Missä ja miksi me järjestetään hääpäiväbileet

26.01.2019

Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Venuun ja Apartment Hotel Aallonkodin kanssa.

Kuten mainitsinkin, helmikuussa me juhlitaan Oton kanssa sekä meidän viidettä hääpäivää että kahdeksatta vuosipäivää. Me mentiin naimisiin silloin, kun mä olin 22- ja Otto 23-vuotias. Oltiin siis melko nuoria. Järjestettiin isoja juhlia ensimmäistä kertaa elämässämme, ja meitä jännitti monet asiat. Vaikka päivä oli niin täydellinen kuin mahdollista ja muistelen sitä rakkauden ja onnen kyyneleet silmissäni, oli muutama asia, joita näin vuosia myöhemmin olisin halunnut kokea tai tehdä.

Me oltiin molemmat silloin vielä aika epävarmoja itsestämme ja kuvitelkaa: jopa omissa häissämme ei haluttu kiinnittää liikaa huomiota. Toisin sanoen kumpikaan meistä ei puhunut koko porukan ”edessä” mitään, eikä leikitty yhtäkään leikkiä. Toki meilläkin oli kimpun ja sukkanauhan heitot, kakun leikkaukset, häätanssit ja photoboothit, jotka olivat ihania. Mutta kumpikaan meistä ei esimerkiksi pitänyt puheita, eikä leikitty mitään yhteisiä leikkejä. Onneksi meillä oli maailman paras seremoniamestari, sekä muut ihanat bestmanit ja kaasot, jotka hoitivat kyllä esiintymisen erittäin kunnialla meidänkin puolesta.

Ajateltiin silloin, että koska päivä on muutenkin niin jännittävä, ei haluttu luoda itsellemme lisäpaineita tai lisäjännitystä. Haluttiin muistaa päivä ainoastaan ihanana kokemuksena, ilman hirveää ramppikuumetta puheen pitämisestä tai muusta esiintymisestä, mitkä eivät tuntuneet omalta. Ja se oli todella oikea päätös. Mä muistan siitä päivästä parhaiten rentouden ja järjettömän suuren onnen tunteen. Juuri ne asiat, jotka haluankin muistaa.

Pikkuhiljaa näiden vuosien aikana on tullut kuitenkin sellainen fiilis, että haluttaisiin juhlistaa meidän rakkautta uudelleen ja ehkä sanoakin jotain. Ja niin me päätettiin tehdä. Haluttiin järjestää juhlat meidän läheisille, joissa mennään rennolla fiiliksellä hyvän ruuan ja juoman parissa, leikitään pari hömppää hääleikkiä ja tanssitaan. Ja mä aion pitää mun morsiamen puheen nyt. Viisi vuotta myöhemmin, toivottavasti hieman itsevarmempana.

Kun aloimme miettimään juhlatilaa hääbileille, törmäsimme ensimmäisenä Venuun helppoon varaussivustoon. Venuu on kotimainen startup, joka on Suomen suurin ja suosituin juhlatilojen varauspalvelu. Venuu.fi -sivuilla on listattuna yli 2800 tila- ja elämystoimijaa ja tiloja löytyy niin juhliin, häihin, kokouksiin, saunailtoihin, polttareihin, seminaareihin kuin mökkireissuillekin. Ihan kaikenlaisiin tilaisuuksiin siis toisin sanoen. Venuun nettisivuilta on helppo etsiä ja filtteröidä tiloja omaan tilaisuuteen mm. sijainnin, henkilömäärän, tilaisuustyypin ja muiden kriteerien mukaan. Me oltaisiin niin tarvittu tätä sivua jo silloin kun järjestettiin meidän häitä, mutta silloin ei vielä löydetty sitä. Onneksi viisi vuotta myöhemmin kysyntä ja tarjonta kohtasivat heti!

Me selattiin Venuun sivuja ja etsittiin sopivaa juhlapaikkaa n. 30-40 ihmiselle. Upeita vaihtoehtoja oli monia, mutta yksi meidän lemppareista oli heti Apartment hotel Aallonkodin juhlatila Aallonkulma, joka sijaitsee aivan Töölönlahden, Oodi-kirjaston ja rautatieaseman lähellä. Ollaan joskus itse oltu juhlissa Aallonkodin muissa juhlatiloissa hyvin kokemuksin, ja ehkä siksi Aallonkulma tuntui heti ”omalta”. Nähtiin heti Venuun sivuilta, että Aallonkulma oli meidän haluttuna juhlapäivänä vapaana. Varattiin se Venuun kautta, ja saatiin ruksata yksi iso rasti to do -listalta. Juhlapaikka oli löytynyt. Helposti, nopeasti ja stressittömästi.

Käytiin tällä viikolla katsomassa Aallonkulmaa, ja rakastuttiin täysin! 5v-hääpäivä on perinteen mukaan ”puuhäät” ja siihenkin juhlatila sopii loistavasti. Siellä on paljon upeita puupintoja ja avointa tilaa. Aiotaan koristella tila teeman mukaisesti puulla ja kukilla. Tilasta löytyy kunnon äänentoistolaitteet, videotykki, keittiö ja jopa mielettömän upea kukkaseinä photoboothia varten valmiina. Ilahduttiin myös ihanasta pelihuoneesta, josta löytyi vanha kunnon jukeboksi, sekä shuffle board. Aallonkulmassa on isot ikkunat jotka tuovat valoa ja tilassa on iso terassi upealla näköalalla. Nämä ihanat ominaisuudet tosin hyödyttävät varmasti eniten kesällä, eikä helmikuun pimeydessä ja pakkasessa, missä meidän hääbileitä juhlitaan. 

Tilaan saa tuoda omat ruuat ja juomat tai valinnaisen cateringin, ja 50 hengen astiasto sekä siivous kuuluvat automaattisesti varauksen hintaan. Venuusta varattuna tilan vuokra on aina sama kuin suoraan tilalta, eikä palvelussa ole piilokuluja. Venuun käyttäminen on asiakkaalle aina täysin ilmaista.

Saatiin aivan älyttömän hyvää palvelua sekä Venuun Suvilta että Aallonkodin Bettinalta ja Ringalta. Tuli heti sellainen fiilis, että näistä juhlista ei tarvitse ottaa yhtään stressiä, kaikki menee varmasti loistavasti ja saadaan varmasti apua mihin tahansa sitä tarvitaankin. Me alettiin kunnolla järjestämään näitä juhlia vasta tämän vuoden puolella, ja se onkin Venuun paras puoli, että sen kautta juhlien järjestäminen onnistuu lyhyemmälläkin varoitusajalla todella iisisti, varsinkin näin off-sesonkina.

Joku ehtikin jo kritisoimaan, että miksi ihmeessä me juhlistetaan viidettä hääpäivää, että eihän se ole mikään syy juhlia. Kun Suomen avioerotilastoja katsoo, niin viisi vuottakin on aika hieno saavutus, jota voisi vaikka fanfaarein ja paraatikulkuein juhlistaa. Jokaisellahan on oikeus juhlia juuri niin paljon tai vähän kuin itse haluaa. Me halutaan juhlia vuoden kylmimpään aikaan lämpimillä ja rakkaudentäyteisillä juhlilla, jotka piristävät ja ilahduttavat toivottavasti meidän lisäksi myös lähipiiriä. Suurin syy juhlille on se, että halutaan vaan pitää bileet, ja tämähän on mitä parhain syy. Oltaisiin toki voitu pitää vaikka pakkasenkarkoitusbileet, ystävänpäiväbileet, hiihtolomabileet tai pyhäpäivättömyysbileet, koska helmikuussa ei ole virallisia juhlapyhiä. Valittiin tämä. 

Ei se ole niin vakavaa ainakaan meidän mielestä. Koskaan ei voi viettää liikaa aikaa yhdessä rakkaiden ihmisten kanssa ja meistä on ihanaa tuoda kaikki yhteen. Mä en malta odottaa meidän juhlia! Suuri kiitos isosta avusta juhlien järjestämisessä Venuulle & Aallonkodille.

PS: Mulla on hillitön asukriisi!

PPS: Juhlainspiraatiota löytyy lisää Venuun FB-sivuilta ja Instagram-tililtä, sekä Aallonkodin Instagram-tililtä.


Kuopuksen 1V-juhlat – Winter ONEderland

04.02.2018

Tänään juhlittiin meidän vauvaa, joka täyttää ensi viikolla yksi vuotta! Juhlien alkuperäinen teema oli Winter ONEderland, talven ja 1v iän mukaan, mutta enemmän siitä tuli oikeastaan sellainen talvimetsä-teema. Meidän piti askarrella paaaaljon lumihiutaleita lasten kanssa, ja olin kuulkaa ostanut feikkiluntakin valmiiksi, mutta viikonlopun aikana ei vaan ehditty tehdä niitä. Mutta hei, metsäteema oli meistä kyllä ihana sekin, ja synttärisankari oli innoissaan pupuista ja karhuista. En usko että hän huomasi lumihiutaleiden tai feikkilumen puutosta, hah. Teemaa toteutettiin lähinnä sitten metsän eläinten kautta, esillä oli pupuja, karhuja, ja askarreltiinpa me Oton siskon kanssa vesimelonista myös siili.

Ostin kaikki juhlien koristeet lemppari juhlakaupasta eli Pop-Up Kemuista Eerikinkadulta, ja kakut ja muut leivottiin alusta asti omin pikku kätösin. Juhlien juotavat meille tarjosi Raikastamo näkyvyyttä vastaan.

Me kutsuttiin paljon vieraita, mutta pahin mahdollinen infektioaika verotti monta rakasta vierasta pois. Onneksi saatiin kuitenkin hyvä porukka kasaan silti, ja kyllä täällä kävi aika kuhina, ja tarjottavat tekivät tehtävänsä. Aloitettiin juhlat hyvissä ajoin alkuiltapäivästä, ja osa vieraista viihtyi meillä pitkälle iltaan saakka. Ihana päivä läheisten ihmisten kanssa, ja mikä tärkeintä: itse synttärisankari tuntui nauttivan juhlapäivästään ihan täysillä.

Hän nukahti päiväunille aamupäivällä, ja heräsi juuri sopivasti ennen juhlien alkua punaposkisena pihalta, ja vähän pöllämystyneenä pitkien unien jälkeen. Hän oli vielä vähän totisena siinä aluksi kun oli paljon ihmisiä, koristeita, ääniä ja kaikkea uutta ja jännittävää. Mutta vähän kakkua syötyään, ja ihmisiä pikkuhiljaa moikkailtuaan hän ihan innostui ja touhusi täällä kaikkien muiden muksujen kanssa hymy korvissa, ihan niinkuin ainakin iso tyttö.

Mä leivoin hänelle ihan oman kakun, jossa oli täysjyvävehnäjauhoista tehty pohja, ja kuorrutus kreikkalaista jugurttia, eikä yhtään lisättyä sokeria. Kakun makeutin banaanilla ja omenalla, ja hienosti maistui! Ei tosin muille kuin vauvalle, hah. Mutta hän veteli aivan onnesta soikeana, koska jugurtti on hänen lempparinsa. Tämän ohjeen jaan blogissa myöhemmin.

Me muut syötiin porkkanakakkua, joka onnistui aivan älyttömän hyvin vaikka itse sanonkin! Tein sen Annin Uunista -blogin Maailman paras porkkanakakku -ohjeella, ja todellakin oli maailman parasta porkkanakakkua. Tein ohjeen tuplana, niin saatiin kunnon satsi kakkua ja se riitti koko porukalle.

Kuopus sai ihania lahjoja, ja hoivasi innoissaan vauvanukkea ja nallea, leikki uudella poliisiasemalla, luki ihania kirjoja ja innostui legoeläimistä. Hän sai myös hienot aasikuvioiset housut, joissa kuulemma oli MUUUUUU eli lehmä.

Juhlien jälkeen täällä istui kolme väsynyttä mutta onnellista neitiä rivissä sohvalla, ja katsoi Kaapoa. Oli kuulemma tosi kiva päivä, ja niin oli meillä aikuisillakin. Mä rakastan kyllä järjestää synttärijuhlia, se on niin kivaa. Vaikka juhlien jälkeenkin on kyllä hyvä fiilis aina, sellainen väsynyt mutta onnellinen. Nyt on juhlat ohitse, ja tiistaina juhlistetaan pikkuneitiä vielä perheen kesken sitten oikeana päivänä. <3

Kiitos hurjasti meidän ihanille juhlavieraille mahtavasta päivästä!