Luukku 24. Joulutervehdys 2023

24.12.2023

Moikka ihanat! Tässä tulee joulukalenterin viimeinen luukku, perinteinen joulutervehdys videomuodossa yhdessä Oton kanssa. Perinteiseen tapaan kuvasimme sen putkeen ilman leikkaamista ja ilman minkäänlaista käsikirjoitusta, joten katso omalla vastuulla meidän random höpöttelyt!

Videomuotoisia joulutervehdyksiä ollaan tehty lähes blogijoulukalenterin alusta asti, paitsi ekana vuonna mulla taisi jäädä luukku nro. 24 tekemättä kokonaan. Ainakaan en sitä löytänyt, kun yritin joku päivä etsiä, että oliko siinä silloin jo videotervehdys. Mutta mitäs pienistä, ei haittaa jos yksi luukku sieltä puuttuu.

En rehellisesti sanottuna ole koskaan katsonut, että kuinka moni näitä joulutervehdysvideoita katsoo, vaikka muuten olen tietty joulukalenterin tilastoja joskus vilkuillut. En kuitenkaan tee tätä joulukalenteria, enkä joulutervehdystäkään lukuja pohtien, vaan 100% ensin omaksi ilokseni ja sen jälkeen heidän huvitukseksi, jotka ovat tätä jo monena vuonna seuranneet. Olen saanut teiltä aivan ihania viestejä ja palautetta läpi joulukuun ja siitä päätellyt, että joulukalenteri on ollut mieluisa ainakin heille, jotka sitä yleensä ovat muutenkin seuranneet!

Kiitos kun luette joulukalenteria, se merkitsee mulle paljon ja sen tekeminen on suuri ilo. Tämä päivittäisen luukun julkaiseminen on tehnyt blogin kirjoittamisesta taas jotenkin paljon helpompaa. Pitkän tauon jälkeen on aina vaikea kirjoittaa, mutta just nyt kirjoittaminen tuntuu tosi helpolta ja tekstiä syntyy kuin bloggaamisen kultavuosina. Mutta katsotaan miten kirjoittaminen innostaa sitten taas joululoman jälkeen. Ainakin perinteinen vuosikooste on tulossa ja sitä olen aloittanut jo valmistelemaankin, mutta palaan sen pariin sitten välipäivinä, kun ollaan ensin vietetty joulua rauhassa.

Aika uskomaton fiilis, että nyt on kaikki hommat tehtynä, saan painaa koneen kiinni ja rauhoittua täysillä joulun viettoon yhdessä perheen ja läheisten kanssa. Loppuvuosi on ollut iso rutistus, mutta nyt ollaan just siellä mitä olen odottanut ja se kaikkein ihanin aika on käsillä.  Niin parasta!

Haluan toivottaa kaikille rauhallista, ihanaa, hauskaa, lämmintä ja rakkaudentäyteistä joulua! <3 Suuri kiitos vielä tästä vuodesta, niin blogissa, Instassa, TikTokissa kuin kaikissa muissakin kanavissa seuraaville, kaikille teille ihanille, jotka olette kommentoineet ja tykänneet ja laittaneet viestiä. <3


Luukku 24: Perinteinen joulutervehdys videolla 2022

24.12.2022

Jouluaatto ja viimeisen perinneluukun aika, eli joulutervehdys videolla vuosimallia 2022! Video on jälleen kikatuksen ja kälätyksen täyteistä klassikkoainesta, eli lähes täysin leikkaamaton kolmeminuuttinen meidän joulumeiningeistä, jotka ovat menoa ja meininkiä täynnä. Video kuvattiin vuoden pimeimpänä päivänä ja tänä vuonna se päivä oli aidosti ja oikeasti todella pimeä. Mutta joulukuusen valot toivat siihen lämpöä.

Haluan kiittää vielä näin tekstimuodossa teitä kaikkia ihan valtavan paljon tästä vuodesta ja tämän joulukalenterin lukemisesta ja tukemisesta. Kiitos ihanista, avartavista ja mielenkiintoisista keskusteluista, joita ollaan käyty etenkin Instagramin puolella. Kiitos kaikesta palautteesta, jota olette laittaneet ja jokaisesta sydämestä, jonka olette painaneet mun juttujen kohdalla. Kiitos kannustuksesta, vertaistuesta ja tsempistä väsypäivinä. Te ootte parhaita! <3

Jään nyt joululomalle, mutta tulen päivittämään joulutunnelmia omaan tahtiini sitten kun siltä tuntuu ja perinteinen vuosikooste ilmestyy myös sekä blogissa että reelsinä Instagramin puoellla.

Rakkaudentäyteistä joulua kaikille <3 


Luukku 24. Hyttisten perinteinen joulutervehdys videolla

24.12.2020

Hyvää jouluaattoa ihanat tyypit! Tänään se vihdoin on, JOULU! Tätä päivää on odotettu niin paljon. Kaikki ollaan ihan täpinöissään ja into pinkeänä.

Halusin tehdä jouluaaton luukkuun sen perinteisen joulutervehdysvideon, joka siitä on monena vuonna aiemminkin löytynyt. Toivottavasti tykkäätte! Meidän joulutervehdykset eivät ole koskaan olleet mitään kovin suunniteltuja, käsikirjoitettuja tai harjoiteltuja. Ne ovat aina olleet sitä meidän perheen aitoa meininkiä, jossa mennään vaan fiilispohjalta.

Tällä videolla me päädyttiin kertomaan vähän jouluaaton odotuksista ja toiveista, sekä tietenkin loppuun lisättiin vielä pienimuotoinen koko perheen lauluesitys. Uskomatonta, miten meidän esikoinen on jo niin iso, että hän voi helposti toimia lauluesityksen säestäjänä. Ei tarvitse enää etsiä taustalauluja netistä meidän esityksiin!

Joulutervehdysvideolla nähtiin yksi toinenkin perinne, nimittäin se, että joku kertoo videolla lahjatoiveesta, josta kukaan ei ole koskaan aikaisemmin vielä kuullutkaan. Me aina kuvataan nämä videot yleensä siinä vaiheessa, kun kaikki lahjat on olleet jo paketoitunakin hyvän tovin, heh, joten yleensä ei videon jälkeen enää uusia toiveita lähdetä toteuttamaan. Mutta ei se ole niin justiinsa! Ja eipä kukaan ole koskaan niitä jäänyt kaipaamaan, mitä on näillä videoilla toivottu.

Tämän videon myötä blogi ja muutkin somekanavat jäävät joulutauolle, sillä minä jään joululomalle. Joulutauon aikana blogissa ilmestyy kuitenkin perinteinen vuosikooste ja Instan puolella saattaa tulla joku satunnainen päivitys (sekä yksi aiemmin valmiiksi tehty ja sovittu kaupallinen yhteistyö joulun välipäivinä). Tammikuussa jatketaan taas! Kiitos ihan hurjasti jokaiselle teille tästä vuodesta. Kiitos kun olette osallistuneet keskusteluun, toivoneet aiheita, antaneet palautetta, tsempanneet ja rohkaisseet. Tänä vuonna olen tarvinnut sitä enemmän kuin koskaan ennen. Se on ollut kultaakin kalliimpaa. Toivotaan, että vuosi 2021 tulee olemaan tätä vuotta parempi.

Rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! Muistakaa olla itsellenne armollisia ja levätä, jos vain suinkin teillä on siihen mahdollisuus. <3 Ja teille jokaiselle, jotka jouluna teette töitä toivotan hyvää joulua ja hurjasti tsemppiä töihin! Kiitos kun teette tärkeitä hommia ja pidätte yhteiskunnan pyörimässä myös jouluna!


Luukku 24. Viimeinen joulupläjäys

24.12.2019

Tähän luukkuun halusin koostaa vielä rutkasti joulutunnelmaa sekä menneiltä vuosilta, että tältä joululta. Siksi täältä löytyy meidän vanhoja jouluvideoita, sekä video reilun viikon takaa meidän esikoisen musiikkikoulun joulunäytöksestä. Meidän esikoinen lauloi siellä Whamin Last Christmasin ja mä olen katsonut tuon videon jo varmaan miljoona kertaa sen jälkeen. Voin kertoa, että itkin vuolaasti sitä esitystä katsellessani paikan päällä. Sitä ennen kuitenkin pieni kurkistus menneiden vuosien jouluihin videomuodossa. Kaivelin osan näistä videoista esiin mun vanhoilta YouTube-kanavilta, jotka mulla oli käytössä ennen nykyistä tiliä.

Me kuvattiin meidän ensimmäinen koko perheen joulutervehdys-video vuonna 2015. Siinä meidän perhe oli vasta nelihenkinen ja meidän isoimmat oli vielä niin pieniä!

Toinen joulutervehdys vuodelta 2016 on jäänyt mun mieleen. Odotin silloin melko viimeisilläni meidän kuopusta ja olo oli todella raskaanaoleva.

Vuonna 2017 meidän kuopus oli vielä 10 kuukautta vanha vauva, eikä häntä kiinnostanut ollenkaan olla mukana meidän joulutervehdyksessä. Hän oli aivan ärsyyntynyt siihen, että olisi pitänyt hengailla paikoillaan jonkun sylissä, kun olisi halunnut vain tutkia maailmaa ja ottaa haparoivia ensiaskeleita.

Vuonna 2018 me ei kuvattu joulutervehdystä ollenkaan, mutta haastateltiin lapsia jouluhaastattelun verran, kun he halusivat tehdä sellaisen. Heidän ihanat höpötykset saavat kyllä hymyn huulille. 

Tänä vuonna joulutunnelmaa jakaa myös meidän esikoinen, joka lauloi musiikkikoulun joulukonsertissa ihanasti. Mun mielestä on ihan älyttömän siistiä, että meidän pienestä esikoisvauvasta on kasvanut niin rohkea ja ihana tyyppi, joka halusi laulaa kaikille.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

8 years old finnish girl singing Last Christmas by Wham. ❤️

Henkilön 🌼 Iina Hyttinen 🌼 (@iinalaura) jakama julkaisu

Tässä vielä tuoreet 2019 jouluterkut meidän perheeltä!

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Ihanaa joulua ihan jokaiselle ❤️🎄🎄🎄T. Meidän perhe

Henkilön 🌼 Iina Hyttinen 🌼 (@iinalaura) jakama julkaisu

 

Blogi hiljenee tämän myötä ainakin pariksi päiväksi joulunviettoon, mutta instassa varmasti jaetaan jonkin verran joulutunnelmia. Jos et siis vielä seuraa siellä, niin nyt kannattaa ottaa seurantaan @iinalaura -tili! Ihan älyttömän ihanaa ja rauhallista joulua kaikille ja valtavan suuri kiitos siitä, että olette seuranneet joulukalenteria ja olen saanut jälleen kerran valmistautua jouluun yhdessä teidän kanssa! Olette jakaneet mulle niin paljon hyvää mieltä ja positiivista energiaa! Kiitos ja ihanaa joulua <3 


Luukku 24: Joulutervehdys videolla 2017

24.12.2017

Muutama teistä ehkä arvasikin mitä viimeinen luukku pitää sisällään, ja kyllä, videoterkuthan ne! Tämä on joulukalenteriperinne jo monen vuoden ajalta, ja ehdottomasti haluttiin sitä noudattaa tänäkin vuonna. Kuvattiin eilen, aatonaattona muutaman minuutin video, ja videolta löytyvät meidän perheen jouluterveiset tälle vuotta.

Kiitos jälleen kerran teille kaikille mahtityypeille siitä, että ootte odottaneet yhdessä mun kanssa joulua ja seuranneet mun blogin joulukalenteria! Toivottavasti se oli teille mieluisa, mulla oli ainakin super hauskaa sitä tehdessä. Blogijoulukalenteri siivittää mut joulufiiliksiin, ja pitää sellaisen hyvän tahdin valmistautumisessa yllä. Se on perinne josta en aio luopua niin kauan, kuin mun blogi on pystyssä. Eli toivottavasti kauan, hah! Sen pidemmittä puheitta mä toivotan teille aivan jokaiselle mielettömän ihanaa jouluaattoa ja joulun pyhiä muutenkin. Jouluaattona en koneelle istu naputtelemaan, mutta eiköhän Tapaninpäivään mennessä meidänkin perheen joulumeiningit ilmesty tänne blogiin.

Nauttikaa yhdessäolosta, rakkaudesta, joulupöydästä mitä ikinä se pitääkään sisällään, ja tehkää joulusta omannäköinen, sellainen joka tekee just teidät onnelliseksi. Ihanaa joulua <3