Hiihtolomaviikon meiningit

24.02.2022

Lapset ovat olleet tämän viikon hiihtolomalla ja olen tehnyt itsekin töitä hieman vähemmän, niin ollaan saatu enemmän yhteistä aikaa. Aloitettiin loma meidän 5-vuotiaan Pokemon-teemaisilla synttäreillä viime viikonloppuna ja mun äitikin ajeli Oulusta Armas-koiran kanssa tänne meidän luokse. Tehnyt ihan hyvää tällainen hengähdysviikko, vaikka alkuvuosi on kyllä muutenkin sujunut jotenkin ihanan rauhallisesti.

Alkuviikosta käytiin lasten kanssa leffassa ja lisäksi koululaiset on käyneet Oton ja isoisänsä kanssa laskettelemassa Vihdissä. Siellä oli ilmeisesti oikein hyvät rinteet ja laskettelu sujuu heiltä niin hyvin, että mua hirvitti katsella sitä jäätävää vauhtia videolta. Mutta mitä voi olettaa kun heidän isi on entinen SM-tasolla kilpaillut alppihiihtäjä. Itse taas en juuri uskalla muualla laskea kun lasten rinteissä, kun kukaan ei sitä mulle ikinä omassa lapsuudessani opettanut. En siis kirjaimellisesti pysy omien lasteni perässä, paitsi kahden pienimmän vielä toistaiseksi.

Keskiviikkona oltiin myös mun sukulaisen hautajaisissa. En ole tästä asiasta hirveästi muuten somessa puhunut, mutta tällaiset surulliset uutiset ovat meitä myös tänä talvena koskettaneet. Kyseessä ei ollut lähisukulainen, mutta tärkeä ihminen kuitenkin, joka on ollut isossa roolissa meidän elämässä varsinkin mun lapsuudessa. Äitini on vähän pidempään nyt Helsingissä, sillä hän auttaa hoitamaan edesmenneen sukulaisen asioita. Tämä onkin ensimmäinen kerta pitkään pitkään aikaan kun äiti on täällä hieman pidemmän ajan. Varsinkin kuluneiden kahden vuoden aikana äiti on ollut todella vähän täällä Helsingissä, joten lapsillekin harvinaista luksusta saada nauttia mummun ja Armaksen seurasta rauhassa.

Surullisina ja tyrmistyneinä ollaan seurattu uutisointia Ukrainasta tänään. On vaikea käsittää mitä juuri nyt tapahtuu. Kuten Maaret Kallio kirjoitti Instagram-päivityksessään, nyt on tärkeää suojella itseä ja lapsia henkisesti ja pyrkiä ankkuroitumaan siihen tavalliseen arkeen ja tekemiseen lasten kanssa. Silti tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta edes kirjoittaa näin, koska Ukrainassa ihmisiltä on viety täysin se mahdollisuus. Nyt on myös tärkeää somessa olla valppaana ja kriittisenä kun lukee ja jakaa asioita. Kriisitilanteissa luotettavin tieto löytyy perinteisestä ja riippumattomasta mediasta.

Tämä viikko sai sellaisen käänteen, jota ei ikimaailmassa olisi voinut vielä muutama viikko sitten kuvitella tapahtuvan. Se tuntuu ihan uskomattoman pelottavalta. Viimeiset pari vuotta kaikkine käänteineen on osoittanut, että ei voi tuudittautua turvallisuudentunteeseen ja se ihan tavallinen normaali arki ilman ajatustakaan kenekään julistamista poikkeustiloista, jota vuoteen 2020 asti olin elänyt, oli luksusta, jota ei koskaan olisi saanut pitää itsestäänselvänä.

Tämä tilanne koskettaa nyt eri tavalla myös siksi, koska meillä on jo niin isoja lapsia, että he väistämättä törmäävät tähän tilanteeseen ja ymmärtävät, kysyvät ja huolestuvat jo aivan eri tavalla kuin pikkulapset. On tärkeää pitää itse huoli siitä, että ei lietso pelkoa lapsissa tai altista heitä jatkuvalle kriisiuutistulvalle ja huoliajattelulle. MLL:n sivuilla on ohjeet kuinka tätä asiaa voi käsitellä lasten kanssa turvallisesti.

Hiihtolomaa on vielä neljä päivää jäljellä ja me pyritään täyttämään se aika mukavalla tekemisellä ja yhdessäololla. Tänään lasten sokeriserkut eli Oton pikkuserkun lapset tulevat meille yökylään ja siitä tulee varmasti hauskaa. Viikonloppuna aiotaan ainakin ulkoilla, ehkä käydään luistelemassa tai pulkkamäessä, tai molemmissa. Toivottavasti ei jouduta enää tekemään lumitöitä tälle viikolle, sillä niitäkin on tässä saanut tehdä ihan riittämiin. Toissapäivänä Otto kolasi lunta melkein kolme tuntia ja itse puolitoista tuntia, että saatiin kulkureitti autolle ja parkkipaikat vapaaksi. Huh. Mutta hyvää treeniä se eittämättä on!

Lopetan tämän postauksen yhtä sekaviin tunnelmiin kuin mun pään sisällä on juuri nyt. Ajatukset ovat Ukrainassa ja ihmisissä, jotka ovat joutuneet tämän järkyttävän epäoikeudenmukaisen ja kauhean tilanteen keskelle. Silti yritän ankkuroitua tähän meidän arkeen täällä, tehdä  asioita, joista lapset nauttivat ja pysyä rauhallisena. Voimia jokaiselle jota tämä tilanne koskettaa henkilökohtaisesti.


Lasten meikkaaminen – MP?

12.01.2021

Sain yhdeltä ihanalta pitkäaikaiselta seuraajaltani postaustoiveen siitä, mitä mieltä olen lasten meikkaamisesta. Hänen oma lapsensa oli alkanut kiinnostumaan meikkaamisesta nyt pikkukoululaisena, ja hän halusi kuulla, miten meillä kolmen lapsen kanssa suhtaudutaan tähän asiaan. No, meilläkin meikit kiinnostavat, tai ovat kiinnostaneet jo pari vuotta. Ensin vanhinta ja hänen myötä sitten keskimmäistä ja nuorintakin.

Minä olen meikkien suhteen mielestäni aika rento ja yritän suhtautua niihin fiksusti ja mahdollisimman neutraalisti. Meikit eivät ole keino ”tehdä itsestä kauniimpaa/parempaa/hyväksyttävämpää”, ne ovat vaan keino toteuttaa itseä, jos haluaa sillä tavalla itseään toteuttaa. Meikit ovat keino toteuttaa itseä ja omia intohimoja siinä missä vaatteet, musiikki tai maalaaminenkin. En koskaan sano, että minun pitäisi meikata näyttääkseni paremmalta tai voidakseni mennä johonkin tai tehdä jotain. En koskaan sano, että pitäisi näyttää tietynlaiselta voidakseen olla tai tehdä jotain. En myöskään arvostele toisten meikkejä tai meikkaamattomuutta, tai ulkonäköä ylipäätään.

Kuvassa minä kutosluokan syksyllä, ainakin huulikiiltoa on huulissa ja luultavasti poskipunaakin poskilla maltillisesti. 

Meidän lapset eivät meikkaa kouluun, eivätkä ole edes pyytäneet, että saisivat meikata koulupäivinä. Itse muistaakseni aloin laittamaan huulikiiltoa ja poskipunaa joskus vitosella. Vasta kutosella tai seiskalla laitoin päivittäin ripsaria ja puuteria ja pikkuhiljaa meikkivoidekin tuli yläkoulussa mukaan kuvioihin (never forget Maybelline dream matte mousse). Emme ole vielä keskustelleet siitä, milloin on hyvä aika alkaa meikata kouluun, koska se ei ole tuntunut ajankohtaiselta. Mutta tätäkin on varmasti tulevina vuosina hyvä miettiä.

Itse ajattelen kuitenkin, että meikki on vain meikkiä – ei mitään sen kummallisempaa tai suurempaa. Ainakin omasta lapsuudestani muistan sen, miten jotkut aikuiset suhtautuivat lasten meikkaamiseen pelokkaasti ja hieman tuomitsevastikin. Varsinkin kouluun meikkaamista piti lykätä ”mahdollisimman myöhään”, koska sen myötä ”lapsuus on ohi” ja muuta sheissea. ”Annetaan lasten olla lapsia”, ”miksi noin pienenä pitää jo yrittää näyttää aikuiselta” ja mitä näitä neronleimauksia nyt oli. En voinut ymmärtää sitä silloin, enkä ymmärrä nytkään. Itsensä etsiminen ja toteuttaminen, ensin leikin ja joskus myöhemmin jos itse niin haluaa, myös meikin, kautta on nimenomaan sitä lapsuutta ja kasvua. Meikkileikit voivat olla tärkeä keino testata uusia asioita ja katsoa mikä miellyttää omaa silmää ja fiilistä.

Kasiluokan syksyllä, kasvoilla ainakin: dream matte moussea, jotain anytimen edullista puuteria, huulikiiltoa, ripsaria ja kulmakynää, sekä tietty kulmat nypitty ohueksi. 

Itse opettelin meikkaamisen kantapään kautta. Testasin ensin kaiken mahdollisen mikä ei toimi ja sitten myöhemmin aloin vasta opetella niitä juttuja, jotka toimivat omilla kasvoillani. Siinä mielessä nykyajan nuoret meikkaajat ovat huomattavasti onnellisemmassa asemassa, sillä heillä on jo nyt saatavilla kaikki maailman tutoriaalit ja käyttökokemukset tuotteesta kuin tuotteesta. Ei tarvitse välttämättä tehdä niitä meikkimokia, joita itse tein.

Haluan myös tarjota omille lapsille mahdollisuuden harjoitella halutessaan meikkaamista kotona hyväksytysti, ettei heidän tarvitse sitten joskus ollessaan isompia aloittaa ihan nollasta, mikäli haluavat alkaa meikkaamaan enemmän. Ja jos niitä meikkimokia tulee, niitäkin on ehkä kivempi tehdä rauhassa kotona, kuin kouluaamuna kiireessä. Niin voi käydä jos on yhtäkkiä saanut vaikka 13-vuotiaana luvan meikata kouluun, mutta taitoja ei vielä ole yhtään, koska ei ole saanut edes harjoitella ennen sitä. Meillä siis saa meikata ja kokeilla kotona kaikin mokomin, ihan niin usein kun haluaa, mutta tosiaan toistaiseksi tätä tehdään vain kotioloissa, eli ei lähdetä vielä kouluun tai kauppaan tai diskoon näissä tuotoksissa.

Lukion ekalla meikkasin edelleen melko maltillisesti ainakin syksyllä. En nyt muista kyllä yhtään enää, että mitä tuotteita silloin käytin. Tuohon valokuvaan oli meidän lapset piirtäneet oranssilla kynällä joskus pienenä, siitä hienot efektit rinnassa.

Minä olen ostanut lapsilleni ihan oikeita meikkejä. Koen oikeat meikit huomattavasti turvallisemmiksi, kuin tahmaiset ”lelumeikit”, joita lasten lelukaupoissa myydään. Meidän lapsilla meikit ovat pääosin luonnonkosmetiikkaa tai hajusteetonta kosmetiikkaa. Heillä on erilaisia luomivärejä, kasvomeikkejä, ripsivärejä, rajauskyniä ja huulimeikkejä. Olen opettanut myös hygieniaa (esimerkiksi että ei saa käyttää liian vanhaa ripsiväriä, toisten meikkejä ei lainailla, meikit pitää aina puhdistaa kasvoilta kunnolla, siveltimien puhdistusta yms.). Nämäkin ovat erittäin tärkeitä juttuja, jotka on hyvä pitää mielessä alusta asti jos aikoo meikata.

Lukion kakkosella alkoi meikkaamisen kultakausi, oi että. Tästä meni vielä aika monta vuotta, että löysin tieni itselleni sopivien tuotteiden pariin ja meikkaamiseni alkoi muistuttaa nykyistä tyyliä. 

Etenkin kasvojen puhdistus on tärkeää meikkaamisen jälkeen, joten meiltä löytyy kotoa hellävaraisia hajusteettomia puhdistustuotteita sitä varten. Meillä lapset hyvin harvoin meikkaavat ihoa, vaan he keskittyvät ennemmin glitteriin ja mielikuvituksellisiiin silmämeikkeihin. Joskus he innostuvat ja meikkaavat monena päivänä, toisinaan meikkejä ei muisteta moneen viikkoon tai kuukauteen. Ja niin se on hyvä ollakin. Heillä on halutessaan mahdollisuus kokeilla ja opetella, mutta ei koskaan pakkoa. Kaikki heidän tekemänsä meikit ovat myös minun  mielestäni hienoja. Vaikka neuvon ja opastan pyydettäessä, en koskaan arvostele lopputulosta.

Aion suhtautua meikkaamiseen niinkuin kaikkeen muuhunkin lasten kasvatuksessa. Arvostavasti, lasta kuunnellen, tukien, kehuen ja opastaen. Kenenkään lapsista ei ole pakko meikata ikinä, mutta jos he joskus haluavat, autan ja neuvon ja tarjoan välineitä sitä varten. Samalla opastan myös lapsiani siitä, että kenenkään toisen meikkaaminen tai meikkaamattomuus ei kuulu heille ikinä. Koen myös, että minulla yksin ei ole oikeutta määrittää mikä on sopiva ikä alkaa meikkaamaan kouluun. Eivät ne ole minun kasvoni, eivät minun meikkini. Tässä asiassa seuraan ennen kaikkea lasteni omaa fiilistä – milloin heistä tuntuu siltä, että he haluavat alkaa meikkaamaan kouluun. Katsotaan tuleeko sellaista fiilistä joskus ja jos tulee, mikä on oma fiilis silloin?

Jatketaan keskustelua IG:ssä! Missä iässä sinä aloitit meikkaamisen? Miten suhtaudut omien lastesi mahdolliseen meikkaamiseen? Käy vastaamassa IG Storiesin kyselyyn!


Mikä oli kivaa sun päivässä tänään?

10.11.2020

Monesti ollaan lasten kanssa illalla ennen nukkumaanmenoa halittu kaikki yhdessä ja juteltu kuluneesta päivästä. Usein ollaan tehty niin, että jokainen on saanut vuorollaan kertoa vaikkapa kolme kivaa asiaa omasta päivästä, joista tuli hyvä mieli tai joista on kiitollinen. Tämä ihana tapa on ollut meillä käytössä säännöllisen epäsäännöllisesti jo monta vuotta. Aina kun on vaan tullut jollain mieleen, että voisi tehdä näin, ollaan tehty.

Muutama viikko sitten istuttiin lasten kanssa iltapalapöydässä. Kysyin heiltä, että miten heidän päivänsä on mennyt ja haluaisiko jokainen kertoa kolme kivaa asiaa omasta päivästään. Se oli jälleen tosi ihanaa ja selkeästi etenkin yksi lapsistamme innostui tästä isommin. Sen kerran jälkeen hän on nimittäin joka ilta halunnut, että syödään kaikki yhdessä iltapalaa ja jutellaan aina samalla niistä päivän kivoista asioista.

Hän on halunnut, että jokainen kertoo neljä kivaa asiaa joka ilta niiden kolmen sijaan, joita minä olin alunperin ehdottanut. Ja parasta on se, että aina kun ollaan tehty täysi kierros ja jokainen on kertonut ne omat neljä asiaa, hän vielä viittaa ja kysyy saako kertoa vielä toiset neljä kivaa asiaa. Tietenkin saa! Nyt tämä tapa on siis tullut meille rutiiniksi ja olen siitä todella iloinen monestakin syystä.

Mun mielestä on mahtavaa opettaa lapsia jo pienestä asti huomaamaan ne hyvät ja ihanat asiat, joista olla kiitollinen. Onnellisuus tulee juuri niistä pienistä hetkistä ja kokemuksista arjen keskellä. Ne täytyy vaan huomata. Miten hyvää tekeekään pysähtyä joka päivä miettimään, mitkä ovat niitä sen päivän ihania asioita. Jokaisessa päivässä on jotain, mistä olla kiitollinen. Joskus ne voivat olla ihan tosi pieniä juttuja, joskus isompia, mutta aina löytyy jotain. Kun opettelee jo pienenä etsimään ja löytämään omasta elämästä asioita, joista olla kiitollinen, se on aikuisenakin helpompaa. Sitten ei tarvitse ehkä yrittää täyttää elämää huippuhetkillä ja megalomaanisilla kokemuksilla ja ahdistua jos ei ”tapahdu mitään”, kun sisältöä löytyy siitä arjesta.

Tottakai on myös päiviä tai hetkiä, joissa on jotakin huonoa tai ikävää. Tästäkin ollaan keskusteltu. Ei joka päivä, eikä joka kerta, mutta aina välillä muistutan, että muistavathan lapset myös, että jos päivässä on ollut jotain ikävää, siitäkin ehdottomasti saa puhua. Yleensä kuitenkin jos jotain sellaista on ollut, se asia on käsitelty jo aiemmin päivällä, heti tuoreeltaan. Näin ei ole tarvinnut enää illalla juuri ennen nukkumaanmenoa miettiä niitä juttuja, mitkä harmittaa, vaan on voinut keskittyä tuntemaan kiitollisuutta ja hyvää mieltä. Koska niissäkin päivissä, joissa kaikki tuntuu menevän pieleen (ja joita jokaisella varmasti joskus on), voi löytää pieniä kiitollisuuden aiheita.

Joitakin poimintoja meidän perheen kivoista kiitollisuuden aiheista viime viikoilta:

– Käytiin yhdessä kävelyllä pimeällä.

– Pelattiin Kimbleä.

– Halittiin sohvalla.

– Videopuhelu ystävän kanssa.

– Sai paljon kouluhommia tehtyä päivän aikana.

– Jumpattiin yhdessä.

– Oli riisipuuroa iltapalaksi.

– Katsottiin leffaa ja se oli hyvä.

– Kaveri sanoi jotain kivaa koulussa.

– Tehtiin ruuaksi lapsen toiveruokaa.

– Käytiin isoisän luona.

– Majan rakennus.

– Kivan työjutun vahvistuminen.

– Kotona tehty brunssi.

– Soitettiin yhdessä mummulle.

– Oli ystäväperhe kylässä ja hauskat leikit.

– Käytiin saunassa ja kuunneltiin musiikkia.

– Laulettiin Let’s Singiä.

– Lapsen kahdenkeskinen aika äidin kanssa, kun käytiin ostoksilla ja kävelyllä.

– Luettiin yhdessä kivaa kirjaa.

Tästä voi huomata, että nämä eivät ole mitään maailmaa mullistavia asioita. Vain ihania pieniä hetkiä sieltä täältä. Itse olen kaikkein kiitollisin siitä, että lapsille tulee joka päivä mieleen näitä ihania asioita. Tuntuu hyvältä, että he nauttivat niistä ja arvostavat niitä. Olen iloinen siitä, että tästä on tullut meille päivittäinen tapa. Ei se haittaa jos se joskus unohtuu tai jää välistä, mutta olen kiitollinen lasteni johdonmukaisuudesta. Heidän ansiostaan tämä jäi meille pysyväksi tavaksi, he muistavat kyllä, vaikka itsellä meinaisi unohtua.

Koen tärkeäksi sen, että vanhempana annan meidän lapsille työkaluja hyvinvointiin. Että opetan heidät käsittelemään tunteita ja puhumaan niistä, löytämään hyvää itsestään, toisista ja elämästä ja puhumaan rohkeasti, jos joku ei tunnu hyvältä tai oikealta. Kiitollisuus on yksi tärkeä osa elämää ja kun sen ymmärtää, on ainakin minun mielestäni tosi paljon helpompaa olla onnellinen.


Nuoren äidin kirja v. 1947: vanhan ajan kasvatusneuvot koottuna

03.09.2020

Ensimmäinen osa Armas Ruotsalaisen Nuoren äidin kirjan neuvoja oli menestys, jolle toivottiin jatko-osaa. Ensimmäisessä osassa käytiin läpi neuvoja raskauteen, synnytykseen, imetykseen ja pikkuvauvan hoitoon. Toinen osa käsittelee kirjan kasvatusosiota, jossa onkin mitä moninaisempia neuvoja siihen, kuinka vauvoista kasvatetaan hyvinvoivia lapsia. Tässäpä siis tulee kootut vanhan ajan kasvatusneuvot nuorille äideille vuodelta 1947. Kaikki neuvot ovat suoria lainauksia Nuoren äidin kirjasta, jonka julkaisi Wsoy. 

Yleiset neuvot kasvatuksen aloittamisesta

“Pienokaisen kasvatus on aloitettava jo verraten varhain ja paljon aikaisemmin kuin moni äiti luuleekaan. Se on aloitettava jo ensimmäisellä ikävuodella sitä on yritettävä toteuttaa jo ensimmäisestä elinviikosta lähtien, mikäli mahdollista.

“Jos oikein menetellään, voidaan aivan nuortakin lasta jo alusta saakka kasvattaa järjestykseen, kuuliaisuuteen ja siisteyteen.”

“Kunkin pienokaisen olennossa ilmenee jo ensimmäisinä kuukausina sen omat erikoiset ominaisuudet ja luonteenlaatu, kuten jokainen tarkkaavainen äiti voi javaita. Nämä yksilölliset ominaisuudet on otettava huomioon kasvatuksessa ja siis meneteltävä eri tavalla, vaikka päämäärä onkin sama.”

Kasvattajan velvollisuudet:

“Ensimmäinen ehto on, että pienokaista on kohdeltava aina tyynesti, rauhallisesti ja hellästi, mutta silti päättäväisesti. Silloin saavutetaan paremmat tulokset kuin jos lapselle tiuskitaan äkäisesti, sitä temmotaan ja ikävällä tavalla komennellaan.”

“Myös totuudenrakkautta on vanhempien koetettava istuttaa lapsen mieleen jo nuoresta saakka. Ei ole sopivaa narrailla sitä ja jättää lupauksia täyttämättä, kuten monikin tekee.”

“Milloinkaan ei saa lasta pelotella “möröillä”, “ukolla” ym. jos se ei ole ollut kiltti. Sellainen valheellinen peloitteleminen vaikuttaa pahasti pienokaisen hermostoon ja voi jättää jälkiä pitkiksi ajoiksi.”

“ Ei ole myöskään hyvä, että lasta kutkutellaan nauramaan, että sen kanssa yleensä liian paljon puuhataan ja sille opetetaan kaikenmoisia temppuja, joita sitten lapsi pannaan usein tuttaville näyttämään osoitukseksi muka sen edistymisestä.”

“Kasvatus järjestykseen ja säännöllisyyteen on aloitettava jo muutama päivä syntymän jälkeen. Tämä tapahtuu siten, että pienokaista syötetään, kylvetetään ja puhdistetaan aina määrättyinä aikoina. Jos ollaan tässä johdonmukaisia, tottuu lapsi pian tähän järjestykseen.”

“Jos lapsi totutetaan myös siihen, että se iltaisin vaipuu uneen ilman että tarvitsee hyssytellä sitä tai muita keinoja käyttää sen nukuttamiseksi, niin se ei kaipaakaan mitään semmoista. Ei se myöskään yön aikana vaadi kantelemista eikä ruokaa, jos se johdonmukaisesti on totutettu olemaan liikuttelematta ja ruokkimatta, vaa nukkuu yleensä yönsä hyvin.”

Mun mielestä on ihanaa huomata se, että jo 70 vuotta sitten kasvatusneuvoissa painotettiin hellyyttä, rauhallisuutta ja johdonmukaisuutta. Tämä on ehkä myös hieman yllättävää, sillä julkisessa keskustelussa usein nostetaan esiin vanhan ajan kasvatuksesta se, kuinka vanhoina aikoina sai antaa tukkapöllyä tai piiskaa. Ainakaan tämä kirja ei tarjoa minkäänlaista hyväksyntää fyysiselle kuritukselle tai esimerkiksi erilaisilla keksityillä hirviöillä pelottelulle, josta monilla on muistoja omasta lapsuudestaan vielä 90-luvultakin. Mulla oli siis itselläni paljon ankarampi etukäteisolettama siitä, miten vanhempia ennen vanhaan neuvottiin, mutta ilmeisesti iso osa näistä vanhoista käytännöistä onkin sellaisia, jotka ovat vaan siirtyneet sukupolvelta toiselle, eikä kukaan erityisesti ole neuvonut niitä käyttämään. 

Kasvatus kuuliaisuuteen & siisteyteen

“Muutamien kuukausien kuluttua syntymästä lapsi oppii erottamaan ystävällisen, iloisen ja hyväksyvän kasvojen ilmeen ankarasta, uhkaavasta ja toruvasta ilmeestä. Siten voidaan verraten pian lapselle ilmaista, hyväksytäänkö sen käyttäytyminen eri tilanteissa”.

“Ei ole mitään ikävämpää nähdä kuin piloille hemmotellut lapset, joiden vähäisimpiäkin oikkuja ja päähänpistoja vanhemmat empimättä noudattavat. Ne ovat todella kodin oikullisia ja itsepäisiä valtiaita ja ovat alati omaisten ja syrjäistenkin kiusana eivätkä suinkaan kodin ilona ja päivänpaisteena, kuten lapsukaisten tulisi olla.”

“Siisteyteen voi ruveta lasta totuttamaan noin viidennen kuukauden aikana, kun pienokainen on ruumiiltaan siksi varttunut, että se alkaa kyetä pitämään yläruumistaan pystyssä. Silloin voi lapsen nostaa varovasti astialle aluksi joka aamu ensimmäisen aterian jälkeen. Kun se on tähän hieman tottunut, tehdään vähitellen samanlaisia yrityksiä useita kertoja päivässä heti kohta syönnin jälkeen, koska virtsanlasku ja ulostaminen useimmiten juuri silloin tapahtuvat”

“Pienokaisella on vaistomainen halu olla mahdollisimman paljon äitinsä läheisyydessä ja päästä alati äitinsä syliin. Hän kaipaa äitinsä hyväilyjä ja mielellään kuuntelee äidin lempeää puhuttelua. Tätä älköön lapsukaiselta kiellettäkö, sillä siihen hänellä on pyhä oikeus. Siten varttuu lapsi hyvin myös henkisesti.”

“Lapsi kuuluu äidille, se voi parhaiten äidin vieressä, siinä on sillä lämmin ja hyvä olla. Myöskin äidillä on täysi oikeus katsella sydänkäpystänsä ja iloita siitä kestettyään kaikki tuskat ja vaivat.”

“Lapsen kehitystä arvioitaessa on erinomaisen tärkeää tietää erinäisiä aikamääriä, milloin jotakin huomattavampaa on sattunut pienokaisen elämässä. Tällaiset seikat helposti unohtuvat vanhempien mielestä, varsinkin jos lapsia on monta samassa perheessä: Mutta jos ne kirjoitetaan muistiin erikoiseen kirjaan tai vihkoseen, ne säilyvät varmasti unhoon joutumasta. Suotavaa olisi, että vanhemmat laatisivat kustakin lapsestaan tällaisen “elämän kirjan”, mihin kaikki lasta koskevat havainnot merkittäisiin.”

Lasten hoito

“Parkuvalle lapselle ei saa ensi töiksi antaa rintaa tai pulloa sen rauhoittamiseksi, vaan aluksi on otettava selkoa huutamisen syistä.”

“Kavahtakoon jokainen äiti ominpäin käyttämästä kaikenlaisia lääkeaineita, joita tuttavat neuvovat, pienokaisen rauhoittamiseksi ja vaivuttamiseksi uneen. On sattunut, että lapsukainen on saanut hengellänsä maksaa sen, että vanhemmat ymmärtämättömyydessänsä ovat antaneet sille huumaavia aineita, unijuomia, valmusiirappia yms. Ne sisältävät myrkkyaineksia ja voivat olla vaarallisia aikuisellekin, saatikka hennolle lapselle.”

“Pitäkööt äidit myös tarkasti silmällä, etteivät tunnottomat lapsenhoitajat salaa käytä niitä omaksi mukavuudekseen, mutta pienokaisen turmioksi, kuten on sattunut. Lapsenhoitajia on myös tarkattava, etteivät ne saa tyynnyttää itkeviä pienokaisia näiden sukuelimiä kutkuttelemalla ja etteivät siten saa turmiollisesti vaikuttaa lasten terveyteen.”

“Lastenhoitaja on aina lähetettävä lääkärin tutkittavaksi, jollei häntä perin pohjin tunneta. Onhan mahdollista, että hänessä on keuhkotauti, joka on hyvin yleinen meidän maassamme, tai jokin muu lapselle vaaralliseksi koituva vaiva.”

“Äidin on vielä muistettava pitää hoitajaa silmällä myös ulkona oltaessa. Usein saa nähdä, miten huolimattomasti lapsentytöt voivat ädin silmän välttäessä kohdella pienokaista. Lasta voidaan esim. pahasti retuutella, se voidaan jättää pakkaseen ja tuuleen pitkäksi aikaa hoitajan puhellessa tuttavien kanssa. Lapsi voi joutua vieraiden henkilöiden hyväiltäväksi jene. Kaikki tämmöiset ovat ikäviä epäkohtia, ja ne voivat helposti tulla pienokaiselle turmioksi.”

On hurjaa, miten epäluotettaviksi lastenhoitajat on koettu aikanaan, tai varmasti osa on ollutkin. Olen kuullut myös omalta äidiltäni hänen lapsuudestaan 60-luvulta lastenhoitajasta, joka mm. varasteli ja kuritti. Silti monet vanhemmat ovat olleet pakotettuja turvautumaan lastenhoitajaan. Kauheaa, että on pitänyt erikseen neuvoa tarkkailemaan, etteivät lastenhoitajat esimerkiksi huumaa tai pahoinpitele lapsia! Onneksi nykyisin turvallisen ja luotettavan lastenhoitajan valitseminen ei ole ihan näin haastavaa arpapeliä. 

Lasten lelut

“Tyhjä tutti on sallittu käytettäväksi ainoastaan sillä ehdolla, että se on moitteettoman puhdas. Silloin se on vaaraton. Jokaisen käyttämisen edellä tutti on mitä huolellisimmin pestävä puhtaalla vedellä ja sen ohella joka päivä ainakin kerran keitettävä.”

“Lapsen lelut eivät saa milloinkaan olla niin pieniä, että se voi niellä niitä suuhun pistettyään. Sopimattomia ovat myös sellaiset esineet, joista väri lähtee helposti, samoin lyijy- ja messinkiesineet ja varsinkin rahat.”

“Soveliaita pikkulasten leikkikaluiksi ovat taasen kaikki sellaiset esineet, jotka ovat isonpuoleisia, vahvoja, pureskeltaviksi sopivia ja, mikäli mahdollista, maalaamattomia. Tälliaisa ovat kaikki harmaat ja ruskeat kumitavarat, eheät selluloidivalmisteet, joissa ei ole teräviä särmiä eikä reunoja, hyvin pyöristetyt ja kiilloitetut luutavarat sekä uudenaikaiset, täyteläiset puiset lelut.”

Lasten leluja käsittelevä kappale kirjassa oli tosi mielenkiintoinen! Yleensä puhutaan vaan vanhan ajan puuleluista, mutta on sitä näköjään leikitty muillakin. Hauskaa, että on pitänyt erikseen neuvoa, että lyijyä sisältävillä esineillä EI saa leikkiä. 

Lasten karkaiseminen & voimistelu

“Kesäisin on terveellistä antaa lasten olla ulkona paljain jaloin. Silloin ne karaistuvat hyvin ja varjeltuvat monelta nuhalta sekä yskältä syksyn ja talven tullen.”

“Kävelevää lasta ei saa sitä taluttaessa riiputtaa epämukavasti toisesta kädestä ja kulkea liian nopeaan, niin että pienokainen tuskin jaksaa kunnolla seurata mukana.”

“Ihmisruumiin luonnollisen puolustuskyvyn vahvistaminen on juuri sitä, mitä sanotaan elimistön karkaisemiseksi. Tämä karkaiseminen voi tapahtua monella eri tavalla. Aivan yksinkertaisimmin se tapahtuu siten, että ihomme asetetaan mahdllisimman usein ilman vaikutuksille alttiiksi. Samoin vaikuttaa myös suotuisasti kylmän veden käyttäminen eri muodoissaan.”

“Muistettava on, että ilmankylvyn ottaja ei saa istua eikä seisokella tällöin paikoillaan, vaan alastoman ruumiin tulee olla alati liikkeessä joko siten, että lapsi kävelee sinne tänne, puuhailee leikeissään tahi tekee sopivia voimsiteluliikkeitä.”

“Jos tuntuu vilunväristyksiä tahi jotenkin muuten epämieluisalta tai jos iho muuttuu kananlihalle ja lapsi käy kalpeaksi, on ilmakylpy heti keskeytettävä.”

“Isommille lapsille annetaan aurinkokylpyjä siten, että lapsi ulkona asettuu johonkin tuulelta suojattuun paikkaan niin, että pää on varjossa ja muu ruumis on auringolle alttiina. Ensimmäinen aurinkokylpy saa kestää vain 10 minuuttia, mistä 5 minuuttia tulee ruumiin etupuolen ja loput 5 minuuttia ruumiin selkäpuolen osalle.”

“Uimiseen voi totuttaa jo 3-4 vuoden ikäisiä lapsia, varsinkin jos  he ovat terveitä ja hyvässä lihassa. Laihat ja hintelät lapset sitä vastoin kylmettyvät helposti, ja heidän uintinsa suhteen on oltava varovaisia.”

“Imeväisen voimisteluharjoitukset voidaan aloittaa jo 4:n kuukauden iässä.”

“Imeväisen voimisteluttaminen tapahtukoon aina varovasti ja harkitusti, mutta silti varmoin ottein. Äitien on myös tarkoin muistettava tarttua lapseen aina oikealla tavalla. Mutta esim. kovakouraista jalkojen puristamista on ehdottomasti vältettävä, kun se näet on tuskallista pienokaiselle.”

Kirja sisältää saksalaisen majurin Detleff Neumann-Neuroden kehittämät kuvitetut voimisteluohjeet imeväisille, jotka on otettu kirjan mukaan käyttöön n. 20 vuotta sitten, eli n. vuonna 1927. Kirjassa neuvotaan hyvin yksityiskohtaisesti, kuinka pieniä vauvoja pitäö päivittäin voimisteluttaa. Silloin ei varmaankaan ole ollut niin tavallista, että vauvat saavat rauhassa hengailla esim. lattialla opettelemassa itse liikkumaan, vaan vauvat ovat olleet eniten joko kapalossa tai sylissä. 

Karkaiseminen, ilma- ja aurinkokylvyt on koettu tosi tärkeinä keinoina edistää terveyttä ja sitä ne varmasti ovatkin olleet, kun esimerkiksi ilmanvaihto on ollut niin kehittymätöntä vielä silloin, eikä pelkästä ruuasta ole esim. välttämättä saanut kaikkia tarvittuja vitamiineja ja ravintoaineita. 

Kirjassa on vielä yksi oma lukunsa lapsen terveydestä ja erilaisista sairauksista ja niiden hoidosta. Kiinnostaako teitä lukea vielä niistä? Kirjassa puhutaan kaikista yleisimmistä sairauksista ja niiden hoitokeinoista ja ehkäisemisestä, sekä esimerkiksi rokottamisesta isorokkoa vastaan. Mielestäni myös tämä osio on varsin mielenkiintoinen ja ehkä auttaa palauttamaan mieliin, miksi niitä rokotuksia nykyisin annetaan.

Lähde: Nuoren äidin kirja, Armas Ruosalainen, 1947, Werner Söderström osakeyhtiö. 


Nuoren äidin kirjan opit vuodelta 1947

20.08.2020

Kirppislöydöillä jatketaan, löysin nimittäin kesän aikana SPR:n Kontista mielettömän aarteen: Nuoren äidin kirjan vuodelta 1947, joka on Armas Ruotsalaisen kirjoittama ja Werner Söderström osakeyhtiön kustantama. Minun löytämäni versio on kirjan 8. painos. Ja siis kirjahan ei ole aarre siksi, että siitä löytyisi täydelliset vinkit 2020-luvun mamitsuikkeleille kuten minä, vaan siksi, että monet asiat ovat niin absurdeja, että niitä on vaikea edes käsittää. Halusinkin listata tähän postaukseen kirjan oppeja.

Äidit vuonna 1947 ovat lähteneet äitiyteen aivan erilaisista lähtökohdista kuin me. Neuvolatoiminnan perusteet luotiin Arvo Ylpön toimesta 1920-luvulla ja vuonna 1944 Suomessa annettiin laki, jonka mukaan joka kuntaan oli vuoteen 1949 mennessä perustettava äitiys- ja lastenneuvola. Laki äitiysavustuksesta oli annettu kymmenen vuotta ennen kirjan ilmestymistä, vuonna 1937, mutta vasta n. 2/3 äideistä sai sen silloin. Vasta vuonna 1949 äitiysavustus tuli kaikkien äitien saataville. Lähteet (Kela & Wikipedia).

Vuonna 1938 äitiysavustuksen sai noin kaksi kolmasosaa synnyttäjistä. Silloin äitiysavustuksen arvo oli 450 markkaa kutakin syntyvää lasta kohden. Summa vastasi runsasta kolmannesta teollisuustyöntekijän kuukauden keskipalkasta. Avustus myönnettiin raha- tai luontaisavustuksena tai osittain kummassakin muodossa.” (Kela.fi)

Listasin omasta mielestäni mielenkiintoisimpia neuvoja, joita 73 vuotta sitten annettiin äideille koskien raskautta, synnytystä, lapsivuodeaikaa, imetystä ja vauvan ensimmäistä vuotta. Neuvot ovat suoria lainauksia kirjasta. Osa niistä on yllättävän samankaltaisia kuin nykypäivänä – osa taas tuntuu ihan käsittämättömiltä.

Nuoren äidin neuvot vuonna 1947

Raskausaika:

– ”Raskaan naisen elintavat olkoot ylimalkaan mahdollisimman samanlaiset, kuin ne ovat olleet aikaisemmin, jos ne nimittäin ovat olleet terveydenhoidollisten vaatimusten mukaiset.”

– ”Raskauden alkukuukausina tosin niinä päivinä, jolloin kuukautisten pitäisi ilmestyä, jossakin määrin on tarpeen ruumiillinen lepo. Näinä aikoina näet emä on tavallista herkemmässä tilassa, ja silloin voi helposti syntyä keskenmeno ruumiillisten ponnistusten vaikutuksesta. Mutta mitään syytä ei ole heittäytyä laiskaksi, säästää muka voimiansa ja mennä heti vuoteeseen vähäpätöisten vaivojen vaikutuksesta.”

– ”Kaikkinainen raskas työskentely, raskaiden esineiden nosteleminen ja kantaminen, rasittava suursiivous jms. muut toimet eivät sitä vastoin tietenkään ole soveliaita puuhia raskauden tilassa olevalle.”

– ”Erikoisen tärkeä on kohtuullinen jokapäiväinen kävely ulkona. Se on hyödyllistäkin varsinkin raskauden ajan loppukuukausina, kun vaikeutunut liikkuminen helposti pyrkii synnyttämään ummellaoloa.”

– ”Raskauden aikana on säännöllisesti joka neljäs viikko tutkitutettava virtsa. Vain siten voidaan ajoissa havaita häiriöt munuaisten toiminnassa. Munuaistaudin oireina: turvotusta jaloissa ja ulkoisissa sukuelimissä, päänsärkyä, näköhäiriöitä ja huimausta.” (nyk. pre-eklampsia?)

– ”Erikoista ruokavaliota ei raskauden aikana tarvitse noudattaa, jos henkilö on tavallisessa kunnossa.”

– ”Tavallinen sekaruoka on meidän oloissamme paras, kumminkin niin, että lihansyöntiä vähennetään ja se jätetään kokonaan pois raskauden viimeisenä 1-2 kuukautena.”

– ”Kaikkia kovin happamia aineita, etikkaa sekä viiniä ja alkoholijuomia on vältettävä raskauden aikana.”

– ”On ollut vallalla luulo ja yhä vieläkin on, että äiti kykenee vaikuttamaan sikiön kasvuun, siis pysyttämään sen pienikokoisena, määrättyä ruokavaliota noudattamalla. Täten muka synnytys tapahtuu suhteellisen helposti. Tämä luulo on kumminkin väärä.”

– ”Suojatakseen vatsanpeitteitä liialliselta venymiseltä, tulee raskauden tilassa olevan käyttää viidennestä kuukaudesta lähtien sopivaa vatsasidettä.”

– ”Yleisesti tunnettua on, että vatsan, reisien ja rintojen ihoon syntyy raskauden aikana raskausviiruja, joista myöhemmin jää rumentavia arpia. Näiden syntymistä voidaan jossain määrin ehkäistä. Se tapahtuu siten, että näiden paikkojen ihoa erikoisella tavalla hierotaan aamuin ja illoin kuudennesta raskauskuukaudesta alkaen. Ennen hierontaa on näihin paikkoihin siroteltava jotakin jauhetta, esim. talkki- tai lastenjauhetta. Sitten ihoa hierotaan 10-30 minuuttia ensin sivelemällä ja sitten sen kimmoistamiseksi kohottelemalla ihoa poimulle peukalon ja etusormen väliin kohta toisensa jälkeen ja siinä vatkaamalla. Tällainen menettely tuntuu kyllä ajan oloon rasittavalta, mutta sitä on kumminkin kärsivällisesti jatkettava loppuun saakka, jos toivotaan tuloksia.”

– ”Erittäin tärkeää on, että raskauden tilassa oleva kylpee usein ja muutoinkin mitä tarkimmin huolehtii puhtaudestaan.”

– ”Ulkoisia sukuosia on pestävä joka päivä lämpimällä vedellä ja huolellisesti kuivattava. Emättimen huuhteluja sitä vastoin ei saa käyttää raskauden aikana omin päin. Ne ovat sallittuja ainoastaan lääkärin määräyksestä. Jos ilmestyy valtavaa mätäistä vuotoa emättimestä, on asiasta viipymättä neuvoteltava lääkärin kanssa.”

– ”Raskauden vaikutuksesta emä alkaa suurentua nopeasti kaikkiin suuntiin. Raskauden tilassa emä tulee pallomaiseksi  ja runsaan verekkyyden sekä pehmeän sisällyksensä takia laadultaan pehmeän taikinamaiseksi.” (luulin ensin, että äidistä puhutaan emänä, mikä olisi tehnyt tästä aika hauskan, mutta se tarkoittaakin kohtua).

Raskausaikaan oli aivan valtavasti erilaisia neuvoja. Relevantein näistä on ehkä se, että raskausaikana saa noudattaa nykyisinkin suunnilleen samanlaisia elintapoja kuin ennen raskauttakin. Jännittäviä ohjeita oli mm. lihansyönnin vähentäminen ja lopettaminen kokonaan loppuraskaudesta. Liittyiköhän tämä jotenkin esim. mahdolliseen ummetukseen tms? Toki nykyisin tiedetään entistä paremmin liiallisen lihansyönnin haitat keholle, olikohan niistä jotakin tietoa jo silloin. Ja sitten tuo raskausarpien ehkäiseminen on kyllä aivan oma lukunsa. Siis että pitäisi joka päivä nipistellä ja vatkata ihoa ja se auttaisi muka jotenkin. 

Synnytys

– ”Kolme tai neljä viikkoa ennen odotettua synnytystä tulee raskaana olevan vielä kerran tutkituttaa tilansa lääkärillä, mikäli se suinkin on mahdollista.”

– ”Suurin osa synnytyksistä on aina tapahtunut ja tapahtuu yhä edelleenkin kotona. Tällä on monet etunsa. Mutta toisissa tapauksissa on edullisempaa tai aivan välttämätöntäkin, että synnyttäjä on erikoisessa synnytyslaitoksessa tai sairaalassa, jossa on synnytysosasto.”

– ”Synnytyshuoneeksi kodissa valittakoon tilavin, valoisin ja rauhallisin huone. Kaikki tarpeettomat huonekalut on siitä poistettava.”

– ”Tärkein periaate synnyttäjän hoidossa on se, että häntä koetetaan suojella mahdollisimman tarkoin kaikenlaatuiselta tartunnalta.”

– ”Synnyttimistä tapahtuva jälkivuoto on säännöllisissä oloissa tosin tympeän, mutta ei oikeastaan epämiellyttävän hajuista. Jos se muuttuu pahanhajuiseksi, on syytä epäillä lapsivuodeäidin tilassa jotakin tavallisuudesta poikkeavaa.”

– ”Milloin äiti saa synnytyksen jälkeen nousta vuoteesta? Jos hän on täysin terve ja tuntee itsensä kyllin voimakkaaksi, voi hän neljäntenä, viidentenä päivänä synnytyksen jälkeen siirtyä hetkiseksi istumaan mukavaan nojatuoliin. Mihinkään raskaaseen ruumiilliseen työhön ei ole soveliasta ryhtyä ennen kuin kuuden viikon kuluttua synnytyksestä.”

Varsinaista synnytystä kirjassa ei ihan hirveästi käsitelty, siitä olikin hyvin kirjoitettu, että ”kirjan tarkoituksiin ei kuulu varsinaisten naistentautien kuvaaminen, ei synnytyksen selostaminen eikä synnytyksen aiheuttamien sairaalloisuuksien pohtiminen”, koska kirjassa on tahdottu antaa äideille vain tärkeimmät neuvot tapahtumista ja yleiset ohjeet terveydenhoidosta. Ohjeissa korostetaan erityisen paljon hygieniaa synnytyksen kaikissa vaiheissa, mikä on tietenkin tosi hyvä. Huomion kiinnitti se, että sängystä ei saanut nousta ollenkaan moneen päivään – kuinka iso kontrasti tässä onkaan siihen, miten nykyisin kävellään jo parin tunnin sisällä yksin suihkuun, mikäli se suinkin vain on mahdollista. 

Vastasyntyneen hoito

– ”Kokemuksesta tiedämme, että vasta ne keskoset, joiden paino on 1500 grammaa, saattavat yleensä jäädä elämään. Mutta on nähty tapauksia, että niinkin köykäiset kuin 1200 grammaa painavat keskoslapset on saatu huolellisessa hoidossa pysymään elossa ja kehittymään edelleen.”

– ”Keskoset nukkuvat paljon, eivätkä useinkaan herää syömään muuten kuin erikoisia keinoja käyttäen. Ennen syöttöä niitä on hoputettava hereille varovasti ravistamalla tai muulla tavoin.”

– ”Synnytysvaivojen jälkeen lapsi nukahtaa heti uneen, eikä tavallisesti herää siitä ollenkaan koko ensimmäisen elinpäivän kuluessa.”

– ”Kun lapsi on syntynyt ja päästänyt ensimmäiset parahduksensa, on ensimmäisiä tehtäviä napanuoran katkaisu ja silmätippojen pano vastasyntyneen silmiin. Silmätippoina käytetään 2-prosenttista laapisliuosta. Täten ehkäistään syntymästä vaarallinen silmientulehdus, joka on ennen tehnyt useat ihmiset ainaisesti sokeiksi.”

-” Äiti tarvitsee nyt lepoa ja rauhaa. Siitä syystä ei pienokainen saa yhtämittaa olla äidin vierellä vuoteessa. Lapsella tulee olla oma vuoteensa, jossa sitä yleensä makuutetaan. Mutta älköön kiellettäkö äitiä välistä pitämästä luonansa pienokaista, jonka takia hän on moninaiset vaivat kestänyt.”

– ”Vastasyntyneen henkinen tila on alussa aivan uinuksissa. Se ei tiedä mitään ympäristöstään eikä sen taholta ole havaittavissa mitään tahdon ilmauksia.”

– ”Imettämiseen ei tarvitse ryhtyä aivan kohta synnytyksen jälkeen, sillä vastasyntynyt nukkuu ensimmäisinä päivinä miltei lakkaamatta. Myös äiti tarvitsee lepoa synnytysvaivojen jälkeen. Sentähden jätetäänkin pienokainen alussa rauhaan. Luonnotonta olisi pakottaa sitä heti kohta syömään. Sitä paitsi varsinainen maidon eritys rinnoista alkaa useimmiten vasta toisena tai kolmantena päivänä. Ensi kerran lapsi asetetaan rinnoille tavallisesti vasta 12-14 tunnin kuluttua, kun se tulee levottomaksi ja kirkuen ilmaisee olevansa nälkäinen.”

Aika poikkeavaa nykyneuvoihin verraten, että ensi-imetystä suositeltiin vasta 12-14 tunnin kuluttua, kun nykyisin vauva usein laitetaan rinnalle asap. Toisaalta, imetyksen kannalta melko armollista, että ennen pidettiin hyvin normaalina sitä painon laskua alussa ja maidon nousun hitautta, kun taas esim esikoisen kanssa lisämaitoa tuputettiin meille jo seuraavana päivänä synnytyksestä, kun imetys ei sujunut, mikä stressasi kovasti. Hurjimpia olivat kyllä nuo keskosuuteen liittyvät neuvot ja se, että vasta 1500g keskosilla oli melko hyvät edellytykset selviytyä. Nykyisin lääketiede on niin kehittynyttä, että jo paljon pienemmät keskoset voivat selviytyä. Mutta keskosen ravistelu (edes varovasti) on kyllä ihan käsittämätön neuvo! Toisessa kohdassa kirjaa neuvottiin myös, miten äitikin voi opetella laittamaan keskoselle kumiletkun ruokintaa varten (nenä-mahaletkun).

Vauvan hoito

– ”Ensimmäinen kylpy saa kestää vain 3 minuuttia. Pienokaisen kylvetys ei saa myöhemminkään kestää yleensä 5 minuuttia pitempää aikaa. Jos lasta pidetään liian kauan lämpimässä kylvyssä, se väsyy. Kylvetyksen jälkeen se makaa hiljaisena vuoteessansa eikä enää tyytyväisenä liikuttele käsiänsä ja ja jalkojansa kuten tavallisesti, vaan voi hikoillakin.”

– ”Silloin tällöin näkee kapalolapsen vaatekappalten joukossa myös vaha- tai kumikankaan. Vaha- ja kumikankaiden käyttö käy laatuun vain tilapäisesti ja lyhyen aikaa esim. matkoilla, kun kapalojen muutto voi olla hankalaa. Samaa on sanottava erikoisista pienokaisten kumihousuista, joita on viime aikoina ilmestynyt kauppaan.”

– ”Pienokainen tarvitsee ilmaa valoa, aurinkoa, puhtautta ja rauhaa. Sentähden onkin jokaisen, ken tahtoo terveitä lapsia ja kenellä on varaa ja mahdollisuutta siihen, annettava lapsillensa kaunein ja terveellisin huoneensa. Aivan nurinkurista on käyttää lapsen huoneena jotakin ahdasta ja pienehköä huonetta semmoisessa kodissa, missä esim. aurinkoinen ja ilmava sali pidetään käyttämättömänä ja etupäässä vieraiden varalta.”

– ”Sanomattakin on selvää, että lapsen huone on puhdistettava joka päivä. Huoneen puhdistuksen ajaksi lapsi on siirrettävä toiseen huoneeseen. Lapsen huonetta on useita kertoja päivässä tuuletettava, sillä raikas ilma on terveyden ensi ehtoja.”

Siivousneuvot kuulostavat melko vaativilta, joskin entisaikaan ilmanvaihto ei ollut yhtä kehittynyttä kuin nykyisin ja varmasti tuuletus ainakin oli ihan perusteltua. Ihana ajatus, että lapselle pitää antaa kodin kaunein huone! Ja nauratti myös kylvetysneuvot, ilmeisesti vauvan rauhallisuus koettiin ongelmallisena, kun ei saanut kylvettää liian lämpimässä ja liian pitkään. 

Vauvan ruokavalio & imetys

– ”Äidinmaito on paras imeväisen ravintoaine.”

– ”Joka aterialla on syötävä vain yhdestä rinnasta.”

– ”Lapsen ei tarvitse antaa imeä kauempaa kuin 15 minuuttia kullakin aterialla.”

– ”Ensimmäisinä päivinä syötetään lasta 5-6 kertaa vuorokaudessa. Kun sitten maidon eritys on tullut täyteen vauhtiinsa ja pienokainen on tottunut hyvin imemään, on rinnanantoa vähennettävä. Tavallisesta imetetään lasta viisi kertaa vuorokaudessa. Useampi rinnananto, mikä on tavallista, on luonnotonta ja vahingollistakin tavallisissa oloissa.”

– ”Missään tapauksessa ei aterioiden väliaika saa olla kolmea tuntia lyhyempi. Öisin on pidettävä aina pitempi väliaika, nimittäin 6-8 tuntia. Se on tarpeellista pienokaiselle, mutta vielä enemmän äidille ja muille perheenjäsenille.”

– ”Järkähtämättä on koetettava noudattaa tätä sääntöä jo alusta alkaen tekemättä siinä poikkeuksia.”

– ”(Ulkopuolisen) imettäjän valinta on aina jätettävä lääkärin tehtäväksi.”

– ”Imettämisen lopettamisen syynä on hyvin usein suorastaan kevytmielisyys. Varsinkin ylemmissä piireissä on päässyt tässä suhteessa vallalle ikävä muoti, ja sitä matkivat usein myös monet alempisäätyiset, vaikkakin useimmiten tietämättömyydestä. On tullut tavaksi olla imettämättä omaa lastaan, koska se ei ole hienoa. Imettäminen sitä paitsi estää äitiä seuraelämän vaatimuksia täyttämästä ja mielinmäärin huvittelemasta.”

– ”Kauneuden menettämisen laita on usein päinvastoin kuin luullaan. Monet ennestään laihat ja heikot naiset lihovat ja pulskistuvat imettäessään, kuten on aikaisemmin mainittu. Toista on, jos lapsia on syntynyt paljon ja tiheään, silloin kyllä nainen ennenaikojaan vanhenee ja lakastuu, mutta se ei suinkaan ole imettämisen, vaan liian tiheiden raskauksien ja synnytyksien syy.”

– ”Jos imettäjä on terve ja maitoa on riittävästi, niin on tarpeetonta liiaksi kiinnittää huomiota hänen luonteensa mahdollisiin heikkouksiin. Sillä ne eivät vaikuta mitään imetettävään lapsee, nimittäin maidon välityksellä, kuten usein turhanpäiten pelätään.”

– ”Vielä on toivottavaa, että imettäjää ei aivan lyhyen ajan jälkeen lähetetä pois, vaikka lapselle ei hänen olonsa enää olisi välttämätöntäkään. Pelättävää näet on, että hänen joutuessaan huonopalkkaiseen toimeen on pakko jättää lapsensa halvasta maksusta kehnoon hoitoon ja siten todennäköisesti ennenaikaiseen kuolemaan.”

– ”Aivan vastasyntynyttäkin aletaan nykyisin ruokkia maidon ja kauraliman sekoituksella jo heti alusta lähtien. Limakeite sekoitetaan keittämättömään maitoon ja siihen pannaan myös tarvittava sokerimäärä. Sokeriprosentin lisäämiseksi käytetään joko tavallista sokeria, maitosokeria tai erikoista ns. ravintosokeria. Sokeria käytetään tavallistesti 5%.”

– ”Hunaja. Viime aikoina on koetettu käyttää sokerin asemesta myös hunajaa imeväisten maitoseoksiin ja onkin saatu sillä varsin hyviä tuloksia.”

– ”Tuoreet, siis keittämättömät hedelmä-, marja- ja juurikasmehut ovat tärkeitä pienokaisten terveydelle ja lapsi sietää niitä jo verraten aikaisin, aloitetaan lisäravintoaineksien anto nykyisin tavallisesti niillä. Sellaisia sopii lapsille syöttää jo melko aikaisin, nimittäin jo 2-3 kuukauden ikäisestä lähtien. Siten ne ehkäisevät vähäverisyyden ja riisitaudin kehittymistä pienokaisissa ja niitä käytetään myös näiden tautien hoitokeinona.”

– ”Puolen vuoden iässä, usein jo viidennelläkin kuukaudella, voi sitten rinnan tai pullon ohella antaa lapselle yhden maitoaterian sijasta jotakin entistä sakeampaa kasvisruokaa. Varsin soveliasta on aloittaa tällöin perunasoseella. Erittäin soveliaita tähän tarkoitukseen ovat perunan ohella porkkana- ja pinaattisose. Myös punajuurta, kukkakaalia ja herneitä voi käyttää pienokaisen lisäruuan valmistukseen.”

Nämä ruokailuun ja imetykseen liittyvät neuvot olivat todella mielenkiintoisia! Imetyksen puolesta puhuttiin vuolaasti, mikä on tosi hienoa. Samalla on todella hurja ajatus, että vielä 70 vuotta sitten oli myös ihan tavallista, että otettiin ulkopuolinen imettäjä, jonka oma pieni vauva saattoi sitten mennä jonnekin hoitoon sillä aikaa kun imettäjä imetti toisten vauvaa. Ja vauvan joka ruokaan lisättiin paljon sokeria! Kirjassa kirjoitettiin myös pitkästi siitä, että kaupoissa myytävät ”lastenjauheet” esim. Nestlen korvikejauheet ovat pahasta vauvoille ja paljon parempi ratkaisu on nuo lehmänmaito-kauralima-sokeri-seokset. Kumpikohan on oikeasti ollut silloin parempi vaihtoehto nykytiedon valossa arvioituna? 

Aivan oma lukunsa ovat tietenkin myös nuo kiinteiden ruokien suositukset! Siis sokeroituja mehuja 2kk iästä alkaen, nykyisin kiellettyjä nitraattipitoisia punajuurta ja pinaattia puolen vuoden iässä hyvinä ensiruokina ja hunajaa makeutukseen, mitä ei nykyisin saa botuliini-riskin takia antaa alle 1-vuotiaalle ollenkaan. Kirjassa ollaan melko armottomia myös lapsen ”normaalin koon” suhteen. Eräässä kuvassa esimerkiksi 9-kiloista viiden kuukauden ikäistä vauvaa on kuvailtu ”sairaalloisen lihavaksi”, vaikka nykyisin kaiketi ajatellaan, että ekana vuonna lapsi kehittyy omaan yksilölliseen tahtiinsa ja painon nousu siitä kyllä tasaantuu, kun lapsi lähtee liikkumaan enemmän. Mutta nykyään ei tietty tuputeta myöskään sitä sokeria vauvoille samaan tahtiin kuin ennen. 

Kirjassa on myös laajasti (satoja sivuja) tekstiä kasvatuksesta ja esimerkiksi 16-sivuinen luku lapsen karaisemisesta ilma- ja aurinkokylvyin (what!!) ja oma lukunsa myös imeväisten voimistelusta ja voimisteluharjoituksista kuvallisin ohjein. Kiinnostaisiko teitä oma postauksensa kirjan kasvatusneuvoista? Mä koin, että melkein 600-sivuisessa kirjassa on niin paljon mielenkiintoisia juttuja, että en edes yritä niitä kaikkia tunkea yhteen postaukseen, koska siitä tulisi niin mahdottoman pitkä.

Ajattelin, että nämä tällaiset raskaus- ja vauvavuoden jutut voi niputtaa yhteen, mutta ihan oma lukunsa voisi olla sitten  ne kasvatusaiheet ja lapsen kasvu muuten. Mun mielestä näitä on aivan super mielenkiintoista lukea ja erityisesti verrata nykyajan neuvoihin!

Tämä kirja on kyllä melkoinen aarre ja kattava kurkistus 1940-luvun äitiyteen. Kuvaavaa on etenkin se, että kirjassa neuvotaan nimenomaan äitejä ja isän rooli on aivan minimaalinen. Isiä ei mainita juuri missään kohdissa ainakaan näissä raskausajan ja vauvavuoden neuvoissa. Kasvatusosioon asti en ole vielä kunnolla edes ehtinyt.

Tekstin lähteet: Nuoren äidin kirja, kirjoittanut lääketieteen ja kirurgian tohtori Armas Ruotsalainen, kustantanut Werner Söderström Osakeyhtiö 1947.

Ootteko kuulleet esim omilta isovanhemmilta jotain hauskoja neuvoja, joita ennen vanhaan on ollut vauvan hoidosta tai imetyksestä? Tai jotain hurjia kertomuksia siitä, miten on selvitty vaikeista synnytyksistä tai keskosuudesta?