Meidän perheen jouluaatto 2017

26.12.2017

Ihanaa Tapaninpäivän iltaa kaikille! Pieni tauko tietokoneesta teki aika hyvää intensiivisen joulukuun postaustahdin jälkeen. Jouluaatto oli ihana, juuri niin kuin toivoimme, vaikka eihän me kommelluksiltakaan vältytty. Ja arvatkaa mitä: joulupukki tuli liian aikaisin tänäkin vuonna! Vaikka oli eri pukki, siis miten voi olla, että meidän pukit on aina etuajassa?? Onneksi oltiin tehty hyvä päätös syödä vasta pukin käynnin jälkeen, niin ei tullut kiire ruokailla.

Aattoaamuna meillä oli kaikki kinkun kastiketta lukuunottamatta valmiina, ja mä keittelin sen heti siinä aamuseiskalta valmiiksi. Koko aamu mentiin rennolla meiningillä, katseltiin Joulupukin Kuumalinjaa, Lumiukkoa ja luettiin lasten aattoaamun paketeista saamia kirjoja. Aamutossut olivat hitti ihan niin kuin ounastelinkin, ja ovat olleet pikkutyypeillä jalassa siitä asti kun he saivat ne. Varmaan lähtisivät uloskin niissä jos mahdollista, haha.

Puolen päivän aikaan syötiin perinteinen riisipuurolounas kanelilla ja sokerilla tietenkin, oli niin hyvää. Riisipuuroa voisi kyllä syödä useamminkin kuin vain jouluaattona. Mietin tätä samaa joka joulu, ja silti teen sitä kuitenkin seuraavan kerran vasta seuraavana jouluna. Ei vaan tule ikinä mieleen tehdä sitä, mutta sitten kun jouluna syö sitä niin muistaa taas miten uskomattoman herkullista joku niinkin yksinkertainen ruoka voi olla.

Lounaan jälkeen saatiin Oton perhe tänne meidän seuraksi, ja sitten alkoikin olla jo innostus ihan käsinkosketeltavissa, kun pukkia oltiin odotettu jo koko päivä. Melko nopeasti se pukki siitä tulikin sitten, ja laulettiin pukille tietenkin ”Joulupukkii Joulupukkii”. Pukki rupatteli ja oli oikein mukava meille kaikille, ja toi hirveän kasan lahjoja, kun meitä oli niin iso porukka. Hän ei meinannut itse mahtua ovesta sisään kun kaikki säkit olivat tiellä meidän pienessä tuulikaapissa, voi pukkiparkaa. Onneksi hän pääsi sitten kuitenkin sisään. Lapset saivat avata yhdet paketit heti ennen ruokailua, ja loppuja ei edes jaettu ennen ruokaa.

Pukin käynnin jälkeen alettiinkin siis valmistelemaan jouluruokailua, ja meillä oli niiiiiin herkulliset tarjoilut tänä vuonna vaikka itse sanonkin. Kalapöytä pullisteli mitä ihanammista herkuista, ja tuntui niin hyvältä saada kaikkia niitä ruokia, mitä en viime vuonna voinut raskauden takia syödä. Syötiin oikein pitkän kaavan mukaan, ja nautittiin kaikista herkuista. Lapsetkin jaksoivat yllättävän hyvin keskittyä ruokailuun ja maistoivat niin mätiä kuin graavilohtakin, (silliä eivät halunneet, minkä ymmärän hyvin, sillien hienouden olen itsekin ymmärtänyt vasta aivan viime vuosina) vaikka lahjat oli vielä jakamatta.

Lahjat jaettiin, ja kaikki saivat vaikka mitä kivoja juttuja joista on iloa. Mä sain kaikkea älyttömän ihanaa, osaa olen vilauttanut insta storiesin puolellakin, ja siellä kantsii muutenkin seurailla, jos haluaa nähdä muutakin kuin blogin harkittuja kuvia. Siellä näkyy ihan sitä perus hömppää mitä elämä pitää sisällään.

Jouluaattoilta kului lasten leluja kasaillessa, Oton veljen itsetekemää herkullisen sitruksista glögiä maistellessa, ja jälkkäriksi syötiin vielä Oton siskon tekemää puolukka-parfaitia, ja mun tekemää piparihyydykekakkua puolukkakastikkeella. Lapset nukahtivat samantien kun vihdoin malttoivat mennä nukkumaan kivan ja pitkän päivän jälkeen.

Nämä kaksi päivää ollaan öllötelty mukavuusvaatteissa vaan, ja vietetty perheaikaa legojen leffojen ja monopolin parissa. Ja tietysti ollaan myös luettu paljon kirjoja, itsekin kerkesin eilen uppoutua hyvin kirjan pariin, ja jopa nukkua pienet päiväunet, mitä olen tehnyt viimeksi keväällä kun meillä oli vatsatauti. Päiväunet oli ihan luksusta!

Nyt mennään ottamaan erä monopolia, ja illalla suunnataan mun isotädille kyläilemään Espooseen. Ihana, rento joululoma takana. Ja onneksi lapsilla on vielä melkein kaksi viikkoa lomaa jäljellä, ja mekin päästään lomailun makuun uudelleen heti viikonloppuna, kun Otolla on koko ensi viikko vapaata. Parasta!

Ihanaa Tapaninpäivää kaikille ja kiitos ihanista jouluntoivotuksista ja viesteistä mitä olette laittaneet <3


Luukku 15: Meidän joulupöydän menu 2017

15.12.2017

Tänä vuonna juhlitaan suurta perhejoulua ensimmäistä kertaa meidän kotona, ja suunnitelmat kokkauksen suhteen ovat siis vielä aavistuksen kunnianhimoisemmat kuin tavallisesti. Viime vuonna olin myös ajatellut, että jättäisin ehkä osan joululaatikoista tekemättä tänä jouluna, ja tekisin vain paria. Mutta kahdesta syystä mä teen täyslaidallisen tänäkin jouluna: 1. haluan kunnioittaa mun mummun muistoa tekemällä jokaista jouluruokaa joihin olen häneltä saanut reseptin, ja 2. meitä on iso porukka ja varmasti myös kaikki laatikot tulevat syötyä.

Odotan innolla sitä että päästään Oton kanssa ensi viikolla (jes se on jo ensi viikko!!!) kokkaamaan yhdessä kaikki jouluherkut, siitä tulee varmasti niin ihanaa. Joululaulut soivat, ja tänä jouluna mäkin kokkaan iloisena, pirteänä ja hyvävointisena, toisin kuin viime jouluna. No olin mä sillonkin iloinen, pirteästä tai hyvävointisesta en niin tiedä. Koska tänä vuonna vihdoinkin saan syödä graavikalaa, mätiä, juustoja ja muita ihanuuksia, niitä löytyy meidän joulupöydästä runsaasti. Olen odottanut tämän joulun ruokia nyt joulusta 2015 asti, eli todellakin aion nauttia niin paljon kuin napa vetää.

Tässä postauksessa nyt listaan ne ruuat mitä meidän joulupöydästä tänä vuonna löytyy, eli teen käytännössä meidän menun. Kaikkiin löytyy ohjeita netistä, jos kirjoittaa vain kyseisen ruuan nimen googleen. Lisäksi merkitsen myös mitkä meillä ostetaan valmiina kaupan tiskistä (niitä ei ole montaa).

JOULUPÖYDÄN MENU 2017

LOUNAALLA: Riisipuuro Luomu täysmaitoon keitettynä

PÄIVÄLLINEN: 

ALKUPALAT

Persimon-vuohenjuustosalaatti (ohje TÄÄLLÄ)

Paahdettu palsternakkasalaatti

Graavilohi 

Mäti + smetana + punasipuli 

Sillit (silliherkku & sinappisilli kaupan valikoimista)

Saaristolaisleipää + skagenröraa, skagenröran ohje TÄÄLLÄ

Perinteinen sienisalaatti suolasienistä

Savuporoterriini

Rosolli (tämä ostetaan valmiina aina)

LÄMPIMÄT RUOAT

Kurpitsalaatikko (kokeillaan joka joulu jotain uutta joululaatikkoa, tänä vuonna se on tämä)

Bataattivuohenjuustolaatikko (meidän perhejoulujen klassikko)

Imelletty perunalaatikko (mummun resepti)

Porkkanalaatikko (mummun resepti)

Lanttulaatikko (mummun resepti)

Maksalaatikko (tämä ostetaan myös kaupasta valmiina)

Hernetuutinki/hernerokka (mummun resepti, mummu sitä kutsui aina hernerokaksi mutta yleisempi nimitys lienee hernetuuvinki tai hernetuutinki. Eli siis kuivatuista herneistä tehty suolainen mössö, joka sopii ihan täydellisesti kinkun kaveriksi. 

JOULUKINKKU + Kinkun kastike (mummun perinteisellä sinappi-hunaja-korppujauhokuorrutuksella ja omenaisella sinappikastikkeella)

JÄLKIRUOAT

Juustolautanen, keksilajitelma & viikunahillo

Piparihyydykekakku glögikastikkeella (ohje TÄÄLLÄ)

Menu saattaa vielä toki muuttua tai päivittyä tässä jos löytyy joku super ihana ohje mikä on pakko toteuttaa, mutta nuo mummun reseptit pysyy ainakin takuuvarmasti. Olen maailman onnellisin siitä että ehdin saada reseptit mummun kirjoittamina jo silloin kun vietettiin ensimmäistä joulua oman perheen kesken vuonna 2012. Ne on mulle hurjan tärkeät ja arvokkaat, ja aion ne myöskin jakaa sitten omille lapsille kun he alkavat kokkaamaan jouluruokia (jos kokkaavat).

Olipa muuten hauskaa lukea vuoden 2013 joulukalenterista postaus meidän silloisesta joulupöydästä. Silloin kirjoitin että pöytä ei ole mikään kovin runsas, mutta että se varmasti muotoutuu tulevien vuosien aikana meidän näköiseksi kun löydetään ne omat jouluruokalempparit. Ja niin on todellakin käynyt. Tänä vuonna meidän joulupöytä on runsaampi kuin koskaan, ja aivan meidän näköinen, jokainen ruoka on tullut siihen mukaan pikkuhiljaa, niin että ollaan kerran kokeiltu ja tykästytty. Monta kertaa ollaan tehty myös jotain joka ei sitten ollutkaan ihan niin hyvää tai merkittävää, ja se on jäänyt pois. Meistä on hauskaa kokeilla aina vähän jotain uutta, sen tutun ja perinteisen rungon lisäksi. Ja hei muuten, jos etsitte hauskoja joulun ajan reseptejä esimerkiksi jouluisiin herkkuihin ja juomiin, TÄSSÄ on kootut joulureseptit mun blogista ennen tätä vuotta.

Millainen joulupöytä teillä on tänä vuonna?