Isänpäivänä 2018

11.11.2018

Meinasin aloittaa tämän postauksen samalla tavalla kuin viime vuonna isänpäivänä, muistelemalla Oton ensimmäistä isänpäivää vuodelta 2011. Sitten joku kello mun päässä raksutti, ja totesin, että ahaa, se aihe taisi ollakin jo käsitelty. En silti vaan voi lakata hämmästelemästä aina vähät väliä, miten pitkä matka on kuljettu sieltä vuodesta 2011. Jokainen vuosi vie meitä eteenpäin, ja kauemmas siitä pienestä kaksiosta, jossa meidän perhe vietti ensimmäisiä hetkiään. Otto on kulkenut isänä ihan älyttömän pitkän matkan sieltä, ja minä äitinä. Ja me perheenä ja pariskuntana.

Otto piti viime vuonna puoli vuotta vanhempainvapaata meidän kuopuksen kanssa. Mä tiedän, että se aika oli ihan mittaamattoman arvokasta. Vaikka me ollaan aina pyritty tasa-arvoiseen vanhemmuuteen , se vanhempainvapaa oli sellainen ”viimeinen niitti”. Sen jälkeen meidän perheessä on oikeasti ollut ihan täysin 50/50 jako arjessa. Siitä on nyt vuosi, kun Otto palasi takaisin töihin, ja muutoksen huomaa edelleen.

Ennen vanhempainvapaata oli selkeämpää, että Otto oli aina se, joka oli arkisin töissä, ja mä olin se, jolla oli joustavat työajat, ja joka siksi otti joissain asioissa suuremman vetovastuun kotona. Vanhempainvapaan aikana se muuttui, ja nykyään en keksi kyllä mitään asiaa, mikä ei meillä menisi tasan. Siihen toki on vaikuttanut sekin, että nykyisin myös Otolla on töiden suhteen joustavampaa, ja mahdollisuus tehdä enemmän etänä. Kummatkin joustavat puolin ja toisin, ja sumplitaan aina niin, että lapset saavat olla mahdollisimman paljon kotona, ja kummatkin saavat hoidettua kaiken, mitä pitää.

Otto on aina ollut isänä avoin kaikelle. Hän ei ole kangistunut mihinkään vanhoihin kaavoihin. Hän on aina halunnut olla paras mahdollinen isä joka hän itse pystyy olemaan, ja hän on ollut valmis tekemään myös valtavirrasta poikkeavia ratkaisuja ollakseen juuri sitä. Se on edelleenkin tosi harvinaista, että isä pitää suurimman osan vanhempainvapaista. Olen tosi iloinen, että Otto halusi pitää oman osuutensa.

Ollessaan kotona ja pyörittäessään vauva-arkea, Otto pääsi näkemään senkin puolen vanhemmuudesta, jonka ennen olin nähnyt vain minä. Nykyisin musta tuntuu ihan jo senkin puolesta, että ollaan niin samalla viivalla tässä hommassa. Kummatkin ymmärtää 100% miltä mikäkin asia tuntuu toisesta arjessa, koska ollaan molemmat hoidettu ja hoidetaan suunnilleen kaikkia asioita, mitä arjessa vaan voi hoitaa. Kummallakin on yhteinen halu tehdä parhaansa arjen kaikkien asioiden eteen, koska kumpikin tietää mitä se arjen pyörittäminen vaatii, ja miltä se toisesta tuntuisi, jos toinen ei hoitaisi omaa osuuttaan.

Monet metatyöt perheissä kaatuvat vain toisen vanhemman niskaan, mutta meillä se ei mene niin. Otto varaa neuvola-aikoja, ilmoittaa lapsia synttärikutsuille, juoksee vanhempainilloissa, täyttää lippulappusia ja kuittaa Wilma-viestejä vähintään yhtä usein kuin minä. Otto kuskaa koulun diskoon, tuntee kaikki päiväkodin työntekijät nimeltä ja tulee aina tunnollisesti vasukeskusteluihin mukaan. Ja mä en koskaan ole joutunut nipottamaan tai vaatimaan Ottoa osallistumaan mihinkään, se ei ole mennyt niin. Vaan hän on ihan itse, oma-aloitteisesti halunnut olla mukana, juuri niin kuin tasa-arvoisessa vanhemmuudessa molempien vanhempien kuuluukin.

Meidän lapsille Otto on sellainen isä, jollaisen olemassaolosta en tiennyt mitään etukäteen. Hän on turvallinen, läsnäoleva ja lämmin. Hän ottaa syliin, hassuttelee ja herää aina jos lapset heräävät yöllä. Hän pitää huolen, että reput on pakattuna ja letittää hiukset. Hän kuuntelee, arvostaa ja kunnioittaa lapsia, eikä koskaan kävele heidän ylitseen. Hän osoittaa rakkautta ja asettaa rajoja. Hän on se pönttö isi, joka heittää aina saman hassun vitsin samassa kohdassa, ja lapset oikein odottavat sitä. Hän on se isi, joka kysyy aina lapsilta ensin, että oliko ruoka hyvää, ennen kuin vaimolta. Hän on se isi, joka metsästää oikeanlaista joulukalenteria kissojen ja koirien kanssa, ja joka haluaa joka päivä olla mukana kun lapset avaavat kalenterit. Hän on se isi, jonka tiedän tukevan, auttavan ja rakastavan meidän lapsia aina, tapahtui mitä tahansa.

Viime vuonna mä kirjoitin itku kurkussa isänpäiväpostausta, koska silloin mun mummun kuolemasta oli vasta viikko. Kirjoitin siitä, kuinka tiedän, että jos mulle ikinä tapahtuisi jotain, Otto pärjäisi ja Otto olisi juuri sellainen vanhempi meidän lapsille kuin hän on nytkin. Silloin päällimmäisenä mielessä oli koko ajan pelko siitä, että entä jos jommalle kummalle meistäkin tapahtuu jotain. Ehkä se pelko oli mun tapa käsitellä sitä surua. Vaikka se pelko on hellittänyt, ja tilalle tullut vaan entistä suurempi halu osata nauttia ihan jokaisesta päivästä sellaisena kuin se on, se on edelleen maailman huojentavin ajatus, että tätä vanhemmuutta mun kanssa jakaa juuri Otto. 

Kiitos Otto, kun olet juuri sinä ja juuri sellainen isi kuin olet. Ja maailman parasta isänpäivää vielä kerran <3

Lasten ajatuksia isistä vuonna 2018:

”Tahtoo isin kanssa Hoploploon!”

”Min pappa är ganska tassig för han säger alltid att vi är små.”

”Grattis på farsdagen pappa du är bäst!”


Perinteinen isänpäivän aamiainen ja muut viikonlopun meiningit

13.11.2017

Sinne meni sekin seitsemäs Isänpäivä, ja uusi viikko on alkanut. Meidän viikonloppu sujui melko rauhallisissa tunnelmissa yhdessäolon ja ruuan äärellä. Lauantaina toinen tytöistä pääsi kummitätinsä kanssa käymään Eläinmessuilla ja oli aivan fiiliksissä siitä. Toisen kanssa taas järkättiin kivaa ohjelmaa kotona. Eilen vietettiin yhdessä Isänpäivää ensin kotona aamiaisella herkutellen, ja iltapäivällä Oton perheen luona. Lapset auttoivat aamiaisen valmistelussa into piukassa ja meillä oli niin kivaa, kun yhdessä kokkailtiin ja katettiin pöytää, ja kiherrettiin isänpäivälahjoista, että mitähän se isi niistä tykkää.

Taktinen päätös siirtää karkkipäivä perjantaille oli muuten loistava, ja tehdään niin varmaan jatkossakin. Jotenkin se lauantai on jämähtänyt omasta lapsuudesta ajatuksiin, mutta perjantai toimii meidän perheelle paremmin. Perjantaina takana on koko arkiviikko, ja ilta kuluu muutenkin lähinnä rennosti ottaessa: silloin voi hyvin pötkötellä sohvalla ja katsoa leffaa karkkipussin kanssa. Lauantaisin yleensä touhutaan enemmän ja ulkoillaan pitkään, ja yleensä leffalle ei ole sopivaa hetkeä kuin vasta myöhään illalla, muuten se katkaisee kummallisesti päivän puuhat. Eli jatkossa karkkipäivä perjantaisin, tämä sopii lapsillekin loistavasti kun he saavat karkkipäivän ”aikaisemmin”, hah. Milloin teillä vietetään karkki- tai herkkupäivää, vai vietetäänkö?

Karkkipäivästä isänpäivään, vikka mulla ei omaa isää olekaan, on kiva että nykyään saan viettää Isänpäivää Oton kanssa, ja Oton perheen luona. Ja tietysti soittaa omalle papalleni myös. Mukavia arkea piristäviä juhlapäiviä ei ole koskaan liikaa, ja on kivaa että Isänpäivä on saanut merkityksen munkin elämässä oman perheen myötä. Me ollaan tosi perhekeskeisiä, ja on myös kivaa kun voi viettää aikaa isolla perheporukalla yhdessä.

Viikonloppuna aloitettiin pikkuhiljaa jo joulun valmistelut, vaikka tänä vuonna meillä ei ole edes aavistustakaan missä joulua vietetään ja miten. Mutta eiköhän nekin ajatukset tästä kirkastu. Muutama lahja on jo ostettu, kun sattui olemaan hyviä tarjouksia parista jutusta, mitä lapset ovat joulupukilta toivoneet. Molemmat kirjoittivat jo viikko sitten pukille, ja aika paljon samoja toiveita löytyi tällä kertaa. Saa nähdä miten tehdään niiden kanssa, miten teillä on toimittu jos on ollut samoja toiveita lapsilla paljon? Lahjatoiveita ja vinkkejä on tulossa blogin joulukalenteriin tänäkin vuonna, joten kerron niistä sitten siellä lisää!

Joulukalenteri starttaa tosiaankin taas joulukuun alussa, ja mulla on 20/24 luukusta lyötynä lukkoon, mutta muutaman luukun verran on vielä varaa toiveille. Eli jos toivotte jotain erityistä joulukalenteriin tänä vuonna, niin kertokaa ihmeessä. Joulukalenteri noudattaa tänäkin vuonna samaa linjaa kuin aiemmin, eli sieltä tulee löytymään jouluruokaohjeita, lahjavinkkejä, joulukoristeita, jouluun liittyviä ajatuksia & mielipiteitä, diy-vinkkejä ja muuta. Se on järjestyksessään jo blogin viides vuosittainen joulukalenteri, aika monta luukkua on siis rustattu joulusta, WAU! Mutta mä rakastan joulua, ja ei todellakaan lopu ideat kesken vaikka tänä vuonna tuleekin täyteen 120 kirjoitettua luukkua joulujuttuja.

Ihanaa uutta viikkoa kaikille ja jakakaa ihmeessä ajatuksianne karkkipäivästä, lahjatoiveista ja joulukalenteritoiveista!