksi saanut olla kuin sen yhden tunnin vuorokaudessa.

Onneksi lapsivuodeosastolla mulla oli kolmen päivän aikana myös useampi ihana kätilö, joilta sain kannustusta, luottamusta, empatiaa ja ymmärrystä ja jotka nimenomaan toimivat imetysohjeiden mukaan. Heille olen valtavan kiitollinen siitä, että he saivat mulle paremman olon ja uskalsin luottaa itseeni. Mutta yksikin ihminen, joka kylvää epäilyksen siemeniä äidin imetys-itseluottamukseen ja vaikeuttaa hommaa tarpeettomasti myös käytännössä, on liikaa. Ne ensimmäiset päivät ovat valtavan tärkeitä imetyksen onnistumiselle ja sitä pitäisi suojata kaikin keinoin, jos se perheen toiveena on.  Pitäisi huolehtia, että ihan jokaisella hoitohenkilökunnan jäsenellä on imetystietämys ajan tasalla.

Yhdeksän viikkoa imetystä on sujunut kuin unelma. Vauva kasvaa hienosti ja imetys on juuri sitä, mitä se parhaimmillaan voi olla: helppoa, ilmaista, hauskaa, ihanaa, rakastavaa, täynnä läheisyyttä ja ihania hetkiä. Olen maailman kiitollisin, että saan kokea tämän tälläkin kertaa. <3

Suosittelen jokaista, jolla imetys on toiveissa, tutustumaan Imetyksen tuen sivuihin. Sieltä löytyy tukea ja neuvoja melkeinpä jokaiseen tilanteeseen, mikä voi tulla vastaan! En olisi uskaltanut luottaa omaan kokemukseeni yhtä paljon ellen olisi tankannut itseeni kaikkea sitä tietoa, minkä sieltä löytää.


Paras rintapumppu, jolle maitoa oikeasti heruu

12.09.2021

Kaupallinen yhteistyö: Ainu

Vauvalla on ikää viisi viikkoa ja imetys on lähtenyt meillä hyvin käyntiin. Vauva on kasvanut mun rintamaidolla alusta asti todella hyvin ennenaikaisuudesta huolimatta. Olen tosi kiitollinen siitä, että se imetys lähti sujumaan, koska mulla on taustalla myös aivan toisenlainen kokemus imetyksestä ja ennenaikaisuudesta. Vuodet ja kokemus ovat tuoneet varmuutta ja helpottaneet hommaa. Yksi asia on silti tälläkin kertaa ihan samalla tavalla kuin esikoisen kanssa kymmenen vuotta sitten: sairaalan rintapumpulle multa ei herunut maitoa ollenkaan, kun mua painostettiin sitä kokeilemaan. Silloin 10 vuotta sitten luulin, että multa ei vaan tule ollenkaan maitoa (koska sille kovalle, epämukavalle ja meluisalle pumpulle ei tullut).

Nykyään tiedän, että se sairaalan pumppu ei kerro mitään siitä kuinka paljon maitoa tulee vauvalle. Pitkään luulin, että en heruisi millekään pumpulle ja olin hyväksynyt sen, että jos haluan imettää, niin meillä ei sitten pullo onnistu ollenkaan. Kuinka kauaskantoisia vaikutuksia yhdellä huonolla kokemuksella voikaan olla? Mutta onneksi ympärillä on viisaita äitejä, joilla on kokemusta ja jotka kannustavat ja rohkaisevat.

Neljännen kanssa halusin rohkeasti kokeilla jos kuitenkin onnistuisin pumppaamaan edes satunnaisia maitoja pakkaseen varalle, koska nimenomaan Otto jää kotiin vauvan kanssa pidemmäksi aikaa marraskuussa, ja minä olen se, joka tekee töitä. Pääosin olemme kaikki yhdessä kotona ja syötän vauvaa suoraan rinnasta. Mutta jos joskus tulee sellainen tilanne, että minulla on vaikka lyhyt työtapaaminen, tai Otto menee vaikka yksin vauvan kanssa pidemmälle lenkille tai asioille, niin olisi kiva, jos sitä mun maitoa olisi varalta saatavilla myös pullosta.

Sain testiin uuden laadukkaan ja helppokäyttöisen Ainu MAM 2in1 Single rintapumpun, jota voi käyttää sekä elektronisena että käsikäyttöisenä. Pumpussa on ladattava akku, eli paristoja ei tarvita, eikä myöskään tarvitse olla kahlittuna pistokkeeseen kun pumppaa. Tai jos akku sattuisi loppumaan kesken pumppauksen, eikä latausmahdollisuutta olisi juuri silloin (esim. kaupungilla), vaihto elektronisesta käsikäyttöiseen pumppuun onnistuu muutamassa sekunnissa helposti pumppuyksiköitä vaihtamalla.

Maidon voi halutessaan pumpata suoraan pulloon, josta se on helppoa tarjoilla vauvalle hygieenisesti ja ilman ekstratiskiä, tai sitten voi käyttää Ainu MAM säilytysratkaisua ja säästää maidon myöhempää käyttöä varten pakastimessa tai jääkaapissa. Säilytysratkaisun voi myös kiinnittää suoraan pumppuun, ja maidon pumpata suoraan sinne. Ja näin me  ollaan toimittu. Nyt maitoa on pakkasessa tulevaisuuden varalle jo hyvä määrä. Ainu MAM Single 2in1 pumpun pakkauksessa tulee mukana kaksi eri kokoista MAM Anti-colic -tuttipulloa, sekä kaksi MAM säilytysratkaisua.

Säilytysratkaisuun voi kätevästi merkitä lyijykynällä pumppausajankohdan, niin tietää mihin asti maitoa voi käyttää. Merkintä poistuu pestessä. Purkit ovat mikroaaltouunin, astianpesukoneen ja pakastuksen kestäviä, ja sitten kun niitä ei tarvita enää maidolle, niitä voi hyvin käyttää esimerkiksi sose- tai sormiruuan säilytyspurkkeina tai välipalojen säilytykseen vielä isommankin lapsen kanssa. Purkit voi steriloida keittämällä viisi minuuttia. Säilytysratkaisuja voi ostaa myös erillisen 5kpl pakkauksen, jossa on viisi purkkia kansineen.

Äidinmaito säilyy Imetyksen tuen mukaan:
  • 6 tuntia huoneenlämmössä (lämpötila noin 20 astetta)
  • 2 vrk jääkaapin takaosassa (lämpötila alle 6 astetta)
  • 6 kk pakastimessa
  • 1-2 viikkoa pakastelokerossa
  • 1 vrk sulatettuna jääkaapissa

Eli nämä nyt pumpatut maidot säilyvät hyvinkin pakastimessa sinne asti, kun vauva on isompi ja sormiruokailee jo. Silloin hän voi harjoitella maidon juontia vaikka myös ihan suoraan MAM säilytyspurkista tai nokkamukista. Ajattelin hiljalleen ilman stressiä ja rauhallisessa tahdissa pumppailla maitoa pakkaseen vaikka pari kertaa viikossa talteen.

Ainu MAM Single 2in1 pumpussa on kaksivaiheinen pumppaus, joka jäljittelee vauvan luonnollista imurytmiä ja helpottaa siksi maidon herumista rinnasta. Elektronisessa pumpussa pumppaus alkaa ensin automaattisella stimulaatiovaiheella ja vasta sitten kun maitoa alkaa herua, siirrytään varsinaiseen pumppaukseen. Elektronisessa 2in1 rintapumpussa on 9 eri tehoa ja ajastin, josta näkee pumppauksen keston. Pumpussa on myös pehmeä silikoninen rintakuppi, joka tekee pumppauksesta paljon miellyttävämpää kuin sellainen kova, ikävän tuntuinen kuppi, joista mulla oli aiempaa kokemusta.

Olen ollut kyllä tosi tyytyväinen siihen, että sain itselleni näin monen vuoden jälkeen viimein positiivisen kokemuksen pumppauksesta. Siitä tulee niin voimaantunut fiilis, että mä pystyn siihen, eikä se ollutkaan yhtään hankalaa kun löytyi oikeat välineet. Kannattaa tutustua Ainu MAM-tuotteisiin lisää Ainun sivuilla. Ainulta löytyy apua moneen erilaiseen tilanteeseen vauvan kanssa. Esimerkiksi rintakumit imetystä helpottamaan, jos sellaisille on tarvetta. Sekä myös ainoat tutit, jotka meidän vauva kelpuuttaa!


Nuoren äidin kirjan opit vuodelta 1947

20.08.2020

Kirppislöydöillä jatketaan, löysin nimittäin kesän aikana SPR:n Kontista mielettömän aarteen: Nuoren äidin kirjan vuodelta 1947, joka on Armas Ruotsalaisen kirjoittama ja Werner Söderström osakeyhtiön kustantama. Minun löytämäni versio on kirjan 8. painos. Ja siis kirjahan ei ole aarre siksi, että siitä löytyisi täydelliset vinkit 2020-luvun mamitsuikkeleille kuten minä, vaan siksi, että monet asiat ovat niin absurdeja, että niitä on vaikea edes käsittää. Halusinkin listata tähän postaukseen kirjan oppeja.

Äidit vuonna 1947 ovat lähteneet äitiyteen aivan erilaisista lähtökohdista kuin me. Neuvolatoiminnan perusteet luotiin Arvo Ylpön toimesta 1920-luvulla ja vuonna 1944 Suomessa annettiin laki, jonka mukaan joka kuntaan oli vuoteen 1949 mennessä perustettava äitiys- ja lastenneuvola. Laki äitiysavustuksesta oli annettu kymmenen vuotta ennen kirjan ilmestymistä, vuonna 1937, mutta vasta n. 2/3 äideistä sai sen silloin. Vasta vuonna 1949 äitiysavustus tuli kaikkien äitien saataville. Lähteet (Kela & Wikipedia).

Vuonna 1938 äitiysavustuksen sai noin kaksi kolmasosaa synnyttäjistä. Silloin äitiysavustuksen arvo oli 450 markkaa kutakin syntyvää lasta kohden. Summa vastasi runsasta kolmannesta teollisuustyöntekijän kuukauden keskipalkasta. Avustus myönnettiin raha- tai luontaisavustuksena tai osittain kummassakin muodossa.” (Kela.fi)

Listasin omasta mielestäni mielenkiintoisimpia neuvoja, joita 73 vuotta sitten annettiin äideille koskien raskautta, synnytystä, lapsivuodeaikaa, imetystä ja vauvan ensimmäistä vuotta. Neuvot ovat suoria lainauksia kirjasta. Osa niistä on yllättävän samankaltaisia kuin nykypäivänä – osa taas tuntuu ihan käsittämättömiltä.

Nuoren äidin neuvot vuonna 1947

Raskausaika:

– ”Raskaan naisen elintavat olkoot ylimalkaan mahdollisimman samanlaiset, kuin ne ovat olleet aikaisemmin, jos ne nimittäin ovat olleet terveydenhoidollisten vaatimusten mukaiset.”

– ”Raskauden alkukuukausina tosin niinä päivinä, jolloin kuukautisten pitäisi ilmestyä, jossakin määrin on tarpeen ruumiillinen lepo. Näinä aikoina näet emä on tavallista herkemmässä tilassa, ja silloin voi helposti syntyä keskenmeno ruumiillisten ponnistusten vaikutuksesta. Mutta mitään syytä ei ole heittäytyä laiskaksi, säästää muka voimiansa ja mennä heti vuoteeseen vähäpätöisten vaivojen vaikutuksesta.”

– ”Kaikkinainen raskas työskentely, raskaiden esineiden nosteleminen ja kantaminen, rasittava suursiivous jms. muut toimet eivät sitä vastoin tietenkään ole soveliaita puuhia raskauden tilassa olevalle.”

– ”Erikoisen tärkeä on kohtuullinen jokapäiväinen kävely ulkona. Se on hyödyllistäkin varsinkin raskauden ajan loppukuukausina, kun vaikeutunut liikkuminen helposti pyrkii synnyttämään ummellaoloa.”

– ”Raskauden aikana on säännöllisesti joka neljäs viikko tutkitutettava virtsa. Vain siten voidaan ajoissa havaita häiriöt munuaisten toiminnassa. Munuaistaudin oireina: turvotusta jaloissa ja ulkoisissa sukuelimissä, päänsärkyä, näköhäiriöitä ja huimausta.” (nyk. pre-eklampsia?)

– ”Erikoista ruokavaliota ei raskauden aikana tarvitse noudattaa, jos henkilö on tavallisessa kunnossa.”

– ”Tavallinen sekaruoka on meidän oloissamme paras, kumminkin niin, että lihansyöntiä vähennetään ja se jätetään kokonaan pois raskauden viimeisenä 1-2 kuukautena.”

– ”Kaikkia kovin happamia aineita, etikkaa sekä viiniä ja alkoholijuomia on vältettävä raskauden aikana.”

– ”On ollut vallalla luulo ja yhä vieläkin on, että äiti kykenee vaikuttamaan sikiön kasvuun, siis pysyttämään sen pienikokoisena, määrättyä ruokavaliota noudattamalla. Täten muka synnytys tapahtuu suhteellisen helposti. Tämä luulo on kumminkin väärä.”

– ”Suojatakseen vatsanpeitteitä liialliselta venymiseltä, tulee raskauden tilassa olevan käyttää viidennestä kuukaudesta lähtien sopivaa vatsasidettä.”

– ”Yleisesti tunnettua on, että vatsan, reisien ja rintojen ihoon syntyy raskauden aikana raskausviiruja, joista myöhemmin jää rumentavia arpia. Näiden syntymistä voidaan jossain määrin ehkäistä. Se tapahtuu siten, että näiden paikkojen ihoa erikoisella tavalla hierotaan aamuin ja illoin kuudennesta raskauskuukaudesta alkaen. Ennen hierontaa on näihin paikkoihin siroteltava jotakin jauhetta, esim. talkki- tai lastenjauhetta. Sitten ihoa hierotaan 10-30 minuuttia ensin sivelemällä ja sitten sen kimmoistamiseksi kohottelemalla ihoa poimulle peukalon ja etusormen väliin kohta toisensa jälkeen ja siinä vatkaamalla. Tällainen menettely tuntuu kyllä ajan oloon rasittavalta, mutta sitä on kumminkin kärsivällisesti jatkettava loppuun saakka, jos toivotaan tuloksia.”

– ”Erittäin tärkeää on, että raskauden tilassa oleva kylpee usein ja muutoinkin mitä tarkimmin huolehtii puhtaudestaan.”

– ”Ulkoisia sukuosia on pestävä joka päivä lämpimällä vedellä ja huolellisesti kuivattava. Emättimen huuhteluja sitä vastoin ei saa käyttää raskauden aikana omin päin. Ne ovat sallittuja ainoastaan lääkärin määräyksestä. Jos ilmestyy valtavaa mätäistä vuotoa emättimestä, on asiasta viipymättä neuvoteltava lääkärin kanssa.”

– ”Raskauden vaikutuksesta emä alkaa suurentua nopeasti kaikkiin suuntiin. Raskauden tilassa emä tulee pallomaiseksi  ja runsaan verekkyyden sekä pehmeän sisällyksensä takia laadultaan pehmeän taikinamaiseksi.” (luulin ensin, että äidistä puhutaan emänä, mikä olisi tehnyt tästä aika hauskan, mutta se tarkoittaakin kohtua).

Raskausaikaan oli aivan valtavasti erilaisia neuvoja. Relevantein näistä on ehkä se, että raskausaikana saa noudattaa nykyisinkin suunnilleen samanlaisia elintapoja kuin ennen raskauttakin. Jännittäviä ohjeita oli mm. lihansyönnin vähentäminen ja lopettaminen kokonaan loppuraskaudesta. Liittyiköhän tämä jotenkin esim. mahdolliseen ummetukseen tms? Toki nykyisin tiedetään entistä paremmin liiallisen lihansyönnin haitat keholle, olikohan niistä jotakin tietoa jo silloin. Ja sitten tuo raskausarpien ehkäiseminen on kyllä aivan oma lukunsa. Siis että pitäisi joka päivä nipistellä ja vatkata ihoa ja se auttaisi muka jotenkin. 

Synnytys

– ”Kolme tai neljä viikkoa ennen odotettua synnytystä tulee raskaana olevan vielä kerran tutkituttaa tilansa lääkärillä, mikäli se suinkin on mahdollista.”

– ”Suurin osa synnytyksistä on aina tapahtunut ja tapahtuu yhä edelleenkin kotona. Tällä on monet etunsa. Mutta toisissa tapauksissa on edullisempaa tai aivan välttämätöntäkin, että synnyttäjä on erikoisessa synnytyslaitoksessa tai sairaalassa, jossa on synnytysosasto.”

– ”Synnytyshuoneeksi kodissa valittakoon tilavin, valoisin ja rauhallisin huone. Kaikki tarpeettomat huonekalut on siitä poistettava.”

– ”Tärkein periaate synnyttäjän hoidossa on se, että häntä koetetaan suojella mahdollisimman tarkoin kaikenlaatuiselta tartunnalta.”

– ”Synnyttimistä tapahtuva jälkivuoto on säännöllisissä oloissa tosin tympeän, mutta ei oikeastaan epämiellyttävän hajuista. Jos se muuttuu pahanhajuiseksi, on syytä epäillä lapsivuodeäidin tilassa jotakin tavallisuudesta poikkeavaa.”

– ”Milloin äiti saa synnytyksen jälkeen nousta vuoteesta? Jos hän on täysin terve ja tuntee itsensä kyllin voimakkaaksi, voi hän neljäntenä, viidentenä päivänä synnytyksen jälkeen siirtyä hetkiseksi istumaan mukavaan nojatuoliin. Mihinkään raskaaseen ruumiilliseen työhön ei ole soveliasta ryhtyä ennen kuin kuuden viikon kuluttua synnytyksestä.”

Varsinaista synnytystä kirjassa ei ihan hirveästi käsitelty, siitä olikin hyvin kirjoitettu, että ”kirjan tarkoituksiin ei kuulu varsinaisten naistentautien kuvaaminen, ei synnytyksen selostaminen eikä synnytyksen aiheuttamien sairaalloisuuksien pohtiminen”, koska kirjassa on tahdottu antaa äideille vain tärkeimmät neuvot tapahtumista ja yleiset ohjeet terveydenhoidosta. Ohjeissa korostetaan erityisen paljon hygieniaa synnytyksen kaikissa vaiheissa, mikä on tietenkin tosi hyvä. Huomion kiinnitti se, että sängystä ei saanut nousta ollenkaan moneen päivään – kuinka iso kontrasti tässä onkaan siihen, miten nykyisin kävellään jo parin tunnin sisällä yksin suihkuun, mikäli se suinkin vain on mahdollista. 

Vastasyntyneen hoito

– ”Kokemuksesta tiedämme, että vasta ne keskoset, joiden paino on 1500 grammaa, saattavat yleensä jäädä elämään. Mutta on nähty tapauksia, että niinkin köykäiset kuin 1200 grammaa painavat keskoslapset on saatu huolellisessa hoidossa pysymään elossa ja kehittymään edelleen.”

– ”Keskoset nukkuvat paljon, eivätkä useinkaan herää syömään muuten kuin erikoisia keinoja käyttäen. Ennen syöttöä niitä on hoputettava hereille varovasti ravistamalla tai muulla tavoin.”

– ”Synnytysvaivojen jälkeen lapsi nukahtaa heti uneen, eikä tavallisesti herää siitä ollenkaan koko ensimmäisen elinpäivän kuluessa.”

– ”Kun lapsi on syntynyt ja päästänyt ensimmäiset parahduksensa, on ensimmäisiä tehtäviä napanuoran katkaisu ja silmätippojen pano vastasyntyneen silmiin. Silmätippoina käytetään 2-prosenttista laapisliuosta. Täten ehkäistään syntymästä vaarallinen silmientulehdus, joka on ennen tehnyt useat ihmiset ainaisesti sokeiksi.”

-” Äiti tarvitsee nyt lepoa ja rauhaa. Siitä syystä ei pienokainen saa yhtämittaa olla äidin vierellä vuoteessa. Lapsella tulee olla oma vuoteensa, jossa sitä yleensä makuutetaan. Mutta älköön kiellettäkö äitiä välistä pitämästä luonansa pienokaista, jonka takia hän on moninaiset vaivat kestänyt.”

– ”Vastasyntyneen henkinen tila on alussa aivan uinuksissa. Se ei tiedä mitään ympäristöstään eikä sen taholta ole havaittavissa mitään tahdon ilmauksia.”

– ”Imettämiseen ei tarvitse ryhtyä aivan kohta synnytyksen jälkeen, sillä vastasyntynyt nukkuu ensimmäisinä päivinä miltei lakkaamatta. Myös äiti tarvitsee lepoa synnytysvaivojen jälkeen. Sentähden jätetäänkin pienokainen alussa rauhaan. Luonnotonta olisi pakottaa sitä heti kohta syömään. Sitä paitsi varsinainen maidon eritys rinnoista alkaa useimmiten vasta toisena tai kolmantena päivänä. Ensi kerran lapsi asetetaan rinnoille tavallisesti vasta 12-14 tunnin kuluttua, kun se tulee levottomaksi ja kirkuen ilmaisee olevansa nälkäinen.”

Aika poikkeavaa nykyneuvoihin verraten, että ensi-imetystä suositeltiin vasta 12-14 tunnin kuluttua, kun nykyisin vauva usein laitetaan rinnalle asap. Toisaalta, imetyksen kannalta melko armollista, että ennen pidettiin hyvin normaalina sitä painon laskua alussa ja maidon nousun hitautta, kun taas esim esikoisen kanssa lisämaitoa tuputettiin meille jo seuraavana päivänä synnytyksestä, kun imetys ei sujunut, mikä stressasi kovasti. Hurjimpia olivat kyllä nuo keskosuuteen liittyvät neuvot ja se, että vasta 1500g keskosilla oli melko hyvät edellytykset selviytyä. Nykyisin lääketiede on niin kehittynyttä, että jo paljon pienemmät keskoset voivat selviytyä. Mutta keskosen ravistelu (edes varovasti) on kyllä ihan käsittämätön neuvo! Toisessa kohdassa kirjaa neuvottiin myös, miten äitikin voi opetella laittamaan keskoselle kumiletkun ruokintaa varten (nenä-mahaletkun).

Vauvan hoito

– ”Ensimmäinen kylpy saa kestää vain 3 minuuttia. Pienokaisen kylvetys ei saa myöhemminkään kestää yleensä 5 minuuttia pitempää aikaa. Jos lasta pidetään liian kauan lämpimässä kylvyssä, se väsyy. Kylvetyksen jälkeen se makaa hiljaisena vuoteessansa eikä enää tyytyväisenä liikuttele käsiänsä ja ja jalkojansa kuten tavallisesti, vaan voi hikoillakin.”

– ”Silloin tällöin näkee kapalolapsen vaatekappalten joukossa myös vaha- tai kumikankaan. Vaha- ja kumikankaiden käyttö käy laatuun vain tilapäisesti ja lyhyen aikaa esim. matkoilla, kun kapalojen muutto voi olla hankalaa. Samaa on sanottava erikoisista pienokaisten kumihousuista, joita on viime aikoina ilmestynyt kauppaan.”

– ”Pienokainen tarvitsee ilmaa valoa, aurinkoa, puhtautta ja rauhaa. Sentähden onkin jokaisen, ken tahtoo terveitä lapsia ja kenellä on varaa ja mahdollisuutta siihen, annettava lapsillensa kaunein ja terveellisin huoneensa. Aivan nurinkurista on käyttää lapsen huoneena jotakin ahdasta ja pienehköä huonetta semmoisessa kodissa, missä esim. aurinkoinen ja ilmava sali pidetään käyttämättömänä ja etupäässä vieraiden varalta.”

– ”Sanomattakin on selvää, että lapsen huone on puhdistettava joka päivä. Huoneen puhdistuksen ajaksi lapsi on siirrettävä toiseen huoneeseen. Lapsen huonetta on useita kertoja päivässä tuuletettava, sillä raikas ilma on terveyden ensi ehtoja.”

Siivousneuvot kuulostavat melko vaativilta, joskin entisaikaan ilmanvaihto ei ollut yhtä kehittynyttä kuin nykyisin ja varmasti tuuletus ainakin oli ihan perusteltua. Ihana ajatus, että lapselle pitää antaa kodin kaunein huone! Ja nauratti myös kylvetysneuvot, ilmeisesti vauvan rauhallisuus koettiin ongelmallisena, kun ei saanut kylvettää liian lämpimässä ja liian pitkään. 

Vauvan ruokavalio & imetys

– ”Äidinmaito on paras imeväisen ravintoaine.”

– ”Joka aterialla on syötävä vain yhdestä rinnasta.”

– ”Lapsen ei tarvitse antaa imeä kauempaa kuin 15 minuuttia kullakin aterialla.”

– ”Ensimmäisinä päivinä syötetään lasta 5-6 kertaa vuorokaudessa. Kun sitten maidon eritys on tullut täyteen vauhtiinsa ja pienokainen on tottunut hyvin imemään, on rinnanantoa vähennettävä. Tavallisesta imetetään lasta viisi kertaa vuorokaudessa. Useampi rinnananto, mikä on tavallista, on luonnotonta ja vahingollistakin tavallisissa oloissa.”

– ”Missään tapauksessa ei aterioiden väliaika saa olla kolmea tuntia lyhyempi. Öisin on pidettävä aina pitempi väliaika, nimittäin 6-8 tuntia. Se on tarpeellista pienokaiselle, mutta vielä enemmän äidille ja muille perheenjäsenille.”

– ”Järkähtämättä on koetettava noudattaa tätä sääntöä jo alusta alkaen tekemättä siinä poikkeuksia.”

– ”(Ulkopuolisen) imettäjän valinta on aina jätettävä lääkärin tehtäväksi.”

– ”Imettämisen lopettamisen syynä on hyvin usein suorastaan kevytmielisyys. Varsinkin ylemmissä piireissä on päässyt tässä suhteessa vallalle ikävä muoti, ja sitä matkivat usein myös monet alempisäätyiset, vaikkakin useimmiten tietämättömyydestä. On tullut tavaksi olla imettämättä omaa lastaan, koska se ei ole hienoa. Imettäminen sitä paitsi estää äitiä seuraelämän vaatimuksia täyttämästä ja mielinmäärin huvittelemasta.”

– ”Kauneuden menettämisen laita on usein päinvastoin kuin luullaan. Monet ennestään laihat ja heikot naiset lihovat ja pulskistuvat imettäessään, kuten on aikaisemmin mainittu. Toista on, jos lapsia on syntynyt paljon ja tiheään, silloin kyllä nainen ennenaikojaan vanhenee ja lakastuu, mutta se ei suinkaan ole imettämisen, vaan liian tiheiden raskauksien ja synnytyksien syy.”

– ”Jos imettäjä on terve ja maitoa on riittävästi, niin on tarpeetonta liiaksi kiinnittää huomiota hänen luonteensa mahdollisiin heikkouksiin. Sillä ne eivät vaikuta mitään imetettävään lapsee, nimittäin maidon välityksellä, kuten usein turhanpäiten pelätään.”

– ”Vielä on toivottavaa, että imettäjää ei aivan lyhyen ajan jälkeen lähetetä pois, vaikka lapselle ei hänen olonsa enää olisi välttämätöntäkään. Pelättävää näet on, että hänen joutuessaan huonopalkkaiseen toimeen on pakko jättää lapsensa halvasta maksusta kehnoon hoitoon ja siten todennäköisesti ennenaikaiseen kuolemaan.”

– ”Aivan vastasyntynyttäkin aletaan nykyisin ruokkia maidon ja kauraliman sekoituksella jo heti alusta lähtien. Limakeite sekoitetaan keittämättömään maitoon ja siihen pannaan myös tarvittava sokerimäärä. Sokeriprosentin lisäämiseksi käytetään joko tavallista sokeria, maitosokeria tai erikoista ns. ravintosokeria. Sokeria käytetään tavallistesti 5%.”

– ”Hunaja. Viime aikoina on koetettu käyttää sokerin asemesta myös hunajaa imeväisten maitoseoksiin ja onkin saatu sillä varsin hyviä tuloksia.”

– ”Tuoreet, siis keittämättömät hedelmä-, marja- ja juurikasmehut ovat tärkeitä pienokaisten terveydelle ja lapsi sietää niitä jo verraten aikaisin, aloitetaan lisäravintoaineksien anto nykyisin tavallisesti niillä. Sellaisia sopii lapsille syöttää jo melko aikaisin, nimittäin jo 2-3 kuukauden ikäisestä lähtien. Siten ne ehkäisevät vähäverisyyden ja riisitaudin kehittymistä pienokaisissa ja niitä käytetään myös näiden tautien hoitokeinona.”

– ”Puolen vuoden iässä, usein jo viidennelläkin kuukaudella, voi sitten rinnan tai pullon ohella antaa lapselle yhden maitoaterian sijasta jotakin entistä sakeampaa kasvisruokaa. Varsin soveliasta on aloittaa tällöin perunasoseella. Erittäin soveliaita tähän tarkoitukseen ovat perunan ohella porkkana- ja pinaattisose. Myös punajuurta, kukkakaalia ja herneitä voi käyttää pienokaisen lisäruuan valmistukseen.”

Nämä ruokailuun ja imetykseen liittyvät neuvot olivat todella mielenkiintoisia! Imetyksen puolesta puhuttiin vuolaasti, mikä on tosi hienoa. Samalla on todella hurja ajatus, että vielä 70 vuotta sitten oli myös ihan tavallista, että otettiin ulkopuolinen imettäjä, jonka oma pieni vauva saattoi sitten mennä jonnekin hoitoon sillä aikaa kun imettäjä imetti toisten vauvaa. Ja vauvan joka ruokaan lisättiin paljon sokeria! Kirjassa kirjoitettiin myös pitkästi siitä, että kaupoissa myytävät ”lastenjauheet” esim. Nestlen korvikejauheet ovat pahasta vauvoille ja paljon parempi ratkaisu on nuo lehmänmaito-kauralima-sokeri-seokset. Kumpikohan on oikeasti ollut silloin parempi vaihtoehto nykytiedon valossa arvioituna? 

Aivan oma lukunsa ovat tietenkin myös nuo kiinteiden ruokien suositukset! Siis sokeroituja mehuja 2kk iästä alkaen, nykyisin kiellettyjä nitraattipitoisia punajuurta ja pinaattia puolen vuoden iässä hyvinä ensiruokina ja hunajaa makeutukseen, mitä ei nykyisin saa botuliini-riskin takia antaa alle 1-vuotiaalle ollenkaan. Kirjassa ollaan melko armottomia myös lapsen ”normaalin koon” suhteen. Eräässä kuvassa esimerkiksi 9-kiloista viiden kuukauden ikäistä vauvaa on kuvailtu ”sairaalloisen lihavaksi”, vaikka nykyisin kaiketi ajatellaan, että ekana vuonna lapsi kehittyy omaan yksilölliseen tahtiinsa ja painon nousu siitä kyllä tasaantuu, kun lapsi lähtee liikkumaan enemmän. Mutta nykyään ei tietty tuputeta myöskään sitä sokeria vauvoille samaan tahtiin kuin ennen. 

Kirjassa on myös laajasti (satoja sivuja) tekstiä kasvatuksesta ja esimerkiksi 16-sivuinen luku lapsen karaisemisesta ilma- ja aurinkokylvyin (what!!) ja oma lukunsa myös imeväisten voimistelusta ja voimisteluharjoituksista kuvallisin ohjein. Kiinnostaisiko teitä oma postauksensa kirjan kasvatusneuvoista? Mä koin, että melkein 600-sivuisessa kirjassa on niin paljon mielenkiintoisia juttuja, että en edes yritä niitä kaikkia tunkea yhteen postaukseen, koska siitä tulisi niin mahdottoman pitkä.

Ajattelin, että nämä tällaiset raskaus- ja vauvavuoden jutut voi niputtaa yhteen, mutta ihan oma lukunsa voisi olla sitten  ne kasvatusaiheet ja lapsen kasvu muuten. Mun mielestä näitä on aivan super mielenkiintoista lukea ja erityisesti verrata nykyajan neuvoihin!

Tämä kirja on kyllä melkoinen aarre ja kattava kurkistus 1940-luvun äitiyteen. Kuvaavaa on etenkin se, että kirjassa neuvotaan nimenomaan äitejä ja isän rooli on aivan minimaalinen. Isiä ei mainita juuri missään kohdissa ainakaan näissä raskausajan ja vauvavuoden neuvoissa. Kasvatusosioon asti en ole vielä kunnolla edes ehtinyt.

Tekstin lähteet: Nuoren äidin kirja, kirjoittanut lääketieteen ja kirurgian tohtori Armas Ruotsalainen, kustantanut Werner Söderström Osakeyhtiö 1947.

Ootteko kuulleet esim omilta isovanhemmilta jotain hauskoja neuvoja, joita ennen vanhaan on ollut vauvan hoidosta tai imetyksestä? Tai jotain hurjia kertomuksia siitä, miten on selvitty vaikeista synnytyksistä tai keskosuudesta? 


Vartalon muutokset kolmen lapsen äitinä

28.05.2019

Siitä on jo yli kahdeksan vuotta kun mä tulin ensimmäisen kerran raskaaksi. Näiden vuosien aikana mun paino on vaihdellut parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 25 kiloa, vaikka raskauskiloja sainkin enimmillään 17. Olen käynyt ison pään sisäisen matkan niiden kilojen kanssa ja tutustunut mun vartaloon raskauksien ja imetysaikojen jälkeen kolme kertaa uudelleen. Jokainen raskaus on muuttanut mun vartaloa omalla tavallaan, eikä niiden muutosten hyväksyminen ole aina ollut niin helppoa. Tällä hetkellä koen kuitenkin olevani oman vartaloni kanssa enemmän sinut kuin koskaan ennen.

Se ei johdu siitä, että olisin nyt milliäkään timmimpi kuin aiemmin. Päin vastoin. Tämä kolmas palautuminen on ollut hitaampi prosessi kuin aiemmat kaksi kertaa ja tällä kertaa mun vatsaan jäi myös pieni erkauma vatsalihaksiin.

Eka raskaus kahdeksan vuotta sitten muutti mun kroppaa enemmän kuin mikään muu siihen mennessä. Rakastin kasvavaa vatsaa, enkä kriiseillyt vartalosta, vaikka se paljon muuttuikin. Nautin siitä, kun ekaa kertaa elämässäni sain muotoja. Ensimmäisen raskauden jälkeen palauduin melko nopeasti eikä mulla ollut sen suurempia vaivoja, paitsi lantion nivelten kivut ekoina viikkoina. Pehmeät muodot hävisivät yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin, vain muutamat raskausarvet jäivät lantiolle.

Ehdottomasti nopein palautuminen mulla on kuitenkin ollut tokasta raskaudesta. Silloin tuli vähiten kiloja ja mulla oli synnytyksen jälkeen niin hyvä olo, että unohdin koko ajan olevani vasta synnyttänyt. Muistan kun juoksin täysillä vaunujen kanssa bussiin 10 päivää synnytyksestä ja vasta bussissa tajusin, että ei hitto, mähän olen vasta synnyttänyt, tuleeko mulle nyt joku kohdun laskeuma juoksemisen takia. Mutta ei onneksi tullut. Sain muutaman arven lisää, mutta muuten toinen raskaus ei muuttanut vartaloa mitenkään. Tokan raskauden jälkeen mun paino alkoi imetyksen myötä tippumaan nopealla tahdilla alaspäin ja olin silloin tosi hoikka, jopa useamman kilon hoikempi kuin ennen raskauksia. En kokenut sitä vartaloa omakseni, vaan painon jatkuva putoaminen ja siihen liittyvät kommentit ahdistivat.

Kolmannen raskauden aikana mun oli kuitenkin lopulta vaikea suhtautua ennätysnopeasti muuttuvaan kroppaan. Matka siitä, kun paino oli ihan liian alhaalla siihen, että mua kutsuttiin mm. buldogiksi mun pyöristyneiden poskien vuoksi ei ollut se helpoin tie. Se tuntui välillä tosi pahalta. Raskauskiloja ei tullut sen enempää kuin aiemminkaan, mutta se fyysinen muutos oli silti suuri.

Olen aiemminkin kertonut siitä, miten pahalta vartalon arvostelu raskausaikana tuntui ja miten hukkasin oman tyylini silloin. Ne samat fiilikset jatkuivat pitkään myös synnytyksen jälkeen. Kolmannella kerralla palautuminen myös oli ihan oikeastikin aiempaa hitaampaa. En tiedä vaikuttiko siihen ikä vai se, että kroppa venyi jo kolmannen kerran, mutta vaivoja ja esim. liitoskipuja oli paljon enemmän ja ne kestivät useamman viikon. Paino ei myöskään lähtenyt putoamaan erityisen nopeasti.

Jo silloin jälkitarkastuksessa vuonna 2017 yritin myös kysellä neuvolalääkäriltä, että tuntuuko vatsalihaksissa erkaumaa, mutta hän ei osannut siihen sanoa juuta eikä jaata. Aloitin treenaamisen tosi varovasti raskauden jälkeen 2017 syksyllä, enkä tehnyt mitään liikkeitä, jotka olisivat osuneet mahdolliseen erkaumaan. Vauvavuoden aikana vältin kaikkia niitä liikkeitä, jotka on kielletty, mikäli erkauman mahdollisuutta ei ole voitu poissulkea. Yritin kyllä kokeilla erkaumaa vatsastani itsekin, mutta en tietty ole mikään ekspertti, niin se mun tunnustelu oli vain sellaista mutu-tuntumaa.

Koska treenasin aktiivisesti lantionpohjalihaksia, mulla ei ole ollut esim. virtsankarkailuongelmia tai muita. Ainoa oire mun erkaumasta on olleet alaselkäkivut vuoden synnytyksen jälkeen ja esim. juostessa ja pömpöttävä vatsa heti navan alapuolelta. Sille ei ole tapahtunut mitään, vaikka mitä olen yrittänyt. Kivut selästä ovat onneksi helpottaneet ajan myötä.

Kävin jopa vatsalihasten erkauman kuntouttamiseen synnyttäneille naisille tarkoitetun kurssin, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta mun erkaumaan. Se johtuu siitä, että mun vatsalihasten erkauma on venynyttä lihaskalvoa ja mun synnytyksestä oli aikaa jo pari vuotta. Vahvistuksen erkaumalle sain vasta tänä keväänä, kun asiantunteva lääkäri kokeili ja sormet upposivat syvälle mun mahaan navan kohdalta.

Jos erkauma ei ole ekan vuoden aikana kuntoutunut, se ei siitä enää itsekseen kuulemma kuntoudu (T. lääkäri, jolta kysyin). Se ei ole pelkkää rasvaa jonka voisi vain polttaa vaan se on venynyttä lihaskalvoa ja iho-rasvakudosta. Ihan samalla tavalla kuin laihduttaessa tai raskauden jälkeen nahka voi jäädä roikkumaan, eikä se ylimääräinen nahka häviä itsekseen, ei myöskään häviä mun erkauma. Muihin raskauden tai synnytyksen jälkeisiin vaivoihin fysioterapia tai liikunta voi tuoda helpotusta vielä vuosienkin jälkeen, mutta se mun erkauma ei siitä mihinkään katoa. Ainoa keino korjata se on abdominoplastia eli vatsanpeitteiden korjausleikkaus. Mutta sitä mulla ei ole suunnitelmissa.

Toistaiseksi erkauma ei aiheuta mulle fysiologisia ongelmia, eikä se joka päivä jossain vaiheessa päivää esiin enemmän tuleva pieni pömppö mua häiritse. En ole myöskään vielä varma, onko meidän lapsiluku täynnä ja tuntuisi turhalta käydä läpi suuri toimenpide, jonka tulokset sitten häviäisivät kuin tuhka tuuleen mahdollisen tulevaisuuden raskauden myötä. Mutta jos mua joskus tulevaisuudessa häiritsee, tulee selän kanssa ongelmia tai erkauma pahenee, on hyvä tietää, että sellainenkin vaihtoehto on olemassa.

Merkittävän suuri erkauma voi hoitamattomana aiheuttaa pahoja selkävaivoja ja johtaa myöhemmin jopa selkäleikkaukseen. Selän kuormitus on erilainen kun vatsalihakset eivät hoida omaa osuuttaan ja selkäranka kuluu silloin niiltä osin, mihin paine kohdistuu. Silloin abdominoplastia on ainakin lääkärin mukaan lievempi (ja ennaltaehkäisevä) keino kuin selkäleikkaus ja sen voi saada myös julkisella puolella, jos erkauma aiheuttaa vakavaa haittaa. Mun maltillinen 3cm erkauma ei kuitenkaan välttämättä aiheuta mitään ongelmia ikinä, eikä siis kuulu julkisen puolen hoidon piiriin.  

Tällä hetkellä mä olen vaan iloinen, että erkauma varmistui, koska nyt mä osaan olla armollisempi itselleni ja omalle vartalolleni. En olisi mitenkään voinut välttää erkaumaa, enkä voi sille mitään itse, että se siinä nyt on. Kyse ei ole siitä, että olisin muuten huonossa kunnossa tai en olisi pitänyt itsestäni huolta. Sen kyllä sanon, että olisi aivan älyttömän tärkeää, että neuvolalääkärit oppisivat tunnistamaan erkauman ja kokeilemaan sitä, koska ehkä munkin erkauma olisi voinut kuntoutua paremmin, jos olisin voinut tehdä jotain toisin jo heti synnytyksen jälkeen.

Se ei saa jäädä vain synnyttäjien vastuulle, että selvittää tietoa erkaumasta ja palutumisesta, koska kaikilla on siihen erilaiset voimavarat ja mahdollisuudet. Ainakin Helsingissä on tänä keväänä aloitettu kaikille tuoreille synnyttäjille pääsy ilmaiseksi äitiysfysioterapiaan, mikä varmasti edistää palautumista ja on tosi hyödyllinen ja hieno juttu! Varmasti ehkäisee myös niitä tulevaisuuden selkävaivoja. Tämä käytäntö saisi ehdottomasti muuttua koko Suomen laajuiseksi.

Erkauman lisäksi pysyviä muutoksia mun vartalossa kolmen raskauden jälkeen ovat oikeastaan vain ne raskausarvet ja navan ympäriltä tosi ohueksi venynyt iho. Haalistuneita arpia on lantiolla paljon ja mahassa joitakin vähän isompia, mutta ei kovin montaa. Lantio ei levinnyt pysyvästi, tissit eivät kasvaneet pysyvästi tai kadonneet ja painoa on n. 5kg enemmän kuin ennen mun ihan ensimmäistä raskautta. Tämä kroppa tuntuu mun omalta edelleen.

Tällä hetkellä mä olen tosi sinut mun vartalon kanssa ennen kaikkea siksi, että se toimii normaalisti ja se tuntuu hyvältä. Missään ei ole kremppaa, pystyn juoksemaan ja joogaamaan. Niska- ja hartiaseudun kivut on hellittäneet tänä keväänä täysin muutosten myötä ja olen vaan niin kiitollinen siitä, että voin hyvin ja jaksan. Oma fiilis on mulle ehdottomasti hyvinvoinnin tärkein mittari. Toivottavasti mä saan nauttia terveestä ja toimivasta kropasta mahdollisimman pitkään. Ainakin aion pitää siitä hyvää huolta!

Miten teillä on sujunut palautuminen raskauden/raskauksien jälkeen? Oletteko kärsineet erkaumasta tai saaneet jostain apua sen kuntouttamiseen? Onko palautuminen ollut erilaista eri raskauksissa? Miltä kropan muutokset ovat tuntuneet?