Luukku 19: Kirje meidän perheelle jouluaatoksi 2027

19.12.2017

Moi Iina, Otto ja tytöt! Oletan että meidän perheessä on edelleenkin Otto ja tytöt, se on meidän juttu. Siis tytöt, akkavalta, kyllä te tiedätte. Että vaikka jossain mielenhäiriössä oltaisiin päätetty kuluneiden kymmenen vuoden aikana että kolme ei olekaan meille tarpeeksi, niin yksi juttu on varmaa: meidän perheessä olisi varmasti silti vaan Otto ja tytöt. Paitsi jos ollaan otettu koira, sitten meidän perheen testosteronitaso on tuplaantunut. (DISCLAIMER: Huom! Jos olet poika, ja olet syntynyt meidän perheeseen ennen vuotta 2027, olet ihan yhtä tervetullut kuin tytötkin, pidimme sinua vain epätodennäköisenä)

Kun luemme tätä vuonna 2027, esikoisemme on 16-vuotias, keskimmäinen 14-vuotias ja kuopus karvan vaille 10-vuotias. Me Oton kanssa ollaan myös vanhettu muutama vuosi, sen verran että numeroita ei tarvitse enää mainita, heh. Toivon että meidän elämä on tasapainossa. Ollaan molemmat vanhemmat työssä, josta nautitaan, ja ollaan terveitä koko sakki. Siinä on jo riittävästi tavoitetta tulevaisuuteen, säilyttää tämä nykytilanne myös seuraavat kymmenen vuotta.

Kymmenen vuoden kuluttua me vietetään joulua kahden teinin ja yhden melkein esiteinin kanssa, kuinka hullua se on! Ajatella nyt, että nämä meidän pienet paaperot ovat silloin jo nuoria naisia, ja kuinka paljon enemmän me tiedetään heistä silloin kuin nyt. Toivon, että ollaan kymmenen vuoden päästä yhtä läheisiä kuin nyt. Ja toivon, että edes yksi meidän tytöistä olisi vielä silloin yhtä jouluhullu kuin minä, jotta mulla on joku jonka kanssa jouluttaa marraskuusta asti aivan täysillä.

Toivon, että me ollaan pidetty kiinni kaikkein rakkaimmista jouluperinteistä: yhteisestä ruuanlaitosta, joulusaunasta ja siitä että jouluna ollaan aina koko perhe yhdessä. Toivottavasti ollaan saatu viettää kymmenen rakkauden täyteistä ja ihanaa joulua. Vaikka elämä kymmenen vuoden aikana voi viedä ihan mihin suuntaan vain, ja mitä tahansa voi tapahtua, toivon että ollaan selvitty kaikesta yhdessä, silkalla sisulla, rakkaudella ja #teamhyttiset -hengellä. Toivon että mahdollisten haasteiden lisäksi ollaan saatu kokea myös paljon onnea ja tasaista arkea.

Haluan että muistamme nämä kolme tän hetken muistoa kymmenen vuoden päästä: Sen, kuinka kuopus 10kk aina nojaili sohvan nurkkaan, ja luisui alaspäin ja alaspäin ja lopulta putosi pyllylleen, ja väläytti sitten maailman aurinkoisimman hymyn. Sen, kuinka keskimmäinen käytti jatkuvasti sanaa ”upea” ja kuinka hän askarteli maailman hienoimman taideteoksen teipistä ja kolmesta karkkipaperista. Siinä oli kolme karkkipaperia teipattuna yhteen, ja se oli upea. Ja kuinka esikoinen laski huvin vuoksi murtolukuja Matikkakunkusta joka päivä puhelimellaan sen tunnin, minkä puhelimen käyttörajoitus antoi aikaa. Vannon että kun luemme tätä kymmenen vuoden päästä, ei yksikään meidän kolmesta tyypistä laske huvikseen murtolukuja tuntia joka päivä, tai pelaa sovellusta nimeltä ”matikkakunkku”.

 

Toivottavasti vuonna 2027 me ollaan yhtä onnellisia kuin juuri nyt, ja yhtä täynnä rakkautta. Vaikka ovet teinien kanssa joskus paukkuisivat, toivottavasti ne olisivat joskus myös auki. Toivottavasti me ei Oton kanssa muututtaisi vanhoiksi, ja unohdettaisi millaista oli joskus olla nuori. Vaikka oltaisiin noloja, ja kuunneltaisiin noloa omien nuoruusvuosiemme musiikkia, toivottavasti oltaisiin joskus myös cooleja ja kivoja. Vaikka käytettäisiin noloja sanoja, kuten cool, lol tai bae, toivottavasti pysyttäisiin edes vähän perillä siitä miten nuoriso puhuu. On nimittäin hassua, kun vanhat ihmiset käyttävät nuorisosanoja väärin, mä en halua tehdä sitä. Ja ei me oikeasti olla kymmenen vuoden päästä vanhoja, eikä edes kahdenkymmenen, mehän ollaan ihan parhaassa iässä. Mutta teinien mielestä me ollaan varmasti vanhoja just silloin, ihan sama mitä itse ajatellaan.

Vielä muutama toive mulla on seuraavien kymmenen vuoden varalle: 1. Toivon että Robin on tehnyt joululevyn, koska siinä ois vaan niin täydellinen yhdistelmä. Maailman positiivisin tyyppi + mieletön ääni ja karisma + joululaulut! Mä kuuntelisin sitä aina. 2. Toivon, että me ollaan Oton kanssa yhtä rakastuneita höpsöjä kuin nytkin, kiusoitellaan ja pussaillaan toisiamme joka päivä, vaikka se olisi teinien mielestä ällöä. 3. Toivon, että meidän tytöt ovat keskenään yhtä läheisiä kuin nyt, ja vaikka joskus tai usein tappelisivatkin, osaisivat myös pyytää anteeksi ja viettää aikaa yhdessä.

Ihanaa joulua #TeamHyttiset ja onnellista uutta vuotta 2028!


Luukku 14: Paketointia & kimallusta

14.12.2017

Ollaan pidetty Oton kanssa jo yhdet paketointitalkoot tälle kuulle, ja eilen paketoin yksin Oton lahjat sillä aikaa kun hän oli töissä. Me tykätään molemmat paketoinnista, ja ollaan aika sulava tiimi siinä puuhassa. Otto paketoi, ja mä koristelen paketit, täydellistä! Kumpikin saa keskittyä omiin vahvuuksiinsa, eli Otto taittelemaan millintarkasti paketteja, ja mä tekemään koristukset mieleni mukaan. Mitään kovin hienoa en osaa tehdä, mutta onneksi nykyään on paketointiin saatavilla paljon myös kivoja ja helppoja juttuja, joilla sitä näyttävyyttä on helppo lisätä.

*Osa paketointitarvikkeista saatu Flying Tigerista

Tänä vuonna meidän paketointikamppeista löytyy varmaan ensimmäistä kertaa vihreää väriä, sillä se on mun tämän vuoden rakkaus. Vihreää on paketointinaruissa, ja joissakin papereissa myös. Se näyttää ihanan raikkaalta ja jouluisalta, ja esikoisen paketteja yritin tehdä erityisen paljon juuri vihrein koristuksin, sillä se on hänen lempivärinsä. Vihreään yhdistellään punaista ja kultaa, sekä papereissa perinteistä paperinruskeaa sekä harmaata.

Tänä vuonna innostuin eka kertaa koristelemaan paketteja myös erilaisilla koristeteipeillä. Teipeillä saa yksinkertaisista papereista loihdittua tosi näyttäviäkin paketteja, ja vieläpä helposti. Tänä vuonna meillä on perheessä yksi paketin saaja enemmän, ja sen lisäksi vietetään isommalla porukalla joulua kuin koskaan ennen, joten pakettiurakka on myös suurempi. Siksi helppous on ollut ihan numero 1 kriteeri tänä vuonna.

Satiininauhat on ihan uskomattoman kauniita, ja niillä saa tosi helposti näyttävyyttä paketteihin. Me ollaan myös kierrätetty paketointitarvikkeita vuodesta toiseen, esimerkiksi ollaan ostettu aikoinaan vanerisia ”pakettikortteja” Flying Tigerista, ja käytetty samoja kortteja monta vuotta peräkkäin. Lapset eivät lahjojen avaamisen tuoksinassa huomaa, kun pakettokortit kerätään yhteen pussiin, ja käytetään seuraavana vuonna uudelleen. Se säästää luontoa, ja on musta kiva perinne. Myös satiininauhoja ollaan käytetty uudelleen. Lahjapaperit ostan nimenomaan paperisina, ja esimerkiksi tuon jättisuuren Glitter-rusetin* ajattelin myös ottaa talteen ensi vuodeksi. Se on ihan mahtava, ja kiinnitetään vaan sellaisella ohuella metallilangalla joka on siinä mukana, eli se on helppo ottaa talteen ja käyttää uudelleen.

Mä käyttäisin varmaan paperitkin uudelleen, mutta tietysti täytyy antaa lasten avata pakettinsa itse, hah! Ja silloin paperit ei tietenkään säily ehjänä. Mutta on sekin jo jotain, että valkkaa kestävämpiä pakettikortteja. Vaneriset kortit kestävät hyvänä vuodesta toiseen, ja siinähän säästää myös aikaa ja vaivaa kun ei tarvitse kirjoittaa nimiä uudelleen ja uudelleen joka vuosi, kun ne on jo valmiina.

VOITA FLYING TIGERIN LAHJAKORTTI INSTAGRAMISSA! Mun instatilillä käynnistyy tänään päivällä klo 12.00 arvonta, jossa voit voittaa 50€ lahjakortin Flying Tigeriin, ja saat sen vielä ensi viikolla käyttöösi, eli voit vaikka ostaa sillä paketointitarvikkeita tai ihania pikkulahjoja. Eli katseet instagramiin klo 12.00, @iinalaura on mun tili. Luonnollisesti täytyy seurata sekä mun tiliä, että @flyingtiger_fi -tiliä osallistuakseen. Tarkemmat säännöt löydät kuvan alapuolelta. 

Ihanaa päivää kaikille <3 Millaisia paketteja teidän kuusen alta tai joulupukin säkeistä löytyy tänä vuonna?


Luukku 13: Lapset selittävät joulusanoja

13.12.2017

Joulukalenterin perinneluukku, eli lapset selittävät joulusanoja! Ensimmäistä kertaa mukana myös meidän kuopus, joka ei ehkä kyseisistä sanoista niin paljoa ymmärrä mutta siksi vastaukset olivatkin niin hauskoja, kun etenkin yksi oikein tuntui osuvan kohdilleen, ainakin äidin mielestä. Mahtavaa seurata miten vastaukset muuttuvat ja kehittyvät vuosi vuodelta, ja miten jotkut hassut jutut pysyvät edelleen. En tänäkään jouluna ole muistanut opettaa keskimmäiselle Korvatunturin merkitystä esimerkiksi, sillä hän ei vieläkään sitä tiennyt, hah!

TONTTU

Z: ”Se on semmonen mikä kurkkii ja se on läpinäkyvä.”

T: ”Se on joulupukin sellanen mikä auttaa paketoimaan, koska joulupukil on ihan sikapaljon koko ajan kaikkee muuta tekemistä. Esim. se  istuu Itiksessä. Ja Jumbossa. Ja Stockalla. Ja siel hiihtohallissa”

N: ”Anna.”

JOULUKUUSI

Z: ”Se on se mikä koristellaan jouluna. Meillä on valkoinen.”

T: ”No se on sellanen puu mikä yleensä on kotona jouluna, ja sitten joissakin maissa laitetaan sinne alle lasten nukkuessa joululahjoja, sinne kuusen alle.”

N: ”Kake, kake, kakka.” *menee hiplaamaan kuusen palloja*

JOULUSUKKA

Z: ”Se on se mikä kiinnitetään tulitakkaan. Sinne sytytetään tuli. Sinne sukkaan öö laitetaan vaikka karkkeja.”

T: ”No se on sellanen sukka mihin voi laittaa vaik karamellitikun, se on just se mitä mä teen eskarissa.”

N: ”Hö.”

PIPARI

Z: ”Se on sellanen makea keksi mitä syödään jouluna.”

T: ”Se on sellainen pieni piparkakku tai iso, mist voi tehdä talon, ja sitä syödään yleensä jouluisin.”

N: *Hymyilee ja osoittaa kuusen palloa*.

LANTTULAATIKKO

Z: ”En tiedä. Sellanen laatikko missä on paljon lanttua.”

T: ”Lanttulaatikko on sellanen laatikko, mihin laitetaan lanttuja, ja sitä syödään yleensä jouluaattoisin.”

N: *Naurahtaa*

JOULURAUHA

Z: ”Sitä et voi olla rauhassa kun on joulu. Et saa lahjoja.”

T: ”Se on sellainen rauha, koska jos joku niinku häiritsee joulua, nii siihen tarvii joulurauhaa, koska jouluu ei saa häiritä.”

N: ”Heihei! näääännäää” *vilkuttaa*

JOULUTÄHTI

Z: ”Se mikä laitetaan joulukuuseen mikä tossa on.”

T: ”No se on yleensä sellainen tähti mikä yleensä laitetaan joulukuuseen. Se voi olla musta, valkonen, kultanen tai vaik hopee.”

N: ”nänänääännääännääänääänännäännääääännää”

KORVATUNTURI

Z: ”Siellä missä joulupukin korvat paikataan. Mun mielestä sen korvissa on reiät.”

T: ”Se on se talo missä joulupukki paketoi lahjat.”

N: ”Hammah. brrrrrr” (hammas, auto)

 

JOULUPUKKI

Z: ”Joulupukki on se mikä antaa lahjoja, ja me ollaan käyty moikkaamassa sitä.”

T: ”Joulupukki on iso tonttu jolla on parta, ja se tuo ne kaikki joululahjat. Koska yleensä me itte jaetaan ne, ja se vaan tuo ne.”

N: *osoittaa tietokonetta*

KULKUNEN

Z: ”Se mikä on öö siinä joulupukin reessä. Kulkunen tekee sellasta ääntä.”

T: ”Vähän niinku öö onks se niinku sellanen helmi, missä on sellanen joku sisällä mikä tekee äänen, mikä yleensä on porojen kaulassa.”

N: ”Täääääää” *osoittaa kuusen palloa*

MIKÄ ON PARASTA JOULUSSA?

Z: ”Se että joulupukki tulee, ja me saadaan koristella joulukuusi, ja et me voidaan syödä piparia ja juoda glögiä, ja se että kaikki muutki tulee meille jouluna. Ja se että me voidaan tehdä lumiukko, se on ukko mikä tehdään lumesta.”

T: ”Parasta joulussa on kun me mennään joulupukkia piiloon sillon kun se tulee.”

N: ”Äiti. täätää.”

Z: ”ÄITI VOITKO KYSYÄ VIEL YHDEN KYSYMYKSEN MEILTÄ?” ”No voin, mitä mun pitäisi kysyä?” ”Et voidaanko me tehdä jääveistos?” ”No voidaan tietysti.”

Maailman ihanimpia pieniä tyyppejä kyllä, ei voi muuta sanoa! Vanhat ”Lapset selittävät joulusanoja” -postaukset pääset lukemaan TÄÄLTÄ (2015) ja TÄÄLTÄ (2016). Vaikka olen maailman onnellisin saadessani sanoa vielä kuopustamme vauvaksi, odotan kyllä innolla sitäkin millaisia hassuja juttuja hän kertoo ensi jouluna näihin vastaukseksi, kun ainakin nuo vuoden 2015 jutut on aika timanttia mun mielestä.

Ihanaa päivää kaikille <3


Luukku 12: Mitä miehelle lahjaksi?

12.12.2017

*Postaus sisältää mainoslinkkejä jotka on merkitty tähdellä. 

Mitä miehelle lahjaksi? Siinä kysymys johon olen törmännyt FB:n ryhmissä viime päivinä tosi tiuhaan! Huippuja ideoita on tullut lueskeltua, mutta nyt luvassa on mun blogin perinteinen luukku, eli Oton lahjaideat. Postauksen konsulttina olen siis tälläkin kerralla käyttänyt Ottoa.

Nämä lahjat eivät ole niitä joita olen itse hänelle ostanut, vaan enemmän niitä juttuja, joita olen hänelle jo ostanut tänä vuonna lahjaksi muina juhlapäivinä, tai joita häneltä jo löytyy muuten vaan, ja ovat hyväksi havaittuja (mutta silti edelleen erittäin ajankohtaisia). Miehet ovat erilaisia, ja varmasti on myös miehiä joille ei nappaa mikään tämän listan jutuista. Vastaavasti joku muukin kuin mies voi näistä innostua, mahtavaa! Mutta jos hän kenelle olet lahjaa ostamassa on innostunut pelaamisesta, teknologiasta, tai pukeutuu esimerkiksi alusvaatteisiin tai yökkäreihin, tästä voi löytyä hänelle hauska lahjaidea.

1. Nintendo Switch -pelikonsoli*. Ei ehkä se edullisin lahja, mutta meidän koko perheen suosikkikonsoli kaikista! Switchillä voi pelata sekä telkkarissa, että käsikonsolina, ja siihen löytyy jo paljon erilaisia pelejä. Meillä on neljä ohjainta, ja usein pelataan koko perhe yhdessä vauvaa lukuunottamatta esimerkiksi Mario Cartia* Switchillä. Tällä Otto pelaa myös yksin Zeldaa* ja Super Mario Odysseytä*, ja kahdestaan ollaan pelattu Puyo Puyo Tetristä, kun se on kasibittisen Super Marion lisäksi ainoa peli joka mut saa innostumaan. Tätä suosittelen etenkin perheellisille pelaajille, sillä ainakin meillä tämä on lisännyt huomattavasti Oton mahdollisuuksia pelata arjessa, mutta tehnyt siitä silti sellaista ”huomaamattomampaa” tai vähemmän eristävää, sillä konsoli on niin helppoa ja nopeaa ottaa esiin ja laittaa pois, ja sitä ei tarvitse pelata kuulokkeet päässä kokonaan uppoutuen, vaan sen voi ottaa esiin aina silloin kun on sopiva hetki ja pelata vaikka 10 minuuttia. Ja sen lisäksi sillä voi pelata myös koko perhe yhdessä helposti.

2. Steam -lahjakortti. Jos miehesi pelaa koneella, Steamin lahjakortti on loistava lahja. Sillä hän voi ostaa mieleisensä pelin, tai lisäosan, ja silloin hän saa varmasti juuri sitä mistä itse tykkää. Myös loistava viime hetken lahja, koska lahjakortin voi ostaa myös sähköisenä.

3. Pyjamahousut*. Klassiset pyjamahousut on joka joulun suosikkilahja, niissä on kiva hengailla joulun pyhinä pelaamassa uusia tai vanhoja pelejä, tai rakentelemassa legoilla lasten kanssa (tai vaikka ihan yksinkin). Ja ainakin meidän herra pyjamahousujen käyttäjä saa niihin aikaiseksi reiän vuodessa, joten on perusteltua ostaa uudet kerran vuodessa. Kivoja pyjamahousuja löytyy esimerkiksi Björn Borgilta*, tai punaisemmissa sävyissä esim. Ellos Meniltä*.

4. Bokserit*. Myös bokserit ovat sellaisia joita ainakin minä mieluusti katselen mieluummin ehyenä ja siistinä, kuin reikäisenä ja kulahtaneena, ja siksi mieluusti aika ajoin lahjon Ottoa uusilla kalsareilla. Kalsarit kyllä löytyvät myös tämän joulun paketista, mutta senhän Otto jo tietääkin, koska mitä olisi joulu ilman uusia kalsareita? Itse olen mieltynyt esimerkiksi Gantin yksinkertaisen tyylikkäisiin boksereihin*, mutta hupikalsaritkin ovat hauskoja, kuten nämä jouluaiheiset*.

5. Kirja. Pasa & Atpo Eniten Vituttaa Suomi -kirja, tai joku muu kirja joka uppoaa juuri lahjan saajalle ilahduttaa varmasti. Muita hyviä vaihtoehtoja mm. Serko Rantasen ja Joonas Hämäläisen Isät kokkaa, tai Thomas Eriksonin Idiootit ympärilläni. Mä olen huomannut että ainakin Otto tykkää ihan superisti lukea, ja lukee aina melkein yhdeltä istumalta kirjan jos ostan hänelle, mutta hän ei vaan koskaan itse tule ajatelleeksi ostaa kirjaa. Kirjan lukeminen on nautinto, ja varsinkin joulun pyhinä on hyvin aikaa uppoutua kirjaan vaikka myöhään illalla, kun lapset nukkuvat jo, koska hänellä ei ole kiire herätä aamulla töihin.

Siinäpä ne vinkit, toivottavasti näistä oli iloa ja apua jollekulle teistä! Nyt alkaa olla jo melko kiire lahjahankinnoissa, monessa verkkokaupassa täytyy tehdä tilaus viimeistään 19.12. jotta tilaus ehtii perille jouluaatoksi. Mitä te olette antamassa lahjaksi puolisollenne tänä jouluna? 


Luukku 9: Jouluyökkäreissä + voita ihana kylpytakki

09.12.2017

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Polarn O. Pyretin kanssa.

Vuosi Polarn O. Pyretin kanssa on vierähtänyt todella nopeasti, ja nyt ollaan jo viimeisen, joulukalenteripostauksen, kohdalla! Siis iik, vastahan me ideoitiin tätä vuotta ja mietittiin mielenkiintoisia teemoja vauvan ensimmäisen vuoden pukeutumisesta. Mutta joo-o, totta se on, nyt on vuoden viimeisen PO.P-postauksen aika, ja tänään jutellaan yökkäreistä!

Me alettiin käyttää kuopuksella yökkäreitä enemmän vasta sitten kun hän alkoi nukkumaan puolet yöstä omassa sängyssään. Silloin kun hän nukkui koko yön mun viekussa, tuli yökkärissä liian lämmin, varsinkin kesällä. Me suositaan yökkäreissä haalarimallia, ja etenkin sellaisia yökkäreitä, joissa on joko nepparit tai vetoketju edessä niin että puvun saa kokonaan auki. Ne on kaikista helpoimpia pukemisen ja vaipanvaihdon kannalta meidän mielestä. Haalarimalli on vauvalla ihana kun  se ei purista tai kiristä mistään, ja onhan se nyt ihan äärettömän suloisen ja ”vauvamaisen” näköinen. Nautin kaikesta vauvamaisesta niin kauan kuin vielä voin, kun tuo meidän pikkutyyppi kasvaa niin kohinalla.

Isommilla tytöillä on vähän vaihtelevasti sekä pyjamia että ”yömekkoja” eli yöpaitoja. Suurimmat suosikit on olleet viime vuonna mummulta joululahjaksi saadut Polarn O. Pyretin sydänyöpaidat, jotka ovatkin usein tytöillä päällä.

Valittiin Polarn O. Pyretin valikoimista kaikille kolmelle klassikkoraitaa yökkäriksi. Ihastelin kyllä montaa muutakin kuosia, mutta raikas ja pirteä punavalkoinen raita toimii aina, muulloinkin kuin jouluna. PO.Pin Originals -klassikkomalliston raitavaatteista suurin osa on Eco-merkittyjä, niin myös nämä ihanat yöhaalarit ja yöpaidat. Se tarkoittaa sitä, että yökkärit on valmistettu sertifioidusta puuvillasta.

Yökkäreiden kaveriksi tytöt saivat jotain sellaista mistä ovat haaveilleet pitkään: omat pehmeät kylpytakit. Polarn O. Pyretillä on nyt valikoimissaan aivan uskomattoman suloisia kylpytakkeja, kettu- ja pupunkorvilla varustettuna, ja sen lisäksi kylpytakkeja saa myös klassikkoväreissä. Tytöt halusivat kaikki kolme ihanat valkoiset pupu-kylpytakit itselleen, ja näyttävät kyllä niin suloisilta ne päällä. Me ollaan kovia saunomaan, joten nyt on kuulemma ihanaa kun voi aina saunan jälkeen kääriytyä unelmanpehmeään kylpytakkiin. Ja aamuisinkin ne on kuulemma ihana laittaa päälle. Tyttöjä odottaa joulupaketissa vielä aamutossut joista he eivät tiedä mitään, mutta nehän mätsäävät sitten loistavasti näihin kylpytakkeihin, sitten on koko setit kunnossa.

Näissä yhdistelmissä on ihanaa tassutella aattoaamuna seesteisesti portaita alas, ja tulla tsekkaamaan äidin ja isin koostamat aattoaamun pakkaukset, joista löytyy ne perinteiset: eli jouluaaton vaatetus, jouluherkku, sekä jouluaiheinen kirja. Ja vaikka vähän vähemmänkin seesteisesti, luulen että aattoaamuna meillä ei ole ihan niin seesteinen tunnelma kun näissä kuvissa, hahaa!

Polarn O. Pyret antoi joulun kunniaksi teille arvottavaksi yhden kylpytakki + PO.P -pupu -setin! Eli vapaavalintainen kylpytakki ja pupu, jotka saa vielä joulupakettiin tälle joululle. Arvonta on käynnissä Instagramin puolella alkaen tänään aamulla klo 10.00, ja aina ensi viikon perjantaihin klo 22.00 asti. Kommentoikaa mun Instasta löytyvää arvontakuvaa (@iinalaura), ja tägätkää siihen kaveri, joka voisi olla arvonnasta kiinnostunut. Muistattehan myös seurata mun ja Polarn O. Pyretin instatilejä osallistuaksenne! Tarkemmat ohjeet löytyvät vielä instakuvan yhteydestä.

 Ihanaa lauantaita kaikille <3